Edellinen osa


*****



MUSTIIN PUKEUTUNUT WAPPU
Osa II


Neji sutaisi kasvoilleen äkkiä jonkinlaisen hymyn. ”Tervehdys, Nara. Mitäpä sinä?”
Nara hymähti ja virnisti. ”Tulin katsomaan, jäisitkö leikkimään vielä vähän lisää salapoliisia tänne hautausmaalle. Näin sinut siellä aidan tuolla puolen.”
Nejin hymy hyytyi toviksi. ”Pahoittelen”, hän sai sanottua nopeasti. ”En kai häirinnyt?”

”Tjaa-aa”, Nara totesi ja raapi hieman niskaansa. ”Etpä oikeastaan. Oikeastaan varauduinkin jo siihen, että joku ihmettelisi, miksi kuljen mustissa vappuaattona. Vaan minkäs sille voi, että hän kupsahti silloin.” Nara vinkkasi päällään hautakiven suuntaan.

”Otan osaa”, Neji lausahti.

”Kiitos, mutta mitä turhia. Hän kuoli tasan neljä vuotta sitten…” Nara vilkaisi kelloaan, ”tai tarkemmin sanottuna kolme vuotta, kolmesataakuusikymmentäneljä päivää, kuusitoista tuntia ja kaksikymmentä kolme minuuttia sitten. Mutta vuosipäivä tämä joka tapauksessa on.”

Nejin kulmat kupruilivat.
”Jokin vaivaa sinua?” Nara avusti.
”Hieman”, Neji myönsi. ”Kuka tämä Asuma Sarutobi oli sinulle?”
”Yläasteen matikanope.”
”…ahaa. Aikamoinen sattuma.”

”Niinpä. Kun kerran olet nykyään matikanassarini, voit kai kutsua Asumaa vanhemmaksi kollegaksesi… näh. Antaa olla. Yritin vain olla hauska.” Nara siirsi kapeat, laiskat silmänsä irti hautakivestä ja kohti Nejiä. ”Haiskahtaa vähän siltä, että tässä sopassa on sinulle jotain epäselvää.”

”…hah?”
”Muistan sen ilmeesi eilisen matikan laskareissa, kun huomautin niistä tehtävistä. Ja tänään jäit kummastelemaan minua enemmänkin sen sijaan, että olisit vain mennyt omaan suuntaasi.”
”Pahoittelen yhä jos häiritsin.”
”Sanoin jo, ettet häirinnyt. Mutta. En ole psykologi, mutta ihmetteletkö minussa jotain, vai kuvittelenko ihan vain omiani?”

Neji nyökkäsi ensimmäisen väittämän kohdalla ja puisti päätään toisessa. ”Ihmettelen ja et kuvittele. Nara, sinä näytät todella osaavan matematiikkaa.”
”Siksi pääsinkin opiskelemaan tuonne.”
”Mutta et tee kotitehtäviä?”
”En. Ei huvita.”
”Ja… et läpäise kursseja?”
”Ei kylliksi pisteitä kokeista.”
”En tarkoita saarnata, mutta sinulla oli nollarivit molemmissa vanhoissa välikokeissa!”
”Ihmekös, kun en edes tullut kokeisiin.”
”Mutta…”
”Hmh?”

Neji pureskeli huultaan ennen kuin puhui. ”…tunnut kyllä sellaiselta tyypiltä, että pääsisit laulellen laajasta matematiikasta läpi, jos vain laittaisi edes hieman tikkua ristiin.”
”En osaa laulaa enkä ole puuseppä.”
”Miksi siis vain annat kurssien valua itsestäsi ohi? En totta puhuen ymmärrä. En sinun potentiaalillasi.”
”En ole myöskään putkimies, ja sähköopin jutut käytiin jo keväällä.”

Nejiä alkoi ärsyttää moinen näsäviisastelu. Nara ei tuntunut ottavan Hyuugaa vakavasti!

”Kuule, oikeasti – ”
”No olkoon, ei se juttu mikään salaisuus ole”, Nara tokaisi kättään huiskauttaen. ”Voin siis ihan hyvinkin kertoa, jos sinusta tietämättömyys on noin vaivalloista.”
”Tuota…”

”Juttu on tosin aika pitkä, joten mitä jos mentäisiin kahvilaan puimaan sitä? On vaivalloista seisoa, kun on paljon puhuttavaa, ja suukin pitäisi kostuttaa välillä. Ei millään viinalla kumminkaan, minä en sellaisiin koske.”

”Kuin en minäkään, kun –”
”Käykö Coffee House tuolla keskustassa?”
”…sopii.”


