(Opening with Sasuke’s POV)

Mä vilkaisin varmaan jo tuhannen kerran kelloa. Se näytti jo lähelle puolta kahdeksaa. Kauanko siitä oli kun Itachi lähti? Mä olin aikoja sitten mennyt ajan kulussa sekaisin. Mä olin kiertänyt levottomana olohuoneen ja keittiön väliä, kuin eläin häkissään.

”Kyllä Itachi tulee takaisin, kun on siihen valmis.” Shisui sanoi, kuin lukien mun ajatukset.

”Joo.” Mä sanoin hiljaa ja laitoin kännykän varmaan kymmenennen kerran taskuun.

”Sasuke… Muistatko kun kysyin sinulta silloin, että haluaisitko jutella ajasta ennen Itachin tuloa…?” Shisui kysyi äkkiä.

Mä kohotin katseeni siihen ja nyökkäsin. ”Muistan… mutta en halua puhua siitä vielä.”

Shisui nyökkäsi. ”Ymmärrän.”

Äkkiä mun kännykkä piippasi viestin saapumisen merkiksi. Kaivoin nopeasti mun simpukan esiin ja nostin läpän ylös, avasin viestin ja luin. Kun olin lukenut sen, niin nousin ylös, työnsin kännyn takas taskuun ja ryntäsin eteiseen, laitoin kengät jalkaani ja syöksyin ovesta ulos pihalle.

Itachi seisoi meijän pihaportin edessä. Mä juoksin koko lyhyen matkan portille ja hyppäsin Itachin kaulaan halaamaan sitä. Suudeltuani vielä sen huulia, mä laskin leukani sen olalle ja kuiskasin hiljaa:

”Totta kai sä saat anteeksi kulta.”

(End of Sasuke’s POV)


(Itachi’s POV)

Mä horjahdin hieman Sasuken syöksyessä mun kaulaan, mutta pysyin onneksi pystyssä. Seuraavaksi mä otin vastaan sen kiihkeän, mutta lyhyen suudelman.
Kun se oli ohi, Sasu laski päänsä mun olalle ja kuiskasi, että saisin anteeksi törkeän käytökseni ja tyhmän lähtöni.

Kohottaessani katseeni näin Shisuin, joka katseli meitä keittiön ikkunasta. Se hymyili mulle ja iski silmää. Mä vastasin sen hymyyn. Sitten se lähti, ilmeisesti olohuoneeseen.

Pian mä vetäydyin Sasuken tiukasta, mutta lempeästä halauksesta.

”Kiitos.”

Sasuke nyökkäsi hymyillen hieman. Sitten me mentiin sisälle. Kun me tultiin eteisestä olohuoneeseen, Shisui istui nojatulissa, kuin odottaen jotain tai ehkä se odotti meitä.

”Oletko valmis aloittamaan Sasuke?” Shisui kysy ja Sasu nyökkäsi vaiti.

Aloittamaan minkä? Mä olin ihan pihalla, minkä Sasuken piti olla valmis aloittamaan?

Shisui nyökkäsi ja viittasi meitä istumaan sohvalle. Sasuke meni edellä, mä seurasin sitä ihmeissäni. Sitten Shisui sanoi:

”Nyt Sasuke, ennen kuin aloitamme, niin muista että en pakota sinua kertomaan mitään, mitä et itse halua tai ole tässä valmis kertomaan. Riittää että kerrot edes jotain. Vaikka se liittyisikin vain siihen, että sinua on kiusattu tai jotain ihan arkipäiväistä.”

Aha, nyt mä tajusin. Nyt kerrattaisiin Sasuken elämänhistoria ennen mun tuloa. Korppi nyökkäsi ja veti syvään henkeä. Mun käsi oli sen kädessä ja mä tunsin kuinka sen puristi sitä turvaa hakien. Mä puristin sitä hellästi takas ja kuiskasin sen korvaan.

