12. luku Onnea seuraa aina epäonni

”Gaara, vastaa minulle!”

Gaara istui Naruton huoneessa, joka tuntui olevan pahemmassa sotkussa kuin yleensä. Näytti siltä, kuin huoneessa olisi vähintäänkin riehunut jokin villipeto; julisteet repsottivat seinillä, peitto makasi lattialla ja tyyny oli jostain kumman syystä päätynyt vaatekaapin päälle. Lattia oli kuitenkin pahin; siellä täällä lojui tyhjiä energiajuoma tölkkejä ja karkkipapereita, niin ettei lattiaa edes nähnyt. Kaiken hävityksen keskelle oli vielä raahattu patja Gaaraa varten, sillä tämä oli tullut pariksi päiväksi Naruton luo asumaan.
Olisi voinut luulla, että edes Naruton äiti olisi pakottanut poikaansa siivoamaan, mutta tämä oli lähtenyt miehensä kanssa kahden viikon matkalle Kiinaan. Pariskunta oli lähtenyt vasta muutama päivä sitten ja Naruto oli ehtinyt jo siinä ajassa tuhota paitsi oman huoneensa, myös keittiön. Enää oli ajan kysymys milloin koko talo olisi maan tasalla.

Mutta nyt, kun Gaara oli tullut Naruton luokse, tämä oli heti alkanut tenttaamaan punapäätä. Hän oli nimittäin ollut pari päivää poissa koulussa ilman kunnollista syytä. Blondi tuijotti vaativasti Gaaraa, joka puolestaan näpräsi Naruton lakanaa, kohottamatta katsettaan toiseen poikaan.
”Gaara, kiltti”, Naruto jo aneli, jolloin Gaara kohotti vastentahtoisena katseensa. ”Oletko sinä okei?”

Gaara vain kohautti olkapäitään. Hän oli kaikkea muuta kuin okei, oli sanomattakin selvää, että hän suri edelleen Sasukea, mutta kyse ei ollut vain siitä. Punapäästä oikeastaan tuntui, ettei hallinnut elämäänsä, kaikki hänen valintansa perustuivat hetken mielijohteeseen. Millään ei tuntunut olevan mitään merkitystä. Ennen hänellä sentään oli edes jonkinlainen elämänjano, isästä huolimatta, mutta nyt se kaikki tuntui kadonneen jonnekin. Ainoastaan Naruto tuntui olevan se viimeinen elämän köysi jossa hän roikkui viimeisillä voimillaan ennen pudotusta.
”En hyväksy tuota vastaukseksi”, blondi sanoi itsepäisesti ja Gaara huokaisi jo ärtyneesti, lopettaisi jo.
”No, on sitä paremminkin voitu”, Gaara sanoi lopulta.
”Mikset ole ollut koulussa?”
”Naruto, anna olla.”
”Mikset?!”
”Minulla ei ole ollut voimia, okei?”

Naruto avasi suunsa vastaväitteeseen, mutta sulki sitten suunsa ja puri huolestuneesti huultaan. Hän nousi jakkaralta ja istahti sängylleen Gaaran viereen. Punapää vilkaisi häntä syrjäsilmällä, huomaten, että blondin kasvoilla oli sekä huolestunut, että päättäväinen ilme.
”Voit aina kertoa minulle, jos jokin painaa mieltä.”
”Tiedän”, Gaara huokaisi, Naruto oli sanonut sen varmasti sata kertaa.
”Gaara”, Naruto sanoi ja painoi kätensä punapään reidelle, saaden tämän kääntämään katseensa hiukan yllättyneenä blondiin.

Naruto ei kuitenkaan sanonut mitään, näytti siltä, että blondi olikin mennyt sanattomaksi, mitä tapahtui ehkä kerran kymmenessä vuodessa. Pojat vain tuijottivat toisiaan, Gaara hiukan ihmeissään ja ehkä varuillaankin, Naruto puolestaan vähän nolostuneesti.
Gaara tunsi sydämensä jyskyttävän rajusti, mikä tämä tunne oli? Hän muisti etäisesti joskus tunteneensa samoin, muttei osannut kuvailla tunnetta sen paremmin. Punapää tunsi punan kohoavan poskilleen ja kämmenten hikoavan äkisti. Seuraavaksi Gaara tajusi, että hänellä seisoi. Mikä häntä vaivasi?
Naruto vaikutti vähintään yhtä hermostuneelta, sillä hän näytti hikoilevan rajusti ja hänen kätensä tärisivät hiukan. Sitten Naruto kohotti toisen vapisevan kätensä kohti Gaaran kasvoja ja silitti tämän poskea varovasti. Punapää ei pistänyt vastaan, itse asiassa kosketus tuntui mukavalta.

