Valikko
Kategoriat
Impro
    -Impro 1
    -Impro 2
Crossover
    -Crossover
Paritus (S-K13)
    -hetero
    -poikarakkaus
    -tyttörakkaus
    -muu
Paritus (K13-K15)
    -hetero
    -poikarakkaus
    -tyttörakkaus
    -muu
Muu
    -Kilpailu
    -S-K13
    -K13-K15
    -muu
His bodylanguage Osa 3 - Daligar
(Listaa käyttäjän ficit)
Ikäraja: -K3- - Kieli: Suomi - Osia: 1 - Pituus: 6068 sanaa, 37558 merkkiä - Kommentteja: - Julkaistu: 2010-04-18 17:33:02
Kansio: Paritus (S-K13) - poikarakkaus

Kisamella on oma mallitoimisto, jota hän on pyörittänyt jo useamman vuoden ajan. Nyt hän tarvitsee uutta verta rivistöihinsä. Ketkä hän valitsee itselleen töihin?

Parituksina tulevat toimimaan ajan myötä KisaIta ja SasoDei.

Warnings: Hidanin kielenkäyttö ja huonot tavat

Arvostelu
6
Katsottu 1227 kertaa, Ladattu 0 kertaa.
Laajenna teksti
Okei, ihan ensiksi... Anteeksi! Tämän ilmestymisessä näemmä kestää ihan hirveen kauan, apua. O__O Älkää nirhatko mua xD
Katselin tässä vain, että viime osa on tullut helmikuussa 2009.... XD

Toivottavasti sisältö korvaa piitkän odotusajan ^^ Ja tästä tuli jopa wordissa 13 sivua!

--------------

His bodylanguage Osa 3


“Missä me oikein olemme?”

“Mistä hitosta minä sen tietäisin, tehän tämän suunnan valitsitte. Uskotteko nyt ettei Minaton suuntavaistoon ole luottamista?” Kakashi kysyi turhautuneena etsiskellen samalla oikeaa reittiä kuvausstudio neloseen.

“Ei minulla ole huono suuntavaisto, minä vain erehdyin”, Minato totesi seisten aloillaan äärimmäisen eksyneen näköisenä.

“Mihin suuntaan meidän olisi nyt viisainta mennä, oikeaan vai vasempaan?” Itachi kysyi katsoen vuoron perään muita mallikokelaita.

“Minusta tuntuu, että oikealle. Olen varmasti nähnyt tuohon taulun teemaan liittyvän toisen taulun lähellä nelosstudiota. Kisamehan aina kuulemma laittaa samaan käytävään kaikki samaan aihepiiriin kuuluvat luonnokset”, Haku hihkaisi ilahtuneena.

“Onneksi edes jollakulla meistä on noin tarkat silmät. Sinne siis, Kisame ei tykkää jos myöhästymme”, Kakashi ilmoitti ottaen ohjat käsiinsä.

Deidara ei pitänyt Kakashin lievästi määräilevästä äänensävystä, joten hän protestoi asiaa kovaan ääneen.

“Minä en luota teidän neuvoihinne, minä lähden vasemmalle!”

“Niin mutta…”

“Minä en tarvitse sinunlaisesi kakaran neuvoja, nähdään sitten studiossa”, Deidara sanoi koppavaan sävyyn suunnaten kulkunsa vasemmalle.

“Älä välitä Deidaran sanomisista, hän on täysi idiootti. Hänellä ei sitä paitsi ollut oikeutta sanoa sinua kakaraksi. Hän on vain vuoden sinua vanhempi ja käyttäytyy itse varsin lapsellisesti jatkuvasti!” Minato paasasi pörröttäen Hakun ruskeaa hiuspehkoa saadakseen nuorukaisen paremmalle tuulelle.

“Yritän olla välittämättä, mutta… Deidara osaa olla todella ilkeä…”

“Jep, mutta kahdenkymmenen ikä ei tee hänestä yhtään parempaa tai viisaampaa kuin sinusta”, Minato lohdutti laskien kätensä Hakun olalle.

“Meillä alkaa olla kiire. Jos jotain jäi sanomatta, niin jutelkaa matkalla, on aika laittaa juoksuksi, muuten Kisame nirhaa meidät!” Itachi huomautti pyrähtäen juoksuun.

----------


“Okei… missäköhän oikein olen? Olisikohan sittenkin pitänyt mennä muiden kanssa… ei! Ei missään nimessä!”

Deidara haahuili vierailta tuntuvia käytäviä pitkin tietämättä yhtään mihin päätyisi. Hän tiesi olevansa myöhässä tapaamisesta Kisamen kanssa ja se ärsytti häntä. Ei parhaaksi malliksi päästy eksymällä mallitoimistossa! Ja Deidara oli laittanut jo jokin aika sitten merkille, etteivät he edes olleet käyneet vielä täällä päässä rakennusta. Takaisinpäin kääntyminen ei tietenkään tulisi kysymykseenkään, vaikka niin hän löytäisi perille. Imago ennen kaikkea, hän vaikka porautuisi ennemmin kaikista seinistä läpi perille asti kuin näyttäisi muille olleensa väärässä!

“Mitäs sinunlaisesi uivelo täällä tekee?”

Deidaran viiruiksi kavenneet siniset silmät kääntyivät salamana pilkkaavan äänen suuntaan. Käytävän varrella sijaitsevista ovista yksi oli auennut ja ovenraossa seisoi harmaat, lyhyet hiukset omaava mies. Miehellä oli hyvin treenattu vartalo, jonka Deidara näki varsin vaivattomasti miehen keikkuessa vain bokserit ja hihaton paita yllään. Miehellä oli miellyttävän violetinsävyiset silmät, mutta niissä tuikkiva halveksunta ja pilkkaavaan virneeseen taipunut hymy äänensävyn terävöittämänä leimasivat hänet inhottavaksi tyypiksi.

“Mitä se sinulle kuuluu? Kai sitä nyt saa kävellä missä haluaa”, blondi vastasi aivan yhtä halveksuvaan sävyyn.

