Forgive me
I have but two faces
One for the world
One for God
Save me
I cannot cry 'cause the shoulder cries more
I cannot die, I, a whore for the cold world

(Nightwish-The Poet and the Pendulum)


Rena

En olisi missään vaiheessa elämääni uskonut olevani tällaisessa tilanteessa kuin nyt olin. Liikuin neljän ninjan kanssa matkalla tappamaan jotakin Uchiha Itachia, vaikka minun tehtäväni oli tappaa Uchiha Sasuke, joka juuri oli ryhmämme johtaja. Se oli tavattomaan sekavaa ja sotkisi omia suunnitelmiani huomattavan paljon, ehkä jopa enemmän kuin uskoinkaan.

Tiesin sen, ettei Korazo tulisi odottamaan ikuisuuksia että palaisin Sasuke mukanani hänen linnaansa ja hän vapauttaisi siskoni kirouksestaan. Sen takia minulla ei ollut mielettömän paljon aikaa ja minun täytyi saada Sasuke mukaani millä tahansa keinolla. Mutta miten?

Olin matkannut Käärmeen mukana noin päivän ja olin jo muodostanut kokonaiskuvan kaikista sen jäsenistä. Karin oli piikki lihassani, toisin sanottuna helvetin ärsyttävä, nalkuttava ja ilkeä ämmä. Hän oli juuri niin kuin ne huorat joita lapsuuteni ajan pyöri ympäri Korazoa ja tämän linnaa. Oli vienyt kaiken kärsivällisyyteni päästää Karin menemään pelkällä mulkaisulla kaikista niistä loukkauksista joita hän oli minulle antanut. Tiesin, etteivät välimme tulisi parantumaan matkan aikana, tapahtui mitä vain. Näin selvästi sen, että Karin oli rakastunut Sasukeen ja se teki hänestä entistäkin ärsyttävämmän.

En osannut oikein sanoa pidinkö Juugosta vai en. Hän ei ollut puhunut kanssani oikeastaan ollenkaan, mutta hän ei tuntunut vihaavan minua. Muutaman kerran hän oli nyökännyt ystävällisesti suuntaani ja olin hämmästynyt siitä, että hänen eleensä oli täysin aito ja vilpitön. Ehkä kaikki tässä ryhmässä eivät olleetkaan täysiä idiootteja…

Suigetsusta oli tullut siitä hetkestä alkaen kun hän näki minut ensi kertaa uskollinen ihailijani. Hän yritti liikkua lähelläni mahdollisimman paljon, jutteli koko ajan ja monta kertaa yllätin hänet tuijottamasta minua. Ja se lempinimi, jonka hän oli keksinyt minulle…vihasin sitä koko sydämestäni. Silti Suigetsu ei ollut ärsyttänyt minua vielä aivan äärimmilleen. Sen homman hoiti paremminkin Uchiha Sasuke.

Suuni kapeni viivaksi kun ajattelinkin Uchihaa. Vaikka hän näyttikin kauniilta ja komealta seksin jumalalta ja vaikka hänen äänensä oli kutsuva ja ihana, hän silti oli kaikista Käärmeen jäsenistä suurin inhoni kohde. Hetkinen nyt…sanoinko seksin jumala?!

No, joka tapauksessa, hän oli itsekeskeinen, tyly, epäkohtelias ja luuli olevansa paljon parempi kuin toiset. Tuo viimeinen oli hänessä ärsyttävin piirre, ehkä jollei itsekeskeisyyttä lasketa. Se ärsytti minua paljon, ehkä juuri siksi kun hän oli myöntänyt sen, että piti minua itseään heikompana. Se loukkasi minua syvästi. Kuka hän oli tuomitsemaan vahvuuteni? Hän ei tiennyt minusta mitään. Tai no, tiesi hän kykyni osata liikuttaa esineitä. Se ei siltikään kertonut minusta lähes kaikkea.

Jouduin kuitenkin pakenemaan ajatusmaailmastani, kun Sasuke kohotti kätensä merkiksi meille muille pysähtymisestä. Suigetsu oli vähällä törmätä minuun ja Karin mulkaisi häntä ja minua jälleen murhaavasti.

”Mikä on vialla, Sasuke?” Juugo kysyi varautuneella äänellä. Sasuke ei vastannut ihan heti. Tiesin sen, miksi hän oli pysähtynyt.

”Karin, tarkista ympäristö lähellämme noin kilometrin säteeltä!” hän sanoi nopeasti.

