Aamulla Kakashin puhelin hälytti häiritsevän aikaisin. Hänen ryhmänohjaajansa – Konan, tuo hieman tätimäisen vaikutelman antava nainen – ilmoitti haluavansa jutella.

”Mistä?” nuorukainen kysyi hämmentyneenä.
”Tuosta sinun lintsaamisestasi. Ja opettajat ovat sanoneet, että sinulla on rutkasti keskittymisvaikeuksia”, Konan sanoi tiukkaan sävyyn ja hopeatukka pystyi melkein kuvittelemaan naisen kulmien väliin syntyneen rypyn, kun tämä puhui hänelle.

”Miten niin lintsaamisesta? En minä kyllä lintsaa.”
”Eihän se tilanne nyt niin vakava ole, mutta olet nytkin jo toista päivää poissa koulusta, etkä ole antanut mitään syytä.”
”Onko se lintsaamista, kun makaan kotona vatsataudin kourissa?” nuorukaisella alkoi jo keittää, mutta tämä pakotti äänensä rauhalliseksi ja asialliseksi.

”Minusta sinun olisi syytä käydä juttelemassa jollekkin... ammattilaiselle”, linjan toisesta päästä kuului pienen hiljaisuuden jälkeen.
”Täh? Miksi?” Kakashi ei enää todellakaan ymmärtänyt tilannetta.
”Varmuuden vuoksi vain. Terveydenhoitaja voisi antaa lähetteen –”
”Joo, kiitos, mutta en usko että se on tarpeen. Kuule, mulla pitäis lopettaa”, nuorukainen sanoi ja sai vihdoin puhelun lopetettua.

Hän oli hämmentynyt pahemman kerran. Miksi ihmeessä Konan ajatteli, että hänen pitäisi mennä jonkun ammattilaisen juttusille? Eihän hän paljoa lintsannut, keskittymisvaikeuksia hänellä kyllä oli, mutta eivät ne vakavia olleet, hän pystyi kyllä keskittymään kun halusi.


Iltapäivällä Irukan tullessa kotiin hän kuuli heti toisen aiheuttaman äänen kylpyhuoneessa. Niinpä hän päätyi huikkaamaan oven läpi:
”Eikö tauti vieläkään hellitä?”
”Ajattelin kokeilla, kestääkö jo syödä”, oven takaa kuului vaimeasti. Brunette puisteli päätään, selvästikään ei kestänyt.

”Haluutko tietää, mitä se huuhkaja tänään sano?” Kakashi meiskasi päästyään vihdoin pois vessasta.
”Kuka?” Iruka kysyi kulmat kurtussa, häneltä oli selvästi mennyt jotain ohi.
”Konan! Se ehdotti, että mulla pitäis mennä terapiaan tai johonki.”
”Et oo tosissasi.”
”Sen mielestä olis ihan aiheellista. No, minä en aio mennä”, vanhempi sanoi ja polkaisi vielä hieman jalkaansa ikään kuin vakuutuksen merkkinä.

'Kuin pikkulapsi', Iruka ajatteli hymähtäen. Häntä mietitytti, miten hän voisi helpottaa toisen oloa ja olla tämän lähellä. Sen kummempia miettimättä brunette istahti ja Kakashin tehdessä tilaa, hän otti toista hellästi päästä kiinni ja asetti sen syliinsä.

Brunette siveli hennosti toisen hiuksia ja pyöritteli niitä sormiensa välissä. Vanhempi oli sulkenut silmänsä ja silminnähden nautti Irukan käsittelystä. Hänen katkonainen hengitys muuttui hiljalleen rauhalliseksi ja brunette tunsi, kuinka toisen koko keho rentoutui.

”Mitä kouluun kuuluu?” vanhempi tiedusteli avaten silmänsä ja katsoen Irukaan.
”Ei mitään erikoista. Ne lukee nyt jotain joulukalenteria aina aamunavauksissa, oli ihan hauska stoori tänään. Ja Izumo oli tänään kuuluttamassa jotain, ja kun mikit eivät meinanneet toimia, hän rupesi noitumaan kamalasti ja yhtäkkiä ne mikit toimivatkin ja –”
”Mitä se sanoi?” Kakashi keskeytti ja melkein tärisi uteliaisuudesta.
”Ensin se vain räpelsi sen mikin kanssa, taputteli sitä ja näin. Sitten siitä yhtäkkiä alkoikin kuulumaan kunnolla, ja tietty Izumo juuri silloin karjaisee että 'miksei tämä perkele toimi'. Pain ei kyllä näyttänyt kovin hilpeältä.”
”Oh man, tietenki just sillon ku mä oon poissa!”hopeatukka voivotteli, mutta hymähti heti perään. Hän kykeni kuvittelemaan tilanteen.

Irukakin hymyili ja katsoi toisen kasvoja hellästi. Vaikka toinen oli edelleen hyvin kalpea ja posket olivat menneet lommoille, toinen näytti bruneten mielestä erittäin hyvältä. Hän olisi halunnut suudella toista, mutta ei tahtonut ottaa riskiä, että sairastuisi itsekin. Niinpä hän päätyi vain kuljettamaan sormeaan pitkin vanhemman kasvoja, tämän otsalla, nenällä, huulilla...