“Minun käytävääni pitkin kulkevat vain ne, joille lupa myönnetään. Blondeilta on sitä paitsi pääsy kielletty, joten ala laputtaa”, mies tokaisi virnistyksen vain levetessä.

“Et sinä minua voi kieltää tästä kulkemasta. Sinä et ole paikan pomo ja hiustensävy ei ole hyvä syy estää minua!” Deidara kivahti.

“Olen tämän käytävän pomo. En pidä natisevista, tyhmistä blondeista, jotka eivät osaa laskea kolmea pidemmälle, joten antaa heittää! Hmmm… toisaalta… olet sen verran hyvännäköinen, että saattaisin ehkä ja vain ehkä suostua likaamaan sormeni kaataakseni sinut alleni, joten kannattaa pitää kiirettä jos kohtalo ei miellytä.”

Raivosta täristen Deidara lähti ohittamaan ovella norkoillutta miestä. Kasvoillaan hänellä oli ilme, joka teki selväksi, ettei häntä komenneltu. Violettisilmäinen mies luikahti käytävälle, tarttui kovakouraisesti vaaleaverikön käsivarteen ja väkisin kiskaisi tämän selkä seinää vasten asettuen hyvin lähelle Deidaraa.

“Taidat olla niitä poikia jotka eivät usko järkipuhetta tai ota kuuleviin korviinsa uhkauksia? Siinä tapauksessa suorastaan kerjäät oppituntia”, Hidan kuiskasi karhealla äänellä Deidaran korvaan lipaisten heti perään blondin korvanlehteä.

Deidara värähti tahtomattaan tuntiessaan vanhemman miehen kielen lipaisevan korvaansa. Tilanne alkoi karata hänen käsistään ja häntä pelotti. Deidara yritti kammeta miehen itsestään irti, mutta tämä vain kiristi otettaan ja painautui lähemmäs.

“Hehee, olet todellakin aika mahtava pakkaus, mitähän kivaa sitä keksisikään kanssasi tehdä?”

“Näpit i-irti minusta, un!”

“Ehei, pikku blondini, tahdon kuulla kuinka suloisia sävelkorvia sinusta saan aikaiseksi.”

Deidara tunsi miehen sivelevän kylkeään. Vaistomaisesti hän painautui toiseen suuntaan päästäkseen kauemmas ja samalla hän yritti livahtaa toisen käden alta. Harmaahiuksinen mies tarrasi kuitenkin Deidaran pitkiin hiuksiin ja kiskaisi tämän takaisin aloilleen.

“Ai!”

“Pikku huora pysyy siinä”, kylmä ääni ilmoitti napakkaan sävyyn.

“Hidan. Mitä helvettiä sinä luulet tekeväsi?”

Hidaniksi kutsuttu mies käänsi violettien silmiensä katseen paikalle saapuneeseen punahiuksiseen mieheen. Sasori seisoi kädet ristissä vähän matkan päässä ja miehen ruskeat silmät tuijottivat kaventuneina Hidanin omiin vaatien vastausta.

“No miltäs vittu näyttää, punapää?”

“Kisame-san on muistaakseni sanonut varsin selvästi, että kollegoja tulee kohdella hyvin, eritoten uusia sellaisia.”

“Minähän suorastaan kohtelen tätä blondia kuin kukkaa kämmenellä, vai mitä?” Hidan kysäisi virnuillen ja näykäten Deidaraa korvasta.

“Lopeta tuo!” Deidara ärähti työntäen miehen hivenen kauemmas itsestään.

“Luulenpa ettei tuo ole aivan totta Hidan, satuin näkemään hiuksista kiskaisun. Ja mitähän Kakuzu mahtaisi tuumata, jos tietäisi mitä puuhailet?” Sasori kysäisi viattoman kuuloisena tutkiskellen ovela katse silmissään Hidanin säikähtänyttä ilmettä.

“Hehee… minähän vain vähän pelleilin, toivotin tulokkaan tervetulleeksi omalla erikoisella tavallani! Taidankin tästä lähteä pukemaan, tänään on tiedossa töitä…”, Hidan raportoi varsin vikkelään sävyyn.

Samaisessa humahduksessa harmaahapsi oli jo kadonnut takaisin huoneeseensa. Deidara jäi hämmentyneenä seisomaan aloilleen kykenemättä ihan vielä tajuamaan olevansa vapaa itseään pitelevistä käsistä.

“Oletko kunnossa?”

Ystävällinen ääni havahdutti nuorukaisen takaisin tähän hetkeen. Vasta nyt Deidara todella käsitti, kuka hänet oli pelastanut Hidanin kynsistä.

“O-olen minä, kiitos Sasori, un”, Deidara änkytti hivenen ruskeiden silmien tarkkaillessa varsin tiiviisti häntä.

“Eipä mitään. Olen pahoillani Hidanin käytöksestä. Ei hän olisi tuon pidemmälle mennyt, vaikka en olisi paikalle sattunutkaan, hän vain tykkää pelotella muita. Kokemus oli silti varmasti epämieluisa.”

“Juu, un…”

“Mitä oikeastaan teet täällä osassa taloa? Uudet mallit eivät yleensä parin ensimmäisen viikon aikana liiku täälläpäin”, Sasori tiedusteli siirtyen aivan Deidaran viereen.

“Minä, tuota… un… eksyin”, vaaleaverikkö selitti nolostuneena.

Deidaran arvokkuus koki kovan kolauksen hänen joutuessa myöntämään olevansa erehtyväinen, ja että hän ylipäätään oli joutunut niinkin naurettavaan tilanteeseen kuin eksyminen.

“No, sitähän sattuu. Minä opastan sinut muiden luo. Minne sinun pitäisi päästä?”

“Studio neloseen.”

“Selvä, tätä tietä Deidara.”

