Ta-daa! Osa kuutonen on tullut!
Nyt iloitsemisen jälkeen joudun kertomaan surulliset uutiset. Stalkkeri loppuu kohta. Tulossa on vielä 1-2 osaa, riippuu miten saan kaikki asiat kirjoitettua. Jos lopputulos on vielä 2 osaa, on viimeisin epilogi.
Mutta ei murehdita sitä nyt, sillä kuutosessa ollaan vasta menossa!

Edit//: Jei chrakua !
- - - -
”Ovatkohan he hereillä?”
”En tiedä, avaa Kakashi-sensein silmä ja katso.”
”Se ei taida olla hyvä idea..”

Tunsin jonkun koskevan toisen silmäni yläluomeen. Pian tuo jokin nosti luomen ylös, ja näin muutaman väriläiskän. Sormi nousi luomeltani, ja suljin silmäni jälleen. Vielä oli aivan liian aikaista herätä!

”Se nukkuu vieläkin.”
”Te ette vaan osaa!”

Tällä kertaa pienet kädet ottivat kiinni hartoistani, ja nousin vastustellen ylös. Hieraisin silmiäni ja avasin ne vihdoin. Edessäni seisoi Gohan kädet puuskassa, itsetyytyväinen hymy huulillaan ja silmissään.

”Ilman minun apuani hän ei olisi herännyt”, kuului Tonbonin marina taustalta. Vilkaisin äänen suuntaan, ja häkellyin näystä. Poika istui nukkuva Irukan vieressä, läpsien tätä poskelta poskelle. Iruka ei ollut tajunnan tällä puolella, vaan nukkui yhä sikeästi, kohtelustaan huolimatta.

”Lopeta Tonbon”, haukottelin kovaäänisesti, ja poika lopetti kuin seinään. Samalla hetkellä Iruka nousi itse ylös varsin virkeän näköisenä.

”Onnistuinpas!” Tonbon iloitsi, nousi ylös ja käveli Aikenin viereen. Iruka suorastaan hypähti ylös makuupussistaan, ja sitoi otsasuojuksen otsalleen. Aamuihminen. Nousin itse vaivalloisesti ja hyvin, hyvin hitaasti ylös, jalat olivat kankeat ja ajatus ei kulkenut.

”Miten voit olla noin pirteä heti aamusta?” mutisin Irukalle maskini takaa, jota en ollut edes laskenut yön ajaksi. Ihmeekseni geninit eivät olleet yrittäneet nähdä maskini alle, tai sitten he olivat nähneet tavallisen suuni sekä tavallisen nenäni, ja laittaneet pettyneinä maskin takaisin paikoilleen.

”Hmm”, Iruka hymähti. ”Olen vain aamuihminen. Se tulee luonnostaan.”

Vihdoin ja viimein pääsin kankein jaloin ylös. Pakkasimme makuupussimme reppuihimme, sekä minä ja Iruka söimme aamupalan. Vaikkei perässämme oletusten mukaisesti -aina ei kuitenkaan voi olla liian varma- ollut vihollisninjoja, päätimme Irukan kanssa opettaa ryhmälle oikeaoppisen nuotion purkamisen.

”Tonbon, käyppä kipaisemassa hieman vettä tähän nuotion viereen”, käskytin alaistani, joka näytti hämmästyneeltä.

”Eihän täällä ole jokea saatikka järveä lähimaillakaan, sensei”, poika ihmetteli Aikenin ja Gohanin kanssa.

”Mitkä teidän elementtinne ovat?”, Iruka kysyi genineiltä. ”Minun on vesi, ja Kakashi-sensei hallitsee pääasiassa ukkosen, mutta myös veden, maan ja tulen.”

”Minun elementtini on tuuli, kuten muidenkin Inuzukoiden”, Aiken vastasi hieman arasti. Poika oli totisesti ottanut opikseen taannoisesta puhuttelustani, sillä sen jälkeen änkytys oli loppunut kuin seinään.

”Minä en oikeastaan tiedä”, Tonbon mutisi piirtäen jalkaterällään Konohan kylän kuviota maahan. Gohan nyökkäsi pojan vieressä, kertomalla ettei itsekkään tiennyt omaansa.

”Mutta elementtini ei ole vesi!” Gohan tokaisi, ja istahti alas.

