Tunnelmamusiikkia: Vampire Knight Ending Theme – Still Doll (tässä ”miesäänellä” laulettu versio)


*****

Luku neljätoista
Nukke jolla on kauniit silmät


”Ja minä kun kuvittelin, ettei Konohassa ole ollenkaan strutseja. Ainakin teikäläisellä onnistuu ehta strutsiposeeraus.”
”Temari-san, vitsisi eivät enää naurata. Alan oikeastaan jo kyllästyä näsäviisasteluihisi.”
”Ilo on minun puolellani.”

Viimeisin lausahdus viimeisteltiin säihkyvällä hymyllä, vaikkakaan Neji ei sitä kypäränsä takaa nähnyt. Vaikka Hyuuga oli ehtinyt olla hereillä vasta puolisen tuntia, hän oli ehtinyt jo ärtyä Temarin puujalkavitseihin. Pojalla oli muutakin tekemistä kuin kuunnella nelisaparon ivaa, vaikka nainen kenties yritti lähinnä karkottaa hiipivää ahdistusta ja epätoivoa huulenheitollaan.

Neji halusi kuitenkin mieluummin päästä selville nykyisestä olinpaikastaan – piirre, joka oli tavallisesti kaikennäkevien Hyuugien keskuudessa erittäin tavanomainen. Nuorimies ei antanut Byakugania häiritsevän kypärän estää itseään pakkomielteensä toteuttamiselta. Koska Neji näki kypärineen vain alaspäin, kaulan suuntaan, hän käänsi itsensä ylösalaisin nähdäkseen ylös. Hop! Pään ja käsien varaan asettuminen sujui rutiininomaisesti. Jalkojaan Neji ei nostanut ylös vaikka osasikin sen, sillä sille ei ollut tarvetta. Lopulta hänen kätensä ja päälakensa löysivät tukevan asennon. Sen jälkeen hän aktivoi Byakuganinsa ja siirsi katseensa kaulansa läpi alas, tai siis ylös…

Mutta tilanne ei parantunut.
”Hitto!”
”Tsot tsot. Saippuan paikka, Nejiseni.”

”Kiroan kun tuntuu siltä!” Neji ärähti ja pudottautui etuperäiskuperkeikan myötä takaisin istumaan. ”Voi… p…ele. Katossa on aivan samanlainen chakravirtaus kuin mitä kypärässänikin, ja sama pätee yläseiniin! Mikä ihme voi tuottaa noin paljon chakraa? Ihan kuin vain tarkoitus olisi sumentaa Byakuganini…”

”Jos siitä on kyse, nuorenherran vierailuun on varauduttu oikein kunnolla”, Temari tokaisi, mutta tällä kertaa hänen äänensä ei kuulostanut niin vitsailevalta kuin aiemmin.

Neji raivostutti, ja hänen teki mieli huutaa silkasta vihasta ja turhautuneisuudesta. Hän olisi niin mielellään halunnut tempaista tuon kirotun kivipotan päästään ja paiskata sen päin lähimmän vartijan naamataulua. Mutta ei, lukot olivat ja pysyivät, eikä kypärää voinut lennättää lennättämättä Hyuugaa samalla.

Kuitenkin nuorukaisesta tuntui, ettei näkökentän rajaus ollut ainut syy kypärän asentamiseen. Jos kerran selli saatettiin vuorata chakralla, miksi vielä raskas kypärä? Siinä osassa sellin seinää, missä ei ollut chakravirtausta, ei paljastunut mitään mielenkiintoista, vain kiveä ja käytävää. Vai toimisiko kypärä pallokahleen tavoin ja estäisi Nejiä pakenemasta? Raskas se oli kyllä kantaa, kieltämättä, eikä sen kanssa kovin ketteriä oltaisi. Mutta miksei sitten Temarilla ollut vastaavaa laitosta tai ylipäätään mitään kahletta? Oliko kyse vain siitä yksinkertaisesta seikasta, että Neji oli ”toivottu” ja Temari ”ei-toivottu”?

Nejin niskaa alkoi särkeä painavan kivikypärän kannattelemisesta. Sihahtaten jotain epämääräistä hän kömpi takaisin penkilleen, asettautui makuulle ja sulki doujutsunsa. Ei ollut syytä tuhlata chakraa turhaan. Sitä paitsi kivikypärän häiriöchakra kipeytti silmiä Byakugania käytettäessä, vaikkei sen läpi suoraan katsonutkaan. Pimeyden laskeuduttua Nejin näköpiiriin nuorimies sulki kypärän sisässä silmänsä ja yritti levätä hieman. Kypärä ei ollut kuitenkaan mikään tyynyn korvike, mutta oli näin sentään parempi kuin pystyssä: nyt painon otti vastaan kova penkki, ei Nejin helläksi mennyt niska.

