Katselin ympärilleni tutkiskellen. Luolan seinällä lojui oksia sekä oudonmuotoisia puukalikoita. Yahiko käveli näiden luokse ja nappasi niistä pari.
Yhdessä nurkassa lojui ohuen ohut peitontapainen jolla Yahiko ilmeisesti nukkui. Vieressäni oli puinen tynnyri joka oli puolilleen täynnä hedelmiä.
’Yahiko on varmasti asunut täällä melko kauan’ ajattelin itsekseni ja käänsin haikean katseeni maahan.


Kallio tuntui kylmemmältä kuin maa ulkona ja repaleiset kenkäni eivät paljolta suojanneet.
”Voisinko nyt vaihtaa ne vaatteet?” kysyin Yahikolta varovasti tämän kantaessa puita luolan keskellä olevaan kivistä muodostettuun kehään.
”Kyllä, odota hetki...” Yahiko vastasi ja meni erään pahvisen laatikon luo joka oli ruokatynnyrin vieressä. Hän nappasi sieltä ihmeen puhtaan ja kuivan paidan sekä housut, hän ojensi ne minulle hymyillen hampaat irvessä. Vastasin hymyyn pienellä suupielien kohotuksella ja otin vaatteet Yahikon kädestä.
”Minä menen sytyttämään nuotion niin vaihda sinä vaatteet sillä aikaa.” Yahiko sanoi ja meni hakemaan samasta laatikosta tulitikkuja.
”Mistä sinä nuo olet saanut?” kysyin kummissani, sillä tämä oli melkoisen paljon tavaraa sotaorvolle.
”Varastin läheisestä kylästä.” Yahiko vastasi samaan sävyyn kuin sanoisi ’hei’.
Katsoin Yahikoa epäuskoisena.
”No mitä? On pakko varastaa jos haluaa elää!” Yahiko tiuskaisi ja kääntyi puukasan puoleen.
”Anteeksi...” sanoin hiljaisesti. ”mikset ole mennyt kylään asumaan jos kerran tässä lähellä on sellainen?” jatkoin.
”Siellä on vielä vaarallisempaa kuin täällä, ja toiseksi, siellä ei oikein pidetä sotaorvoista. Ihmiset haluavat pitää huolen vain itsestään ja perheistään. Sääli ja avuliaisuus on niukassa sodan aikana.”Yahiko sanoi haikeasti, pystyin tunnistamaan hänen äänestään jonkin verran katkeruutta.
”Sieltäkö nämä tavarat ja ruoat varastit?” kysyin.
”Sieltä, sieltä.”
”No sitten se oli ihan oikein!” sanoin ja hymyilin Yahikolle.
Yahiko hymyili takaisin.
”Vaihdan nyt nämä vaatteet, ei saa kurkkia!”
”Ei tietenkään...” Yahiko sanoi epäilyttävästi.


Yahiko sai nuotion syttymään melko nopeasti. Puhtaat vaatteet ylläni menin nuotion luo lämmittelemään. Yahiko hääräsi jotakin edelleen tavaroidensa luona.
Tuijotin liekkeihin ja tunsin lämpimän leviävän koko luolaan. Mahani kurni kovaan ääneen.
”An- anteeksi...” sanoin varovasti punastellen.
” Haha, mitä sinä anteeksi pyytelet? Mitä syödään?” Yahiko kysyi ja pyllähti nuotion toiselle puolelle.
”Ihan mitä vain. Kunhan vain saan ruokaa... voin kyllä auttaa varastamaan tai metsästämään lisää kun syönkin.” vakuuttelin.
”Miten olisi kala?” Yahiko kysyi ja nappasi toisesta tynnyristä kalan ja heilutti sitä.
”Liekitetty kala on lempiruokaani!” huudahdin kovempaa kuin olin tarkoittanut.
”Rauhoitu, kyllä sinä sitä kalaa saat.” Yahiko sanoi silmää iskien.
”Ota tuolta puukasasta pari tikkua, niillä saamme nämä hyvin kypsennettyä.” Yahiko ohjeisti.
”Minä menen perkamaan nämä kalat.” Yahiko jatkoi ja käveli luolan suulle.
Tein työtä käskettyä.


