Keväinen aamu tuntuu houkuttelevalta useimmista henkilöistä, mutta osa raahautuu kirpeään, lintujen laulun säväyttämään aamuun vain pakolla. Tästäkin henkilötyypistä on esimerkkejä pitkin erään tuntemattoman suurkaupungin katuja ja asuntoja. Jos oikein tarkastellaan pitkin paljaita kävelykatuja, asuntojen rappusia ja postilaatikkoja, saadaan kasaan ainakin yksi henkilö. Tällä hetkellä, tässä maailmassa, näytämme sinulle kuka hän on, mikä on hänen tulevaisuutensa ja mitä hän söi aamupalaksi edellisen vuoden tammikuun keskimmäisenä maanantaina.

Hän ei syönyt mitään aamupalaa edellisen vuoden tammikuun keskimmäisenä maanantaina, sillä tämä Hidan-nimisenä tunnettu oli saanut traumat eräästä kohtalokkaasta aamiaisesta. Sinä aamiaisena hänen rakas lemmikkiliskonsa oli juossut vapaana olleessaan kuumalle pannulle, johon ei ollut ehditty lisäämään hänen erikoisuuttaan: munakokkelia. Tämän tapaturman jälkeen albiino ei koskaan syönyt aamupalaansa, varsinkaan munakokkelia missään tilanteessa, sillä silloin kun hän oli syönyt viimeisen kerran aamiaista, hän oli huomannut lemmikkiliskonsa liian myöhään; vasta puraistessaan erikoisen muotoista munakokkelia.

Joten Hidan astui tänäkin kevätaamuna ulos nälkäisenä, krapulaisena ja ärtyneenä. Ärtyneisyys johtui äkillisestä toimeksiannosta poliisien siviilitehtävään, krapulaisuus taasen liiallisesta juhlimisesta hänen vihaamaan siviilitehtävän loputtua. Itse asiassa hän vihasi kaikkia siviilitehtäviä ja hänen pomonsakin tiesi sen, ikävä kyllä.
Siviilitehtävässä hänen piti tällä kertaa vain tarkkailla erästä rikollispomoksi epäiltyä mieshenkilöä, joka käytti aina aamutakkia ja esiintyi hyvännäköisten naisten kanssa. Ei siis mitään erikoista, täydellistä toimintaa Hidanin kiroukseksi, ja hän ei edes tiennyt työryhmäänsä! Osa hänen työtovereistaan oli siedettäviä hiljaisuutta kunnioittavia, ja osa taas.. Hidanin puhuessa toisesta osasta hänen työtovereitaan yli puoli keskustelua, jos sitä keskusteluksi voi sanoa, sisälsi kirosanoja joka puolelta maailmalta. Osa keräili firmojen logoja, Hidan taas kirosanoja. Ja hän oli sen verran ylpeä kokoelmastaan että liitti ainakin puolet keräilykohteistaan keskusteluun, oli aihe mikä tahansa.

Palataksemme kertomukseen, voimme ilmoittaa albiinon edenneen reitillä yli puoleen väliin sovitusta kohtaamispaikasta, joka oli pankkiautomaatti ison ostoskeskuksen kyljessä. Hidan tiesi tarkalleen missä tuo sovittu paikka sijaitsi, olihan hän monet kerrat suostutellut nuoria naisia makuukammarinsa puolelle juuri automaattiin nojaten. Ja usein onnistuenkin siinä, joten hänen aina vain lähestyessä ostoskeskusta hymy albiinon komeilla kasvoilla leveni. Tästä paikasta hänellä oli oikein paljon hyviä muistoja. Mutta hän ei arvannutkaan, että pian tähän paikkaan ilmestyisi yksi muisto, joka riivaisi häntä vuosia.

