Hah, anteeksi että kesti tämän julkaisemisessa, mutta nyt tämä on täällä *tadaa!*

Kannattaa lukea prologi ennen tätä, tajuaa enemmän ;)

Kiitos :)

Edittebayo: FICCI ON LOPPUNUT. EI JATKU. EI TULE JATKO-OSIA. FINITO.
- - - -
''Neji!''

Kuulin nimeni. Kuulin sen, enkä pystynyt vastaamaan.

Kävelin pimeässä käytävää pitkin. Vasemmalla puolellani oli ruskeita tammiovia, aina neljän metrin välein. Jokainen ovi oli noin kolme metriä korkea, ja joka ovessa oli ovenkahva vasemmalla puolella, noin nenäni korkeudella. Leveydeltään ovet olivat vähintään neljä metriä.

Oikealla puolellani taasen oli kiviseinää, tiiltä tiilen perään. Suunnistin sokkona eteenpäin, en nähnyt mitään.

Laskin käteni yhdelle ovista, ja vedin sen samassa vaistomaisesti takaisin. Ovi oli hehkuvan kuuma, kuin juuri sepän työstämä hiilihanko, kuin kuuma hellan levy. Tunsin paiseiden nousevan käteeni, ja se teki kipeää. Huusin kivusta, mutta suustani ei kuulunut mitään. Mikä tämä paikka oikein oli?

Kaikesta tuskasta huolimatta jatkoin kävelyä eteenpäin. En tiennyt, minne kävelin, en tiennyt miksi kävelin. Ehkä odotin näkeväni valoa, pitkän pimeyden jälkeen. Ehkä odotin pääseväni pois tästä elämän helvetistä.

Laskin käteni uudestaan yhdelle ovista, tällä kertaa eri ovelle kuin viimeeksi. Ja kuten äsken, vedin käteni nopeasti takaisin. Tämä ovi oli jäätävän kylmä, kylmä kuin jäätynyt katulampun tolppa, kylmä kuin napajäätikkö yöllä. Mutta päinvastoin kuin edellisessä ovessa, tunsin paiseiden laskevan, ja kivun hellittävän.

Kun kipu kädestäni oli täysin laantunut, jatkoin matkaani, mutta en kerennyt ottamaan kuin yhden askeleen.

Kaaduin maahan polvilleni kädet rinnan päällä. Käden paiseiden kipu oli peittänyt rikkinäisen sydämen kivun, mutta nyt, kun sitä kipua ei ollut enää jäljellä, sydämen kipu otti minusta vallan.

Minä olin luullut, ettei minulla ollut enää sydäntä. Luulin tulleeni turraksi, mutta olin väärässä.

''Neji!''

Se oli nimeni, jälleen. En kuullut tai tiedostanut kuka sitä huusi, mutta selkeästi jollain ihmisellä oli asiaa minulle. Ensimmäistä kertaa ikinä, toivoin ettet se olisi ollut sinä.

Huudon tuomasta päättävyydestä johtuen päätin nousta ylös. En halunnut luovuttaa vielä. En halunnut luovuttaa vaikka äsken halusin.

Painoin käteni vasemmanpuoleista seinää vasten saadakseni tukea, mutta lamaannuin. Nimesi pyöri mielessäni sammumattomana virtana, enkä saanut kättäni irti seinästä. Tuntui, kuin joku olisi estänyt minua käyttämästä kättäni.

Nimesi toistui uudestaan ja uudestaan päässäni. Lyyhistyin takaisin maahan, sain vihdoinkin ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen käteni takaisin omaan hallintaani, mutta nimesi ei siltikään kadonnut mielestäni.

Valoa.

''Hän aukaisi toisen silmänsä!''

''Eei, hän sulki sen jällleen''.

''Oletko varma?''

''Pahus''

Näin valoa tunnelin päässä. Vain vähän matkaa...

''Hän heräsi!''

- - - -

Valkoinen katto. Jotain keltaista, luultavasti verhot, ja jyskyttävä kipu sekä takaraivossa, että solisluun kohdalla, ehkäpä hieman alempana. Kipua oli vaikeaa määritellä, se vaihtoi olomuotoaan milloin inhottavasta kivusta ärsyttävään jyskytykseen.

'Missä olen', oli ensimmäinen ajatukseksi tulkittava ajatukseni.

Viimeinen selkeä muistikuvani oli lasin särkymisen ääni ja verisen veitsen tippuminen lattialle. Se, miten siitä päädyttiin valkoiseen kattoon, oli hämärän peitossa.

Vaikken nähnyt vielä kovin selkeästi, yritin nousta ylös.

''Hän nousee!''

''Estäkää se!''

Mieleni teki mieli sanoa ''lopettakaa minusta puhuminen'', mutta suuni ei suostunut siihen. Sen sijaan tunsin neljät kädet hartioillani ja vatsallani, jotka painoivat minua alaspäin. Eikä minun auttanut muu, kuin luovuttaa ylös nousemisen haaveni, ja pudota takaisin alas.

