Huh, yli kuukausi siitä, kun viimeeksi julkaisin ficin. Miten ihmeessä minulla on kestänyt näin kauan? ;o
Ja sanon tässä nyt, kun olen saanut kaikkien huomion, että ficcini Pelastaja ei tule jatkumaan. Se loppu ny, gomen :)

Lukunautintoa :)
-------
Kadulta päin katsovan mielestä puuhani saattoi näyttää omituiselta. Kyseinen katua tallaava henkilö saattoi nimittäin oikein keskittyessään nähdä sälekaihdinten välistä pilkottavan punaisen sharinganin ja kasan harmaita hiuksia.

Ei, kyseessä ei ollut harmahtanut Uchiha Itachi, eikä varsinkaan hänen pikkuveljensä Sasuke. Ei, kyseessä olin minä, Hatake Kakashi.

Miksi ihmeessä sitten katsoin kadulle suljettujen sälekaihdinten välistä? Koska en halunnut paljastua. Tokihan punainen sharingan-silmä ikkunassa saattoi herättää hieman ihmetystä, mutta harvat sen huomasivat, tai sitten kukaan ei vain jaksanut kiinnostua yksinäisestä silmästä.

Tarkemmin ajatellen, kaihdinten avaaminen ja minä-tässä-muuten-vain-katselen-ikkunasta-ulos-roolin vetäminen olisi ollut normaalimpaa. Mutta olimmehan sentään ninjoja, minkään ei tarvinnut olla normaalia.

Etenkään, jos sattui olemaan Hatake Kakashi. Kuten minä olin.

Mutta miksi ihmeessä minä ylipäätään halusin katsoa kadulle? Sielä oli ihmisiä, lisää ihmisiä ja joitakin taloja, ei siis mitään tavanomaisesta maisemasta poikkeavaa, paitsi jos sattui omistamaan luksuslukaalin järvenrannalla. Mutta minä en omistanut. Miksi en omistanut? Koska sieltä olisi niiin pitkä matka hokagen toimistoon. Kyllähän minulla nyt varaa olisi, tuollaiseen luksuslukaaliin, eihän asia nyt mitenkään siitä ollut kiinni.

Eipä.

Mutta takaisin kadulle. Kaksi viikkoa takaperin olin huomannut erään mielenkiintoisen asian: eräs mies kulki taloni ohitse joka päivä kahdesti, ensin kello kymmenen aamulla, ja toisen kerran kello kuusi illalla. Eikä kyseessä ollut mikä tahansa mies.

Kyseessä oli mies, joka oli hemmetin hyvännäköinen. Olin itseasiassa, aina kuvitellut itseni täys heteroksi. Lempikirjoihini kuului Jiraiya-saman kirjoittamat IchaIchat, ja naiset olivat olleet pääsyyni käydä kuumissa lähteissä. Tietenkin.

Mutta eräänä aamuna seisoin ikkunassa, tai siis katsoin siitä ulos. Minulla oli kädessäni teekupponen, ja oli vähällä ettei se tippunut, kun tämä mies kulki ikkunani ohitse.

Olin tuntenut kyseisen miehen jo vuosia, ja tiesin hänen olevan akatemiaopettaja, joka oli opastanut myös Sakuran, Naruton ja Sasuken heidän ninjauransa alkuun. Mutta vasta silloin huomasin, miten hyvännäköinen hän oli. Ruskeat, paksut hiukset poninhännällä, ja arpi nenänsä päällä.

Variksenpelätin ja delfiini, olisimme täydellinen pari.

Tarkemmin ajateltuna, Iruka ei ollut koskaan juurikaan kiinnostunut naisista, ja ainakin tietojeni mukaan hän oli sinkku, jolla oli pari lyhyttä suhdetta takanaan. Ennen ajattelin hänen pitävän ninjan uraa tärkeämpänä kun naisia, mutta nyt, kun hän oli häikäissyt minut ulkonäöllään, mietin päivittäin  hänen pitävän luultavasti miehistä.

Teoriani oli kyllä aika hataralla pohjalla, mutta se ei estänyt sitä tosiasiaa, ettei voisi olla totta.

Katsahdin nopeasti kelloani, huomatakseni sen olevan viittä vaille kymmenen. Keksityin jälleen kaihdinten välistä tirkistelyyn, vielä viisi minuuttia, ja mies kulkisi taloni ohitse.

Jotenkin tunsin itseni Jiraiya-samaksi. Tarkkailin viatonta miestä, jolla ei ollut hajuakaan minun ajatuksistani. Aivan kuten Jiraiya, paitsi että Jiraiya tarkkaili naisia.