Kauaa hän ei kuitenkaan saanut olla rauhassa.

Tum, tum, tum, tum… kili kili…
Askelia. Jonkin pienen ja metallisen kilinää. Neji valpastui ja nosti päänsä niskakivun uhallakin.
Kali kali kali… klak! Skviiik…
Lisää kalinaa… avautuva lukko? Öljyämisen puutteesta vinkuva sarana?
Tum tum tum tum…
Usean jalan askeleet?

Hyuuga sinkaisi istumaan silkkaan tuntoaistiinsa ja muistiinsa luottaen. Hän aktivoi nopeasti Byakuganinsa, ja mahdollisimman laajan näkökentän taatakseen hän kääntyi penkillään ympäri, selkä kohti ovea, kumartui ja katsoi kulkuaukkoa kohti niskansa läpi ja asetellen Byakuganinsa sokeaa pistettä sivuun. Mitä huoneeseen oli tullut? Yllättäen Temari oli vaiti, joten mistään ratkiriemukkaasta tuskin oli kyse.

”Hyvää iltaa, Hyuuga-san. Olettehan nukkunut hyvin?”

Tuo ääni, luultavasti miehen ääni, oli pehmeä, sulava, polveileva ja hieman nariseva. Se oli helppo kuvitella jonkinlaisen käärmeen ääneksi – Nejin mieleen itse asiassa putkahtikin kuva Orochimarusta, vaikka tämän puhetapa oli hänen tietojensa mukaan vähemmän polveileva ja matalampi.

”Istu alas, hiekkatyttö!” kuului sitten möreä ääni. Neji tunnisti sen: se oli se punaponchoinen Ichimaiiwan kätyri! ”Istu siinä äläkä liikauta varvastasikaan. Sinä olet arvoton meille, eikä ole väliä, mitä sinulle tapahtuu.”

Temari nähtävästi ymmärsi vaaran ja vaikeni. Ei nainen tyhmä ollut vaikka vitsailikin turhan usein.
Tap, tap, tap… Askelia. Vaistomaisesti Neji sävähti hieman lähemmäs takaseinää.

”No, no, nuori mies, ei huolta, ei kerrassaan mitään huolta”, jatkoi tuo käärmemäinen ääni. ”Älä nyt huoli, en minä tee sinulle mitään pahaa. Otamme vain tuon chakrakypärän pois päästäsi. Käännypä ympäri.”

Miten niljakas ja teennäinen ääni. Rauhoitussanoilla ei ollut mitään vaikutusta. Neji ei yksinkertaisesti kyennyt luottamaan tuollaisella tekorauhallisella äänellä puhuvaan mieheen. Hän tiesi, että tällä oli jotain pahaa mielessään, eikä punaponchomies tilannetta parantanut. Hän oli vihollisten keskellä.

Kun miehen varvassandaalit piirtyivät Nejin rajattuun näkökenttään, hän huomasi saman tien, ettei mies ollut yksin: tämän molemmin puolin lähestyi kohti Hyuugaa kaksi muuta jalkaparia, huomattavasti noita sandaalijalkoja tukevampia. Nejin pää madaltui entistäkin alemmas, suu oli vääntyä uhmakkaaseen irveeseen. Hänet aiottiin selkeästi ahdistaa nurkkaan. Hän ei pitänyt siitä.

Sandaalimiehen kaksi toveria sinkaisivat äkkiä pyrähdykseen kohti Nejiä päästyään parin metrin päähän hänestä. Hyökkäys! He eivät olleet neuvottelemassa!
Mutta Hyuuga-nuorukaisen refleksit olivat heidän aikeitaan nopeammat.

Thwop! Neji loikkasi penkiltä ilmaan suuntaen lentonsa taaksepäin, kohti ryntääviä miehiä. Psth! Psth! Hän leiskautti kämmenpohjiinsa chakraiset lieskat, jotka olivat hänelle kirkkaansinisiä mutta tavallisille kuolevaisille näkymättömiä. Ja sitten, kun ilmalento kulki miesten kohdalta… Neji käytti muistiaan ja luontaista liikepäättelykykyään…

Vasemman körilään vatsa. Tump!
”Ugh!”
Oikean gorillan kylki. Tump!
”Yaaarh!”
ROMPS! WROMP!

