Raivoterapian tarpeessa (Osa 3)



”Nouse ylös.”

”Hmm…”

”Nyt heti, muuten myöhästyt töistä.”

”Painu helvettiin, minä haluan nukkua…”

”Haluatko että palkkaasi vähennetään myöhästymisesi takia? Tai miten olisi töistä erottaminen, kuulostaako hyvältä?” Ärtynyt ääni tivasi jo jokseenkin turhautuneena.

”Ihan sama…”

”Minä varoitan sinua, Hidan.”

Vastaukseksi Kakuzu sai pelkkää tuhinaa, Hidan oli lipunut jo takaisin untenmaille. Kakuzu vilkaisi kelloa, heillä olisi enää puoli tuntia aikaa ehtiä ajoissa Hidanin työpaikalle, eikä tämä vaikuttanut lainkaan lupaavalta. Kakuzu raapi mietteliäänä ruskeaa hiuspehkoaan. Hän oli luvannut itselleen, ettei antaisi Hidanin pomolle sitä tyydytystä, että tämä voisi kiduttaa vielä vähän lisää Hidania. No, Hidan vielä joku aurinkoinen päivä kiittäisi häntä siitä, mitä hän nyt aikoi tehdä.

”Minä todellakin varoitin sinua, turha sitten yhtään kitistä.”

Hidan ei reagoinut sanoihin millään lailla. Kakuzu ryömi kontilleen albiinon päälle ja iskosti vihreät silmänsä tuhiseviin kasvoihin. Hidan oli samperin suloinen nukkuessaan.

Varovasti Kakuzu kurotti arpisen kätensä Hidanin silkkisen pehmeälle poskelle ja käänsi tyynyllä sivuttain lepäävät kasvot suoraan itseään kohti. Sen enempiä aikailematta vanhempi mies painoi huulensa kiinni Hidanin raollaan olleille huulille. Kakuzun huulille nousi väkisinkin hymy nuoremman inahtaessa hiljaa suudelman lomassa.

Hidan heräili hiljakseen pumpulilinnastaan hyvänolontunteen levitessä kehoonsa. Hänellä kesti hetki tajuta, mistä tämä tunnetila oli peräisin. Tiedon saavuttaessa aivot, Hidan hymyili hivenen. Konan sitten osasi käsitellä häntä aamutuimaan.

Hidan avasi silmänsä nähdäkseen kauniin oranssihtavat silmät, mutta hämmentyi tyystin silmien ollessa läpitunkevan vihreät. Hahmottaessaan paremmin muukalaisen kasvot, Hidan lehahti punaiseksi ja tönäisi rajusti miehen pois päältään.

”KAKUZU PERKELE! Mitä hittoa oikein luulet tekeväsi!?”

”Herättäväni sinut… auh, vähän nätimminkin olisit voinut pyytää nousemaan päältäsi”, mies vastasi nousten lattialta, jonne oli juuri äsken tömähtänyt.

”Sinulla ei ole minkäänlaista oikeutta valittaa äskeisen jälkeen! Olet ihan päästäsi vialla! Hyökkäät tuolla tavalla viattomasti nukkuvan potilaasi kimppuun! Olet enemmän ammattiavun tarpeessa kuin minä!”

”Sinullakaan ei kyllä ole oikeutta ruikutukseen, minä varoitin sinua, muttet viitsinyt kuunnella minua”, Kakuzu selitti tuttuun tapaansa rauhallisen asiallisesti keräillen samalla vaatekappaleita pitkin huonetta.

”Minä nukuin, pitäisikö nukkuvien muka kuulla kun heille puhutaan? Mikset yksinkertaisesti herättänyt minua normaalimpaan tapaan?” Hidan jatkoi rähinäänsä edelleen kasvot loistaen eri punaisen sävyissä.

”Ei tullut mieleen muuta takuuvarmaa keinoa saada sinut hereille. Nyt lopetat sen ruikuttamisen, puet ja lähdet töihin, myöhästyt kohta töistä”, Kakuzu määräsi ojentaen vaatepinkkaa sängyllä istuvalle nuorukaiselle.

”Myöhästyn… töistä? Mikset jumalauta herättänyt minua aikaisemmin!?