Hetken päästä Yahiko palasi kaksi perattua kalaa mukanaan verisissä käsissään.
”Tykkäätkö sisäelimistä?” Yahiko kysyi tosissaan.
”Arvaa?”
”Niin arvelinkin.”
Yahiko heitti sisäelimet nuotioon johon olin hetki sitten lisännyt puita.
”Tässä” Yahiko ojensi toisen kalan minulle.
Kala tuntui liukkaalta ja se melkein tippui, työnsin karhean tikun kalan läpi ja aloin kypsentää.
”Käyn pesemässä kädet...” Yahiko sanoi melkein kuin olisi vasta äsken huomannut käsissään olevan veren.

”Noin!” Yahiko sanoi tultuaan takaisin ulkoa.
”Nyt paistamaan!” Yahiko sanoi innoissaan.
”Yahiko...” aloitin varovasti
”Niin?”
”Miten sinun perheesi... siis miten sinä jouduit orvoksi?” kysyin arastellen.
Yahikon ilme muuttui vakavaksi ja hän otti puraisun kalastaan.
”Ninjat... Ninjat tappoivat vanhempani sekä siskoni.”
Yahikon ilme oli surullinen, hän vain tuijotti tanssiviin liekkeihin.
”Se tapahtui yöllä kun olimme nukkumassa. Kylään jossa asuimme hyökättiin. Se poltettiin maan tasalle.” Yahiko sanoi itkuaan pidätellen.
”Minä selvisin ihmeen kaupalla. Heräsin huutoihin ja juoksin kauas pois, kunnes en enää jaksanut juosta ja lyyhistyin maahan.”
”O-olin p-p-pelkuri...” Yahiko sanoi kyynelten virratessa vuolaina.
Sirryin Yahikon viereen ja halasin tätä.


Hetken kuluttua Yahiko oli taas rauhoittunut. Istuimme uudestaan nuotion äärelle nauttimaan kaloistamme.
”No, Konan, miten sinun perheesi kuoli?” Yahiko töksäytti.
”Minulla ei ollut muita kuin äitini. Hänet tappoi ninja nimeltä Danzo.” sanoin katkerana.
”He tulivat meidän kotiimme ja äiti suojeli minua. Pääsin karkuun.” jatkoin.
Yahiko hymähti ja puraisi viimeiset rippeet kalastaan.
’Äiti kuoli minun takiani...’ ajattelin itsekseni.
Pimeys alkoi laskeutua ulos ikuisen sateen säestämänä.
”Meidän pitäisi mennä nukkumaan, huomenna pitää herätä aikaisin.” Yahiko sanoi autuaasti venytellen.
”Miksi meidän pitää herätä aikaisin?”kysyin ihmeissäni.
”Huomenna on tori, tarvitsemme lisää tavaroita sekä ruokaa.”
Nyökkäsin vastaukseksi.
”Tuossa on sinun nukkumapaikkasi.” Yahiko osoitti paria peittoa Yahikon pedin läheltä.


Konttasin kylmää ja kuhmuraista kalliota pitkin pedilleni nuotion luodella varjoja seinille.
Yahiko makoili omassa pedissään.
Tuntui ihanalta päästä makaamaan edes jonkin pehmeän päälle. En ollut saanut nukkua näin hyvin kolmeen viikkoon. Silti tämä ei ollut mitään verrattuna siihen mitä kotona oli ollut. Ei saisi olla kiittämätön. Mutta en voinut kuin verrata nykyisiä olojani entiseen. Nämäkin olot olivat suuri kohennus siihen päättömään harhailemiseen.
”Yahiko? Kuinka kauan olet asunut täällä?” kysyin pikaisesti ennen nukkumaan menoa.
”Hmm.. kuinka paljon se nyt olisi... ehkä... kaksi kuukautta?” Yahiko arvioi.
Nyökkäsin vastaukseksi.
” Nyt riitti juttelut ja eikun untenmaille jotta jaksettaisiin huomenna” Yahiko sanoi ja toivotti hyvät yöt haukotuksien kera.


Kuiskasin yksinkertaisen mutta merkittävän sanan; kiitos.