Klaanini osaa muotoilla savesta kaikenlaista. Kun saveen lisää chakraa siitä tulee "elävä". Ja sen voi räjäyttää eräällä minun tekniikallani, mun oma tekniikka! Muttei kukaan sitä ole koskaan ymmärtänyt...

Tsuchikage on aina ollut perhe ystävä. Ja hän on auttanut isoäitiäni ruukkukaupan perustamisessa, he olivat nuoruudessaan ihastuneita toisiinsa kunnes mummuni löysi ukkini. Ruukkukaupan nimi on kyllä Tsuchikagen mukaan nimetty. Asuntomme on ruukkukaupan ylä puolella. Äitinikin on aina tehnyt ruukkuja oman taitonsa mukaan. Kaupassa myydään suurimmaksi osasksi vain tylsiä kukkaruukkuja. Se on mutsin pravuuri ja se toivoo, että jatkaisin ruukkukauppaa kun se jää eläkkeelle. En ikinä halunnut periä sitä tylsää "Mitamono" kauppaa. Faija oli kylän superhyvä ninja, kunnes se kuoli tehtävässään. Mutsi ei siksi halua musta ninjaa. Mutta Tsuchikage käännytti äidin ajatuksen, kun se sano, että siinä on hyvää itsepuolustusta, mutta mun ei ole pakko mennä Geniniä ylemmäs. En haluaisi jäädä geniniksi. Haluaisin olla kylän erikois yksikön Anbun, johtaja.
Tykkäsin aina pienenä tutkia kaikkea luonnosta. Musta linnut, kalat, hämähäkit ja perhoset olivat ihmeellisiä. Halusin muotoilla savesta sellaisia. Kun kerran kokeilin perhosta, mutsi vain pilkkasi ja nauroi koko työlle. Hän käski etten ikinä enää saisi tehdä sellaisia. Suvusta kukaan ei tajunnut, että savi kyvystä voi tehdä voittamattoman aseen. He vain luulivat sen olevan, joku taide kyky. Minusta ruukujen tekeminen ei ole oikein sellaista taidetta, mitä haluaisin tehdä. Vaikka mutsi kielsi, en voinut lopettaa sellaista teosta. Mutten jaksanut säästellä niitä, joten heitin ne joko roskiin tai sitten annoin turisteille matka muistoksi. Jonkun syystä he eivät suostuneet maksamaan siitä. Kaikki vain sanoivat niitä "kummajaiseksi"! Vielä he tulevat tuntemaan minut "Deidarana, klaaninsa ensimmäisenä taide mestarina!" Mutsihan ei tiedä että jatkan yhä niiden tekemistä, mutta pikkusysteri Kurotsuchi tietää...se tykkää niistä vaikkei kukaan muu niistä välitä...




Tänään on genin kokeet ja olen hyvin varma, että läpäisen. Olen kuullut, että loppukokeessa on aina kloonaus, koska se on perus taito, jonka jokaisen ninjan tulee osata. Ja kielloista huolimatta harjoittelin silti saven käyttöä. Erään kerran, kun puhuimme koulussa chakrasta ja sen siottamisesta oikeaan kohtaan ja sen jatkuvasta kehittymisestä, silloin keksin, että saveen voi lisätä chakraa jotta siitä tulisi elävää. Ensin opettelin perhosesta ja sitten hämähäkistä ja sitten linnuista. Nykyään osaan tehdä savikloonin, joka vetää varmasti sanat takaisin kaikista idiootti opettajista, jotka eivät ikinä uskoneet minusta tulleen ninjaa, koska en muka osaa mitään, mutta olen pitänyt tekniikkani salassa(paitsi Kurotsuchi tietää), koska toivoin oikeaa hetkeä jolloin ne voisi esitellä ja kaikki ihastuisi niihin.

Ja tänään on se päivä! Kävelin itse varmana liilassa topissani, jossa oli kaulaaukossa verkkokangasta. Mulla oli tumman harmaat kaaprit. Ja mustat sandaalit. Kulman takaa tuli Michigo, ärsyttävine mekkoineen, joka oli aitoa silkkiä. Sellaset silkki mekot on kamalan kalliita ja siinä mekossa on vielä painettu iso kirsikkakukka, sen vanhemmat on kylän rikkaimpia tyyppejä. Se vaan katto mua omahyväsellä ilmeellään. Michigo käveli nopeasti ohi ja katosi kulman taakse. Sillä on ärsyttävät ruskeat hiukset, jotka oli aina letitetty. Se on muutenki suuri ninja nero. Michigo on hyvä chakran käytössä, aseiden käytössä, taijutsussa, genjutsussa sekä ninjutsussa(parhaimmillaan ninjutsussa), ja sen pääelementti on(yllätys yllätys) maa ja sillä on useita jutsuja. Se on vaan niin hitsin suosittu, koska se ei pälätä kuin papupata. Itse asiassa se on aika hiljaista tyyppiä, paitsi silloin kun se innostuu kehumaan itseään. Ninjaksi se huolehtii aika paljon ulkonäöstään. Sen ainoa heikko kohta on ryhmätyöskentely, koska se yrittää tehä aina kaiken yksin. Käännyin itsekkin kulmalta ja vielä vähän eteenpäin ja siinä se olikin, Maakylän ninjaakatemia.