Deidara lähti itseään kokeneemman mallin matkaan. Hän oli yllättynyt Sasorin muistaessa hänen nimensä, jopa hieman imarreltu. Edes joku oli huomannut hänet! Astellessaan punahiuksisen vieressä Deidara ei voinut olla laittamatta merkille, kuinka hyvännäköinen tämä oli. Väkistenkin hänen katseensa eksyi tuon tuostakin ihailemaan Sasorin kroppaa, kasvoja ja ennen kaikkea silmiä. Ne olivat salaperäiset, niissä oli itsevarmuutta ja jotakin kunnioitusta herättävää ja ne olivat muuten vain ihanat.

“Deidara?”

“M-mitä?”

“Et tainnut kuunnella…”

“Anteeksi, minä, un…”

“Muuten… tiesitkös, että olet varsin suloinen käyttäessäsi jatkuvasti tuota ‘un’ päätettä”, Sasori totesi hymyillen valloittavasti katsoessaan nuorempaansa.

Deidaran kasvot syttyivät palamaan punaisina. Ei kukaan ollut koskaan sanonut noin! Mikä ihme Sasorissa sai hänet käyttäytymään tällä tavoin? Hänenhän piti olla se cool tyyppi, jota kaikki katsoisivat arvostavasti eikä punasteleva pikkuteini!

“Tuosta ovesta pääset muiden luo. Nähdään myöhemmin pikku DeiDei”, Sasori kuiskasi suikaten nopean, mutta hellän suudelman Deidaran poskelle ennen lähtöään.

Deidara jäi loistamaan kilpaa takanaan olevan punaisen seinän kanssa ja seisomaan aloilleen Sasorin jo astellessa takaisin sinne päin, mistä oli tullutkin.

‘Mitä pirua tuo oli olevinaan? Ettäs kehtasi! Muka pelasti minut siltä kusipäältä… taisi haluta minut vain itselleen… vaikka, eihän tuo nyt pahalta tuntunut… ‘

Sasorin kadottua nurkan taakse, Deidara havahtui ristiriitaisista ajatuksistaan päättäen kuitenkin hiljaa mielessään, että Sasori saisi ensi kerralla kuulla kunniansa. Hän läpsytteli vielä hetken poskiaan saadakseen mielensopukoistaan viimeisetkin rippeet Sasorista katoamaan, ennen kuin avasi studioon vievän oven.

“Kas vain, herra suvaitsi viimein saapua paikalle! Antaa kuulua hitonmoisen hyvä selitys, tai olet pahassa pulassa!” Kisame vaati korottaen ääntään Deidaran suljettua oven.

“Mi-minä eksyin… jos et usko, voit kysyä Sasorilta, hän ohjasi minut tänne…”, Deidara selitti varsin hiljaisella ja hillityllä äänellä.

“Tulehan tänne sieltä”, Kisame määräsi viittoen nuorukaista luokseen.

Pahinta peläten Deidara asteli pomonsa eteen. Hän ehti jo kuvitella mielessään, kuinka muut mallit virnuilisivat tyytyväisinä Kisamen ilmoittaessa antavansa hänelle potkut.

“Hmm… tuoksut Sasorin partavedelle, uskon sinua”, Kisame totesi Deidaran pysähtyessä hänen eteensä ja siinä syntyneessä tuulahduksessa haistettuaan tutun tuoksuisen partaveden.

“Sinun tulee oppia vähän nöyryyttä. Kuulin ystäviltäsi, ettet suostunut tulemaan samaan suuntaan heidän kanssaan. Olisin voinut olla todella ilkeä, mutta koska te olette uusia, sallin teidän oppia virheistänne. Kukaan ei buukkaa liian ylpeitä malleja, eikä varsinkaan myöhästyneitä sellaisia. Olisit menettänyt työkeikkasi, jos olisin sinua odottava asiakas. Kuitenkin, päätin että odotamme sinua, joten ehdit nyt hyvin mukaan oppitunnille. Pidä huoli, ettet enää myöhästy ylpeytesi takia”, Kisame muistutti jo lempeämmällä äänellä.

“Minä lupaan, un…”

“Hienoa, siis voimme aloittaa. Minkälaisia kenkiä te yleensä käytätte?”

“Öö… tennareita kai?” Minato vastasi ollen aivan yhtä ymmällään kysymyksestä kuin muutkin.

“Tasapohjaisia siis?”

“Niin. Mitä ajat takaa?” Uchiha tiedusteli.

“Joskus mallit joutuvat käyttämään korkeapohjaisempiakin kenkiä, jopa miehet. Ne voivat olla miesten saappaat tai jopa naisten kengät. Tiedän, että jotkut miesmallit on puettu naisiksi ja naiset taas miehiksi kuvauksia varten, itse asiassa olen ollut kuvaajana sellaisissa kuvauksissa. Eli tämän päivän aihe on siis tasapaino. Te opettelette kävelemään miesten korkeakantaisimmissa kengissä ja naisten korkkareissa.”

Kisame sai sanoillaan kerta heitolla koko huoneen hiiskuvan hiljaiseksi. Kaikki mallikokelaat vain tuijottivat epäuskoisina pomoaan, pystymättä uskomaan tämän olevan tosissaan.

“Lasketko leikkiä? Pitääkö meidän tepastella naisten korkokengissä?!” Deidara lopulta möläytti kaikkien mielessä liikkuvan kysymyksen.

“Huoh… te sitten aina jaksatte inttää vastaan. Hakekaa nyt jukolauta kukin teistä kenkänne tuolta ja vetäkää saappaat ensin jalkaan, jotta päästään vihdoin ja viimein aloittamaan!” Kisame ärjäisi saaden mallinsa viimein toimintaan.

Kisamen äänensävyn vauhdittamina Itachi ja muut saivat saappaat vikkelästi jalkaansa. Rivissä he jäivät odottamaan lisää ohjeita.

“No niin, alkaa näyttää paremmalta. Tasapainon lisäksi harjoitamme myös kävelyänne, jota tulette tarvitsemaan tulevissa catwalk-show:ssa. Pitäkää kävellessänne ryhti hyvänä ja katse edessäpäin, ei kengissä, vaikka kävely kuinka takkuaisi. Minato, sinä saat olla ensimmäinen. Kävele tuon pitkän punaisen maton toiseen päähän, käänny ympäri ja poseeraa meille, eli yleisöllesi ja kävele takaisin tänne”, Kisame selitti samalla näyttäen yhden hyvän esimerkin poseerauksesta.

