Kapeiden huulien välistä karkasi turhautuneisuuden tuhahdus.
Hidan paukutti puista pöydänjalkaa tylsistyneenä jalallaan ansaiten toiminnallaan pöydän toisella puolella istuvalta Deidaralta ärsyyntyneen mulkaisun.
“Hidan-kun lopeta, teeni läikkyy, hm..”
Jashinisti näytti blondille keskisormea ja karjaisi osan tylsyydestään Akatsukien piilopaikan keittiön tunkkaiseen ilmaan.
Deidara manaili itsekseen toisen riehumista ja yritti keskittyä teen juomiseen.
“Tuki turpas barbie, mitä hyvää tossaki litkussa muka on?! Se on vittu maustettua vettä?!”
“200, 300, 400, 500...”
Hidanin umpiluisen pään sisällä kiehui, tuo helvetin blondi vaan litkii teetään ja sitten tuo karvaperseinen homekorva laski rahojaan, eikö ihmisillä ole enää elämää?

Jashinisti huokasi oikein syvään, hän niin rakasti tuota miestä rahasalkkuineen ja välinpitämättömine luonteineen mutta liian usein tuntui siltä että tuo vahva tunne oli yksipuolinen.
Sitä se ei ollut sen Hidan tiesi, kutsuihan hän nykyään Kakuzua miesystäväkseen eikä työparikseen niin kuin muutama kuukausi sitten.
Muu järjestöhän ei heidän suhteestaan tiennyt, siksi arpikasvo olikin mahdollisimman yrmeä muiden nähden ja se jos mikä aiheutti harmaahiuksiselle mielipahaa.
Ilkikurinen virnistys levisi nopeasti Hidanin kalpeille kasvoille kun tämä ymmärsi mitä nyt olisi tehtävä, olkoon Deidara ensimmäinen joka huomaa heidän suhteensa, miksi enää salailla?

Jashinisti veti tuoliaan lähelle toista samanlaista jonka päällä hyväryhtinen Kakuzu istui ja laski rahojaan.
Monesti takaisinommellut kädet avasivat kaavun nepparit nopeasti ja musta vaate tipahti kiiltävälle laminaattilattialle jonka Konan oli juuri aamulla johtajan määräyksestä pessyt.
“2300, 2400, 2500, 2600...”
“ ’Kuzu…”, Hidan henkäisi mahdollisimman kiihkeästi saaden Deidaran säpsähtämään ja nostamaan katseensa teekupin pohjasta.
“3000... 3100... 3200...”
“ ‘Kuzuhh… mä haluaisin jotain…”, jashinisti huokaisi ja silitteli vanhemman miehen rinnuksia hymyillen huomatessaan miten Kakuzu mulkaisi häntä laskujensa välissä.
Pöydän toisella puolella blondi oli painanut katseensa ja palannut tutkimaan teekupin kiintoisaa posliinista pohjaa, harmaahiuksinen sekoili taas, ei sen kummempaa.

Arpikasvo henkäisi tavallista terävämmin, mitä helvettiä tuo idiootti nyt kuvitteli tekevänsä?
“3500, 3600, 3700...”
“ ‘Kuzu- rakas, mua panettaa…”, Hidan henkäisi ja huomasi miten Kakuzun lihakset jännittyivät kalpean käden löytäessä tiensä miehen etumukselle.
Deidara meinasi tukehtua teehensä ja hän tuijotti parivaljakkoa edessään kuin nämä olisivat juuri ilmoittaneet olevansa Konohalaisia vakoojia. Jashinisti oli hullu, sen nyt näki sokea Itachikin mutta noin pitkälle hän ei yleensä uskalla mennä, turruttiko tylsyys hänen itsesuojeluvaistonsa?

Harmaahiuksinen nousi hieman ja painoi huulensa Kakuzun omille, onni oli vihdoin hänen puolellaan koska arpikasvon aina tiellä oleva maski oli jossain helvetissä.
Vanhempi lopetti laskemisen ja vastasi huomaamattaan jashinistin aloittamaan nälkäisen vaativaan suudelmaan.
Deidara tuijotti suu järkytyksestä ammollaan mieskaksikkoa ja kippasi teensä suoraan mustille housuilleen.
“Voi vittu, un…”, sanat karkasivat nuorukaisen huulilta eikä blondi tiennyt sanoiko hän tuon siksi että hänen edessään olevat miekkoset osoittautuivat homopariksi vai siksi että kaatunut tee poltti ikävästi hänen alavarustoaan.