Avasin oven ja kävelin käytävää pitkin, josta luokkahuoneeni oli kaikkein takimmainen luokka. Sieltä kuului kovaa meteiliä siitä, kun eka osa kokeesta on paperi koe. Olen varma, että selviydyn, koska olen luokan yksi älykkäimmistä, ainakin teoriassa. Astuessani luokkaan, arvasin, että siellä on täysi kaaos. Kaikki puhuvat siitä kokeesta. Toiset nauravat sille kun taas toiset ovat varmoja, että hän epäonnistuu. Michigo vaan virnisteli ja kehui itseään:
-MÄ olen varma, että MÄ ainakin selviän! Onpa ihme, että TAIDATTOMAT ovat vieläkin täällä.
Selvästi se tarkotti mua. Hermostuin siitä niin, että menin sen luo ja otin kauluksesta kiinni:
-Kuuleppas nyt nirppanokka! Oon kuullu tarpeeksi sun selityksistä! "Oon paras! Olen niin ihku! Kukaan ei voita mua!" Mä oon kyllä aika varma, että jos mä ottelisin sua vastaan voittaisin sut yhdellä liikkeellä, mmh!
Michigo naurahti ja virnuili:
-Luuletko? Haluutsä kokeilla? Nyt heti! Ulkona!
Kaikki oppilaat innostuivat ja rupesivat kannustamaan tappelua. Silloin alkoi hermostuttaa. Olisi pitänyt pitää suu supussa! Muistan kyllä, kun olimme vasta esikoulu ikäsii Michigo veti parhaimmat numerot ja erinomaisen hyvä taistelemaan, siksi kaikki pojat oli siihen niin ihastunu paitsi Katun. No, se tyyppi on muutenkin ujo ja sen erikoinen on aseet, mutta sillä on myös yksi erityinen taito, nimittäin sen isä on jostain suvusta jossa hallitaan ötököitä, erityisesti ampiasia. Sen klaanin nimi oli joku Kamikuri, eikun Kimunuri, ei vaan se ON Kamizuri! Se on aika harvinainen klaani, koska suurin osa on kuollut kun olimme vastaan vuosia sitten Konohan kylän kanssa. Katun Kamizurilla on punertavat hiukset, jotka sojottaa joka suuntaan. Sillä on yleensä vihreä kaulaliina, tummanharmaat housut ja musta pitkähihainen paita.



Opettaja tuli luokkaan ja käski mun irrottaa otteeni heti. Kaikki valuivat takaisin omille paikoilleen. Kun irrotin otteeni niin Michigo virnisteli. Opettaja huokaisi:
-Niinkuin kaikki varmasti muistaa, tänään teistä tulee genineitä, tai siis suurimmasta osasta!
Sellaisista jotka mokaavat jäävät tälle luokalle ainakin vuodeksi...
Kirjallinen koe oli aika helppo ja kenellekkään ei jäänyt epäselväksi, ettei Michigo olisi osannut sitä:
-Olipa se helppo, anteeksi ope, että kesti mutta tarkistin sen pariin kertaan!
Just, ajattelin ja pyörittelin silmiäni. Kloonauksessakin kävi samalla tavalla:
-Olipas se easy! Ehdin haukotella jo pariin kertaan!
Se vaan esitteli sen hienoo ninja huivii kaikille ja sitoi sen vyötärölle. Huivi oli, Michigon vanhempien pyynnöstä, vaaleanpunaista kangasta, koska sen vanhemmat haluu oman tyttärensä huivin olevan naisellinen ja koska Michigo on open lellikki, ja kun sen vanhemmat maksaa niin hyvin siitä muutenkin, totta kai ne suostu, mutta jos meikäläinen olis pyytäny ei olis "löytyny" muunlaista kangasta. Olin aika ensimmäisten joukossa, koska olin aika nopea, paperi kokeessa. Astuin toiseen huoneeseen, jossa se toinen koe tehtiin yksitellen. Oon tehnyt itselleni sellaiset pussukka taskut, jossa on savea. Kädessäni olevat suut kosteuttavat savea ja lisäävät samalla siihen chakraa. Suu sylkee saven ulos ja muotoilen siitä kadelläni haluamani ja suurennan sitä jutsun avulla.

Tungin käteni taskuihin ja käteni söivät savea, jota oli taskussa. Opettajat ihmettelivät ja kohottivat kulmiaan:
-Milloin ajattelit aloittaa?
-Pieni hetki, mmh!
Sanoin kieli keskellä suuta. Otin kädet pois taskusta. Opettajat yrittivät hoputella mua ja sanoin, että pieni hetki vielä. Pääopettajani pyöritteli silmiään ja sanoi:
-Taistelu tilanteessa olisi huono juttu jos sinulla kestäisi noin kauan!
-Yritän opetella tehdä tämän nopeammin! Mutta se kirjallinen koe meni hyvin! Kaikki oikein, eiks niin?
-No, oli kyllä kaikki oikein, mutta eikö käytäntö olisi tärkeämpi?
-Valmis!
Heitin kädessäni olevan saven ja tein in-merkit. Siitä tuli täydellinen klooni ajattelin. Opettajan ilmeet eivät näyttäneet siltä kuin ne olisivat pitäneet. Pääopettaja löi kätensä pöytään ja nousi tuolistaan:
-Mitä äitisi on opettanut sinulle? Savesta tehty, elävä savi klooni, joka liikkuu?
-Väärin, niitä on monta, katso neljä! No, pääsenkö läpi?
Kysyin niin innoissani, että melkein hyppelin paikallani. Opettajat katsoivat toisiaan ja sanoivat, että juttelevat äitini kanssa. En halunnut, että mutsi tietää, että olen rikkonut sääntöä, jonka se mulle teki ja sanoin:
-Mitäh? Näinhän sinä mua opetit! Sijoittamalla chakran oikeaan paikkaan, voin luoda oman voittamattoman tekniikan! Eli se tarkoittaa, että olen oppinut jotain, mmh!?
Opettajat nyökkäilivät niin, että idiootti opettajani oli pakko suostuttava:
-Olkoon, tule nyt hakemaan huivisi! Mutta en silti ymmärrä noista savista...Et ole hyvä lähitaistelussa, eikä sinulla ole oikein hyviä tekniikoita.. Et... Et tule pärjäämään ninjana... Siksi en halua, että sinusta tulee ninja!
Jes, ajattelin. Vihdoin ninja! Kun menin luokasta kukaan ei edes huomannut mitä otsassani komeili, paitsi Katun:
-Onpa s-sulla h-hieno p-pa-panta! S-s-se sopii sulle...
Kohotin kulmiani. Miksi ton pitää aina änkyttää? Nyökkäilin vain ja ajattelin, että miksi vain toi näki eikä Mitchigo. Halun nähdä sen naaman kun se näkee mun otsapannan. Mutta opettaja oli oikeassa, minun pitää tehdä joku oma taistelu tekniikka, kun en oikein ole hyvä lähitaistelussa.




