7. luku Onnettomuus

Gaara makasi mahallaan sängyssään, tuijottaen yöpöydällään makaavaa kännykkää, joka piipitti aamuherätystä vaativasti. Poika ei tehnyt elettäkään sammuttaakseen hälytystä, vaan makaili aloillaan äänen voimistuessa yhä kovemmaksi.
”Sammu!” poika ajatteli tuskastuneena ja kuin taikaiskusta kännykkä hiljeni, siirtäen herätystä viisi minuuttia eteenpäin.

Gaara käännähti selälleen ja irvisti pienesti. Takamus oli vieläkin hiukan kipeä, mutta se ei häntä paljoakaan huolettanut. Suurin syy hänen irvistykselleen oli se, ettei hän halunnut mennä kouluun. Koskaan aiemmin häntä ei ollut kouluun meno kammottanut näin pahasti. Punapää olisi vain tahtonut vetää peiton korviinsa ja piiloutua maailmalta, mutta tiesi, että joku tulisi hänet jossain vaiheessa potkimaan ylös sängystä.
Kännykkä alkoi taas piipittää, eikä Gaara jälleenkään ollut kuulevinaan. Hänellä ei ollut mitään aavistusta paljonko kello oli, tämä oli varmaan jo viides kerta, kun puhelin huusi.
”Koeta nyt laittaa se helvetin rakkine kiinni!” kuului hänen isänsä huuto viereisestä huoneesta. ”Voi saatana, onko se noin vaikeaa ymmärtää, että jotkut yrittävät nukkua?!”

Gaara sulki korvansa isän huudoilta ja puri hampaitaan tiukasti yhteen. Kankurou hiippaili juuri silloin hiljaa sisälle ja katsoi Gaaraa onko-sinun-pakko-olla-tuollainen-maanvaiva– ilmeellä.
”Gaara sulje se, isä ei tykkää”, veljen ääni kuului juuri ja juuri puhelimen piipityksen takaa, mutta Gaara ei tehnyt vieläkään elettä kännykkänsä suuntaan.

Kännykkä ulvoi jo täysillä, kun poikien isä rymisteli Gaaran huoneeseen pää punaisena.
”NYT SAMMUTAT SEN HEMMETIN KAPULAN!” mies huusi ja kun Gaara vain makasi aloillaan, hän tarttui kännykkään ja viskasi sen kaikin voimin lattiaan niin, että takakuori ja akku lensivät komeassa kaaressa. ”Ja ala nousta siitä, bussisi lähtee kymmenen minuutin päästä.”

Gaara ei vastannut vaan tuijotti apaattisesti kattoa, jolloin mies tarttui häntä kauluksista ja kiskaisi seisaalleen.
”MIKÄ HELVETTI SINUAKIN TAAS VAIVAA?”
”Ahdistaa”, Gaara sanoi aivan suoraan, katsomatta kuitenkaan isäänsä.
”Vai, että ahdistaa”, miehen ääni oli muuttunut ivalliseksi. ”Voi ei! Pitäisiköhän sinut nyt viedä terapiaan?”
”Jaa-a”, punapää sanoi hiljaa ja mies päästi hänen kauluksistaan irti ja naurahti pilkallisesti ennen kuin poistui huoneesta päätään pudistellen.

Kankurou, joka yhä seisoi oven poskessa, rykäisi kuuluvasti ja Gaara käänsi katseensa laiskasti häneen.
”Niin kannattaisi alkaa tekemään lähtöä, bussisi tulee kohta, Tajuat kai, että et voi lintsailla enää.”
”Kankurou.”
”Numerosi vain laskevat, etkä pääse sitten haluamaasi yliopistoon.”
”Kankurou!” Gaara melkein huusi ja veli lopetti saarnauksensa hiukan kummastuneen näköisenä. ”Minua ei kiinnosta nuo asiat pätkän vertaa.”
”Se saattaa välillä tuntua siltä, mutta muista, että -”
”Se ei ole sitä!” Gaara tiuskahti. ”Haluan vain…” Mutta Gaara ei löytänyt sopivia sanoja kuvaamaan tunteitaan. Eikä hän muutenkaan olisi halunnut kertoa veljelleen yhtään enempää. Tuskin tätä edes kiinnosti.
”No, sinun pitää nyt kuitenkin mennä kouluun”, veli toppuutteli ja viskeli punapään vaatekaapista tämän koulupuvun.