Tömähdykset kävivät Nejin molemmin puolin, kun kaksi körilästä kellistyivät Juuken-avokämmenlyöntien iskeminä lattialle. Hyuugan tavallinen lyönti sellaisenaan ei ehkä olisi moiseen riittänyt, mutta kunnon tuiskaus chakraa sisuskaluihin niin johan isokin mies lyyhistyy. Ja sopivasti niitä käsiäkin oli kaksi. Thwap. Neji laskeutui tässä kohtaa kiviselle lattialle.

Valitettavasti Nejiin keskittyneitä miehiä oli kolme – niljakkaasti puhunut mies mukaan luettuna. Hetken sen jälkeen, kun isot köntykset olivat pyrähtäneet muka yllätysiskuun ja kun Neji oli ilmalentoon päässyt, niljakkaasti puhunut mies oli singahtanut ninjamaisen nopeasti liikkeelle. Valkea lääkärintakki hulmahti vain. Ja tuskin Neji oli ehtinyt kääntyä ympäri ottaakseen uuden vastuksen vastaan, kun…

Tuiks.
Terävä kipu. Pisto. Kaulassa. Kaulavaltimon kohdalla.
Neji siirsi Byakugan-katseensa pistokohtaan.
Lääkeruisku. Mäntä alas painettuna. Neulankärki syvällä Nejin kaulavaltimossa. Jotain ainetta ryöppysi hänen verenkiertoonsa…

’Mit… mitä? Mitä tämä on?’

Nejin ei tarvinnut kauaa ihmetellä, mitä ainetta lääkeruiskussa oli ollut. Vaikutus sen kertoi. Jonkin jääkaapinviileä ja värisyttävä neste levisi salamannopeasti ympäri hänen kehoaan. Jokainen nivel, jonka ohi aine virtasi, raukeni veltoksi: ensiksi menivät olkanivelet ja ylimmät selkänikamat, sitten kyynärnivelet, selkä, alaselkä, lantionikamat, ranteet, sormet, jalat… ja kun oltiin polvissa, aineen vaikutus kipusi ylös niskaa ja pudotti hänen päänsä rintaa vasten. Leukanivelkin sanoi itsensä irti, eikä Neji saanut pidettyä suutaan kiinni. Ja sama horros valui lihaksiinkin. Aine virtasi hyvin nopeasti, ja Nejin mieli tuskin ehti rekisteröidä vaaraa, kun hän valahti räsynukkemaisesti alas lattialle. Romps!

”Hei!!” kuului Temarin huuto. ”Mitä te teette – mfth!”
”Turpa umpeen, likka”, murahti se punaponcho. ”Sinulle ei annettu lupaa puhua.” Jostain kuului pontevalla Temari-nuotilla ”Mmmffth, mffffftttth!”-ääniä.

”Se on aivan tuiki tavallista pikalamautusainetta, joka lamauttaa tahdonalaisen lihaksiston”, selitti puolestaan tuo niljakas ääni, ja nyt kaikki keinoystävällisyys oli karissut siitä. ”Ei jätä muita sivuvaikutuksia kuin nivelkivun ja päänsäryn. Myös keuhkot, sydän ja muut sisäelimet toimivat, nehän eivät ole liitoksissa tahdonalaiseen hermostoon. Mutta mutta. Ajattelinkin, että pikku Hyuuga heittäytyisi hankalaksi, ja siksi varauduin. Rutiinit on kuitenkin joka tapauksessa suoritettava.”

Neji olisi irvistänyt jos olisi vain siihen kyennyt. Hän nyt retkotti lattialla kuin marionetti vailla narujaan – ja mikä kauheinta, hän oli täysin tajuissaan ja täydellisen tietoinen tilastaan. Eikä hän pitänyt myöskään tuosta niljakkaan miehen käyttämästä ”rutiini”-sanasta.

”Irrottakaa kypärä. Meidän on tarkastettava välitilanne.”
’Välitilanne?’