Kun tulin kotiin äiti oli ihan shokissa:
-Mitä? Saitko muka huivin? Opettajat kyllä ovat liian kilttejä nykyään. Ei isäsikään noin helpolla päässyt ja hän oli parempi kuin sinä. Tule nyt tekemään tähän ruukkuun hienoja kuvioita sillä aikaa kun teen ruokaa!
Plääh, ajattelin. Miksi kukaan ei huomaa taiteellisuuttani? Miksi en saisi tehdä erillaista taidetta? Miten oppisin jonkun tekniikan josta tulee mun voittamaton ase? Haluan osata jotain mitä kukaan muu ei ikinä tule osaamaan! Sellaista, josta mut muistetaan ja tunnetaan! Silloin tajusin, että miksen voisi tehdä taiteestani asetta. Kurotsuchi juoksi portaita alas innoissaan luokseni ja halasi mua:
-Deidara!! Ihana! Pääsit kuulemma ekalla kerralla läpi! Äiti lupasi tehdä kunniaksesi Bakudania!
-To-todellako!? Jes!
-Hehe! Mut aluks sen piti olla lohdutus ruoka siitä ettet pääsisi läpi...Mä kyl uskoin suhun koko ajan!
-Eeh?! Vielä näette...
Mutisin hiljaa. Kurotsuchilla on mustat lyhyet hiukset ja liilat silmät. Se on aina mussa kiinni ja pitää mua jonain esimerkkinä. Mutsilla on mustat pitkät hiukset ja muistuttaa enemmän Kurotsuchia kuin mua. Mutta ainoa samanlaisuus meissä on se, että olen perinyt hänen silmänsä, eli toisin sanoen äidillä on siniset silmät. Isällä oli lyhyet vaaleat hiukset niinkuin mulla paitsi vielä vaalemmat ja sillä oli samanlaiset silmät niinkuin Kurotsuchilla. Mutta muuten olen enemmän faijan kaltanen.




Kun me oltiin syöty mun lempiruokaa bakudania, menin ulos heti harjoittelemaan, paitsi en kodin eteen vaan kauas kodista pois päin. En halua kenenkään näkevän sitä uutta tekniikkaa ennen kuin on hyvä tilanne. Sitten vain piti keksiä tekniikka:
-Hmm...Jos lintuni näykkisivät vastustaa? Kokeillaan. Saviklooni ja harjoittelen siihen, niin eiköhän kohta...
Harjoittelin monta tuntia tuloksetta. Kokeilin kaikkea erillaista, linnuista näykkiöitä, hämähäkkien "ällöttävyys", perhonen harhauttaminen, chakrakin alkoi olla vähissä:
-Ääärh mä luovutan! En vain osaa mitään... Se pitää vaan hyväksyy...mmh
Kohdalleni ilmestyi varjo, ja ääni takaa päin. Käännyin ja se oli Tsuchikage:
-Mitä oikein teet? Aluksi luulin, että olet löytänyt jostain valkoisia lintuja ja hämähäkkejä. En tiennyt, että savikin voi elää!
Naurahdin ja kysyin kuinka kauan se näki minun harjoittelevan:
-No, jotain pari tuntia, ehkä?
Pari tuntia? Enkä huomannut mitään, ajattelin. Menin kyykkyyn ja peitin naamani. En halunnut enää ketään näkevän minua. Tsuchikage kumartui ja otti olkapäästäni kiinni:
-Mitä oikein yrität?
-Jotain tekniikkaa, jonka avulla musta tulis hyvä ninja, niinku isästä, mmh..
-Olet samanlainen kuin lapsenlapseni Katun! Hän aina valittaa siitä kun hän ei osaa mitään, mutta silti hänestä tuli Genin, eikö se olekkin jo jotain?
Otin käteni pois kasvoilta ja aloin vähitellen nousta ylös seisomaan:
-Katun? Onko hän lapsenlapsesi? En tiennytkään...mmh. Kuitenkin, haluaisin jotain tulimaista, joka räjäyttää pankin, jotain mistä kaikki tujottaisivat suut ammollaan, siitä kuinka hyvä olen ja vihdoin ne kunniottaisivat mua!
-Voisin auttaa sinua vähän Deidara-kun! Vähän lähitaistelua ja kehittämään tekniikkaasi!
-Mitä sä mua voisit auttaa, mmh? Olet vanha höppänä, joka ei edes ole mulle sukua?
Olin niin vihainen siitä kun en osannut mitään. Olen aina pärjännyt omillani enkä halunnut apua, vaikka olisin sitäkin tarvinnut. Huutaessani tein taide hämähäkkejäni ja heitin niitä Tsuchikagea päin, jos ne olisivatkin hyviä heitto kiviä?:
-En tarvitse APUA, enkä halua auttaa ketään! Olen aina pärjännyt omillani ja tulen pärjäämään myös aina, mmh!
Tein perus in-merkin ja huusin "katsu"...yllättäen hämähäkki räjähti. Katsoimme molemmat silmät auki, että mitä juuri äsken tapahtui:
-Miten teit sen?
Tsuchikage kysyin. Katsoin käsiäni ja mietin sitä itsekkin. Miten sen oikein tein?

