Hah. lupaus pidetty! Mähän sanoin et seuraavan osan saapumisessa ei mene kuukautta ;) Tänäänhä on vasta 22. päivä ! :D

Siis. Mulla oli todelline burn out. Ilman sitä tää osa ois tullu varmaa joku 10. päivä. Mä en siis vaan jaksanut kirjottaa. Mua ei kiinnostanu pätkääkää. Mä en jaksanu.

Sit mä menin mökille ja päätin että mähän muuten jaksan. Jätin Pelastaja-ficcini kesken, tälle ficille ei kävis niin. Ei todellakaan.

- - - -
Kävelin pitkin Konohan katuja kohti Hokagen toimistoa. Olimme Irukan kanssa harjoituttanut Aikenia, Gohania ja Tonbonia päälle kolmisen viikkoa, ja olimme päättäneet suorittaa ensimmäisen tehtävän yhdessä. Tai no, minä olin päättänyt, halusin vihdoin viettää kokonaisia päiviä Irukan seurassa, vaikken uskaltanut kertoa hänelle vielä mitään tunteistani.

Iruka oli niin ihana. Hänen silmänsä, ihonsa, poskensa, arpensa, huulensa. Kaikki oli täydellistä. Hän oli mukava, ystävällinen, luotettava, huumorintajuinen ja oikeudenmukainen. Kaikkea, mitä ihmisissä ihannoin.

Rakastin häntä, ei siinä muu auttanut.

Konohan kylä kukoisti. Puiden oksat olivat vihreinä ja pikku-ninjat leikkivät puistossa vanhempiensa vahtivien silmien alla. Kenelläkään puistossa olevalla lapsella ei ollut otsasuojusta. Lapsuus päättyy, kun nousee geniniksi. Niinhän sitä sanotaaan.

Huomaamattani olin saapunut jo Tsunade-saman toimiston ovelle. Täysin omissa ajatuksissani ja vaistonvaraisesti olin kiivennyt portaat ja kävellyt oikean oven eteen. Toisaalta, olin kulkenut sen reitin niin monesti, että osaisin sen unissanikin.

Avasin oven ja astuin sisään toimistoon.

Ei voi olla totta. Tsunade-sama nukkui, pää nojaten työpöytää vasten. Niin Tsunaden tapaista, niin hokagen tason vastaista.

Hiippailin hiljaa naisen taakse, ja näin Tontonin nukkuvan emäntänsä tapaan pöydällä.

Hokage vai? Mutta toisaalta, olihan Yondaime-hokagekin nukahtanut pariin otteeseen työpöytänsä ääreen. Niinä kertoina tosin hokagella oli huolenaan Kyuubin-hyökkäys ja Kushinan sairaus.

Tontonista sain kieron ajatuksen. Otin kiinni possun molemmista kyljistä, ja varoin herättämästä sitä. Hiljaa hiippailin takaisin hokagen-pöydän eteen, aivan Tsunade-saman korvanjuureen.

Yksi... Nostin Tontonin kärsän Tsunade-saman korvan kohdalle.
Kaksi... Siirsin hiukkasen chakraani käsiini, en kuitenkaan niin paljoa, että olisin vahingoittanut Tontonia operaatiossa, jonka aioin seuraavaksi tehdä.
Kolme! Painoin Tontonin kylkiä kummallakin kädellä voimakkaasti yhteen. Porsas heräsi ja kiljaisi säikähdyksestä. Tsunade-sama heräsi nytkähtäen.

”Hokage-saman ei kuuluisi nukkua työtehtäviensä aikana”, mutisin hiljaa toivoen, ettei Tsunade kuulisi.

”Älä ikinä herätä nukkuvaa Hokagea”, Tsunade-sama mutisi. Tästä ei seuraisi mitään hyvää.

”No, nyt kun olet herännyt, palataanpa asialle”, sanoin Tsunadelle, ja kävelin takaisin hänen työpöytänsä eteen. ”Olemme Irukan kanssa harjoittaneet genineitä, ryhmä kahdeksaa, yli kolme viikkoa. Päätimme ottaa heille ensimmäisen tehtävän suoritettavaksi, ja tottakai olisimme Irukan kanssa mukana.” Painotukseni tuli vahingossa, ja toivoin jälleen, ettei Tsunade-sama huomaisi. Onneksi hän oli keskittynyt selaamaan papereitaan.

