Mustahiuksinen poika makaa sängyllään liikkumatta. Hänen silmänsä ovat kiinni. Aivan kuin hän nukkuisi. Hän on kuitenkin tietoinen kaikesta mitä hänen ympärillään tapahtuu. On ollut jo jonkin aikaa. Hän ei vain näe mitään syytä nousta ylös sängystä tai edes avata silmiään.

Huone on täysin äänetön. Edes huoneen ulkopuolelta ei kuulu juurikaan ääniä. Muutaman kerran Sasuken korviin kantautuu askeleet, jotka suuntautuvat ruokalaan. Muutaman kerran kulkijoita on ollut kaksi. Ensimmäinen pari kulki hiljaa käytävän läpi juurikaan juttelematta, mutta toinen parivaljakko piti niin kovaa meteliä, että joka ainoa, joka ei ole syönyt ylimääräistä annosta unilääkkeitä on varmasti hereillä.

Kohta hänen luultavasti pitäisi lähteä syömään. Kello lähestyy luultavasti hyvää vauhtia puolta kahdeksaa ja Kurenai oli edellis päivänä kertonut, että syömässä pitäisi olla viimeistään viisitoista vaille kahdeksan.

Poikaa ei kuitenkaan millään huvittaisi lähteä ruokalaan kaiken huomion keskipisteeksi. Yksi ainoa kerta riitti hänelle vallan mainiosti, joten hän päättää jättää menemättä ruokalaan. Kai hän pärjää aamun ilman ruokaakin, eikä tälläisessä paikassa muutenkaan taida kovin hääppöiset ruuat olla.

Juuri kun hän on vajoamassa tiedottomuuteen ovelta kuuluu napakka ja jollain tapaa käskevä koputus. Pojalta pääsee raskas huokaus, mutta hän ei edelleenkään jaksa nousta sängystään. Ei kenelläkään voi olla hänelle kovin tärkeää asiaa tähän aikaan aamusta.

Hänen puolestaan se joku joka ovella onkin saa hakata sen vaikka palasiksi, jos välttämättä haluaa, mutta sitä ennen Sasuke ei aio nousta sängystään. Ei ilman todella hyvää syytä.

Luultavasti oven toisella puolella on vain joku hoitajista, joka käskee syömään. Ehkä Kurenai tai sitten joku tuiki tuntematon. Pojalla ei sinänsä ole mitään Kurenaita vastaan, mutta ei hän erityisemmin palvokkaan tuota naista joka tekee töitä tälläisessä paikassa.

Ovelta kuuluu uudestaan koputus.. Tälläkertaa koputus on edellistä kärsimättömämpi. Koputtaja on selvästi kärsimätön, joten hän ei ole hoitaja. Hän on luultavasti vain erehtynyt ovesta, joten Sasuke painaa tyynyn päänsä päälle yrittäen tukahduttaa sinnikkään koputuksen oven toiselta puolelta.

Vielä puolenkin minuutin päästä oven takana seisova henkilö jaksaa ilmoittaa läsnäolostaan. Siinä vaiheessa Sasuken mitta tulee täyteen. Hakkaisi sen oven palasiksi, jos kerran täytyy välttämättä päästä sisään, mutta tuo jatkuva nakutus käy hermoille.

”Ymmärrän kyllä vähemmästäkin!” Poika karjaisee ja suorastaan pomppaa sängystään ylös. Hän tömistelee ovelle kiskaisten sen auki käyttäen hiukan turhankin paljon voimaa.
Ovi paiskautuu kaappiin, joka seisoo seinää vasten. Ovi kimpoaa takaisin kaapista ja Sasuke pysäyttää sen tarttumalla siihen ennen kuin se ehtii paiskautua takaisin kiinni.

Ovella seisoo ehkä hiukan Sasukea lyhyempi mustahiuksinen poika. Sasuke hätkähtää hiukan nostaessaan katseensa toisen silmiin. Pyöreitä silmiä reunustavat luonnottoman paksut kulmakarvat. Nuo silmät Sasuke muistaa elävästi eilisestä välikohtauksesta ja myös mauttoman vihreä puku on omiaan muistuttamaan Sasukea eilisestä tapaamisesta.

”Hei.” Sasuke sanoo yrittämättäkään peittää avointa ärtymystä, jonka häiritsijä on saanut kuplimaan hänen sisällään. Toinen poika on kuin ei huomaisikaan toisen ärtyisyyttä. Hän ottaa Sasukea ranteesta lähtien vetämään toista kohti ruokalaa.

