Vaaleat, useiden lävistysten koristamat kasvot tuijottivat tyhjinä puhtaaksi hinkattua lautastornia, joka lattialle nostettuna olisi ollut varmasti oranssihiuksista miestä pidempi. Suosiolla mies jätti pinon ahtaan ja tunkkaisen kyökin metalliselle keittiötasolle, kuivaten sitten yhä tiskauksesta kosteat kätensä valkoiseen miestenesiliinaansa.

Ikkunattomassa tilassa haisi ummehtuneelta ja Pain oli varma, että jos olisi oikeasti ryhtynyt etsimään mistä nenää kirvelevä haju oli lähtöisin, olisi hän löytänyt jostain nurkasta kokin paloitteleman rotanraadon. Ravintola, jossa hän oli tarjoilijana ja keittiöapulaisena jo päälle kaksi kuukautta toiminut, ei tuonut hänelle palkan lisäksi mitään muita etuuksia tai iloja.

Työpaikan ilmapiiri oli surkea, pomo helvetillisen pihi ja työajat olivat lähes joustamattomat. Töitä sai oikeasti olla paiskimassa lähes koko ajan. Enää Pain ei viitsinyt edes valittaa, kun oli jo parilla edellisellä kerralla saanut kuunnella pomoltaan tyhjäpäisen luennon siitä, miten onnekas hän oli saadessaan töitä sellainen rikosrekisteri harteillaan, joka hänellä oli.

Pari kertaa oranssitukka oli raivoissaan melkein käynyt kiinni muihin työtekijöihin, jotka jaksoivat polkea häntä maahan ja säälittä tyrkyttää hänelle lisää töitä. Vihan paistaessa hänen kylmistä silmistään ja raivon armotta raadellessa sisukaluja, oli Pain käskenyt itseään rauhoittumaan kaiken murhanhimon piiskatessa hänen mielessään niitä ajatuksia, jotka käskivät olemaan välittämättä.

Hän tarvitsi sen työn, oli se sitten kuinka ankeaa ja raivostuttavaa pakkopullaa tahansa. Hän tarvitsi ne minimaaliset palkkarahat, jotka menivät aina suoralta kädeltä koulumaksuihin. Käteen miehelle ei jäänyt juuri mitään ja myöhästyneistä vuokramaksuista sai aina olla tappelemassa vuokraemännän kanssa. Opintolainan turvin hän sai jotenkuten itsensä elätettyä, vaikka elämä tuntuikin kohtuuttoman vaikealta kaidalla polulla.

Usein oranssitukka pohtikin sitä, miten helppoa hänen olisi nyt, jos hän ei olisi kolme kuukautta sitten tehnyt tärkeää, loppuelämäänsä vaikuttavaa ja omien sanojensa mukaan lopullista päätöstä. Vain kolme kuukautta sitten hän oli vielä ollut maineikkaan Akatsukin, yhden Los Angelsin pelätyimmän rikollisjengin kiistaton johtaja.

Pelkästään hänen nimensä lausuminen oli saanut vihollisjengit tutisemaan ja laskemaan alleen. Tuloja oli ollut paljon, vaikka hän hyvänä johtajana olikin laittanut kaiken jengiläistensä kanssa tasan, eikä suinkaan ahnehtinut kaikkea itselleen. Hän oli tehnyt mitä halusi, missä halusi ja miten halusi. Kukaan vähänkään itsesuojeluvaistoa omistava ei uskaltanut uhmata hänen tahtoaan. Ne hölmöt, joka kaikessa vittumaisessa surkeudessaan yrittivät hänen tielleen, murskattiin ilman sääliä.

Huumausaineen käyttörikos, huumausainerikoksen valmistelu, huumausainerikoksen edistäminen, niskoittelu poliisia vastaan, virkavallan anastus, liikenteen häirintä, liikenteen vaarantaminen, rattijuopumus, murha, murhan suunnittelu, tappo, kiristys, haitanteko virkamiehelle, hautarauhan rikkominen, kuolemantuottamus, sakkovilppi, todistusaineiston vääristeleminen, kotirauhan rikkominen, kunnianloukkaus, pahoinpitely, panttivangin ottaminen, laiton uhkaus, salakuljetus, julkisrauhan, rikkominen, rikoksentekijän suojeleminen, varkaus , väärennysaineiston hallussapito, ilkivalta, tuhopoltto.

Lista oli loputon. Jenginjohtajana laki oli ollut kirosana ja Pain oli saattanut itsensä todella huonoon kuvaan poliisien silmissä. Hän oli jäänyt kiinni tuskin edes 17:stä prosentista kaikista tekemistään rikoksista. Ja pelkästään se riitti kolmeen vuoteen vankilassa. Kaikesta kiinni jääminen olisi varmasti suora tuomio elinkautiseen vankeuteen.

Vankilassa oleilu oli saanut miehen pohtimaan, oliko rikollisen elämä sitä mitä hän todella halusi. Lopulta hän oli tullut siihen tulokseen, että halusi edes yrittää kaidalla tiellä kulkemista. Hän oli jättänyt jengin ja antanut varajohtajalle paikkansa. Jotkut niistä, jotka olivat olleet mukana jengin perustamisajoista lähtien ja olivat olleet paitsi Painin alaisia, myös ystäviä, ilmoittivat etteivät hekään jatkaisi jengissä ilman rakasta johtajaansa. Oranssitukka ei siis ollut aivan yksin, vaan yritti parhaansa kunnollisena kansalaisena ystäviensä kanssa.

Mies oli nyt kahdenkymmenenneljän ja peruskoulua lukuun ottamatta täysin kouluttamaton. Vasta pari kuukautta sitten hän oli aloittanut lukio-opinnot aikuispuolella iltaopiskelijana. Vapaa-aikaa ei hänelle juurikaan jäänyt. Töissä oltiin aamusta iltapäivään asti, töistä päästyään hän oli koulussa. Lauantaitkin olivat työpäiviä. Sunnuntait kuluivat yleensä vain lepäämällä ja seuraavaa viikkoa varten voimia keräten.

"Pain!"