”Hyvin se menee.”

Mun sanat antoi sille ilmeisesti rohkeutta aloittaa, koska se alkoi kertoa.

(End of Itachi’s POV)


(Sasuke’s POV)

Mä kerroin Shisuille kaiken minkä Itachillekin. Äidin ja isän erosta, siitä kun mä jäin lopulta yksin.

”…Aluksi kaikki meni ihan hyvin, kävin normaalisti koulussa, opiskelin ja ostin ruokaa ja hoidin talon laskut. Kaikki oli hyvin…”

Mä vaikenin hetkeksi ja mua puistatti, niin et koko vartalo vapisi.

Shisui sanoi mulle:

”Sasuke, sinun ei ole pakko jatkaa enää tänä iltana, jos se tuntuu ylivoimaiselta.”

Mut mä pudistin päätäni ja nielaisin pari kertaa, ennen kuin vastasin.

”Kyllä tää tästä”

Shisui nyökkäsi ja sanoi. ”Hyvä on, voit jatkaa.”

Joten vedin vielä kerran syvään henkeä ja jatkoin:

”Mutta sitten pari viikkoa sen jälkeen, kun mä olin jäänyt yksin, kaikki oli alkanut mennä alamäkeen. Mä masennuin pahasti ja aloin ostaa masennuslääkkeitä, ja sitten sen jälkeen alkoi viiltely ja laihtuminen…” Mun oli pysähdyttävä hetkeksi vetämään henkeä.

Shisui nyökkäsi ja sanoi.

”Kiitos Sasuke, tämä riittää tältä erää. Voimme jatkaa huomenna. Sinun pitää päästä lepäämään. Olet edistynyt hurjasti ja näin lyhyessä ajassa vielä, vaikka tämä on sinulle todella vaikeaa.”

”Olen samaa mieltä Shisuin kanssa Sasuke. Sä tarvitset kunnon yöunet. Me voidaan jatkaa huomenna.” Itachi sanoi, ja laski kätensä mun olkapäälle.

Mä avasin suuni vastatakseni, mut haukotus änkesi mun sanojen tielle ja vei multa mahdollisuuden vastata kielteisesti.

”Ei mua väsytä vielä…” sanoin heti haukotuksen jälkeen.

”Älä yritä Sasu-chan, sun silmät on jo nyt puoliksi kiinni, ja toi haukotus oli selvä merkki levon tarpeesta.” Itachi sanoi ja iski mulle silmää.

”No ehkä hetkesi…” mä sanoin hiljaa ja vastahakoisesti.
Itachi nyökkäsi mulle hymyillen rohkaisevasti. Kun mä avasin suuni sanoakseni, et halusin sen olevan hetken mun vieressä, se sano.

”Älä huoli, mä en lähde tästä mihinkään.” Nyökkäsin hymyillen väsyneesti.

Itachi paino mut hellästi makuulle sohvalle, laitto koristetyynyn mun pään alle ja peitteli hellästi huovalla. Sitten se istu mun viereen ja otti mun kädestä kiinni.

”Nuku nyt, sä tarvitset unta. Mä olen tässä.” Se sano lempeästi ja kumartui antamaan mun otsalle pusun ja piti kasvonsa hetken lähellä mun omia.
”Sulje silmäsi, rentoudu ja anna unen tulla…” Itachi kuiskasi mulle pehmeästi ja hiljaa.
Mä suljin raskaat luomet tottelevaisena, päästäen pienen ja onnellisen huokaisun. Itachi alko hyräillä hiljaa ja mä henkäisin hiljaa ja yllättyneenä, kun tunnistin oman kehtolauluni.
Mä tunsin Itachin rauhoittavan ja turvallisen läsnäolon ja annoin sen saattaa mut uneen, jossa ei olisi kipua tai isoja mustia, punasilmäisiä korppeja…

(End of Sasuke’s POV)


(Itachi’s POV)

Sasuke sulki silmänsä ja päästi onnellisen huokaisun. Mä hyräilin sen kehtolaulun loppuun ja katselin jo hyvin pian tuhisevaa korppia hellästi hymyillen.