Heidän välillään tuntui olevan kipinää, vaikka he olivat aiemmin jo halanneet ja suudelleetkin. Kaikki tuntui silti niin jännittävältä, aivan kuin kumpikaan ei uskaltaisi tehdä aloitetta.
Sitten Gaara lähestyi Narutoa, hitaasti mutta varmasti. Punapää näki, kuinka Naruto sulki silmänsä, kun heidän nenänpäänsä koskettivat toisiaan ja hän itsekin sulki silmänsä. Arat huulet kohtasivat ja ne tapailivat pientä suudelman tapaista, aivan kuin ensisuudelmaa. Pian he kuitenkin rohkaistuivat enemmän ja suudelma kävi rohkeammaksi ja kiihkeämmäksi.

Kun pojat erkanivat, he katsoivat toisiaan silmiin. Gaara näki Naruton silmissä sitä jotain, mitä oli hakenutkin, valoa ja elämää.
Naruto liu’utti kättään Gaaran reideltä tämän housun etumukselle, kasvoillaan hiukan kysyvä ilme.
”Haluatko sinä…?” punapää ei saanut lausettaan loppuun.
”En tietenkään jos sinä et halua”, Naruto sanoi kiireesti.

Gaara painoi huulensa Naruton kaulalle ja näykkäisi tämän ihoa, saaden pojan henkäisemään.
”Totta kai haluan”, punapää kuiskasi ja nojautui blondin päälle niin, että tämä kaatui selälleen vuoteelle.

*

Gaara tuijotteli ulos ikkunasta valaistulle kadulle, jossa ajeli satunnaisia autoja ristiin rastiin. Naruto puolestaan oli jo nukahtanut ja makasi alasti sängyllään. Punapää tiesi kellon olevan jo paljon, mutta hän ei saanut unta. Hän oli jo aikoja sitten noussut vuoteesta, kun oli havainnut blondin nukkuvan ja tullut itse ikkunan äärelle vaivautumatta pukeutumaan.

Gaaran olo oli kummallisen raukea. Jostain syystä hän ei tuntenut lainkaan syyllisyyttä, vaikka oli harrastanut seksiä Naruton kanssa. Kaikki tuntui vain tällä hetkellä menevän oikein, hän ymmärsi, että Naruto oli todella sitä mitä hän halusi. Ei ainoastaan seksin kannalta, hän myös rakasti poikaa itsessään, tämä jaksoi aina kuunnella ja neuvoa Gaaraa. Punapäästä oli hiukan inhottavaa myöntää väistämätöntä tosiseikkaa, että Sasuke kuului menneisyyteen. Toki poika oli hänelle edelleen rakas, mutta tämä ei enää kuulunut tähän maailmaan. Lisäksi, hänen oli myönnettävä, että oli nauttinut seksistä enemmän Naruton kanssa. He olivat todella rakastelleet, Sasuken kanssa sorruttiin usein vain pikapanoihin, jotka toki olivat tuntuneet hyvältä, mutta niistä puuttui se jokin. Se tunne.
Gaara käänsi katseensa vuoteella tuhisevaan blondiin ja pieni hymyn tapainen kohosi hänen huulilleen. Narutoa hän tulisi vielä tarvitsemaan.

Gaara nosti lattialla lojuvan peiton ja peitteli Naruton parhaansa mukaan, mikä oli sinänsä melko haastavaa, sillä pojan raajat sojottivat eri ilman suuntiin. Punapää siirteli blondin kädet ja jalat varovasti peiton alle ja hänen helpotuksekseen poika jatkoi unia noteeraamatta raajojen liikuttelua mitenkään.
Punapää ei kuitenkaan mennyt itse maaten, hän olikin aina kärsinyt insomniasta. Hän istahti Naruton sängyn reunalle ja tuijotteli tätä, vaikkei kovin hyvin hämärässä huoneessa nähnytkään. Tämä näytti niin rauhalliselta nukkuessaan, kaikki päivittäinen sähläys näytti kadonneen, tuntui kuin vuoteella olisi maannut eri ihminen.