”Hmm.. Saatte tehtävänne. Käykää viemässä nämä kääröt Kazekagelle Sunaan”, nainen mutisi, ja heitti kaksi kääröä suoraan käsiini. Käännyin kannoillani, ja suljettuani oven, kuulin jo voimakkaan kuorsauksen oven lävitse. Tuo nainen ei ikinä muuttuisi.
- - - - -

Olin sopinut tapaavani Irukan ninja-akatemian edessä, jotta voisimme suunnitella tapaa, jolla kertoisimme genineille tulevasta tehtävästä. Ja tottakai halusin viettää aikaa Irukan kanssa.

”No, millaisesta tehtävästä on kyse?”, Iruka kysyi saavuttuani paikalle. Suloisin ikinä. Iruka oli suloisin. Ikinä.

”C-luokan tehtävä. Me viisi käymme viemässä nämä kaksi kääröä Kazekagelle”, selostin miehelle, ja vetäisin jounin-liivini taskusta kaksi kääröä. Hän katseli pilviä ja hymähti myöntäväksi vastaukseksi.

”Tuo yksi pilvi näyttää aivan puulta”, Iruka kuiskasi hiljaa. Katsahdin taivaalle, mutta näin vain pilviä.

”Minä näen vain pilviä”, mutisin hiljaa. Iruka naurahti kommentilleni.

”Käytä mielikuvitustasi, Kakashi-sensei”, mies katsahti syvänruskeilla silmillään minuun, ”mutta nyt meidän on lähdettävä harjoituskentälle kertomaan ryhmä kahdeksalle heidän tulevasta tehtävästään”.

- - - - -

”C-tason tehtävä! En varmana suorita, en suostu tähän, olen aivan liian hyvä ninja suorittamaan c-luokan tehtävää!” oli Gohanin ensireaktio meidän kerrottua ryhmälle tehtävästä. Miksi minulle tulee kaikesta mieleen Naruto?

”Gohan, sinä olet genin-tasoinen ninja!”, huokaisin tytölle laskettuani ensin hitaasti kymmeneen.

”Mutta minusta yritetään tehdä Konohan huippuchuuninia!” tyttö rääkyi kahta kamalammin. Viikkoja taaksepäin tapahtuneesta avautumisesta ei ollut enää jälkeäkään, ja olin jo osittain sitä mieltä, että tyttö oli keksinyt koko tarinan. Niin kliseiseltä se kuullosti.

”Oletko ikinä kuullutkaan tehtävien luokista? Geninit suorittavat D- ja C-tason tehtäviä, chuuninit, kuten Iruka, suorittavat B-tason tehtäviä, ja minun kaltaiseni jouninit A-tason tehtäviä. S-luokan tehtävät ovat huippu-jounineita tai ANBUja varten. Sinä olet Genin”, tiuskaisin Gohanille. Useimmiten tunteistani huolimatta en jaksanut välittää lupauksestani Irukalle.

”Mutta te teette minusta chuuninin, joten mikä siinä on, ettemme voisi ottaa B-tason tehtävää?”, Gohan tiuskaisi, ja hänen ryhmänsä pojat katsoivat toisiaan vaivautuneena. Aika ajoin heitäkin nolotti Gohanin käytös. Siltikään he eivät sanoneet mitään.

”Niin, mutta nyt hokage-sama antoi meille C-tason tehtävän. Olenhan minäkin jounin, ja Iruka on chuunin, ja silti tulemme teidän mukaanne tähän tehtävään”, painoin käteni korvilleni, ja esitin etten olisi kuullut Gohanin vastalausetta. Kieltämättä Gohanin punainen naama näytti hieman huvittavalta.

”No milloin me lähdemme matkaan?”, Tonbon köhäisi pitkän hiljaisuuden jälkeen. Katsahdimme Irukan kanssa toisiimme, ja sen jälkeen kuin yhteisestä ajatuksesta taivaalle aurinkoon.

”Hmm...”, Iruka näytti hetken aikaa miettivänsä kysymystä. ”Nyt.”

Käännyimme täydellisyyden kanssa kannoillamme, ja hyppäsimme nyt edessämme olevan metsän puiden oksille. Vaikkemme vilkaiseetkaan taaksemme, kuulimme geninien lähtevän seuraamaan meitä. Eiväpä he muuta olisitkaan voineet tehdä.

Hidastin hieman vauhtiani, niin että jäin jonon hännille. Olin päättänyt harjoituttaa genineitä samalla, kun teimme matkaa Sunaan.

