Heräät jälleen sykkivään kipuun. Se raastaa rintaasi ja sydäntäsi, vaikka mitä tekisit. Et mahda tuskalle mitään. Lopulta se tulee syömään sinut loppuun. Olet aina tiennyt sen. Siitä lähtien, kun se sydämeesi pureutui, kuin lentävä kunai, tiesit että se oli tullut jäädäkseen. Voisipa melkein sanoa 'Kunnes kuolema teidät erottaa', mutta eihän ole ketään 'teitä'. On vain sinä, yksin sinä kipusi kanssa.

Sinä olet ANBUjen kapteeni. Sinä olet yhdestä kaikkien aikojen vahvimmasta ja suurimmasta ninjaklaanista, mutta pieni särö sydämeen voi kaataa sinut kuin tuuli lahon puun. Mikä se voima on, jonka ansaan astuit? Mihin sinä lopulta kuolet? Mikä se on?
Kaikista tehtävistä, jotka koskaan olet suorittanut, yksikään ei ole satuttanut sinua näin paljoa. Olet heikko. Myönnät sen itsekin.

Jälleen yksi tehtäväsi kohdistui häneen. Hokage ei voinut kuin ihmetellä, miten joku pahainen karkurininja voi olla niin vahva, etteivät ANBUjen huippuyksikkö ja kapteeni hänelle pärjää. Normaalistihan rikollisen perään olisi lähetetty jahtininjat, mutta tyttöä ei missään nimessä saanut tappaa, ja tästä syystä Hokage lähetti luotetuimmat ninjansa tämän perään. Ainoastaan oman kylän asiat eivät olleet vaarassa paljastua, vaan karkurilla oli hallussaan myös muita kyliä koskevia tietoja, joiden saaminen oli Hokagelle erittäin tärkeää.

Ensimmäinen maanpetturin kiinnisaamiseen kohdistunut tehtävä alkoikin kannaltasi ihan hyvin. Sinä ja yksikkösi löysitte hänet etsimisten jälkeen ja vaikka taistelu hänen taltuttamisekseen oli kaikkea muuta kuin helppo, voititte hänet. Tyttö piti kuljettaa enää vain takaisin kylään.
Ensimmäinen esteenne ilmeni sillä kohdin. Karkuri oli Ukkosmaan pohjoispuolella, josta oli ninjallekin pitkä matka Tulimaahan, vieläpä panttivangin kanssa.

Asiaa eivät auttaneet vangin pakoyritykset tai sen puoleen hänen toveriensa pelastusyritykset. Olitte kuitenkin liian vahvoja heille.

Pian ilmenivät sinunkin ongelmasi. Olit antanut tauon vangin vartioinnista kumppaneillesi, ja ottanut vahdin itse. Tällä kertaa tytön taistelutahto olikin paljon sitkeämpää, ja jouduit tainnuttamaan hänet.

Et viikon pituisella matkallanne ollut kertaakaan tajunnut todella, miten kaunis, sisukas ja vahva tyttö olikaan. Tulen ja kuun valojen leikkiessä hänen kasvoillaan suojauksesi romahti välittömästi. Sinun sydämesi ei kyennyt pitämään häntä vangittuna enää.

Tyttö oli paennut. Et ole varma vielä tänäkään päivänä, miten se tapahtui. Käskitkö hänen juosta vai tainnuttiko hän sinut. Jälkimmäinen vaihtoehto tuntuu järkevämmältä, sillä toverisi olivat löytäneet sinut tajuttomana puuhun sidottuna.

Epäonnistunutta tehtävää oli yritettävä uudestaan. Sama kaava toistui; löysitte hänet jälleen ja taistelu alkoi. Mutta enää hän ei ollut sinulle vihollinen. Sinä olit hänen puolellaan, tahdoit auttaa häntä. Ja tyttö luotti sinuun, luotti niin kovin.

Eikä ANBUjen hyvin nuori, mutta lähes käsittämättömän voimakas kapteeni pärjännyt karkurille taaskaan.

Lopulta, eräänä päivänä tyttö katosi. Ette löytäneet häntä enää. Jäljissä, joita seurasitte, ja jotka äkisti päättyivät, oli vihjeitä. Vihjeitä, jotka oli tarkoitettu vain sinulle, vain sinä voisit ne ymmärtää.

Hän pyysi sinua mukaansa. Tyttö pyysi sinua jättämään kyläsi ja uskollisuutesi, ja seuraamaan sydäntäsi.

Olisit tehnyt sen ilomielin. Hän oli suurin syysi elää, joten mikset olisi seurannut häntä? Olisit tehnyt mitä vain hänen vuokseen.

Niin, mikset silloin seurannut häntä, vaan kärsit ja valitat nyt, kun kaikki on myöhäistä?

Viimeinen vihje oli tuhottu. Ilman sitä et voinut seurata häntä, etkä löytää häntä koskaan. Tekikö tyttö sen itse vai joku muu, sitä et tiedä vieläkään. Missä hän nyt lienee, kenen kanssa kulkee? Sitä mietit päivittäin, valveilla ja unessa. Jokainen sekunti näet hänen kasvonsa, kuulet hänen äänensä. Et saa häntä mielestäsi.

Petit hänen luottamuksensa, kun et seurannut häntä. Hän mahtoi odottaa sinua päiväkausia, epätoivosta palaen, etkä sinä koskaan saapunut. Se sattuu kaikkein eniten. Jäljelle jäänyt tunne sinua kohtaan lienee viha, mikä aivan oikein onkin. Siitä olet varma.

Kunnes lopulta saat kauan kaipaamasi vastauksen. Tyttö on jälleen luonasi, löysit hänet uudestaan. Voit nähdä hänen kasvonsa taas. Pystyisitkö viimein hyvittämään tekosi?
Kykenet näkemään hänen kasvonsa, muttet kuulemaan ääntään. Kauniit, kylmät, kalmankalpeat kasvot, jotka nukkuvat nyt. Niin, ne nukkuvat. Ikuisuuden tuolle puolen ulottuvaa unta.
Voit tuntea hänen vartalonsa allasi, kun kumarrut halaamaan tyttöä jälleen. Vartalo on nyt kylmä ja jäykkä, kun se joskus oli niin lämmin ja pehmeä.

Mutta vihdoin tiedät, missä hän sinua odottaa. Viimein ymmärrät, mitä sinun on tehtävä, minne mentävä, jotta voit nähdä tytön jälleen. Tyttö, jonka oli tarkoitus olla paha ja rikollinen, kun taas sinä olit hyvä ja oikeudenmukainen. Sinä kuitenkin näit hänen pahuutensa taakse. Ei hänkään lopulta ollut mitään muuta, kuin mitä kaikki ovat. Ihminen, pelkkä ihminen.

Lopultakin voit hyvittää tekosi, korjata tekemäsi virheet ja ansaita hänen luottamuksensa takaisin. Viimein et tunne enää kipua, vaan pienen toivon sisälläsi. Toivo, jonka hänelle jo kerran menetit, palasi myös hänen kauttaan takaisin sydämeesi.