Äkkiä Gaaran kännykkä pirahti soimaan ja punapää kompuroi kiireesti etsimään puhelintaan housujen taskusta ankarasti kiroillen. Kun löysi kännykkänsä, hän painoi kiireesti vihreää luuria vilkaisemattakaan, kuka soitti.
”Niin?” punapää kysyi vaativasti.
”Anteeksi, paha hetki vai?”

Gaara rypisti kulmiaan, kuka ihme langan päässä oikein oli? Hän nosti kännykän korvaltaan ja tihrusti jo pimentynyttä näyttöä, jossa luki Itachi. Gaara henkäisi hiukan, mutta painoi kännykän takaisin korvalleen.
”Ei, minä vain…”
”Olit nukkumassa?” Itachi kysyi.
”En. Odota hetki”, Gaara mutisi ja vilkaisi huolestuneesti Naruton suuntaan, mutta poika nukkui edelleen rauhallisesti.

Gaara hipsutteli ulos Naruton huoneesta ja sulki oven kiinni perässään.
”Oliko jotain asiaa?”
”Aina yhtä töykeä”, Itachi hymähti. ”Olisin vain halunnut jutella kanssasi. Viime näkeminen ei oikein päättynyt mukavissa merkeissä.”
”Niin”, Gaara nielaisi. Häntä hiukan hermostutti, vaikka Itachi vaikuttikin siltä, että tahtoi sovitella. Mutta hän ei tiennyt kuinka puhua miehelle, olihan tämä sentään Sasuken veli ja tunsi varmasti itsekin kovia omantunnon tuskia.
”Olisiko sinulla mitään sitä vastaan, että tulisin käymään nyt? Tiedän, että kello on paljon – ”
”Ei se mitään”, Gaara sanoi kiireesti. ”En tosin ole kotona, vaan – ”, punapää piti pienen tauon. Pystyisikö hän sanomaan sitä suoraan? Ehkä olisi toistaiseksi hiukan väritettävä totuutta. ”Olen ystäväni luona.”

Langan päässä oli hetken hiljaista, sitten Itachi sanoi hiukan rahisevalla äänellä:
”Kai voimme jutella kahden?”
”Tietysti, ystäväni nukkuu. Voimme jutella vaikka ulkona.”
”Hyvä on. Annatko ystäväsi osoitteen, niin tulen sinne?”

Gaara lateli Naruton osoitteen ja sulki sitten puhelun. Hän ei tiennyt oliko helpottunut vai ei. Toisaalta oli hyvä, että hän pääsi puhumaan asiat selviksi Itachin kanssa, mutta toisaalta Gaara koki olevansa hyvin hermostunut. Punapää huokaisi kevyesti, syteen tai saveen, hän oli jo luvannut tapaavansa Itachin, joten kyllä hän tämän tapaisi!
Gaara lähti laskeutumaan portaita pitkin alakertaan, kunnes tajusi puolimatkassa, että hän oli yhä alasti. Kiireesti hän nousi askelmat takaisin ylös ja hipsutteli Naruton huoneeseen. Gaara tunnusteli lattialla olevia vaatteita ja kiroillen mielessään. Kuinka hän voisi tunnistaa omat vaatteensa Naruton vaatteista näin pimeässä, varsinkaan kaiken rojun keskeltä? Lopulta hän nappasi kaikki vaatteet joita sai käsiinsä ja kipitti huoneen ulkopuolelle tutkimaan saalistaan. Hän oli saanut onnekseen kaikki omat vaatteensa ja hän tyrkkäsi Naruton vaatteet takaisin tämän huoneeseen ja kiiruhti alakertaan. Punapää veti kenkänsä jalkaan ja astui ovesta ulos.