Kävellessään yhä lähemmäs määränpäätään, Hidan nosti katseensa kohti automaattia. Kuten hän oli arvannutkin, täsmälleen samassa asennossa kuin hän vaaniessaan naisia, joku nojasi automaattiin kasvot hieman varjossa. Albiino ei vaivautunut lisäämään vauhtiaan selvittääkseen kuka oli hänen nähtävästi työparinsa tässä tylsässä tehtävässä. Hymyillen pirullisesti hän kuitenkin hidasti vauhtiaan, kiinnittäen nyt enemmän huomiota ympäristöönsä. Ostoskeskuksen ylimmät ikkunat välkkyivät nousevan auringon valossa, läheiset pilvenpiirtäjät muodostivat maahan varjoja ja ohi kulkevat ihmiset pitivät joko pahvista kahvimukia käsissään tai puhuivat raivoten puhelimiin. Eräskin kahvimukia pitelevä mieshenkilö käveli ohikulkijoiden myöhempien mielipiteiden mukaan liian läheltä Hidania läikyttäen siten avonaisesta pahvimukista kuumaa espressoa albiinon nahkatakille. Tiesitkö, että lopun elämästään tämä tuntematon mieshenkilö käytti aina, aina espressomukissaan kantta? Nyt tiedät.

Hidan huomasi kuuman juoman imeytyvän kalliiseen takkiinsa heti kun kuumuus tavoitti ihon. Jo valmiiksi ärsyyntyneenä, kauniina kevätaamuna albiinon päässä naksahti ja hän päätti sisäisesti päästää huudon kera koko kokoelmansa valloilleen.
Saarnan, osan sivustakatsojien mielestä tulituksen, lopetti erään toisen mieshenkilön poliisikoulussa opetettu liike, joka varmisti räyhäävän henkilön kokoelman täydellisen lopetuksen. Sillä hetkellä kun albiino suostui vihdoin sulkemaan suunsa, hän nimittäin makasi maassa toisen miehen polvi selkänsä päällä ja saman henkilön käden pitäessä albiinon molempia käsiä lukossa.

Hidan sinkoili murhaavia katseita edelleen peloissaan olevalle espressonläikyttäjälle ja kaikkialle, minne hänen näkökenttänsä ulottui. Useiden henkilöiden peruuttaessa poispäin raivoisasta henkilöstä ja osan jo jatkaessa matkaansa välikohtauksen loputtua, ääni lukitun yläpuolelta kuului selvästi huvittuneena: ’’ Nyt ymmärrän miksi minun käskettiin etsiä työparini poikkeavan käytöksen perusteella, un.’’ Hidan pystyi vaivoin lieventämään ärsytystä äänessään pyytäessään mahdollisemman epäkohteliaasti henkilöä pois päältään.
Kuullessaan tuhahduksen vastauksena, hän itse huokaisi ja sanoi hieman muokattuna pyyntöään:
’’ Voisit varmaankin jo nousta pois päältäni, jotta saadaan tämä saatanan tehtävä aloitettua!’’ Hidanin odotettua muutamat sekunnit, henkilö hänen päällään lievensi otettaan saaden salissa usein käyneen henkilön nousemaan rivakasti melkein kaataen työparinsa.

Pudistellessa itseään turhista tomuista, Hidan käänsi katseensa kohti uutta kasvoa. Tämän hiustyyli oli lievästi sanottuna naisellinen, huomaten ensimmäisenä tuuhean ponihännän nousevan takaraivosta ja katseen laskettua kiinnittäen huomion vasemman silmän kokonaan peittävän pitkään otsatukkaan. Kasvot olivat komeat ja naamaa korosti tälläkin hetkellä varmasti monta naista myynyt hymyntapainen. Asunaan tällä henkilöllä oli musta kauluspaita säväytettynä kireisiin mustiin farkkuihin. Albiinon päähän iskostui kokonaisuudesta vain yksi sana, ja myöhemmin hän oppi varomaan sanomaan sitä henkilön ollessa lähettyvillä: Homo.

’’Kauankin suunnittelet tuijottaa, mmh?’’ Mies sanoi selvästi ärtyneisyys äänessä paistaen. Hidan virnisti itsekseen, nosti ryhtinsä ja katsoi itseään lyhyempää miestä. Hidan tunsi hymynsä vain levenevän kuvitellessaan miten tuo selvästi itsestään liikaa kuvitteleva henkilö murtuisi rankimmissa tehtävissä.. Pieni nauru karkasi hänen huuliltaan, ja selvästi herätti parinsa huomion pahalla tavalla, sillä hetken kuluttua Hidan tunsi voimakasta kipua oikeassa jalassaan. Syykin kipuun löytyi; hänen huomionsa hävittyä omaan nauruun vaaleahiuksinen henkilö hänen vierellään oli päättänyt potkaista jalkansa selvän suuttumuksen myötä täydellä voimalla parinsa alaraajaan, samalla kampaten albiinon ja siten taas tuottaen lisätuskaa herjaajalle toisen kehon osuessa täsmällisen kovaa ei tosiaankaan niin pehmeälle kävelytielle.

