Heräsin aikaisin aamulla noin kello kuusi siihen, että isoveli herätti minut.
“Hyvää huomenta pikkuveli, nyt on aika harjoitella hieman ennen aamupalaa, jos haluat”, veli tokaisee vastauksen kysymykseen, jonka aioin juuri kysyä. Kai se kysymys näkyi kasvoiltani.
“Mitä tänään olisi luvassa?”, kysyn innoissani ja veli naurahtaa.
“Opetan sinulle sen kauan kaipaamasi jutsun…”, hän sanoo salaperäisesti.
“Et kai tarkoita…”, aloitan ja kun veli nyökkää, kiljaisen innosta:
“Ihanaa, kiitos, kiitos, kiitos kovasti isoveli!”, ryhdyn vuodattamaan ilon kyyneliä, sillä hän vihdoin opettaisi minulle Henge no jutun!

Äiti keskeytti harjoitukset aamupalan alkaessa. Näytin ihan varmasti siltä, että panisin vastaan kynsin ja hampain ja äiti näytti siltä, että hän vaikka raahaisi minut sisälle, jos en muuten suostu tulemaan. Veli huomasi jännitteen ja huikkasi minulle:
“Sasuke, sinun täytyy mennä syömään. Jos et syö, heikennyt ja harjoittelusi keskeytyy siksi aikaa, että tankkaat itseäsi pitkän aikaa. Se taas hidastaa ninjaksi tuloa”.
Nyökkään veljelle ja kipaisen sisään syömään vähän kylmennyttä aamupalaa. Sen jälkeen lähtisin akatemiaan, jotta minusta tulisi yhtä hyvä ja vahva ninja, kuin veljestäkin!

~~~~~~~~~~

“Tervetuloa kotiin, Sasuke”, äiti sanoo, kun kolistelen ulkoa eteiseen.
“Kiitos, äiti! Missä veli on?”, huudahdan ja heitän laukun maahan, josta kuuluu vaimea tömps.
“Harjoittelemassa isäsi kanssa takapihalla, älä vain mene häiritsemään!” äitini huutaa mutta en kuuntele. Minun on pakko nähdä mahtava veljeni harjoittelemassa, kerta toisensa jälkeen.
“Entäs kotiläk-”, äiti aloittaa, mutta ehdin jo kipittää takaovelle ja livahtamaan sitä kautta ulos päästäkseni kuulemasta äitini jo kuuluisaksi tullutta saarnaa kotiläksyjen tärkeydestä.

Veljen ja isän harjoittelu on upeaa katsottavaa. Isä puhaltaa ison tulipallon, veli väistää sitä helposti ja sulavasti. Veli heittää isää shurikeneilla ja ne osuvatkin, mutta se ei ollutkaan isä, vaan varjoklooni, joka poksahtaa vaimeasti ja katoaa. Veli näkee isän oksistossa ja esittää, ettei olisi nähnyt tätä, antaen isälle mahdollisuuden hyökätä uudelleen. Isä hyökkää, mutta veli olikin jo siirtynyt nopeasti eri paikkaan, josta hän tulee vilkaisseeksi minuun.
“Kappas, tulit jo akatemiasta Sasuke”, veli sanoo, väläyttää minulle leveän hymyn ja lopettaa harjoituksen.
“Menetkö taas viettämään pitkät ajat pikkuveljesi kanssa? Toivottavasti hänestä tulee samanlainen, loistava ninja kuin sinä”, isä sanoo ja tunnen pienen epätoivon kipinän taas nousevan sisälläni. Veli varmaan näki sen, sillä hän sanoi jotain isälle ja saattoi minut sen jälkeen sisään ja huoneeseensa.

“No niin, Sasuke. Kerropas nyt minulle, millainen sinun päiväsi akatemiassa oli”, veli kysyy hymyillen ja saa riemun kuplimaan sisälläni. Hän on kiinnostunut kuulemaan päivästäni, toisin kuin isä!
“No, siellä on tylsää. Tuntuu siltä, että osaan jo kaiken ja olen aina luokan paras. Joskus minun käy sääliksi muita, kun he joutuvat kovaan rääkkiin, kun taas minä laiskottelen tehtyäni kaiken!”, sanon ja levittelen käsiäni.
“Onko joku ihminen erityisen huono oppimaan luokallasi?”, veli kysäisee.
“Pari poikaa ovat surkeita, mutta yksi on kaikkein surkein ja hän on Naruto Uzumaki. Hän ei osaa edes heittää shurikenia maaliin!”, valitan.
“Sasuke! Et saisi olla noin kylmäkiskoinen toisia kohtaan. Auta tätä Narutoa! Yritä olla ystävällinen tai edes jutella hänelle, sillä hän on sentään orpo. Sinulla on perhe ja kaikki, hyvä että hänellä on edes katto päänsä päällä!”, veli puhkesi puolustamaan. Veljen puolustuspuheen kiihkeää ja ankaraa sävyä pelästyen mutisin anteeksi ajattelemattomuuttani.

Ovi avautui ja äiti tuli sisään.
“Sasuke, ne kotiläksyt! Tee ne ja nyt heti!”, äiti sanoi silkkisen pehmeällä, mutta vihaisella äänellä. Vilkaisin veljeen ja hän pyöritti avuttomana päätään levittäen käsiään sanoen: En voi tehdä mitään, olen pahoillani.
Raahauduin huoneeseeni äidin valvovan silmän alla ja aloin tekemään läksyjä. Siinä menisi vain hetki, sitten voisin taas mennä juttelemaan veljen kanssa.

“Veli~!”, huusin, kun näin veljen kävelevän kuistilla.
“Oletkos saanut läksyt tehtyä, ettei kaikista ylimmäinen läksyjentarkistajaäitimme enää hengitä niskaasi?”, veli tokaisi pidätellen nauruaan.
“Joo, tehty on”, vastasin.
“No niissä ei sitten kauaa nokka tuhissut… no, mennäänpä sitten harjoittelemaan”, veli pyöräytteli silmiään.

Iltaan mennessä olin oppinut jutun kokonaan.
“Oletpa nopea oppimaan”, äiti kehaisi, kun hän näki täydellisen muodonmuutokseni.
Sykähdytti, kun kuulin minua kehuttavan. Voi, kunpa se olisi ollut isäni!
“Niin, oli minulla asiaakin. Tulkaapas te kaksi, tai jäätte ilman iltapalaa!”, äiti huikkasi ja lähti sisälle.
Söin iltapalan äkkiä, kiitin äitiä ruuasta, sanoit hyvät yöt kaikille ja halasin päälle. Nyt olin valmis nukkumaanmenoa varten.