Hihhei! Kyllä olinkin jo pitkään odottanut kilpailua, ja vihdoin se tuli ! *Palvoo Nutia*

Tämä on tosi, tosi lyhyt, mutta en olisi osannut tätä pidemmälle jatkaakkaan. Että saa nyt kelvata tälläisenä, ja nyt vain jännäämään miten kilpailussa käy!

Kiitos :)
----
Sinä seisot aavikolla. Edessäsi on hiekkaa, joka puolella, ja niin kauas kuin pystyit näkemään. Tuulta ei ole, ja ilma seisoo paikallaan ruskettaen, pian polttaen kalpean ihosi karrelle.

Sillä usein kaltaisesi punapäät omistavat hyvin vaalean ihon, kuten tässä tapauksessa.

Seisot paikallasi katsoen hiekkaa ympärilläsi. Hiekka on mielestäsi hyvin mielenkiintoista. Hiekkaa voi löytyä mistä tahansa; kengästä, hiuksista ja jopa hampaiden välistä. Sinä olet kokenut nuo kaikki kolme, ja muutaman muunkin.

Hiekka voi olla hyvin märkää, kuumaa, kylmää, kuivaa. Kyykistyt alaspäin, ja upotat kätesi tämän autiomaan hiekkaan. Tämä hiekka on hyvin kuumaa, mutta taistelet vastaan halua nostaa käsi ylös ja puhaltaa siihen, jotta se viilenisi. Tiedät, ettei hiekka pysty satuttamaan sinua.

Hiekka on aina toiminut suojanasi. Kun tunsit, että elämä pettää alta, hiekka oli pohjanasi. Hiekka oli ystäväsi, useimmiten ainoa sellainen.

Hymyilit hieman muistellessasi sinun ja hiekan yhteistyötä chuunin-kokeiden aikaan. Ne kaikki rasittavat mahtailijat ja nirppanokat, he ansaitsivatkin kuolla. Osa kuoli kivuttomasti, osa erittäin kivuliaasti, mutta aina he kuolivat. Ja aina riistäessäsi yhden hengen, hymysi leveni hieman, kunnes se oli mielipuolinen irvistys.

Jos saisit tuomion kaikista tappamistasi ninjoista, olisit vankilassa loppuikäsi. Onneksesi näin ei ole.

Muistat tämän paikan liian hyvin. Vaikka muut näkisivät tässä vain aavikkoa, vailla toivoa poispääsystä, sinä näet tässä jotain muuta.

Pienenä, kun Shukaku vielä eli sinussa, sinä olit täällä kaikki yöt. Itkit yöt läpeensä, kunnes tajusit olevasi hirviö, hirviö jolla ei kuulunutkaan olla mitään. Ei perhettä, ei ystäviä. Itkit, sillä äitisi oli joutunut kuolemaan kaltaisesi hirviön takia. Itkit, koska isäsi halusi tappaa sinut. Itkit, koska kukaan ei halunnut leikkiä kanssasi.

Vaistomaisesti toinen käsi, se vapaana oleva, nousee otsallesi, johon kaiversit hiekalla ja pienen pojan tuskalla erään merkin. Rakkaus.

Sitten tuli se Naruto Uzumaki. Hänkin on hirviö, kuten sinä, muttei masentunut. Pidät häntä sankarinasi. Hänen takiaan silmäsi ovat avautuneet, ja olet päässyt näinkin pitkälle. Kazekage-sama kuullostaa kieltämättä hyvältä korvaasi.

Etenkin silloin, jos unohdat sanasta sen kaiun, minkä isäsi jätti siihen.

Voimakas tuulenvire pyyhkäisee aavikon halki, ja sinulla menee silmiin hiekkaa. Kaivat hiekat pois tottuneesti, tämä ei todellakaan ole ensimmäinen kerta, eikä viimeinenkään. Muistat, kuinka helppoa sinun oli nuorempana itkiessäsi valehdella, että sinulle meni hiekkaa silmiin, ja kaikki uskoivat valheesi. Pieni, kylmä kyynel tipahtaa poskellesi, mutta pyyhkäiset sen nopeasti pois. Sinä et itke.

Hitaasti, hyvin hitaasti nostat toisen kätesi hiekasta, ja lasket toisen kätesi otsalta. Kätesi ottavat otteen kalebassisi kantohihnasta, ja nostatkin tuon saviruukun pääsi yli, ja lasket sen maahan. Venyttelet painosta puutuneita hartioitasi voimakkaasti. Vaikka kalebassi oli kulkenut mukanasi melkein koko ikäsi, se tuntui vieläkin painavalta. Jokatapauksessa hiekka oli ainoa aseesi, et ollut koskaan oppinut käyttämään kunnolla edes kunaita, sen käytön opetteluun ei ollut ollut tarvetta. Lisäksi kätesi ja silmäsi kordinaatio on niin huono, että kunain heittely olisi sinulta vain ajanhukkaa.

Hiekkasi riittäisi kaikkiin hyökkäyksiin ja puolustuksiin, oli aina riittänyt ja tuli aina riittämään. Hiekkasi pystyi jopa aistimaan muista ihmisiä, ja kertomaan tiedon sinulle. Kuten se tekikin.

''Hoi Gaara!'' kuuluu miehen ääni selkäsi takaa. Tunnistat äänen välittömästi, ja käännyt ympäri. Kuten arvasit, kasvojesi edessä seisoo Kankuroun violetit meikit kasvoillaan ja kissahattu päässään.

''Kankurou'', hymähdät hyväksyvästi. Olit halunnut olla yksin, mutta oikeastaan ilahduit Kankuroun saapumisesta. Tuo mustapukuinen mies astui muutaman askeleen sinua päin, ja pian tunsitkin miehen vahvan käden pääsi päällä.

Kankurou katsoi sinua hieman mietteliäästi, kunnes hymähti. Katsot häntä pistävällä katseella takaisin . Kankuroun silmissä värähtää pelko, mutta pian hän taas hymyilee.

''Miksi naurat?'' kysyt mieheltä hiljaa.

''Muistelen menneitä. Ennen niitä chuunin-kokeita, emme Temarin kanssa uskaltaneet edes katsoa sinua. Ja nyt'', veljesi pörröttää hiuksiasi. ''Nyt minä voin tehdä näin, etkä tapa minua.''

Se oli totta, ja pystyit sen itsekkin myöntämään. Olit muuttunut paljon, ja tällä kertaa se oli hyvä asia.

''Lähdetään, aavikon kasvatti'', veljesi hymyili sinulle, ja kääntyi ympäri, takaisin suuntaan, josta oli tullut.

Hymähdit veljesi keksimälle lempinimelle hiljaa. Aavikon kasvatti. Sehän sinä olet. Käännyit ympäri ja lähdit veljesi perään, kohti kotikylääsi. Kylääsi, jota rakastat.