Huoneensa ovella Sasuke kuitenkin tarraa oveensa kiinni huomauttaen ärtyneesti, että hänen täytyisi ensin vaihtaa vaatteet.
Lee kuitenkin katsoo häntä huvittuneena. Se saa Sasuken epäileväksi. Vasta muutamaa sekuntia myöhemmin hän ymmärtää katsoa jalkoihinsa. Kengät muistuttavat häntä siitä kuinka väsynyt hän oli illalla. Hän on täysin unohtanut, että ei ollut vaihtanut vaatteita ennen nukkumaan menoa.

Edelleen hiukan vastahakoisesti Sasuke päästää ovestaan irti antaen Leen johdattaa häntä pitkin kapeaa käytävää.

Ruokalan ovelle päästyään Lee raottaa ovea ja päästää Sasuken edeltä huoneeseen, joka on täynnä ihmisiä. Useat uteliaat silmä parit kääntyvät kohti parivaljakkoa. Lee kävelee määrätietoisesti erääseen tyhjään päytään huoneen taka nurkassa välittämättä ylimääräisistä katseista, joita heihin luodaan.

Hän viittaa Sasukea istumaan tyhjillään olevaan tuoliin.
”Mä käyn häkemassa ruoan. Pidä sä sillä aikaa meille paikkaa varattuna.” Lee sanoo rauhallisesti ja lähtee kävelemään huoneen toiseen päähän kohti luukkua, jonka edessä seisoo muutama luultavasti heidän ikäisensä tyttö.

Leen kääntäessä selkänsä Sasuken mieleen palaa ensimmäisenä ajatus karkaamisesta. Huomaisiko Lee jos Sasuke poistuisi vähin äänin pois paikalta? Luultavasti se ei kuitenkaan onnistuisi, sillä jokainen utelias silmäpari on edelleen kohdistettu Sasukeen, joten joku luultavasti möläyttäisi jotain ennen kuin Sasuke ehtisi pois ruokalasta. Sasuken hylätessä pako suunnitelmansa hän kääntyy katsomaan kahta tyttöä, jotka seisovat Leen edessä.

Toisella tytöistä on pinkit lähes olkapäille ulottuvat hiukset ja kirkkaan vihreät silmät. Hänellä on kantava ääni. Jopa Sasuke kuulee hänen kirkkaan äänensä puheensorinan yli. Hän ei ole täysin varma onko selvästi puheen sorinan yli kuuluva ääni tytön, mutta ainakin ääni sopisi hänelle vaikka se ei hänen olisikaan.

Toinen tytöistä seisoo selin Sasukeen, joten hän ei huomaa tytön epätavallisen valkoisia silmiä ja hiukan punaisia poskiaan. Tyttö ei juurikaan osallistu keskusteluun, tai ainakaan tytön ääni ei kanna toiseen päähän ruokalaa. Välillä hän kuitenkin nyökkää pienesti, joka osoittaa, että hän kuuntelee toista.

Pian joku tulee luukun toiselle puolelle ja ojentaa tytöille kaksi tarjotinta. He lähtevät kävelemään Sasukea kohti, mutta jäävät istumaan muutamaa pöytää kauemmas hänestä. He jatkavat jutusteluaan istuuduttuaan pöydän ääreen. Vasta silloin poika kuulee lila hiuksisen tytön hauraan äänen. Hän käyttää vain lyhyitä lausahduksia kuten ”niin”, ”aivan” tai ”hienoa.”

Hetken kuluttua Sasuke kääntää katseensa paikkaan, josta tytöt ovat lähteneet ja huomaa Leen, joka kävelee häntä kohti tarjotin kädessään. Sasuke katsoo ihmeissään yhtä ainoaa tarjotinta. Sitten hän siirtää hiukan yllättyneen katseensa Leehen.

”En mä voi hakea sun ruokias.” Lee sanoo anteeksipyytävästi katsoen Sasukea, jonka ilme on vaihtunut hiukan happamaksi. Ilme kuitenkin sulaa hiukan pelokkaaksi Sasuken kuullessa toisen selityksen.

