Minun silmissäni sinua ei koskaan edes ollut. Olen koko elämäni uskonut kohtaloon, joka opastaa vahvat voittoon ja heikot kuolemaan. Sinä olit poikkeus säännöissä, ainoa poikkeus. Ensin kuvittelin, että sääntöni olivat täysin pielessä. Ympärilläni kulki kymmenittäin typeryksiä, joille en olisi antanut elämän lahjaa, mutta olin väärässä. Naruto, Tenten, Lee, he kaikki olivat naurettavan heikkoja. Olisin voinut murskata heidät jokaisen vain muutamassa minuutissa, mutten tehnyt niin. Odotin ja sain huomata kuinka he kasvoivat, eivät vahvoiksi, mutta vahvemmiksi. Heidän kohtalonsa oli kasvaa ja elää, mutta mikä on sinun kohtalosi, rakas Hinatani? Punastella ikuisesti, hävitä jokainen taistelu, jonka aloitat vai onko elämäsi tarkoitus vain pilata elämänfilosofiani? Sinun takiasi istun tunteja ikkunan edessä miettimässä olenko taistellut koko elämäni turhaan. Jos kerran ei tarvitse olla voimakas selvitäkseen hengissä, miksi minä olen harjoitellut vuosia? Miksi olen aina halunnut olla paras? Tämä elämä ei tee minua onnelliseksi. Haluaisin puhua ihmisille, nauraa aivan aidosti Leen puheille, mutta ystävällisyys kuuluu heikoille ja heikot ovat syntyneet vain kuolemaan, eivät elämään. Joskus minä toivoisin, että kuolisit, oikeastaan rukoilen sitä aina, kun lähdet suorittamaan tehtävää, sillä sinä olet ainoa syy, miksi epäröin. Elämä olisi niin yksinkertaista jos poikkeuksia ei olisi ja sinä olet minun elämäni poikkeus.


Minun silmissäni sinä olit kaikki, mitä tahdoin itse olla. Sinun voimasi auttoi minua jaksamaan päivästä toiseen. Pelkkä kylmä katseesi sai minut painamaan pääni maahan ja silmäni kostumaan. Kuinka kenenkään katse voi olla niin vahva, kuin sinun, Neji? Siitä halveksivasta katseesta näin, ettet sinä pitänyt minua minään, mutta todellisuudessa minä olen paljon. Voin olla heikko taistelija enkä uskalla puhua ihmisille paljoa, mutta sisältä olen vahva. Ajatukseni ovat selkeät ja yksinkertaiset, mutta en halua näyttää niitä muille. Sittenhän he pitäisivät minua yhtä vahvana kuin sinä olet enkä minä halua sitä. Varjossasi minun on hyvä elää. Lähelläsi olen onnellinen.


Vain nelivuotiaana minä sain häpeänmerkin otsaani. Taistelin häpeääni vastaan niin monta vuotta vain huomatakseni, että kohtaloaan ei voi muuttaa. Sinä olit aina suvun prinsessa ja minä palvelijasi. Osaatko arvata monestiko palvelijasi itki takiasi? Tiedätkö monestiko pieni poika kaipasi isäänsä, joka sinun vuoksesi ei lohduttanut poikaansa? Viha omaa sukulaistaan kohtaan ei ole tervettä, mutta onko kukaan tässä maailmassa terve? Ei ole tervettä, että pystyt hymyilemään minulle sen murhan jälkeen. Sen viattoman ja ujon hymyn takana oli murhaajista raain ja heikoin. Ehkä sinä ansaitset elämäsi. Vaikket itse ole tahrannut käsiäsi vereen, sinua suojelevat ovat. Sinun viattomuutesi tekee sinusta murhaajista suurimman ja siksi minä janoan sinun kuolemaasi.


Vain kolmevuotiaan minä menetin sinut. Monet ihmiset sanovat, etten voi muistaa niin vanhoja tapahtumia, että todellisuudessa olen vain kuullut tarinan niin monesti, että olen alkanut uskoa sen olevan muisto. Ehken minä muista syntymäpäiviäni, jolloin häpeänmerkki laitettiin otsaasi enkä sitä, miten minut kidnapattiin, mutta olen varma, että muistan paljon ennen niitä aikoja. Muistan rauhallisen hymysi, kärsivällisen katseesi ja lämpimät kätesi silittämässä hiuksiani. Minä muistan sen, mikä sinä todella olet. Silloin sinä olit minun ja minä sinun. Olimme niin nuoria. Tuskin ymmärsin kuinka paljon tarvitsinkaan sinua. Sitten olitkin poissa. Olit vieressäni ja silti poissa. Hymysi oli kadonnut ja ainoa tunteesi minua kohtaan oli pelkkä kylmä viha. Yritin etsiä Nejiä Nejin sisältä, mutta turhaan. Sinä olit poissa, mutta minä en pystynyt unohtamaan. Miten voi kaivata jotain, mitä ei kunnolla muista? Kai muistot eivät olekaan niin tärkeitä, vaan pelkkä tieto riittää ja minä tiedän rakastavani sinua edelleen.


Me kasvoimme rinta rinnan. Päivästä toiseen minä loistin ja sinä pärjäsit vain juuri ja juuri. Näin kaikki virheesi. Tiesin mitä teit väärin, mutten halunnut auttaa. Halusin, että teet töitä, kasvat ihmisenä ja voitat omat taistelusi ilman ihmisen apua, joka tahtoo vain sinut hengiltä. Kai minä jollain tavalla tahdoin suojella sinua itseltäni. Veri on vettä sakeampaa. Sinä et kuitenkaan oppinut. Olit sukumme häpeänpilkku ja minä nautin tietäessäni sen. Tiedäthän sinä sen pikkuiseni, kohtaloaan ei voi muuttaa.