Oranssitukka havahtui ajatuksistaan ja ilmeettömänä vilkaisi olkansa yli rastatukkaista, afroamerikkalaista työtoveriaan. "Mee sä kans ottaa ja viemään tilauksia, tää on taas näitä lauantairuuhkia", mies virnisti valkoiset hampaat välähtäen ja seilasi tiehensä. Miksei tuo itse mennyt tarjoilemaan? Sitä Pain ei edes jaksanut pohtia, kyllä hän syyn tiesi. Hän oli tulokas ja hänelle saattoi ilman seurauksia heittää muiden työt. Pain haroi kesysti paksuja hiuksiaan ja riisui esiliinan suorien mustien housujen ja valkoisen kauluspaitansa päältä.

Pienestä, tiskauskyökiksi -nimetystä huoneesta Pain asteli kunnolliseen keittiöön, jossa monet valkohattuiset kokit valmistivat vaikka minkä näköisiä aterioita. Kaikkea keittämisestä friteeraukseen, hauduttamisesta hiillostamiseen, kylmäsavustuksesta liekitykseen, marinoinnista uppopaistoon ja savutukseen. Ilmassa tuoksui vahvasti erilaiset mausteet ja siihen tottuneena Pain asteli keittiön toista päätä ja sen kääntöporttiovea kohti. Oven tuolla puolen odottaisi vähemmän tunkkainen ilma ja asiakkaat.

Matkalla ovelle mies sai mukaansa valmiita aterioita valkoisilla lautasille, yrittäen parhaansa mukaan painaa lueteltujen pöytien nimet mieleensä. Ankanrinta ja sienikastike pöytään 4-B, paistettu lohi ja uuniperunat seiska B:hen.

Kädet lautasia täynnä mies työnsi mustanahkaisen kenkänsä kärjellä kääntöporttioven tieltään ja astahteli peremmälle elegantisti, mutta silti hyvin hillitysti ja lämminhenkisesti sisutettuun ruokailutilaan. Seinät olivat kermanvaaleiksi maalatut, pöydät ja tuolit oli valittu tarkoin luomaan mahonginruskealla värillään ravintolaan viihtyisää ja mukavaa ympäristöä, jossa asiakkaan oli mahdollista rentoutua. Sisustukseen oli käytetty paljon aikaa ja vaivaa, eikä oranssitukka voinut millään väittää suunnittelijan epäonnistuneen sitä tehdessään.

Ravintola oli paitsi viihtyisä ja hieno sisältä, myös sen käytännöllisyyttä ja tilan käyttötarkoitusta oli ajateltu. Pyöreät pöydät eivät olleet liian lähellä toisiaan, joten tarjoilijoillakin oli mukavasti tilaa hölkätä pöydästä pöytään. Pain oli todella tyytyväinen siihen, että ruokailupuolella oli katonrajoihin asetetut kuumaa kesäilmaa viilentävät ilmastointilaitteet. Se oli mukavaa niin hänelle, kuin asiakkaillekin. Pieni hymy huulillaan mies tarjoili ateriat pöytiin ja toivotti jokaisen pöydän kohdalla hyvät ruokahalut.

Pain ei ollut asiakasystävällinen, joten hymyili tuntui joka kerta ärsyttävän paljon teeskentelyltä. Ja sitähän se oli. Hän piti harvoista ihmisistä ja vihasi satoja. Hän ei ollut ihmisystävällinen ja oli tottunut kohtelemaan hyvin vain niitä, jotka kohtelivat häntä hyvin. Ravintolassa, asiakasläheisessä työssä oli pakko olla mukana avoimin mielin. Hänen täytyi oppia uutta ja olla halukas kiertämään vanhoja kaavoja. Halua hänellä ei kuitenkaan ollut. Raha oli hänen motivaationsa ja joka kerta asiakkaita kohdatessaan hän sai jonkinlaisen hymyn loihdittua vaaleille huulilleen.

Kun ateriat oli saatu parin muun tarjoilijan kanssa jaettua ympäri suurta ruokailutilaa, kaivoi oranssitukka arpisilla käsillään housujensa taskusta pienen muistivihkon ja kuulakärkikynän esille. Onneksi käsien pienet ja vaaleat arvet eivät kauas näkyneet. Jenginjohtajana mies oli saanut pieniä ja pari suurempaakin arpea sinne tänne kehoonsa. Eniten arpia kuitenkin löytyi käsistä, jotka olivat vuosien varrella ehtineet ottaa eniten osumaa.

Erikoisten, harmaarengas kuvioisten silmien katse oli tyhjä, kun mies suuntasi kohti ikkunapöytiä tarkoituksenaan ottaa vastaan tilauksia. Oranssitukka pysähtyi pöydän eteen ryhti suorana ja tuijotti pientä vihkoa käsissään, kohottaen sitten hitaasti katseensa asiakkaisiinsa.
"Mitä saisi oll--oh", mies aloitti, kun loppua kohti hänen vakiolausahduksensa katkesi ja huulille muodostui jotain hymyn tapaista. Neljän hengen istuttavassa pöydässä istui neljä henkilöä, joiden kaikkien kasvoilla kiikkuivat enemmän tai vähemmän huomattavat hymyt.

"Jouuuuu booosss!" Blondi, räppärinhattuun ja suureen valkoiseen huppariin pukeutunut mies huikkasi leveästi virnistäen. "Moro kingi, haista vittu noin muuten", harmaahiuksinen, hiuksensa niskaa kohti geelillä vetänyt mies nauroi räkäisesti, ynähtäen sitten ilkeästi saadessaan takaraivoaan vasten kevyen läpsäyksen sinihiuksiselta naishahmolta, joka oli asettanut hiustensa sekaan mustan suuren pinnin. Pinnin päähän oli liimattu huolella taiteltu paperiruusuke. "Eihän täällä ole kallista?", mustan huivin päähänsä kietonut mies kysyi kiusaantuneena niskaansa hieroen.