Gaara puki koulupuvun vastentahtoisesti päälleen, jonka jälkeen Kankurou melkein talutti hänet eteiseen, jossa koululaukku ja kengät odottivat. Poika veti kengät jalkaansa ja viskasi laukun selkäänsä ennekuin maleksi rappukäytävään.
Ulkona oli tukahduttavan kuuma, vaikka kello oli vasta puoli kahdeksan. Aurinko ei ollut vielä erityisen korkealla, mutta ilma oli ikävän painostava ja hiukan kosteahko kuin kasvihuoneessa. Muutama hikipisara helmeili Gaaran otsalla, kun hän viimein pääsi bussipysäkille asti ja hän pyyhkäisi ne pikaisesti hihaansa. Pysäkillä seisoi hänen lisäkseen vain kaksi yläaste ikäistä tyttöä, jotka alkoivat supatella kiivaasti ja loivat ujoja katseita Gaaraan, joka ei ollut huomaavinaankaan.

Pian bussi kaarsikin kovaa vauhtia paikalle. Kuskina oli noin Itachin ikäinen mies, jonka harmaat hiukset oli sliipattu taakse. Bussin ovet avautuivat ja Gaara kuuli, kuinka mies kiroili hiljaa itsekseen, mulkoillen vihaisesti tulijoita pinkeillä silmillään
”Voi Jashin-sama, auta minua selviämään näistä vitun kakaroista!” mies mutisi ja painoi huulensa kaulassa roikkuvaan riipukseensa, saaden jotkut tuijottamaan kummissaan. ”Ja mitä vittua te siinä tuijotatte?” hän ärähti häntä tuijottaneille matkustajille, jotka käänsivät kiireesti katseensa muualle.

Bussimatka sujui melko rauhattomasti, sillä bussi oli pahasti myöhässä aikataulusta, jonka vuoksi kuskin oli kaahattava melkoista vauhtia kiriäkseen edes hieman aikaa. Auton kiihdytys- ja jarrutusääniä tahdittivat miehen loputon kirosanatulva, joka huipentui siihen, kun hän melkein ajoi päin toista autoa. Se huuto kuului varmasti ulos asti.
Vihdoin ja viimein bussi kaahasi koulun eteen ja Gaara nousi kiireesti kyydistä. Punapää tuijotti koulua ensin hiukan lamaantuneena. Jos hän olisi saanut päättää, hän olisi lähtenyt pakoon ja kovaa. Mutta jokin sai hänet laittamaan tossua toisen eteen, eikä aikaakaan, kun hän olikin koulun porttien sisäpuolella.
”Hei Gaara”, kuului Naruton kiljahdus ja pian pojan käsi läimähti voimalla hänen ristiselkäänsä.
”Hei.”
”Mikä nyt on?” blondi kysyi välittömästi havaittuaan punapään alakuloisen olemuksen.
”Ei mitään.”
”Sinä ja Sasuke riitelitte, eikö niin?”

Gaaran silmät levisivät lautasen kokoisiksi. Mistä lähtien Naruto oli ollut noin fiksu? Lopulta Gaara tyytyi vain nyökkäämään.
”Mitä tapahtui?”
”Hän näki meidät.”
”Mitä?”
”Kuulit kyllä.”

Naruton ilme meni vaikeaksi. Hän raapi niskaansa vaivaantuneesti ja puri huultaan kulmat huolestuneessa kurtussa.
”No… onko teillä nyt välit poikki?”
”En tiedä.”
”Mitä tapahtui? Huusiko hän?” Naruto tivasi.
”Äh, en tiedä, joo kai”, Gaara tokaisi. Häntä ei nyt yhtään huvittanut puhua asiasta, sillä tiesi kyllä mitä Naruto asiasta ajatteli. Punapää ei myöskään voinut olla pohtimatta, oliko blondi kenties salaa mielessään vahingoniloinen.
”Hei, mikä sinulla on poskessa?” Naruto sanoi äkisti ja kohotti kätensä sipaisemaan Gaaran poskea, jossa komeili melkoinen mustelma.
”Ei mikään”, Gaara sanoi konemaisesti ja läppäisi pojan käden pois.
”Löikö hän sinua?” blondi kysyi, kuulostaen tällä kertaa todella vihaiselta.
”Naruto, anna olla.”
”LÖIKÖ HÄN SINUA?”
”…”