Joku nosti Nejin kainaloista ilmaan ja asetti tämän makaamaan selälleen penkille. Hyuuga ei voinut tehdä asialle mitään: Hän tajusi olevansa veltto ja avuton, kuin räsynukke pahantahtoisen ja kiusantekoa rakastavan pikkupojan otteessa. Hän ei voinut puhua, ei ilmehtiä, ei ilmaista sitä, miten hän vihasi tilannetta ja sitä, että häntä raahattiin vasten hänen tahtoaan. Vain hänen kehonsa automatiikka piti huolen siitä, että hänen keuhkonsa toimivat ja että hänen sydämensä löi. Hän tunsi kehonsa ja tiesi tilanteen, mutta hän ei voinut vaikuttaa siihen mitenkään, ei edes oikaista itseään mukavampaan asentoon penkillä. Hän saattoi vain suoda raivoisan katseen retuuttajaansa, vaikkei sitä saattanutkaan nähdä kypärän alta ja vaikkei hän voinut kehystää vihaansa kulmakarvoilla ja siristetyillä silmillä…

…hetkinen…
Silmistä puheen ollen Neji huomasi, että hän kykeni yhä näkemään sellin kypärän kaula-aukon kautta.
’Miksi Byakuganini on yhä päällä? Onko kenties mahdollista, että…’
Nuorimies kokeili. Hän keskittyi sulkemaan Byakuganinsa. Pimeys laskeutui taas. Sitten hän avasi sen. Maailma näkyi jälleen. Sulki kerran, avasi kerran.
’Kykenen käyttämään Byakuganiani tuosta lääkkeestä huolimatta!’

Ilo loppui siihen, kun tuo inha, niljakkaasti puhunut mies kumartui Nejin ylle. Hänen käsissään näkyi kaksi avainta, ja hän vei ne molemmat ilmeisesti jonnekin Nejin ohimoiden tienoille. Pojan korvia vasten kuului pari terävää naksausta. Sitten… ilma tuulahti. Byakuganin näkökenttä kasvoi kertaheitolla. Voimakas valo lävähti Nejin silmiin ja sokaisi hänet hyväksi toviksi. Hänen kypäränsä naamiopuoli oli avattu, ja nyt joku sohi häntä silmiin pienellä, kirkkaalla lampulla.

”Erittäin, erittäin kiinnostavaa!” tuo mies, ilmeisesti jonkinlainen lääkintäninja, hykerteli. ”Ensimmäistä kertaa pääsen näkemään ihka aidon Byakuganin! Olen vain lukenut teoriaa siitä! Oi tätä ilon päivää!”

Silkasta inhosta Neji sulki Byakuganinsa.
”No, no, älä vielä pilaa ilonhetkeäni, nuorimies… vaan samapa tuo. Perusmoodin kunto pitää kuitenkin joka tapauksessa tarkastaa.”
Nejin oli pakko tukahduttaa murinansa pelkkiin ajatuksiin.

Nyt kun kypärän naamio-osa oli poissa tieltä – takaraivon kohdalla oli vielä se vastakappale – Neji saattoi nähdä silmästä silmään ahdistelijansa. Lääkintäninja osoittautui ehkä kolme-neljäkymmenvuotiaaksi mieheksi, jolla oli ohuet, hiekanväriset lyhyet hiukset ja jotenkin pullottavat silmät, joissa oli liian pienet iirikset. Suu oli leveämpi kuin mitä olisi pitänyt olla, kasvot olivat parrattomat. Jotenkin mies näytti puistattavalta, eikä tilannetta parantanut tuo mielipuolinen hymy…

Mutta mitä kummaa? Neji oli ollut näkevinään tuon chakransinisenä hohtelevan lääkintäninjan lantiolaukussa jotain. Se oli ollut nyrkin kokoinen pallo, josta loisti raudanharmaata väriä – ei, raudanharmaata valoa. Voimakasta chakraa. Niin voimakasta, että Neji miltei oli sokaistunut siitä. Kyllä, tuo chakra oli juuri sitä samaa, jota käytettiin sekä tässä kypärässä että Ichimaiiwan jutsuissa. Mistä oli kyse?

Lääkintäninja välkytteli tässä kohtaa valoaan päälle ja pois, päälle ja pois. Inhottavaa. Neji löysi kuitenkin tämän myötä lisää toimivia lihaksiaan: hänen silmänsä räpsyivät aggressiivisesti häikäistymistä estellen, kunnes lääkintäninja pakotti vasemman silmän luomen sormillaan auki. Valonsäteiden ja ilmavirran ristituli kuivatti inhottavasti silmää.

”Hyyyvä…” lääkintäninja mumisi. Valo suihki päin Nejin vasenta silmää ja suuntasi päistikkaa päin pupillia. ”Pupillit reagoivat valonvaihteluun niin kuin pitää. Ei kaihia, tosin ei sitä voisi olettaakaan tämänikäisellä. Silmäpohja vaikuttaa täysin terveeltä. Ei edes minkäänlaisia taittovirheitä, tosin myöhemmällä iällä saattaa tulla kaukonäköisyyttä. Terveeltä näyttää. Erinomaisen terveeltä, oikeastaan. Täydelliseltä.” Tämän mies miltei henkäisi. ”Tämä silmä näkyy olevan oikea loistoyksilö… mutta miten paljon tämä pikku aarre poikkeaakaan tavallisesta silmästä! Tämähän on tääääyyyyydellisesti pallon muotoinen, tavallisesti silmähän on samaa muotoa kuin kananmuna. Miten oletettavaa, mutta miten hämmästyttävän kaunista luonnon työtä!”