***


Mielenkiintoista. Joskus assistentti tai opettaja saattoi kutsua opiskelijan kahville halutessaan tehdä tilit selväksi jonkin opintoihin liittyvän asian kanssa, mutta nyt oli käynytkin päinvastoin. Haettuaan kahvikupilliset ja Naran napattua mukaan possumunkin kaksikko siirtyi ikkunapöydälle melko etäälle tiskistä. Kuppila oli sitä siistiä Coffee House -laatua: siisti, tehokas, nopea. Sinne mentiin, siellä maksettiin kahvit, siellä vietettiin kahvitauko aikaa tuhlaamatta ja sieltä lähdettiin nopeasti.

Neji siemaisi kahviaan, mutta Nara ei taas koskenutkaan omaan kuppiinsa. Sen sijaan hän kaivoi uudelleen lompakkoaan esille ja kaivoi siitä jotain. Se jokin osoittautui pieneksi, luottokorttia hieman isommaksi valokuvaksi.

”Nykyään Asuma näyttää tupakanpurulta”, Nara lausui kuivasti, ”mutta ennen tuhkaustaan hän näytti tältä.”

Neji silmäisi vilpittömän uteliaana valokuvaa. Kuvassa oli kaksi hahmoa: hyvin pitkä, parrakas mies sekä hontelo teinipoika, ja taustalla oli järvi ja soutuvene. Poika piteli kookasta haukea hieman poissaoleva ja hyvin naramainen ilme kasvoillaan: teinin tunnisti nopeasti jo pelkän ponihännän ja kasvojen ilmeen perusteella Naran nuoremmaksi versioksi. Pitkän miehen, joka piteli leveästi hymyillen kiinni nuoren Naran hartiasta, oli taas oltava tämä paljon puhuttu Asuma.

Vaikkei Neji toistaiseksi tarkemmin Asumaa tuntenut, tämä näytti rehelliseltä ja luotettavalta mieheltä: hän oli päivettynyt, ja hänellä oli hiilenmusta parta ja samanväriset, suhteellisen suorat mutta vallattomat hiukset. Hänellä oli tummat, ystävällisen näköiset silmät ja suupielessään kytevä tupakka. Kyllä, tuollaisen miehen kanssa oli varmasti helppo ystävystyä, jos vain sieti tupakansavua.

”Ja nyt siihen itse asiaan”, kuului nykypäivän Naran ääni. Neji suoristi äkkiä selkänsä ja siirsi katseensa ponihäntäpäähän. Kauan odotettu kertomus alkaisi.

Nara kierrätti katsettaan kahviossa ennen kuin aloitti: ”Asuma oli matikanopettajani yläasteella, joka muuten oli harvinaisen vaivalloinen paikka. Hän oli ehkä aika höllä kurin pitäjä, mutta hän sai oikeasti tehtyä opetettavista asioista mielenkiintoisia. Hänellä oli paljon kaikenlaisia hauskoja, vedellä täytettäviä geometrisiä palikoita sun muita. Kerran hän alkoi selittää Möbiuksen nauhasta kesken tunnin, vaikka meidän piti oikeasti puhua yhtälöryhmistä. Rehtori uhkasi monta kertaa erottaa hänet, kun hän ei noudattanut opetussuunnitelmaa kuin vain suurin piirtein. Mutta totta puhuen mielenkiintoni matikkaan alkoi juuri Asuman tunneista.”

Neji ei viitsinyt kommentoida sitä, mitä hän oikeasti ajatteli Naran matikaninnosta, mutta sen sijaan hän nyökkäsi ja viittasi Naraa jatkamaan.

”Parasta kuitenkin oli se, ettei Asuma ollut pelkästään opettaja”, Nara jatkoi ja hymyili hieman. ”Hän oli myös todella siisti tyyppi. Juttelin hänen kanssaan aina tuntien lopuksi – alkuun kaikista matikkajutuista ja sellaisista, myöhemmin aika lailla kaikesta – ja välillä me pelasimme shakkia yhdessä. Hän ei koskaan voittanut minua, mutta silti hän tahtoi aina pelata kanssani.”

”Harrastatko shakin peluuta?” Neji kysyi.
”En ennen Asumaa harrastanut. Asuma itse asiassa opetti minulle, miten shakkia pelataan.”
”…vai niin. Jatka vain.”

”Noina aikoina kohtasin myös Inon ja Choujin – näitkin heidät tuolla – kun Asuma piti meille kolmelle tukiopetusta, kun hän luuli, ettemme osanneet analyyttistä geometriaa kunnolla. Inosta ja Choujista en tiedä, mutta kyllä minä silloin osasin. Se koe oli vain niin hemmetin ikävystyttävä, etten vaivautunut tekemään sitä.”

Neji ei jostain syystä yllättynyt tuosta viimeisimmästä kommentista.