Itachia ei vielä näkynyt missään, mutta Gaara sulki oven perässään ja asteli pois pihalta, tähystellen tielle päin. Hän ei ollut varma, aikoiko Itachi tulla jalan vai autolla, mutta uskoi vahvasti jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Pian punapää totesikin olleensa oikeassa, sillä silloin hänen luokseen kurvasi musta urheiluauto. Kuskin paikan ikkuna avautui ja Gaara näki Itachin kasvot.
”Hei”, Gaara sanoi.
”Hei”, Itachi vastasi.

Hetkeen kumpikaan ei sanonut mitään, he vain tuijottivat vaivaantuneesti toisiaan. Itachi nojaili rattiinsa, vilkuillen välillä muualle kuin Gaaraan ja Gaara vain odotti, että tämä sanoisi jotain.
”No, tulisitkos vaikka kyytiin, ettet palellu?”
”Hyvä on”, Gaara myöntyi ja käveli auton toiselle puolelle.

Gaara hyppäsi kyytiin, mutta Itachi ei lähtenyt ajamaan, vaikka moottori kävi edelleen.
”Halusit puhua?” punapää sanoi lopulta, jotta keskustelu etenisi edes johonkin suuntaan.
”Niin”, Itachi sanoi ja käänsi tummien silmiensä katseen punapäähän. ”Halusin vain pyytää anteeksi aiempaa käytöstäni, en ollut oma itseni.”
”Ei se mitään”, Gaara sanoi kiireesti ja käänsi katseensa syliinsä. ”Se oli täysin ymmärrettävää, olit täysin sekaisin ja olit kyllä osaksi oikeassakin. Olin aikamoinen sika, teitä kaikkia kolmea kohtaan.”

Itachi oli selkeästi sanomaisillaan jotain, muttei kuitenkaan sanonut mitään. Kumpikin heistä oli hetken hiljaa, tosin Itachi rummutti sormillaan rattia, kuin odottaen Gaaran sanovan vielä jotain.
”Tahdon kuitenkin sinun tietävän”, Itachi sanoi äkkiä, saaden punapään hätkähtämään, ”että, en syytä sinua Sasuken kuolemasta.”
”Mutta-”
”Tiedän, että teit joitakin virheitä, mutta sinä et ajanut Sasuken päältä. En syytä sitä kuskiakaan, se oli puhdas onnettomuus.”

Gaara nyökkäsi hiljaisena, muttei saanut syyllisyyttä pois mielestään. Karmiva uni Sasukesta tuli hänen mieleensä, mutta hän yritti pysyä tyynen oloisena. Itachi ei ilmeisesti nähnyt syyllisyyttä punapään kasvoilla, sillä hänen kasvoilleen syntyi pieni hyväksyvä hymy.
”No, ei minulla muuta sitten ollut”, hän sanoi ja Gaara katsoi parhaaksi nousta autosta. ”Näkyillään”, mies huikkasi vielä perään.
”Joo”, Gaara vastasi ja paiskasi oven kiinni.

Auto kurvasi pois paikalta, mutta Gaara jäi hiukan hajamielisen oloisena seisomaan tielle. Vasta takaa tulevan auton kiukkuinen tööttäys sai hänet vilkaisemaan olkansa yli. Siellä joku äkäinen setä tööttäili hänelle nyrkkiään puiden. Gaara käveli laiskasti jalkakäytävälle, jolloin mies rullasi ikkunan auki ja alkoi huutaa:
”Mikä ihme teitä nuoria oikein vaivaa, kun pitää keskellä katua seistä? Haluatko päästä hengestäsi?”
”Joo, haluan”, Gaara tokaisi ja käänsi selkänsä miehelle, joka jäi pöllämystyneenä tuijottamaan.

Gaara käveli sisälle Naruton taloon ja potkaisi kenkänsä eteiseen. Hänellä oli kummallinen, melkeinpä onneton olo. Sovinto Itachin kanssa ei ollut helpottanut hänen oloaan, päinvastoin. Hän tunsi itsensä enemmän syylliseksi. Ei niinkään Sasuken kuolemasta, vaan siitä, että oli ollut uskoton. Ja suhde Narutonkin kanssa alkoi epäilyttää, tekikö hän nyt oikein, kun hyppäsi heti uuteen suhteeseen? Naruton kanssa se tuntui niin oikealta ja hyvältä, mutta oliko hän todella ansainnut sen? Epätietoisuus raastoi pojan mieltä niin, ettei hän osannut ajatella selkeästi.

