Kylmä ja kirpeä syysilma tuntui kasvoillani, kun astuin ulos rapun ovesta. Olin ehtinyt onneksi ulos ennen kuin isä oli herännyt, koska hänellä olisi kuitenkin krapula eilisen illan jäljiltä. Hän oli ollut ulkona, ja palannut täysin päissään kolmen maissa. Kankuro oli onneksi mennyt saattamaan hänet sänkyyn, joten minun ei tarvinnut nousta sängystä. Enkä minä sen ukon takia olisi vaivautunutkaan.

Katselin samalla taivaalle kun lähdin pihasta, ja arvelin että tänään tulisi satamaan. En kuitenkaan jaksanut välittää siitä että minulla ei ollut sateenvarjoa, matkaa olisi vain kilometri. Sateenvarjoa en ollut ottanut, vaikka Temari olikin tarjonnut omaansa.

Ohitin läheisen leikkikentän keinut, ja samalla päähäni tulvahti muistoja lapsuudesta. Olin leikkinyt naapurin pojan kanssa, jolla oli ollut yönmustat hiukset ja vaalean iho. Hän oli ollut ainoa ystäväni, kaikki muut olivat pelänneet minua.

Muistan kuinka olimme keinuneet keinuissa niin korkealle, että saatoimme nähdä taivaan piirtyvän jalkojemme taakse. Olimme molemmat nauraneet pelkästä ystävyyden ja vapauden tunteesta.

Se oli varmaan viimeinen kerta kun nauroin. Poika oli muuttanut toiseen kylään, jonnekin kauas. En edes muistanut pojan nimeä, mutta muistan kirkkaasti sen kun näimme viimeisen kerran. Istuimme keinuissa, mutta emme keinuneet tai nauraneet. Me molemmat vain tuijottimme maata, koska olimme niin surullisia.

Samassa huomasin että yksinäinen kyynel valui poskeani pitkin. Se oli outoa, koska en itkenyt koskaan. Otin kyyneleen sormenpäälleni, ja päästin tippumaan maahan. Juuri silloin, kun se osui maahan alkoi sataa. Tuntui siltä, kuin taivas olisi itkenyt kanssani.

~

Saavuin koululle todella aikaisin, vaikka yleensä tulin tahaltani pari minuuttia myöhässä. En jaksanut katsoa kun ihmiset tuijottivat minua pelokkailla silmillään. Marssin koulun porteista sisään kun olin kiristänyt kaulaliinani tiukemmin kasvojeni ympärilleni.

Katselin kuinka luokkalaiseni olivat ryhmittäin koulun pihassa, suurimmaksi osaksi polttamassa tupakkaa. Minä en polttanut säännöllisesti, vain silloin tällöin minun alkoi tehdä mieli tupakkaa. Muuten suosin vahvempia aineita, enkä edes yrittänyt lopettaa. Minulla ei ollut motivaatiota siihen.

Minusta oli myös säälittävää polttaa tupakkaa vain sen takia että halusi olla osa porukkaa tai olla kova. Mitä helvetin väliä sillä oli?
- ”Olisko tulta?” kuulin pojan äänen takaani. Käännyin vain nähdäkseni kuka oli uskaltautunut puhumaan minulle, koska yleensä kaikki vain tuijottivat kaukaa.

Takanani seisoi Kiba, yksi luokan koviksista jotka esittivät kovempaa kuin olivatkaan. Näin kuinka kauempana Kiban jengi naureskeli ja osoitteli meitä. Kyse oli varmaan jostain vedosta, joten mulkaisin Kibaa ja harpoin sisälle kouluun.

Takaani kuului huutoja, mutta en jaksanut välittää. Tuijotin vain tuimasti eteeni ja avasin oven lämpimään sisäilmaan.

~

Olin aivan jäässä kun astuin luokkahuoneeseen, mutta onneksi takarivin takana oli patteri jolla pystyin lämmittämään sormiani. Ajattelin lapsuudenystävääni samalla kun pyörittelin sormiani patterilla. Kuuma patteri tuntui kihelmöivältä ihollani, ja jotenkin pidin siitä tunteesta.

