Tunnelmamusiikkia: Bleach Soundtrack – Quincy’s Craft

*****

Luku kaksikymmentäkaksi
Teorian paikka


”Minulla on teoria.”

Tumtumtumtumtum…

Pitkulainen hiekkapilvi nousi ilmaan, kun usean shinobin muodostama joukko ravasi pitkin lakeuksia. Joukon selkeässä etupäässä vilistivät Kiba ja Akamaru, kun taas muu joukkio kulki järjestelmällisessä epäjärjestyksessä heidän takanaan. He olivat paraikaa kipuamassa pitkin suuren, kuunsirpin muotoisen hiekkadyynin loivempaa harjannetta luistellakseen sen jälkeen vastapuolella olevaa huiman jyrkkää laskua alas. Vaikka aavikolla tuuli kovin, Kiba ja Akamaru pysyivät yllättävän hyvin Gaaran ja Hinatan hajujäljen mukana. Joukosta oli erkaantunut tukku hiekkaninjoja, heidän mukanaan Baki, mutta Kankurou oli yhä joukon jatkeena.

Kun Shikamaru alkoi puhua teoriastaan, hän oli aivan Kiban selän takana. Perhana, miksei tuo työhtötyyppi voinut luennoida vaikka jonkun hengähdystauon aikana? Kiba kyllä halusi mielellään kuulla, mitä Shikamarulla oli sanottavanaan, mutta jos kerran matkustettiin samanaikaisesti, piti pysyä Gaaran ja Hinatan hajujäljen perässä. Kyllä Kiba oli sen verran tottunut jäljittämiseen että kykeni ajattelemaan juostessaan muutakin kuin nenäänsä, mutta hän ei halunnut ottaa riskiä hajujäljestä harhautumiselta Shikamarun selityksiä kuunnellessa. Akamaru varmasti halusi myös kuulla Shikamarun sanomat, vaikkei sekään varmaan ymmärtäisi ihan kaikkea töyhtötyypin sekavasta sanastosta.

”Teoria mistä?” Naruto kysyi. Ei ollut mokoma näemmä tilanteen tasalla.
”Ichimaiiwan voimista”, Shikamaru vastasi. ”Olen alkanut päätellä, mikä idea niissä on.”
”Oho!” hengähti Lee. ”Kerro ihmeessä, Shikamaru-kun!”
”Odottakaas, tuossa tulee kohta mäki… selitän sen toisella puolella.”

Akamaru saavutti tässä kohtaa hiekkadyynin korkeimman harjanteen ja katosi sen taakse. Kun Kiba itse pääsi harjanteelle, hän näki, miten hänen pieni koiransa viiletti korkeaa, jyrkkää hiekkarinnetta alas tassut etuviistoon tanassa. Meno vaikutti hurjalta, mutta onneksi Akamaru oli jo ehtinyt matkan aikana tottua dyynien ylittämiseen. Kun Kiba itse pudottautui painovoiman kyyditettäväksi, Akamaru ponkaisi jyrkänteen alareunassa hypyn poispäin mäestä ja jatkoi sujuvasti matkaansa eteenpäin. Kiba pudottautui alas jarruttaen pudotustaan jaloillaan tehokkaasti mutta ei liiallisesti, ja niin hänkin pääsi jyrkänteen juurelle.

Pian Kiban jälkeen rinnettä pitkin hiihtivät alas loputkin joukosta. Kun kaikki olivat päässeet hiekkadyynin yli jatkamaan taas matkustustaan, Shikamaru siirtyi keskemmäs ryhmää ja alkoi puhua.

Tumtumtumtumtum…

”Olen päätellyt jotain taistelustamme Hokoria ja Chiriä vastaan”, töyhtöpää selitti. ”Ja sitä, mikä se heidän kuljettamansa chakrakivi oikein oli. Epäilen, että juuri tuo kivi selittää paljon Ichimaiiwan voimista…”

”Johdannot sikseen ja selitä, jaan”, Kankurou napautti.

”Selitänpä hyvinkin”, vastasi Shikamaru. ”Olen pallotellut päässäni puolentuhatta eri vaihtoehtoa, ja niitä karsittuani epäilen vahvasti, että sillä kivellä kuljetettiin chakraa – keinotekoista sellaista.”

Pari kauemapana vilistänyttä hiekkaninjaa ja Naruto sävähtivät niin, että se näkyi useiden metrien päähän. Myös Kiba oli yllättynyt: keinotekoista chakraa? Miten se edes oli mahdollista?