Hidan älähti, nosti itsensä kyynärpäiden varaan ja vilkaisi hämmentyneenä yläviistoon, jossa hänen katseensa kohtasi selvästi itseensä tyytyväisen parin joka oli vielä tehostanut tyytyväisyyttään ristimällä käsivartensa rinnalleen häijyn hymyn hiipiessä kasvoille. Albiino näytti naamallaan mielipiteensä tilanteesta, ja oli taas laukomassa kokoelmaansa ihmisten ilmoille, kun hänen eteensä ilmestyi ojentunut käsi, jota koristi kaksi mustaa sormusta ja hihan alta pilkistävä symboli tatuointi. Rivakasti, tosin lievää vastenmielisyyttä ilmentäen Hidan tarttui käteen ja antoi henkilön vetää itsensä ylös kylmästä maasta. Itseään taas pudistellen ja totutellessaan tilanteeseen että hän oli ollut juuri maassa naiselta näyttävän miehen takia, Hidan siirsi katseensa kaatajaansa kysyen toisen nimeä. Pienen ilkikurisen hymyn ilmestyttyä kysytyn kasvoille tämä vastasi: ’’Ihmettelinkin jo, aiommeko olla tämän tehtävän nimettöminä. Nimeni on Deidara, ja sinun nimesi jo tiedänkin. Tunnut kyllä enemmän idiootilta kuin tornilta, yeah.’’

Hidan piti pienen tauon laskien päänsä maahan, laskien hitaasti kymmeneen, ja päästi kerätyn raivon solvaten Deidaran nimen alas peräkaivoon saakka. Oli hänelle suuri ilo huomata viileää esittäneen työparinsa rypistävän otsansa ja osallistuvan nimikiistaan selvillä loukkauksilla. Lopulta muutama ohikävelijä pystyi poimimaan keskustelusta kiinnostavia sanoja kuten parsakaali, valaan poikanen ja vispilä, jotka ilmaisivat osuvasti miten järkevä keskustelu tosiaan oli.
Lopulta, neljännestunnin kuluttua kumpikin hengitti raskaasti vihaisia katseita toisiinsa luoden. Albiino oli juuri avaamassa suutaan uuteen älyttömään riitaan, kun ilmoille lennähti keskeyttävä puhelimen sointi. Hidan antoi puhelimen ensin soida kunnes kaivoi ärtyneenä, katsettaan irrottamatta Deidarasta, puhelintaan jonka saikin käteensä juuri soittoääneen lopulla. Vaaleahiuksinen keskittyi salakuuntelemaan riitakumppaninsa puhelua, ja samalla tarkkailemaan toisen ilmeitä. Ensin kasvoilta paistoi selvä ärtyneisyys, kunnes se muuttui pelästyneeseen ja samalla hyvin ärtyneisyyteen. Painettuaan punaista luuria Hidan tunki kännykän housujensa taskuihin, ja vilkaisten nopeasti toisen sivulla riippuvaa kättä puistatuksen kourissa nappasi kyseisestä yläraajasta kiinni raahaten toista mukanaan muutaman metrin kunnes toinen riuhtaisi kätensä irti otteesta.
’’Mitä sinä nyt, hmh?!’’
’’Tehtävä vittu! Se helvetin henkilö, jota meidän piti varjostaa on siirtynyt toiseen kohdealueeseen! Hitto, pitää löytää se.. Mitäs aloitit sen riidan, nyt me saadaan huudot!’’
’’Ai minä vai? Mitäs nauroit minulle aluksi!’’
’’Ei ole kuule helvetti minun vikani että näytät niin naiselta!’’
Ja silloin Deidaralla napsahti.