Aina kun hävisin, näin kasvoillasi pienen hymyn. Tiedän, että se on vain kalpea varjo siitä lämpimästä katseesta, jota niin ikävöin, mutta se on jotain. Kai minä jossain sisälläni päätin, etten tarvitse kunnioitustasi jos minulla on edes hymysi, irvokas ja inhoa pursuava hymysi. Odotin, että joskus hymysi takana syntyisit uudelleen ja saisin muistojeni Nejin takaisin.
Aina kun itkin menetystäsi, äitini lohdutti minua yhdellä pienellä lauseella. Rakkauden vastakohta ei ole inho, vaan välinpitämättömyys. Vasta myöhemmin ymmärsin, että hän puhui omasta kokemuksesta, että hän halusi yhtä paljon isältä edes inhoavaa katsetta kuin minä sinun rakastavaa hymyäsi. Kuitenkin olin nuori. En halunnut nähdä äitini murhetta, kun vielä uskoin onnellisiin loppuihin. Ajattelin, että meilläkin voisi olla onnellinen loppu ja lohduttauduin vihaasi. Kuvittelitko, etten nähnyt vihaasi? Minä näin, tunsin ja elin sitä. Vihastasi tuli minulle suurin rakkaudenosoituksesi.



Sitten kaikki muuttui. Minä hävisin häviäjälle. En ymmärrä, miten se tapahtui. Chuunintestin olisi pitänyt olla helppo. Olinhan minä nero ja muut typeriä aloittelijoita. Minun kohtaloni oli voittaa koko kisa. Sinä tapasi mukaan noudatit kohtaloa. Vaikken saanutkaan sinua tapettua, olit surkea häviäjä. Sitten taistelu Naruton kanssa…minä en halua ajatella sitä sen enempää. En voi ymmärtää, että hän voitti minut. Toisaalta hän onnistui kasvamaan häviäjästä voittajaksi ja tekemään minusta häviäjän. Samalla, kun inhosin ajatusta omasta häviöstäni, olin onnellinen. Ehkä kohtaloa ei tosiaankaan ollut olemassa. Ehkä ihminen pystyi päättämään itse itsestään. Ehkä sinäkin pystyt kasvamaan elämän lahjan arvoiseksi. Nyt kun minä olen kohdannut tappion, olemme kummatkin häviäjiä. Minä en tule koskaan sanomaan tätä sinulle ääneen, mutta tahtoisin, että ymmärtäisit. Minä haluan sinun kasvavan rinnallani voittajaksi. Oikeastaan tahtoisin, että roolimme kääntyisivät, enkä tarkoita prinsessa ja palvelija rooleja. Tahtoisin, että sinä loistaisit ja minä häviäisin jokaisen taisteluni. Kai minä olen masokisti, mutta se todistaisi, että olen ollut kaikesta väärässä. Silloin sinä et olisi murhaaja, minun ei tarvitsisi olla vahva ja voisin nauraa silloin kuin haluaisin. Sinä olet minun elämäni poikkeus, hirviö ja kohtaloni. Sinun elämäsi määrää miten minä tulen elämään. Minä rukoilen sinua Hinata, kasva, kehity ja anna minulle elämä, jota janoan. Minä olen itse liian heikko saadakseni sen yksin.


Minun elämässäni Naruto on aina ollut mysteeri. Hänen menneisyytensä on rankempi kuin kummankaan meistä, mutta silti hänen silmänsä loistavat. Sellainen elämänilo kaiken hänen kohtaamansa jälkeen saa minut vain entistä nolostuneemmaksi heikkoudestani. Jos hän voi hymyillä ihmisille, jotka inhoavat häntä, miksi minusta on niin vaikea hymyillä sinulle? Miksen minä voisi pyytää sinulta anteeksi? Miksen voisi astua pois varjostasi ja olla vahva? Tiedän, että pystyisin siihen, mutta en tee niin, en ainakaan vielä.. Hyväsydämiset ovat harvoin vahvoja. Jos minä vahvistun, tuleeko minusta yhtä kylmä kuin sinä olet? Minua pelottaa, Neji.
Sitten Naruto voitti sinut. Minä tiedän, että Narutolla on hyvä sydän. Kuvittelin jopa hetken, että voisin oppia rakastamaan häntä kuten sinua. Voisin hymyillä hänelle, jopa kävellä alttarille uskotellen itselleni, että tulisin elämään onnellisena elämäni loppuun asti kuin prinsessa. Kuitenkin sinun haamusi tulisi olemaan aina vierelläni muistuttamassa, että kaikki on pelkkää teatteria ja minä kuulun silti sinulle, Nejille joka hymyilee muistoissani. Kuitenkin vaikken kuulukaan Narutolle, tiedän, että hänellä on hyvä sydän. Nyt häviösi jälkeen tiedän myös, että hän on vahva. Jos tosiaan on mahdollista olla sekä onnellinen, että vahva, miksemme voisi kumpikin olla sitä? Minä lupaan sinulle, Neji, minä tulen kasvamaan vahvaksi. Kasvamaan sinun takiasi parhaimmaksi ninjaksi, jonka ikinä tulet näkemään, jopa paremmaksi kuin sinä. Kuitenkin tahdon vastineeksi jotain. Haluan sinut, sen Nejin, jonka vain hädin tuskin muistan. Kun näen sinun ensimmäisen kerran hymyilevän onnellisena, minä uskallan tulla vahvaksi. Siksi minä anelen sinua, Neji. Opi olemaan iloinen, hellä, vahva, mutta kuitenkin onnellinen. Kun minä näen, että sinun on mahdollista muuttua, voin minäkin tehdä sen. Muuten en uskalla.