Kakuzu laittoi rahat hellävaraisesti takaisin salkkuun ja käänsi punavihreät julmat silmänsä Deidaran puoleen.
“Tästä ei sitten kielitä, jos kapinen henkesi sattuu olemaan sinulle kallis…”, Vanhin murisi hampaidensa välistä ja mulkoili murhaavasti edessään istuvaa pelosta värisevää vaaleaverikköä.
Hidan virnisti ilkeästi, pikkujätkähän pelkäsi ihan tosissaan hänen rakasta ‘Kuzuaan. Hetken tutkiskeltuaan jashinisti ymmärsi pienikokoisen vaaleaverikön tunteet, arpikasvo ei ollut ainoastaan pelottavan näköinen vaan myös valtava ja vaarallinen.
Punertava kieli lipui ulos Hidanin suusta ja nuolaisi kalpeita huulia, juuri niitä piirteitä hän tuossa köriläässä rakasti, koskaan ei voinut tietää repisikö Kakuzu häneltä pään vai ottaisiko tuo häneltä suihin.

“E- en kerro… en ke- kenellekään, un…”, Deidara sopersi ja haroi hermostuneesti hiuksiaan vihreiden silmien porautuessa hänen lävitsensä, tuo mies oli yksinkertaisesti kammottava, miten jashinisti pystyi pitämään jostakusta tuollaisesta?
“Ja vittu jos sää kerrot…”, Hidan sanoi hiljaa selkäpiitä karmivalla äänellä ja veti sormen kaulansa yli.
Vaaleaverikkö nyökytti päätään siniset silmät ymmyrkäisinä kunnes hän vihdoin tajusi lähteä kalppimaan suoraan rakkaan Dannansa huonetta kohti.

Kakuzu kääntyi hitaasti kohti nuorempaa ja tuijotti tätä ilmeettömästi.
“Hidan.. sinä olet maailman ihanin idiootti”
Jashinistin kasvot olivat yhtä hymyä arpikasvon sanojen lipuessa hänen kuuloalueelleen, köriläässä oli herkkäkin puolensa mutta muut näkivät vain sen kovan karun ulkokuoren.
Täysin eri väriskaalan omistavat kehot painautuivat vastakkain huulten koskettaessa toisiaan intohimoa hamuten.
Hidan istui hajareisin arpikasvon syliin, repi omalla väkivaltaisella tyylillään toisen paidan pois ja viskasi sen kaapunsa seuraksi lattialle.
Kalpea käsi siveli arpista ja ruskettunutta rintakehää joka kohoili tavallista tiuhemmin.
“Vittu mä rakastan sua niin helvetisti…”, jashinisti henkäisi ja vei Kakuzun mukanaan uuteen suudelmaan.
“Minäkin… sinua…”, vanhempi sai sanottua kun harmaahiuksinen siirtyi suutelemaan tämän kaulaa jättäen sinne tänne pieniä punaisia omistusmerkkejä.
Arpinen käsi sujahti huomaamattomasti Hidanin housujen sisäpuolelle saaden onnentäytteisen voihkaisun karkaamaan kalpeiden huulien välistä.

Yhtäkkiä molempien kuuloalueelle ilmestyivät nopeat askeleet jotka lähestyivät keittiötä.
Automaattisesti jashinisti hyppäsi omalle tuolilleen ja Kakuzun käteen ilmestyi salkunperukoilta nippu kahisevaa joita mies esitti laskevansa keskittyneesti.
Hidan retkautti päänsä taakse ja alkoi hengittämään hitaammin kuin nukkuisi sikeästi, he olivat käyneet hätäsuunnitelmat läpi moneen kertaan jos tällainen tilanne tulisi vastaan.