Pudota johonkin pehmeään. Missä ihmeessä olin?

''Ilmoittakaa terveydenhoitajalle, että Neji on herännyt!''

Ahaa, olin siis sairaalassa. Mutta miten ihmeessä olin päätynyt tänne?

Ainiin, aivan. Minä halusin kuolla.

Samassa pistävä kipu rinnassa yltyi. Katsoin vielä sameilla silmilläni rintaani, ja näin paljon valkoista, luultavasti se oli sideharsoa. Oliko veitsi tehnyt siis tehtävänsä, ja osunut kohteeseensa, vai oliko joku häirinnyt keskittymistäni niin, että olin osunut ohi?

''Onneksi hän ei osunut sydämeensä, muuten hän ei olisi enää hengissä.''

Eikö olekkin rasittavaa, kun muut puhuvat sinusta, kuin et olisikaan paikalla? Sain selville koko ajan lisää tietoa itsestäni, mutta en voinut sanoa muille mitään. Keitä edes oli paikalla?

Yritin katsoa tarkasti ääniä kohti, mutta silmäni eivät näyttäneet kuin vähän. En tunnistanut ketään, mutta huoneessa oli kolme henkilöä. Isosta oranssista läntistä päättelin yhden heistä olevan Uzumaki Naruto, kahdesta muusta en tiennytkään. Ainoa, mitä saatoin tehdä, oli toivoa, ettet sinä olisi kumpikaan heistä.


Suljin silmäni jälleen, ei ollut mitään järkeä pitää niitä auki, kun en kuitenkaan nähnyt mitään.

''Neji, kuuletko minua?''

Avasin suuni, mutta ääntä ei tullut. Karjuin kovempaa kuin koskaan, mutta ääntä ei vain tullut ulos. En aikonut kuitenkaan luovuttaa, ehei en todellakaan.

''Phhh... Hahh..'' pääsi kurkustani. Tarkoitukseni oli sanoa ''auttakaa minua'', mutta tuokin oli parempi kuin ei mitään. Luulin kuitenkin, ettei kukaan kuullut.

''Kuulitteko?''

Olin väärässä, joku heistä kuuli minut. Avasin silmäni uudestaan, vain todetakseni, etten nähnyt yhtään paremmin kuin ennenkään. Olinko lääkkeiden vaikutusten alaisena, vai miksi näköni oli näin huono?

''Hän puhui!''

Yritin huutaa heille, mutta ääntäni ei vieläkään kuulunut. Sen sijaan silmäluomeni alkoivat painaa yhä enemmän ja enemmän, ja minua alkoi väsyttää.

Vaivuin jälleen pimeyteen.

- - - -

''Neji?''

''Hän nukkuu, anna hänen olla.''

''Taasko?''

Heräsin kolmeen ääneen, joista tunnistin Naruton äänen päällimäisenä. Halusin vastata heille, ja avasinkin suuni.

''En minä nuku'', sanoin. Hämmästyin itsekin, että suustani kuului vihdoin ääntä, pystyin vihdoin puhumaan. Avasin kokeeksi silmäni, ja kaikki näkyi terävänä. Huoneessa oli seuranani Naruto, Sakura ja Hinata-sama. Miksi ihmeessä Hinata-sama oli täällä?

Kaikki kolme olivat hämmästyneen näköisiä, silmät suurina kuin lautaset.

''Onneksi et kuollut, se on hyvin epäterveellistä'', Naruto virnisti minulle toivuttuaan järkytyksestään. Sakura ja Hinata-sama puolestaan hymyilivät minulle.

''Oletteko te olleet täällä koko ajan? Kauan minä olen ollut täällä?'' kysyin nopeasti kolmelta muulta henkilöltä. Vihdoinkin sain vastauksia kysymyksiini.

''Olet ollut täällä nyt kolme päivää ja kolme yötä'', Sakura hymyili iloisesti. ''Onneksi Hinata löysi sinut ajoissa, muuten et luultavasti olisi enää hengissä!''

Katsoin Hinataa hämmästyneenä. Hänkö oli saanut minut tänne? Käskin häntä kertomaan koko jutun, ja Hinatahan kertoi, tosin hieman punastuneena.

''O-olin ollut huolissani sinusta, sillä olit luk-lukkiutunut huoneeseesi, Neji-niisan. Et ollut tullut pois kertaakaan, et syömään saatikka käymään vessassa. Niin-niinpä päätin tehdä sinulle hieman syötävää, ja tuoda sen huoneeseesi, ku- kun et kerta suostunut sieltä uloskaan tulemaan.

N-no, minä sitten tein ne leivät, kaadoin hieman maitoa lasiin, ja läh- lähdin kävelemään kohti huonettasi. Ovellasi aistin chakrasi erittäin voimakkaana, mutta avasin oven ja astuin sisään.