”Miten chakraa oikein voi valmistaa keinotekoisesti?” Inokin kysyi ihmeissään. ”Chakraahan tuotetaan ihmiskehossa! Äläkä vastaa mitään sellaista kuin ’en tiedä mutta päättelen vain niin’!”

”Pahoittelen, Ino, et saa toisenlaista vastausta”, Shikamaru sanoi, ja Kiba uskoi töyhtöpään virnistävän tuon sanoessaan. Niin hän itse ainakin olisi tehnyt. ”Olin juuri sanomassa tuota.”

”Mutta mistä päättelet tuollaista, Shikamaru-kun?” kysyi Lee.

”Jo siitä, ettei Hokorin ja Chirin käyttämä chakra – ja myös Ichimaiiwan käyttämä chakra – kulje ihmiskehossa”, Shikamaru selitti. ”Ihmiskeho ei kaiken järjen mukaan voi tuottaa mitään sellaista mitä se itse hylkii. Toinen mahdollisuus olisi ollut se, että chakran olisi tuottanut vaikkapa jokin eläinlaji, jonka tuottama chakra ei kulje ihmiskehossa, mutta minulla on syyni epäillä konevoimin tuotettua chakraa. Selitän myöhemmin. Se kuitenkin on ilmeistä, että chakra piti kuljettaa kivessä noiden kantajien kehon asemesta.”

Seuraavaksi vastaan tuli dyynin asemesta syvä, laakea monttu, kuin mahdollinen lentohiekkasuvanto. Kiba silmäisi taakseen nähdäkseen, mitä hiekkaninjat mahdollisesti viittoilisivat moisesta, ja kun hätäisiä pysähtymiskäskyjä ei tullut, Kiba koirineen uskalsi astella lähemmäs kuoppaa. Hiekkaninjat olivat ihmeen taitavia tunnistamaan lentohiekkasuvantoja, vaikka Akamarukin oli jo melko hyvä haistamaan pahimmat niistä. Koska kuopan reunat olivat petollisen jyrkän näköiset, Inuzuka lähti kulkemaan pitkin kuopan viertä vetäen muuta joukkiota perässään.

”Chakrankuljetuskivistä tuli mieleen”, Ino sanoi, ”miksi nuo miehet edes kuljettivat Ichimaiiwan käyttämää chakraa Hevosenkenkäkalliolta? Oletko päätellyt sitä, Shikamaru?”

”Olen”, vastasi Shikamaru, ”ja juuri siihen olinkin tulossa. Uskon, että ne miehet toivat Ichimaiiwan varastoimaa ylimääräischakraa takaisin talteen – tai ainakin pois rikospaikalta.”

”Ylimääräischakraa?” kuului paristakin suusta.

”Ette kuule vaikuta yhtään viisaammilta jos toistatte heti perään mitä sanon”, Shikamaru huomautti. ”Rasittavaa tuollainen… Kuitenkin, uskon, että Ichimaiiwalle on tuotu tuollaista chakraa tuon tyyppisissä kivissä ennen kuin tulimme tänne. Luultavasti useampikin. Ne miehet olivat tuomassa ylimääräistä chakrakiveä pois rikospaikalta, jotteivät…”

”Stop, stop!” keskeytti Naruto, ja pari hiekkaninjaa ehti näemmä jo luulla, että edessä oli jokin vaara. ”Miksi sitten oli mahdollista, että Neji sanoi silloin siellä luolassa, että hän näki Ichimaiiwalla valtavat chakravarastot? Ei Neji niin puusilmä ole, että hän väittäisi jostain kivestä tulevaa chakraa Ichimaiiwan omaksi! Älä väitä, että olet miettinyt sitäkin!”

”En minäkään ole niin puupää etten olisi miettinyt”, Shikamaru sanoi. Kiba jotenkin arvasi tuon. ”Joten kysynkin vuorostaan sinulta, Lee: Onko Neji koskaan kertonut, miten kauas hän näkee Byakuganillaan?”

”…on”, Lee totesi hetken tuumailtuaan. ”Muistaakseni Neji kertoi kerran, että silloin Sasuke-kunia hakiessa hän näki noin viidenkymmenen metrin päähän, mutta sen jälkeen hän on harjoittanut Byakuganiaan ahkerasti. Uskoisin, että näköetäisyys on nyt noin viisikymmentäviisi metriä, Shikamaru-kun.”

’Vain viisikymmentäviisi?’ Kiba ajatteli yllättyneenä. ’Luulin kauan että Neji näkisi paljon pidemmälle!’

”Niinpä”, Shikamaru kommentoi Leelle ja puhui nyt toisaalle: ”Kankurou. Tiedätkö, miten korkea Hevosenkenkäkallio on?”