Minato nyökkäsi ja lähti kävelemään mattoa pitkin. Hän yritti kävellä samaan tapaan, mitä oli joskus televisiosta nähnyt miesmallien kävelevän.

“Älä heiluta käsiäsi ihan noin paljon, noin, hyvä! Ja ota vähän rohkeammin pidempiä askeleita”, Kisame huuteli neuvojaan ollen samaan aikaan tyytyväinen Minaton todella kuunnellessa.

Maton toiseen päähän päästyään Minato kääntyi ympäri ja poseerasi leveä virne kasvoillaan ja toinen käsi vyötäisillään. Sen tehtyään hän käveli varsin tyylikkäästi takaisin nauravan pomonsa luokse.

“Tuo virnistys oli aika metka, mutta et voi muotinäytöksessä tehdä noin! Pieni hymy ja määrätietoinen katse riittävät. Itachi, sinun vuorosi.”

Itachi lähti liikkeelle aluksi epävarmoin ja huterin askelin. Puolivälissä mattoa hän kuitenkin ymmärsi, kuinka kengillä tulisi kävellä. Kisamen rohkaisevien neuvojen ansiosta Itachi sai lantioonsakin vähän keinuvaa liikettä. Päästessään maton toiseen päähän Itachi käännähti kohti yleisöä poseeraten toinen käsi lantiolla.

Kisame katseli tyytyväisenä Itachin suoritusta. Kävelyn alussa ollut epävarmuus oli pikkuhiljaa karissut ja kävelystä oli tullut oikein viehkeää ja henkeäsalpaavaa. Itachin hoikka, mutta vahva keho näytti tyrmistyttävän hyvältä sama mitä tämä teki. Kisame joutui harmikseen myöntämään itselleen, että hän oli seurannut turhankin tarkasti nuoren mallinsa kävelyä. Ainakin eri tavalla kuin Minaton. Hän jäi suorastaan tuijottamaan Itachin vartalon muotoja. Lannetta, sääriä ja kyllä, myös takamusta, jota melko tiukat housut toivat hyvin esille liikkeiden tahdissa.

Itachin kääntyessä Kisamen katse etsiytyi heti tämän kasvoihin. Miehen kääntyessä häneen päin tämän hiukset heilahtivat pienesti ilmavirtauksen mukana. Itachi oli käsittämättömän kaunis ja Kisame tajusi henkäisseensä kiivaasti näyn edessä. Hätääntyneenä hän tarkisti syrjäsilmällä, etteivät muut vain olleet huomanneet. Hänen onnekseen kaikki muut tuntuivat seuraavan tiiviisti Itachin suoritusta.

Mikä ihme Itachissa sai hänet näin sekaisin? Hän oli pyöritellyt samaa kysymystä mielensopukoissaan siitä asti kun ensi kerran tapasi Uchihan. Hänen muutkin mallinsa olivat komeita, hyvännäköisiä, kauniita… mutta Itachi oli kaunein. Mikä tästä teki jopa Deidaraa ja Hakua kauniimman? Muita malleja ei oikein voinut kauniiksi leimata, he olivat vain hämmästyttävän komeita ja karismaattisia. Miksi Itachi siis oli niin erikoinen? Tämän mustat hiukset hehkuivat aina mielettömän kauniina valon osuessa niihin, kasvot olivat niin sirot ja ne silmät. Ne suorastaan kimalsivat aina Itachin ollessa innostunut. Niissä oli kuitenkin jotakin läpitunkemattoman salaperäistä. Katse oli yleensä neutraali, välillä hivenen lempeä, mutta silti niissä oli muuri, jonka ylitse oli vaikea kivuta. Hän olisi tahtonut päästä muuria pidemmälle, tietää mitä miehen mielessä oikein virtasi. Mitä Itachi mahtoi ajatella hänestä? Tai ylipäätään ympärillään olevista asioista. Miltä tämä näyttäisi hymyillessään lempeästi ja katsoessa samalla suoraan silmiin? Sädehtisivätkö silmät jotenkin eri tavalla?

“-san. Kisame-san?”

Vasta käden koskettaessa varovasti hänen omaa käsivarttaan Kisame havahtui hereille ihmettelevä katse silmissään. Missä välissä hän oli ehtinyt kadottaa kontaktin ympäristöönsä?

“Kuka meistä on seuraava?”

Puhuja oli Itachi. Juuri tämän käsi lepäsi vielä hennosti hänen käsivarrellaan. Itachin kosketus oli tavattoman varovainen ja huolehtivainen. Kuinkahan pehmeältä se olisi tuntunut paljaalla iholla?

“Ääh… tuota, Deidara, mene sinä”, Kisame sai lopulta töksäytettyä.

Kisame katseli kuinka Itachi veti hitaasti kätensä takaisin ja käänsi hämillisen ja hivenen huolestuneen katseensa poispäin hänestä. Hän oli huolestuttanut Itachin?

‘Jukolauta, nyt otat hyvä mies itseäsi niskasta kiinni ja lopetat tämän touhun! Ei ole minun tapaistani ajatella näin paljon, ei ainakaan tällaisia asioita!’

Vaivihkaa Kisame ravisti hennosti päätään selkeyttääkseen ajatuksiaan. Hänen tietämättään Itachi huomasi tämän ja lievä ryppy ilmestyi Uchihan kulmien väliin miehen pohdiskella tapahtumia.

“Hyvä, sinulla on sopivan mittaisia askelia. Ei, ei! Älä vatkaa sitä lannetta noin paljon! Ei tässä olla ketään hurmaamassa jossain helskutin baarissa. Noin, nyt on parempi”, Kisame huuteli neuvojaan.

Deidaran tullessa takaisin muiden luokse, tämän kasvoilta oli helppo lukea, kuinka ärsyyntynyt tämä oikein oli. Itachi arveli, että Deidara oli luullut suorituksensa olevan täydellinen, tai ainakin monin kerroin parempi kuin muiden.