Deidara, Hidan, Konan ja Kakuzu, Pain luetteli entiset alaistensa nimet ja palautti kasvoilleen neutraalin ilmeen. Hidan rääkyi Kakuzulle jotain siitä, että miten helvetissä tuo saattoi yhä olla niin saatanallisen pihi, vaikka oli heistä kaikista hyvätuloisin ja parhaiten asettunut kaidanpolun-ihmisten sekaan. Oranssihiuksinen ei ollut yllättynyt, että juuri tämä hänen ex-jengiläisten valtaama pöytä oli koko ravintola äänekkäin ja sai mekkalallaan muut asiakkaat vilkuilemaan närkästyneesti ravintolan henkilökuntaa ja itse hölpöttävää nelikkoa kohti.

"Mä ottaisin nyt teidän tilaukset, etten saa pomoa kurkkuun", Pain ilmoitti ääntänsä hieman kohottaen, saaden ystävänsä kertaheitolla hiljenemään. Vanhat tavat eivät noin vain unohtuneet ja yhä edelleen nelikosta jokainen sulki suunsa oranssitukan puheenvuoroa vaatiessaan.
"Kello on vasta kuus, et mä en taida viel mitään vahvempaa ottaa. Itse asias tekee mieli jotain makeempaa, tuo mulle toi banana split -jätskiannos", Deidara tilasi ja laski punakantisen ruokalistan pöydälle. "Mulle sunday hedelmil", poppoon ainut naispuolinen ilmoitti hymyillen ja vilkaisi hermostuneen näköisen Kakuzun puoleen.

Kakuzu näytti aina vaikealta, jos oli kyse rahanmenosta, joten oikeastaan kukaan ei ollut yllättynyt tuon hermostuneen käytöksen takia. "....Paljon kuppi teetä maksaa?" Kakuzu kysyi mumisten ja kun oranssitukka ilmoitti hinnan löytyvän listasta, vei rahanahne mies katseensa listan juomat -osioon. Hinnan huomattuaan huivipäinen mies vavahti ja yskäisi nyrkkiinsä, vieden pian taas katseensa läväripäähän. "Otan puoli kuppia teetä", mies ilmoitti ja Pain hymähti Hidanin tuottaessa huulien välistä pitkän puron julkaisukelvotonta materiaalia.

Kun harmaahiuksinen mies oli saanut kyllikseen vittuiltua huvipäiselle miehelle, nousi hän seisomaan ja iski vaativasti molemmat kätensä pöydän pintaa vasten, kajauttaen sitten kovan ääneen ottavansa pullon viskiä. Siitä pienimuotoinen metakka syntyikin ja nelikon kiroilevin ja kovaäänisin sai nopeasti aikaan sanaharkan räppäriblondin kanssa. Ystäviä oli mukava nähdä, vaikka ne joskus olivatkin niin ärsyttäviä, että Painin teki mieli ampua jokainen tuoliinsa siltä seisomalta. Lyhyesti nyökähtäen Pain suuntasi kohti keittiötä ja sen lähelle sijoitettua modernia baaritiskiä kohti, ilmoittaen tilaukset ja ottaen ne tietenkin itse hoidettavakseen.

Konan ja Deidara olivat yhdet Akatsukin varhaisimmista jäsenistä ja olivat olleet oranssitukan ystäviä jos silloin, kun jengiä ei vielä edes ollut olemassa. Konan oli jo nuorena ollut naisellinen ja lempeäeleinen neitonen, mutta joka kerta kun Akatsukin tai Painin mainetta pilkattiin tai kahta mainittua kohtaan osoitettiin jonkinlaista epäkunnioitusta, oli nainen aina armotta oikaisemassa vittupäitä, vaikka kyseessä olisikin ollut tahaton vitsi. Siksi tuo olikin aina ensimmäisenä läpsimässä Hidania ja paasaamassa tuolle itsesensuurin harjoittelemisesta. Hidan nyt ei voinut luonteelleen mitään ja aina painoi kaiken villaisella haistatellen samalla paskat sinitukalle.

Deidara taas oli räjähdysfetissinen räppäri, joka oli jengissä ollut vastuussa räjähteiden huollosta, pommien purkamisesta ja kokoamisesta. Mies väitti itseään taiteilijasieluksi ja räjähteitään taideteoksiksi. Kukaan ei koskaan sanonut vastaan, koska kaikki tiesivät Deidaran kantavan vaatteidensa sisässä kranaateilla ja muilla räjähteillä varustettua vyötä. Tai ainakin niin oli ollut. Oranssitukalla ei ollut hajuakaan siitä, mitä tuo nykyään mukanaan kantoi ja miten tuo räjäytyshimonsa tyydytti.

Terroristiksihan blondi oli aikoinaan halunnut, mutta nykyään puolet hänen sydämestään oli hänen sanojensa mukaan omistettu räpille. Se kai esti tuota sitomasta itseensä sataa kiloa dynamiittia ja räjäyttämästä itseään jossain Los Angelesin sydänkeskustan suurista ostoskeskuksista.

Hidan ja Kakuzu olivat liittyneet myöhemmin. Harvemmin hymyilevä ja jengin rahallisista menoista aikoinaan vastannut Kakuzu oli nykyään jo kirinyt itsensä jonkin kahvilafirman markkinointipäälliköksi. Koulutustahan tuolla ei ollut, mutta taidot ja tieto olivat puhuneet hänet hyvään asemaan. Raha oli tuon alaa ja sen kaikki Kakuzun tuntevat tiesivät.

Hidan taas oli jo jengissä ollut yksi niistä yllytyshulluimmista, vaikeimmista ja piikkikelisimmistä ihmisistä. Tuo sanoi mitä sylki suuhun toi ja oli aina ensimmäisenä mukana tappeluissa hakkaamassa vihollisia jollain kättä pidemmällä kovalla esineellä. Harmaatukalla oli jokin hieman hämäräksi Painille jäänyt oma uskonto, jonka vuoksi Hidanin oli jengiaikoina ollut aina välillä pakko päästä kiduttamaan joitakin vihollisjengin raukkoja. Sen lisäksi tuo oli hoitanut jengin huumebisneksiä ja kuulemma hoiti niitä edelleenkin yksityisesti. Arvatenkin Jashinistin asunto näytti yhä edelleenkin trooppiselta sademetsältä tai täyteen ahdatulta kasvihuoneelta.