“Minä haluan kahviin maitoa...”, kuului miehenääni ovelta.
“Me juomme kahvin mustana…”, kuului paljon edellistä ääntä möreämpi ja äreämpi kun miekkonen käveli kahvinkeittimen luo.
“Kas Kakuzu ja Hidan”
“Hemmetin homot esittävät kuin eivät olisi tehneet mitään…”
Hiki kihosi jashinistin otsalle, hän inhosi Zetsua, varsinkin tuota mustaa puolta joka tajusi kaiken liian nopeasti.
“Mitä tarkoitat?”, valkoinen puoli kysyi kummastuneena ja kaatoi kahvia siniseen mukiin.
“No miksi muutenkaan Kakuzun paita olisi lattialla… ja minä olisin halunnut punaisen kahvimukin…”

Kakuzu puraisi alahuultaan, karaisi kurkkuaan ja murahti matalalla äänellään:
“Minäkin olen täällä jos muistat… eikä minun ja Hidanin asiat kuulu sinulle…”
“Olisitko ystävällinen ja puhuisit monikossa, meitä on kaksi”, vaaleampi puoli sanoi ja hörppäsi kuumaa kahvia.
“Periaatteessahan meitä on vain yksi… pahaa kahvia…”
“Minusta tämä on ihan juotavaa vaikken saanutkaan laittaa maitoa tähän… hei mitä sinä teet?”
“Kaadan pahan kahvin viemäriin jos silmälläsi näet”
Valkoinen puoli parahti hiljaa ja yritti vaivalloisesti irvistää mustalle:
“Minä olisin juonut sitä vielä!”
“Mutta minä en.”

Hidanin rukous toteutui, Zetsu lampsi itsensä kanssa tapellen keittiöstä ja katosi pihalle kuulemma ruokailemaan. Hitaasti harmaahiuksinen nosti päänsä ja vilkaisi Kakuzua kysyvästi.
“Näkyykö ketään..?”
Arpikasvo pyöritti päätään ja hymyili nuoremmalle, se oli yksi niitä harvoja hymyjä joita hänen karuilta kasvoiltaan saattoi onnekkaasti huomata.
Jashinisti oli jo aikeissa kivuta takaisin köriläänsä syliin mutta yllättäen tuo torjuikin hänet. Pöllämystyneenä Hidan tuijotti pariaan odottaen vastausta tuon outoon käytökseen, peruiko hän kaiken nyt kun päästiin jo näin pitkälle?
“Ei me voida… ovea ei voi laittaa lukkoon kun sitä ei ole ollenkaan jos huomasit…”
Harmaahiuksinen huokasi turhautuneena ja nousi lähteäkseen, Kakuzu ei ottanut riskejä, koskaan. Se oli niitä ainoita piirteitä tuossa arpikasvossa jotka jashinisti olisi voinut heittää mäkeen.

Hidanin askel jäi kesken kun hän tunsi yllättäen arpiset kädet ympärillään ja kuuman posken alaselässään.
“Älä mene… minä tuota… kunhan et huuda…”
Violetit silmät katosivat luomien taa ja kalpeat kasvot venyivät hymyyn, vaikka hän olikin uke hän piti silti semeään joskus tossunsa alla eikä se ollut yhtään huono asia ainakaan hänen mielestään.
“Okei… kiitos…”

Kakuzu henkäisi, kiitosta ei yleensä kuullut jashinistin suusta eikä kyllä mitään muutakaan kohteliaisuutta, yleensä kiitos muuttui vituksi ja anteeksi oli perkele tai jotain vastaavaa.
Harmaahiuksinen istui takaisin arpikasvon syliin ja painoi huulensa vasten toisen omia, vanhempi tosiaan maistui hyvältä.
Rusehtavanpunaiset huulet raottuivat hieman avaten ovet pieneen valtakuntaansa ja päästäen Hidanin kielen sisään leikkimään tuhmia omansa kanssa.
Tummaksi ruskettunut käsi tunsi tien nuoremman housuihin ja pian pääsikin määränpäähänsä saaden jashinistin huulilta karkaamaan kurittoman huokauksen.
“ ‘Kuzu… sä oot ihanko hedelmäpeli…”, Hidan liversi ja voihkaisi tuntiessaan vahvan käden kiertyessä hänen miehuutensa ympärille.
“Hedelmäpeli..? Siis mitä..?”
“No vittu koskaan ei tiedä saako rypäleitä vai anjoviksen…”, nuorempi henkäisi samalla kun käsi liikahti kokeilevasti hänen varrellaan lähettäen mielihyvänväristyksiä ympäri miehen kehoa.
“Anjovis ei ole hedelmä…”, arpikasvo huomautti ja liikautti kättään muutamasti uudelleen saaden kalpeamman huokailemaan kauniin kiihkeästi.
“Vittu who cares jostain perkeleen anjoviksesta mä haluun munaa…”
“Ja mitenkäs herra sen haluaa..? Paistettuna, keitettynä vai kokkelina?”
“Saatana sä härnäät mua… suoraan perseeseen kiitos…”, jashinisti kuiskasi ja näykkäsi Kakuzun korvanlehteä ahnaasti.

