Kuin aika olisi pysähtynyt niiden punavihreiden silmien katsoessa hetken omiini. Se läpitunkeva katse kahlitsi sieluni ja se äänetön hengenveto veti sen sisäänsä. Kai tämä oli se kuuluisan kliseinen "rakkautta ensilmäyksellä." Niinkin tekopyhää paskaa kuin rakkaus olikin, siltä tämä kuitenkin sydämessäni tuntui.

"Mitä sinä nulikka tuijotat? Mene matkoihisi siitä." Kuului hiljainen, mutta silti niin naulitseva ääni.

Silloin sen ensimmäisen kerran tunsin, sen syvän pistävän viillon kuin joku olisi veitsellä rintaani viiltänyt, sydämeni raiskannut. Sinä hetkenä luulin kuolevani tuskaan. Muistaessani nämä tuntemukset rävähtivät silmäni kuin salamaniskusta auki melkein repien ihon niiden ympäriltä palasiksi.

Haukoin ahnaasti ja hätäisesti henkeä. Ahdinko levisi muualle ruumiiseeni. Käteni alkoivat täristä, hiki alkoi valua kylmänä ihoani pitkin. Miksi olin niin pitkän ajan jälkeen taas muistanut nuo asiat, ne hetkelliset lämpimät tunteet.

Ohikiitävän hetken ajan kuulin hengitykseni alta heikkoa sykettä kuin sydämeni olisi jälleen lyönyt, pumpannut lämmintä ja tahmeaa verta suoniani pitkin, levitäkseen ympäri kehoani. Sitä tuntetta en voinut sietää.

Käteni tarttui yöpöytäni puiseen lippaaseen repäisten sen niin hätäisesti auki, että sen sisällä olevat tavarat lensivät pitkin karua harmaansävyistä koottua huonettani pitkin. Ilmasta vaistomaisesti sieppasin metallisen terävän esineen, tikarin, jonka kahva oli safiirein koristeltu.

Ajatukset pois heittävä ihana, piinaavan nopeasti leviävä kipu alkoi kyteä rinnassani, kun katsoin siinä törröttävää tikaria. Lämmin tunne oli poissa, sydämeni ei taatusti enää lyönyt. Se oli jälleen itsensä; kylmä, kolea ja kuollut. Aivan kuten minun ajatukseni hetken ajan.

____________________________________________________________________

(tämä on tosiaan ikäänkuin ulkopuolisen ajattelua, nimittäin Hidanin karkoitettu
rakkaus-tunne)


Tunsin kerran pojan, joka oli sisältä selvästi lämminhenkinen ja hänellä oli halu rakastaa, vaikka hän ei ollut itse keneltäkään näitä asioita kokenut tai että kukaan olisi hänestä välittänyt. Poika ilman vanhempia, ilman rakastavaa perhettä, sukulaisia tai edes paikkaa jota voisi kutsua kodiksi.

Poika, iältään 10, nimekseen oli saanut Hidan, istui siinä tavallisella paikalla puiston penkillä odottaen pian laskevaa aurinkoa. Tällöin kaupat sulkisivat ovensa ja ihmiset vetäytyisivät koteihinsa illanviettoon. Tämä tarkoitti pojalle ruuanhankintaa ja uuden yösijan etsimistä.

Tonkiessaa hienostoravintolan roskalaatikkoa kujan päässä poika näki ensimmäisen kerran elämänsä mullistavan henkilön. Sen raavaan miehen, jolla oli yllään pitkä tumma kaapu, jonka huppu peitti hänen kasvonsa. Tuulen heiluttaessa paperipäälysteisiä katuvaloja, osui muutama näistä valonsäteistä tuntemattoman miehen kasvoille.

Valo paljasti hupun alla piilevät kasvot, jotka olivat tummat, lähes ruskeat. Mustansävyinen takkuinen tukka roikkui lähes silmien korkeudella, mutta paljasti kuitenkin sen verran, että silmät olivat iirikseltään vihreät ja valkuiseltaan punaiset.

