A/N: lollollollol! ja mun piti ryhdistäytyä kirjoittamisen suhteen. eipä tainnut onnistua hyvin. :( mutta joo, tässä on lyhyeksi jäänyt viitos osa raindroppiin. oikeasti. nyt yritän ryhdistäytyä!

like it, hate it? leave a comment, pleace?

5.

"Saitteko selville mitään?" Ryuu kysyi uudestaan katsoen Uchihaa, joka pyyhkäisi hiuksensa pois kasvoiltaan. Vilkaisten vielä kerran Hidania epäilevänä, mustahiuksinen kuitenkin siirsi katseensa vaaleansiniseen huokaisten raskaasti. Hän astahti muutaman askeleen eteenpäin, aivan Ryuun eteen. Hän kumartui niin, että heidän silmänsä olivat samalla tasolla, jolloin nuorempi näki, kuinka toisen ilmeettömyyden takana oli tunnemyrsky käynnissä.

"Ryuu, en todellakaan tahtoisi kertoa sinulle tätä, mutta tiedän, että se olisi väärin jos en tekisi niin." Itachi tuijotti suoraan toisen silmiin puhuessaan. Nuorempaa alkoi pelottaa toisen vakavuus. Hätääntyneenä hän vilkuili mustan takana seisovalle Kisamelle, joka yritti selkeästi vältellän nuorimman katsetta.
"Mitä on tapahtunut?" hän kysyi ääni väristen.

Itachi sulki silmänsä, jolloin Ryuu alkoi vapista kauttaaltaan tuskin havaittavasti.
"Kerro, mitä on tapahtunut?" hän huudahti tuijottaen suurin silmin Itachin suljettuja vastaavia. Painostavan hiljaisuuden laukaisi Uchihan sanat, joita vaaleansininen ei todellakaan olisi halunnut kuulla;
"Ryuu, sinun isäsi on murhattu." mustahiuksinen sanoi avaten silmänsä. Hän kohtasi sinisen omat, jotka tuijottivat häntä epäuskoisina.
"Ei voi olla! Ei hän saa!" Ryuu huudahti päätään puistellen. Lyhyin otti askeleita taaksepäin törmäten kuitenkin pöydänkulmaan, jolloin hän horjahti istualleen. Ryuu ei edes huomannut tykyttävää kipua selässään, tai sitä että hän istua nökötti lattialla. Itachin sanat pyörivät hänen päässään uudestaan ja uudestaan muuttuen yhtenäiseksi sekamelskaksi, josta Ryuu ei saanut enää mitään selkoa.

"E-ei hän vo-voi o-olla." nuorin nyyhkytti laskien päänsä käsiinsä. Hidan tuijotti lattialla istuvaa nuorukaista, jonka olkapäät vavahtelivat itkun mukana. Nopeasti hän nousi seisomaan, katsahti pikaisesti Itachia, joka vilkaisi takaisin, keskittyen kuitenkin Ryuuhun. Albiino lähti painelemaan huoneesta, jättäen kolmikon keskenään. Kädellä otsaansa läimäyttäen hän harppoi ulos viileään yöilmaan päättäen tuulettaa ajatuksiaan, jotka olivat viimeinkin sekoittuneet toden teolla.

~

Ryuun valittava huudon sekainen itku oli herättänyt kaikki akatsukilaiset ja pian jäsenet pällistelivät keittiön ovensuussa lattialla polvillaan nyyhkyttävää nuorukaista, joka huitoi Itachin käden pois aina tämän yrittäessä koskettaa tätä.

Deidara puri huultaan ohittaessaan Kisamen, joka vilkaisi varoittavana blondia, joka kuitenkaan ei välittänyt. Hän polvistui  nuoremman eteen laskien kätensä tämän olkapäälle, mutta Ryuu vain läimäisi sen kädellään pois.
"Ryuu..." Deidara yritti puhua tälle, jolloin sininen nosti päätään katsoen vanhempaa silmissään vauhko katse. Tarttuen Deidaraa paidan rinnuksista hän vaikersi käsittämättömästi.
"Ryuu... Sinun täytyy rauhoittua, un." blondi kuiskasi tälle, saaden vain vastaukseksi nyyhkäisyjä. Deidara silitti rauhoittavasti nuoremman selkää tämän roikkuessa hänen paidankauluksestaan. Hänen kiintymyksensä nuorukaista kohtaan sai hänen empaattiset tunteensa liikkeelle nostattaen palasen kurkkuun. Vaikeasti nieleskellen hän jatkoi mekaanisesti toisen silittelyä, yrittäen pitää itsensä kasassa katsellessaan toisen kärsimystä.

