”Sademaa”, tai oikeastaan alue joka jäi suurten maiden väliin, jossa sijaitsi Sadekylä. En olisi halunnut johtaa ryhmääni sen lävitse Ruohonmaahan mutta meille ei jätetty vaihtoehtoja, aiemmin kohtaamamme viholliset tuskin jäisivät ainoiksi, joten halusin nopeasti perille. Heillä ei ollut mukanaan merkkejä kylästään joten he saattoivat olla niin Kivikylästä tai Ruohokylästä. Tai Konohasta. Ajatus Hokagen aitoudesta tai epäaitoudesta nousi taas mieleeni mutta en halunnut antaa sille taas valtaa. Mukanani oli kaksi naisninjaa, joilla ei juurikaan ollut kokemusta kentältä, joten minun tulisi pysyä valppaana. Nojasin puuhun takanani. Mitenhän muilla ryhmillä mahtoi sujua, olettaen että muitakin oli jonnekin lähetetty. Takashi vaikutti osaavalta kaverilta, Sui oli ANBU mutta muista en sitten tiennytkään.

Olimme päässeet Sadekylän alueen rajalta noin kymmenisen kilometriä ja olimme leiriytyneet yöksi suojaisaan pensaikkoon. Otin ensimmäisen vahdin, sillä halusin antaa kahdelle muulle ryhmäläiselleni aikaa levätä. Istuin miekka sylissäni, huppu pääni yli vedettynä. En voinut valittaa sateesta, koska olin kaivannut vettä aavikon ylityksen ajan mutta jatkuva monsuuni häiritsi vahtimista. Sadekylän ninjat olisivat tähän tottuneet joten olimme alakynnessä tälläkin osa-alueella.

Tarkkailin sateista ympäristöä. Vettä alkoi kertyä lammikoiksi, ja vaatteet painautuivat ihoon läpimärkinä. Vilustuminen tästä vielä puuttuisi. Kurokawa ja Reimi nukkuivat molemmat hiljaa pensaiden suojassa, molempien eläimet aivan omistajiensa kyljessä maaten. Hymähdin kaksikon hiljaiselle unelle, ainakaan sää ei näyttänyt heidän untaan häiritsevän. Hyppäsin läheiseen puuhun tarkastelemaan lähialueen tilannetta. Metsä oli hiljainen tasaista sadetta lukuun ottamatta.  Tunnit kuluivat ja ympäristö pysyi rauhallisena. Lopulta päätin herättää Reimin vahtimaan. Kevyt tönäisy olkapäälle herätti tytön unestaan.
”Teidän vahtivuoronne, Yuki-san”, totesin ja nousin tytön vierestä ylös. Asettauduin puuni alle makuulle, kun Reimi nousi ylös vahtimaan. Pysyin hetken hereillä, kunnes sateen hiljainen ropina vaivutti minut uneen.

Miten pidänkään vedestä. Konohassa ihmiset hakeutuvat suojaan sateella mutta itse hakeudun silloin ulos. Vesi pitää meidät elossa ja sateella sen voi tuntea kehossaan. Tsukiko ja muut istuvat sisällä odottaen sateen loppumista, annan sateen osua kasvoilleni ja tunnen miten sisälläni herää taas se tuttu tunne kun sataa. Askeleet muuttuvat juoksuksi ja tunnen satavan veden voiman sen osuessa kasvoilleni. Huomaan juosseeni pidemmälle kuin oli tarkoitus ja käännyn takaisin. Maahan jäänyt vesi heijastaa kasvoni maasta. En minä ole täältä kotoisin se on varma, olen liian erilainen sisältä kuin muut. Mutta mistä sitten olen kotoisin?

Havahdun unestani, Kurokawa ravisteli minut hereille. Uni jäi mieleeni, kummallista nähdä unta menneistä tapahtumista. Tunsin itseni vanhaksi ukoksi, joka uneksii menneisyydestään.

”Olisi aika jatkaa matkaa”, nainen toteaa ja katsoo minua väsyneillä silmillään. Nyökkäsin hänelle takaisin ja nousin ylös, tuntien taas sateen kasvoillani. On satanut taukoamatta ja leiripaikkamme näyttää suurelta lätäköltä, vain sammakot puuttuisivat.

”Miten yö sujui teidän osaltanne”, kysyn kun tarkistan tavaroitani. Veitset vyö- ja shurikenit nilkkaholsterissa. Kuivat sukat olisivat tehneet olostani mukavamman mutta sellaisesta ylellisyydestä sai vain unelmoida.

”Ei mitään koko yönä, hiljaista ja elotonta. Kunpa vaan tämä hiton sade olisi loppunut niin yö olisi voinut olla ihan mukava”, Reimi totesi närkästyneenä. Kurokawa nyökytteli päätään merkiksi siitä, että oli samaa mieltä.

”Hyvä homma, parempi näin. Matkaa on vielä taitettavaksi, todennäköisyys kohdata Sateenkylän asukkeja nousee koko ajan, sillä tämä maa on kovin pieni ja kylä sijaitsee pahasti reitillämme, ainakin näin muistelisin”, sanoin ja heitin miekkani selkäpuolelle ja jatkoin: ”Yritetään kiertää kylä Tulimaan puolelta.” Molemmat nyökkäsivät myöntymisen merkiksi, tai sitten he eivät vain halunneet laittaa vastaan.