”Enpä ole nyt mennyt mittanauhalla mittaamaan”, Kankurou vastasi, ”mutta taitaa olla lähemmäs kuusikymmentä metriä, jaan. Tai niin muistan lukeneeni jostain näppeihini osuneesta kartasta.”

”Ja luola, jossa olimme, oli aivan kallion pohjalla”, selvensi Shikamaru. ”Joten: Nejin Byakugan oli äärirajoillaan, kun hän katseli kallion laella olevaa Ichimaiiwaa. Jos siis Ichimaiiwan vieressä tai esimerkiksi taskussa oli näitä chakrakiviä, Neji saattoi helposti silloin uskoa, että niissä kivissä ollut chakra olisi ollut Ichimaiiwan omaa – tai ehkä hän vain näki Ichimaiiwan jalkojen alle valunutta chakraa. Ei sikäli, minäkin olisin takuulla luullut…”

Kiba oli juuri päässyt pois kuoppaa kiertävältä radalta, kun hän käänsi päänsä vikkelästi takaviistoon ja huudahti: ”Hei muuten! Hinata näkee noin sadan metrin päähän Byakuganillaan! Miksei hän sitten tarkentenut silloin Nejin sanomisia?”

”Sadan metrin?” Lee ällistyi. ”Oletko tosissasi, Kiba-kun?”

”Hyvinkin tosissani”, Kiba sanoi. ”Hinata ei kuulemma näe oikein millekään etäisyydelle tarkasti Byakuganillaan, mutta hän on vissiin näkee ikäisekseen Hyuugaksi harvinaisen kauas ylipäätään…”

”Mitä olen yhtään käsittänyt”, Shikamaru huomautti, ”Hinata on niin arkaa ja syrjäänvetäytyvää tyyppiä, ettei hän mielellään avaa suutaan asioista, joista hän ei ole täysin varma. Kuten itsekin sanoit, Kiba, Hinatan Byakugan ei ole kovin tarkka vaikka sillä näkee kauas. Ehkä hän itsekin näki kivet, mutta ei tiennyt pitäisikö niistä mainita, tai sitten hän näki ne epäselvästi. Miten vain.”

Selitys ei tyydyttänyt Kibaa, vaan se pikemminkin ärsytti häntä. ”Meinaat ettei Hinata olisi kertonut noin tärkeästä asista? Hä?! Hinata ei ole tyhmä!”

”Tuskin Hinata silloin edes aavisti, että asia olisi mitenkään tärkeä”, Shikamaru vastasi. ”Tuskin kukaan meistä olisi ymmärtänyt. Meillähän oli siellä luolassa paljon muutakin ajateltavaa kuin se, missä vihollinen säilyttää chakraansa.”

’Hemmetti, totta tuokin’, kävi Kiban mielessä.

”Joka tapauksessa”, Shikamaru jatkoi, ”kaikesta päätellen Ichimaiiwa osaa luoda ja käyttää keinotekoista chakraa aseenaan…” Hän vaikeni mietteliääksi toviksi.

Tässä kohtaa loput joukosta olivat päässeet pois kuopan luota. Shikamaru oli aikansa hiljaa, ja koska kukaan muukaan ei keksinyt mitään viisasta sanomaa, aavikon tuulen nuottia tahdittivat vain hiekkaan tömisevät juoksuaskeleet. Tumtumtumtumtum…

”Edellisestä herääkin kysymys”, Shikamaru lausui jonkin ajan kuluttua, ”miksi Ichimaiiwa käyttää juuri keinotekoista chakraa?”

”Kenties hän halusi lisää voimaa oman voimansa rinnalle?” arvasi Ino. ”Niinhän moni tuon tyyppinen ihminen haluaa. Ajatelkaa nyt kaikenlaisia tyyppejä sarjassamme Orochimaru ja kumppanit.”

”Voimantavoittelustakin saattaa olla kyse”, Shikamaru vastasi. ”Mutta ennen kuin sanon mitään, haluaisin kysyä teiltä Hiekkakylän ninjoilta pari asiaa. Siis, vaikkapa sinä, Samoku-san: Millainen maine Ichimaiiwalla oli Hiekkakylässä ennen kuin hän tappoi sen sepän ja pakeni sieltä?”

Samoku, eräs joukon mukana olleista keski-ikäisistä hiekkaninjoista, täräytti vastauksensa paljon miettimättä: ”Todella vähäinen”, hän sanoi. ”Ellen väärin muista, hän ei tainnut olla ninja ollenkaan.”