Punapää valahti lattialle istumaan, pää polviin painettuna ja vapisi hiukan. Äkkiä hän kuuli askelia yläkerrasta ja kohotti päänsä äkisti. Oliko Naruto herännyt?
”Gaara?” kuuluikin Naruton huhuilu ja askelten äänet portaissa. ”Gaara missä sinä olet?”

Valot naksahtivat päälle ja Gaara näki puolialastoman Naruton seisovan portaiden alapäässä, tuijottaen punapäätä puoliksi ihmeissään, puoliksi huolestuneena.
”Onko sinulla joku hätä?” blondi kysyi ja kiiruhti punapään luo.
”Minä vain kävin ulkona, tapasin Itachin.”

Naruton ilme muuttui äkisti hiukan vihaiseksi ja hän kysyi tuimasti:
”Mitä se sinusta tahtoi?”
”Hän vain pahoitteli aiempaa käytöstään.”
”Aiempaa käytöstään?”
”Niin kun silloin, kun Sasuke… no tiedät kyllä minkä jälkeen, niin meillä oli hiukan kinaa.”
”Hiukan kinaa?” Naruto toisti jälleen.
”Älä nyt jaksa, Naruto”, Gaara huokaisi väsyneesti. ”Kaikki on nyt hyvin.”

Naruto kuitenkin katseli tarkkaavaisesti Gaaraa ja äkkiä hän kaappasi punapään tiukkaan syleilyynsä.
”Naruto! Mitä sinä-?”
”Miksi sinun pitää aina valehdella, että kaikki on hyvin?” blondi kuiskasi.

Gaara ei vastannut, hän ei pystynyt. Hän kuitenkin kietoi kätensä varovasti Naruton ympäri ja taputteli tätä hiukan selkään. Hänen teki mieli kertoa ajatuksistaan Narutolle, mutta ei tiennyt uskaltaisiko. Varsinkaan kun he juuri olivat harrastaneet seksiä, sehän tuntuisi silkalta hyväksikäytöltä.
Gaara sulki silmänsä. Miksi kaiken piti taas muuttua niin hankalaksi, kun pienen hetken kaikki oli tuntunut menevän oikein? Hän halusi, että olisi onnellinen, jotta Narutonkaan ei tarvitsisi surra hänen takiaan. Narutolla itselläänkin oli varmasti paljon murheita, muttei ollut koskaan puhunut niistä. Gaaranko vuoksi? Punapää ei halunnut sen menevän niin.
”Gaara, kaduttaako sinua?” Naruto kysyi arasti.
”Niin mikä?” Gaara kysyi vaikka tiesi, mistä poika puhui.
”Tämä kaikki”, Naruto sopersi. ”Minä, me, se mitä teimme aiemmin ja kaikki!”
”En minä sitä kadu, mutta…”
”Mutta?”

Gaara puri huultaan, hän ei tiennyt mitä sanoa. Naruto erkani Gaarasta ja tutkaili tätä jälleen tarkoin. Lopulta hän huokaisi syvään ja sanoi:
”Hyvä on, minä ymmärrän, ei se mitään.”
”Mitä sinä -?”

Mutta Naruto ei vastannut, vaan nousi seisaalleen, eikä vilkaissut punapäähän päinkään. Silloin Gaaralle valkeni, ei kai Naruto luullut, että punapää katui oikeasti tapahtunutta?
”Naruto, en minä sillä tavalla tarkoittanut, minä vain – ”
”Ihan sama, ei se mitään”, Naruto toisteli mekaanisesti ja lähti kipuamaan portaita ylös.