”Menet vain sinne ja kerrot nimesi. He kyllä tekevät kaiken muun.” Lee sanoo rauhoittelevasti huomatessaan toisen epäröivän katseen ja hymyilee rohkaisevasti. Hän laskee tarjottimensa pöyrälle ja istuu tuolille vastapäätä Sasukea. Hän jää katsomaan Sasukea odottaen, että hän nousisi seisomaan.

Täytyy siis kävellä ihmisiä täynnä olevan ruokalan läpi joka ainoan silmäparin tuijottaessa häntä kuin yrittäen saada jonkin pienen esteen hänen tielleen, jotta hän kompastuisi siihen ja kaatuisi pitkin pituuttaan maahan. Ei kiitos. Ei ikimaailmassa.

Todettuaan, että toinen ei aio nousta Lee nousee ja kiertää pöydän toiselle puolelle. Hän tarttuu toisen pojan ranteeseen ja vetää tämän määrätietoisesti ylös tuolista kulkien samaa reittiä kun on hetki sitten tullut Sasuken yrittäessä vastustella toisen tiukassa otteessa.

Huoneen toisessa päässä Lee kävelee suoraa pienelle luukulle, josta ruoat jaetaan. Ennen kuin hän on ehtinyt edes pysähtyä hän jo kumartuu hiukan luukun puoleen.

”Sasuke.” Hän sanoo korottaen hiukan ääntään. Kukaan ei ilmesty luukulle, mutta sen toiselta puolelta kuuluu huvittunut ehkä kolmikymmen vuotiaan naisen ääni.

”Lee. Et sinä ole Sasuke.” Hän sano tirskuen. Hänen äänensävynsä kuulostaa siltä, että tämä ei ole ensimmäinen kerta kun hän juttelee Leen kanssa. No toisaalta ei mikään ihme. Lee tuntuu puhuvan kenen tahansa kanssa. Luultavasti hän saisi seuraa jopa kastemadosta. Se voi olla että se kuuluu ADHD:ta sairastavien luonne kuvaan.

Eräs asia Leen tämän aamuisessa käytöksessä on kuitenkin ihmetyttänyt Sasukea jo jonkin aikaa. Hän vaikuttaa olevan paljon vaisumpi tänään kuin eilen Sasuken nähdessä hänet oleskelu huoneessa.

Lopulta Sasuke tulee kuitenkin tulokseen, että ADHD:lla kin voi olla huonoja päiviä tai sitten Lee vain ei ole aamu ihminen. Selitys tuntuu kuitenkin jotenkin oudolta, sillä noin radikaali muutos vain päivässä on kovin outoa.

”En minä olekkaan. Mutta hän on.” Lee ilmoittaa voitonriemuisesti vetäen Sasuken hänen vierelleen. Se saa Sasuken havahtumaan ja nostamaan katseensa Leehen. Nyt Leen äänessä oli sitä innokkuutta, jonka Sasuke näki eilenkin oleskeluhuoneessa. Tuo saa Sasuken vakuuttuneemmaksi siitä, ettei Lee vain ole aamuihminen.

Luukuntoiselle puolelle ilmestyy hiukan Leetä lyhyempi nainen. Arviolta  30 vuotias. Hänellä on lyhyehköt mustat hiukset ja mielyttävät mustat silmät. Hänen huulillaan kareilee pieni hymy, kun hän poistuu luukulta.

Hetken kuluttua hän palaa takaisin luukulle ojentaen tarjottimen Sasukelle. Lee kuitenkin nappaa sen ennen kuin Sasuke ehtii edes laskea katsettaan takaisin tarjottimeen. Hän lähtee kävelemään kohti pöytää, jossa Leen tarjotin edelleen on.

”Ole hyvä vain Sasuke.” Naisen ääni kaikuu ruokalassa ehkä hiukan turhankin lujana painottaen ironisesti viimeistä sanaa. Lee naurahtaa ja laskee tarjottimen pöydälle vastapäätä omaa tarjotintaan ja istuu vastakkaiselle puolelle pöytää oman tarjottimensa ääreen.

Sasuke istuu tuolille, jonka eteen tarjotin on laskettu ja jää katsomaan sitä. Hän kuulee toisen nostavan haarukan tarjottimelta alkaen syömään, mutta Sasuke ei nosta katsettaan tarjottimestaan eikä ota edes omaa haarukkaa käteensä.

Hänen tarjottimellaan on pala munakasta ja kaksi leipää. Tarjottimen reunalla keikkuu muovinen muki, joka on täytetty vedellä. Ei mikään ruhtinaallinen aamiainen, mutta parempi kuin hän oli odottanut.