”Oletteko harjoitelleet Ebisun kanssa chakran hallintaa?”, kysyin edessäni olevalta Aikenilta. Poika säpsähti hieman, mutta tokeni pian.

”Ei, emme ole”, hän vastasi lyhyesti, ja kääntyi jälleen eteenpäin. Keskityin tarkkailemaan pojan jalkatyötä hyppiessä, ja huomasin siinä paljon virheitä. Hän käytti selvästi pelkkää lihasta, kuten Rock Lee ja Gai käyttivät. Siiryin linjassani hieman vasemmalle, ja huomasin Tonbonin tekevän saman virheen. Liikuin oikealle, ja huomasin Gohanillakin vaikeuksia. Tätä menoa he eivät jaksaisi juosta enää kauan.

Kiristin jälleen vauhtiani, ja säntäsin joukon ensimmäiseksi. Tarkkailin Irukan jalkatyötä, ja vertasin sitä geninien jalkatyöhön. Tutkimukseni tulos vahvistui entisestää, ja päätin kertoa siitä Irukalle. ”Gohan ja pojat eivät osaa käyttää chakraansa oikein”, käänsin kasvoni Irukaa päin. Harmikseni hän katsoi tiukasti eteenpäin, jottei vahingossakaan törmäisi mihinkään.

”Eivät niin, huomasin sen jo muutamia viikkoja taaksepäin”, mies vastasi ihailtavan tyynellä äänellä, ja olin sulaa.

”Me voisimme harjoittaa heitä siinä.”

”Niin minäkin arvelin, ehkä tämän tehtävän jälkeen?”

”Nyt.”

Tavastaan poiketen Iruka katsoi minua kummastellen. Hidastin jälleen vauhtiani jäädäkseni jonon hännille. ”Aiken, Gohan ja Tonbon”, puhuin kovalla äänellä. ”Te ette osaa hallita chakraanne.”

Kuten osasin arvata, Gohan oli eri mieltä kanssani. Suljin korvani hänen mielenosoitukseltaan, annoin sanojen valua toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Rasittava kakara.

”Te kaikki kolme, siirtäkää chakranne jalkoihinne nyt, älkää pysähtykö”, Iruka huikkasi yllätyksekseni jonon etunenästä. Hän näytti tajunneen harjoituksen idean: jos geninit eivät oppisi käyttämään chakraansa mahdollisimman pian, he uupuisivat, eivätkä jaksaisi matkata Sunaan asti. Eikä kukaan kunnon ninja halunnut luovuttaa.

Aiken, Tonbon ja Gohan näyttivät keskittyneiltä. Otin sharinganini esiin otsasuojuksen alta seuratakseni kolmikon chakravirtoja. Tonbon näytti olevan chakran käsittelyssä paras, mutta ei Aiken hänelle paljoa hävinnyt. Gohanin chakravirrat sen sijaan olivat yhtä sekasortoa. Tyttö ei saanut edes tuntumaa chakrastaan, eikä onnistunut käsittelemään sitä ollenkaan.

Aiken ja Tonbon saivat chakran siirrettyä jalkoihin lähes samaan aikaan, ja he säntäsivät juoksuun. He näyttivät olevansa kuin luonnonlahjakkuuksia chakran hallinnassa. Gohan puolestaan ei saanut tippaakaan chakraa jalkoihinsa, vaikka kuinka yritti.

”Et oikein hallitse tätä”, totesin ykskantaan tytölle, joka puristi käsiänsä yhteen yhä kovemmin. Hän puri hammasta,  mutta ei saanut chakraa virtaamaan.

”Minähän en pojille häviä”, tyttö karjaisi, ja puristi käsiään rystyset valkeina. Kovasta yrityksestä huolimatta mitään ei tapahtunut.

”Luovuta jo”, sanoin tytölle, joka alkoi pikkuhiljaa näyttää uupumisen merkkejä. Aiken, Tonbon ja Iruka juoksivat jo kaukana edessäpäin, ja olin jäänyt kahdestaan Gohanin kanssa. Vihdoin viimein tyttö luovutti, ja väsähti saman tien eräälle oksalle. Hän oli käyttänyt kaikki voimansa pysyäkseen mukana, mutta ei jaksanut enää. Päätin tehdä hänen kohdallaan poikkeuksen.