Yksi kerrallaan akatsukeista lähti pois oviaukosta, kunnes paikalla oli enään Itachi ja Deidara Ryuun kanssa. Kisamekin oli kadonnut viimeisten joukossa mutisten suihkusta ja tavaroiden purkamisesta.
Ryuu oli edelleen käpertyneenä Deidaran sylissä nyyhkäisten aina silloin täillöin. Ummistettujen luomien alta valahti enää harvakseltaan kyyneleitä, jolloin Itachi ilmoitti seuraavansa Kisamea ja pyysi blondia vahtimaan Ryuuta.

Deidara nyökkäsi ja nousi seisomaan kannatellen nuorempaa. Mustahiuksisen Uchihan kadottua keittiöstä blondi kaappasi Ryuun käsivarsilleen ja lähti itsekin keittiöstä suuntanaan oma huone. Sasori olisi varmasti jälleen nukkejensa parissa, jolloin hän voisi laittaa nuorimman tämän vuoteelle.
Huoneeseen astuessaan Deidara vilkaisi pariaan, joka istuskeli pöytänsä ääressä. Sasori nyökkäsi tälle ja vilkaisi merkitsevästi sänkyään, jolle blondi laskikin hiljaa niiskuttavan Ryuun. Omalle sängylleen istahtanut Deidara katseli hetken toisen vaipumista uneen, kunnes hautautui itsekin peito alle.

*~*

Viikon päivät akatsukien piilopaikassa oli hiljaista. Puoliakaan ei oikeasti kiinnostanut Ryuun tunteet, mutta jokainen kunnioitti sanatonta sopimusta hiljaisuudesta. Jokainen oli menettänyt vähintään yhden itselleen tärkeän ihmisen, jolloin he tiesivät mitä Ryuu koki sillä hetkellä. Paitsi ehkä Hidan, joka oli tunne-elämään kykenemätön ääliö, kuten Sasori oli asian ilmaissut saaden kyseiseltä mulkaisun osakseen.

Meni viisi päivää, jonka aikana Ryuu oli kärpertyneenä sänkynsä pohjalla, huomioimatta mitenkään ympäristöään. Deidara istui jälleen Ryuun, oikeastaan Sasorin, sängyn laidalla, silitellen nuoremman hiuksia.
"Itachi-san tahtoisi kertoa vielä tänään mitä Lumimaassa oikein tapahtui. Ja olisi hyvä, jos olisit paikalla." hänen äänensä oli lempeä, mutta sävyyn oli kätketty käsky, jota piti totella. Ryuu kohotti hiukan päätään tyynystä, johon oli nojannut.
"Onko minun pakko?" nuorempi kysyi käheällä äänellä. Hän silmäili masentuneesti blondia, joka nyökkäsi vakavoituen.
"Pain-sama sanoi, että tänään myös päätettäisiin mitä sinun kanssasi tehtäisiin." Deidaran sanat saivat kylmänväreet kulkemaan tämän selkärankaa pitkin. Tottakai Ryuu oli tajunnut surunsakin keskellä, että hänen täytyisi osoittaa olevansa jollakin tavalla hyödyksi organisaatiolle, tai hän löytäisi itsensä keskeltä tuntematonta.

Niiden viiden päivän aikana, jotka hän oli vain maannut sängyssä, hän oli ehtinyt miettiä paljon asioita. Lapsuudestaan nykyhetkeen asti ja päälimmäisenä ajatuksena hänellä oli vain isänsä murhaajan etsiminen. Tämän ajatuksen voimalla hän jaksoi nousta sängyltä ja seurata Deidaraa pois huoneesta.

*

Melutaso keittiössä oli korkea: Tobi oli päättänyt että hän tahtoi välttämättä paistettuja nuudeleita, joita hän ei osannut itse valmistaa. Erinäisistä syistä lieden ääreen oli pistetty raskaasti kiroileva Hidan, joka näytti siltä, että aikoisi kumauttaa kädessään olevalla paistinpannulla ketä tahansa päähän, joka uskaltaisikin sanoa yhdenkään ivallisen sanan.