Tajusin, että se se oli! Se taito jota tarvisin! Käyttämällä isompaa C-asteista voimaa, voin räjäyttää ties mitä! Ja silloin tiesin...Se oli se taide jota etsin! Oon aina sanonut äidille, että musta taide on hetkellistä, mutta arvostan kyllä äidinkin näkökulmaa, taide voi olla minkälaista vain, mutta minusta se on hetkistä. Arvostan silti sen kaikkia olo muotoja. Katsoimme toisiamme ja uskoin, että molemmille tuli sama ajatus mieleen. Tsuchikage katsoi mua pitkään, muttei sanonut mitään. Se naurahti, katsoi toiseen suuntaan ja sitten taas muhun:
-Osaisitko tehdä tuon uudestaan?
Nyökkäsin, epävarmasti, kosken ollut aivan sataprosenttisesti varma. Otin savitaskustani suihuni savea. Tsuchikage katsoi minua hyvin tarkaavaisesti ja samalla epävarmasti. Hän käänsi päätään ja pudisti sitä:
-Etkö ole tuon nopeampi? Jos tulisi oikea taistelu nyt et olisi nopeasti valmiina!
-Yritän, yritän, mmh!
Sanoin samalla kun muotoilin savella linnun. Miksei kukaan ymmärrä, että tämä on aika vaikeaa...Varsinkin ilman opettajaa. Katsoin Tsuchikagea säälittävän pieneellä katseellani:
-Tiedän sinusta ja mummusta! Mummo kertoi sen kerran kun olin siellä. Siitä tulee myös ruukkukaupan nimi "Mitamono", teidän nimestänne. Se kerto, että teidän olis pitäny perustaa se ruukkukauppa kahdestaan, kunnes Sakiwa tuli Tsuchi no Kuniin ja mummo rakastu siihen... Mutta silti jonkun syystä musta tuntuu, että mummo yhä rakastaa sua, mmh!
Mitamono katsoi muualle ja vaikutti surulliselta, sekin taitaa rakastaa kai vieläkin mummua:
-Ihmettelen, että miks pidät musta noin hyvää huolta? Et edes ole lähelläkään sukua! Käyttäydyt kuin olisit isoisäni, toisin kuin oikea isoisäni...
-Olethan sinä melkein! Ja näytät aivan mummultasi nuoruudessaan...
Näytänkö vanhalta mummolta? Ajattelin ja sen varmaan huomasi ilmeestäni, kun kulmakarvani kohosi:
-Toivoisin, että sinusta ja Katunista tulisi hyviä ystäviä! Hän on jo katsonut sinua pitkään...
Katsonut? Ajattelin, ei noista vanhoista saa sitten mitään tolkkua. Ihan sekopäitä kaikki! Lintu oli jo valmis, mutten huomannut sitä kun juttelimme niin "syviä asioita". Avasin nyrkkini, jossa savilintu oli. Mitamono katsoi lintua ja nyökkäili:
-Joo, sinulla on tuota taiteellista silmää!
-Ehkä, mutta musta kaikkien taiteelisinta, jota olen koskaan nähnyt oli tuo räjähdys, mmh!
-No, kokeilisimmeko? Sitten jos se onnistuu, niin voimme harjoitella, yhdessä!
-Yhdessä? Mitä sä tarkotat, mmh?
-Sinun pitäisi oppia esimerkiksi tehdä tuo nopeammin! Siinä on apua loppukokeessa!
-Loppu..k-koe? Ärsyttävää toistaa, muttä mitäs sä tarkotat, mmh?
Tsuchikage näytti siltä, että se olis ajatellu "Ei paska! Mitä mä nyt taisin sanoo?" hän laitti kätensä nolon näköisenä puuskaan ja ei edes katsonut mua silmiin:
-Noh! Saat sen vielä pian selville! Mutta kannattaa harjoitella nopeasti! Se loppukoe on kahden päivän päästä tai no tämä ilta ja huominen ilta...
Harjoittelimme tekniikkaa koko illan ja huomasin, että joka kerta kun tekniikan tein, opin tekemään sen vähän nopeammin. Ja tein erillaisia uusia kokeiluja. Esimerkiksi keksin, että voin hyppää savilinnun kyytiin kun olen tehnyt siitä isomman. Kun olen sen kyydissä voin hyökätä ylä ilmoissa. Tsuchikage kehui mua siitä kuinka nopeasti opin tekniikkoja:
-Sinun ei tarvitse epäillä sitä, että olisit huonompi kuin isäsi, uskon, että parin vuoden olet jo häntä parempi!
Musta se oli niin kauniisti sanottu. Kukaan ei ole ennen rohkaissut mua ja mietin, että voisin huomenna olla vastapalveluksena Mitomonolle olla kiltti Katunille. Onhan hän minulle perhe tutun lapsenlapsi!



Harjoittelin puolet yöstä. Olin kamalan väsynyt, että tuskin pysyivät silmänikään auki. Kadullakaan ei enää ollut ketään ja olin käyttänyt niin paljon chakraa, että huomenna kannattaa harjoitella enemmän lähitaistelua. Kaivoin taskustani oven avainta. Käänsin avainta, kunnes kuului naksahdus ja työnsin ovea. Koti oli aivan pimeänä, joten oli aika vaikea löytää omaan huoneeseensa. Suljin oven ja yritin kävellä kassan takaa löytyvään huoneeseen, jossa oli portaat ylös. Kävelin portaista varovasti. Kokeilin ensin kädellä missä porras oli, astuin siihen jalalla varovasti ja jatkoin niin kunnes olin yläkerrassa. Yritin olla hiljaa, ettei äitini heräisi, vaikkei se varmaan välittäis. Silmäni tottuivat pimeään vähitellen ja näin missä oma huoneeni oli. Yö tuntui lyhyeltä ja tuskalliselta, mutta silti se tuntui pitkältä.
Aamulla en olisi varmaan koskaan herännyt ellei aurinko olisi paistanut silmiin. Mutsi ei edes haaveksinut mun herättämistä. Aamuleipänikin oli vain sänkyni vieressä odottamassa. Just näin, ajattelin. Ei sitä kiinosta mun elämä niin miksi se ylipäätänsä edes kieltää multa mitään. Sitten sitä vasta alkais kiinostaa mun elämä, jos alkaisin näyttää mun teoksia, koska silloin se vahtis mua kellon ympäri, etten käyttäisi sitä. Joskus olen miettinyt, että rakastanko edes äitiäni? En ainakaan ole ikinä tuntenut mitään lämmintä sydämmellä. Ei se edes näytä multa! Ainoa jota kohtaan tunnen sydämmellä jotain on Tsuchikage ja Kurotsuchi, meillä on kaksi Tsuchikagea elossa, mutta toinen Tsuchikage(Mitamono) on paljon vanhempi, että varmaan se kohta kupsahtaa. Mutta äiti aina kertoo, että mummulla oli nuorenpana tummat pitkät ja edessä. Eniten mulla on kyllä geenejä mummulta ja isältä, muttei lainkaan äidiltä tai ukilta. Ne molemmat on kuin samasta savesta tehty! Samankaltaisia hapannaamoja, jotka esittää tuntemattomille maailman ihaninta ihmistä.