Lääkäri sammutti taskulamppunsa, irrotti otteensa Nejin luomesta ja napautti muka toverillisesti poikaa otsaan hymyillen kuin idiootti. Sitten hän sujautti taskulampun valkean takkinsa povitaskuun.
Mutta miksi lääkintäninja tutki vain yhden silmän?
”Ja sitten Byakuganin vuoro. Etenkin sen pitää olla kunnossa, muulla ei ole niinkään väliä.”

Neji olisi tyrskähtänyt halveksuvasti jos olisi vain voinut. Lääkintäninja siis aikoi tutkia hänen Byakuganinsa? Hah. Toiveajattelua, Neji ei todellakaan aikonut aktivoida doujutsuaan tuon miehen tarkasteltavaksi. Ei tämän kaiken kohtelun jälkeen, ei Ichimaiiwan vuoksi. Ja silti tuo mies puhui kuin –

Äkkiä Nejin ajatukset keskeytyivät, kun mies asetti peukalonsa, etusormensa ja keskisormensa kehäksi Hyuugan vasemman silmäaukon ympärille. Mies painoi lujaa ja levitti ihoa, työnsi kulmakarvaa ulos ja posken ihoa alas. Se tuntui todella inhottavalta, mutta Neji ei voinut edes irvistää tunteen poistamiseksi. Ja sitten…

Zhum!

Neji karjaisi äänettä kivusta. Voimakas chakrapaine oli leimahtanut hänen vasempaan silmäänsä. Se sattui, se sattui, se sattui aivan julmetusti! Kuin hänellä olisi ollut pitkä rautanaula silmässään! Kivun tuoma kyynelneste purskahti silmänurkasta poskelle ja valui siitä sitten alas…

…mutkitellen?
Ihan kuin poskella olisi ollut harjanteita.
Mitä nyt?
’Mitä…? Mitä…?!’

Neji tajusi äkkiä tuskan lomasta, että hän näki nyt lääkintäninjan taas chakransinisenä… osittain. Osa näkökentästä näkyi normaalina! Vasemmalla puolella näkyi seinistä läpi, oikealla taas oli kiinteää… hän näki punaponchon, joka piti tiukasti toisella kädellään kiinni Temarin käsistä ja toisella tukki tämän suun…

Nejin vasen Byakugan oli aktivoitu. Vasemman posken harjanteet olivat olleet pullistuneita verisuonia.

Lääkintäninjan päächakravirtojen edessä oleva kasvoja esittävä siluetti vääntyi virneeseen. ”Kyllästämisprosessihan etenee nopeammin kuin epäilinkään. Byakuganin ulkopuolinen aktivointi toimii jo… mutta tarvitaan vielä lisää haudutusta. Pupillien äkillisestä laajenemisesta päätellen toiminto on yhä hyvin kivulias. Tämä vie vielä aikaa, mutta se on sen arvoista.”

Neji miltei unohti hengittämisen. Viimeistään nyt hänelle varmistui, mitä kypärä teki hänen päässään. Se yritti käännyttää hänen silmänsä Ichimaiiwan puolelle.

”Tutkin tämän pikku ihmeen ensin”, lääkintäninja komensi tovereitaan kiero hilpeys äänessään. ”Sitten antakaa heille syötävää. Ensinnäkin haluan varmistaa, pitääkö se sokean pisteen teoria paikkansa.”


*****

Jos joku ihmettelee, miksi käytin puoliksi sensuroitua kirosanaa, niin kyse on siitä, että annoin Sayorille synttärilahjaksi luvan päättää, mitä kirosanoja Neji käyttää tässä. Mielestäni kuitenkin tuo p…ele oli sen verran vahva sana Nejin suuhun, että näin parhaaksi hieman retusoida sitä.

Ja äitini muuten on optikko :D Hän kertoi minulle tuosta silmätarkastusjutusta ja mitä kaikkea kivaa lampun avulla voi nähdä silmästä. Kiitokset, mami kulta!

Löysin muuten kiinnostavan artikkelin siitä, miten Byakugan saattaisi toimia tosielämässä: Kliks!

Seuraava osa