Naruto yritti tarttua poikaa olkapäistä, mutta tämä perääntyi monta askelta taaksepäin kasvoillaan sulkeutunut ilme. Blondin ilme vaihtui vihaisesta hämmentyneeksi, mutta hän ei ehtinyt sanoa tai tehdä mitään, kun äkkiä musta auto kaarsi koulun pihaan renkaat ulvoen, saaden kaikki kääntämään katseensa. Se oli Itachin auto.
Auton ovi avautui ja Sasuke loikkasi erittäin pahantuulisen näköisenä ulos. Itachi nousi myös autosta ja paukautti oven suurieleisesti kiinni.
”Mitä sinä siinä vielä seisot?” korppihiuksinen ärähti.
”Odottelen kiitosta kyydistä.”

Sasuke tyytyi vain tuhahtamaan, jolloin mies jatkoi:
”Ei vaan oikeasti halusin katsoa, ettet tee mitään typerää.”
”Kuten?”
”No, ei sitä koskaan tiedä.”
Sasuke loi veljeensä onko-sinun-pakko-olla-tuollainen-idiootti –ilmeen ja käännähti kannoillaan, mennäkseen koululle, kunnes hänen katseensa osui Narutoon ja Gaaraan, jotka seisoivat aivan lähettyvillä. Korppihiuksisen silmät siristyivät vihasta ja hän suorastaan saapasteli heidän luokseen.
”No, mitäpä blondi? Ajattelitko iskeä poikaystäväni?”
”Mitä se sinulle kuuluu?” Naruto tokaisi.
”Kuuluupa vallan hyvin!” Sasuke huusi ja löi nyrkkinsä Naruton nenään.

Naruto ulvahti tuskasta ja kaatui iskun voimasta asfaltille. Veri purskahti paineella nenästä ja poika painoi kätensä sen päälle, mutta verta tuli kuin letkusta.
”Naruto!” Gaara älähti ja kyykistyi pojan viereen.
”Sasuke, juuri tuota minä tarkoitin!” Itachi sanoi päätään pudistellen ja asteli myös heidän luokseen, mutta ei kuitenkaan tehnyt mitään helpottaakseen Naruton oloa.

Blondin kasvot olivat valahtaneet lakanan valkeiksi, verta pulppusi koko ajan tahraten pojan valkoisen paidan.
”Sasuke, Itachi, hän voi kuolla!” Gaara huudahti, mutta kumpikaan ei tehnyt mitään.
”Minä en tuota runkkaria auta”, Sasuke tokaisi kylmästi. ”Itachi vie sinä hänet jonnekin, ihmisiä alkaa parveilla ympärillä.
”Kai se täytyy”, Itachi huokaisi tuskastuneena, sillä heidän ympärilleen alkoi todella kertyä väkeä. ”Vaikka en kyllä ymmärrä, mitä Gaara näet tässä surkimuksessa. Luulisi, että kaksi panokaveria riittää vallan mainiosti.”
”Kaksi?” Sasuken ääni oli yhtä aikaa hyvin jäinen, mutta silti hämmentyneen kuuloinen. Hän käänsi katseensa vihaisena Gaaran päin. ”Oliko sinulla tämän idiootin lisäksi muitakin?”
”Sasuke minä – ”
”Ja kuinka sinä tiedät siitä, mutta minä en?” Sasuke kohdisti sanansa nyt veljelleen, joka pyrki pitämään tyynen ilmeen kasvoillaan, vaikka hiki valuikin pitkin hänen kasvojaan.
”No, kai sitä on turha enää piilotella”, Itachi huokaisi saaden Gaaran hengähtämään kauhusta. ”Se toinen olen minä.”