Karin nyökkäsi, sulki silmänsä ja keskittyi. Mitä hän oikein teki? Pysyikö hän aistimaan ihmisiä jollain tavalla? Sasuken mustat silmät olivat kiinnittyneinä Kariniin.

Olin kuitenkin heitä kumpaakin nopeampi. Kaivoin salamannopeasti esiin pari shurikenia ja heitin ne taakseni. En kuullut tuskanhuutoja, joten heittoni oli epäonnistunut. Sain kuitenkin muut tajuamaan tilanteen, mikä oli hyvä.

Seisoin kauempana muista ja katsoin miten puun takaa ilmestyi viisi ninjaa. He olivat miehiä kaikki ja näyttivät olevan meitä muita ainakin kymmenen vuotta vanhempia. Mielessäni kävi ajatus siitä, miten vastenmielisiltä he näyttivät.

”Mitä te haluatte?” Sasuke kysyi. Huomasin että hän oli varautuneen näköinen.

Yksi miehistä, joka näytti heistä vanhimmalta, naurahti kuivasti ja virnisti ilkeästi.

”Hänet!” hän sanoi ja osoitti sormellaan minua.

Tuntui siltä kuin olisin ollut katsomassa komediaa, joka ei naurattanut yhtään, mutta en vain löytänyt asian ironiaa. En tiennyt miksi ihmeessä hän oikein halusi minut.
Sasuke kohotti kulmiaan kysyvästi.

”Miksi haluat hänet?” hän kysyi.

”Annetaan Rena pois, emme me tarvitse häntä…” Karin puuttui asiaan.

”Tuki se turpasi kerrankin, Karin!” Suigetsu sanoi vihaisella äänellä.

”Olkaa hiljaa!” kivahdin ja kaksikko vaikeni.

Näin Sasuken silmissä oudon välähdyksen. Hän oli kai tottunut siihen, että oli ainoa, joka sai nuo kaksi hiljenemään. En kuitenkaan sillä hetkellä välittänyt siitä sen kauempaa vaan käännyin katsomaan viittä tuntematonta miestä.

”Mitä te minusta haluatte? En tunne tietääkseni teitä enkä ole tehnyt teille mitään…”

Sillä ei olisi ollut väliä vaikka olisin puhunut puulle, minua ei nimittäin kuunneltu tai otettu vakavasti. No, ei ainakaan vielä.

”Emme paljon mitään, sinä vain satut olemaan niin kaunis, että haluamme pitää kanssasi vähän hauskaa,” sain vastaukseksi.

Sain pidäteltyä itseäni sen verran, etten sanonut heille, että jos he halusivat tosissaan pitää ”hauskaa” heidän kannattaisi ottaa Karin minun sijastani. Sasuke jäykistyi vieressäni ja hänen auransa muuttui hetkessä entistäkin pelottavammaksi.

”Te ette saa häntä.”

Hänen sanansa leikkasivat ilmaa terän lailla ja hänen äänenpainonsa kertoi, että asiasta ei enää neuvoteltaisi. Karin katseli unelmoivasti Sasukea ja kuolasi suorastaan. Huokaisin kyllästyneenä. Mitä seuraavaksi?

”Anteeksi mitä?!” etummaisin miehistä ärähti ja astui askeleen edemmäs.

Sillä samalla hetkellä kun hän astui askeleen lähemmäs meitä, Sasuke suojasi minua toisella kädellään. Mikä idiootti. Luuliko hän, etten osaisi muka puolustaa itseäni tuollaisilta?

”Mene pois tieltäni, Uchiha,” sanoin äkäisesti ja mulkoilin mustahiuksista nuorta miestä edessäni.

Sasuke loi minuun viileän katseen ja sen tehtävänä oli kai vaientaa minut. No, siinä hän ei onnistunut. Työnnyin hänen ohitseen väkisin ja katsoin miesjoukkoa vihaisesti. He eivät tosiaankaan tietäneet kenen kanssa olivat tekemisissä.

Minä olin vihainen. He kuvittelivat minut vain taas yhdeksi avuttomaksi naiseksi, josta olisi iloa tasan tarkkaan vain seksiin jos siihenkään. No, he tulisivat yllättymään ja pahasti.

”Rena, sinä et pärjää noille. Minä huolehdin heistä,” Sasuke totesi takaani ja käveli eteeni taas.

”Minä ymmärsin jo, mutta se ei tarkoita sitä, että kuuntelisin sinua!” ärähdin ja hillitsin haluani lyödä häntä.

Seisoessani miesten edessä ajattelin ainoastaan sitä, miten saisin heidät näkemään kuka todella olin. Halusin jopa jokaisen Käärmeen jäsenen näkevän sen, erityisesti Sasuken. Hän peruisi sanansa kun näkisi mihin todella pystyin.

