9. luku Laittomat aineet

Oli aamu, auringon valo tulvi olohuoneen ikkunoista sisään, osuen lattialla makaavan punahiuksisen nuorukaisen kasvoille.  Poika ynähti tuskastuneena; pääkipu tuntui vahvana, eikä silmiä kirvelevä valo helpottanut sitä lainkaan. Etäisesti hän kuuli kuinka Kankurou kuorsasi omassa huoneessaan, mutta muuten talossa oli hyvin hiljaista. Silmät vetistäen Gaara tihrusti DVD-soittimen kelloa, joka näytti puoli kahdeksaa.
Gaara kierähti voihkaisten selälleen ja hieroi rystysillään otsaansa. Hän oli nukkunut vain muutamia tunteja ja krapula oli ehkä hänen elämänsä tähän mennessä yksi pahimmista. Tuntui kuin joku olisi hakannut hänen päätään moukarilla.
Äkkiä punapää tunsi kuinka jokin tärisi hänen taskussaan ja pian ilmoille kajahti hänen kännykkänsä soittoääni. Hiljaa itsekseen kiroillen hän kaivoi kännykän taskustaan ja vastasi siihen edes katsomatta kuka soittaja oli.
”Mmh?”
”Gaara?” se oli Naruton ääni.
”Joo?” Gaara urahti vastaukseksi.
”Herätinkö?”
”Mmm, et.”
”Kuulostat väsyneeltä.”
”Darra.”
”Aa”, Naruto oli hetken hiljaa ennen kuin jatkoi: ”Kuinka eilen kävi? Sasuken suhteen?”

Silloin Gaaran mieleen iskostui kaikki eilisen tapahtumat. Tuska tuntui riipivän hänen sisikuntaansa, eikä hän pystynyt vastaamaan Narutolle, sillä hän yritti taistella kyyneliä vastaan.
”Gaara?” Naruto kuulosti huolestuneelta.
”Mi-minä…” Gaara nieleskeli ja yritti pitää itsensä koossa. Hän ei saanut sortua itkemään.
”Mitä tapahtui?”
”Hän… hän kuoli”, punapää sai takelleltua ja sulki sitten kiireesti puhelun. Hän ei pystynyt puhumaan aiheesta kenellekään, se vain pahentaisi hänen tuskaansa. Miksi yrittää puhua, kun kaikki inhottavat asiat vain alkaisivat pyöriä päässä? Ei, parempi oli piilottaa kaikki kuoren alle ja kestää hammasta purren.

Kännykkä alkoi uudestaan soida, jolloin Gaara automaattisesti painoi punaista luuria. Hän tiesi, että Naruto oli huolissaan, muttei voinut puhua hänelle.
Punapää nousi huojuen seisomaan. Henkisen pahanolon lisäksi häneen iski suunnaton fyysinen pahanolon aalto ja oli lähellä, ettei poika oksentanut siihen paikkaan. Hän kompuroi suoraa päätä vessaan ja sai hädin tuskin pöntön kannen avattua, kun hän jo oksensi. Oksennettuaan Gaara lysähti istualleen vessan lattialle. Onneksi paha olo oli hiukan hellittänyt, mutta sisällä vellovaa kipua hän ei saanut helpottamaan. Punapää painoi päänsä polviin, ja heijasi itseään edes takaisin. Häntä itketti, mutta Gaara oli päättänyt olla itkemättä, vain lapset ja heikot itkivät.
”Pahakin darra?” kuului äkkiä Kankuroun ääni. Hän oli tullut vessan ovelle ja nojasi laiskasti oven karmiin.
”Miten niin?” Gaara mutisi polviinsa, sillä hänen olonsa oli sanoinkuvaamattoman kauhea.

