Tässä se nyt on, Rakkauden oppilas-ficcini epilogi, ja tähän tämä nyt loppuu. Tapahtumat siis sijoittuvat muutama vuosi eteenpäin edellisestä osasta.

Näitä osia ei muuten ole kauheasti kommentoitu saatikka pisteytetty, joten en tiedä, lukeeko tätä oikeasti kukaan. Olisi kiva, jos viitsisit edes tuolta ylhäältä klikata nopesti sitä arvosanaa, minkä haluat antaa. Sekin riittää, mutta ekstramukavaa on, jos viitsisit kommentoida.

Uusia lukijoita vaaditaan lukemaan edelliset osat, muuten hän ei tajua mitään.... kunnolla.

Kiitos :)
----
Sakura matkasi metsässä. Hogake-sama oli antanut hänelle nopean tehtävän, niin lyhyen, että sen kuulema ehtisi tehdä ennen Inon ja Naruton häitä.

Sakura oli vilpittömän onnellinen tuon kaksikon puolesta, mutta hän tunsi itsensä nyt hieman yksinäiseksi. Naruto oli kaikki nämä vuodet tykännyt hänestä, tykännyt oikein kovasti, mutta Sakura ei ollut korvaansa lotkauttanut. Nyt, kun Narutolla oli Ino, Sakurasta tuntui oudolta, mutta samalla hän tiesi, ettei Naruto olisi hänelle se oikea.

Vaaleanpunahiuksinen nainen suuntasi metsässä eteenpäin. Hokage-sama oli käskenyt Sakuran käydä tarkistamassa erään vesiputouksen ympäristö, Konohaan oli tullut uhkaus sen räjäyttämisestä. Uhkaus oli toteutettu vanhanaikaisella lehdestä-leikeltyjä-kirjaimia-liimaa-ja-paperia-tekniikalla, joten Tsunade-sama ei pitänyt uhkausta kovin vaarallisena. Varmuuden vuoksi, hän oli kuitenkin lähettänyt Sakuran tarkistamaan tilanteen.

Juostessaan metsässä puita pitkin, Sakuralle tuli outo tunne, aivan kuin hän olisi ollut tällä aikaisemmin. Tunteesta hän ei kuitenkaan välittänyt, vaan jatkoi matkaa.

Pian Sakura kuulikin vesiputouksen solinaa, ja hän hypähti puusta alas. Nainen otti muutaman askeleen, ja käänsi varovaisesti erään saniaisen lehteä. Sakura kurkisti varovaisesti saniaisen takaa, ja näki kauneimman vesiputouksen ikinä. Hän ohtitti saniaisen, ja pysähtyi ihailemaan putousta. Vesiputouksen ääni tuntui naisen korvaan tutulta, eikä hän pystynyt pysymään poissa sieltä.

'Jos minä käyn ensiksi tarkistamassa vesiputouksen takaa', Sakura ajatteli. Jokin tuossa putouksessa veti häntä luokseen, eikä Sakura kyennyt muistamaan mikä. Ihan varmasti hän oli ollut täällä joskus!

Sakura hypähti keveästi vesiputouksen vieressä olevan korkean kiven päälle, ja sieltä edelleen vesiputouksen taakse. Laskettuaan jalkansa vesiputouksen takana olevan kivisen luolan lattialle, hän muisti kaiken.

Tällä, täällä oli ollut Itachi. Uchiha Itachi. Sakura tunsi viiltävän kivun sydämessään, mutta ei antanut periksi. Hänen olisi pakko käydä läpi nämä muistot, jotka olivat pysyneet poissa vuosia.

Sakura näki lähellään, aivan kallioon porautuneen luolan kielekkeen reunassa olevan mytyn vaatteita. Nainen käveli varovasti eteenpäin, ja huomasi niiden olevan vanhoja vaatteitaan, vanhoja, verisiä ja likaisia vaatteitaan.

Sakura hymyili muistaessaan, millaisen väittelyn he kaksi olivat saaneet aikaan Sakuran kylpemisestä. Loppujen lopuksi, sekin oli mennyt hyvin.