Kumpikaan ei sano sanaakaan heidän syödessään. He kuuntelevat ympäriltä kuuluvaa puheensorinaa katseet tiukasti kiinni lautasissaan lukuun ottamatta Sasuken katsetta, joka eksyy vähän väliä ympärillä oleviin pöytiin.
Hiljaisuus ei pahemmin vaivaa kumpaakaan osapuolista, joten kumpikaan ei raaski rikkoa sitä heidän välillään.

”Miks sä et sano mitään?” Joku kysyy matalalla äänellä. Ääni ei todellakaan kuulu Leelle, joten Sasuke nostaa katseensa katsellen ympärilleen. Kukaan ei kuitenkaan näytä puhuvan hänelle. Joku taisi puhua vain tavallista lujemmalla äänellä naapuri pöydässä.

Sasuke kääntää katseensa eteensä ja kohtaa yllätyksekseen Leen kysyvän katseen. Sasuke ei kuitenkaan viitsi vastata. Hän vain pudistaa päätään, laskee katseensa takaisin lautaseensa ja nostaa toisen leivistä tarjottimeltaan.

Kummatkin ovat syöneet ateriansa jo loppuun, mutta he eivät edelleenkään halua katkaista hiljaisuutta ehdottamalla lähtöä. Toisaalta minne muualle Sasuke edes menisi? Ei häntä huvita mennä oleskeluhuoneeseen kaikkien piinattavaksi, mutta toisaalta mitä hän tekisi omassa huoneessaan...

Ruokala on alkanut pikkuhiljaa tyhjentyä ja puheensorina laantua.

”Miten helvetissä toi ADHD voi olla näin pitkään hiljaa? Eikö niillä pitäis olla tapa puhua ja liikkua koko ajan?” Ihmettelee taas sama matala ääni. Tälläkertaa Sasuke ei nosta katsettaan lautasesta, koska tietää, että tuo matala ääninen puhuja ei puhu hänelle eikä sen pahemmin Leellekkään.

Hän kuitenkin ihmettelee hiukan toisen töykeää puhetapaa varsinkin kun Lee on kuulomatkan päässä. Ja vielä enemmän Sasukea ihmetyttää se, ettei Lee reagoi toisen puheisiin. Ja toisaalta häntä alkaa myös askarruttaa toisen pojan hiljaisuus niinkuin tuota matala äänistä henkilöäkin.

”Entä jos hän nukkuu.” Puheeseen puuttuu joku. Tuo ääni on Sasukelle niin tuttu, että hänen on pakko nostaa hämmästynyt katseensa lautasesta ja tutkia muita jotka istuvat ruokalassa. Nyt hän kuitenkin vihdoin ymmärtää, etteivät puhujat ole ruokalassa. Tai ainakaan varsinaisesti.

”Tai jos kissa söi hänen kielensä:” Jatkaa lapsellinen ääni leikkisästi. Sasuken silmät painuvat kiinni ja hänen huuliensa välistä pakenee pieni voihkaisu. Lee nostaa katseensa Sasukeen toisen edelleen pitäessä silmiään kiinni.

Täällä kertaa äänet on hankalampi sivuuttaa. Se johtuu luultavasti pienoisesta shokista, jonka uusi ääni aiheutti ja yllätyksestä, jonka samainen ääni aiheutti. Ja toisaalta tuo uusi ääni on jollain tapaa lujempi ja käskevämpi kuin ennestään tuttu naisen ääni.

Lee nousee huolestunut katse edelleen silmiään kiinni pitävässä Sasukessa. Sasuke avaa vastahakoisesti silmänsä hymyillen pienesti ennen kuin noisee ja ottaa tarjottimen pöydältä. Lee nyökkää kohti luukkua, josta he olivat puolisen tuntia sitten hakeneet tarjottimet. Sasuke lähtee kävelemään kohti luukkua.

Hän jättää tarjottimen luukulle Leen laskiessa omansa Sasuken tarjottimen päälle.
”Lee ja Sasuke kuittaa.” Lee sanoo vastahakoisesti ja lähtee kohti luukun vieressä olevaa ovea. Sasuke kääntyy katsomaan taakseen ja huomaa naisen, joka seisoo tarjottimet kädessään katsoen hiukan huolissaan Leetä.