”Asuma kuitenkin huomasi tykkäävänsä meidän seurastamme, ja hän takertui kerta kerralta useammin juttelemaan meidän kanssamme. Siitä alkaen me kolme hengasimme paljon keskenämme ja Asuman kanssa jopa koulun ulkopuolella. Kävimme kerran jopa reissussa Lapissa, me neljä keskenämme. Asuma oli meille pikemminkin jotain isän ja isoveljen väliltä kuin mitä pelkkä matikanope. Vähän kuin rento kummisetä meille kaikille kolmelle. En tiedä, onko hän muodostanut toisiin oppilaisiin samanlaisia siteitä. Kuitenkin, minä, Ino ja Chouji olimme järkyttävän iloisia siitä, että me olimme kaikki menossa meidän yläasteen yhteydessä olevaan lukioon, ja me voisimme yhä tavata Asumaa päivittäin.”

Naran ilme synkkeni tässä kohtaa. ”Se homma kuitenkin katkesi meidän ysiluokan vapunaattona, kuten varmaan luit hautakivestä.” Neji nyökkäsi, ja Nara jatkoi: ”Silloin minä ja Asuma olimme tuolla laitakaupungilla, etsimme jotain kivaa lahjaa hänen kihlattunsa synttärilahjaksi. Meidän piti myös juoda kahvit jossain samalla reissulla hänen suosikkikahviossaan, parin kilometrin päässä täältä. Oli ilta. Ja sitten tuli se kuja, jota kautta Asuman mukaan pääsisi nopeammin yhteen toiseen kauppaan…”

Naran kasvot vääntyivät irveeseen, ja käsi puristi tiukasti muuten koskemattoman kahvikupin korvaa. Oli ilmiselvää, että aihe oli hänelle vaikea. Neji oli jo ehdottamassa, että Nara voisi lopettaa tähän, kunnes ponihäntäpää jatkoi: ”Sinne oli eksynyt joku sekopää. Täysi friikki. Se hyypiö oli maalannut naamaansa mustalla ja valkoisella pääkallon, ja hän hirnui koko ajan kuin ekstaasissa. Ja mikä pahinta, sillä jätkällä oli hervottoman iso veitsi, lapinleu’un kokoinen. Juonut varmaan vappuviinansa turhan aikaisin, en tiedä… tai sitten hänen elämässään oli kaikki muutenkin rempallaan.”

Neji miltei näki silmissään valokuvassa olleen nuoren Naran tuijottavan kauhuissaan, kun samasta kuvasta peräisin oleva Asuma katsoi epäillen mielipuolisen näköisen, isoa puukkoa kantavan kallokasvoisen junkkarin suuntaan.

”Kuitenkin”, Nara jatkoi jälleen, ”Asuma huomasi tyypin juuri kun aikoi mennä kujalle, ja hän aikoi kääntyä jo takaisin välttyäkseen menemästä liian lähelle tätä. Usko vain, Asuma oli parimetrinen hujoppi ja jopa kokoisekseenkin vahva tyyppi, mutta kyllä hänellä oli itsesuojeluvaistot ihan kunnossa. Ei humalaisten kanssa ole pelleilemistä. Asuma yritti hoitaa minut pois tilanteesta, käski menemään edeltä ja soittamaan poliisille. Menin ja otin kännykkäni esille. Asuma itse jäi tarkkailemaan, minne se kännikalle viipotti ja yritti rauhoittaa tätä puhumalla, vähän kuin vihaiselle koiralle. Ei toiminut. Se kallotyyppi lähestyi koko ajan Asumaa, vaikka Asuma oli sitä miestä jotain puoli päätä pidempi ja muutenkin paljon hartevampi. Tuli oikeasti kunnon hoppu soittaa, tilanne alkoi näyttää niin pahalta.”

Kli-kli-kli-kli… Naran kahvikuppi alkoi pitää hiljaista kilinää, kun se alkoi täristä aluslautasta vasten.

”Siinä kohtaa se kännityyppi varmaan huomasi, mitä minä olin tekemässä. Hän juoksi suin päin ohi Asumasta ja kiiruhti veitsi tanassa päin minua. Siinä tilanteessa olisi lähtenyt sitkeinkin hikka. Olin varma, että noutaja tulee. Mutta ei tullut. Asuma nimittäin puuttui tilanteeseen ja syöksyi sen kallojätkän perään. Hän nappasi miestä veitsikädestä ja yritti pakottaa veitsen irti. Kallomies pamautti häntä päällään leukaan ja piti veitsensä. Asuma yritti kahlita puukkojunkkarin kädet ja karjui minua pakenemaan. Vähemmästäkin otin jalat alle, en minä mikään Prinssi Rohkea ole koskaan ollut. Kuulin vain huutoa ja sitä karseaa räkätystä takaani kun juoksin. En mennyt kuitenkaan kauas, sillä minua hirvitti ajatus siitä, että Asumalle sattuisi jotain. Jäin näköetäisyydelle ja sain viimeinkin yhteyden poliisiasemalle. Minun piti kertoa asiani ainakin neljä kertaa, ennen kuin poliisi sai selvää, mitä oikein yritin sanoa. Niin pahasti olin sekaisin siitä kaikesta.”

