6.Katkera mieli




Hitto.

Mitään muuta Rei ei ehtinyt ajattelemaan mielessään, kun jälleen uusi potku osui hänen vatsaansa. Potkua seurasi nyrkki, joka iskeytyi julmasti toiselle puolelle hänen kasvojaan. Kunoichi sinkoutui maahan iskun voimasta ja kieri monta metriä taaksepäin. Hiekka pölytti maaperää ja pienet kivet raapivat hänen käsiään verille. Rei maistoi liiankin tutun raudan maun suussaan ja sylkäisi suullisen verta maalle. Hänen huulensa olivat halki, käsissä oli syviä viiltohaavoja, joita kirveli aina karhean hiekan koskettaessa ihoa. Hän oli nopeutensa ansiosta onnistunut suojaamaan itseään pahimmilta vahingolta. Se olikin ainoa asia jonka saattoi sanoa menneen hyvin alkaneessa taistelussa.
Akatsuki kaksikko taisteli uskomattoman hyvin yhdessä. He onnistuivat pitämään hänet jatkuvasti liikkeessä, vaivautumatta käyttämään yhtäkään vaativaa jutsua. Hidan hyökkäsi etulinjassa, Kakuzun suojatessa  taustalla. He olivat hänen kimpussaan kuin vihainen hyttysparvi, antamatta hetkeäkään hengähdystaukoa, saati tilaisuutta paeta. Hidan oli vaikea vastus lähitaistelussa. Avainasemassa loputtomissa hyökkäyksissä oli hänen käyttämänsä naurettavan suuri viikate. Jashinisti pystyi hiillostamaan uhriaan niin lähietäisyydeltä kuin kaukaakin tuolla tappavalla lelulla. Rei oli tarkkaillut miehen taistelutaktiikkaa tarkasti ja uskoi löytäneensä heikon kohdan. Hän rauhoitti mielensä ja odotti oikeaa hetkeä. Tämä olisi hänen ainut keinonsa päästä tilanteesta pois.

”Loppuiko puhti jo?” Hidanin pilkaava ääni kaikui naisen korvissa.

Valkohiuksinen mies irvisti hänelle kauempaa ja kohotti viikatteensa uuteen hyökkäykseen. Kakuzu seisoi kauempana, eikä viitsinyt enää edes osallistua kamppailuun. He uskoivat voittaneensa reilusti. Rei hengitti raskaasti ja valmistautui väistämään tappavan aseen terää, joka kieppui häntä kohti Hidanin kiljuessa innosta. Viikatteen terä irtosi aseen rungosta ja pitkä nauha juoksi ilmassa kuin käärme. Tuon aseen tärkein, ja samalla heikoin ominaisuus. Rei keskittyi tuijottaen silmä kovana lähestyvää viikatetta. Hän pysyi paikoillaan kärsivällisesti kunnes ase oli enää muutamien senttien päässä. Viime hetkellä nainen väisti, syöksähtäen sivuun. Terä upposi maahan vain askeleen päähän punapäästä.  Juuri niin kuin hän oli toivonutkin.

Silmää nopeammin Rei riuhtaisi kunainsa esiin ja leikkasi voimalla viikatteen narua. Naru oli paksu, mutta nainen käytti chakraansa ja sai sivallettua sen poikki. Hidanin silmät levisivät järkytyksestä. Kunoichi tarttui aseen kahvaan ja kohotti sen ilmaan, järkyttyen sen painosta.

”Senkin pikku lutka!” Hidan karjaisi, eikä osannut tehdä muuta kuin seisoa paikoillaan ja levitellä käsiään raivoissaan.  Kakuzu näytti huvittuneelta ja jopa siltä kuin  nauttisi kumppaninsa ahdingosta.

Rei imi voimaa kirotusta sinetistään ja heitti aseen niin kauas kuin kykeni. Ase lensi kieppuen metsään, kadoten jonnekkin valkoisten runkojen taa. Jashinistin epätoivoinen katse seurasi viikatetta kunnes se katosi. Sitten purppuraisten silmien polttava katse kääntyi naiseen. Rei hämmentyi katseen puhtaasta raivosta. Jashinisti lähti syöksyyn häntä kohti karjuen mielettömiä kirouksia. Vihan purkauksen rehellinen spontaanisuus muistutti häntä oudolla tapaa pienestä lapsesta. Ainoastaan tämä lapsi osasi tehdä muutakin kuin itkeä ja purra.

Rei kiskaisi hihastaan kaksi mustaa lappua, joihin oli kirjoitettu räjähdejutsu.