Gaara oli lamaantunut kauhusta. Hän ei voinut nousta ylös, hän ei vain pystynyt juoksemaan Naruton perään. Hän kuuli kuinka blondi pamautti huoneensa oven kiinni ja Gaara lysähti makuulleen. Hänellä oli hirveän paha olo, oksetti ja pyörrytti. Punapää sulki silmänsä, mutta pyöritys ei hellittänyt. Lopulta hän päätti yrittää parhaansa mukaan ryömiä vessaan, ettei oksentaisi lattialle.
Punapää avasi silmänsä ja kohottautui vaivoin istumaan. Silloin hän näki jonkin liikkuvan keittiössä. Äkkiä Gaaran kaikki aistit heräsivät päälle ja pahanolon tunne unohtui hetkeksi, kuka tai mikä keittiössä oikein liikkui? Punapää ei tiennyt mitä hänen olisi pitänyt tehdä, hiipiä keittiöön, vai piiloutua jonnekin? Kauaa hän ei ehtinyt sitä pohtia, kun liikkuva hahmo tuli äkkiä eteiseen, mikä sai Gaaran hengähtämään.
”Naruto?”
Hän näki hahmon pudistavan päätään ja nauravan hiljaa.
Gaara ponnahti seisaalleen ja lähestyi varoen tuota tuntematonta. Hahmo astui myös hiukan eteenpäin, jolloin kuunvalo osui häneen. Silloin Gaaran henki salpaantui täysin. Tuo hahmo oli ilmiselvä Sasuke, mutta kaikki piirteet olivat täysin vääristyneet. Sasuken silmät tuijottivat verestävinä tyhjyyteen, niissä ei edes ollut pupilleja. Iho oli harmaan kellertävä ja hyvin, hyvin ohut, niin että luut näkyivät. Huulet puuttuivat ja kellertävät hampaat irvistelivät pelottavasti. Sasuken kasvot ja kädet olivat hyytyneen veren tuhrimat ja vaatteetkin olivat riekaleina.

Gaara vapisi kauttaaltaan, mitä Sasukelle oli oikein tapahtunut? Miksi hän oli täällä? Näkikö hän taas unta?
”Gaara”, Sasuke sanoi rahisevalla äänellä ja astui taas hiukan lähemmäs. ”Tiedätkö miksi näytän tältä?”

Gaara pudisti vimmatusti päätään, hän ei ollut koskaan pelännyt yhtä paljon.
”Sinun vuoksesi, äläkä kysy miksi, tiedät kyllä.”

Sasuke lähestyi vieläkin ja tarrasi Gaaraa kädestä, jolloin punapää ei voinut enää itselleen mitään, hän alkoi huutaa niin kovaa kuin keuhkoista lähti. Sasuke ei kuitenkaan päästänyt irti vaan tämän ote pureutui yhä tiukemmin punapään lihaan.
Etäisesti Gaara kuuli huutoja, mutta ne eivät selvästikään olleet Sasuken. Korppihiuksinen ei kuitenkaan reagoinut huutoihin mitenkään. Sitten punapää näki Naruton juoksevan portaita alas, lähestyen häntä ja Sasukea ja juoksi tämän läpi.
”GAARA, GAARA, MIKÄ ON?” Naruto huusi ja ravisteli Gaaraa olkapäistä.
”Sasuke”, Gaara houri ja yritti riuhtaista kättään Sasuken otteesta, kunnes tajusi, ettei siitä edes kukaan pitänyt kiinni.
”Rauhoitu, näit unta shhh”, Naruto rauhoitteli, mutta Gaara ei voinut rauhoittua. Mitä oli tapahtunut?
”Se ei ollut unta”, Gaara huohotti. ”Hän oli täällä, hän puhui minulle, hän koski minua, hän oli kuollut, hän – ”
”Gaara”, Naruto sanoi tiukasti. ”Se mitä näit, ei ollut totta, näit harhoja.”

Gaara hiljeni. Hän tuijotti kauhistuneena Naruton kasvoihin, jotka olivat hiukan kalpeat.
”Etkö sinä nähnyt häntä?” Gaara kuiskasi.
”Minä en nähnyt mitään muuta, kuin sinut huutamassa”, Naruto sanoi. ”Näit varmasti unta.”
”EN! Se oli totta, minä todella näin hänet!”
”No oli miten oli, sinä menet nyt nukkumaan, me puhumme tästä aamulla”, Naruto sanoi tiukasti ja nosti Gaaran käsivarsilleen.

Gaara ei protestoinut, hänen olonsa oli vieläkin hyvin säikky. Hän oli täysin varma, ettei ollut nähnyt unta, Sasuke oli aivan selvästi seissyt hänen edessään. Mutta jos Naruto ei ollut nähnyt korppihiuksista, mitä oikein oli tapahtunut?