Kli-kli-kli… Nara irrotti otteensa kahvikupista kilinän pitkityttyä liiaksi.

”Koko sen ajan katsoin, miten Asuma yritti pakottaa puukkomiehen rauhalliseksi ja miten puukkomies yritti käydä Asuman kimppuun. Jalkani olivat ihan hyytelönä, kun kuuntelin sivukorvalla poliisia ja katsoin kauhuissani tappelua. Sain vain jotenkuten ohjeistettua poliisipartion saapumaan oikeaan paikkaan, kun sitten puukkojunkkari sai ylilyöntiaseman. En unohda sitä koskaan. Asuma alkoi olla koostaan ja selväpäisyydestään huolimatta tossun alla. Se puukkojunkkari oli ihan villinä. Asuman oli siis pakko ottaa itselleen jostain ase. Hän siis nappasi sytkärinsä taskusta, sytytti sen ja survaisi sen päin puukkomiehen kasvoja. Kallotyypin hirnunta vaihtui kiljuntaan, ja sen kaverin päässä taisi napsahtaa viimeinenkin tikki. Hän iski sitten veitsensä nopeammin ja raivokkaammin kuin Asuma ehti väistää…”

Nara tökkäsi vatsansa vasenta sivustaa parilla sormella. ”Se veitsi upposi täydeltä mitaltaan tuosta kohtaa.”
Neji irvisti vaistomaisesti.

”Tuon tapauksen jälkeen en ollut enää moksiskaan ainoastaan verimättöelokuvasta”, Nara jatkoi. ”Jäädyin siihen paikkaan, kun Asuma karjui kivusta. Puukkojunkkari alkoi hirnua taas, ja hän löi yhä. Hän jopa otti Asuman sytkärin ja poltti sillä hänen kasvojaan, samoin kuin hän itse oli tehnyt puukkojunkkarille. Kirosin. Missä poliisit kuppasivat? Huusin poliisiaseman päätteessä olleen naisen korvat lukkoon.”

Neji mietti tosiaan, miten Nara kykeni puhumaan näin selkeästi vaikeasta aiheesta. Miksi hän vain ohittanut kauheimpia kohtia? Miksi hän esitteli niitä noin tarkasti? Miten hän kykeni siihen?

”Poliisit tulivat lopulta, mutta liian myöhään”, Nara jatkoi. ”Puukkomies oli lähtenyt tiehensä – en ollut niin hullunrohkea että olisin seurannut häntä –, ja Asumalla oli järisyttävästi pistohaavoja, toisen asteen palovamma kasvoissaan ja valtava verenhukka. Kävi kuitenkin hillitön onni sikäli, että poliisiaseman väki oli tajunnut lähettää ambulanssin samalla. Asuma saatiin pian sairaalaan, ja samalla poliisit alkoivat etsiä puukkojunkkaria. Mies vangittiin seuraavana aamuna, mutta…” Nara oli aikansa vaiti. ”…Asuma ei selvinnyt. Hän kuoli hieman ennen keskiyötä vammoihinsa.”

Ponihäntäpää laski katseensa pöytään melkein kuin kertoakseen, että sen pituinen se.

Neji puolestaan oli mietteissään. Okei, pidetty matikanopettaja oli kuollut, ja tänään oli kuoleman vuosipäivä. Mutta miten se liittyi Naran matematiikkainnon puutteeseen? Neji ei oikein ymmärtänyt, kunnes äkkiä Nara jatkoi puhettaan. Kertomus ei ollutkaan vielä ohi.

”Minä, Ino ja Chouji jatkoimme elämäämme Asuman poismenosta huolimatta”, Nara lausui. ”Emme me voineet jäädä paikoillemme, vaikka Asuman tarina oli jäänyt kesken. Aloitimme lukion, ja meidän oli vaikea sulattaa sitä, ettemme voineet tavata siellä enää Asumaa. Aloin keskittyä matikkaan opettajan sijasta, koska se oli minulle niin helpompaa. Sen sijaan… Ino ja Chouji jättivät lukion kesken ensimmäisen vuoden aikana. He eivät enää kestäneet olla siinä koulurakennuksessa, kun Asuma ei ollut siellä enää.” Nara puuskahti. ”He olivat siinä minua viisaampia.”