Keskitin ajatukseni Irukaan, ja samalla hetkellä hän kävelikin taloni ohitse. Hänellä oli kasvoillaan täydellinen hymy, ja hänen poninhäntänsä liikkui kauniisti tuulen mukana.

Niin komea, niin komea.

Kun Iruka oli kävellyt taloni ohtise, sallin itselleni luvan lähteä ikkunasta. Minun olisi lähdettävä hakemaan hokage-samalta uutta tehtävää. Ja samalla toivoin törmääväni Irukaan.

Vetäisin päälleni virheän Konohan ninjojen liivin, ja asetin otsasuojukseni otsalleni niin, että se peitti sharinganini. Kengät jalkaan, ovesta ulos ja ovi lukkoon. Naapurin kakaroista kun ei koskaan voinut olla aivan varma.

Kävellessäni katua kohti hokagen toimistoa, huomasin mahani alkavan kurisemaan, ja muistin jättäneeni aamupalan väliin. Minulla oli siis tajuton nälkä.

Onneksi matkani varrella oli eräs hedelmäköju. Kävelin sen eteen, ja ryhdyin tutkailemaan eri hedelmiä. Oli keltaista banaania ja oransseja mandariineja, vihreitä päärynöitä ja violetteja luumuja. Hedelmien värikkyys oli hämmästyttävää, ja pitkän pohdinnan jälkeen päädyin punaiseen omenaan. Nappasin sen kouraani, ja maksoin tuolle naiselle, joka piti kojuaan. Sitten jatkoin matkaani.

Matkalla omenaa syödessäni huomasin erään tosiseikan: minua eivät naiset kiinnostaneet enää pätkääkään. Mistä päättelin sen?

No, ensinnäkään, en ollut ottanut IchaIchaani mukaan, vaikka se oli kulkenut vakiovarusteissani jo vuosia, monia vuosia. Toiseksi, hedelmiä myyvän naisen kaula-aukko ei saanut edes ilmettä värähtämääni, vaikka se olikin aika.. krhm.. antelias kaula-aukko.

Pahuksen Iruka, hän hallitsi joka ikistä ajatustani. Joka ikistä, pienintäkin.

Kävelin hitaasti kohti hokagen toimitoa, punaista omenaa syöden, ja pian siitä oli jäljellä enää tikku ja siemenet. Muistin, kuinka olin aina nuorempana syönyt nekin silmää räpäyttämättä, mutta enää en siihen pystynyt. Heitin tikun maahan, ja siemenet laitoin taskuun, voisin yrittää kasvattaa niistä oman omenapuuni.

Tai sitten en. Kaikki edelliset kasvini, ne muovisetkin jotka sain Narutolta, jonka mielestä se oli erittäinkin hyvä vitsi, olivat kuihtuneet.

Päästyäni hokagen toimistoon vievien portaiden eteen, näin parin jalkoja kävelevän alas portaita, suoraan minua kohti. Jaloissa olevat kengät olivat samanlaiset, kuin Irukalla, joten nostin nopeasti katseeni. Sain kuitenkin pettyä, sillä edessäni seisoi minua kummastellen katsova Shikamaru. Vaihdoin ilmeeni nopeasti pettyneestä iloiseen, ja hymyilin Shikamarulle, joka tyytyi vain heilauttamaan minulle kättään. Mies käveli ohitseni, ja huomasin hänen pitävän hiuksiaan ylhäällä, aivan kuin...

Kuin Iruka. Hemmetti, tästä ei tulisi yhtään mitään! Tuo mies oli koko ajan ajatuksissani! Kykenisinkö edes ottamaan uutta tehtävää vastaan, saatikka suorittamaan sitä, jos Iruka oli ajatuksissani koko ajan.

Ei, en pystyisi. Mitä järkeä minun siis oli mennä hokagen luokse pyytämään uutta tehtävää? Ei mitään järkeä.

Seisoin hokagen toimistoon johtavien portaiden päässä,  enkä tiennyt minne mennä. Halu kiivetä portaat ylös oli suuri, lähinnä Irukan takia, pahus, mutta samalla tiesin, etten pystyisi suorittamaan tehtävää täydellisesti, tuskin edes hyvin.

Pian kuitenkin pieni kiusaus nähdä Iruka kasvoi suureksi, ja astuin ensimmäiselle portaalle. Mitä ihmettä minä sanoisin hokage-samalle? Hei vaan, tulin tänne Irukan takia, sillä hän on ainoa asia ajatuksissani. Niin joo, en voi myöskään ottaa uutta tehtävää vastaan, sillä en pysty suoriutumaan siitä, koska Irukan ulkonäkö sekoittaa minut täysin.