’’Ja te voittekin sitten selittää minulle oikein selvästi, minkä takia päästitte kohteenne lähtemään kaupungista meidän ulottumiimme.’’ Ilme kysyjän kasvoilla oli hymyssä, mutta puheen kohteena olevat tunsivat silmissä piilevän raivon joka voimistui jokaisen lempeäksi kuultavan sanan liukuessa heidän kuuloaistiinsa. Hyytävä ilma kylmeni kylmenemistään, kun kumpikaan kuulusteltavista ei raottanut suutaan pienelle totuudelle. Lopulta oranssihiuksinen henkilö, joka istui pöydän toisella puolella selkeästi pomon tuolilla, antoi ymmärtää suuttumuksensa rystysten naksahtaessa ilkeästi. Kun siltikään reagointia ei kuulunut, pomo huokaisi syvään ja katsoi harmaahiuksista yksilöä suoraan silmiin.
’’Hidan. Antaa kuulua.’’

Hidan muutti asentoaan kovalla nahkatuolilla hermostuksissaan. Hän ei pitänyt ollenkaan pomon kuulusteltavana olemisena, ei varsinkaan silloin kun oli jo saanut rystyskehotuksen. Pöydän toisella puolella istuva tuijotti häntä edelleen suoraan silmiin, räpäyttämättä silmiään. Lopulta minuuttien henkisen painostuksen jälkeen albiino huokaisi ja kohensi ryhtiään. Hän oli vastauksensa muotoillut.

’’Se oli kaikki Deidaran syytä.’’
Deidara taasen ei ollut yhtä mieltä ajatuksesta. Kun siirrymme taas katonrajaan katsomaan tilanteen etenemistä, havaitsemme kyseisen henkilön puristavan käsiään nyrkkiin hänen vierustoverinsa virnistellessä erittäin typerästi. Näemme myös syylliseksi tuomitun silmissä vilahduksen taistelutahtoa ja itsepäisyyttä. ’Minähän en tuolle paskiaiselle häviä!’

’’Arvoisa päällikkö, voin todeta tuon väittämän pelkäksi Hidanin suunsoitoksi. Minuna syyttäisin Hidania tehtävän epäonnistumisesta hänen käytöksensä perusteella, sekä tositapahtumien takia.’’ Deidara pamautti sanat ilmoille samalla hetkellä kun löi kätensä tummaan puupöytään, luultavasti antiikkinen ja maksanut muutamia tuhansia, saaden vierustoverinsa älähtämään ja johtajan nostamaan kulmakarvojaan. Hidan katsoi ärsyyntyneenä omahyväistä pariaan, kunnes nousi itsekin tuolistaan valmiina sanasotaan.
’’Anteeksi vain, mutta vittu sinähän se siinä hyökkäsit päälleni aluksi! Sekin viivytti sitä saatanan tehtävää jo ihan tarpeeksi, mutta ei! Oli aivan pakko jäkättää siinä toisten nimistä!’’ Deidara irrotti kätensä puunpinnasta, kääntyi Hidania kohti ja risti kädet rinnalleen. Hänen ilmeensä oli neutraloitunut hymystä mutta kulma nyki uhkaavasti. Hän avasi suunsa katsottuaan jo liian kauan albiinon ärsyttävää ilmettä, jolla toinen kertoi uskovansa että voitto oli omassa pesässä.

’’Mitäs ahdistelit turhaan sitä miestä! Jos en olisi pysäyttänyt sinua, sinähän olisit hakannut hänet sairaalakuntoon pelkästä kahvitilkasta takissasi!’’
’’Se sattui muuten olemaan helvetin kallis nahkatakki! Sinun hyppäämisesi päälleni ärsytti vielä enemmän! Olisit vain päästänyt minut vittu hakkaamaan sen nilkin niin siitäkin stressistä oltaisiin päästy!’’
’’Ja tapattamaan samalla erittäin viattoman ohikulkijan, joka ei ehtinyt väistää sinua koska eräs henkilö rynni pitkin väenpaljoutta!’’
’’Mitäh! Nyt minä kyllä-’’

’’Ja eiköhän tämä jo riitä. Päätökseni on että te molemmat teitte jotain joka viivytti tehtävää. Deidara, menisitkö ulkopuolelle jäähdyttelemään itseäsi, niin minä vielä puhun asioista Hidanin kanssa.’’