”Minne he sitten menivät?” Neji kysyi.

”Yksinkertaisesti vain toiseen lukioon”, Nara vastasi. ”Minä jäin vanhaan kouluun ja suoritin sen standardinomaisesti kolmessa vuodessa. Mutta vuosi vuodelta aloin tuntea oloni yhä turhemmaksi. Matikka ei tuntunut enää niin hauskalta kuin mitä aiemmin, kun oli enemmän teoriaa, vähemmän sovelluksia ja ei yhtään Asumaa. Yritin kuitenkin aina viime syksyyn asti, ja yritin parhaani korkeakoulun pääsykokeissa. Kuten huomaat, pääsin kuin pääsinkin.”

’Sitä ei jälkikäteen uskoisi’, Nejin mielessä kävi.

”Samaan aikaan, kun minä tulin tänne”, Nara sanoi, ”Ino ja Chouji menivät toisiin kouluihin. Ino opiskelee nyt poliisiopistossa, Chouji taas kouluttautuu vartijaksi. Ino muistaakseni aloitti lisäksi taekwondon harjoittelun. He molemmat kuitenkin sanoivat valinneensa alansa siksi, koska he haluavat olla valmiina, jos he näkevät, että jollekulle on vaarassa käydä samoin kuin Asumalle.” Ponihäntäpää laski katseensa. ”Ja se oli viimeinen isku minulle.”

Neji kohotti kulmiaan kysyvästi.

”Sillä hetkellä tunsin itseni täydellisen saamattomaksi tampioksi”, Nara lausui katse kahvikupissaan. ”Ino ja Chouji eivät silloin tarkoittaneet syyttää minua, mutta tunsin silti itseni tampioksi. En kyennyt auttamaan Asumaa, kun puukkojunkkari kävi hänen kimppuunsa, enkä ole sen jälkeen tehnyt mitään estääkseni vastaavan tapahtumisen tulevaisuudessa. Olen vain tahkonnut matikkaa, matikkaa, matikkaa ja vähän fysiikkaa siinä välissä. En ole tehnyt mitään käytännöllistä. Vain matikkaa, vain siksi koska pidin siitä. Tai luulin pitäväni. Mutta tosiasiassa taisinkin pitää vain Asumasta ja hänen opetustyylistään. Totta puhuen matikka maistuu nykyisin puulta. Sillä ei ole enää mitään merkitystä minulle.”

Nara nosti lopulta katseensa kahvikupistaan Nejiin. ”Se on minun tarinani. Sait kuulla sen ennen kuin menen toiseen kouluun.”
”Toiseen kouluun?” Neji kysyi. Tuota käännettä hän ei ollut arvannutkaan.

”Jep”, Nara vahvisti. ”Tämä koulu ei tunnu enää oikealta paikalta minulle, en pidä opiskelusta täällä. Tosin en tiedä, minne sitten menisin. Minulla on kyllä hyvät arvosanat ylioppilaskirjoituksista, mutta minulla ei ole mitään hajua mitä haluaisin opiskella. Matikka on minulle yhtä tuskaa, se on ainut varma asia. Ehkä voisin mennä yliopistoon lukemaan fysiikkaa… Äh. Ei sittenkään. Tuntisin kuitenkin oloni yhtä tarpeettomaksi kuin mitä nyt. Poliisiksi minusta ei ole, ei kestä kunto eikä hermot. Ei vartijaksikaan. …hemmetti, tämä olisi enemmän urapsykologin juttuja.”

Nara nosti viimeinkin kahvikuppinsa huulilleen ja siemaisi hieman siitä. Ilmeestä päätellen hän kuitenkin huomasi juomansa jäähtyneen melkoisesti, minkä vuoksi hän laittoi pikaisesti kupin sivuun ja kävi sen sijaan possumunkin kimppuun. Samalla hänen katseensa kävi kassan vieressä napottavan limonadihanan suunnalla.

Neji taas pureksi mielessään kuulemaansa. Nyt oli selitys Naran vetämättömyydelle: tarpeettomuuden tunne. Matematiikka ei tuntunut Naran mielestä tarpeelliselta. Hän halusi olla hyödyllinen, mutta hän ei tiennyt mitä voisi tehdä ollakseen sitä. Matematiikka toi hänelle vain pahoja muistoja, ei ratkaisua.

Oliko tilanteessa edes ratkaisua? Miten Nara saisi tarkoituksen opiskeluilleen? Täällä tai toisaalla? Minne hänen kannattaisi suunnata? Vai olisiko todella parasta, että hänet jättäisi itsekseen ajelehtimaan?Äh, Neji, taas sinä takerrut liikaa toisten asioihin…

Vaan äkkiä assistentin mielessä välähti.