”Nuku hyvin, rakas...” Kuiskasin hiljaa ja kumarruin antamaan uinuvalle korpille suukon otsaan. Sitten irrotin varoen sen käden mun omasta ja nousin ylös.

Kun olin varma, et Sasukella oli kaikki hyvin, hiivin olkkarin ovelle ja livahdin sen toiselle puolelle, sulkien sen hiljaa perässäni. Sen jälkeen, menin keittiöön, jossa Shisui oli lukemassa lehteä.

”Nukkuuko hän?” Se kysyi multa hiljaa, kohottamatta katsettaan.

”Kuin tukki.” Vastasin yhtä hiljaa, hain kaapista mukin ja kaadoin itselleni kahvia.

”Sasukella on ollut hurjan rankaa, ihme että se on enää elossa.” Sanoin hiljaa, istuessani Shisuita vastapäättä. Shisui nyökkäsi vaiti ja sanoi sitten.

”Onneksi hänellä on sinut, sillä jos Sasuke olisi ollut vielä yhden viikon tai edes päivän yksin… hän olisi tuskin enää elossa…”

Mä nielaisin hiljaa ja kuiskasin tuskin kuuluvasti. ”Tiedän…”

Sitten meijän välille laskeutui hiljaisuus joka kesti melkein kaksikymmentä minuuttia.
Juuri kun mä ajattelin katkasta sen hiljaisuuden, niin keittiö täyttyi pakokauhuisesta kauhunhuudosta. Mä jähmetyin kun kuulin sen huudon. Se oli Sasuke.

Mä ponkaisin ylös niin äkkiä, et kaadoin tuolin ja olin kaatua siihen, kun käännyin mennäkseni olkkariin, mut Shisui sai mut kiinni ja autto mua pysymään pystyssä. Se nosti tuolin sivuun, jonka jälkeen me rynnättiin olkkariin.

Mä riuhtaisin oven auki ja syöksyin Shisui perässäni olohuoneen sohvan luo. Sasuke huusi ja heittelehti rajusti sohvalla, tyyny ja viltti oli lattialla. Mä ryntäsin sen luo alkaen ravistella ja huutaa sen nimeä.

”Sasuke! Sasuke herää!”

Hetken päästä Sasuke lopetti huutamisen ja heittelehtimisen, alkaen hengittää rauhallisesti.

”Sasuke…?” Mä kuiskasin. Mun ääni vapisi hieman ja silmiä kirveli. Oikeastaan mun koko vartalo vapisi.
Sasuken luomet värähti hiukan ja sitten se avasi kosteat silmänsä.

”I- Itachi?” Se kuiskasi tukahtuneella äänellä ja räpytteli silmiään.

”Niin, olen tässä Sasuke, ei hätää. Sä näit vaan painajaista.”
Mä rauhoittelin sitä ja pyyhkäisin sen kosteaa poskea ja autoin sen sitten istumaan.
Se korppitukka pudisti yllättäen päätään.

”Ei, mulla on sellainen tunne, et se olis tapahtunut oikeasti. Mä oon ihan varma siitä!”

”Mitä sä -” Mä kysyin ihan ihmeissäni, mutta Shisui keskeytti mut.

”Sasuke, oletko varma siitä, että olet elänyt sen unen oikeassakin elämässä?”

Sasuke nyökkäsi. ”Olen.”

”Siis tarkoitatko, että näit esimerkiksi unta, että olit jäädä auton alle eilen ja näit siitä nyt unta?” Shisui kysyi.