Koska tilanne näytti epäilyttävältä, päätin hoitaa nuotion itse. ”Suiton, suishi no jutsu!” Valtava vesipyörre ilmestyi käsiini, ja ohjasin sen nuotiota kohti. Suuri paine paiskasi halot ympäriinsä, ja hiilet hajosivat mustaksi tomuksi.

”Vesi elementtinä voi olla tuhoisa”, Iruka näpäytti Gohanille, joka tuijotti entisen nuotion paikkaa suu ammollaan.

Käskystämme geninit levittivät halot ja tuhkan erilaisten puskien ja pensaiden alle, niin, ettei niitä nähnyt. Tehtävästä suoriuduttuaan he, Iruka sekä minä jatkoimme matkaa kohti Sunaa. Tavoitteemme oli päästä ainakin aavikon laidalle, jonka läpi kävelemällä pääsisi kylään.

Gohan, Tonbon ja Aiken kuitenkin yllättivät meidät voimillaan, kunnon yöunet taisivat olla hyvä idea. Genint juoksivat edellämme, vaikkakin Gohan jäi aina vähän jälkeen. Meidän täytyi Irukan kanssa kunnoittaa Gohanin pohjelihaksia, sillä tuolla vauhdilla niiden täytyi olla todella mahtavat.

Ennakkosuunnitelmamme menivät pipariksi, ja pääsimme kylään jo samana päivänä. Auringonlaskun aikaan minä ja Iruka kävelimme portista sisään, väsyneet geninit laahustamassa perässämme. Portilla meitä oli vastassa Sunan nykyinen kazekage Gaara, sisartensa kanssa.

”Tervetuloa Sunaan”, Kankurou haukotteli kovaäänisesti, siskonsa hymyillessä aurinkoisesti.

”Meidän oli määrä tuoda teille nämä kääröt”, kaivoin kaksi käärörullaa liivini taskuista. Gaara otti kääröni vastaan, ja laski ne Kankuroun kädelle.

”Saimme hokageltanne, Tsunadelta tiedon saapumisestanne. Hän oli kylläkin päivän väärässä, hän ilmoitti teidän tulevan vasta huomenna”, Temari naurahti vilkaistessaan Tonbonia, Aikenia ja Gohania, jotka olivat laahustaneet minun ja Irukan viereen. Vaikka olimme monesti neuvoneet heitä seisomaan suorassa ja ylväinä vieraiden maiden hallitsijoiden edessä, he nojailivat lopen uupuneina toisiinsa päivän juoksemisen uuvuttamina. Oli suorastaan ihme, että he pysyivät edes pystyssä.

”Eihän... me... olla jatka...massa tänään kotiin?” Gohan kysyi hitaasti sammaltaen. Kankurou räjähti nauruun, ja Temarin täytyi sättiä tätä Gaaran seisoessa ilmeettömänä paikallaan.

”Meillä on teille yöpymispaikka varattuna”, kazekage sanoi hiljaa ja rauhallisesti, omaan tapaansa. Gohan huokaisi helpotuksesta, ja hänen päänsä painui maata kohti. Tarkkaavaisena Temari huomasi tytön reaktion, ja kuiskasi nopeasti jotain nuoremman veljeksistä korvaan. Punatukkainen nyökkäsi, ja Temari hymyili jälleen aurinkoisesti.

”Meidän on paras esitellä yöpymispaikkanne teille”, Temari nyökkäsi Gohania päin, joka ei huomannut mitään. ”Seuratkaa vain perässäni.” Temari kääntyi ympäri, ja lähti johdattamaan väsynyttä joukkoamme kohti erästä taloa.

”Vasemmalla on vessa ja keittiö, oikealla makuuhuone”, nainen opasti meitä suunnistamaan majatalossamme, ja lähti toivotellen hyviä unia. Geninit laahustivat vaivalloisesti ja väsyneesti kannatellen toinen toistaan kohti makuuhuonetta. Minä ja Iruka jäimme vielä seisomaan oven eteen.
”Olikohan heille liikaa kiirehtiä tänne vain kahdessa päivässä?” Iruka laski sandaalinsa lattialle, ja suuntasi itse kohti makuuhuonetta.
”Mahdollisesti, mutta tulipahan tehtyä”, huokaisin ja suuntasin Irukan perään. Nyt voisi olla mahdollisuuteni, nyt voisin tunnustaa kaiken.