”Nara”, hän lausui viimein. Äkillinen nimen mainitseminen herätti Naran huomion. ”Ehkä et ole tyyppiä, joka voisi mennä tarraamaan puukon irti juoppohullun käsistä. Et ehkä ole muskelimies, eikä kanttisi ehkä riitä väkivaltaisten rikollisten taltuttamiseen.” Neji piti hetken tauon ja lausui: ”Mutta sinulla on silti lahja: ilmiömäiset matematiikan taidot. Tuolla päällä imet tuota pikaa matematiikan opit päähäsi, ja valmistut pian täältä…”

”Etkö kuunnellut? Sanoin, ettei matikka kiinnosta minua. Ja sitä paitsi – ”
”Oletko koskaan miettinyt matematiikan opettajan koulutusta?”

Nara silmäisi Nejiin kulmat kurtistuneina, minkä jälkimmäinen tulkitsi ”eiksi”.

”Sitä minäkin”, Hyuuga sanoi, ja pieni hymy muotoutui hänen kasvoilleen. ”Jos et voi olla se ihminen, joka voi pelastaa toisia pinteestä, voit olla se ihminen, joka on pelastettavan arvoinen. Toisin sanoen: Jos haluat, voit olla kuin tämä Asuma ja olla myös se ’rento kummisetä’ nuorille oppilaille kuin mitä Asuma oli sinulle ja kavereillesi. Sellaiset ihmiset ovat tärkeitä, kuten varmasti olet itsekin huomannut. Sellaiset ihmiset voivat muuttaa maailmaa muuttamalla suojattejaan parempaan suuntaan. Siten sinäkin voit osaltasi vaikuttaa siihen, että tuollaisia väkivaltakuolemia tulee tulevaisuudessa vähemmän – olemalla kasvaville nuorille hyvä kummisetä.”

Neji oikeastaan yllättyi, kun hän ei kuullut sarkastista vastakommenttia Naralta. Itse asiassa ponihäntäpää oli vaiennut täysin. Hän vain katseli Nejiä kapeilla, laiskoilla silmillään sanomatta sanaakaan.

”Ja lisäksi”, Neji päätti jatkaa, ”nyt matematiikka voi olla puuduttavaa, mutta sinä opiskelet perusopintoja vasta. Ensimmäiset puolitoista vuotta tällä linjalla ovat vain pakollisen peruskauran lukemista: sitten, kun ensi jouluna voit valita mitä opiskelet, opinnoista voi tulla kiinnostavampia ja asumamaisempia, kun keskitytään vain tiettyihin itse valittuihin osa-alueisiin.”

Nara ei vastannut vieläkään.

”Päätös on kuitenkin sinun”, Neji sanoi varmuuden vuoksi. ”Mutta sen perusteella mitä olen oppinut sinusta tässä viime keskustelun ja ylipäätään tämän vuoden aikana, sinulla on hyvät mahdollisuudet tulla hyväksi matematiikan opettajaksi vaikka lukioon tai yläasteelle. Vaikutat ehkä veltolta, mutta sinä haluat vaikuttaa asioihin ja sinulla on älliä. Ja sinulla on esikuva, josta sopii olla ylpeä.”

Ei vieläkään vastausta.

”Jätän asian sinun mietintääsi. Voit itse päättää, haluatko kouluttautua matematiikan opettajaksi vai et, mutta uskon, että sinulla on älyttömän hyvät mahdollisuudet sellaiseen. Asuman kaltaisia opettajia ja ylipäätään hänen kaltaisiaan ihmisiä tarvitaan paljon. Kuin myös poliiseja ja vartijoita.”

Neji päätti selostuksensa ja jäi katsomaan, reagoisiko Nara vieläkään jotenkin.
Ei reagoinut.
…tai oikeastaan, reagoi sittenkin.
”Mietin asiaa”, kuului nariseva vastaus, ennen kuin tyhjä lautanen ja miltei täysi kahvikuppi nousivat pöydältä. ”Kiitos kahviseurasta.”
Nara vei astiansa nopeasti astiakärryyn, viiletti ovelle vilkaisemattakaan Nejiin ja poistui tuulispäänä kadulle.

Keskustelukumppanin äkkilähdöstä huolimatta Nejille jäi tunne siitä, ettei tämä jäisi tähän.


***


Noin kuukautta myöhemmin…

”Kurssisi ovat ihan kunnossa, Hyuuga. Valmistut kolmen vuoden kuluttua jos jatkat tuota tahtia. Voisit oikeastaan himmatakin jonkin verran, useammat suorittavat tämän linjan kuudessa vuodessa eivätkä viidessä.”

”Selvä, Morino.”