"Olkaa hyvät", Pain lausui sävyttömästi ja ruskeamustalta tarjottimelta laski tilatut asiat pöydälle entisten jengiläistensä katseiden alle. Lyhyesti mies vilkaisi keittiön suuntaan ja päätteli voivansa tuhlata pari minuuttia ystäviensä seurassa ilman, että joku tulisi hengittämään niskaan tai tuuppimaan likaisilla astioilla. Leveä virne huulillaan Hidan hörppi viskiään, Kakuzun maistellessa teetään ilmeettömänä ikkunasta ihmisentäyteisille kaduille tuijottaen.

Aurinko paistoi viistosti ja maalasi kaduille pitkiä varjoja, taivaan vielä koreillessa ylpeänä kirkkaansinisenä ja lähes pilvettömänä. Ei kuitenkaan ollut kuin pari tuntia siihen, kun aurinko lähtisi kuun syrjäyttämänä laskuun ja antaisi illan pimeydelle vallan kietoa harsonsa kaupungin ympärille. Konan hymisi tyytyväisenä ja vei lusikkansa viileään jäätelöön, jonka arveli helpottavan kesäpäivän armottomaan helteeseen. "Niin pomo----eiku siis Pain, niin-- me lähetään tänään pelaa, lähe messiin. Voitetaan vitusti rahaa, ihan varmasti. Oon rukoillu onnen puolesta koko päivän ja Jashin ei varmasti anna mun nyt hävitä", Hidan julisti itsevarmana viskihörppyjensä välissä ja sai Kakuzun tuhahtamaan ilkeästi.

"Ehtisit vähän rentoutuukki", Deidara pisti suostuttelevan lusikkansa soppaan ja kallisti aavistuksen päätään, silmäillen ex-pomonsa ilmeettömiä kasvoja. Konankin oli liittymässä suostuttelijoiden puolueeseen, kun Pain pudisti päätään ja huokaisi väsyneesti. "Jätän väliin, kahen tunnin päästä lähen vaan himaan nukkumaan. Plus ei mulla ole tänhetkisillä tuloilla varaa ottaa riskiä siitä, että häviän osan rahoista uhkapeleissä", oranssihiuksinen perusteli ja oletti suostuttelun jäävän siihen, koska hänen ystävänsä olivat tietoisia hänen rahatilanteestaan.

Hidan näytti pettyneeltä, kuten Deidarakin, mutta kumpikaan ei sanonut enää sanaakaan. Konan tuijotti lävistettyihin kasvoihin huolestunut pilke silmissään. Nainen kiepautti sinisen hiussuortuvan vaalean sormensa ympärille ja tuijotti hetken tilaamaansa jäätelöä. "Kai sä pärjäät? Mä voin kyllä lainat...", sinihiuksinen ehdotti ja kohotti hieman nypittyjä kulmiaan, läväripään pudistaessa pienesti virnistäen päätään. "Ei, ei tarvitse. Mä pärjään, oon aina pärjänny", Pain saneli, eikä kukaan voinut asiasta vastaan väittääkään.

"Mut älä vitus uskalla peruu ens viikon bileit! Ne on yhen mun frendin himas, joten se ei maksa sulle mitään", Hidan tokaisi vaativaan sävyyn ja suostui hymyilemään vasta, kun läväripää oli luvannut kymmenettä kertaa ilmestyvänsä paikalle. Itsetyytyväisenä hymyily ja viskin kittaus jatkui. Deidara ryhtyi yllättäen kehumaan jäätelöannostaan, johon myös Konan yhtyi aurinkoisesti hymyillen. Painin olisi tehnyt mieli mainita jotain kokin karvaisesta ja rasvaisesta ulkomuodosta, mutta hän päätti pysyä hiljaa ja antaa muiden nauttia.

Kakuzu oli jo ilmeisesti juonut teensä ja oli asettanut valkoisen, tyhjän t-kupin pöydälle. Yhä tuon huivipään erikoisten silmien katse oli liimattuna ulos kahvilan paksujen lasien läpi. "Huomen on muuten vapaata, lähetään porukal terassille", harmaahiuksinen ehdotti ja kulmat kohollaan räppäri tuijotti tuota lusikka suupielessään. "Mä tarjoon kaikille, sain torstaina hyvät kamat myytyy yhelle junkielle", Jashinisti virnuili ja tällä kertaa kaikki lupasivat tulla mukaan.

"Pain!"

Oranssihiuksinen havahtui selkänsä takaa kajahtaneeseen karjaisuun ja olkapäitään kohauttaen nyökähti tovereilleen. "Tuu huomen steissille kahekstoist!" Hidan huusi oranssitukan perään, joka pomoansa seuraten vain heilautti kättään, ennen kuin katosi keittiön puolelle.

Pian oranssitukkainen sai tutun miestenessun ylleen ja viisi minuuttia pomonsa saarnausta puolikorvalla kuunneltuaan, hän suunnisti tiskaamaan likaisia astioita. Miksei ravintola, jonka tulot olivat kaiken logiikan mukaan hyvät, voinut ostaa pesukonetta? Sitä läväripää oli ehtinyt tuon tuosta ihmettelemään. Hommat olisivat paljon nopeammat ja helpommat, jos hän voisi vain lajitella astiat pesukoneeseen.

Puolitoista tuntia vierähti astioiden parissa ja kun sormet näyttivät kärsineiltä, ryppyisiltä rusinoilta pääsi läväripää vihdoin ottamaan vastaan pari tilausta. Taukoja oli 10-tunnin työpäivänä ollut vain yksi ruokatauon lisäksi. Häntä sorrettiin selvästi ja aina johtaja käytti hyväkseen sitä, että oli tietoinen hänen rekisterimerkinnöistä. Että osasikin raivostuttaa. Kyllä hän varmasti jostain saisi muitakin töitä, vaikkei aivan puhtaita papereita kantatutkaan. Ei sellaista aivan heti löytyisi, mutta löytyisi kuitenkin. Palkkatappajan ainakin. Taitoa löytyi monien vuosien edestä. Kaidalla polulla pysyminen oli tosiaan hankalaa, kun menneisyyden vuodet olivat olleet kaiken kaikkiaan mukavia.