Saavuin makuuhuoneeseen Irukan perässä. Geninit olivat kaatuneet sängylle sikin sokin, ja kasasta kuului jo vaimea kuorsaus.
”Pitäisikö meidän käyttää paluumatkaan se tavanomainen kolme päivää?” Iruka kysäisi ja katsoi geninejä. He olivat hiekkaisia ja muutenkin likaisia.
”Käytetään vaikka neljä, Gohan ei jaksa muuten takaisin”, mutisin Irukalle.

Huoneessa oli vain kaksi sänkyä, ja lapset olivat vallanneet isomman. Vilkaisin jäljelle jäänyttä, joka oli kyllä kahden hengen sänky sekin, mutta hieman kapeampi kuin geninen. Näytti siltä, että minun ja Irukan olisi ahtauduttava siihen.

Iruka hymisi miettiessään hyvää ratkaisua. Mieleni oli jo kehitellyt kymmeniä erilaisia, niin vierekkäin nukkumisesta päällekkäin olemisen kautta vastakkain nukkumiseen. En kuitenkaan halunnut ehdottaa tavoista yhtäkään, jottei Iruka haluaisi nukkua lattialla ehdotukseni kuultuaan.
”No jos minä laitan tyynyni tähän päähän ja sinä tuohon toiseen, luulisi meidän mahtuvan tähän jotenkuten”, Iruka ehdotti vaihtoehtoa, joka ei ollut käväissytkään mielessäni. Nyökkäsin suostumuksen merkiksi, ja siirsin toisen tyynyistä toiseen päähän sänkyä. Iruka oli selvästi hetero.

”Nukutko sinä”, kuului ääni toisesta päästä sänkyä. Olin riisunut vaatteeni kalsareita lukuunottamatta, ja Iruka oli tehnyt saman. Yhdessä tuumin olimme päättäneet mennä nukkumaan, vaikka kumpikin tiesi ettei saisi unta. Toisen vartalo oli aivan liian lähellä, melkein alastomana ja lämpimänä. Irukan kannalta tilanne saattoi olla epämukava, mutta minä nautin kaikesta mitä irti sain.

”En”, hymähdin. Olin kuitenkin jättänyt maskini kasvoilleni, saisinhan sen pois jos tarve vaatisi, mutten todellakaan aikonut antaa Irukan nähdä punasteluani pimeästä huoneesta huolimatta.

”Mietin juuri erästä asiaa..” Iruka lopetti lauseensa kuin roikkumaan ilmaan, ja mielenkiintoni heräsi. Olinko ollut väärässä, oliko tämä ihanuus sittenkin miehiin päin?

”Eikö olisikin epämukavaa rakastua samassa tehtävässä olevaan ninjaan? En tajua miten Asuma ja Kurenai selviävät, itse tulisin hulluksi. Sitten jos toinen rikkoo toisen sydämen, rikottu joutuu kuitenkin katsomaan toista joka päivä tehtävän ajan”, Iruka jatkoi. Nousin istumaan ja katsoin pimeyteen, suunnilleen niille kohdille missä luulin Irukan kasvojen olevan.

”Niin, mutta voihan se olla myös rikkaus. Sinulla olisi mukana aina joku ihminen joka tuntee sinut läpikotaisin ja joka hyväksyy sinut sellaisena kuin olet”, selitin Irukalle. Oliko tämä ollut tavallaan tunnustus siitä, että hän tunsi jotain minua kohtaan?

”Niin, olet oikeassa. Öitä”.
”Öitä.” Hiljaisuus laskeutui yllemme, ja laskeuduin jälleen selälleni. Tunsin Irukan hengityksen jalkaani vasten, ja suljin silmäni.
”Minä hyväksyn sinut sellaisena kuin olet”, Iruka kuiskasi.

- - - -

Aurinko nousi, ja valo tulvi sisään huoneen ikkunasta, jonka verhot olimme unohtaneet sulkea. Hieraisin silmiäni, ja nousin venytellen istumaan. Kiitos joustinpatjan, jonka päällä olin Irukan kanssa nukkunut, en ollut aivan niin jäykkä kuin edellisenä aamuna.

Olin nukkunut samassa sängyssä Irukan kanssa!