Matematiikan L2-kurssin luennoitsija ja Nejin ohjaajaopettaja Ibiki Morino oli ollut paraikaa korjaamassa L2-matematiikan uusintakokeita, kun Neji oli tullut kyselemään tämän mielipidettä omasta kurssitahdistaan. Kuten tavallista, Nejin huima opiskelutahti oli ollut Morinon mielestä kyllin hyvä ja että nuorukaisen olisi pikemminkin syytä ottaa rennosti kuin mitä huolehtia opintojen etenemisestä. Mies oli käynyt tuttuun tapaan hyvin nopeasti ja tehokkaasti Nejin opintosuunnitelman läpi ja palannut pian takaisin kokeiden korjaukseen. Kookkaasta ja arpikasvoista miestä ympäröivät paraikaa tuhdit konseptipaperinivaskat, ja karkearakenteinen käsi kirjasi armottomalla punakynällään opiskelijoiden vastausten virheet ja pisteet.

Korjaamisen lomasta Morino kysyi: ”Oliko vielä jotain muuta, Hyuuga?”
”Eipä tainnut olla. Kiitos, poistun siis häiritsemästä teitä – ”
”Älähän nyt vielä lähde, minulla on puolestaan sinulle parikin asiaa.”
Neji kohotti kulmaansa. ”Minulle?”
”Jeps… vai väittävätkö listat väärin sanoessaan, että Shikamaru Nara oli sinun ryhmässäsi?”
’Nara?’ Neji ehti kummastella, mutta hän kuitenkin vastasi pikaisesti: ”Eivät väitä, hän oli todellakin ryhmässäni. Kuinka niin?”

Morinon kasvoille nousi hymy. Moni opiskelijoista tunsi luennoitsija Morinon sadistisen hymyn niistä kolkista luentoa, jolloin oli tulossa murhaavan hankalasti tajuttavaa asiaa. Tämä hymy oli kuitenkin hieman erilainen… kenties ystävällisempi?

”Joko tässä on kyse harvinaisen ovelasta lunttauksesta”, Morino sanoi, ”tai sitten olet saanut kunnolla potkua Nollapojottaja-Naraan. Hän sai täydet pisteet kaikista tehtävistä.”

Nejin kulmakarvat hypähtivät. ”Oho”, hän sai ainoastaan sanottua.

”Oho?” Morino toisti. ”Hemmetin hyvä asiahan tämä on! En ole koskaan aiemmin nähnyt tällaista nousua urallani. Nollista täysiin pisteisiin! En olisi uskonut, ellen olisi tarkastanut Naran koetta kolmesti ja ellen luottaisi kokeen salivalvojiin.”

Neji hymähti. ”Luulen, että Nara vain otti viimeinkin itseään niskasta kiinni, siinä kaikki. Hän on fiksu, mutta hän oli aika saamaton pitkin vuotta.”

”Älähän ole nyt noin vaatimaton, Hyuuga hyvä! Kyllä sinullakin oli varmasti lusikka sopassa, jotenkin vain haistan sen. Mutta minulla oli sinulle toinenkin asia.” Tässä kohtaa Morino poimi tulostuspaperin pinkasta, jota Neji ei ollut aiemmin huomannutkaan pöydän paperimeren keskeltä. ”Kävin tässä vähän läpi opiskelijoiden antamia kurssipalautteita L2-kurssista, ja tulostin erilleen assistenteille suunnatut palautteet. Nyt kun olet tässä, voisin antaa sinulle omat palautteesi.” Paperi ojentui kohti Nejiä. ”Siinä.”

Neji otti paperin vastaan. Hän ei ollut saanut kovin monia kommentteja, mutta hän näki pari mainintaa ”vähän hitaammasta selittämisestä” ja ”ihan jees assarista”. Hän päätti tutkailla paperia paremmin omassa rauhassaan.

”Kiitos, silmäilen näitä itsekseni”, Neji sanoi kohotettuaan katseensa takaisin Morinoon. ”Kiitos ja hyvää päivänjatkoa.”
”Samoin sinulle”, Morino tokaisi laiskasti kättään nostaen ja palaten takaisin uusintakokeittensa kimppuun.

Tuota pikaa Neji oli poistunut Morinon työhuoneesta käytävälle. Kävellessään kohti ulko-ovia hän luki samaansa palautelappua. Eräs kommenteista pysäytti hänet. Hän luki sen kerran. Toisenkin. Ja sitten hänen kasvoilleen syttyi leveä hymy.

Kommentissa nimittäin luki seuraavasti:

Kiitos, NH. Olet melkein yhtä hyvä opettaja kuin Asuma. Mutta älä vielä ylpisty, täältä minäkin tulen teidän joukkoonne.