”Hah! Vai uskot pystyväsi tappelemaan meitä vastaan? Mitä jos vain tulisit suosiolla mukaamme ja vältettäisiin turhat vastaan rimpuilemiset…?” yksi miehistä kysyi ja toiset nauroivat hänen sanoilleen.

”Tuo on anteeksiantamatonta. Sasuke, saanko tappaa pari miestä?” Suigetsu kysyi ja mulkoili miehiä yhtä pahasti kuin minä.

”Et,” Sasuke vastasi, vaikka ei katsonutkaan vesininjaan päin.
Suigetsu puri hampaitaan yhteen ja hänen silmissään paistoi pettymys ja kiukku.

”Voi hitto…” hän mutisi. Juugo vilkaisi tähän päin.

”Annetaan Renan ja Sasuken hoitaa tämä, Suigetsu,” hän sanoi.

Suigetsu oli selvästikin pettynyt, mutta myöntyi ilmeisesti. Olin sen verran oppinut hänestä, ettei hän ruvennut rikkomaan Sasuken käskyjä. Tunsin oloni tavallaan pahaksi hänen puolestaan. Kyllä minäkin hänen asemassaan olisin halunnut taisteluun mukaan.

”Namu, muistakin hakata noista paskiaisista ilmat pihalle!”

Vilkaisin Suigetsuun päin kuultuani nuo sanat ja näin hänen iskevän minulle silmää. Hymähdin. Kieltämättä hän oli kiinnostava persoona.

”Teen parhaani ja muista että nimeni on Rena,” vastasin.

Suigetsu nauroi ja paljasti terävän hammasrivinsä minulle. Näin Karinin kääntävän katseensa poispäin ja hän selvästi nakkeli niskojaan. Sasuke ilme oli viileä kun hän katsoi minua ja Suigetsua, mutta pysyi tavalliseen tapaansa hiljaa. Mutta en välittänyt siitä enää. Ainoa asia, mihin keskityin nyt, oli taistelu.

Kun minä taistelen, unohdan kaiken mikä vaivaa mieltäni. En ajattele edes sisartani tai Korazoa, tai mitään muutakaan taistelun aikana. Keskityn ainoastaan väistelemään vihollisen tekemiä tekniikoita ja iskuja sekä isken takaisin. En halua hävitä, enkä tosiaankaan halua olla sivusta katsoja. Olen ollut sivusta katsoja lapsena, enkä todellakaan halua toistaa menneisyyttä.

On minun syytäni, että Haru on nykyään aave. Miksi? Siksi, koska minä olin sivustakatsoja. Sen takia en todellakaan enää koskaan aio perääntyä taistelun aikana. En enää ikinä.

Ponnistin ilmaan ottamalla tukea maasta ja hyökkäsin kohti miehiä. Heistä etummaisin heitti shurikeneita minua kohti, mutta väistin ne helposti. Suljin silmäni ja keskityin. Äiti Maa, anna anteeksi, että rikon uskoni käskyä, jonka mukaan en saa vahingoittaa muita. Ajatus soi päässäni, kun päätin käyttää wiccan voimia taistelussa. Tunsin katseen niskassani, mutta tällä kertaa en pelästynyt sitä, vaan se oikeastaan rauhoitti minua. Se oli ensimmäinen kerta kun tunsin miltä tuntui, kun joku seurasi sinua Sharinganilla.

”Mitä ihmettä tuo nainen tekee? Hän vain on ilmassa liikkumatta! Eihän tuo ole edes mahdollista!”

Miesten äänet kuuluivat ainoastaan vaimeina korvissani. Tunsin miten elementit liikkuivat sisälläni, Vesi, ilma, maa ja tuli. Ne olivat kaiken peruselementit, maailmankaikkeus koostui juuri niistä, kuten myös minun voimani.

Ilma kannatteli minua, maa vastusti minua, koska tahdoin niin ja tuli kerääntyi ympärilleni kun liikutin käsiäni edestakaisin. Vesi ei ollut läsnä, en tarvinnut sitä juuri nyt. Loin uskoni tuleen nyt.
Kun avasin silmäni, olin yhtä tulen kanssa. Minä Olin tuli. Se lämmitti sisintäni. Tunsin miesten kauhistuneet katseet kun he tuijottivat minua mykkänä järkytyksestä. En voinut syyttää heitä. Tuskin minäkään olisin voinut katsoa täysin ilmeettömänä ilmassa leijuvaa tulta, joka oli ottanut nuoren naisen hahmon.