Seuraavaksi oli Kakashin vuoro. Harmaahiuksinen mies lähti liikkeelle varsin mallikelpoisesti, ainakin Uchihan mielestä.

“Kakashi! Selkä suoraan, äläkä laahusta! Tuollainen jalkojen laahaaminen ei näytä tippaakaan seksikkäältä! Rennosti voi kävellä, muttei tuolla tavoin!”

Kisamen sanomisten myötä Kakashin kävely muuttuikin seksikkäämmäksi. Tämä herätti Itachissa ihmetystä. Että noinkin pienillä asioilla oli oikeasti merkitystä. Hänestä Kakashin kävely ei ollut näyttänyt laahustamiselta. Kunnioitus Kisamea kohtaan kasvoi entisestään, tämä todella osasi asiansa.

Katsellessaan Kisamen sivuprofiilia, Itachin mahanpohjassa kävi kummallinen kutkuttava tunne, jonka merkitystä hän ei lainkaan ymmärtänyt. Mikä olikin varsin kummallista, yleensä hän ymmärsi niin itseään kuin muitakin melko hyvin. Kisamen läsnäolo vain sai hänessä kummallisia lämpimiä väristyksiä aikaan. Itachi ei osannut selittää asiaa itselleen, joten hän tyytyi ainoalta mahdolliselta vaikuttavaan ajatukseen: Kisamen kasvot ja luonne vain yksinkertaisesti miellyttivät häntä suuresti, joten ehkä tämän läsnäolo sai hänessä jonkinlaisia jännitteitä aikaiseksi? Sitä se ehkä voisi olla… ehkä.

“Haku, sinun vuorosi”, Kisame kajautti kuuluvalla äänellään herättäen tietämättään myös samalla Itachin eriskummallisista mietteistään.

“Haku! Ota rennommin, vaikutat pelästyneeltä jänikseltä! Meidän läsnäolomme ei saisi vaikuttaa suoritukseesi, meitähän on vain viisi katsomassa sinua. Miten meinasit pärjätä tuhatpäisen yleisön edessä?”

Hakun olemuksesta huomasi, että tämä nolostui Kisamen kommenteista, mutta sitkeästi hän nosti päänsä pystyyn yrittäen parhaansa. Takaisinpäin kävellessä hän saikin jo positiivista kommenttia, mikä sai aikaan leveän hymyn nuorukaisen kasvoilla.

“Ensimmäiseksi harjoitteluksi tämä sujui todella hyvin. Ehei, älkääpäs ollenkaan näyttäkö noin voitonriemuisilta, te kaipaatte kuitenkin vielä lisää harjoittelua! Ja nyt kenkien vaihtoon, hopi hopi!” Kisame ojensi mallejaan saaden näihin jälleen liikettä.

Kaikki viisi mallia suuntasivat seinän vierustalla olleen penkin luokse vaihtamaan kenkiä. Varmuuden vuoksi jokainen istui penkille, kukaan ei halunnut kaatua korkokenkiä jalkaan laittaessaan. Huultaan mutristellen ja pahaa aavistellen he lähtivät erittäin varovasti astelemaan naisten kengissä takaisin Kisamen luokse. Hitaasti, mutta varmasti he huojuivat rivistöksi pomonsa eteen. Kukaan ei vielä kaatunut.

“No niin. Jos piditte äskeistä harjoittelua helppona, saatte varautua kovaan takaiskuun. Kukaan miesmalleistani ei ole selvinnyt tästä osiosta naarmuitta. Tehdäänpäs ryhmäharjoitus, kun olette noin sopivasti rivissä. Ottakaa noin metrin verran etäisyyttä toisiinne ja kävelkää vieretysten”, Kisame ohjeisti huuli nykien. Hän niin rakasti tätä osiota.

Jalat huojuen kaikki mallit lähtivät etenemään. Hampaat irvessä ja käsiään huitoen he tekivät kaikkensa pysyäkseen pystyssä. Tottuessaan hivenen kenkiin, kävely helpottui, mutta vain vähän.

Heidän tietämättään, Kisame kiemurteli naurusta heidän selkänsä takana. Jos tämä harjoitus ei olisi malleille pakollinen, hän harjoituttaisi sitä ihan vain saadakseen makeat naurut. Voisiko olla sen huvittavampaa kuin nähdä miesten kävelevän korkkareilla, kun nämä eivät sitä hallinneet? Minato ja Kakashi olivat ehkä kaikkein koomisinta katseltavaa, olivathan he rotevampia kuin kolme muuta. Juuri nytkin Minato huitoi villisti käsillään ilmaa palauttaakseen tasapainonsa. Kakashi puolestaan monien muiden tavoin eteni hitaasti tarkkaillen visusti askeliaan.

Kaikkein ironisinta harjoittelussa Kisamen mielestä oli se, että hänen täytyi opettaa Kakashi ja Minatokin kävelemään korkokengissä tasapuolisen kohtelun vuoksi. Heiltä ei koskaan tultaisi vaatimaan tätä taitoa, sillä heitä oli lähestulkoon mahdotonta miehisen vartalonsa vuoksi laittaa naisen rooliin kuvauksissa, toisin kuin Itachia, Hakua tai Deidaraa. Sitä ei voinut kiistää, etteivätkö hekin olisi ehdottomasti miehisiä, mutta lyhyempinä ja hoikempina heistä saataisiin maskeerauksen, ja jos mikään muu ei auttaisi, korsetin kanssa naisen näköisiä. Ja tietenkin pitkät hiukset olivat plussaa.

“Kappas vain! Näyttäisi siltä, että olette nipin napin selvinneet toiselle puolelle huonetta. Nyt kävelette takaisin tänne katsomatta jalkoihinne ja tuon naurettavan huitomisen sijasta yritätte kävellä kuten mallin kuuluukin”, Kisame komensi yrittäen piilottaa huvittuneisuutensa. Ei hän toki halunnut käytöksellään entisestään huonontaa heidän suorituksiaan.