Pian kuitenkin sormeni olivat jo lämpimät, ja kaivoin laukustani esiin kynän tuntia varten. Minun pitäisi yrittää keskittyä tunneilla jos halusin päästä yhdeksänneltä luokalta.
Yhtäkkiä ovi avautui, ja sisään astui vieraas mutta kuitenkin jotenkin tutun näköinen, mustahiuksinen poika.

~

Tujotin poikaa suu auki, hän näytti niin paljon muistojeni pojalta. Se saattoi myöskin olla harha huumeista johtuen, mutta tämä harha oli kuin aito. En saanut pihaustakaan suustani, joten pystyin vain tuijottamaan poikaa.

Hän oli kaunis: hänen mustat hiuksensa kiilsivät kuin korpilla, ja hänen vaalea ihonsa näytti melkein valkoiselta hänen hiustensa ja mustien vaatteiden ohella. Kiinnostavinta hänessä oli kuitenkin silmät. Ne olivat kuin kaksi mustaa tähteä, en ollut koskaan nähnyt mitään niin kaunista.

Poika naurahti hieman, ja se herätti minut ajatuksistani. Olin tuijottanut häntä suu auki kuin idiootti, ja kun tajusin sen punastuin. Mitä helvettiä, punastuin? Enhän minä koskaan punastunut. Paitsi tämän pojan seurassa. Miksi ihmeessä?
- ”Hei. Olen Sasuke Uchiha, uusi oppilas täällä” poika sanoi ja käveli pulpettini viereen.
- ”Olen Gaara.”
- ”Ai, joku sanoikin jotain sinusta...” Sasuke sanoi ja alkoi selvästikin miettiä.
- ”Ei kannata uskoa mitään mitä muut sanovat minusta, kukaan ei oikeastaan tunne minua” sanoin koska en halunnut että poika saisi minusta väärän kuvan.
Milloinkohan olin viimeksi ajatellut mitä joku muu ihminen minusta ajatteli?

- ”En ajatellutkaan uskoa vaan tutustua sinuun suoraan” Sasuke virnisti ja ojensi kätensä. Kättelimme, ja katsoin häntä silmiin. Ne olivat vieläkin kauniit, mutta pystyin aistimaan niiden takaa jotain muuta. Yksinäisyyttä?
- ”Hei, mikä tuo on?” Sasuke kysyi ja osoitti kitarakoteloani, jonka sisällä oli rakkain esineeni: kitara.
- ”Se on kitarani” sanoin ja pyöritin silmiäni. Tyhmäkin olisi tiennyt että kitarakotelossa pidetään kitaria.
- ”Osaatko soittaa?” Sasuke kysyi ja oli tarttumassa kitaraani, mutta kiskaisin sen nopeasti hänen ulottumattomiltaan. En antanut kenenkään koskea siihen. Sasuke näytti hämmästyneeltä, mutta istuutui viereiseen pulpettiin. Hymyilin hänelle, jotta hän ei saisi sellaista käsitystä että en pidä hänestä. Hän oli ainoa ihminen jolle olin hymyillyt pitkään aikaan.

~

Tunti oli alkamassa, joten oppilaita alkoi virrata luokkaan. He tuijottivat ensin Sasukea, ja sitten minua, ja sitten taas Sasukea. He varmaan ihmettelivät kuka hän oli ja miksi hän istui niin lähellä minua. He alkoivat heti kuiskia keskenään, joten pyöritin silmiäni Sasukelle, ja muodostin huulillani ”tällaista täällä on aina”.

Kun opettaja astui luokkaan kaikki onneksi hiljenivät, mutta Iruka viittoi Sasuken luokan eteen esittäytymään kaikille. Sasuke näytti erittäin kyllästyneeltä ja kertoi vain nimensä. Sitten hän palasi viereeni ja haukotteli suurieleisesti. Naurahdin sille hiljaa, ja siirsin katseeni luokan päähän.

Iruka ja kaikki oppilaat tuijottivat meitä kuin olisimme tippuneet taivaasta. Iruka kuitenkin rykäisi ja aloitti tunnin, joten pystyin uppoutumaan ajatuksiini.
Oliko Sasuke todella sama poika jonka kanssa olin leikkinyt lapsena?