Aurinko oli lähtenyt laskuun ja taivas loisti punasävyisenä, oranssitukan vilkuillessa neutraalina taskustaan kaivaneen mustakantisen kännykän digitaalikelloa. Tänään hän ei jäisi ylitöihin mistään hinnasta. Hän oli jo levon tarpeessa, vaikkei antanutkaan sen näkyä päällepäin. Kun kello vihdoin julisti ilta kahdeksaa, hylkäsi mies pienen tilausvihkonsa kokille ja suuntasi työntekijöiden tiloihin vaihtamaan työvaatteet omiinsa.

Heti kun mies oli saanut mustat työhousut jaloistaan, veti hän korkeasta metallikaapista ylleen kireät, tummat farkut. Valkoisen työkauluspaidan tilalle vedettiin t-paita, jonka hän oli saanut syntymäpäivälahjaksi Deidaralta viime vuonna. Oli kuulemma sopinut hänelle niin hyvin, ettei räppäriblondi vain kyennyt olla ostamatta sitä.

"Maanantaihin", mies toivotti ilottomasti kahdelle keskenään supisevalle tarjoilijaneidolle ja suuntasi kohti ulko-ovia. Hän ei viitsinyt etsiä pomoa ja ilmoittaa lähdöstään, koska oli hyvin todennäköistä, että tuo ehdottaisi ylitöitä ravintolan sulkemisaikaan asti. Painin työpäivä päättyi kahdeksalta, joten hänellä oli täysi oikeus poistua paikalta vaikka sitten vähin äänin.

Lasiovien tuolla puolen vieno kesätuuli tarttui samassa lyhyehköihin oransseihin hiussuortuviin ja miehen täytyi pysähtyä nauttimaan laittoman hyvältä tuntuvan tuulen vilpoisista kosketuksista hänen vaalealla ihollaan. Töistä lähteminen oli aina niin mukavaa, ettei Pain voinut olla harkitsematta uusien töiden hankkimista. Oli kuitenkin todennäköistä, ettei hän löytäisi töitä tarpeeksi nopeasti. Hän ei voinut ottaa riskiä, että jäisi pitkäksi aikaa puille paljaille. Koulut keskeytyisivät, samoin asumisen kanssa tulisi ongelmia. 11 dollaria/tunti oli pieni raha, mutta tällä hetkellä korvaamaton.

Mustan miesten olkalaukun asentoa parantaen mies lähti kulkemaan kohti kotiaan kaupungin laitamilla. Kotiin oli jonkun verran kävelymatkaa ja jos hänellä ei olisi vähäisille, maksuista yli jääneille rahoilleen muuta käyttöä, olisi hän ottanut bussin. Kadut vilisivät ihmisiä, mutta siitä huolimatta Painin ei tarvinnut erikoisemmin muita väistellä.

Ihmiset tuntuivat jäniksen tapaan loikkivan hänen tieltään ja antavan hänelle tilaa ilman pyyntöäkin. Ei ihmiset hänen menneisyydestään tienneet, mutta kaipa erikoinen ulkonäkö vain sai ihmiset siirtymään. Ei hänen ulkonäössään mitään vikaa ollut. Hän oli pitkä, harteikas ja oli aina ollut hameväen mieleen. Hameettomankin kuulemma. Sitä hän ei ollut pahemmin pohtinut. Ei hänellä mitään homoseksuaaleja vastaan ollut, mutta ei hän kyennyt kuvittelemaan itseään kenenkään miehen kyljessä.

Ihmisvilinän seasta mies kääntyi sivukujille, joilla ei kovinkaan monet ihmiset kulkeneet, saatikka uskaltaneet liikkua. Los Angeles ei ollut mikään maailman turvallisin kaupunki. Pain kuitenkin tunsi pimeät kadut paremmin kuin omat taskunsa ja jos joku hänen kimppuunsa kävisi, olisi varmaa että tuo saisi katua sitä niin kadulla kuin sairaalassakin. Oranssitukalla ei ollut enää oikeutta kähveltää muilta, mutta itsepuolustukseksi hän voisi hakata jonkun ja purkaa tähän stressiään. Ei kovin mukavaa, mutta minkäs voi.

Hiljaisella kadulla oranssitukka väisteli kaatuneesta roskatynnyristä asfaltille levinneitä roskia ja kadun kulmalta ehti kääntyä toiselle kadulle. Harmaiden silmien katse kohosi tylsistyneenä maan likaisesta pinnasta kohdaten näyn, jonka kaltaisia oli vuosien kuluessa totuttu näkemään. Kolme räyhäävää korstoa mustalippiksisen blondinkimpussa. Kolme gorillaa yhtä pikkupoikaa vastaan. Pahempaakin oli Pain tottunut näkemään. Kullanvaaleat hiukset pistelivät esiin lippiksen alta, jotain puhelevan blondin peruuttaessa taaksepäin kohti punaista tiiliseinää. Tuon kasvot oli verhottu harmaaseen huiviin ja se haittasi kovasti tuon puhumista. Siksi Painkaan ei saanut sitä selvää, vaikka muiden köriläitten uhot hän kuuli selvääkin selvemmin.

Kuka idiootti käytti huivia 30 asteen helteessä? Missäköhän tuo selvästi kolmea muuta lyhyempi pojannulikka oikein luuli olevansa? Suomessa? Ilme neutraalina oranssihiuksinen lähti kohti neljää hahmoa, aikeenaan vain kävellä ohitse. Kaduilla jokainen sai vastat itsestään, jos ei kuulunut johonkin jengiin ja voinut olettaa tovereittensa tarjoavan auttavaa kättään.

"Eeeeh. Johan mä sanoin et mul ei oo rahaa"
"Älä selitä! Näytä hupparis taskut!"
"Ja housun, vai pitääkö ne repiä jalastas?!"
"Mä hei vaan eksyin tänne! Ottakaa iisisti ja mä soitan managerill--"

Punapäinen gorilla tarttui mustan hupparin kankaaseen keltaisen Batman-logon kohdalta ja iski blondin pojan selän seinää vasten. "Älä vittu selitä! Tottele tai tulee puukosta!", mies ärjyi, mutta hiljeni kahden muun gorillan kanssa, Painin astellessa neutraali ilme kasvoillaan tapahtuman ohitse.
Mustien aurinkolasien takana lippispäinen poika seurasi oranssitukan matkaa, kahden gorillan ärjyessä jotain isottelevaa tuon perään. Mitenkään oranssihiuksinen ei kuitenkaan reagoinut.
"H-hei! Etkö sä nyt voi vähän jeesii?" blondi huusi tuon perään ja päästi tuskastuneen ynähdyksen läväripään vain jatkaessa matkaansa.