”Hyppää kyytiin”, ehdotin Gohanille, hypähdin oksalle ja osoitin selkääni. Vaikka inhosin syvästi reppuselkä-kyytiä, ei tyttöä voinut tännekkään jättää. Hän oli sentään yrittänyt parhaansa.

”Kiitos, sensei”, tyttö kuiskasi heikolla äänellä, ja ensimmäistä kertaa kuulin hänen kiittävän. Nostin tytön selkääni, siirsin onnistuneesti chakran jalkoihini, ja panin juoksuksi. Pian saimmekin Irukan, Aikenin ja Tonbonin kiinni.

”Tämä on hauskaa!” Tonbon ilakoi juostessaan kovempaa kuin ikinä, Aiken vierellään. Kaksikko juoksi ylimääräisiä kierroksia puiden siimeksessä kuin kilvoitellen. Tonbon oli aina Aikenia hieman nopeampi, sillä hän osasi chakran hallinnan paremmin, kuin Aiken. Aiken oli laskenut Pinkumarun päänsä päältä, ja sekin juoksi iloisesti ympäriinsä. Poikien ja koiran ilakointia oli ilo seurata.

”Gohan ei hallitse chakravirtojaan, ei ollenkaan”, kuiskasin Irukalle, jottei Gohan selässäni kuulisi, mutta turhaan. Tyttö oli kaiken fyysisen rasituksen jälkeen nukahtanut selkääni vasten.

”Kysyinkin siitä Aikenilta”, Iruka näytti totiselta. ”Kuuleman mukaan Gohan ja Hyuuga-klaanin Hanabi taistelivat kerran keskenään harjoitusmielessä. Hanabi käytti kuitenkin juukenia, ja vaurioitti Gohanin chakra-järjestelmää pysyvästi” mies sanoi lähes sääliä tihkuvalla äänellä. Katsahdin häneen, ja huomasin miehen pyyhkäisevän kyyneleen silmäkulmastaan.

”Olen täysin samaa mieltä”, mutisin lähinnä itsellleni. Söpöliini huokaisi syvään ja rykäisi kerran.

”Alamme kaikki olla pikkuhiljaa väsyneitä”, hän viittasi Aikenia ja Tonbonia päin, ja totta tosiaan, vaikka pojat juoksivat vieläkin ympäriinsä, heidän vauhtinsa oli jo heikentynyt. ”Minusta meidän pitäisi pystyttää leiri, ja yöpyä täällä.”

Kuin yhteisestä ajatuksesta säntäsimme poikien eteen, ja juoksimme läheisen metsäaukion laidalla olevalle puulle. Laskeuduimme alas, ja laskin Gohanin maahan. Iruka opasti poikia pystyttämään leirin oikeaoppisesti, hakemaan puita nuotiota varten, levittämään makuupussit mahdollisen tiiville alueelle ynnä muut tärkeät tiedot ja taidot leirin pystyttämisestä. Samaan aikaan kaivoin itse Gohanin repusta hänen makuualustansa sekä -pussinsa. Nostin varovasti tytön makuupussinsa sisään varoen herättämästä häntä.

Noin vartin päästä pojat olivat koonneet leirimme. Nuotio räiskyi iloisena valaisemassa meitä viittä. Aiken ja Tonbon istuivat makuupusseissaan vierekkäin ja katselivat nuotiota. Iruka oli siirtynyt istumaan viereeni, ja olemukseni sähköistyi. Kunpa hän tietäisi, mitä tunsin häntä kohtaan, kaikki olisi silloin niin helpompaa.

Toisaalta kaikki voisi olla silloin myös vaikeampaa. Jos hän alkaisi vihata minua. Jos hän ei kestäisi katsoa minua silmiin. Vaikka ihastun, ei, rakastun ihmiseen, en sukupuoleen, Iruka saattoi olla päinvastainen henkilö. Ehkä hän ei sietänyt miehiä siinä mielessä.

Havahduin ajatuksistani tunteasseni painoa vasemmalla olkapäällä. Vilkaisin siihen suuntaan, ja ihmetyksekseni näin Irukan nukahtaneen, nojaten päällään olkapäähäni. Hän näytti suloiselta nukkuessaan, enkä hennonnut herättää häntä. Katsahdin nuotion toiselle puolelle, ja hymähdys karkasi huuliltani huomatessani Aikenin ja Tonboninkin nukahtaneen jo. Varovaisesti laskin Irukan pään maahan, ja kaaduin itsekin taakepäin.

Ehkä kaikki huoleni olivat turhia.