Hieroin silmiäni rähmästä ja yritin katsoa ympärille. Nousin sängystä ja puin liilan verkko paitani ja tumman harmaat housuni. Laitin hiukset niin, että latvoissa oli ponkkari. Savi pussukkani, kunai kotelo ja shuringen kotelo, tietty kun ei koskaan tiedä mitä tulevaan tulee. Katsoin huiviani, jonka olin laittanut yö pöydälle. On se kyllä niin hieno. Otin sen käteeni ja sidoin sen otsaani. Katsoin peilistä itseäni, joo hyvältä näyttää. Laitin sandaalini ja menin alakertaan, jossa äiti oli jo aivan työn touhussa. Kun mutsi näki mut se käski mun odottaa pari sekunttia ja mutsi meni takahuoneeseen yläkertaan. Kun mutsi palasi sillä oli isän nuoruuden ninja paita, joka oli vaaleanharmaa, vanhan aikanen ninja paita, jonka hihat loppui vähän yli puolivälin:
-Isäsi olisi ylpeä susta Deidara-kun! Tätä hän käytti ikäisenäsi. Se varmasti sopii sinulle!
Musti puki paidan mun päälle ja totta vie se oli hieno. Kyyneleet meinasi nousta pintaan kun olin niin onnellinen, kun vihdoin äiti oli mulle kiltti:
-Onnea matkaan!
-Kiitti!
Se silitti mun päätä ennen kuin lähdin. Matkalla ninja akatemiaan näin Katunin, joka oli sitonut oman huivinsa käteensä.

Nähtyään mut se sätkähti. Se tuli mun luokse iloisena ja sanoi:
-Hu-huoementa Senppai! Mi-mitä s-su-sulle ku-kuuluu?
-Ihan hyvää, kai! En tiennyt, että olet Tsuchikagen lapsenlapsi!
Katun meni aivan punaiseksi ja näytti jotenkin poissa olevalta:
-E-en ole halunnu kertoo sitä kellekkään, kun...
Se meni aivan hiljaiseksi. Katun nielaisi ja näytti vaivaantuneelta. Kun vihdoin pitkän ajan jälkeen olimme ninja akatemian edessä, Katun vasta silloin taas katsoi minua ja sanoi:
-Vaari kertoi, että ihmiset jaetaan kolmen hengen ryhmiin, jonka hän itse päätti! To-toivon, että saat haluamasi ryhmän...
-No, ei mulla ole muita toiveita kuin, että pääsen samaan ryhmään kuin Michigo, jotta voin näyttää sille kuinka hyvä mä oikeesti oon, mmh!
-Minullakin on toive...
Se sanoi ja taas katsoi muualle ja pyöritteli sormiaan. Ärsytti kävellä sen kanssa, mutten viitsinyt jättääkkään, kun juuri eilen lupasin itselleni, että oon sille kiltti. Luokka huoneessa moni huomasi mut:
-Hei tänne sai tulla vain geniniksi ylennetyt!
-Vilkaiseppas mitä otsassani komeilee!
-Ei ole totta!
Michigon ääni kuului toiselta puolella luokkaa. Ihmiset väistivät kun Michigo tuli heidän ohi. Se hyypiö tuli mua kohti. Kun se oli sitten mun edessä se vaan rupesi nauramaan:
-Mitä sä täällä teet?
-Katsoppas tätä!
Osoitin peukalollani otsapantaa. Yllättäen Michigon hymy hyytyi ja se vaikutti vihaiselta:
-Pyh! Varastit ton vaan jostain! Kukaan täällä luokka huoneessa ei usko, että sä olisit läpäissy!
Katun nousi tuoliltaan ja vaikutti paljon rohkeammalta:
-Vaarini kertoi, että Senppai pääsi!
-Miksi Tsuchikage olisi kiinostunut Deidara-sanista?
-Koska olemme tuttuja Senppain perheen kanssa!
-Siksikö hän pääsi? Suhteiden avulla?
-Ei tietenkään!
Opettaja tuli onneksi luokkaan, iso paperi lappu kädessä, jossa luki oppilaiden nimiä. Me kaikki menimme paikoillemme. Heti kun Michigo istui paikalleen hän nosti kätensä:
-Sensei! Mitä Deidara-san tekee täällä?
-Deidara vai? Ai niin päästin hänetkin läpi...
Michigo katsoi mua oma hyväisellä ilmeellään. Opettaja laitti lappusen aivan nenänsä eteen ja alkoi selittää, miksi ja mitä se lappu oli:
-Onneksi olkoon kaikki, jotka ovat päässeet jo tänne asti! Aina jaetaan kolmen hengen ryhmät! Ryhmät on jaettu siten, että jokainen ryhmä on yhtä vahvoja
Opettja luetteli ryhmiä melkein viisitoista minuuttia kunnes oli jäljellä enää, jotain alle kymmenen ihimistä.

