Pimeyden keskellä…                                                                                                  




Makasin maassa. Nurmikko tuntui rehevältä ja märältä kehoni alla. Kuulin , kuinka tuuli itki ja vaikeroi puolestani. Tunsin kuinka jokin lämmin valui suupielestäni. ”Se taisi olla verta” , minä ajattelin. En ollutkaan koskaan ajatellut miten kuolisin , enkä siitä pahemmin ollut koskaan välittänytkään, mutta nyt kaikki tämä päättyisi. Kyyneleet valuivat pitkin poskiani enkä saanut nostettua kättäni pyyhkiäkseni niitä  Olin jo niin heikko…    
       
Konan juoksi minkä kerkesi. Hänen kaapunsa heilui tuulen mukana.
”Minun täytyy ehtiä ennen kuin Pein kuolisi.” , Konan ajatteli. Hän saapui synkkään ja pimeään metsään.Vaikka hän juoksi ja väisteli puita oksat raapivat häntä inhottavasti.

Aloin jo vapista. Minua pelotti olla näin heikko. Katselin viimeistä kertaa tähtiä jotka hohtivat mustalla yötaivaalla. Taivas muistutti tilkkutäkkiä, sillä näytti kuin tähdet olisi painettu mustaan samettikankaaseen. Silmäni alkoivat jo sulkeutua , mutta taistelin vastaan, sillä , että toivoa on vielä jäljellä. En pystynyt enää pystynyt vastustamaan kiusausta , että sulkisin silmäni ja nukkuisin vaan yksinkertaisesti pois
”En minä vielä halua kuolla.” , minä ajattelin.
Haluisin nähdä vielä Konanin , mutta en tiennyt missä hän olisi. Aloin sulkea hyvin hitaasti silmiäni, sillä elättelin toivoa, että Konan saapuisi tuolta synkästä metsästä tähän nurmikkoaukeamalle. Muutamien metrien päässä oli joki , joka virtasi nopeasti. Kuuntelin joen virtausta ja tuulen huminaa. Aloin jo hiipua pitkään uneen kunnes kuulin askelia , mutta ne olivat vielä kaukana sijainnistani. Askeleet olivat    juoksuaskelia, sillä tunsin niiden töminän maaperässä.                                                                  
      
Konan juoksi ja juoksi , mutta hänestä tuntui , että matka vain pidentyisi joka askeleella. Hän ajatteli Peiniä , jolla oli oranssinvärinen tukka ja monta lävistystä ja myös samanlainen kaapu mikä oli kaikilla akatsukilaisilla. Konan näki hänen oikealla puolellaan olevan joen joka virtasi hullun lailla. Hän näki jo kaukana metsän loppumisen joten hän nopeutti vauhtiaan. Hän saapui pitkän juoksumatkan jälkeen vihreälle nurmikkoaukealle. Nurmen tuoksu tuoksui hyvältä , mutta Konan ei  vain jäänyt paikalleen, sillä hän näki nurmikon seassa Peinin ,  joka makasi  maassa. Konan juoksi nopeasti hänen vierelleen.
” Sinä sittenkin tulit Konan.”
”Niin tulin, niin tulin.” ,
Konanin kyyneleet valuivat kuin virtaava joki poskia pitkin. Kyyneleet osuivat hellästi Peinin kaavun helmaan.
”Sinä et saa vielä kuolla!”
”Minun aikani on koittanut Konan.”
”Eiii…” , Konan itki.
”Näin on tarkoitettu, mutta sinä näet minut tähtenä taivaalla joka suojelee sinua aina.”

Ne sanat olivat minun elämäni viimeiset sanani. Suljin hitaasti silmäni. Näin Konanin joka itki vieressäni.

”Tuli jotenkin paha mieli kun jätän tämän maailman.” , minä ajattelin. Sitten suljin silmäni ja nukuin pois. Konan jäi Peinin elottoman ruumiin viereen itkemään. Konan  jäi Peinin elottoman ruumiin viereen itkemään. Sitten hän istahti ja kävi makuuasentoon  Peinin viereen käsi kädessä. Konan katseli vähän aikaa loistavaa kuutamoa jonka hohde teki niinsanotun peiton heidän ylleen. Sitten Konan rauhoittui ja sanoi itselleen;
”Pein , nähdään pian.”

Sen sanottuaan Konan sulki silmänsä ja nukahti elottoman Peinin viereen.