Nä-näin sinut makaamassa lattialla, pelkät housusi jalassa, ja vei-veitsi oikeassa kädessäsi. Käsi oli peittynyt siniseen chakraasi, ja arvasin, että aioit puukottaa sillä itseäsi. Tiputin leivät ja lasin maahan, ja hyppäsin luoksesi. Osuin va-vahingossa takaraivoosi aikalaisella voimalla, joten tähtäyksesi varmasti tärähti, ja osuit rintakehääsi, hieman solisluusi alle'', Hinata osoitti rintaani.

Minä olin hiljaa. Hinata oli siis pelastanut minut kuolemalta, mutta samalla estänyt minulta välittömän pääsyn paikkaan, jossa halusin nyt eniten olla. Vaikka olin erittäin kiitollinen Hinata-samalle, minä halusin kuolla.

''Sinun pitäisi soittaa Tentenille'', Sakura sanoi minulle ystävällisesti, ja jälleen kipu rinnassani heräsi. Miksi, miksi tuon naisen oli pitänyt sanoa sinun nimesi. Mutta eihän hän tiennyt, en voinut suuttua Sakuralle. Hän ei tiennyt.

''Miksi?'' kysyin tuskaisena, käsi rintani päällä. Kipu oli lamaannuttava, mutta toisaalta minä en halunnut kaikkien saavan tietää mikä minulla oli. Annoin heidän luulla kivun johtuvan haavastani.

''Hä- hän kävi täällä, ja hänellä on kuulema asiaa si- sinulle'', Hinata punastui. Minä puolestani olin ilmeettömänä. Miksi ihmeessä Tenten halusi minun soittavan hänelle?

''Hän on huolissaan sinusta'', Naruto haukotteli. Oliko hän valvonut kaiken sen ajan, kun minä olin ollut tajuttomana? Tuo poika, tai oikeastaan jo mies, oli uskomaton.

''Minä soitan hänelle'', sanoin hiljaa. 'kahdenkymmenen vuoden päästä', jatkoin mielessäni. Suunnitelmiini ei todellakaan kuulunut soitto sinulle.

''Hyvä!'' Naruto iloitsi, ja yritti peittää haukotuksensa. Jos hän ei ollut valvonut koko aikaa, niin ainakin viimeyön.

Ovelta kuului koputus. ''Neji, minä täällä'', kuului naisen ääni, mutta en saanut selvää kenen. Samassa ovi avautui, ja sisään astuit sinä.

Hiuksesi olivat kahdella pitkällä letillä, olit niin kaunis.

''Kuoleminen on epätervettä'', sanoit minulle ja virnistit. Hymysi sattui sydämeeni, tai siihen mitä minulla oli enää sydämestä jäljellä. Katsoin Sakuraa anovasti, ja hän tajusi äänettömän viestini.

''Lähdetään'', hän kuiskasi Hinatalle ja Narutolle, ja kaikki kolme lähtivät vähin äänin, jättäen minut ja sinut huoneeseen kahdestaan.

''Miksi tulit?''

''Rikoit lupauksesi.''

''Vuorokausi oli päättynyt kolmekymmentä sekuntia aikaisemmin.''

Sinä olit hiljaa, ja minä kärsin kivusta. Miten sinä pystyit olla siinä noin tyynenä?

''Mene pois'', onnistuin ähkäisemään. Et kuitenkaan totellut, vaan tulit päinvastoin lähemmäs.

''Haluatko jotain?''

Sinut. ''Jätä minut rauhaan.''

''Miten voisin?'' tulit yhä lähemmäs ja lähemmäs. Minä yritin perääntyä, mutta en päässyt liikkeelle.  Toivoin enemmän kuin mitään, että olisin kuollut. Toivoin, että lähtisit.

''Sinulla on toinen!'' karjaisin sinulle, ja samalla viiltävä kipu rinnassani yltyi. Katsoit minua säälivästi.

''Lopeta! Lopeta lopeta lopeta!''

''En.''

''Mikset?''

Sinä olit hiljaa pitkän aikaa. Vihdoin aukaisit suusi sanoaksesi jotain.

''Koska rakastan sinua enemmän.''

En ollut uskoa korviani. Sinä, Tenten, olit juuri rikkonut sydämeni, ja olin lähellä tappaa itseni. Nyt sanot minulle, että rakastat minua.

''Minä vihaan sinua'', ähkäisin Tentenille, ja kipu rinnassani yltyi yltymistään. Kauaa en enää kestäisi tätä.

Silmäsi täyttyivät kyyneleistä. Pian näinkin vain selkäsi, kun avasti nopeasti huoneeni oven ja juoksit käytävään.

Oloni oli kaamea. Olin juuri vuorostani rikkonut sinun sydämesi. Lähetin rukouksen taivaaseen, ettet kuolisi, ja vaivuin uneen.

''Hän nukahti'', oli viimeinen minkä kuulin. Tajuttomuus iski mieleeni jälleen.