Mä käännyin katsomaan Shisua ihan ihmeissäni. ”Siis häh?”
Ja näin sivusilmällä, et Sasukekin oli aivan pihalla.
Shisui hymähti ku se näki, et me ei oltu tajuttu. Sitten se sano:

”No minä selitän. Se tarkoittaa sitä, että jos on kokenut jonain päivänä jotain hyvin järkyttävää tai miksi ei jotain ihanaakin edellisenä päivänä, niin päivän tapahtumat saattavat tulla uniinkin. Ymmärsittekö nyt?”

Mä ja Sasuke nyökättiin yhtä aikaa. Sitten Shisui kysyi.
”Haluaisitko puhua siitä? Kertoa, mitä siinä unessa tapahtui?”

”Shisui!” Mä ärähdin sille. Mut Shisui käänsi katseensa muhun ja sanoi tyynesti.

”Älähän nyt Itachi, tämä on osa Sasuken kuntoutusprojektia. Hänen on pystyttävä puhumaan vaikeista ja kipeistä asioista, sillä muuten ne jäävät hänen mieleensä ja satuttavat häntä lisää.”

Juuri tuon piirteen takia, mä en tullut toimeen Shisuin kanssa. Se oli aina niin… tyyni. Se ei ikinä tiuskaissut mulle tai huutanut mulle takas, vaan ilmoitti ihan tyynesti että.

”Itachi, sinulla ei ole mitään syytä huutaa minulle, sinä voit puhua kuin ihmiset, ei sinun tarvitse korottaa ääntäsi.”

A/N: Itachi ymmärrän sinua hyvin, en minäkään kestäisi jos joku ei ikinä suuttuisi minulle. Mutta nyt itse tarinaan…


Mä avasin suuni vastatakseni Shisuille, kun Sasuke sanoi yllättäen:

”Kyllä se käy.”

Käännyin katsomaan Sasukea kulmat koholla. Shisui nyökkäsi ja sanoi.
”Hyvä, haluatko puhua nyt vai…”

”Ihan sama, vaikka nyt saman tien.” Sasuke sanoi välinpitämättömästi.

”Shisui…” Mä yritin vielä, mutta Sasuke kuiskasi hiljaa.

”Ita…”

Mä käännyin katsomaan sitä. Se kohotti mustat silmänsä mun omiin ja sanoi.

”Luota muhun, kyllä mä pystyn siihen.” Sasun silmät hehku varmuutta ja halua hoitaa homma pois alta.

Mä istahdin takas sohvalle Sasuken viereen, otin sitä kädestä hellästi kiinni ja sanoin. ”Hyvä on sitten…”


Sasuke veti syvään henkeä, kääntyi Shisuin puolen ja nyökkäsi. Shisuikin nyökkäsi ja sanoi.

”Hyvä on. Nyt haluan että suljet silmäsi...” Sasuke teki niin kuin pyydettiin. ”Palaa nyt uneen...”

Sasuke nyökkäsi.

Shisui jatkoi. ”Kerro, missä olet?”

Sasuke nuolaisi hermostuneena huuliaan, ja puristi mun kättä vähän lujempaa kuin aluksi. Sitten se vastasi hiljaa:

”Kotona…”

”Oletko yksin?” Shisui kysyi hiljaa.

”Olen, katson televisiota… Mutta sitten ovikello soi...”

”Mitä teet?”

”En aluksi mene avaamaan, mutta ovikello soi uudestaan. Pidempään tällä kertaa… Joten nousen ja menen eteiseen…” Sasuke vaikeni hetkesi ja sen hengitys kiihtyi hieman, ja kädet hikosivat.

Mä vilkaisin Shisua hieman levottomana. Mutta se ei huomioinut mua, vaan rohkaisi Sasukea jatkamaan. Sasuke henkäisi hiljaa.

”Menen avaamaan oven, siellä seisoo mies…” Mä jähmetyin ja mun sydän alko lyödä niin että se sattui.


”Mikä mies… Kuka se on Sasuke?” Shisui kysyi hiljaa ja kiihtyneesti.