Sasukelle ei kuitenkaan jää aikaa ihmetellä toisen katsetta. Hän nopentaa hiukan askeliaan ehtiäkseen toisen pojan vierelle heidän päästessään ulos ruokalasta.
Lee kävelee pitkin käytävää sanaakaan sanomatta eikä Sasuke viitsi keskeyttää toisen ajatuksia, joten hän seuraa Leetä hiljaisena katse rivakkaan tahtiin liikkuvissa jaloissaan.

”Minne helvettiin toi on menossa.” Kuuluu matala ja selvästi närkästynyt ääni Sasuken pään sisällä. Lapsellisempi ääni oli paljon helpompi kestää, koska se oli hiljaisempi, rauhallisempi ja monella muullakin tapaa mukavampi.

”Älä viitsi. Kyllä hänellä näyttää jokin määränpää olevan.” Toinen ääni sanoo hiukan toruvaan sävyyn. Tuo äänen sävy tuo mieleen äidin, joka toruu lastaan tuon tehtyä tai sanottua jotain sopimatonta. Sellainen tuo ääni on aina ollut lapsellinen, mutta silti jollain tapaa myös äidillinen.

”Paskat. Eihän tolla ole edes aivoja.” Toinen ääni räyhää. Hän korottaa ääntä turhankin paljon. Toinen asia, mikä lapsellisessa äänessä on mukavampaa on sen säädyllinen kielen käyttö ja käytöstavat, jotka toiselta näyttävät puuttuvan kokonaan.

Tuo lapsellinen ääni on oikeastaan joskus ihan mukava. Se pitää seuraa kun on yksinäistä, mutta vaikka se puhuisikin jonkun muunkin ollessa läsnä se on helppo sivuuttaa. Kuitenki tuo juuri ilmestynyt uusi ääni on kuitenkin aivan toista luokkaa. Se kuulostaa jollain tapaa epämielyttävältä ja se on koko ajan nälvimässä, mikä on omiaan ärsyttämään Sasukea.

Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen Sasuken on hankala keskittyä mihinkään muuhun kuin noihin kahteen ääneen. Heiveröisempi ääni on helppo ohittaa, koska sen läpi kuulee kaiken muun, mutta matala ääni peittä kaiken muun alleen.

”Miks hitossa sä edes seuraat tota idioottia.” Matala ääni jatkaa marmattamistaan yhä vain kovenevalla äänellä yrittäen selvästi yllyttää Sasukea sanomaan jotain, jotakautta hän näyttäisi aivan idiootilta.

”Turpa kiinni!” Sasuke murahtaa mahdollisimman hiljaa ja siirtää kätensä ohimoilleen puristaen ne vaistomaisesti nyrkkiin. Hän on huomaamattaan pysähtynyt. Tyytyväinen murahdus kaikuu Sasuken pään sisällä matalan äänen onnistuessa aikeissaan.

Lee seisoo muutaman askeleen päässä Sasukesta katsoen tuota huolissaan. Hän astuu muutaman askeleen lähemmäs Sasukea. Hän koskettaa varovasti toisen jännittyneitä käsiä valmistautuen vetämään kätensä pois toisen torjuessa hänen kätensä.

Sasuke nostaa katseensa Leen silmiin. Vihdoin äänien riitely tuntuu hiljenevän hiukan. Ne eivät katoa, mutta hiljenevät, joka auttaa jo paljon.

Sasuke loihtii pienen hymyn kasvoilleen, jotta Lee ymmärtäisi jatkaa matkaansa. Ihme kyllä hän ymmärtää saman tien mitä toinen poika tarkoittaa.
Hän tarttuu tottumuksesta Sasukea ranteesta alkaen vetää häntä pitkin poikien huoneiden käytävää.

Hän pysähtyy kaksi ovea ennen Sasuken huonetta ja avaa edessään olevan oven. Hän päästää hiukan hämmentyneen Sasuken astumaan edellään huoneeseen ja kävelee toisen perässä sulkien oven jäljessään.

Sasuke seisoo hetken keskellä huonetta tutkien sitä tarkkaavaisena.
”Täähän on täysin samanlainen kun sun huone.” Sasuken päänsisäinen ääni marmattaa tyytymättömänä. Tottakai sillä on jotain valittamista. Ei naisen äänikään varmaan huoneesta tykkää, mutta se ei sentään valita.