Deidaran ja Ryuun astuessa keittiöön, akatsukilaiset katsahtivat heihin. Blondi etsi itselleen paikan Sasorin vierestä istuen huokaillen pöydän ääreen huomaten vasta nyt hellan edessä hyörivän albiinon, kuten myös Ryuukin.
"Helvetti! Nyt kyllä joku kertoo, kuinka tämä paskaläjä saadaan päälle!" Hidan rääkäisi heilauttaen paistinpannua laajassa kaaressa. Avuttomalta näyttävä mies tuijotti uhmakkaan näköisenä hellaa, yrittäen saada sen tottelemaan katseensa voimalla.
"Sääli kun olet niin huono kokkaamisessa, Hidan. Tuo essu nimittäin sopii sinulle loistavasti." Kisame murjaisi paikaltaan, saaden mainitusta irti vain epämääräisen paistinpannun heilautuksen.

"Anna tänne." Ryuu tokaisi napsauttaen hellan päälle. Hidan jäi hetkeksi tuijottamaa lyhyempää hölmistyneenä, kunnes tajusi ojentaa essun ja paistinpannun tälle. Saatuaan ne pois käsistään hän pakeni nopeasti tyhjälle paikalle katselemaan Ryuun hääräystä hellan edessa. Ihmetellen toisen luontevuutta tälläisissä asioissa ja päätti kumauttaa kuitenkin Tobia nyrkillä. Hänenhän syytä se oli, että hän oli joutunut periaatteessa tunnustamaan olevansa huono edes jossain.

Pain astahti huoneeseen Konan jäljessään saaden kaikki nopeasti vaimenemaan. Muut katsoivat pomoaan varautuneesti, paitsi Ryuu, joka tuijotti tiiviisti pannulla paistuvia nuudeleita. Pain vain vilkaisi nuorinta matkallaan pöydän päätä kohti.

*~*

Ryuu seisoskeli yksinään olohuoneessa tuijottaen öiselle taivaalle mietteliäänä. Kokous oli loppunut jo aikoja sitten ja vaaleansinihiuksinen mietti omaa asemaansa järjestössä ja tapahtumia Lumimaassa.

Yukigakuren johtajat oli petetty, kylän Vanhin oli myrkytetty, koska hän oli tajunnut jonkin olevan hullusti kylässä. Petturien johtaja oli ollut Ryuun setä Rikuto, joka oli vastannut koko operaatiosta joka oli onnistunut melkein täydellisesti; Ryuu oli hengissä kertoakseen kaikille petoksesta, jonka hän todellakin aikoi tehdä. Ensin hän selvittäisi kuitenkin todelliset motiivit kapinaan, sekä kostaisi isänsä murhan.
Hän oli menettänyt veljensä sekä isänsä ja uskoi, että hänen äitinsäkään ei jaksaisi kauan elää siinä uskossa, että oli menettänyt molemmat poikansa ja miehensä. Ajatus tästä vain lisäsi hänen sisällään myllertävien tunteiden myrskyämistä.

Lumimaa keskustelun jälkeen oli pöydälle nostettua seuraava aihe: Ryuun asema järjestössä. Muutamaa poikkipuolista valitusta lukuun ottamatta, kaikki olivat olleet sitä mieltä, että Ryuusta voisi tulla täysivaltainen Akatsukin jäsen, kunhan hän olisi saanut koulutusta.
Nuorukaisen vatsan pohjalla kutkutteli uhkaavasti, hän tunsi itsensä epävarmaksi ja saamattomaksi, pieneksi ja turhaksi. Hän nosti kasteensa ja katseli kuun hopeista hohtoa  taivaalla samalla huokaisten. Itachi oli kyllä luvannut opettaa hänelle kaiken, mitä vain hän voisi oppia, samoin Deidara, mutta silti. Riittäisikö se tulevaisuudessa?

Hänelle oli kerrottu Aktsuki järjestön todellinen tarkoitus, joka oli maailmanrauha. Heillä oli ehkä hiukan väärät metodit siihen, mutta tarkoitus oli hyvä, jolloin Ryuu todellakin tahtoi tehdä kaiken voitavansa.

Ainoa asia joka kuitenkin askarutti Ryuuta todella oli se, että Rikuto käynyt Konohassa juuri ennen vallankaappuksen alkua. Mitä Rikuto oli siellä toimittanut ja liittyikö se jotenkin Yukigakuren tilanteeseen?

Sen hän todellakin aikoisi selvittää.


----

A/N2: yh, anteeksi kirjoitusvirheet, en tainnut löytää niitä kaikkia vaikka kuinka yritin. ja uskoakseni, kukaan ei enää edes muista tätä. :( *katoaa taivaan rantaan haaveilemaan*