Heidän välilleen laskeutui syvä hiljaisuus. Sasuke perääntyi muutaman askeleen pudistellen epäuskoisena päätään.
”Älä yritä huijata.”
”En minä huijaa. Minä panin eilen poikaystävääsi.”

Nyt Narutonkin silmät levisivät entisestään ja hän tuijotti suu auki Gaaraa.
”Onko se totta?” Sasuke tivasi Gaaralta, joka sävähti kuin ruoskan iskusta. ”No?”
”Kyllä”, punapää sanoi hiljaa.

Sasuke tuijotti hengästyneenä Gaaraa ja Itachia. Hänen ilmeestään näki selvästi, ettei hän tahtonut uskoa heidän puheitaan.
”Saatanan selkään puukottajat!” Sasuke huusi ja suorastaan hyökkäsi Itachin päälle, joka kuitenkin tarttui veljeään tiukasti ranteista.
”Rauhoitu Sasuke, ei meidän välillä ollut mitään vakavaa. Me vain – ”
”Älä yritä!” korppihiuksinen karjui ja potkaisi miestä kipeästi sääreen, jolloin tämä tönäisi hänet taemmas. ”Ja sinä!” Sasuke jatkoi lähestyen Gaaraa uhkaavasti.
”Sibä ed lyö händä”, Naruto ärähti nenäänsä pidellen.

Hetken Sasuke näytti siltä, että voisi potkaista Narutoa, mutta kääntyi sitten äkisti kannoillaan ja harppoi ulos koulunpihasta.
”Sasuke!” Gaara huusi ja pinkaisi pojan perään. ”Sasuke odota!”
Mutta Sasuke jatkoi matkaansa vilkaisemattakaan taakseen. Gaara pyrähti juoksuun ja sai kuin saikin korppihiuksisen kiinni ja tarttui häntä käsivarresta.
”Sasuke, minä – ”
”Turha sinun on selittää mitään. Meidän juttumme on nyt lopullisesti ohi!” Sasuke melkein huusi ja riuhtaisi kätensä irti, kääntyen samalla punapään puoleen.
”Mutta – ”
”Naruton minä olisin vielä voinut antaa anteeksi, kyllähän minä itsekin petin sinua”, korppihiuksinen sanoi katkeralla äänellä, ”Mutta vielä Itachikin…”
”Se ei mennyt niin”, Gaara yritti. ”Minä en halunnut, se vain – ”
”Tapahtui itsestään? Älä naurata.”
”Mutta kun se on totta!”
”Kyllä sinä osaat olla itsekäs!” Sasuke huudahti. ”Juuri kun olet jäänyt kiinni Naruton kanssa suutelemisesta, niin sitten sinä menet ja harrastat seksiä MINUN VELJENI kanssa. Ja sen jälkeen kehtaat väittää, että se oli vain puhdas vahinko.”

Gaara painoi päänsä häpeissään alas. Hän ei itsekään tiennyt kuinka kaikki oli oikein tapahtunut. Hän oli vain ollut liian järkyttynyt, ettei pystynyt estelemään Itachia. Hän ei kuitenkaan voinut sanoa sitä Sasukelle, koska muutenhan se olisi kuulostanut siltä, että Itachi olisi raiskannut hänet.
”Gaara, minä oikeasti halusin antaa sinulle kaiken.”

Punapää kohotti katseensa hämmästyneenä ja jähmettyi huomatessaan, että Sasuke räpytteli kiivaasti estääkseen kyynelten valumisen. ”Mutta näköjään minä en riittänyt sinulle.”
”Ei Sasuke, kyllä sinä minulle riität!” Gaara väitti, mutta Sasuke vain pudisti päätään.
”Se on nyt ohi. Hyvästi.”
”Ei Sasuke, ei!” Gaara yritti tarttua pojan käsivarresta, mutta tämä perääntyi monta askelta.
”Minä en halua jakaa sinua muiden kanssa”, korppihiuksinen sanoi, kuulostaen taas melko viileältä.