Sasuke murahtaa hiljaa toivoen, että tuo matala ääni olisi pysynyt poissa. Ei se ole ennenkään ilmoittanut itsestään, joten miksi nyt? Tällaisella hetkellä. Ajatuksissa pitäisi olla tilaa niin monelle muullekkin asialle.

Sasuke hätkähtää tuntiessaan toisen pojan käden taas ranteensa ympärillä. Hän oli huomaamattaan nostanut kätensä ohimolleen, joten hän laskee ne takaisin kylkiään vasten ja avaa silmänsä, jotka hän on myös huomaamattaan sulkenut.

Lee irrottaa kätensä toisen ranteen ympäriltä katsoen edellen Sasuken hiukan hämmentynyttä olemusta hänen seistessä ovensuussa tuetämättä mitä hänen pitäisi tehdä.

Sasuke katselee vielä hetken ympärilleen ennen kuin kävelee nurkassa olevan sängyn viereen ja kääntää kysyvän katseensa Leehen. Poika nyökkää ja Sasuke istahtaa sängylle hiljaisuuden leijuessa käsin kosketeltavana heidän välillään.

Lee katselee hetken toista poikaa, joka istuu hiukan vaivautuneena hänen sänkynsä päädyssä.
Hetken mietittyään Lee kävelee hitaasti sängyn toiseen päätyyn istuen varovasti. Hän nostaa jalkansa sängylle koukkuun ja kietoo kätensä niiden ympärille. Hän laskee päänsä polviensa varaan ja sulkee silmänsä.

Sasuke katsoo sivusilmällä Leetä, jolla ei näytä olevan pienintäkään aikomusta katkaista hiljaisuutta heidän välillään. Ihme kyllä Sasukesta hiljaisuus ei tunnu yhtään hullummalta vaihtoehdolta. Ehkä kuitenkin oudolta, mutta se on miljoona kerta parempi vaihtoehto kuin se, että pitäisi keksiä jokin puheen aihe ja loppujen lopuksi päädyttäisiin puhumaan päivän säästä.

Hiljaisuus ei ole painostava toisin kuin joidenkin ihmisten seurassa. Leen seurassa se on suoraan sanoen luontevaa. Se saa Sasuken ihmettelemään matalan äänen aiemmin mainitsemaa hiljaisuutta. Miten voi olla mahdollista, että ADHD:n kanssa voi olla olemassa luonteva hiljaisus?

”Sano nyt jotain. Eihän tää hiljasuus pääty koskaan, jos sä pidät koko ajan sen saatanan turpas kiinni.” Aloittaa taas räyhäämisensä matala ääni. Se oli lakannut hetkeksi, joten Sasuke luuli sen vihdoin hellittävän, mutta turhaa. Ääni on kuitenkin hiukan hiljaisempi kuin aikaisemmin. Kuitenkin ääni on liian kova sen sivuutettavaksi.

Sasuken kädet puristuvat jännityksestä nyrkkiin. Hän kuitenkin varoo tarkoin nostamasta käsiään takaisin ohimoilleen, jotta toinen poika ei huomaisi hänen kireyttään. Tuo ääni saisi jättää hänet rauhaan. Tuo ainainen ilkkuminen käy pahemman kerran hermoille.

Sasuken peittely yrityksestä huolimatta Lee vaistoaa ilmapiirissä tietyn muutoksen ja nostaa katseensa Sasukeen, jonka suu on vetäytynyt tiukaksi viivaksi ja silmät painuneet kiinni. Lee laskee kätensä Sasuken jännittyneen nyrkin päälle katsoen toistan kysyvästi.

Lee vetäisee kätensä pois toisen käden päältä Sasuken sävähtäessä Leen kosketusta. Hän avaa silmänsä ihmeissään. Matala ääni hänen päässään on hiljennyt lähes kokonaan. Hän kääntää katseensa Leehen ja kohtaa toisen kysyvän katseen hämmästyneenä.

Lee laskee katseensa käsiinsä, jotka lepäävät nyt hänen maahan laskettujen jalkojensa päällä.
Hän nousee ylös sängyltä, koska uskoo toisen yllättävän reaktion johtuneen siitä, että hän on liian lähellä toista.

Ennen kuin Lee ehtii ottaa askeltakaan poispäin Sasuke tarraa toisen käteen hätäisesti. Hän pelkää  äänen päässään vahvistuvan taas jos Lee lähtee yhtään tuon kauemmaksi, vaikka ei itsekkään tiedä mistä moinen ajatus kumpuaa.