Sakura käänsi selkänsä, ja näki maassa repaleisen, mustan kaavun, jossa oli jo tummuneita, punaisia pilviä. Tuon alla he...err... he olivat rakastuneet. Varovaisesti Sakura nosti viitan ylös maasta, ja asetti sen hartioilleen. Vaikka tuosta hetkestä oli jo vuosia, hän saattoi silti aistia Itachin tuoksun viitasta.

Ympäri tätä luolaa Sakura näki muistoja. Tuossa Sakura oli juonut Itachin ihmelääkkeen, tuossa Itachi oli sanonut ensimmäisen kerran rakastavansa Sakuraa. Tuossa he olivat istuneet ja aistineet Naruton chakran.

Luolan takapäädyssä oli kipein muisto kaikista. Iso kuoppa kivisessä luolassa. Sakura käveli kuopan luokse, ja huomasi sen olevan syvempi kuin muistikaan. Nainen laskeutui kuopan pohjalle, ja istui alas. Sakura ummisti silmänsä ja antautui muistojen vietäväksi.

- - - -

Viisi henkilöä astui sisään luolaan. Sakura tunnisti heistä heti Naruton, tottakai, sekä Inon ANBU-maskinsa takaa. Kolmea muuta ANBUa Sakura ei tunnistanut, mutta Itachi tunnisti.

''Ino-chan, Takara-kun, Fuusen-kun, Hachidori-kun ja Naruto-kun'', kuului miehen suusta.

''Anna Sakura-chan takaisin!'' Naruto karjui, ja hänen silmänsä olivat punaiset. Samassa miehen käteen ilmestyi vaaleansininen chakra-pallo.

''Naruto ei!'' Sakura yritti estää, mutta turhaan. Pallo porautui Itachin, miehen jota Sakura rakasti, rintakehään. Itachi kaatui maahan Naruton painosta, ja blondin miehen chakrapallo teki maahan suuren kuopan.

''Siinä sinulle siitä edellisestä!'' kuului huuto Naruton suusta.

Sakuraa alkoi pyöryttää nähdessään rakkaansa verta. Nopeasti hän juoksi Itachin luokse, ja polvistui tämän viereen. Sakura nosti kädellään Itachin kasvoja, ja miehen suupielestä valui norona verta. Sakura suuteli Itachia, mutta mies ei enää vastannut suudelmaan.

''Älä kuole!''

''Sakura, minä.... minä...'', Itachi puhui hyvin katkonaisesti ja hiljaa, mutta mies oli päättänyt saada lauseensa loppuun. ''Minäh.... rak.. rakasthan....''

''Älä rasita itseäsi!'' Sakura huudahti. Nopeasit hän painoi kätensä miehen rintakehälle, ja Sakuran käsi hehkui vaaleanvihreästä, parantavasta chakrasta.

''...Rakastan sinua, rakkauden oppilaani'', Itachi sanoi hyvin hiljaa ja nopeasti. Sen jälkeen hän hymyili Sakuralle aurinkoisesti, ja työnsi naisen käden pois. Luolaa värisytti tuulenvire ja Sakuran kyyneleet, tämän tajutessa kaiken olevan liian myöhäistä, myöhäistä enää millekkään.

- - - -

Niin, siitä oli vuosia, mutta silti muisto satutti, satutti enemmän kuin mikään. Sakura nuuhkaisi viittaa syvään, ja jätti sen kuoppaan.

'Uchiha Itachin muistolle', Sakura ajatteli, ja hymyili vaisusti. Hän käveli hiljaisin askelin luolan uloskäynnille, ja nuuhkaisi vielä ilmaa.

Suunnitelma oli kuollut ja kuopattu. Suunnitelmaa ei enää ollut.

''Minä rakastan sinua!'' Sakura huudahti, ja tuulenvire puhalsi hänen hiuksiaan.

''Minäkin sinua, Sakura'', tuulenvire kuiskasi, ja Sakura oli valmis lähtemään. Eikä hän koskaan palaisi luolaan takaisin.