-Ryhmä 8: ruukku kaupan lapsi...mikä sen nimi olikaan... Deidara! Kröhöm, siis ryhmä 8 Deidara, Kamizuri Katun ja Yukamaru Michigo...
Michigon suu loksahti auki ja hän sitten katsoi mua järkyttyneen näköisenä! Kun opettaja oli luotellut kaikkien nimet hän laitti paperin pöydälle ja katsoi taas meihin:
-Tulkaa sitten tänne yhdeltä takaisin ja esittelen teille oman jounin opettajanne, hän toimii ryhmän johtajana! Siihen asti on taukoa!
Heti sen sanottua kaikki oikein ryntäsivät ulos, paitsi mä, ja Katunkin oli ihan rauhallinen. Katun katsoi mua ja käveli mua kohti. Voi ei, ajattelin:
-Ajattelin, että kun me ollaa kerran ryhmä me voidaan... Syödä, vaikka Dangoja ja samalla tutustua paremmin toisiimme!
-*huoh* No, miksi ei, mmh?
Katun veti minua kädestä lähinpään dango kauppaan. Se tilasi makean dangon ja minulle samankaltaisen:
-Eikö olekkin kivaa kun meistä tulee geninejä! Minkälainen on se meidän uusi opettaja?
-Enhän mä sitä tiedä! Haluaisin, että se olisi Tsichikage!
Katun rupesi nauramaan:
-Ikävä kyllä "Kaget" ei voi olla yleensä opettajia! Niillä on niin paljon kaikkia paperi hommia
-No, silloin se on mulle aivan sama!
-Muuten, minkä tasosii me oltiinkaan?
Onko se tosiaan noin idiootti? Kutristin kulmiani:
-Geninejä, geninejä!
-Genin, Chuunin, Jounin, Tsuchikage...
Katun laski sormillaan, kuinka monta eri tasoa oli:
-Ja me olemme vasta geninejä!
Onks toi varmasti se sama ujo Katun, joka yleensä änkyttää? Katoin todella pitkään Katunia, kun ei siitä saanut mitään tolkkua. Vihdoin paikan omistaja tuli dangojensa kanssa. Siirryin kauemmas Katunista ja omistaja laski lautaset, jossa dangot oli, väliimme:
-Näyttää tosi herkulliselta! Hyvää ruokahalua!
Katun rupesi syömään dangoja ja kehui koko ruokaa tauotta. Rasittava tyyppi, ajattelin. Kun Katun oli syönyt hän katsahti minuun päin:
-Näin muuten sun ja vaarin harjoittelevan jotain tekniikkaa eilen! Siinä oli jokusen hassun näkönen kummajainen! Se näytti vähän hämähäkiltä!
Täysi idiootti! Eiks se tunnista taidetta? Lopuksi Katun vain rupesi nauramaan sitä kuinka hassulta hämähäkkini näytti:
-Senppai? Mikä on? Näytät jotenkin synkältä!
Katsoin Katunia uhkaavasti, koska naureskelu oli jo liikaa!!!
Katun pelästyi ja otti hatkat. Se juoksi ihan mielettömän nopeasti. Lähetin sen perään savesta tehtyjä lintuja ja lisäsin niihin chakran avulla nopeutta. Ne saavuttivat hänet nopeasti:
-SÄ KYL NYT KUOLET!!!
Räjäytin linnut. Katun ei kyllä kuollut, mutta ainkin lensi pitkälle. Nousin tuolista ja otin dangoni mukaan. Omistaja tuli paikalle ja kysyi, että kuka maksaa. Käskin sen lähtee Katunin perään, koska se maksaa dangot, kun kerran niitä halusi!
Söin matkalla takaisin kouluun. Törmäsin matkallani taas Katuniin:
-Senppai! Se oli aivan mieletöntä! Toi oli upee tekniikka! En oo ikinä nähny upeenpaa!
No, just! Ensin haukkuu ja sitten ylistää tekniikkaani päästä varpaisiin, etten vaan räjäyttäisi sitä uudestaan:
-Miksi et voi jättää mua rauhaan, mmh? Et ole tarpeeksi hyvä edes geniniksi!
Katun ei nähtävästi loukkaantunut siitä, koska se vaan rupesi nauramaan. Olen ainakin tutustunut siihen jo tarpeeseni!



Koululla rivissä oli paljon jounineita, jotka luottelivat oman ryhmänsä ja lähtivät opiilaidensa kanssa jonnekkin. Kun kuulin tungoksen keskeltä ryhmä kahdeksan yritin tungoksen läpi mennä opettajan luo. Tönäisin ihmisiä, jotta edes näkisin miltä opettaja näyttää:
-Ryhmä kahdeksan tulkaa käytävälle!
Kuulin naisen äänen. Siis opettaja on nainen. Menin käytävälle ja siellä oli jo Michigo:
-Oho, taisit tulla myöhässä Michigo, mmh?
-Olen aivan ajoissa, mutta ehdin vain ennen sinua käytävälle!
Ovesta ilmestyi myös pian Katun:
-Michigo-san...oletko myöhässä?
-Olen aivan oikeassa aikataulussa!
Michigo korotti ääntään:
-Hoi, hoi ei tarvitse huutaa!
Opettajamme sanoi. Käännyin ja opettaja oli kuin olikin nainen. Nuoren näköinen, mustat lyhyet hiukset(jonka latvat sojottavat joka suuntaan) ja vaalean harmaa liivi jonka alla on punainen koko puku, yleinen opettajien asu.