Lee kääntää hiukan hölmistyneen katseensa takaisin Sasukeen, joka vastaa katseeseen anovasti. Lee istuu sängylle Sasuken viereen ymmärtämättä edelleenkään toisen omituista käytöstä.
Hän ei kuitenkaan kysy mitään. Luultavasti kaikilla on täällä omat ongelmansa, eikä Sasukea luultavasti huvittaisi pätkääkään ruveta selostamaan omaansa kenellekkään.

Sasuke on juuri avaamassa suutaan kun Leen huoneen ovi avautuu ja sisään astuu keski pituinen ruskeahiuksinen mies. Miehen ruskeat paksut hiukset on sidottu poninhännälle takaraivolle.  Miehen kasvojen yli kulkee näkyvä arpi, joka korostaa hänen hiukan ahdistunutta myötätuntoon vivahtavaa katsettaan hänen mainitessaan Leen nimen.

Lee nousee sängyltä Sasuken seuratessa katseellaan toista hänen kulkiessaan kohti Sasukelle tuntematonta miestä.
”Sasuke. Voisitko poistua hetkeksi. Voisi olla parempi jos menisit omaan huoneeseesi.” Mies kehottaa sointuvalla äänellä.

Hän selvästi yrittää kuulostaa pirteältä, mutta onnistuu surkeasti. Hänen silmänsä ovat kuin avion kirja. Niistä kuvastuu tunteiden kirjo. Päälimmäisenä kaikista on kuitenkin suru jonkun toisen puolesta.

Sasuke nousee sängyltä ja kävelee ulos ovesta jota mies pitää auki. Ovi sulkeutuu Sasuken perässä ja hän jää seisomaan oven ulkopuolelle. Hän tietää, että tuo tuntematon mies käski häntä menemään omaan huoneeseensa, mutta uteliaisuus ottaa hänestä vallan ja hän painaa korvansa vasten ovea.

Sisältä kuuluu sängyn narahdus jonkun istuessa sille. Huoneessa on aivan hiljaista. Huomasiko mies, että Sasuke jäi odottamaan oven taakse? Ei huomannut. Kuluu pitkä tovi ennen kuin sointuva miehen ääni jatkaa keskustelua.

”Tätä ei ole helppo kertoa, joten toivon, että et keskeyttäisi minua. Ja tiedän myös, että nyt ei todellakaan ole hyvä hetki sinun terveytesi kannalta, mutta tieto tulee sinulle kuitenkin tavalla tai toisella.” Mies selittää hiukan vastahakoisesti kiertäen mahdollisimman monen mutkan kautta. Selvästikkään hän ei ole vapaaehtoisesti tullut kertomaan asiaansa Leelle.

Hetken hiljaisuuden jälkeen mies jatkaa huokaisten.
”Vanhempasi joutuivat auto-onnettomuuteen.” Miehen ääni sanoo hiljaa. Hän jatkaa asiaansa hiljaisemmalla äänellä. Niin hiljaisella, että Sasuke ei erota sanoja. Hän kuulee vain yksittäisiä sanoja, joista suurin osa lausuttuna Leen hennolla äänellä. 'Niin', 'miksi', 'ei voi olla', 'tänään'.
Loput sanat hukkuvat lauseiden sekaan kunnes keskustelu päättyy. Ja huoneeseen laskeutuu hiljaisuus.

Sasuke painaa korvansa tiukemmin oveen kiinni kuullakseen onko keskustelu varmasti loppunut. Hän kuitenkin kuulee sisältä hitaasti voimistuvan äänen.

”Ei, ei, ei, ei, ei, ei” Huoneesta kuuluu Leen voimistuva ääni. Aluksi ääni on niin hiljainen, että Sasuke kykenee juuri ja juuri erottamaan sen oven läpi, mutta ääni voimistuu voimistumistaan. Ja pian Sasuken ei tarvitse edes painaa korvaansa ovea vasten kuullakseen äänen.

Sasuke raottaa ovea varovasti ja kurkistaa sisään. Lee makaa sängyn nurkassa jalat tiukasti rintaansa vasten ja kädet niiden ympärillä. Ruskeahiuksinen mies seisoo avuttoman näköisenä sängyn vieressä miettien selvästikkin mitä hänen pitäisi tehdä.