Gaara tuijotti kauhuissaan Sasukea joka kääntyi lähteäkseen. Tämä ei voinut päättyä näin, ei voinut. Hän tiesi, että rakasti Sasukea enemmän kuin mitään maailmassa.
”Anna minulle vielä mahdollisuus!” Gaara yritti ja Sasuke katsoi häntä laiskasti olkansa yli.
”Miksi?” hän kysyi. ”Kuinka voin tietää, että voiko sinuun luottaa enää? Jos kerta olin sinulle kaikki kaikessa, miksi sitten olit Naruton ja Itachin kanssa?”

Siihen Gaara ei osannut vastata. Hän vain tuijotti korppihiuksista huultaan purren, tietämättä lainkaan mitä sanoa tai tehdä.
”No niin minä vähän arvelinkin”, Sasuke tokaisi ja kääntyi jatkamaan matkaansa.

Punapää ei voinut kuitenkaan sallia sitä, hän ei halunnut Sasuken lähtevän. Hän oli valmis tekemään mitä tahansa, hän voisi madella ja rukoilla poikaa jäämään, jos se auttaisi.
Heidän välimatkansa kasvoi kasvamistaan, kunnes Gaara ei enää kestänyt vaan pyrähti juoksuun. Korppihiuksinen kuuli juoksuaskeleet ja vilkaisi nopeasti olkansa yli ennen kuin lähti itsekin juoksemaan.
”Anna olla jo!” tämä huusi.
”En ikinä anna olla!” Gaara huusi takaisin.

Sasuke jatkoi juoksuaan, vilkuillen kuitenkin koko ajan olkansa taakse kuin tarkistaen heidän välimatkaansa. Poika juoksi suojatielle, vilkuillen edelleen taakseen, eikä huomannut kuinka autojen valot vaihtuivat vihreiksi. Sasuke käänsi päätään parahiksi nähdäkseen, kuinka auto lähestyi häntä huumaavaa vauhtia. Poika avasi suunsa valmiina kauhunhuutoon, jota kukaan ei tosin koskaan kuullut, sillä juuri silloin auton nokka osui korppihiuksiseen ja Sasuke lennähti korkealle ilmaan ennen kuin tömähti ilkeästi maahan.
”SASUKE!”

Auto jarrutti kiireesti ja kuski nousi kyydistä selvästi aivan paniikissa. Mutta Gaara ei välittänyt, hän juoksi kovempaa kuin koskaan, hän juoksi autotielle, sinne missä korppihiuksinen makasi. Punapää heittäytyi polvilleen asfaltille ja henkäisi kauhusta. Sasuken päästä valui vuolaasti verta ja lisäksi näytti siltä, ettei poika edes hengittänyt.
”Sasuke, herää!” Gaara komensi ja töni poikaa hellästi.
”Mi-minä voin soittaa ambulanssin”, hätääntynyt kuski soperteli ja kaiveli kännykkää taskustaan, mutta Gaara ei ollut kuulevinaan.
”Sasuke”, enää hänen äänensä oli pelkkä kuiskaus. Sasuke näytti niin elottomalta, rintakehä ei noussut ja silmät tuijottivat oudosti tyhjyyteen.

Kuului juoksuaskelia ja Gaara tajusi hämärästi, että hänen ympärilleen oli tullut muitakin ihmisiä.
”Mitä tapahtui?” kuului Itachin järkyttynyt ääni.
”Minä, minä olen pahoillani”, kuski sanoi selvästi hädissään.
”Onko ambulanssi tulossa?”
”Kyllä, soitin sairaalaan juuri äsken.”

Ympärillä kuuluvat äänet kuulostivat Gaaran korvissa epämääräiseltä surinalta, josta ei ottanut selkoa. Joku kyykistyi hänen vierelleen ja kietoi kätensä hänen ympärilleen suojelevasti. Hämärästi punapää tajusi sen olevan Naruto, jonka nenänveren vuoto oli näemmä helpottanut.
”Sasuke”, Gaara sanoi heikosti ja tuijotti silmät laajenneina verilammikkoa, joka kasvoi pojan pään alla.