-Voisimme mennä mielummin vähän rauhallisempaan paikkaan!
Opettaja sanoi oikein suloisella äänellään. Menimme lähelle harjoitus areenaa, olevaan torniin, jossa olisimme aivan neljästeen. Ihmettelin, että miksi sinne ylipäätänsä piti mennä. Minä, Katun ja Michigo istahdimme pitkälle penkille ja opettaja seisoi noin kahden metrin päässä meistä. Opettaja laittoi kätensä niskan taakse ja katsoi meitä mietteliäästi:
-Okei! Tuskin tunnette itsekkään toisianne? Olenko oikeassa?
Katsoimme kaikki toisiamme ja käännyimme suunilleen samaan aikaan:
-EI, eikä paljoa kiinosta!
Minä ja Michigo huusimme. Katun oli selvästi sanomassa jotain, mutta ei ollut tarpeeksi pokkaa sanoa sitä. Opettaja katsoi meitä epätoivoisesti ja huokaisi:
-Oli tarkoitus, että esittelette itsenne minulle ja samalla toisillenne!
-Mitä meidän oikein pitäis kertoo?
Katun kysyi nostaen kulmiaan. Opettaja katsahti Katuniin päin ja vastasi:
-No, esimerkiksi nimenne ja unelmanne, mistä pidätte, mitä inhoatte ja mitä harrastatte ja mieluiten voisitte kertoa erkois taitonne, että tiedän miten jaan teidän lopputehtävää varten! Aloitetaan oikealta puolelta!
Opettaja osoitti Katunia, mutta ennen kuin Katun ehti aloittaa keskeytin hänet:
-Entä sä, mmh?
Michigo katsoi minuun ja sitten takaisin opettajaa päin:
-Kerro, vaikka itsestäsi esimerkkinä
-Minä vai? Olen Sharoshi Minto! Minä pidän, varmaan...No, en oikein tiedä mistä tykkään!
Minto-sensei näytti miettivältä. Hän laitti kätensä puuskaan ja katse harhaili, joka suuntaan:
-En pidä oppilaista, jotka eivät tottele mitään mitä sanon tai sellaisista oppilaista, jotka ovat surkeita ottelemaan(sellaisia on hankala kouluttaa)!
Katunin naama näytti, sensein viimeisestä kommentista, todella masentuneelta. Katsoin häntä pitkään, koska en ole nähnyt häntä sellaisena. Kuin kolmas eri persoona. Hänellä taitaa niitä riittää. Ensin se näyttää ujolta, kummajaiselta, joka hiippailee milloin missäkin. Minto-sensei piti hetken miettimis taukoa. En ymmärrä, että miksi Katun edes näytti pitkää naamaa. Sensei jatkoi(pitkän tauon jälkeen):
-Mun unelma, jaa-a haluaisin, että kerrankin tulisi hyviä oppilaita, jotka hyväksyisin! Tykkään kukkien kastelusta varmaan...
Hyväksyisin? Voiko vai omat oppilaansa valita? Musta tuntui, ettei siitä saa mitään tolkkua, juuri semmonen ihminen, jonka lellikki on Michigon tapaiset ihmiset:
-Minun harrastukseni eivät ole teille tärkeää, mutta taidan harrastaa kasvillisuuden tutkimista jota meillä ei ole täällä kallioiden keskellä.
Mä ja Michigo katsoimme toisiamme ja kuiskasin:
-Tää ope on hieman erikoinen!
Sharochi osoitti Katunia ja käski hänen kertoa itsestään:
-Olen Kamizuri Katun, Tsuchikagen lapsenlapsi! Tykkään keräillä kaikenlaisia tavaroita ja mulla on paljon muistoja elämästäni! En tykkää dangosta, jossa on vähänkin liikaa suolaa. Unelmani on, että olisin ihailemani ihmisen kaltainen! Harrastan kunaiden koristelua, jokaisessa on oma nauhansa ja oma tarkoituksensa! Osaan hallita ampiasia ja monia muitakin ötököitä.
Katun kaivoi kunaikotelostaan kunain, jossa oli punaisen nauhan siaan keltainen nauha. Hän osoitti sitä meille ja katsoi sitä ylpeänä:
-Tämä on tärkein kunaini! Aina kun harjoittelen otan sen aina mukaan ja aina takaisin kotiin! En haluaisi sen katoavan!
Sharochin ilme muuttui erikoiseksi, kuin ei ymmärtäisi Katunin pakkomieli keräilylle:
-Eli olet kaukotyypin taistelia siis...Vaikutat aika epävarmalta...
Sitten Sharochi katsoi muhun ja käski minun kertoa itsestäni:
-Olen Deidara ja..
-Deidara kuka?
Minto-sensei kysyi ojontaen kättään minua kohti. Nyrpistin nenääni ja katsoin opettajaa vihaisesti:
-Kyllä sä mut tiedät ilman, että kerron, mmh! "Mitamono" ja ruukku kelpaa sulle mainiosti!
-Ai se huonoin oleva oppilas? Opettajanne Kakari kertoi mulle susta! Luulin, että olet joku pätkä, joka ei vain ylety lyömään!
Minto-sensei rupesi nauramaan. Mä, Katun ja Michigo katsottiin opettajaa tyhjästi pitkään, kunnes hän lopetti nauramisen:
-Tykkään taiteesta sen kaikissa olo muodoissa. Unelmani on, että joskus mut tunnettaisiin SUURENA ja MAHTAVALTA Deidarana! Olisin yksi pala historiaa... Inhoan niin monta asiaa, etten edes jaksa luotella niistä! Oon parhaimmillani kaukotaistelussa...
-No, harrastatko jotain?
Tein savesta hämähäkin ja suuni sylki sen ulos:
-Näettekö?
Näytin kaikille hämähäkkiäni. Katun vaikutti täysin innostuneelta ja sanoi ajatuksensa ääneen:
-To-toi on niin makee!
Michigo taas haukotteli. Opettaja ei näyttänyt kovin innostuneelta. Jatkoin:
-Tämä on omaa taidettani! Kun se räjähtää se muuttuu erillaiseksi taiteeksi. Taiteessani on kaksi erillaista puolta! Jokainen räjähtäminen on erillainen! Jokainen uhrini saattaa nähdä taiteeni vain kerran, sellainen onnekas. Joka kerta kun näkee taiteeni ymmärrys siihen saattaa muuttua, mmh. Koska taide on räjähtämistä!
Jonkun syystä kaikki hiljenivät hetkeksi. Opettaja ja Michigo katsoivat minua suu ammollaan kun taas Katun hoki "eks ookki mieletöntä". Opettaja sai viimeinkin suunsa kiinni, mutta avasi sen saman tien:
-Kröhöm, joo. Tuota, jos sinä viimeinen siinä haluaisit aloittaa!
-Olen Yukamaru Michigo ja en pidä oikein mistään(paitsi pinkistä). Vihaan kaikenlaista. Minulla on unelma...unelma hallita kaikkia viittä suurta ninjamaata!
Just ja miten se ajatteli sen toteuttaa? Vihdoin opettaja vaikutti kiinostuneelta. Michigo jatkoi:
-Olen aina ollut luokan paras...kykyni ovat rajattomat...osaan kaikkea, paitsi ryhmätyöskentelyssä ja kaukotaistelussa olen heikoimmillani, mutten ole kyllä mikään hirveän huono niissäkään...
Opettaja katsoi meihin kaikkiin vuorotellen ja sanoi:
-Huomenna nähdään Taistelun Kallion metsässä!
-Onko se loppukoe?
-On! Mistä arvasit Deidara?
-Ku-kunhan vain tiesin!
Sanoin ja katsoin muualle. Opettaja jatkoi:
-Teidän puheiden perusteella sain selville, että minkälaisiin ryhmiin jaen meidät...loppukokeessa vastassa on toiset luokkatoverinne...oman ryhmänsä kanssa!
-Mutta eikö tuollainen tehtävä ole meille hengenvaarallinen?
-Hyvä kysymys Kamizuri-kun!
-Kiitos, mutta oon ihan pelkkä Katun!
-Ei sellainen sovi! Olet itsensä Tsuchikagen lapsenlapsi! Mutta siis, tehtävässä olette kolmistaan ja minä kerron minkälaisessa asetelmassa toimitte, ettette kuole niin helposti, toisin kuin viime vuonna oleva ryhmäni...Vain yksi ryhmäni selviytyi, mutta melkein kaikki kuolivat vuoden sisällä. Taistelette niin monen ryhmän kanssa, että teidän lisäksenne jää kaksi ryhmää. Jokaiselle ryhmälle tulee joku lipun väri ja te olette punaiset. Teidän tulee sitoa se oikean käteenne. Aina kun voitatte yhden ryhmän otatte heidän lippunsa käsistä ja sidottene ne omanne alapuolelle. Siitä näkee kuinka monta ryhmää on enää jäljellä. Siksi tässä tehtävässä tärkeää on yhteistyö ja selviytyminen! Tehtävä kestää kaksi päivää. Siinä myös hieman harjoitellaan Chunin kokeeseen!
-Mutta miksi kokeen pitää olla noin julma! Emmehän me saada niitä lippuja muuten kuin tappamalla vastustaja...
-Siksi juuri, Kamizuri-kun! Sillä tehtävällä teitä valmistellaan ninjan maailmaan! Ninjan maailma on vielä julmempi! Siksi oppilaille on annettu tälläinen tehtävä ja vanhemmat ovat allekirjoittaneet paperit kun ilmoittivat teidät Akatemiaan ja se tarkoittaa että he ymmärtävät jos kuolette eivätkä syytä meitä opettajia siitä..Jos taas käy niin, että yksi teistä kuolee mutta muut selviytyy niin sitten katsotaan jos jossain on yksinäinen ilman ryhmää, jonka tiimitoverit ovat kuolleet, niin hän tulee teidän ryhmäänne, mutta jos jäätte yksin eikä muussa ryhmässä ole tilaa...odotatte vuoden koulun penkillä ja yritätte uudestaan uudessa ryhmässä samaa tehtävää! Onko ymmärretty? Tässä on teille laput allekirjoitettavaksi jossa hyväksytte säännöt ja ettei opettajat olisi vastuussa ruumiistanne...
Minto-sensei ojensi paperit jotka allekirjoitimme välittömästi, koska ainaki mä tiedän etten ole kuolemassa mihinkään. Paperissa luki myös aika ja paikka. Kello 04:00 Taistelun Kalliolla! Lipun väri: punainen. Ryhmä: Michigo, Katun ja mä! MItä siitä oikein tulee kun en tule toimeen kummankaan kanssa?
Ei käy, ajattelin. Onneksi harjoittelen illalla lähitaistelua, jopa oikein Tsuchikagen kanssa.