Sasuken astuessa huoneeseen miehen katse kääntyy Leestä Sasukeen. Nyt katse on muuttunut. Nyt päälimmäisenä tunteena on pikemminkin epätoivo. Mies on selvästikkin aarvannut Leen reaktion uutiseen, mutta ei siltikään tiedä mitä hänen pitäisi tehdä.

Mies kääntää katseensa takaisin poikaan, jonka valitus on muuttunut hiukan hiljaisemmaksi. Ruskea hiuksinen mies kävelee Leen vierelle laskien kätensä toisen kädelle rauhoittavasti. Lee huitaisee toisen käden pois omansa päältä. Mies perääntyy katse edelleen Leessä.

Sasuke seisoo hetken paikallaan miettien mitä pitäisi tehdä.
”Mene hänen luokseen.” Lapsellinen ääni kehottaa. Sasuke seisoo edelleen paikallaan odottaen matalaa ääntä joka väittäisi vastaan, mutta tällä kertaa toista ääntä ei kuulu. Se ei hiiskahdakkaan, vaikka sillä olisi mahtava tilaisuus nälviä Leetä oikein urakalla ja se ihmetyttää Sasukea kovasti.

Sasuke kävelee hitaasti Leen sängyn viereen ja istuu sängyn reunalle.Hän laskee kätensä Leen kädelle valmiina nousemaan ylös toisen torjuessa hänet. Hänen yllätyksekseen Lee ei kuitenkaan huitaise hänen kättään pois.

Lee kääntää katseensa Sasuken huolestuneisiin ja hämmennyksen sekaisiin silmiin hymyillen hiukan. Hymy ei kuitenkaan ole aito, jonka voi päätellä myös poskille edelleen virtaavista kyyneleistä.

Sasuke antaa edelleen kätensä levätä toisen käsivarrella. Lee puree huultaan yrittäen saada kyynel tulvan loppumaan, mutta turhaan. Hän hautaa kasvot käsiinsä, jotta Sasuke ei näkisi hänen kasvojaan.

Sasuke tarttuu pojan molempiin käsiin vääntäen ne pois toisen kasvojen edestä. Edelleenkään Lee ei suostu kohtaamaan toisen katsetta, vaan pitää katseensa tiiviisti sängyn peitossa.

Sasuke hätkähtää Leen noustessa istumaan ja painaessaan päänsä toisen rintaa vasten nyyhkyttäen edelleen. Sasuke katsoo hetken ällistyneenä toisen nytkähteleviä hartioita ennen kuin kietoo kätensä varovasti toisen ympärille.

Pikkuhiljaa Leen hengitys alkaa tasaantua ja hartioiden nytkähtely lakkaa lähes kokonaan. Hän ei kuitenkaan suostu irrottamaan otettaan Sasukesta. Tilanne on Sasukelle kovin outo. Hän ei ole koskaan päästänyt ketään Itachin lisäksi näin lähelle itseään.

”Anteeksi.” Lee kuiskaa itkun heikentämällä äänellä kasvot edelleen Sasukelta piilossa. Sasuke katsoo hetken Leetä tietämättä mitä hänen pitäisi sanoa. Lopulta hän kuitenkin tyytyy hymähtämään hiukan ja pörröttämään toisen hiuksia.

Sasuke kääntää katseensa ovelle, jonka edessä hänelle edelleen vieras mies oli hetki sitten seissyt. Hänen yllätykseen huone on tyhjä. Mies on luultavasti lähtenyt huomattuaan toisen pojan rauhoittuneen tarpeeksi, ellei hän sitten lähtenyt hakemaan jotakuta rauhoittelemaan Leetä.

Sasuke laskee kätensä varovasti Leen pään päälle silittäen toisen mustia sileitä hiuksia.
”Lee?” Sasuke sanoo hiljaa hiukan kysyvään sävyyn. Toinen ei kuitenkaan reagoi mitenkään Sasuken kysymykseen, joten Sasuke vetäytyy hiukan kauemmas Leestä nostaen toisen leukaa varovasti.

Sasuken yllätykseksi hän kohtaa toisen suljetut silmät. Sasuke jää hetkeksi katsomaan Leen rauhallisia kasvoja, ennen kuin laskee varovasti toisen makaamaan sängylle.
Sasuke jää itse istumaan sängyn jalkopäähän katselemaan toista joka tuhisee rauhallisena sängyssään.

Huone on täysin hiljainen lukuunottamatta  Leen tasaista hengitystä.