”Hmm... Pitäiskö meidän laittaa jotai joulukoristeita?” Iruka pohti lähinnä itsekseen. Hän oli jo pukeutunut siisteihin farkkuihin ja kauluspaitaan, ja kertasi vielä, mitä hänen oli valmistettava päivällistä varten. Bruneten ainoaksi huoleksi ei ollut jäänyt ruoka, vaan nyt hän rupesi miettimään sisustusta.
'Äh, he ovat sukua. Eivät he odota, että täällä on moderni sisustus tai ranskalaisen ravintolan muonat!' Iruka mietti ja meni katsomaan, mitä Kakashi puuhasi.

Toinen ei ollut vielä edes päässyt kunnolla ylös. Hopeatukka konttasi lattialla silmät sirrissä ja tunnusteli käsillään lattialla lojuvia vaatteita. Useat haukotukset repivät nuorukaisen leukoja ja tämä oli jo kapuamassa takaisin sänkyyn, kun Iruka tuli ovelle.

”Et kai sä ala uudestaan nukkumaan? Ne tulee ihan kohta, joten kannattaisi varmaan laittaa vaatteet päälle”, brunette muistutti ja katsoi kaveriaan kulmat kurtussa.
”Miksi se on niin tärkeää? Mähän voisin mennä johonkin koko päiväksi, ei mua täällä tarvita”, Kakashi valitti ja haukotteli.
”Heitä näkee niin harvoin, että en mä iha verkkareissa kehtaa hengata niiden nokan eessä!”
”Joo, mut miks mun täytyy...”
”Kyllä hekin varmasti haluavat nähdä mun poikaystävän.”

Kakashi oli sekunnissa hereillä.
”Mitä?! Oletko sä kertonut niille?” hän älähti ja katsoi Irukaan epäuskoisena.
”No en, mutta kai sekin joskus tulee ajankohtaiseksi kertoa.”
”Mä keksin. Karataan Kanarialle ja ei kerrota niille.”
”On sullakin ideat”, brunette mumisi ja kääntyi lähteäkseen. Hän kuitenkin pyörähti ympäri ja lisäsi: ”Niin muuten, jos et sattumoisin muista, heidän nimensä ovat Ayame ja Makoto.”


Ovikello soi juuri sillä hetkellä, kun Kakashi oli saanut itsensä puettua kunnollisesti. Hopeatukka kuuli nuoremman kumisevat askeleet, kun tämä juoksi avaamaan ovea. Sieltä kuului naisen kimakkaa naurua ja matalampi miesääni.

”Niin tää on olohuone... Ja tuolla on keittiö ja tuolla... Kakashi.” Iruka esitteli taloa ja katsoi sitten kämppikseensä juuri sillä katseella. Onneksi vanhempi huomasi sen ja osasi toimia.
”Moro vaan Makoto ja Ayame!” hän sanoi hymyillen leveästi ja meni kättelemään Irukan tätiä ja setää.
”Hyvää päivää, Kakashi”, Ayame sanoi liioitellun hillitysti.

Juuri tämän takia hopeatukka ei oikein pitänyt Irukan sukulaisista. Ayamella oli todella vaalea tukka, joka oli aina tiukalla nutturalla. Nenällä istuivat kehyksettömät lasit ja tämä pukeutui aina kuin oikeussaliin olisi menossa. Ehkä juristin työt vaikuttivat naisen ulkonäköön ja luonteeseen. Kakashi näki sielunsa silmin, kuinka Ayame liu'uttaisi sormeaan kaikilla tasoilla ja tarkistaisi, oliko heidän kämppänsä pölyinen.

Makoto sen sijaan saattoi vaikuttaa ihan rennolta tyypiltä, mutta oli oikeastaan kaikkea muuta. Hän valitti mielellään ja ei tuntunut koskaan viihtyvän missään. Mies ei edes puhunut vapaaehtoisesti, ja tämän luiperoinen olemus sai lähinnä kylmät väreet kulkemaan hopeatukan selässä. Oikeastaan Kakashin kävi hieman sääliksi Irukaa, kuinka tämä oikein oli voitu vain laittaa tuollaisten ihmisten kanssa asumaan. Tosin tämän siivousinto oli varmasti peräisin Ayamelta...

”Käytkö sinä missään töissä, Kakashi?” Ayame kyseli ruokapöydässä. Tämä oli tentannut jo Irukan läpi, joten ilmeisesti oli nyt vanhemman vuoro.
”En tällä hetkellä”, Kakashi vastasi välttelevästi.
”Ei kai tämä poika elä sinun siivellä, Iruka?” nainen käänsi katseensa Irukaan ja sieltä takaisin Kakashiin, katse oli hieman inhoava. Ayame katsoi häntä kuin pummia.
”Ei, ei, maksamme kaikki yhteiset kulut puoliksi”, brunette yritti puolustella kämppistään ja hymyili tädilleen vakuuttavasti.

”Noh, onko sinulla tyttöystävää?” nainen kyseli jälleen Kakashilta, ja tämä veti juomaansa henkeen.
Rajusta yskänpuuskasta selvittyään hopeatukka kykeni vihdoin vastaamaan: ”Ei, ei ole.”
”Ei mene nuorella miehellä hyvin...” Ayame mutisi hyvin hiljaa, mutta vanhempi pojista kuuli sen varsin hyvin ja ei voinut olla mulkaisematta Irukan tätiä.

”Eiköhän meidän olisi aika mennä”, Makoto puuttui keskusteluun ja katsoi vaimoonsa.
”Aivan, aivan. Ruoka oli todella hyvää, Iruka!” nainen sanoi ja nousi pöydästä halaamaan poikaa vielä kerran. Kakashi helpottui, kun kuuli, että he olivat lähdössä. Pöytäkeskustelu oli ollut ahdistava, ja kaikenlisäksi pöytä oli liian pieni neljälle hengelle, vaikka se yleensä tuntui jopa hieman isolta kun he söivät siinä kaksin Irukan kanssa.

Iruka meni hyvästelemään sukulaisiaan eteiseen ja antoi samalla joululahjat mukaan. Eteisestä kuului jälleen sitä kimakkaa naurua ja miehen murinaa. Kakashi jäi keittiöön siivoamaan pöytää, hän ei ainakaan halunnut mennä hyvästelemään Ayamea ja Makotoa.

”Olipas kyläily...” Iruka puuskahti astuessaan keittiöön.
”Todellakin. Ei pahalla, mutta he osaavat olla aika ärsyttäviä”, hopeatukka sanoi ja odotti jo saarnaa tärkeistä sukulaissuhteista, mutta ei saanutkaan sitä.
”Puhut sinä sentään joskus ihan asiaakin”, nuorempi virnisti ja taputti Kakashia ystävällisesti olkapäähän ja auttoi tätä tiskaamisessa.