Kankurou viittasi kuin ohimennen vessanpyttyä, jota Gaara ei ollut oksennuksen jälkeen muistanut vetää.
”No ajattelin vain. Ja voisitko pitää kännykkääsi aamuisin äänettömällä tai edes vastata puheluihisi, tuo piipitys alkaa käydä hermoille.” veli sanoi, kun punapään soittoääni kuului jälleen olohuoneesta.
”No ihan miten vaan, neiti”, Gaara mutisi ja kömpi vaivalloisesti jaloilleen.

Hän käveli olohuoneeseen, jossa kännykkää piippaili vaativasti. Punapää nappasi puhelimen käteensä ja viskasi sen voimalla päin seinää, jolloin takakuori ja akku lensivät kauniissa kaaressa irti.
”Gaara!” ärähti Kankurou, joka oli seurannut Gaaraa olohuoneeseen. ”Tiedät hyvin, että jos se meni rikki, uutta et tule saamaan.”

Gaara vilkaisi veljeään niin murhaavasti kuin pystyi. Sillä hetkellä hänen olisi tehnyt mieli kuristaa Kankurou, mutta hän sai itsensä juuri ja juuri hillittyä. Kankurou huomasi tämän heti ja jatkoi ivalliseen sävyyn:
”Ja mitähän helvettiä sinä minua mulkoilet? Itsehän sinä kännykkäsi hajotit. Eikä ole minun syyni, että sinulla on paha olo, itse sinä eilen kittasit viinaa.”
”Pää kiinni”, Gaara ärähti yhteen puserrettujen hampaidensa välistä.
”Miksi olisin? Itsekin täällä auot päätäsi siihen malliin, että muilla menee hermot!” Kankurou näytti vihastuvan nyt tosissaan. Vaikutti siltä, että hän aikoi puhua kerrankin suunsa puhtaaksi. ”Aina sinun on tehtävä meidän elämästämme niin hankalaa ja sitten vielä kehtaat syyttää omista ongelmistasi meitä.”
”Kankurou, minä varoitan sinua.”’
”Sinä et minua varoittele. Mitä me olemme sinulle tehneet, kun sinun pitää olla niin hankala?”

Gaara tunsi kuinka hänen vihan tunteensa syveni entisestään. Eikö tuo idiootti oikeasti tajunnut miltä hänestä tuntui?
”Jos te voisitte edes joskus kohdella minua niin kuin ihmistä, niin voitaisiin tulla toimeenkin”, punapää sanoi kylmästi.
”Olet sinäkin kiittämätön”, Kankurou puuskahti. ”Kuinka sinua voisi kohdella normaalisti, kun et ole normaali? Hintti ja kaikkea.”
”Ja taasko minun seksuaalinen suuntautumiseni on tekosyy? Ikään kuin ette ennen sitä olisi kohdelleet minua kuin sontaa.”
”On sinun syysi, että Yashamaru kuoli!”

Gaara kalpeni marmorin valkeaksi. Häntä oksetti ja kuvotti, hän oli yrittänyt vuosikausia paeta syyllisyyden tunnetta. Mutta nyt kun Kankurou paukautti syytöksen päin hänen kasvoja, Gaara todella ymmärsi. Oli hänen syytään, että Yashamaru oli tappanut itsensä.
”Ei”, Gaara kähähti, vaikka tiesi olevansa väärässä.
”Turha sitä on paeta! Miksi hän muuten olisi itsensä tappanut?”

”Gaara, minä en enää jaksa sitä tuskaa, jota sinun hoitamisesi aiheuttaa.”
Gaara puri hampaitaan niin tiukasti yhteen, että sattui. Hän ei vain enää kestänyt olemassa oloaan. Hän halusi pois tästä kaameasta syyllisyyden tunteesta. Oli hänen syytään, että Yashamaru oli kuollut. Oli hänen syytään, että Sasukekin oli kuollut.
”Meillä olisi oikeasti paljon helpompaa, jos sinua ei olisi, sinä – ”

Gaara ei enää kestänyt, vaan hän hyökkäsi nyrkki ojossa Kankurouta kohti, joka kuitenkin väisti sukkelasti ja iski oman nyrkkinsä punapään vatsaan. Poika kähähti, kun ilma pakeni hänen keuhkoistaan ja hän lysähti polvilleen lattialle. Pian Kankurou tarttui häntä kauluksista ja iski hänet seinää vasten niin, että punapään varpaat juuri ja juuri hipoivat maata.
”Sinä et minun kimppuuni käy”, Kankurou sanoi vaarallisella äänellä. ”Minä olen yrittänyt olla kärsivällinen, olen yrittänyt olla sinulle mukava, mutta sinä itse pilaat kaiken. Rajansa kaikella!”