Kakashi ja Itachi vilkaisivat toisiaan toivottomina. He olivat lopen uupuneita ja jalkoja kivisti jo nyt. Heillä ei olisi mitään mahdollisuuksia päästä kaatumatta perille, kerta jalkoihin katsominenkin oli kiellettyä.

Minato lähti ensimmäisenä matkaan, hän ei halunnut luovuttaa, vaikka muut näyttivätkin tehneen niin. Deidara kiiruhti heti hänen peräänsä, hän halusi näyttää Kisamen silmissä paremmalta kuin muut. Haku lähti varoen heidän peräänsä, ja niinpä oli myös Itachin ja Kakashin lähdettävä. He tosin protestoivat asiaa huokaamalla syvään ja vilkaisemalla jälleen toisiaan.

Deidara oli varsin tietoinen siitä, kuinka naurettavalta hän juuri nyt näytti. Hänen kävelynsä ei taatusti muistuttanut mallin kävelyä kaikkine kompurointeineen. Hän oli meinannut lentää jo kerran komeasti naamalleen, mutta hän oli onnistunut ihmeenkaupalla pelastamaan tilanteen. Koko harjoitus oli kerrassaan typerä!

Deidaran kiehuessa turhautuneisuudesta, Minatolla oli oikein hauskaa. Hän hymyili leveästi, silloin kun ei keskittynyt pelastamaan itseään kovalta lattialta.

Kakashilla oli erittäin suuria vaikeuksia pysyä pystyssä. Hän oli menettänyt tyystin tasapainonsa ja huojui eteen ja taakse yrittäen korjata tilanteen, epäonnistuen tyystin. Kakashi horjahti viimein vauhdilla eteenpäin huudon saattelemana. Hänen edellään kävellyt Itachi pysähtyi ja kääntyi kummissaan katsomaan taakseen. Hänen aivonsa eivät ehtineet rekisteröidä mitä oli tapahtumassa, kun hän jo makasi maassa Kakashin alla.

Haku ei pysähtynyt kuullessaan toisen huudahduksen, mutta vilkaisi olkansa yli, mitä ihmettä takana oikein tapahtui. Katsoessaan taakse, Haku ei nähnyt kohoumaa matossa, vaan kompastui siihen horjahtaen vasten Deidaran selkää. He molemmat kaatuivat ryminän ja Deidaran säikähtäneen huudon saattelemana.

Minato oli tällä välin päässyt muutaman metrin päähän Kisamesta. Uteliaisuudesta hän kääntyi ympäri jatkaen totutusti kävelyä takaperin, hän oli mestari siinä lajissa. Nähdessään kaikki ystävänsä rähmällään pitkin poikin toistensa päällä hän remahti hallitsemattomaan nauruun, näky oli kerrassaan hulvaton. Nauru kuitenkin hyytyi samaisella sekunnilla, sillä hän lensi komeasti selälleen hänen jalkojensa mennessä sotkuun. Hän oli mestari takaperin kävelyssä, tennarit jalassa.

“Auh…”

Minato availi silmiään hieroen samalla päätään, jonka oli täräyttänyt lattiaan. Katsoessaan suoraan ylöspäin, hän näki Kisamen pitkän profiilin yläpuolellaan. Kauhistuneena ajatuksesta, että hän makasi rähmällään pomonsa jalkojen juuressa, Minato sinkautti itsensä istuma-asentoon pamauttaen kasvonsa pehmeään esteeseen. Minato tuijotti hetken hölmistyneenä eteensä tajuamatta mihin oli törmännyt. Asian valjetessa hänelle, Minaton kasvot lehahtivat loimuavan punaisiksi häpeästä. Hänen kasvonsa olivat osuneet esimiehensä jalkoväliin.

Vikkelästi hän painoi päänsä alas ja kompuroi seisomaan katse lattiassa.

“A-anteeksi! Olen pahoillani, minä… se… vouh…”, Minaton lause katkesi hänen horjahtaessa.

Kisame tarttui salamannopeasti Minaton käsivarteen estäen tätä rämähtämästä uudelleen lattianrajaan.

“Otahan ihan iisisti, se oli vain vahinko. Taisit kolauttaa pääsi aika kovaa, kun sinua noin huimaa. Mennäänpä istumaan tuonne hetkeksi. Hoi, te muutkin, oppitunti on lopussa!”

-----------

‘Mikä ihme minuun oikein iski?’

Itachi tunsi makaavansa maassa. Hän olisi halunnut jo nousta ylös, selkää jomotti ikävästi iskun jäljiltä. Jokin kuitenkin piti hänet tiukasti lattiaa vasten. Varovasti hän avasi silmänsä, jotka oli sulkenut vaistomaisesti iskeytyessään maahan. Vain muutaman sentin päässä hänen omista kasvoistaan olivat Kakashin kasvot. Miehen hiukset roikkuivat silmillä, joten hän ei tiennyt, oliko tämä hereillä. Luulisi ainakin, hänhän sen pahemman iskun oli saanut. Lopulta mies liikahti, ilmeisesti tämäkin yritti analysoida tilannetta.

“Ka-kakashi, voisitko nousta jo päältäni?” Itachi änkytti nolostuneena miehen lämpimän hengityksen liikkuessa tasaisesti hänen kasvojaan pitkin.

Vasta Itachin puhuessa, Kakashi todella tajusi, että hänen allaan oli oikeasti joku.

“Sori, ei ollut tarkoitus kaataa sinuakin. Oletko okei?” Kakashi kysyi noustuaan ylös ja vetäessään myös Itachin seisaalleen.

Kakashi kiskaisi kuitenkin liian kovalla voimalla Itachin seisaalleen ja tämä menetti jälleen tasapainonsa korkokenkien vuoksi. Itachi paiskautui vasten Kakashin rintakehää. Hetken he molemmat huojuivat tarrautuneena toisiinsa, kunnes he saivat tasapainonsa takaisin.

“Olen minä”, Itachi sai viimein vastattua.