Hidanin mielestäni nämä olivat upeimmat silmät mitkä hän oli koskaan nähnyt, niin aikaanähneet ja kuuliaisennäköiset. Kasvoissa oli myös jotain kummallista, koska näytti sille ettei miehellä ollut ollenkaan suupieliä vaan niistä lähti pitkät korviin asti ylettyvät arvet, jotka oli parsittu yhteen paksuilla mustilla rihmoilla.

Hidan jäi lumoutuneena tuijottamaan tätä miestä, pojan hopeisten hiusten heiluessa tuulen mukana. Silloin poika kuuli ne sanat, jotka särkivät hänen herkän sydämensä ja melkein karkoittivat minut kokonaan pois hänestä. Minut, elämänhalun ja lämmön, hän vangitsi syvälle siuluunsa, niin syvälle etten häneen pystyisi enää vaikuttamaan.

____________________________________________________________________

(palataan takasin Hidaniin)

Vetäessäni tikarin ulos rinnastani veri valui roiskuen kehollani levittäen lämpöä kylmälle iholleni. Sydän oli selvästi hetken tätä verta pumpannut, koska se tuntui erilaiselta, lämpimältä. Pyyhkiessäni likasiella tiskirätillä veret pois, paljastui sen alta useita arpia, joita oli kaikkein eniten lähellä sitä paikkaa jossa sydämen tulisi sijaita.

Aikojen saatossa olin huomannut, että oli helpompi kuolettaa sydämensä kuin antaa sen kitua, niiden sanojen viiltäessä yhä uudelleen. Lämmön ja sydämen puutteessa minusta oli tullut kylmä ihmisiä kohtaan, luulin olevani parempia kuin he, koska en ollut heidänlaillaan heikko ja haavoittuvainen.

Näistä seikoista johtuen olinkin ammatikseni saanut sen minulle sopivan palkkamurhaajan työn. Työni toi minulle tyydytystä, koska sain riistää rakkauden ulos suoraan uhrieni rinnoista. Yleensä heidän löytyessään jotain tärkeää puuttui, nimittäin sydän. Otin sen ikäänkuin 'palkinnoksi', tavallaan kostoksi ja tavallaan taas oppiakseni siitä jotain.

Kuinka niinkin pieni asia kuin kylmät sanat voivat vaikuttaa mieheen niin paljon? Siis nehän olivat vain turhanpäiväisiä sanoja, niitähän käytetään herranjumala joka päivä, jokaisesa lauseessa.

En voi sanoa olleeni koskaan rakastunut tai edes ihastunut naiseen. He eivät kiinnosta minua kuin vain esineenä, käyttövälineenä jonka voi heittää pois kun sitä ei enää tarvitse. Tämä siis ei tarkoita sitä ettenkö olisi niitä maagisia olentoja pannut, usein vielä oikein olantakaa, mutta silti he ovat vain paskaa lantakasassa minulle.

Tästä syystä kokeilin myös miehiäkin, luullakseni sen olevan erilaista, mutta ei niillä mitään eroa ollut.  Samaa rankkaa naintia, kuin pienet jänöt kiima-aikaan konsanaan. Ehkä en edes halunnut enää kokea mitään rakkautta, tietäessäni kuinka tuskaista se voi olla. Tai ehken siinä lyhyessä hetkessä oli kaikki rakkaus mitä elämäni aikana tarvitsin.

Kun olin saanut ajatukseni selväksi ja kehoni verestä puhtaaksi, aloin suunnitella ylösnousemista. Kaiken ajattelun ja puukottamisen jälkeen tajusin katsoa kello vasta nyt ja huomasin sen olevan jo hieman yli seitsemän. Nämä suunnitelmat keskeytti puhelin juuri alkanut pirinä. Haukotellen nostin luurin korvalleni.

"Haloo." sanoin lähes reippaalla äänellä.

"Hidan? Tavoitinko Hidanin tästä numerosta?" Sanoi ääni puhelimen toisessa päässä.

Siellä se taas tuntui, mutta nyt sata kertaa voimakkaampana kuin hetki sitten. Se löi jälleen. Koska se oli hän.