Gaara hengitti edelleen piinallisesti, sillä ei ollut vielä toipunut edellisestä iskusta. Viha kuitenkin sykki hänen suonissaan vahvana. Hän yritti rimpuilla irti, mutta krapulan aiheuttama epävakaisuus teki siitä erittäin hankalaa.
”Anna tulla”, Gaara huohotti. Puolittain hän toivoi, että Kankurou hakkaisi hänet, ettei hänen tarvitsisi enää ajatella Yashamarua… ja Sasukea.
”Mokoma kakara!” Kankurou ärähti ja viskasi Gaaran päin puulipastoa, joka kaatui kovaäänisesti nurin.

Kankurou marssi raivoissaan eteiseen, vetäen summamutikassa jotkin kengät jalkaansa ja poistui asunnosta paukauttaen oven kovaäänisesti kiinni perässään.
Gaara makasi edelleen puolittain lipaston päällä, kykenemättä liikkumaan. Hän oli lyönyt päänsä ilkeästi lipaston kulmaan ja päähän kasvoi jo kovaa vauhtia tennispallon kokoinen kuhmu. Punapää tunsi myös hiukan kipua selässään, muttei välittänyt siitä, vaan kömpi seisaalleen. Kuhmu päässä tuntui vain pahentavan pääkipua, mutta Gaara yritti olla välittämättä siitä ja vaelsi hitaasti eteiseen. Hän halusi ulos täältä. Punapää laittoi kengät jalkaansa ja asteli rappukäytävään.

Hän tuijotti kierreportaiden kaiteen yli, nähden ensimmäisen kerroksen lattian jossakin kaukana alhaalla. Olisi niin helppoa vain nostaa jalkansa kaiteen yli, hypätä ja pudota, pudota, pudota, pudota alas saakka. Kuitenkaan Gaara ei tehnyt sitä, vaan jatkoi matkaansa hissiin ja sillä alimpaan kerrokseen.

Astuessaan ulko-ovesta ulos, kylmä tuuli puhalsi häntä päin, sekoittaen pojan punaiset hiukset pörröön. Hän tuijotti mitään näkemättä ylös taivaisiin, jossa valkoiset pilvilaivat lipuivat hiljakseen eteenpäin. Huomenna punapään pitäisi mennä kouluun, mutta ei ollut varma pystyisikö siihen. Hän joutuisi kohtaamaan Naruton ja kaiken lisäksi jo pelkkä koulurakennus saattaisi nostattaa liikaa muistoja pintaan. Hänen viimeinen keskustelunsa Sasuken kanssa…

”Kuinka voin tietää, voinko luottaa sinuun enää? Ja jos kerta olin sinulle kaikki kaikessa, miksi sitten olit Naruton ja Itachin kanssa?”

Gaara lähti riuskasti kävelemään katua pitkin, yrittäen tukahduttaa eilisen päivän muistot. Hän yritti keskittyä siihen, kuinka hirveä olo hänellä oli fyysisesti, mutta vaikutus kääntyi päinvastaiseksi, sillä häntä alkoi ahdistaa entistä enemmän. Tahattomasti punapää alkoi pohtia Sasuken esittämää kysymystä. Miksi hän todellakin oli ollut Naruton ja Itachin kanssa, jos kerta Sasuke oli ollut niin tärkeä hänelle? Gaara oli kyllä ollut järkyttynyt nähdessään Sasuken suutelevan Sakuraa, joten ymmärsi miksi oli silloin alkanut pelehtimään muiden kanssa. Mutta hän ja Sasukehan olivat hyvin pian sopineet välinsä, joten miksi hän oli jatkanut tulella leikkimistä?