"Mä maksan sulle!"

Kuin taikasanasta, pysähtyi läväripää toinen käsi farkkujensa taskussa. Punapää ärähti ilkeästi ja kohotti blondia tuon hihattoman hupparin kankaasta seinää pitkin ylöspäin, saaden tuon puremaan hampaitaan vastustelevasti yhteen. Harmaat silmät kääntyivät gorilloita ja blondia kohti, oranssihiuksisen punnitessa mitä tehdä. Eihän blondi ollut sanonut paljon maksaisi, mutta kaipa pikkurahallakin jotain hyötyisi. Toivottavasti tuolta pennulta sitten varmasti irtoaisi pari dollaria. Tuo oli tosin väittänyt korstoille, ettei hänellä ollut rahaa mukanaan. Toivottavasti tuo oli huijannut gorilloita, eikä nyt Painia. Oranssitukan huijaaminen oli monenkertaisesti vaarallisempaa kuin korstojen.

"No vittu hoidelkaa se!" punapää ärähti kahdelle muulle, jotka epämääräisesti karjuen lähtivät läväripäätä kohti. Ilmeettömänä Pain piteli yhä toista kättä taskussaan, huokaisten mielessään sille, miten hölmöä ja turhaa älämölöä kaksi häntä kohti juoksevaa miestä pitivät. Ensin tuli ruskeahiuksinen, joka iski nyrkkinsä kohti oranssitukan kasvoja. Helposti Pain väistä kumartuen ja mumisten itsekseen jotain siitä, miten turhaa oli omistaa voimaa, jos ei osannut käyttää sitä. Oranssitukka heilautti kesysti toista jalkaansa taaksepäin vauhtia keräten ja samassa kun hänen kylmissä silmissään välähti, iski hän polvensa vasten bruneten palleaa. Hyökkääjä yskäisi kivuliaasti, painui hieman kasaan ja tunsi arpisten sormien otteen lyhyiksi kynityissä hiuksissaan.

Hiuksista vietiin ja Pain kiskaisi vain aavistuksen lyhyemmän miehen vasemmalle puolelleen, iskien oikean jalkansa kengänpohjan mustahiuksisen hyökkääjän naamataulua vasten. Toinen käsi vapautettiin taskusta ja hieman kierähtäen Pain iski kyynärpäänsä mustatukan kasvoihin. Mustatukka lennähti takapuolelleen ja läväripää kiskaisi melkeinpä maan tasalla kierivän bruneten hiuksista pystyyn, vieden sitten toisen kätensä nyrkin voimalla bruneten leukaa vasten. Pain tunsi ja kuuli, miten joku, tai jokin rusahti hänen nyrkkinsä osuman saatuaan ja brunette kaatui selälleen asfaltille leuka luonnottomannäköisessä asennossa.

Mustahiuksinen mies tuijotti kauhistuneena oranssihiuksista, joka oli ilmeettömänä jäänyt tuijottamaan liikkumatonta ruhoa kohti. Hitaasti harmaat silmät kääntyivät maassa yhä istuvaa kohti ja mulkaisivat mustatukkaa niin murhaavasti, että helvetin herrakin olisi säikähtänyt sen nähdessään. Mustatukka ulisi jotain epämääräistä ja kömpelösti pakottautui seisomaan, lähtien sitten harppomaan gasellin lailla karkuun. Punapäinen mies piteli blondia yhä seinää vasten ja tuijotti hämmästyneenä kohti oranssitukkaa.

Blondi tuijotti myös mustien aurinkolasiensa takaa, mutta kun hän huomasi punatukan herpaantuneen huomion, iski hän enempiä pohtimatta valkoisen hammasrivistönsä siihen käteen, joka häntä seinällä roikotti. Punapää ärähti ja päästi blondin irti, kohottaen raivoissaan toisen kätensä. "Senkin pikku--"

Sanat katkesivat takaraivoon kohdistetun isken myötä ja punapää oli rojahtaa polvilleen, kun tutut arpiset sormet nappasivat tuota paidan selkämyksestä ja armotta kiskaisivat miehen sivuun. Mies lennähti tajuttomana kyljelleen ja jäi niille sijoilleen. Raskaasti hengitellen blondi nojaili seinää vasten ja puristi vaaleiden sormiensa nyrkkiin hupparinsa kangasta. Mustien lasiensa takaa hän tuijotti harmaisiin, täysin ilmeettömiin silmiin, hiljaisuuden laskeutuessa hämärälle kadulle. Pain vain tuijotti, vaikka häntä ärsyttikin kovasti se, ettei hän nähnyt edelleen hengityksensä kanssa tappelevan nuorukaisen kasvoja.

"Kiitti", blondi huokaisi helpottuneena ja jos hänellä ei olisi ollut huivia kasvojensa suojana, olisi Painkin nähnyt tuon hymyilevän. Oranssitukka vain tuijotti, odottaen sitä minkä vuoksi oli moiseen vaivautunut. Sitä blondi ei näyttänyt kovin nopeasti käsittävän ja kun tuo vihdoin tajusi, oli se selvästi huomattavissa. Blondi hätkähti jonkinmoisen ahaan:n huuliensa välistä päästäen ja ryhtyi kaivamaan hupparinsa syviä taskuja. Ex-jenginjohtaja vaihtoi jalalta painoa toiselle ja katse tyhjänä tuijotti mustien aurinkolasien linssejä. "Tässä", blondi ilmoitti iloisella äänensävyllä ja ojensi oranssitukalle kolmea sadan dollarin seteliä.