”…ei ninja?” Shikamaru kysyi, ja kerrankin Kiba kuuli tämän äänessä hämmentyneen väreen.

”Tai siis ei toiminut ninjan tehtävissä”, Samoku tarkensi. ”Hänellä oli kyllä ninjan koulutus, mutta hän ei työskennellyt ninjana.”

”Niin, Ichimaiiwa oli Hiekkakylän Tutkimuskeskuksessa töissä”, muisti joku toinen hiekkaninja. ”Taisi olla tutkimusapulainen tai jotain, olihan hän silloin vain vajaa kolmenkymmenen. Tutkimuskeskuksessa siis kehiteltiin kaikenlaisia uusia jutsuja ja muita ninjajuttuja. Marionettitekniikkakin on taidettu kehittää siellä, sen verran vanha paikka se oli.”

”Sanoitte ’kehiteltiin’ ja ’oli’”, Shikamaru huomautti. ”Eikö se keskus ole enää toiminnassa?”

”Ei”, kuului vastaus Samokulta. ”Tutkimuskeskuksen oli pakko lopettaa toimintansa, kun Tuulimaan daimyou leikkasi Kolmannen Suuren Ninjasodan jälkeen Hiekkakylän budjettia… eikä sitä ole saatu sittemmin takaisin toimintaan.”

Keskustelu tyrehtyi pian siihen, ja syystä. Historiankirjat nimittäin todistivat, että Kolmannen Suuren Ninjasodan jälkimainingeissa Tuulimaan daimyou oli alkanut teettää monet ninjatehtävänsä Konohassa lähempänä olevan Hiekkakylän asemesta. Tämä taas johtui luultavasti siitä, että sodassa voitolla ollut Konoha tarvitsi vähemmän varoja jälleenrakentamiseen ja oli siksi halvempi paikka ostaa ninjatyövoimaa. Daimyoun teko oli vienyt huomattavasti tuloja Hiekkakylältä, ja siksi kylän ninjakoulutuksen taso ja jopa elintaso oli romahtanut.

Juuri daimyoun budjettileikkaukset ja suuri tarve muutamaan hyvään shinobiin usean keskinkertaisen sijasta olivat syy sille, miksi Shukaku oli loppujen lopuksi istutettu Gaaraan – toiveena oli ollut saada voimakas ase halvalla. Samasta syystä Hiekkakylä oli myöhemmin provosoitunut Orochimarun yllytyksistä ja hyökännyt Äänikylän liittolaisena tappiollisesti Konohaan. Yhä edelleen Tuulimaan daimyoun teko ja sen seuraukset herättivät vihan ja katkeruuden sävyttämiä muistoja sekä hiekkaninjojen että konohalaisten mielissä, huolimatta siitä, että Hiekkakylä oli alkanut viime kuukausina saada enemmän ninjatöitä ja siten tuloja.

”Entä se seppä, jonka hän murhasi?” kysyi Shikamaru rikkoakseen vaivaantuneen hiljaisuuden. ”Millainen tämä seppä oli, tiedetäänkö hänestä mitään?”

Tumtumtumtum… Jälleen tuulen soittoa tahdittivat vain juoksuaskeleet. Hiekkaninjoilla oli jonkin verran töitä kaivaa muistojaan.

”Hän, seppä Kuwa, teki pääasiassa chakralla toimivia proteeseja vammautuneille ja eläkkeelle jääneille ninjoille”, joku kolmas, yli viisissäkymmenissä oleva miespuolinen hiekkaninja sanoi lopulta. ”Proteesit olivat hyvin samanlaisia kuin mitä meidän käyttämämme marionettien osat, siis liikkuvia käsiä ja jalkoja ja sellaisia. Eivät ne niin hyviä olleet, että vammautuneet ninjat olisivat voineet palata kentälle, mutta ne ainakin helpottivat suuresti heidän elämäänsä. Kuwa-jiisan oli hyvin rauhallinen ja lakia noudattava mies, oikeastaan sellainen oikein mukava vanha pappa, ja hän oli tunnettu koko Hiekkakylässä. Siksi Neljännelle Kazekagelle kohuttiin pahan kerran, kun Ichimaiiwaa ei aikoinaan otettu kiinni.”

”Proteeseja?” Shikamaru kiinnostui. ”Tämä alkaa kuulostaa lupaavalta. Mitä kaikenlaista hän teki?”