Deidara puuskutti raivonpuna kasvoillaan, hengähti syvään ja käveli ovelle. Pienen pamauksen jälkeen Yahiko viittasi toista riitapukaria istumaan tuolille. Hidan totteli vasta vähän aikaa käskyn kuuluttua, ja istuutui kovalle tuolille. Hänen pomonsa huokaisi syvään ja sanoi toiselle:
’’ Minä todella toivoin että te olisitte päässeet yhteisymmärrykseen. Tällä hetkellä nimittäin järjestömme on niin kiireinen tehtävien suorittamisessa että sinä kuulut niihin harvoihin jotka pystyvät ottamaan uuden henkilön parikseen. Tämä tilanne tarkoittaa sitä, että vaikka välillänne on nähtävästi alituiseen räjähdysvara, sinä olet hänen parinsa siihen saakka kunnes päätämme toisin.’’

’’Mitä?! Ei! Ei missään nimessä! Voi hyvä jumalauta! Minähän en sen pirun pariksi ryhdy! Ottakaa joku toinen niistä harvoista saatana!’’ Hidan karjaisi järkyttyneenä. Mitä hän oli tehnyt ansaitakseen tämän?
’’Päätökseni pitää niin kauan kunnes päätämme muun johdon kanssa toisin.’’ Päällikkö vastasi rauhallisesti ja siirsi huomionsa albiinosta keskeneräisiin paperitöihinsä. Hänen edessään istuva henkilö hengitti raskaasti, ja vasta minuuttien jälkeen henkilö ymmärsi poistua. Tämä asia oli päätetty ilman häntä.

Oven taas pamahtaessa kiinni varsin kovaäänisesti ja oven saranoiden valittaessa Yahiko nosti katseensa ja hitaasti nousi pehmeältä nahkatuoliltaan laajan ikkunan viereen. Ulkona oli keskipäivän ruuhka, jonka äänet kantautuivat jopa korkean toimiston yläkerroksiin. Autojen jarrutusäänet ja ihmisten puheiden heikko sointu kantautui johtajan korviin, ja sai hänet vielä enemmän mietteliääksi. Hän ei tiennyt kestäisikö Hidan tehtävänsä painoa montaa vuotta, varsinkaan sitä osiota jota ei ollut kerrottu..

’’Anna kun arvaan; sait potkut ja joudut maksamaan sille miehelle korvauksen menetetystä kahvikupista?’’

Tätä hän olisi viimeiseksi halunnut: näsäviisaan ja tästä lähtien työparinsa ärsyttävän kommentin. Mutta hän halusi raikaa vittuuntuneisuuttaan koko maailmalle joten vastasi toiselle totuuden:
’’ Se olisikin ollut siedettävämpi tuomio, mutta ei, sinun käytöksesi takia me olemme helvetti työparit ainakin vuoden!’’ Hidan rääkäisi lauseen ilmoille täydellä äänenvoimakkuudella saaden Deidaran naaman lähes samanlaiseksi kuin albiinolla äskettäin. Erittäin järkyttynyt epäuskoisuus valtasi toisen kehoa, ja samalla sekunnilla hän marssi takaisin johtajan huoneeseen.
Hidan salakuunteli lähes äänieristetyn oven läpi, kun kuului voimakasta protestointia ja viileää vastausta. Itsekseen nauraen hän hipsi pois oven edestä samalla hetkellä kun se pamahtikin kovia kokeneen puuseinää vasten. Vaaleahiuksinen astui ulos huoneesta pieni suoni näkyen ohimossa, mutta samalla keräten henkistä vahvuutta tilanteen hahmottamiseksi. Hän oli juuri kuullut pääjohtajalta, että tuo ärsyttävä olento olisi hänen parinsa ’kunnes toisin päätettäisiin’.

Mutta oli eräs asia, mitä hän ei tällä hetkellä ymmärtänyt. Se asia oli leveä hymynkaarre hänen edessään seisovalla olennolla, joka oli äskettäin tullut ulos samaisesta huoneesta mitä järkyttynein ilme naamalla. Joko toinen itki nauraen tai sitten..
’’Mille sinä oikein naurat näin järkyttävässä tilanteessa?!’’
’’Sinun naamallesi.’’

Ja siinä vaiheessa työpöytänsä ääressä Yahiko kiitti rakennusmiehiä että hänen ovensa oli lähes äänieristetty.