Hän viskaisi laput matkaan, ja aloitti pakonsa katsomatta edes osuivatko räjähteet kohteeseen. Muutaman sekunnin kuluttua paineaalto iskeytyi kunoichin selkään, ja korvia huumava räjähdys halkoi ilmaa. Musta savu täytti metsän ja kirveli hänen silmiään.Mutta Rei ei välittänyt, sillä se antaisi hänelle hetken suojaa pakoa varten. Punapää kiisi kohti puuta ja loikkasi. Hän oli onnistunut. Hän pääsisi pakenemaan, eikä tuo sairas jashinisti pääsisi leikkelemään hänen ruumistaan palasiksi. Rei kurkotti kohti valkoista oksaa hymy huulillaan.
Äkkiä hän tunsi jotain nilkassaan. Musta nauhamainen kudos takertui hänen jalkaansa ja pysäytti hänen vauhtinsa kuin seinään. Rei näki kuinka puunrunko katosi hänen näköpiiristään, ja kurkotti sitä kohti epätoivoisesti. Ei nyt. Hän oli niin lähellä. Äkkiä mustat nauhat ympäröivät häntä jokapuolelta  ja kiskaisivat hänen kehonsa hirvittävällä voimalla kohti maata. Rei sulki silmänsä kun hänen takaraivonsa iskeytyi murskaavalla voimalla maaperään. Ilma katosi hänen keuhkoistaan, huumaava kipu säteili päästä selkään, eikä hän hetkeen nähnyt tai kuullut mitään. Aluksi kunoichi oli varma, että hänen kallonsa oli murtunut. Toivovuttuaan hieman iskusta nainen yritti liikkua, mutta tunsi kuinka iljettävät  mustat kudokset kiristyivät hänen ympärilleen kuin toinen iho, ja painoivat hänet kivuliaasti maata vasten. Hän oli loukussa.

Maa tuntui oudon kylmältä hänen selkänsä alla. Nainen tuijotti vaalean sinistä taivasta, joka väreili hänen yläpuolellaan. Hidanin riemastunut nauru kaikui aukealla savun hälvettyä. Rei sulki silmänsä ja kirosi. Jashinisti oli yhä elossa, huolimatta räjähteestä. Kuinka ihmeessä tuo mies tapettiin?

Hän oli jälleen epäonnistunut, sillä jostain syystä Hidanin oli ruumis todella oli kuolematon. Nyt hän maksaisi kalliin hinnan epäonnistumisestaan. Ironista, miten lähellä hän oli ollut voittaa. Kaikki nämä vuodet piilottelua ja pelkoa vain, että kaikki päättyisi tähän kurjaan hetkeen,  apaattisen tylsän sinisen taivaan alle.

Rei kuuli kuinka laiskat askeleet lähestyivät häntä kiduttavan hitaasti. Taivas peittyi kun Hidan kumartui hänen ylleen. Purppuraiset silmät tuijottivat hänen omiinsa ja Rei erotti hymyn miehen huulilla. Nainen pystyi lukemaan oman kuolemansa noilta kasvoilta päivänselvästi.
Käsi puristui hitaasti hänen kaulansa ympärille. Mies ei pitänyt turhaan kiirettä, hän selvästi nautti siitä että sai tuottaa kipua muille. Rei oli nähnyt monesti kuinka ihminen kuristettiin hengiltä, eikä se ei ollut kaunis näky.  Rei tiesi täsmälleen mitä tapahtuisi, eikä se helpottanut vähääkään. Kuolema ei tullut nopeasti, vaan uhri ehti tuntea hirvittävää pakokauhua ja kipua ennen loppua. Kunoichi yritti pysytellä rauhallisena, hän voisi tehdä tästä helpompaa itselleen. Mutta hetken päästä alkukantaiset vaistot ottivat vallan ja keho alkoi taistella vastaan. Rein silmät täyttyivät vedestä ja lihakset nykivät. Keuhkot yrittivät saada happea väkisin, ja paniikki alkoi ottaa vallan hänen mielestään. Tulen lailla polttava kipu kasvoi hänen keuhkoissaan kun Hidan kuristi häntä armottomasti. Miehet julmat silmät eivät jättäneet hänen omiaan hetkeksikään, ja Rei tiesi kyllä miksi. Jashinisti halusi nähdä hänen viimeiset hetkensä, katsoa kuinka viimeinenkin ajatus pakeni sammuvasta mielestä ja pieni runneltu ruumis jäisi korppien ruuaksi. Tuo mies nautti tästä enemmän kuin mistään muusta. Tiedostaessaan tämän, punapään lihakset kiristyivät ja hän yritti vaistomaisesti lyödä miestä. Mahongin väriset silmät loistivat vihaa ja suu vääntyi irvistykseen.

”Sinä paskiainen”, kunoichi kähisi tuskin kuiskausta kuuluvammalla äänellä. Rei ei kuullut vastasiko mies vai ei, sillä hänen oman verensä kohina hävitti kaikki muut äänet maailmasta. Hän ei nähnyt enää mitään, kaikki tunto tuntui häviävän hänen kehostaan. Rei ei tuntenut enää mustia kudoksia ympärillään, kylmiä sormia kurkullaan, tai edes maata allaan. Hänen viimeinen ajatuksensa oli pelottavan katkera viha kaikkea elävää kohtaan, kunnes pimeys vei hänet mukanaan.


Valo sammui naisen silmistä ja Hidan kykeni näkemään kuinka tämä vajosi tajuttomuuteen. Vielä pieni hetki, ja kunoichi olisi kuollut. Hymy levisi miehen huulille. Jälleen yksi uusi uhri Jashin-samalle.