”Mitäköhän minä tässä olen viimeiset puoli tuntia yrittänyt tehdä…?” Kakuzu mutisi itsekseen poistuen huoneesta ohimoitaan hieroen.

Kakuzu paineli keittiöön voitelemaan muutaman voileivän ja täytti nopeasti tyhjän juomapullon mehulla napaten sitten molemmat mukaansa. Hidan jäisi ilman aamukahviaan, mutta se ei ollut hänen syynsä.

Hidanin kompuroitua huoneestaan, Kakuzu ohjasi hänet saman tien eteiseen, ovesta ulos ja autoon. Hänen onnekseen Hidan ei laittanut järjestelyä pahakseen saatuaan aamupalan eteensä.

Jälleen heillä oli kiire, mutta Kakuzu aikoi pitää huolen siitä, että he olisivat tällä kertaa ajoissa. Sen mukaista oli myös hänen ajotyylinsä ja muutamat vanhukset puivat nyrkkiään uutukaiselle autonperälle, sillä he eivät saaneet tilaisuutta nähdä autosta sen enempää.

--------------

Kakuzu asteli varmoin askelin kohti Hatake Kakashin toimistoa. Hän oli jättänyt Hidanin töidensä pariin, sillä arveli että olisi parempi, jos hän keskustelisi Hataken kanssa kahden kesken. Ja hän tahtoi painottaa harmaahapsiselle johtajan irvikuvalle toimivansa yksin, ettei tämä voisi rangaista Hidania hänen omista tulevista tekosistaan.

He olivat ehtineet tänään ajoissa paikalle, joten Kakashi ei ollut päässyt nälvimään Hidanille lainkaan. Periaatteessa Kakuzulla ei siis ollut mitään syytä vaatia audienssia, mutta hän tahtoi oikaista Kakashin käytöstä Hidania kohtaan. Hyvällä tai pahalla.

Päästyään oven taakse Kakuzu vaivautui kopauttamaan ovea kerran merkiksi sisääntuloaikeistaan, mutta hän ei jäänyt odottelemaan mitään lupia. Röyhkeästi hän kiskaisi oven auki ja astui sisään huoneeseen välittämättä siitä mahdollisuudesta, että olisi voinut keskeyttää jotain tärkeääkin.

Kakashin katse singahti välittömästi ovelle. Kukaan ei tässä rakennuksessa kävellyt koskaan noin julkeasti hänen toimistoonsa. Tunnistettuaan eriskummallisen miehen Hidanin eiliseksi seuralaiseksi, Hataken kasvoille nousi mietteliäs ilme ja hienovaraisesti peitetty ärtymys.

”Mitä sinä haluat?” Kakashi tokaisi epäystävälliseen sävyyn.

”Keskustella sinun törkeän huonoista käytöstavoistasi”, Kakuzu vastasi leppoisasti.

Kakuzu sulki oven takanaan ja iskosti jäätävän katseensa eriparisilmiin. Hän ei pitänyt pöydän takana istuvasta miehestä piirun vertaa eikä kunnioittanut tätä millään muotoa. Tunne oli mitä ilmeisimmin molemminpuolinen.

”Minun käytöstavoistani? Omissasi olisi kyllä hiomisen varaa.”

”Miksi sinä kohtelet Hidania kuin lantakasaa kenkiesi alla?” Kakuzu hyökkäsi mennen heti suoraan asiaan.

”Aah… vai Hidanista tässä onkin kysymys. Oletpas sinä kovin huolissasi lapsenlapsestasi”, Kakashi vastasi häijy hymy huulilla karehtien.

”Vastaa kysymykseen.”

Kakuzu päätti sivuuttaa äskeisen herjan kommentoimatta sitä millään lailla. Vain raukkamaiset ihmiset päästivät suustaan jotain tuon tapaista. Kohteliaat ihmiset eivät ottaneet toistensa ikää esille riidoissa. Eikä hän nyt niin vanha ollut! Noh, ehkä noin kymmenen vuotta Hidania vanhempi, albiinohan oli jotakuinkin 25-vuotias?