Naruto rutisti häntä lujempaa ja alkoi heijata häntä kuin pientä lasta. Gaara ei käsittänyt lainkaan miksi kaikki olivat vain paikoillaan. Eikö Sasukea pitäisi auttaa?
Itachi näytti ajattelevan samansuuntaisesti, sillä hän vilkuili ympärilleen, erittäin vihaisen ja samanaikaisesti pelästyneen näköisenä ja lähestyi sitten pikkuveljeään.
”Älä, häntä ei saa liikuttaa”, joku sivustakatselijoista huusi.
”Mitä minun sitten pitäisi tehdä? Antaa hänen kuolla?!”

Juuri silloin kuului kova sireenien ulvonta ja kaksi ambulanssia kaahasi paikalle. Autoista loikkasi useita ensihoitajia, jotka tarkistivat Sasuken tilan.
”Hän on hengissä, tehkää tilaa!” yksi hoitajista huusi ja kaikki tekivät tilaa, jotta Sasuke saataisiin nostettua paareille.

Korppihiuksinen kannettiin kiireen vilkkaa toisen ambulanssiin, joka kurvasi sireenit ulvoen pois paikalta.
Toisessa ambulanssissa tulleet hoitajat rynnistivät myös tapahtumapaikalle.
”Onko täällä muita loukkaantuneita?”
”Ei”, joku sanoi, mutta yksi hoitajista huomasi, kuinka Gaara tuijotti edelleen maassa olevaa verilammikkoa, täristen uhkaavasti.
”Tuopa se punahiuksinen tänne”, hoitaja käski Narutoa, joka auttoi Gaaran vaivalloisesti ylös maasta ja talutti ambulanssin luo.

Hoitaja, jolla oli kauniit sydämen muotoiset kasvot ja tummat suorat hiukset, jotka ulottuivat olkapäille saakka, kietoi Gaaran ympärille jonkin vilttiä muistuttavan ja istutti hänet jalkakäytävän reunalle. Pian hänen seuraansa liittyi myös Sasuken päälle ajanut nuorimies, joka näytti suunnattoman järkyttyneeltä.
”Minä tapoin ihmisen, minä tapoin ihmisen”, hän hoki ja painoi kasvonsa käsiinsä.

Gaaran vatsassa muljahti. Miten niin tappoi, eihän Sasuke voinut olla kuollut, ei voinut…
”Rauhoittukaa”, hoitaja kehotti. ”Ei ole vielä varmaa kuoleeko hän. Hoitajathan sanoivat hänen olleen elossa.”

Mies näytti rauhoittuvan hieman, mutta Gaaraa raastoi pelko. Vaikka Sasuke selviäisikin, hän saattoi olla vammautunut pahasti. Jos hän vaikka oli halvaantunut? Jos hän vaikka vaipui koomaan? Jos hän vaikka menettäisi muistinsa?
Naruto, joka oli myös istahtanut jalkakäytävän reunalle, hieroi lohduttavasti pojan selkää, muttei tuntunut saavan sanaa suustaan. Vaikkei blondi koskaan ollut pitänyt korppihiuksisesta, tapaus tuntui järkyttäneen häntäkin.
Itachi saapui myös poikien luo, mutta alkoikin puhua hoitajan kanssa:
”Milloin voimme mennä sairaalaan?”
”Vaikka heti”, hoitaja sanoi hiukan hämmentyneenä.
”Gaara tuletko kyydilläni?” Itachi kysyi kääntyen punapään puoleen, joka nyökkäsi ja nousi seisaalleen.
”Hetkinen!” hoitaja huudahti.
”Mitä nyt?” Itachi kysyi kärsimättömästi.
”Minusta hänen ei pitäisi lähteä vielä. Hän on selvästikin vielä shokissa.”
”Juurihan sanoitte, että voimme lähteä.”
”Mutta – ”
”Gaara, ala tulla”, Itachi tokaisi välittämättä hoitajan vastaväitteistä.

Gaara laski huovan maahan ja lähti seuraamaan Itachia joka harppoi takaisin kohti koulun pihaa, jonne hän oli parkkeerannut autonsa.
”Gaara odota!” Naruto huusi ja Gaara kääntyi kannoillaan. ”Oletko varmasti okei, pärjäätkö?” Punapää vain tyytyi nyökkäämään ja jatkoi sitten matkaansa Itachin perässä autolle.

-------------------------------------

(Anteeksi, olen paha ihminen, kun jätin tällaiseen kohtaan!)