"Sori, mul ei oo tän enempää messis", blondi naurahti pahoittelevaan sävyyn, hymyillen huivinsa takana Painin kohottaessa hämmästyneenä kulmiaan. Harmaat silmät tuijottivat seteleihin painettuja Benjamin Franklinin-pärstäkuvia ja kohosivat epäuskoisina aurinkolaseihin.

"Ootko sä tosissas?"
"No mähän lupasin maksaa"
"Kolmesataa?"
"Kai se riittää?"

Hymähtäen Pain otti setelit vastaan ja työnsi laukkuunsa. Mistä lähtien onni oli ollut hänen puolellaan? No olihan elämä potkinut armottomasti päähän edelliset kuukaudet, joten oli se ihan ansaitunkin tuntuista saada yllättyä positiivisesti johonkin. Läväripää nyökähti hyvästiksi ja työnsi toisen kätensä takaisin housuntaskuunsa. Oranssitukka kääntyi kannoilleen ja oli aikeinaan jatkaa matkaansa, kun tunsi rohkean otteen paitansa selkäpuolella.
"Mikä sun nimi on?" blondi nuorukainen kysyi ja sai tuta ilkeän mulkaisun. Pain oli jo hoitanut työnsä, joten hän oletti saavansa jatkaa rauhassa kotimatkaansa. Lisäksi miksi helvetissä hän kertoisi täysin tuntemattomalle pojannulikalle nimensä?

Hän oli ystävällinen ihmisille, joista piti ja joiden seurassa viihtyi. Ystäviensä kanssa hän oli rentoa seuraa, mutta jos joku täysin tuntematon pojannulikka tuli onkimaan hänestä itsestään tietoa ilman minkäänlaisia perusteita, saattoi loogisesti odottaa kylmää ja epäystävällistä vastaanottoa.
"Ala painua", Pain murahti varoittavasti ja jatkoi matkaansa sormien irtaantuessa hänen paitansa kankaalta. Blondi kuitenkin jatkoi seuraamista ja oranssitukka jaksoi kävellä vain pari askelta, kun vittuuntuneena kääntyi ja itse nappasi blondin kauluksesta. "Mä hoisin jo hommani, joten sun kannattais painuu helvettiin mun silmistä. Mä en ole kovin mukava ihminen ja luulis sun äsken jo tajunneen sen", oranssitukka ärisi ja kurtisti kulmiaan blondin pojan nostaessa kätensä hänen kätensä päälle.

"Mä tarjoon sulle töitä", blondi ilmoitti pelottomasti ja sai jälleen Painin vihaisen ilmeen murrettua. Oranssitukan kasvot neutralisoituivat ja samalla kun hän odotti toisen jatkavan, päästi hän tuon hupparista irti. "Mul ei oo täl hetkel henkivartijaa. Mitä sanot? Osaat selvästi tapella ja saisit toki sitten lyhyen koulutuksen hommaan. Sulla kun ei varmaan siihen koulutusta oo?" blondi kysyi innokkaana ja Pain vain tuijotti. "Ei, ei ole henkivartijan koulutusta", oranssihiuksinen kertoi lyhyemmälle hahmolle. "Töitä on tietenkin paljon ja tulisit mun messissä kaikkialle, mut mieti plussat: näkisit maailmaa, saisit hyvät rahat ja kivan pomon", blondi nauroi ja odottelevana tuijotti lasiensa takaa läväripään ilmeettömiä kasvoja.

"Musta on varsin vituttavaa etten näe sun kasvoja, työnantaja", Pain lausui lyhyen hiljaisuuden päätteeksi ja blondi havahtui. Pahoitellen tuo veti huivinsa pois kasvojensa tieltä, riisui hattunsa ja lasinsa. Tuuli tarttui kullanvaaleisiin hiuksiin, siinä missä oransseihinkin. Jo reilusti hämärtyneelle taivaalle oli syttynyt pari ujoa tähteä, jotka välkkyivät taivaskannella lähes täytenä paistavan kuun rinnalla. "Mun nimi on Naruto Uzumaki", blondi ilmoitti aurinkoisesti kirkkaansinisillä silmillään hymyillen. "Saanko mä nyt tietää sun nimen?" hän jatkoi päätään aavistuksen kallistaen ja tuijotti läväripään ilmeettömiin kasvoihin.

"Pain"
"Pain?"
"Pelkkä Pain"

Naruto naurahti tyytyväisenä ja ryhti kaivamaan taskuistaan esinettä, jonka onnekseen pian löysikin. "Tuu huomenna kolmeks Crystal Methin levytysstudiolle, jos päätät ottaa työn vastaan", blondi ohjasti ja ojensi Painille sinisen magneettikortin, jonka tuo ilmeettömänä otti vastaan. "Tolla sä pääset sisään", Naruto hymyili ja otti askeleen taaksepäin. "Toivottavasti me nähään huomenna!" blondi ilmoitti, ennen kuin kääntyi ja suuntasi suuntaan, josta Pain oli alunperin tullut. Hetken läväripää vain tuijotti blondin perään, tietämättä oliko kyseessä ollut oikeasti työtarjous oudoissa olosuhteissa, vai tekikö tuo blondi vain pilkkaa hänestä? Ulospäin neutraalina oranssitukka kääntyi ja jatkoi matkaansa kotiaan kohti.

Oliko viisasta ottaa vastaan työtarjous pojannulikalta, joka noin vain jakeli ihmisille sadan dollarin seteleitä ja seilaili vaarallisilla kujilla syystä, jota Pain ei tiennyt? Mistä se pentu oli edes rahansa saanut? Ja miksi se halusi henkivartijaa? Hiuksiaan pohtivana haroen oranssitukka suuntasi kohti kohtiaan ja seuraavaa päivää.

*

"Vittu! Miten sä onnistuit tulee myöhäs!" harmaahiuksinen mies ärisi suojatien ylitse harppovalle oranssitukalle, joka vain laiskasti heilautti kättään Hidanin syyttävän katseen alla. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta kaupungin sydänkeskustassa kulkevien ihmisten niskaan ja ainoaa lohtua helteeseen toi kesäinen, vieno tuulenvire. Päivä oli siis suurin piirtein samanlainen, kuten kaikki viisi edellistäkin. Deidara moikkasi ex-pomoaan hymyillen ja samoin teki Konan, joka tuuppasi ajatuksissaan ihmisiä vilkuilevaa Kakuzua kylkeen. Valkoiseen t-paitaan ja miesten Bermuda-shortseihin pukeutunut Pain lähti ystäviensä kanssa kohti erään heidän vakiobaarinsa terasseja.