*****



Hieman tarkempaa selitystä korkeakoulun terminologiasta ja elämästä

Laaja matematiikka on eräänlainen vastine lukion pitkälle matematiikalle: se on siis kahdesta (tai tässä tapauksessa useammasta) matematiikkavaihtoehdosta se vaikeampi ja kattavampi. Kyllä, minulla oli ensin pitkä matematiikka, nyt on laaja matematiikka, ja kohta kai matematiikka on syvältä. :P

Toisin kuin peruskoulussa ja lukiossa, korkeakoulussa on jaettu (ainakin matikassa ja fysiikassa) opiskelutunnit luentoihin ja laskuharjoituksiin.

Luennoilla (kesto 2x45min, välissä vartin tauko) käydään kirjasta läpi asioita ja näytetään esimerkkejä. Luentoja pitää yleensä kyseisen oppiaineen professori, eikä opetus ole ikävä kyllä yleensä kovin pedagogista.

Laskuharjoituksissa eli laskareissa taas hoidetaan laskutehtävien tekeminen, ja on myös mahdollisuus kysellä opiskeltavasta asiasta laskuharjoitusten pitäjältä eli assistentilta eli assarilta. Käytännössä kuitenkin suurin osa laskuista tehdään omalla ajalla, laskuharjoituksiin vain palautetaan tehtävät ja haetaan vinkit. Matematiikassa laskutehtävät jakautuvat kahteen osaan: 3-4 kappaletta kotitehtäviä (tehdään ennen tunnin alkua, ja yksi tehtävät tehneistä oppilaista valitaan demoamaan tehtävä muulle luokalle eli ratkaisemaan sen taululla luokan edessä) ja 3 kappaletta palautettavia tehtäviä (vaikeampia, assari antaa vihjeet tehtävien tekemiseen, ja tehtävät pitää palauttaa seuraaviin laskareihin kirjallisena).

Assistentti on eräänlainen apuopettajan korvike korkeakoulussa, ja hän on yleensä joku vanhempi opiskelija. Korkeakoulut palkkaavat assistentteja mm. pitämään laskuharjoituksia (kurssin opiskelijat jaetaan ryhmiin, ja kutakin ryhmää vetää yksi assistentti), tarkastamaan oppilaiden palauttamia kotitehtäviä, valvomaan kokeita, korjaamaan joitain tiettyjä kokeita (uusintakokeiden tarkastus on luennoitsijan vastuulla), vahtimaan laboratoriotöiden sujumista sekä ylipäätään neuvomaan ja auttamaan nuorempia opiskelijoita oppimaan. Assistentti opiskelee samanaikaisesti itsekin omia opintojaan. Neji on tässä harvinaisen nuori assistentti: hän käy vasta toista vuottaan koulussaan. Yleensä assistentit aloittavat uransa vasta huomattavasti myöhemmässä vaiheessa opintojaan.

Korkeakoulussa ei ole aina pakko tehdä annettuja tehtäviä (esseet ja tuollaiset ovat asia erikseen), mutta ainakin fysiikan ja matematiikan kotitehtävistä on mahdollista kaapia itselleen lisäpisteitä, joilla voi nostaa omaa arvosanaansa. Lisäksi kotitehtävät tietenkin toteuttavat pääfunktionsa eli auttavat opiskelijaa oppimaan asian.

Teknillisessä korkeakoulussa sanotaan vappua wapuksi, siksi tuo outo kirjoitusmuoto. Tosin se lausutaan ihan ”vappu”. Käytän tässä sanaa ”wappu”, kun tarkoitetaan teekkarien wappujuhlaa, ja sanaa ”vappu”, kun tarkoitetaan siviilivappua yleisesti. Itse vietin viime vuonna pikemminkin vappua kuin wappua :P

Ja kuten Neji tuossa asian ilmaisi, wappu on suhteellisen kostea juhla… varsin epämiellyttävää absolutistin kannalta, tiedän kokemuksesta. Wapun perinteitä ovat muun muassa teekkarilakkien jako ensimmäisen vuoden opiskelijoille eli fukseille, oman killan fuksikapteenin heittäminen mereen ja Havis Amanda -patsaan lakitus teekkarilakilla. Perinteinen juhla-asu wappuna on oman killan haalari, jonka väri määräytyy killan mukaan. Esimerkiksi teknillisen fysiikan ja matematiikan opiskelijat pitävät luonnonvalkoista haalaria. Haalareihin voi kiinnittää tapahtumista ja yhdistyksistä saatavia ja kaupoista ostettavia kangasmerkkejä, ja (juhlia) kokeneen teekkarin tunnistaa lukuisista kangasmerkeistä ja hyvin likaisista haalareista.

Toivottavasti pidit lukemastasi! Hyvää alkusyksyä!

E: Vöy, huomasin juuri, että ficissani Asuma on syntynyt samana vuonna kuin Kishimoto!