Levitin käteni ja keräsin kumpaankin niistä chakraa. Chakra muodosti kumpaakin käteeni tulipallon, jotka hehkuivat vaarallisen kuumina ja ne varmasti osuisivat kohteisiinsa, jos vapauttaisin ne nyt. Pitäisikö minun tuhota nuo miehet? Ajatus tuntui kummalliselta sinänsä, koska olin kutsunut tulen voimia juuri siksi, että voisin tappaa heidät. Nyt kuitenkin epäröin. Haru, mitä sinä tekisit?
Kun ajattelin siskoani, hänen kasvonsa kohosivat mieleeni. Näin hänen kasvonsa sellaisina ennen kuin hänestä tuli se, mikä hän nykyisin oli. Hän hymyili.

”Älä koskaan luovuta, Rena!”
”Oletko ihan kunnossa? Me selviämme kyllä, anna isosiskon auttaa sinua.”
”Lopeta itkeminen…se ei auta meitä kumpaakaan enää.”

Harun sanat kaikuivat korvissani kun ajattelin häntä. Tiesin tasan tarkkaan mitä hän olisi tehnyt ja tiesin nyt, mitä minun pitäisi tehdä. Tehtäväni oli viedä Uchiha Sasuke Korazolle. Se oli ainoa keino pelastaa siskoni. Ja nyt minä tappaisin nuo miehet.
Keskityin taas taisteluun ja kohotin käteni korkeammalle ilmaan ja tulipallot kipinöivät entistäkin kovempaa.

”Juoskaa henkenne edestä, emme voi selvitä tulelta! Tuo nainen ei ole ihminen, hän on jokin demoni!” joku miehistä huusi ja kaikki säntäsivät juoksuun.

Olin kasvoiltani varmasti melko ilmeetön kun tähtäsin heitä tulella. Tämä on Harun takia, ei minkään muun. Muista Haru, Rena! Muista siskosi!

Juuri kun olin vapauttamassa tulen voimat, tunsin pistävän katseen selässäni. Se sai minut tuntemaan oloni yhtäkkiä levottomaksi. Tuntui kuin olisin jäänyt kiinni varastamisesta tai jostain muusta kielletystä. Se oli Sasuke. Ainoastaan Sharingan sai aikaan tuon tunteen.

”Rena, lopeta! Sinulla ei ole syytä tappaa heitä. Voisit toki vahingoittaa heitä, mutta tuolla tulella tappaisit heidät varmasti!” Sasuke sanoi alapuoleltani kovalla äänellä.

Näin ettei hän irrottanut katsettaan minusta hetkeksikään. Näin hänen silmissään viileyttä, voimaa ja sen, että hän oli todellakin vaikuttunut kyvyistäni.

”Sinä et päätä mitä minä teen, Uchiha!” kivahdin.

En pitänyt siitä, että minua komenneltiin. Korazo oli komennellut minua lapsesta lähtien ja olin välttänyt pahoja asioita kun en totellut häntä. Sasuke ei ollut minusta yhtään eri asia. Kuka hän oli sanomaan mitä saisin tehdä ja mitä en?

”Minä johdan Käärmettä ja sanon, ettemme vie ylimääräisiä henkiä ennen päämääräämme! Joko lopetat vapaaehtoisesti tai pakotan sinut, mutta et varmasti tapa ketään!”

Sasuke tarkoitti sanojaan täysin, kuulin sen hänen äänestään ja tunsin sen hänen Sharinganistaan. Silti se ei tarkoittanut sitä, että tottelisin häntä. Mutta kun käänsin katseeni takaisin miesten suuntaan, huomasin, että he olivat kadonneet jo jonnekin metsään.

Purin hampaitani yhteen ja käteni puristui välittömästi nyrkkiin. Olin täynnä puhdasta raivoa.

”Katso nyt mitä teit, Uchiha!!” huusin kovaan ääneen samalla kun laskeuduin maata kohti. Tuli poistui kehostani kokonaan ja olin taas normaali, mutta olin sitäkin vihaisempi.

”Kuinka sinä kehtaat puhua noin Sasukelle…?!” Karin huusi kimittävällä äänellä, mutta en välittänyt hänestä vaan harpoin Sasukea kohti.

Juugo tuijotti minua melko järkyttyneenä, samoin Suigetsu, vaikkakin hänen kasvoillaan paistoi myös ihailua.

”Sinä!”