Kuulostipa hyvältä.

Pian huomasinkin seisovani portaiden yläpäässä, käsi ovenkahvalla. Ovesta sisään, vasemmalle, käytävää eteenpäin ja oikealle. Hokage-saman toimisto. Käänsin hitaasti ovenkahvaa, ja astuin sisälle. Hitaasti siirsin jalkaani vasempaan, ja kävelin. Pääni löi tyhjää, en saanut ajatuksesta otetta.

Nopeammin kuin huomasinkaan, seisoin jo hokagen toimistossa. Olin ilmeisesti vielä enemmän sekaisin, kuin kuvittelinkaan.

Tarkensin katsettani, ja ensimäisenä näin Tsunade-saman istuvan pitkän pöydän keskivaiheilla. Vaistomaisesti katsahdin oikealle, ja siellähän hän oli.

Iruka istui paikallaan, hokage-saman oikealla puolella. Miehen aurinkoinen hymy ja kiinni sidotut hiukset antoivat hänestä mukavan vaikutelman, ja voi luoja sitä vaikutelmaa!

Jalkani olivat läheltä lähteä alta, mutta sain pidettyä tasapainoni niin, ettei kukaan kiinnittänyt minuun huomiota, onneksi. Huomasin edessäni seisovan Ebisu-sanin kolmen pienen ninjan kanssa. Vaikka näin vain näiden ninjojen selän, huomasin jokaisen takaraivon kohdalla sinisestä nauhasta tehdyn solmun, joten oletin heidän olevan vastavalmistuneita geninejä, etenkin, kun he olivat Ebisun opetuksessa. Ei nyt sillä, että pitäisin Ebisua huonona ninjana, hän vain oli erikoistunut vastavalmistuneisiin genineihin.

Huomasin pystyväni päättelemään genineistä paljonkin, pelkän selän nähtyäni. Ensimmäinen lapsista, Ebisu-sanin vieressä seisova, oli porukasta lyhyin. Hänen hiuksensa olivat korkealla, tuuhealla ponnarilla, aivan kuin Ino piti hiuksiaan, muta tämän tytön hiukset olivat verenpunaiset. Tytöllä oli päällään siniset sandaalit, ja ruskeat housut. Hänen jalkojaan kiersivät siteet molemmin puolin, samoin kuin käsiä. Liittyiköhän tuo johonkin hänen tekniikkaansa?

Tytön paitaa en nähnyt, sillä hänen selässään oleva kääro peitti selän lähes kokonaan. Käärö oli aika varmasti summoni-käärö, niin iso se oli. Tämä tyttö oli varmasti vaarallinen vastustaja, ainakin sitten,  kun kasvaisi tuosta hieman.

Tytön oikealla puolella seisoi poika, joka oli tyttöä huomattavasti pitempi. Pojalla oli samanlaiset hiukset kuin Kiballa, ja hän käytti samanlaisia housuja. Olisiko tämä sukua Kiballe, vaikka serkku tai pikkuveli?

Vastauksen tuohon kysymykseen sain aika nopeasti, sillä pojan takin hupusta kömpi esiin pieni, harmaa ja isokorvainen koira. Tämä poika kuului siis Inuzuka-klaaniin, ja pojan koirakin oli aivan kuin Akamaru pienenä, mutta harmaana ja isommilla korvilla.

Kolmas genin oli myös poika. Tällä pojalla oli selässään tantou-miekka, aivan kuin minulla tuon ikäisenä. Silloin kun... Obito kuoli.

Huokaisin syvään, ja jatkoin pojan tunnistamista. Huomasin pojan niskassa kiertävän leveän nauhan otsasuojuksen alapuolella, ja pojan korvien päällä olevat kuulosuojaimet. Vaihdoin painoni vasemmalle jalalle, jotta näkisin häntä heiman enemmän, ja sainkin huomata hänen käyttävän suojalaseja. Aivan samanlaisia kuin Obito.

Pojalla oli siniset housut ja sininen paita, jossa oli punaiset hihansuut. Pojan hiukset olivat mustat ja pystyssä. Kaikkiaan tämä poika toi mieleeni Obiton.

Nostin katseeni oppilaista, ja katsahdin ylöspäin. Silmiini osui Tsunade-saman pistävä katse.

''Kuulitko, Kakashi?'' Tsunade kysyi ankarasti. Oliko hän sanonut jotain minulle? Minä en ollut kuunnellut pätkääkään, ja nyt, joka ikinen huoneessa oleva ihminen, niitä genineitä ja Irukaa myöten katsoivat minua, hieman halveksivasti. Tunsin kasvoilleni nousevan punan, mutta onneksi maski peitti sen.