”Noh, sinun äskeinen kuvailusi osui aika nappiin, ei Hidan paljon lantakasaa parempi ole, hän ei pystyisi edes- hei! Näpit irti minun Icha Icha kokoelmistani!”

Kakuzu kohotti uteliaan katseensa Hatakeen sinikantinen kirja kädessään, jonka oli juuri kirjahyllystä napannut. Tämän keho oli jännittyneempi kuin äsken ja tämän kasvoilta kuulsi jo syvä ärtymys, ellei jopa suuttumus? Vai olivat nämä hänen aarteitaan…

”Mitä roskaa, tällaistako sinä, hienon ja menestyksekkään yrityksen johtaja luet? Lukisit edes jotakin kehittävää”, Kakuzu napautti nakaten ensimmäisen osan kirjakokoelmasta armotta lattialle.

Kakashi ponkaisi seisaalleen luoden salamoivan katseensa tyynenrauhallisiin kasvoihin edessään.

”Älä koske niihin tai minä-”

”Tai sinä mitä? Minä en pelkää sinua, joten voit lopettaa tuon pullistelemisen heti paikalla.”

”Ehkä sinä et, mutta Hidan kyllä”, harmaahapsi heitti häijyn silmäyksen kera.

”Olet todella raukkamainen, jos kostat Hidanille vaikkei se miespoloinen ole syyllistynyt yhtään mihinkään. Et ilmeisesti uskalla kohdata minua, sinun ei pitäisi edes istua johtajan tuolilla, et ansaitse sitä”, Kakuzu vastasi pistävästi napaten hyppysiinsä oranssikantisen kirjan.

”Minähän kielsin sinua koskemasta niihin!” Kakashi murahti astuen lähemmäksi itseään puolet isompaa miestä.

”Kuulehan Kaksu, jos sinä et lupaa kohdella Hidania ihmisten tavoin, minä revin alkajaisiksi nämä kaikki sinun rakkaat kirjasi ja sen jälkeen raportoin suuremmille tahoille sinun toiminnastasi. Työntekijöiden oikeuksia puolustavia voisi kiinnostaa erittäin paljon toimintametodisi. Mitä luulet, syntyykö diili? Vai haluatko menettää johtoasemasi?”

Kakashi jähmettyi. Tuo tilkkutäkin irvikuva kehtasikin väännellä hänen nimeään tuolla tavalla, uhkailla hänen kirjojensa hyvinvointia ja häntä itseään! Uhkaukset oli otettava todesta, hän voisi ihan oikeasti menettää johtajan tittelinsä. Ja nuo kirjat olivat pirun kalliita.

”Hyvä on”, Kakashi vastasi hampaitaan kiristellen.

”On aina yhtä hienoa päästä yhteisymmärrykseen”, Kakuzu vastasi pistäen kirjan takaisin hyllyyn. ”Ja nyt sinä myönnät Hidanille muutaman päivän lomaa, jotta voin keskittyä hänen ohjaukseensa paremmin.”

Ärtyneenä Kakashi kirjoitti Hidanille viestin asiasta. Hän ei todellakaan halunnut myöntää miehelle yhtään ylimääräisiä lomapäiviä.

”Kiitos. Toivottavasti meidän ei tarvitse enää keskustella toistemme kanssa. Minä pidän sinua silmällä, älä unohda sitä”, Kakuzu muistutti ennen kuin katosi ovesta käytävälle viesti mukanaan.

Aikansa itsekseen manattuaan, Kakashin kasvoille levisi harvinaisen ruma virne. Hän oli saanut juuri loistavan idean. Hän todellakin kostaisi Kakuzun tekoset. Ja hän nimenomaan kostaisi sen Hidanille. Eikä Kakuzulla olisi siihen mitään sanottavaa, se olisi laillista, joskin murskaisi Hidanin unelmat olemattomiin. Kuten sitä sanotaan; kosto on suloinen.

--------------

“Miten ihmeessä sinä oikein sait Hataken kirjoittamaan minulle ylimääräistä lomaa?” Hidan tiedusteli työpäivänsä päätteeksi istuessaan vänkärin paikalla.

“Keskustelimme aikamme henkeviä ja pääsimme samalle aaltopituudelle.”