Lähdimme matkaan. Liikkuminen sujui kohtuullista nopeutta, vaikka maasto olikin sateen takia mutainen. Itse koitin liikkua puita pitkin mutta sade teki siitä melkoista tasapainoilua, joten jätin sen sikseen ja johdin joukkoamme maata pitkin. Huomasin, että Reimin linnut olivat kadonneet  hänen viereltään, ilmeisesti tyttö käytti niitä tiedusteluun. Toivottavasti.

Päivä kului. Samoin seuraava päivä. Sade ei ottanut loppuakseen. Kolmantena kokonaisena päivänä Reimin kotkat  kertoivat, että lähestyimme melkein suoraa Sadekylää,  olimme liikaa idässä. Ensimmäistä kertaa kirosin sadetta, joka vaikeutti suunnistamista. Suuntasimme enemmän länteen, Sadekylän läheisyys ei ollut hyvä asia. Jos emme olisi tehtävällä, olisin halunnut käydä kylässä mutta en voisi henkilökohtaisen intressin takia vetää kahta muuta ninjaa ongelmiin. Siirsin ajatukseni taas taka-alalle, tehtävä olisi nyt tärkein.

Kuljimme eteenpäin, sade piiskasi kasvojani mutta sisälläni olo oli tyyni ja tunsin halua hymyillä. Kätkin hymyni, sillä se olisi voinut aiheuttaa kummastusta kumppaneissani. Pisarat tuntuivat hyvältä kasvoillani.

”Tobikiri!”, kuului huuto takaani mutta Reimin ääni kantautui korviini  liian myöhään. Aivan liian myöhään. Sateesta nauttiminen oli vienyt ajatukseni kauas tilanteesta jossa olimme ja se kostautui. Tunsin miten kolme, ehkä neljä shurikenia osui ylävartalooni ja kasvoihini ja miten oksaan osunut kunai-veitsi räjähti jalkojeni juuressa. Ei hyvä.

Tajuntani hämärtyi kovaa vauhtia. Reaktioni ei todellakaan riittävän nopea, että olisin räjähdyksestä päässyt pakoon mutta onnistuin jotenkin suojaamaan päätäni kiertymällä kerälle. Tunsin miten selkärankani päästi ikävän naksahduksen osuessani läheiseen puuhun. Tömähdys maahan ei ollut kovin tuskallinen verrattuna edellisiin iskuihin. Törmäys puuhun oli tyhjentänyt keuhkoni hapesta, haukoin syvään henkeä maaten kyljelläni maassa. Pääni läheisyyteen loikkasi jalkapari. En ehtinyt kääntyä katsomaan saapunutta kun jo tunsin tämän kääntävän minua ympäri. Vihreä chakra, joka levisi saapuneen ninjan käsistä, helpotti oloani ja näin vakava katseisen Reimin nojaamassa viereeni.

”Tiedustelijoita, meillä on ongelmia”, kuulin Reimin sanovan varovaisesti ääneen. Kurokawaa ei näkynyt missään. Vain Reimin ilme kertoi jotain vammojeni vakavuudesta, sillä kehoni oli täysin turta. Joko tällit olivat olleet todella voimakkaita tai Reimin chakralla oli jotain tekemistä tämän olotilan kanssa. Koitin puhua mutta puhe jäi jonnekin sisälleni. Tunsin kykeneväni liikuttamaan käsiäni mutta älähdin tuskasta, käsien liikuttaminen ei ollutkaan hyvä idea, Reimi reagoi heti yritykseeni:
”Varo liikkumasta, en tiedä mitä kaikkea on vielä rikki. Tässä kestää vielä hetki, Kurokawa vartioi tuossa lähellä.” Nyökkäsin tytölle ja suljin silmäni.  Keräsin chakraa sisältäni ja aloin nostattamaan sumua ympäristöön näkösuojaksi. Kurokawa, joka oli tekniikan nähnyt aiemmin, loikkasi puusta viereemme.

Reimin parannus helpotti oloani, hetken kuluttua pääsin jo istumaan. Jokainen lihas huusi  kivusta pääni sisällä. Tuskan keskeltä koitin saada uudestaan ääntäni kuuluville:
”Kiitos Reimi, mikä tilanne?”

”Vihollinen perääntyi yllätettyään meidät, luultavasti hakemaan lisävoimia. Mitä ilmeisemmin hyökkääjät olivat Sateenkylästä, emme ehtineet nähdä tunnuksia”, Kurokawa kertoi katsoen vakavana kylkeäni ja käsivarttani johon Reimi kääri sidettä hänen puhuessaan.

”Meidän pitää päästä liikkeelle..”, totesin mutta Reimi keskeytti lauseeni:

”Tobikiri, vammasi vaativat vielä hoitoa. Sain vasta pahimmat vahingot korjattua. Liikkeelle lähtö ei ole hyvä idea tuossa kunnossa vaikka tilanne näyttääkin pahalta.” Kurokawa näytti siltä, että ei tiennyt kumman kanssa olisi samaa mieltä.

”Me lähdemme liikkeelle. Parsi kylkeäni pikaisesti kuntoon niin en hidasta matkantekoa pahasti”, totesin kylmästi katsomatta kumpaankaan. Tilanne oli liian tuttu ollakseen totta.

Hiton sade.  
    

~~
Huh huh. Tuli tälle ihan kohtuullisesti pituutta. Hieman oli tavoitteet hukassa joten jäi tälläiseksi fiilistely- ja vaaranesitys-osaksi mutta parempi kai kuin ei mitään. Akiran taustaan keksin nyt uusia juttuja mutta niitä on vaikeaa ympätä tähän mukaan. Ehkä seuraavissa osissa lisää. ^^

Kommentit ennen ääniä. Arvostan suoraa palautetta.

Edit: Pahimpia typoja korjailtu.