Konanin, Deidaran, Hidanin ja jopa hiljaisemman Kakuzun rupatellessa keskenään, liukuivat oranssitukan ajatuksen aivan toisaalle. Tarkemmin sanottuna eilisen illan työtarjoukseen ja omituiseen blondiin. Pakkohan se oli myöntää, että parempi palkka, pomo ja maailman näkeminen kuulosti hyvältä. Oikeastaan liian hyvältä. Mutta kuka se blondi oli? Entä jos kyseessä olikin joku entisen vihollisjengin halpa pila tai he halusivat yhä edelleenkin kostaa joitakin vanhoja kahakoita?
"Pain?"
Oranssihiuksinen havahtui ja kohotti katseensa vierellään astelevaan Deidaraan, joka Hidanin kanssa kohotteli kulmiaan kysyvänä. Läväripää haroi hiuksiaan ja huokaisi. "Sori, sain eilen aika oudon työtarjouksen", mies kertoi rehellisesti ja työnsi molemmat kätensä shortsiensa taskuihin.

"No mut sehän on hyvä! Missä tahansa on varmasti kivempaa kun sun nykysessä", Konan hihkaisi ja sai tuekseen muiden ex-jengiläisten nyökytyksiä. Oranssitukka vain vilkaisi ystäviään, vieden sitten katseensa asfaltin pintaan. "Mut miten niin oudon?" Kakuzu kysyi ja viisikko pysähtyi punaisiin valoihin suuren risteyksen kupeeseen. Autoja oli joka puolella, samoin ihmisiä. Pienimuotoinen armeija muodostui viisikon taakse, ihmisten odotellessa valojen vaihtumista vihreiksi. Pain huokaisi ja kohotti katseensa ystäviään kohti.

Ainuttakaan sanaa hänen huulensa eivät kuitenkaan ehtineet muodostaa, kun harmaat silmät kohosivat ystävien utelevien kasvojen ohitse erään rakennuksen kylkeen kiinnitettyyn, hervottoman kokoiseen mainos tv:seen. Samankaltaisia oli Los Angelesin kaltaisessa kaupungissa liikaakin. Ruudun iso koko ei ollut herättänyt minkäänlaista huomiota miehessä, vaan paremminkin mainos, joka ruudulla pyöri.

Ruudulla taivaansinisilmäinen, vaaleahiuksinen nuorukainen mitä enkelimäisin hymy huulillaan lauloi laulua, jota ihmiset eivät meteliltä kyenneet kuulemaan. Silti ihmiset tuijottivat ruudulla suutaan aukovan blondin hymyileviä kasvoja ja askeleita viljapeltojen keskellä. Nuorukaisen askeleet olivat varmoja ja hymy, joka tuntui jokaisen katsojan lumoavan, loisti kirkkaissa silmissä asti huulien muodostaessa pumpulinpehmeitä sanoja. Konan kohotti kulmiaan ja kääntyi Painin katsomaan suuntaan, kuten loputkin viisikosta lopulta tekivät. Hetken he kaikki vain tuijottivat satojen muiden lisäksi ruutua, Konanin päästäessä mitä haaveilevamman huokauksen.

"Uus levy tulee ens viikol, mä en malta odottaa", sinihiuksinen ilmoitti ihaileva sävy äänellään.
"En mäkään. Yleensä en tykkää muusta ku hevimetallista, mut Uzumakis on jotain niin uskomatont karismaa, et ei vittu voi olla kuuntelematta", Hidan mumisi hiuksiaan niskaa kohti sipaisten.
"Mäkin kuuntelen frendien kaa yleensä vaan räppii, mut silti kaikki on myöntäny tykkäävänsä ton musasta. Mut oikeesti, sil on varmasti yks maailman kauneimmista äänistä", Deidara julisti hymy huulillaan. "Jopa Kakuzul on sen edellinen levy. Ei sitä näyttäny haittaavan ollenkaan levyn hinta", Deidara kertoi virnuillen, Kakuzun puoleen vilkaisten.
"Sil on ihana hymy...Se on myyny sen ekaa, eli edellistä levyä jo lähes joka maassa huimalla suosiolla", Konan huokaisi haaveilevasti ruudulle tuijottaen. Kaikki tuntuivat hetkeksi hiljenevän ja viisikosta neljä näyttivät rauhallisilta, Painin tuijottaessa ruutua kasvoillaan ällistynyt ilme.

"En tajuu miten sä et tienny siitä!" Konan puuskahti ex-pomoaan vilkaisten, muiden nyökytellessä päätään samaa pohtien. "Niin mut krhm. Niin miks se työtarjous oli outo?" Deidara yskäisi kämmenselkäänsä vasten ja muiden kanssa käänsi katseensa oranssitukkaan. Pain vain tuijotti ruutua, tietämättä enää mitä sanoa. Tuuli puhalsi autokattojen ja korkeiden rakennusten ylitse, valkeiden pilvien seilatessa ohuen harsomaisina taivaan sinistä kantta pitkin. Aika tuntui pysähtyvän, eikä läväripää saanut laskettua katsettaan suuresta ruudusta.

"Tyyppi, joka halus mut töihin...on Uzumaki Naruto", Pain lausui ja valot vaihtuivat vihreiksi. Viisikosta yksikään ei liikkunut, muiden ihmisten tiuskiessa heille ja kiertäessä heidän ohitseen tietä ylittämään.

-------------------------------------------

Lululalala~
Itse betasin. Virheistä viestiä  yksärillä kiitos!
Hah. Sainpas taiottua tämän ekan osan. Saa nyt nähdä löytyykö niitä lukijoita ollenkaan :--------D Osia olisi tarkoituksena tulla vielä abouuuuttt kymmenen(?). Inspiraatiosta ja jaksamisesta riippuu nyt ihan, I think.  Comments are very welcome♥