”Eipä mitään erikoista”, sanoi se viisikymppinen hiekkaninja. ”Hän teki lähinnä tekoraajoja. Mutta… muistan selkeästi, että juuri ennen kuin Kuwa-jiisan murhattiin, hän oli isolla tohinalla kehittelemässä jotain todella mullistavaa. Hän oli nimittäin yksi niistä harvoista hiekkakyläläisistä, joilla oli lupa tehdä sentyyppisiä laajoja tutkimuksia esimerkiksi anatomiasta ja sellaisesta. Ja juuri kun hän oli paljastamassa mitä oli tekemässä, Ichimaiiwa tuli ja surmasi hänet, emmekä saaneet koskaan tietää, mitä hän oli kehittänyt. Surullista.”

”Kuulostaa jonkin kulutetulta legendalta”, Ino huomautti ja sai ilmeisesti osakseen pahat katseet hiekkakyläläisiltä. ”Hei, ihan tosi, tuollaisia legendoita on tiukaupalla!”

”Tästä olisi hyvä heittää villi veikkaus”, Shikamaru totesi puolestaan. ”Jospa Kuwa-jiisanin tekemä tutkimus liittyi keinotekoiseen chakraan, ja Ichimaiiwa varasti hänen tutkimuksensa omiin käyttöihinsä?”

”Tuo kyllä on turhan uskalias arvaus”, Samoku totesi. ”Se tekisi asiat liian helpoiksi.”

”On se sentään jotain mistä lähteä miettimään”, Shikamaru kommentoi. ”Oliko teidän tietojenne mukaan Kuwa-jiisanilla ja Ichimaiiwalla mitään yhteyksiä keskenään? En tarkoita epäluottamuslauseena vaan yleistävänä kysymyksenä.”

”Paha sitä on sanoa yli kymmenen vuoden jälkeen”, eräs hiekkaninja huomautti.

”Entä liittyivätkö tutkimuskeskuksen sulkeminen ja Kuwa-jiisanin murha jotenkin toisiinsa?” Shikamaru kysyi. ”Tapahtuivatko ne esimerkiksi suunnilleen samaan aikaan? Moni murhahan on tapahtunut, kun murhaaja on ollut hyvin turhautunut jostain – Ichimaiiwa siis esimerkiksi työpaikkansa sulkeutumisesta.”

”Liitoksesta en tiedä, mutta eivät ne tapahtumat samaan aikaan tapahtuneet”, Samoku vastasi. ”Ensiksi sulkeutui keskus, sitten tapahtui murha. Välissä oli useamman kuukauden ero. Niillä ei välttämättä ollut mitään tekemistä toistensa kanssa.”

Tumtumtumtumtum…

Puhe taukosi taas, kun Shikamarulta loppui puhuttava ja hän vajosi jälleen mietteisiinsä. Kibakin olisi: oli liian vähän tietoa päätellä mistään mitään varmasti. Shikamarulla taisi olla parhaat edellytykset päätellä mitään, mutta vaikutti siltä, että töyhtöpää oli jo päätellyt varmimmat tikkinsä loppuun.

Vaan toisaalta, oliko oikeastaan edes tarvetta miettiä, mistä Ichimaiiwan chakra oli peräisin? Olisiko se oleellista? Ehkä se auttaisi miettimään, miten miekkosen voisi päihittää, mutta toisaalta asian selvittely veisi voimia…

”Kjiaaa! Kjiiaa!”

Äkkiä ylhäältä kuului kimeää kiljuntaa. Kiba käänsi katseensa ylös. Äänen oli päästänyt yläilmoissa liihotteleva haukka, joka oli paraikaa laskeutumassa suoraan joukkiota kohti!

Käännettyään päätään taakse Inuzuka havaitsi, että se viisikymppinen hiekkaninja oli pysähtynyt ja ojentanut käsivartensa koholle niin, että haukka pääsi laskeutumaan hänen kyynärvarrelleen. Kssssth! Koko joukkio jarrutti hiekkaan huomatessaan tilanteen. Nyt Kiba huomasi, että haukan selässä oli sylinterin muotoinen purkki. Toinen hiekkaninja kiiruhti haukan luokse, avasi tämä selässä olevan purkin ja veti siitä esille paperilapun. Aivan, haukka oli yksi Hiekkakylän viestihaukoista!

Paperin ottaneen hiekkaninjan silmät vilistivät pitkin haukan tuomaa viestiä. Hänen kulmansa olivat voimakkaassa kurtussa.

”Onko se Baki-sanilta?” kysyi se viisikymppinen haukkaa pitelevä hiekkaninja.
”On”, vastasi viestiä lukenut ninja yllättävän ohuella äänellä. Jo hänen ilmeensä riitti kertomaan, ettei haukka ollut tuonut ilouutisia.



****



Seuraava osa