Tuijotettuaan hetken toisiaan, he remahtivat nauruun. Kaikki tämä oli niin koomista! Hekottaen he ottivat toisiinsa välimatkaa. He olisivat nauraneet pidempäänkin, jollei Deidaran erittäin ärtynyt ääni olisi kantautunut heidän korviinsa.

“Idiootti! Pois päältäni tai en vastaa seurauksista! Pilasit minun suoritukseni, olin jo loppusuoralla!”

“Anteeksi Deidara, en tehnyt sitä tahallani! Minä vain kompastuin ja…”

“Sinä oletkin tuollainen köntys! Sinun on parempi vilkuilla tästä lähin tiuhaan olkasi yli, voit olla varma, että kostan”, Deidara varoitti madaltaen ääntään päästessään viimeinkin pystyyn.

“…Hoi, te muutkin, oppitunti on lopussa!”

Deidara näpersi kenkänsä auki ja äkäisesti potki ne jaloistaan. Hän keräsi ne lattialta mukaansa ja käveli ensimmäisenä Kisamen luokse. Haku seurasi surkeana tämän perässä ja pian Itachi ja Kakashikin olivat muiden luona.

“Mikäs jätkällä oikein on?” Kakashi kysyi luoden huolestuneen katseensa blondiin ystäväänsä.

“Löin pääni ja vähän huimasi, mutta kaikki on nyt hyvin!” Minato totesi hymyillen leveästi.

“Hienoa, voimmekin sitten lopetella tunnin tähän. Ottakaa nuo kengät mukaanne ja harjoitelkaa kotona niillä kävelyä, haluan nähdä ensi kerralla parempia tuloksia. Ei enää tuollaisia kaatumisen ketjureaktioita, vaikka se olikin varsin hienon näköinen. Ja ihan näin opetukseksi, älkää pysähtykö tai kurkkiko olkanne yli, vaikka takananne kuuluisikin hälyttäviä ääniä, muotinäytöksessä tuo teidän esityksenne olisi ollut katastrofi. Yhden kaatuminen ei haittaa niin paljoa, mutta kaikkien… pahempaa ei voisi olla.”

“Miksi et kertonut tuota ennen kuin aloitimme harjoittelun?” Deidara kysyi piikikkäästi.

“Koska virheistä oppii parhaiten.  Itse asiassa sinä olit ainoa, joka ei katsonut taakseen. Joten siinä mielessä sinulla meni todella hyvin, kaatuminen ei ollut oma vikasi. Kakashikaan ei toki vilkuillut taakseen, mutta kaatuminen oli kyllä hänen oma vikansa”, Kisame totesi Deidaralle.

Deidaran kasvoille nousi heti pieni hymy ja tämä ei näyttänyt enää niin kiukkuiselta. Kisame tiesi, että Deidaralla oli taipumusta ylimielisyyteen, mutta piti tätäkin välillä kehua.

“Saattaisiko joku varmuuden vuoksi Minaton kotiinsa?”

“Minä voin, asumme samalla suunnalla”, Kakashi vastasi pakaten kenkiä laukkuunsa.

“Hyvä. Harjoitelkaa ahkerasti kävelyä nyt viikonlopun yli, nähdään maanantaina!” Kisame hyvästeli mallinsa poistuen studiosta. Mallit seurasivat heti perässä pakattuaan tavaransa. Heidän yllätyksekseen Deidara toivotti heille hyvät viikonloput ennen poistumistaan rakennuksesta.  

“Toivottavasti törmäillään kaupungilla!”

“Korjaa sinä tuo pääsi ennen kuin tapaat meistä ketään!” Itachi huikkasi takaisin virnistys kasvoillaan.

“Ei päässäni ole mitään vikaa senkin… hei, odota Kakashi! Äh, moikka Näätä!” Minato huikkasi rynnäten ystävänsä perään.

“Kävelläänkö me sitten samaa matkaa?” Itachi kysyi kääntyen Hakun puoleen.

“Muuten kyllä, mutta minua odottaa kyyti tuolla noin. Jos haluat, voit tulla kyytiin”, Haku ehdotti osoittaen kadun toisella puolella olevaa autoa.

“Kiitos, mutta tahdon raitista ilmaa. Ehkä joskus toisten.”

“Miten vain, mutta jos olisin sinä, en kuitenkaan tahtoisi kävellä enää metriäkään äskeisen jälkeen. Nähellään!”

Itachi katseli hetken Hakun perään, ennen kuin lähti liikkeelle. Kävellen häneltä menisi aika kauan päästä kotiin, mutta hän todellakin oli raittiin ilman tarpeessa. Itachi kaivoi laukustaan mp-soittimen ja napsautti musiikin päälle kuluttaakseen aikaansa paremmin.

Puolivälissä kotimatkaansa Itachista alkoi tuntua, että häntä tarkkailtiin. Hän oli oikeastaan varma, että häntä tarkkailtiin, tunne oli hyvin tuttu. Häntä oltiin seurattu joskus ennenkin. Hän vilkuili vaivihkaa ympärilleen, muttei nähnyt mitään. Itachi toivoi seuraajansa jättävän hänet rauhaan, mikäli hän vain jatkaisi ripeämmin matkaansa.

Tunne kuitenkin vain voimistui entisestään, mutta vieläkään hän ei nähnyt ketään. Lopulta hän tiputti tahallaan laukkunsa maahan saadakseen hyvän tekosyyn kääntyä nopeasti ympäri. Ei ristinsielua.

Itachi nosti laukkunsa ja jatkoi jo puolijuoksua matkaansa. Nyt häntä kadutti, ettei hän ollut mennyt Hakun kyydillä tai tullut aamulla itse autolla töihin. Oli jo hyvin myöhäkin ja se vaikeutti entisestään sen jonkun näkemistä. Ainoat valot tulivat katulampuista ja niiden rakennusten sisältä, joissa vielä joku oli hereillä. Itachin oli jo pakko myöntää itselleen, että häntä pelotti.