Pian Gaara tajusi tulleensa syrjäkujalle, jossa makasi muutama sammunut mies. Roskalaatikon päällä istuskeli muodokas, vaaleahiuksinen nainen korsettiin ja lyhyeen hameeseen pukeutuneena, poltellen nautinnollisesti savuketta. Gaaran nähdessään nainen laskeutui sulokkaasti roskiksen päältä ja käveli verkkaisesti punapään luo, joka seisoi edelleen aloillaan.
”Mitäs tuollainen nassikka täälläpäin vaeltelee?” nainen kysyi käheästi katsoen Gaaraa päästä varpaisiin. ”Nämä kadut eivät sovi kenelle tahansa. Vai oletko puutteessa? Suihin otto maksaa 1300 jeniä, pano 5500 jeniä – ”
”Ei kiitos”, Gaara totesi kylmästi.
”Mitä sitten haet täältä?” nainen kysyi, imaisi savukettaan ja puhalsi savut punapään kasvoille, saaden tämän yskähtämään. Sitten hän tarttui pitkillä punaisilla kynsillään poikaa leuasta kuin arvioiden.
”Irti”, Gaara sanoi ja huitaisi naisen käden syrjään.
”Ihan miten vaan poju, mutta sinulla ei ole tänne mitään asiaa, joten ala kalppia.”

Punapää kääntyi lähteäkseen, kun hän äkkiä tunsi suuren kouran laskeutuvan olkapäälleen. Gaara vilkaisi olkansa yli ja näki kaljun, lihaksikkaan miehen seisovan hänen takanaan savuke suussa. Miehen silmät verestivät pahasti ja hänen savukkeensa päässä roikkui uhkaavasti tuhkaa.
”Haluaisitko ostaa kamaa?”

Gaara tuijotti miestä tovin, tämän sätkästä leviävä savu oli melkeinpä makean imelä.
”Mitä tarkalleen ottaen?” punapää kysyi, kun ei muutakaan keksinyt.
”Maria, hepoa, vaikka mitä. Näin alkuun suosittelisin maria. 10g tekisi 1400 jeniä.”
”Ei minulla ole niin paljon mukana.”
”Paljon! Tuo on kuule pikkuhinta, jotkut vaativat 10g:sta 2000 jeniä!”

Gaara ei ehtinyt vastata, kun häntä aiemmin puhutellut nainen heilautti hiukan ärtyneesti hiuksiaan ja sanoi:
”No anna pojan nyt kokeilla ensi alkuun. Tulee sitten ostamaan lisää, jos mieli tekee.”
”Misa!” mies ärähti. ”Luuletko, että mulla on sellaseen varaa?”
”Menetät tuolla tavalla paljon asiakkaita, Daisuke.”

Daisukeksi kutsuttu mies huokaisi syvään ja kopeloi sitten taskujaan, vetäen sieltä esiin sätkäpaperia, filtterin ja marijuana jauhetta. Hän kääri niistä sätkän ja ojensi sen Gaaralle.
”Vedä syvään henkeä ja pidättele hengitystäsi muutama sekunti, niin aine siirtyy nopeammin verenkiertoon. Vaikutus tulee muutaman minuutin sisällä.”

Gaara otti sätkän Daisuken kädestä ja kohotti sen huulilleen. Mies sytytti sätkän ja Gaara veti syvään henkeä ja pidätteli hetken hengitystään. Hän ei tuntenut oloaan yhtään sen erilaisemmaksi ja kohotti hiukan kulmiaan.
”Vedä uudestaan henkeä”, Misa kehotti.