Huutoni ei tuntunut hätkähdyttävän Sasukea. Hän katsoi minua kasvot yhtä ilmeettöminä kuin omani olivat olleet hetki sitten. Halusin huutaa päin noita ilmeettömiä kasvoja ja saada edes jotain tunnetta niihin.

”Onko sinulla jokin ongelma, Rena?” Sasuke kysyi kuin mitään ei olisi tapahtunut ja hänen äänensä oli viileä.

”On, nimittäin sinä! Miksi oikein kielsit minua tappamasta miehiä? Häiritsit keskittymistäni ja he pakenivat sillä aikaa!” huusin ja mulkoilin mustahiuksista miestä.

Sasuken silmät kapenivat hieman viiruiksi.

”Älä ota sitä henkilökohtaisesti, Namu. Hän kieltää minultakin tappamisen,” Suigetsu totesi sivusta, mutta minä ja Sasuke emme kiinnittäneet häneen mitään huomiota, vaan tuijotimme toisiamme vihaisesti. En ollut pitkään aikaan ollut näin kiukkuinen ottaen huomioon millaisen ihmisen kotona normaalisti asuin.

”Sinulla ei ollut mitään syytä tappaa heitä, vaikka he olivatkin ärsyttäviä,” Sasuke sanoi.

”Aa, ymmärrän. Ja sinä vain työnsit minut syrjään ja sanoit heille, etteivät he saisi minua! Luulit minua täysin avuttomaksi idiootiksi! En näe mitään väärää siinä, että he kuolisivat!” huusin.

”Sasuke on Konohasta ja siksi tässä asiassa niin pehmeä…” Suigetsu totesi huokaisten.

”Suigetsu, ole hiljaa!!” huusimme Sasuken kanssa yhteen ääneen Suigetsulle. Vesininja otti pari askelta taaksepäin. Hän kai aisti vihamme suuruuden.

Sitten käännyimme mulkoilemaan taas toisiamme. Aloin tosissani katua sitä, että olin lähtenyt mukaan tähän sotkuun. Ajatukseni oli ollut alun perin se, että saisin Käärmeen jäsenet luottamaan itseeni ja sitten veisin heidät muka ”kiertotietä” Itachin luo, vaikka menisimmekin oikeasti Korazon luo. Nyt minua jo kuitenkin kadutti. Miten voisin saada heidät luottamaan itseeni, jos en tullut toimeen heidän auktoriteettinsa (joka sattui tässä tapauksessa olemaan Sasuke) kanssa?
Miksi minun piti olla näin tyhmä ja miksi Sasuken piti olla tuollainen idiootti?

”Miksi otit minut mukaasi, jos kerran käyn näin paljon hermoillesi?!” kysyin vhaisesti.

Kohtasin Sharinganin viileän katseen, mutta se ei saanut minua katsomaan muualle. En pelännyt Sasukea, enkä hänen silmiään.

”Namu on mennyt liian pitkälle, Sasuke on todella vihainen…” Suigetsu sanoi hieman huolestuneella äänellä. Karin tuhahti.

”Ihan oikein! Mitäs hän ärsytti Sasukea. On oltava todella typerä, jos rupeaa riitelemään Sasuken kanssa,” hän sanoi.

Juugo ei kuitenkaan sanonut mitään, katsoi minua merkitsevästi. Hän tuntui ymmärtävän asioita paremmin kuin uskoinkaan. Vasta nyt oikeastaan tajusin, ettei hän oikeastaan ollutkaan niin tyhmä kuin kuvittelin. Hän oli ainoa järkevä Käärmeessä, joka ei käynyt millään tavoilla hermoilleni.

Olin niin vihainen Sasukelle etten oikein käsittänyt sitä. En tiennyt halusinko itkeä vai huutaa. Joka tapauksessa, punaiset silmät yrittivät porata katseellaan minuun reiän.

”Miksikö otin sinut mukaani? En todellakaan tiedä, ehkä kykyjesi takia, kuka tietää? Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että olet lapsellinen ja erittäin ärsyttävä nainen.”

Sanat olivat kuin puukko sydämeeni, mutta en näyttänyt sitä millään tavoin. Puristin käteni vain nyrkkiin ja seisoin paikoillani yrittäen samalla niellä kiukkuani.

”Jos kerran olen niin ”lapsellinen” ja ”ärsyttävä”, annatko minun lähteä?”

Kysymykseni jälkeen lankesi hetkeksi syvä hiljaisuus, jota edes Suigetsu ei nyt rikkonut.

”En,” vastasi Uchiha Sasuke ja käänsi minulle selkänsä.

Nyt olin varma siitä. Vihasin häntä enemmän kuin koskaan.