Hidan ei oikein tiennyt mitä ajatella omaperäisestä vastauksesta, joten hän päätti olla kommentoimatta sitä. Hän tuijotteli edelleen haltioituneena viestiä, jonka Kakuzu hänelle oli toimittanut. Johtajan allekirjoituksesta ei voinut erehtyä, joten tämä ei ollut mikään pila. Hidan oli äärettömän iloinen lomastaan, vaikka joutuisikin viettämään sen terapeutin valvonnassa. Loma se silti oli.

“Kuule Kakuzu…”

“Niin?”

“Miksi mun pitää istua takapenkillä? Joko voisit selittää?”

“Kohta näet”, mies vastasi salaperäiseen tapaansa saaden takapenkillä istuvan miehen mutristamaan huultaan.

Hidan vilkuili hämillään ikkunasta ulos. He olivat päätyneet kaupungin alueelle jota pidettiin hyvästä syystä huonona alueena. Kaduilla liikkui paljon vähäpukeisia ihmisiä, enimmäkseen naisia liiankin antavissa vaatteissa ja näillä tienoilla oli paljon kapakoita ja strippiklubeja, jotka vetivät jos jonkinlaisia kummajaisia ja halujaan tyydyttämään tulleita puoleensa. Joten, mitä helvettiä he oikein täällä tekivät? Eivätkös he olleetkaan matkalla kämpille?

“Kakuzu, mitä me täällä tehdään? Lähetään meneen, mä en halua olla täällä.”

“Eikö sinulla ole yhtään seikkailumieltä? Vai pelkäätkö, että sinusta lähtee liikkeelle ikäviä juoruja, jotka kantautuvat Konanin korviin?”

“Juuri niin, eikä minua kiinnosta maksaa naisista, kun minulla jo sellainen on”, Hidan vastasi pälyillen tarkasti auton ohi vilahtelevia ihmisiä.

“Niin, et sinä todellakaan toista naista tarvitse…”

“Joten voidaanko läh- hei! Miksi hemmetissä sinä pysähdyit? Minä en takuulla nouse tästä autosta!” Hidan huudahti ärtyneenä.

“Ei sinun tarvitsekaan, istu vain siinä”, Kakuzu vastasi salamyhkäisesti vilkaisten takapenkillä kyyhöttävää miestä peilin kautta.

Tavoitettuaan hetkeksi violettien silmien tuijotuksen, Kakuzu avasi kuskinpuoleisen ikkunan vislaten iltahämärään. Hidanin hämmästykseksi ja kauhuksi erään kapakan varjoisasta nurkasta erottui tumma hahmo, joka varsin sulavaliikkeisesti ja nopeasti löysi tiensä hopeisen auton kylkeen.

“Kuinka voin herraa palvella?”

Hidan ehti hetken kummastella naisen matalaa ääntä, ennen kuin Kakuzu päästi suustaan sanat, jotka saivat hänen henkensä salpautumaan kauhusta.

“Saat 100 ryota, jos tulet pitämään seuraa takapenkillä istuvalle ystävälleni”, Kakuzu tokaisi muina miehinä ojentaen rahoja.

“Kiinni veti.”

Sen enempiä aikailematta nainen avasi takapenkin oven hilaten itsensä sisään. Hidan perääntyi kauhuissaan oman puolensa ovea vasten sydän hyppien melkein kurkussa asti.

“Kakuzu! Käske tuo heti paikalla ulos autosta!”

“Ooh, tämä on yksi minun lempibiiseistäni”, Kakuzu kommentoi ilahtuneena vääntäen juuri radiosta alkanutta musiikkia hivenen kovemmalle.

Hidan ei tiennyt miten päin olisi ollut ja mitä tehdä. Nainen vaikutti hyvin isokokoiselta, tämän hartiat olivat todella leveät, joten tällä voisi olla myös voimaakin kätösissään. Paniikin lietsoessa liekkejä roihuksi, oli vaikea ajatella järkeviä keinoja pitää nainen hänestä loitolla.

“Minkälaista palvelua haluaisit, söpöläinen? Suihinottoa, esileikkejä vai koko hoidon?” Tummahiuksinen nainen kysyi viekoittelevasti nojautuen lähemmäksi.