Gaara veti uudelleen henkeä ja odotti. Pikku hiljaa hän tunsi kuinka hyvä olo ja raukeus levisivät häneen. Hän puhalsi savut nautinnollisesti ulos, mikä sai Misan naurahtamaan.
”Taitaa tuntua vai? Minulla ei ensimmäinen kerta tuntunut missään.”

Gaara nyökkäsi ja veti kolmannen sauhun. Kuinka mahtava tunne, hänen olisi tehnyt mieli nauraa, koko maailma näytti paljon kauniimmalta.
”Hei, älä anna sen liikaa vetää näin alkuun, muuten sille tulee paha olo”, Misa sanoi ja Daisuke kurottautui ottamaan sätkää Gaaran sormista, mutta tämä perääntyi.
”No ihan miten vain, mutta voin kokemuksesta sanoa, että sinua voi alkaa myöhemmin ahdistaa, jos et nyt lopeta.”

Gaara veti vielä neljännen sauhun ja ojensi sitten sätkän takaisin Daisukelle, joka dumppasi sen maahan.
”Paljonko laitoit siihen?” Misa kysyi.
”Puolikkaan gramman.”
”Hyvä ettet enempää.”
”Älä jäkätä, poika vaikuttaa muutenkin olevan ihan euforiassa.”

Toden totta, Gaara tunsi olonsa täydellisen onnelliseksi. Samalla hän myös tunsi suurta tarvetta saada jotain syömistä, jotain makeaa. Eikä hyvä musiikkikaan olisi pahitteeksi.
”Hei, mikä sinun nimesi on?” Daisuke kysyi äkisti.
”Gaara”, Gaara vastasi.
”Tässä”, Daisuke ojensi punapäälle muutaman sätkäpaperin, filtterin ja pienen pussin marijuanaa. ”Siinä on 1g, eli kahdelle kerralle. En suosittele aloittelijan käyttävän puolta grammaa enempää. Vedä vain muutama henkäisy. Tule käymään uudestaan, jos kiinnostut ostamaan lisää.”

Gaara kiitti ja lähti kävelemään syrjäkadulta kotia kohti. Hänen ohitseen ajoi auto, josta kuului jyskyttävää poppia ja pian punapää huomasi, kuinka hänen päänsä hiukan hytkyi musiikin tahdissa. Hän ei ollut koskaan kuullut parempaa musiikkia!
”Gaara!” joku huusi hänen takanaan.

Punapää käännähti nopeasti ympäri ja näki Naruton juoksevan häntä kohti. Kun Naruto oli päässyt hänen luokseen, tämä alkoi puhua pulputtamaan:
”Gaara oletko kunnossa? Minä olin huolissani, kun et vastannut puhelimeen, etkä ollut kotonasikaan ja – ”
”Ei mitään hätää Naruto, en ole koskaan voinut paremmin!”

Naruto tuijotti Gaaraa syvän hämmästyksen vallassa, mikä sai Gaaran hiukan hymähtämään.
”Mitä sinä naurat?” Naruto kysyi hiukan hämmentyneesti.
”Sinun ilmeellesi.”
”Gaara oletko ihan terve?”
”Totta kai, miksen olisi?”
”Mutta entä… Sasuke?”

Gaara hiukan kurtisti kulmiaan. Sasuke, Sasuke, nimi kuulosti kyllä tutulta. Jokin liikahti pojan muistissa ja hitaasti kuva Sasukesta tuli hänen mieleensä.
”Aa Sasuke!” Gaara sanoi hetken päästä.
”Gaara mikä sinua vaivaa? Eikö Sasuken pitänyt olla kuollut?” Naruto huusi jo selvästi hädissään.

Kuollut? Hetkinen, mitä Gaaralta oli mennyt nyt ohi? Sitten poika tunsi kuinka hehkulamppu syttyi hänen päässään. Eilenhän korppihiuksinen oli jäänyt auton alle ja kuollut.
”Joo, on hän kuollut”, Gaara sanoi kepeästi. ”Mutta turha sitä on nyt murehtia. Surra ehtii myöhemminkin, minulla on nyt tärkeää tekemistä, enkä ehdi ajatella sitä nyt.”
”Et ole tosissasi”, blondi sanoi uskomatta korviaan ja tarttui punapäätä olkapäistä.
”Oletko Naruto koskaan miettinyt miten paljon helpompaa elämä olisi, jos ei tarvitsisi koko ajan murehtia kaikesta? Sitä oikeasti tajuaa kuinka kaunis maailma todella on.”