Mut Sasuke pudisti vimmatusti päätään. ”En näe kasvoja… ne ei erotu… liian epäselvää… Mä en muista… ”

”Mitä sitten tapahtui…?” Shisuin ääni oli pelkkä kiihkeä kuiskaus.
Sasukea puistatti niin, että koko vartalo vapisi, ja sen poskille alko vierimään kyyneleitä.
Mä olin juuri kohottamassa käteni pyyhkiäkseni ne, mutta Shisui tarttui siihen ja pudisti mulle päätään ja sanoi äänettömästi:

”Älä, anna hänen kertoa loppuun.”

Mä mulkkasin sitä, mut riuhtaisin käteni sitten irti. Shisui jatkoi, kuin keskeytystä ei olisi ollutkaan. ”Mitä sitten tapahtui?”

Sasuke nielaisi tiuhaan ja puristi mun kättä, niin että sen rystyset oli ihan valkeina. Olin ihan varma et mun kädessä ei kiertänyt enää veri, mut en valittanut.

”Mä alan sulkea ovea, mut se mies laitaa jalkansa siihen väliin… ja vaikka mä vedän kaikin voimin, sen miehen käsi tarttuu oveen ja riuhtaisee sen auki…
mä pakenen olohuoneeseen, laitan oven kiinni ja piiloudun sohvan taakse. M- mua pelottaa ihan hirveästi.
Pian kuuluu askelia, ne hoipertelee olohuoneen ovelle… ja se… avataan.
Kurkistan varovaisesti sohvan takaa, mut e- en erota kasvoja… sitten se mies tulee sisemmäs ja katselee ympärilleen, mä menen matalaksi sohvan taakse.
Yritän siirtyä muualle, mut se on virhe. Sillä äkkiä vahva käsi tarttuu mun nilkkaan ja vetää mut pois sohvan takaa. Mä huudan, potkin, lyön, kynsin mut… mikään ei auta.

Se mies nostaa mut seisomaan ja tönäisee mut sohvalle. Yritän pakoon, mut en ehdi kun se mies on mun ylläpuolella ja mun ruumis lamaantuu pelosta…”

Sasuke hiljeni hetkeksi ja mä kuulin kuinka sen hampaat löi loukkua. Nappasin sohvalta Sasuken peiton ja laiton sen hellästi korppitukkaisen harteille. Sasuke vilkaisi mua kiitollisena, kääriytyen sitten peittoon tiukemmin. Sitten se jatko:

”Se mies repii multa kaikki vaatteet… ja… sitoo kädet mun housujen vyöllä, tukkii suun, pakottaa mun jalat sen harteille… ja -”

Shisui keskeytti Sasuken. ”Kiitos Sasuke, tämä riittää. Muistatko sen miehen kasvoja? Edes sen vertaa, että voisit sanoa, ketä ne sinun mielestäsi muistuttavat eniten?”

Sasuke oli hetken hiljaa, ennen kuin sanoi vapisevalla, epävarmalla äänellä. "E- en ole varma… ehkä… Fugakun…”


Olohuoneeseen laskeutui Sasuken sanojen jälkeen hiljaisuus, jonka aikana mä ja Shisui sulateltiin tätä järkyttävää uutista. Lopulta Sasun sanat uppos mun tajuntaan ja mä karjaisin:

”Ei voi olla totta!”

(End of Itachi’s POV)


^^^^^^^
A/N: Juu että tälläistä tekstiä tällä kertaa. Toivottavasti nautitte yhtä paljon tämän luvun lukemisesta, kun minä sen kirjoittamisesta. Kiitos kommenteistanne ja pisteistä jo näin etukäteen.
Ja anteeksi että tämä etenee tälläistä etanan vauhtia.
Lupaan yrittää ripeytyä tahtia. Kiitos vielä kerran. Sango–chan vetäytyy pohtimaan 15 osan juonta, perunakellarin pimeyteen.