Vilkaisin nopeasti toiseen päähän sänkyä, ja totesin Irukan yhä nukkuvan. Aamuihmiseksi hän oli kunnioitettavan aamu-uninen.
”Huomenta sensei”, kuului uninen ääni toisesta sängystä. Heilautin jalkani lämpimän peiton alta sängyn sivulle, ja näin Aikenin hierovan unisena silmiään.
”Huomenta Aiken”, tervehdin poikaa takaisin. Samassa Gohan heräsi säpsähtäen.”Ja Gohan. Huomenta Gohan”, naurahdin tytön ilmeelle.
”Minä siis nukuin, eikä kazekage ole täällä?” Gohan kysäisi kuin varmistaekseen ettei nähnyt unta.
”Ei täällä ole ketään muuta kuin me viisi”, Aiken haukotteli.
”Siinä olet väärässä”, kuului mairea ääni ovelta. Vieras ääni sai Irukan ja Tonboninkin heräämään, ja me kaikki viisi tuijotimme ovenkarmia vasten nojaavaa henkilöä tyrmistyksen vallassa.

”Tiedän olevani upea ilmestys mutta tuo on kyllä jo liikaa”, Kankurou hymähti ilmeillemme. Mies suoristi itsensä, käveli geninien sängyn viereen ja istahti sille. ”Keittiössä on teille aamupalaa”, mies kertoi lapsille, jotka säntäsivät juoksuun miehen osoittamaan suuntaan.

”Mitä sinä täällä teet?” Iruka kysäisi unenpöppöröisellä äänellä Kankuroulta, jolla ei näyttänyt olevan mikään kiire minnekkään.
”Tulin kertomaan sinulle, että korjaappa ponnarisi”, mies näpäytti takaisin, ja sai minut vilkaisemaan Irukaa uudestaan. Kankurou oli oikeassa, Irukan hiukset sojottivat sinne tänne ja vain osa hiuksista oli jäänyt hiuslenkkiin, osa oli päässyt vapaaksi.
”No ei, oikeasti Gaara lähetti minut tänne teitä herättelemään, jotta ehtisitte ajoissa takaisin Konohaan chuunin-testejä varten harjoittelemaan.”

- - - -

Olimme jälleen matkalla. Runsaan aamupalan ja mukavalla patjalla nukuttujen yöunien jälkeen Aiken, Tonbon ja Gohan olivat saaneet energiaa enemmän kuin tarpeeksi, ja he juoksivat jälleen edellämme. Olin luvannut, että Konohaan saapuessa neuvoisin Gohanille chakran käytön, vaikka joutuisin käyttämään kiellettyjä tekniikoita chakra-virtojen vapauttamiseen.

”Mitä muuta me teemme Konohaan päästyämme?” Iruka kysyi minulta mielenkiintoa äänessään. Järkeni käski pitäytymään työasioissa, mutta mieleni juoksi jo paljon edelläni, miettien kaikkea pervoa.

”Treenaamme heitä chuunin-kokeeseen, ja teemme varmaankin muutaman tehtävän, ainakin minun suunnitelmieni mukaisesti”, punastelin maskini alla. Suutelemme ja otamme yhteissuihkuja ja..

”Me voisimme pitää heille muutaman teoriatunnin”.
”Hmm... ei hullumpi idea”.

Matkamme jatkui hiljaisuudessa. Tai mitä nyt hiljaisuudeksi voi kutsua, Gohan, Tonbon ja Aiken  mekastivat kovaan ääneen edessämme ja linnut lauloivat yläpuolellamme.
Yhtäkkiä Iruka pysähtyi, ja hypähti maahan. Pysähdyin hetkeksi eräälle oksalle, mutta seurasin miehestä kummastellen, mitä tällä saattoi olla mielessään.
”Miksi me tähän jäimme?” kysyin Irukalta, joka virnisti ihanaa hymyään.
”Halusin kävellä”, mies sanoi, ja kääntyi minua päin. ”Aikaahan meillä on”.

Kävelin hitaasti laskevaa rinnettä alas pästäkseni Irukan viereen, mutta kohtalo päätti toisin. Kompastuin aivan Irukan edessä olevaan juureen, ja hyvin epäninjamaisesti kaaduin maahan, kaataen Irukan alleni. Mäki kieritti meitä kahta alaspäin, ja suljin silmäni.

Jonkin ajan kulttua tunsin meidän kahden pysähtyneen. Avasin hitaasti silmäni, ja huomasin Irukan pitävän vielä omia silmiään kiinni, kasvot vain sentin päässä omistani. Päätin toimia.

Kasvoni lähestyivät sen naurettavan pienen matkan Irukan kasvoja, ja painoin huuleni hänen huulilleen.