Illalla Tsuchikage opetti lyömistä nopeasti ja oikeaan paikkaan. Se opetti mulle myös kunaiden väistelyä. Se oli tarpeelista, koska oon siinä melko huono. En oppinut lyömään todellakaan hyvin. Opin vain yhdessä illassa kunaiden väistelyä ja jotakin heikkoja paikkoja. Se opetti vähän ryhmätyöskentelyn jujut ja kikat. Tsuchikage vaikutti epätoivoiselta mun taidoissa lähitaistelussa:
-Entä jos joskus kävisi niin, että molemmat kätesi ovat irti, etkä voikkaan käyttää tekniikkaasi? Mitä sitten tekisit?
-Älä nyt! Ei niin tuu koskaan tapahtumaan! Mmmh!
Se huolehtii ihan turhasta. Kyllä mä huomenna pärjään. Tai on ainakin pakko pärjätä! En halua missään tapauksessa kuolla tollasessa lälläri tehtävässä!! !


Aamu tuli tavallista nopeammin ja tuntui kuin yö unet olis jääny aika lyhkäsiks. Siskoni Kurotsuchi tuli huoneeseeni kukon laulun aikaan ja rääkyi korvani vieressä:
-Ylös, ylös!!! Sulla on se tärkeä tehtävä!!
-Joo, joo...
Sanoin ja pyyhin silmiäni haukotellen. Mutsi tuli melkein heti sen jälkeen kun Kurotsuchikin ja toi samalla mulle aamupalaa. Sillä oli kädessä tarjotin, jossa oli riisikakkuja:
-Syö riisiä niin saat voimia, loppukokeeseen!
-Äiti...en ole mikään lapsi! Ei tarvi huolehtii noin paljon!! Pärjään kyllä...en ole heikko ninja!