”Hidan lopeta!” matala miehen ääni pilasi tunnelman, jota jashinisti oli vaalinut. Mies kohotti katseensa pidempään ninjaan, ja tunsi kuinka musta nauha repäisi irti hänen murskaavan otteensa naisen kaulalta.

”Mitä helvettiä?” Hidan kirosi ja kohosi täyteen mittaansa. Kazuzu asteli lähemmäs ja pyörittelen päätään. Mies käveli maassa makaavan kunoichin vierelle ja veti mustat kudokset takaisin kehoonsa. Sitten hän kumartui lähemmäs, välittämättä Hidanin kummastuineista katseista.

”Aivan kuten ajattelinkin”,  mies murahti ja osoitti naisen ihoa.
Mustat kuviot liikkuivat kunoichin iholla, paeten kohti niskaa. Kakuzu käänsi ruumiin ympäri ja pyyhkäsi punaisen hiusverhon paljastaen niskan ja selän alueen. Kuviot olivat palasivat kirotun sinetin luokse joka välähti ja muuttui hehkuvan oranssista mustaksi, kuin tavalliseksi tatuonniksi.

”Mitä sitten vaikka hänellä sattuu olemaankin erikoinen tatuointi? Anna minun hoitaa homma loppuun!” Hidan ärisi hänen viereltään. Kakuzu katsoi mieheen vihaisena.

”Kuinka idiootti voit olla? Tuohan on Orochimarun jutsu, kirottu sinetti.”

Hetken hiljasuus vallitsi kaksikon välillä.

”Mitä sitten?”

”Että mitäkö sitten? Nainenhan on Äänikylästä, ja ollut läheisissä tekemisissä Orochimarun kanssa. Todennäköisesti yksi hänen oppilaistaan, se vanha käärme ei jakele voimiaan kenelle tahansa. Nainen on arvokas tietolähde.”

”Älä nyt viitsi Kakuzu, onhan meillä ollut vakoojia Äänikylässä aiemminkin..”

”Et tiedä miten paljon olen joutunut käyttämään rahaa Akatsukin varoista niihin surkeisiin vakoojiin, jotka joka kerta päätyvät Orochimarun koekaniineiksi! Ei, me viemme hänet johtajalle.”

”Voi jumalauta! Tuo kirottu heitukka leikkasi pääni irti! Luuletko että annan hänen elää?”

”Minä ajan Akatsukin etuja. Se että sinä menet typeryyttäsi häviämään Orochimarun lemmikille, ei kiinnosta minua vähääkään.”
Vaalean käden heilahdus, ja kunai lensi ilmassa kohti tumman miehen päätä. Kakuzu kohotti kätensä ja torjui terän helposti. Enää vihreissä silmissä ei tuikkinut huvittuneisuus, vaan kylmä raivo.

”Alan väsyä pelleilyysi Hidan”, vaarallisen matalalla äänellä lausutut sanat hiljensivät jashinistin.

Hetken aikaa kaksikko oli hiljaa. Sitten ilmiselvän vastahakoisest Hidan käänsi selkänsä ja mutisi : ”Tiedät ettet pysty tappamaan minua.”

Jashinisti marssi metsään etsimään kadonnutta asettaan kiroten jokikisen elävän olennon maan päällä. Eikö se riittänyt, että tuo verinen pikku nainen oli katkaissut tyynen rauhallisesti hänen kaulansa? Ehei, nainen julkesi vielä turmella hänen rituaaliviikatteensa, ja heittää sen metsikköön! Kaiken tämän jälkeen hänen pitäisi saatella nainen heidän tukikohtaansa sulassa sovussa. Pelkkä ajatus sai Hidanin veren kiehumaan.


Äkkiä mies pysähtyi kuin seinään. Edessä avautui poikkeuksellisen epämiellyttävä mutainen joki, jonka pinnalla ui monen monta rupisammakkoa. Sammakot kylpivät mudassa, ja näyttivät kaikin puolin kuvottavilta. Vesi oli eltaantuneen väristä ja rehevöitynyttä. Mikään näistä asioista ei olisi muuten hetkauttanut jashinistin mieltä, ellei keskellä matalikkoa olisi kimmaltanut erittäin tuttu esine. Viikateen terä oli uponnut syvälle mutaan. Muutama samakon poikanen oli onnistunut jopa kiipeämään kahvan pälle saastaisilla räpylöillään. Hänen pyhä rituaaliaseensa oli huuhtoutunut sammakoiden kansoittamalle mutaikolle.

Hidan hengitti muutaman kerran väristen hitaasti sisään ja ulos kammottavan näyn edessä.Sanaakaan sanomatta Hidan käveli keskelle jokea ja vetäisi aseen irti mudasta. Hänen kätensä tärisivät raivosta ja hullu virne levisi hänen kasvoilleen.

Jos nainen vietäisiin johtajalle, jashinisti pitäisi huolen siitä että tämä kävisi läpi hyvin perusteellisen kuulustelun.

Ja Hidan ilmoittautuisi vapaa-ehtoiseksi järjestäjäksi.