Jostain arpikasvo löysi käteensä kiiltävän kunain jonka kylmä metallinen pinta kiilteli kattovalaisimen kellertävässä valossa.
Hidan kallisti kysyvästi päätään ja nuolaisi aseen sileää pintaa pitäen katseensa kuitenkin tiukasti vanhemman silmissä.
Kakuzu murahti hieman ja yllättäen upotti kunain terävän kärjen kalpean parinsa rintaan. Jashinisti karjaisi unohtaen riskialttiiseen jatkamiseen liittyneet säännöt ja taivutti päätään taakse saaden teräaseen repimään hänen ohutta ihoaan riekaleiksi.
Nauru karkasi nuoremman suusta tämän tuntiessa kuuman nesteen valuvan pitkin kiinteitä vatsalihaksiaan ja violeteista silmistä heijastui hulluus joka piili miehen sisällä.

Yhtäkkiä vihreäsilmäisen verkkokalvoille piirtyi jotain, mitä mies ei olisi koskaan halunnut nähdä siinä tilanteessa missä hän juuri oli.
Kaikki pahamaineiseen rikollisjärjestöön kuuluvat henkilöt seisoivat keittiön oviaukossa ja tuijottivat mitä erikoisimmilla ilmeillä paljastunutta salaparia.
Jashinisti huomasi kyseisen seikan samoihin aikoihin kuin parinsakin eikä harmaahiuksinen mielipuoli tiennyt mitä tuossa tilanteessa olisi pitänyt tehdä.
Painostavan hiljaisuuden vallitessa ovelle ilmestyi vielä yksi henkilö ja Kakuzun teki mieli kuolla siihen paikkaan raudanlujien silmien porautuessa hänen sieluunsa.

Mahtavan tilannetajun omistava Hidan päätti rikkoa tuon häiritsevän hiljaisuuden ja möläyttikin sitten kovaan ääneen ajatuksensa ilmoille:
“Voi saatana nyt kaikki kattoo mua ihan hulluks”

Ovelta kuului tyrskähdyksiä, koko järjestö kyllä tiesi että tuo harmaahiuksinen masokisti oli mielenvikainen sanan todellisessa merkityksessä.
Ajan kanssa häly hälveni ja arpikasvo hipsi ääneti keskustelemaan asioista itse johtajan kanssa, tosin keskustelusta ei tullut niinkään äänetön.

Seuraavana aamuna Hidan kiskoi itsensä vaivalloisesti sängystä ylös ja hymyssä suin ajatteli, että kukaan ei muistaisi enää eilistä tapahtumaa.
Alakertaan päästyään jashinistin käsitys pyörähti päälaelleen, kaikki tuijottivat häntä kuka milläkin ilmeellä, johtaja ei suostunut edes katsomaan masokistiin ja Tobi kikatti jossain sohvan takana.

Keittiön ovelle päästyään, harmaita hiuksia lukuun ottamatta, Hidan muistutti jo paloautoa.
Oviaukon tilalle oli yön aikana ilmestynyt ovi ja oveen oli kirjoitettu suurin, johtajan käsialaksi tunnistettavin kirjaimin määräys:

EI SEKSIÄ KEITTIÖSSÄ!


----

Että sellasta tällä kertaa, toivottavasti pidätte 8')