Kuullessaan rasahduksen jostain hyvin läheltä itseään, Itachi säntäsi minkä jaloistaan pääsi karkuun. Hän ei vaivautunut käyttämään enää tietä, vaan oikaisi naapuriensa pihojen poikki omalle pihalleen. Hädissään hän koitti oven ripaa ja oven ollessa lukossa hän painoi ovisummeria, avaimen etsiminen laukusta tärisevillä käsillä ei tullut kysymykseenkään.

Oven avautuessa Itachi syöksyi sisälle kaataen yllättyneen pikkuveljensä. Hän paiskasi oven takaisin lukkoon ja jäi henkeään haukkoen nojaamaan ovea vasten.

“I-itachi, mikä on hätänä?” Sasuke kysyi huolestuneena.

“Ei mikään, ei yhtikäs mikään… mene vain jo nukkumaan, tulen kohta perässä.”

“Kello on vasta yksitoista, en minä nukkumaan ole menossa…”, Sasuke mutisi kuitenkin lähtien takaisin olohuoneeseen katsomaan televisiota.

Ennen kuin hän kuitenkaan ehti olohuoneeseen, Itachin värisevä ääni pysäytti hänet.

“Näkyykö ulkona ketään?”

Nyt Sasuke todella oli huolissaan. Kaikki ei todellakaan ollut hyvin. Hän ei ollut nähnyt veljeään moniin vuosiin yhtä pelokkaana. Sasuke asteli ikkunan ääreen ja kurkisti ulos. Hän katseli tarkkaavaisesti yön varjoihin, muttei nähnyt mitään.

“En näe mitään. Seurasiko joku sinua?” Sasuke kysyi varovasti.

“Minä… luulen niin. Taisin kuitenkin eksyttää hänet.”

Sasuke päätteli veljensä äänestä, ettei tämä juuri nyt halunnut keskustella asiasta enempää, joten hän meni olohuoneeseen ja rojahti sohvalle. Sasuken keskittyessä televisiosta tulevaan elokuvaan, Itachi otti muutaman askeleen oven vieressä olleelle ikkunalle. Itachi halusi olla täysin varma siitä, ettei ulkona olisi ketään.

Varovasti hän raotti verhoa ja tutki ympäristöä. Hänen helpotuksekseen Sasuke näytti olleen oikeassa, ketään ei näkynyt. Juuri kun hän oli laskemassa verhon takaisin paikalleen, hän näki sen. Erään katulampun valon ulottumattomissa kiilteli kaksi häijyä silmää, joiden katse oli suunnattu suoraan häneen. Hätkähtäen Itachi päästi verhon putoamaan paikoilleen. Se jokin oli seurannut häntä ja tiesi missä hän asui! Itachi kurkisti vielä kerran verhoista, mutta nyt ulkona ei näkynyt mitään tavallisesta poikkeavaa.

----------------

Toivottavasti piditte ^^ Kirjoitusvirheistä saa ilmoitella, niitä tuppaa aina muutama jäämään :P

Voitte halutessanne heitellä arvauksia siitä, mikä Itachia varjosti. Olisi mielenkiintoista tietää mitä veikkaatte ;D

Kommentit (Lataa vanhempia)
Pikkuystv - 2010-04-18 17:55:14
Tätä on odotettu! Muuten, olen aina halunnut nähdä, kun miehet kävelevät korkkareilla xD Kirjoitit niin hyvin, että melkeinpä näin sen! Kiitos siis elämyksestä!
5 pistettä ja toivomus: Voisiko seuraava osa tulla hiukan nopeammin? Toisaalta, ovathan nämä vuoden odottelun arvoisia :)

Mappi - 2010-04-18 18:13:31
tarina on tosi hyvä ja hyvin toteutettu, en huomannu mitään virheitä enkä oikeen keksi mitään rakentavaa tai moitittavaa =) 4 p
jotenki tuli ajatus et se ois kisame joka pomppi siel itachin peräs... :D

Nora - 2010-04-18 19:35:24
Olen odotellut tätä tarinaa nii-iii-in kauan ja odotus ei ollut turhaa! Hienoa hienoa, Sasorilla ja Deidaralla oli vipinää XD Pystyin jo kuvittelemaan korkkariharjoitukset mielessäni ja oli todella hauskaa ^^ 5 pojoo

Sayori - 2010-04-19 22:35:36
Lukaisin tässä huvikseni tämänkin sarjan. Hyvää kamaa on, korkokenkäkävely ihan hervoton. Voin kyllä sanoa, etten itsekään ole kyseisten kenkien ystävä... >(
Teksti sujuvaa, mutta siellä täällä kirjoitusvirheitä, mutta eivät ne lukuynautintoa täysin pilanneet. ^^
4 pojokkelia heilahtaa!

Raw - 2010-04-20 17:14:44
Luin tämän jo eilen, mutta myöhäinen aika... no, pakotti pois tietokoneelta 8D Joten, myöhästynyt komma:
..Hänen helpotuksekseen Sauske näytti olleen oikeassa..

Sauske = Sasuke

Ainoa virhe jonka bongasin. Mutta muuten Mahtava! Kirjoitus toimi vieden mukanaan, ja juonen käänteet olivat mukavat. Tosin ärsyttää tuo Deidaran luonne.... Murr.. Ja huumori loistaa 8D Viisi!

Daikon - 2010-05-08 19:28:36
Huh, huh kun sain nauraa. Hyvän oppitunnin Kisame kyllä piti malleilleen!

Deidara parka kun eksyi. Onneksi prinssi Sasori pelasti hänet!

Eli tämä oli hyvä ja jospa kirjoittaisit hiukan nopeammin sen seuraavan jakson? :DDD

Hmm olisikohan tuo Madara, joka seurasi Itachia? Se on minun veikkaus. Saa nähdä olinko oikeassa.

Ai niin en tiedä näinkö tuolla virheen, mutta eikö mp-soitin pitäisi olla mp3-soitin vai onko se sitten ihan sama asia?

Täydet pisteet saat! ^___^

Sivut © Fador ja kumppanit, Sisältö © käyttäjät. fador [ät] iki.fi saa yhteyttä.
Joitakin ikoneita otettu osoitteesta http://wefunction.com/2008/07/function-free-icon-set.
Rekisteriseloste