''En, hokage-sama'', jouduin myöntymään. Kuulin Shizunen tuhahtavan Tsunaden vasemmalla puolella, ja Tsunade huokaisi. Eikö kukaan aikonut toistaa?

Yksi genineistä, se tyttö, kääntyi minuun päin, ja katsoi minua uhkaavasti. Hänen katseensa oli suorastaan pelottaava.

''Kuuntele nyt viimeisen kerran, hyvä mies!'' tyttö huusi minulle kovaa. Katsoin tyttöä yhtä kovaan, ja hän asetti kätensä lantioilleen. Ryhmän pojatkin kääntyivät minua päin, ja tunsin itseni hetken ajan nurkaan ajetuksi koiraksi, kunnes muistin olevani itse jounin, ja nämä lapset vain geninejä.

Itsehän olin jounin jo tuon ikäisenä.

''Me haluamme osallistua ensi vuonna chuunin-testeihin, jotka järjestetään täällä Konohassa'', tyttö jatkoi selitystään. En olisi jaksanut kiinnostua hänestä, varsinkaan, kun Iruka oli samassa huoneessa, mutta eipä minulla ollut vaihtoehtoja.

''Ja?'' kysyin tympääntyneesti, ja sain tytön polkemaan jalkaansa. Nopeasti Ebisu laittoi kätensä tytön hartioille.

''Gohan, älä raivostu Kakashi-sanille'', Ebisu rauhoitti Gohaniksi kutsuttua tyttöä, ja tämä rauhoittui. Silti, tytön kasvoille jäi ilme halveksinnasta.

''Me otamme sinut senseiksemme'', Inuzuka-klaanin vesa sanoi hiljaa, ja minä hätkähdin. Nämä geninit halusivat minut opettajakseen?

Katsahdin nopeasti Tsunadeen, ja hän nyökkäsi. ''Mutta ei siinä kaikki'', hän sanoi minulle. ''Iruka tulee pariksesi heitä opettamaan. Teillä on vuosi aikaa saada näistä genineistä huipppu-chuunineita'', hokage hymyili.

- - - -

Harjoituskenttä 7 toi mieleeni monia muistoja. Täällä olin pitänyt Naruton, Sasuken ja Sakuran ensimmäisen harjoituksen, kulkusten sieppaamisen. Kolme, ehkä neljäkin vuotta myöhemmin olin pitänyt saman harjoituksen Sakuralle ja Narutolle.

Nyt kävelin jälleen kohti harjoituskenttää, tarkoituksenani tavata kolme geniniä ja chuunin,  Aamondo Gohan, Inuzuka Aiken, Chuusei Tonbo sekä Umino Iruka. Yksi tyttö, kaksi poikaa ja mies. Täydellisin mies ikinä.

Puna nousi poskilleni ajatellessani Irukaa. Pian jälleen näkisin hänet, ja viettäisin aikaa hänen kanssaan. Paljon aikaa.

Saavuin harjoituskentälle, korjasin otsasuojustani, ja lähdin kävelemään kohti kolmea puista tolppaa. Sielä Iruka ja geninit jo olivat.

''Yosh!'' huikkasin, ja kaikki neljä ihmistä kääntyivät katsomaan minua. Tyttö, Gohan, käveli minua kohti, ja pian tulikin eteeni pysäyttäen minut.

''Olet myöhässä'', tyttö tiuskaisi. ''Jos haluamme nousta chuunineiksi, meidän täytyy harjoitella mahdollisimman paljon''.

''Autoin vanhusta matkatavaroidensa kanssa'', vastasin hieman ikävystyneenä. Tästä kakarasta en tulisi pitämään. Hän oli käytökseltään aivan, aivan kuin minä tuon ikäisenä jouninina.

''Varmaan joo'', Gohan tuhahti ja kääntyi takaisin ryhmänsä luokse. Huokaisin syvään, ja lähdin tytön perään.

Saavuimme vihdoin ja viimein tolpille. Hypähdin oikeanpuolimmaisen päälle, ja tarkkailin geninejä, jotka kaikki istuivat edessäni maassa. Gohan katsoi minua ylimielisesti, Aiken pelokkaasti, ja Tonbo hymyili minulle.

''Esitelkää itsenne. Sinä ensin, Inuzuka'', sanoin oppilailleni. Aiken säikähti, hän taisi olla ujonpuoleinen oppilas.

Gohan nousi nopeasti ylös. ''Naiset ensin!'' hän tiuskaisi jälleen, ja katsoi minua pistävästi.

Huokaisin syvään. Tästä kersasta en todellakaan tulisi pitämään.