Naruto tuijotti poikaa epäuskoisena, saaden Gaaran taas hymähtämään. Äkkiä ilme blondin kasvoilla muuttui epäileväksi ja hän kysyi epäillen:
”Oletko sinä Gaara ottanut jotain?”
”Ottanut, miten niin?”
”Käyttäydyt niin oudosti ja hengityksesi haisee jollekin.”
”No yhdeltä mukavalta hepulta sain vähän maria, en olisi ikinä uskonut kuinka hyvältä se tuntuisi…”
”OLETKO SINÄ KÄYTTÄNYT HUUMEITA?”

Gaara tuijotti Narutoa hiukan hämmentyneenä, miksi tämä nyt noin suuttui?
”Älä nyt vauhkoa Naruto”, punapää tokaisi. ”Kannabista ei voi edes sanoa huumeeksi. Mutta minun on nyt mentävä, minun on saatava jotain makeaa, vaikkapa suklaata!”

Ennen kuin Naruto ehti vastata, Gaara rimpuili itsensä irti pojan otteesta ja pyrähti juoksuun valtavan ilon ryöpytessä hänen sisällään. Hän ei ollut koskaan juossut yhtä kovaa kuin silloin. Hän ei tuntenut minkäänlaista rasitusta jaloissaan tai rintakehässään, punapää tunsi itsensä voittamattomaksi.
Punapää pysähtyi kioskin kohdalla ja kaiveli farkkujensa taskuja. Taskusta löytyi 500 jenin kolikko, kaipa sillä jotain saisi.
Gaara astui sisään ja jossain oven vieressä kilahti kello. Jostain syystä se kuulosti Gaara korvissa mikroaaltouunin ääneltä, joten hän vilkuili hiukan hämmentyneen oloisesti ympärilleen, ennen kuin tajusi äänen lähtevän kellosta.
Gaara käveli karkkihyllylle ja otti sieltä sen tarkemmin miettimättä riisisuklaata ja suunnisti kassalle. Kassalla istui tylsistyneen näköinen nainen, joka pureskeli laiskasti purukumia. Hänen vaaleat pitkät hiuksensa oli solmittu korkealle poninhännälle ja kasvoja varjosti pitkä otsatukka.
”Moi”, Gaara sanoi ja heitti suklaan tiskille.

Nainen kohotti katseensa, ja katsoi punapäätä mustalla rajatuilla silmillään. Hän ynähti vastaukseksi ja luki viivakoodin suklaalevystä.
”Se tekee 400 jeniä.”

Gaaran silmät levisivät hämmästyksestä. Äänihän kuului selkeästi miehelle. Ja kun hän tarkemmin katseli myyjän olemusta, hän tajusi, että tämä todella oli mies.
Punapää ojensi myyjälle rahat ja sanoi:
”Tiedättekö, minä luulin teitä oikeasti naiseksi.”

Myyjä jähmettyi ja hänen silmiinsä leimahti tuli.
”Mitä-sinä-sanoit?” hän sanoi painottaen kutakin sanaa kerrallaan.
”En mitään”, Gaara sanoi kiireesti, nappasi suklaalevyn ja juoksi pois kassalta.

Poika juoksi ulos saakka, kuullen takaansa myyjän sadattelun, muttei välittänyt. Valtava helpotuksen tunne levisi häneen ja punapää mursi levystä palan ja laittoi sen autuaana suuhunsa. Suklaa tuntui sulavan suussa ja hyvänolon tunne vain tuntui kasvavan. Hän ei ollut koskaan voinut paremmin.