Naisen kumartuessa paidan kaulus antoi loistavat näkymät… ei mihinkään.

‘Mitä vittua?’

Luodessaan katseensa naisen jalkoväliin, ymmärrys iski viimein. Naisilla ei koskaan ollut hameen alla stondista. Häntä vikitteli mies.

“Jos kosket muhun, vedän sua turpaan”, Hidan uhkaili vakavissaan. Naista lyödessä hän miettisi kahdesti, mutta tämän hyypiön kohdalla hän ei pidättelisi.

“Älä nyt viitsi kultsi, pidetään vähän hauskaa”, mies kehräsi samalla hyökäten kiinni Hidaniin ja suudellen tätä.

Hidan jähmettyi miehen huulien hamuillessa ahneesti omiaan. Hänen mielensä ja kehonsa olivat totaalisesti jäätyneet, tehneet oikosulun. Vaikka Hidan kuinka yritti saada itseensä eloa, hän ei pystynyt liikkumaan. Pelko kouraisi vatsanpohjaa ja kaivautui ulos vankilastaan vallaten koko kehon.

Hidanin keho heräsi toimintaan vasta, kun mies yritti tunkea kielensä hänen suuhunsa. Adrenaliinipiikki levisi kulovalkean tavoin kehon läpi tuoden voimantunteen mukanaan. Raivosta ja pelosta sokaistuneena Hidan veti kätensä nyrkkiin ja iski tummahiuksista miestä kasvoihin niin lujaa kuin kykeni. Mies älähti ja sinkoutui omalle puolelleen takapenkkiä.

“Vittu, saatana! Pidä saastainen kielesi suussasi tai revin sen irti ja uhraan Jashin-samalle!”

“Kiitos paljon, mutta palveluitasi ei enää tarvita, ole hyvä ja poistu”, Kakuzu huomautti puuttuen viimein tilanteeseen.

Takaovi aukesi ja mies poistui vikkelästi jättäen hyytävän hiljaisuuden kaksikon välille. Tosin sitä kesti vain hetken.

“Mitä vittua sä oikein luulit tekeväsi? Usutit jonkun vitun transun mun kimppuun! Hyi saatana… viiraako sulla päässä, ootko sä vetänyt jotain huumeita vai?!”

“En Hidan. Minä pidin sinulle oppitunnin vihasta.”

“Täh!? Kehtaatkin väittää tuota oppi-”

“Halusin näyttää sinulle mikä ero on sinun alituisella jonninjoutavalla vihallasi ja oikeutetulla vihalla. Olet kaiken aikaa niin vihainen… ja tappelet usein ja auot päätäsi, olet useammankin kerran ollut vaarassa saada pahoinpitelytuomioita vihasi vuoksi. Suutut liian herkästi tyhjänpäiväisistä asioista. Kyllä, minä tiedän tämän kaiken, Konan kertoi”, Kakuzu tokaisi Hidanin näyttäessä epäuskoiselta.

“Äskeinen vihasi oli oikeutettua, haluan että jatkossa mietit suuttuessasi, onko vihasi oikeutettua vai ei, onko selvä?”

“Minä…”

“Minä en tehnyt tuota vain siksi, että se olisi huvittavaa, minä yritän auttaa sinua. Haluan että opit ymmärtämään paremmin itseäsi ja muita ihmisiä, jotta tulet heidän kanssaan toimeen. Joudun valitettavasti menemään kanssasi äärimmäisyyksiin, olet yksi yhteistyöhaluttomimmista ja itsepäisimmistä potilaistani… äläkä ota tuota kohteliaisuutena.”

Hidan ei sanonut enää mitään. Kakuzun käynnistäessä jälleen auton ja heidän jatkaessaan matkaansa, hän oli edelleen vaiti. Hidan oli niin raivoissaan, häväisty ja loukattu, ettei tiennyt mitä olisi Kakuzulle sanonut. Hän pelkäsi repivänsä miehen kappaleiksi, kunhan vain pääsisi asunnolleen ja viikatteensa äärelle.

Hidan vannoi, ettei enää koskaan puhuisi Kakuzulle.

-----------------