Kakashi kohotti voipuneena päätään tyynyltä. Kello oli jo yli puolenpäivän, mutta hän ei millään jaksanut nousta. Enää ei tarvinnut ravata vessassa, mutta olo oli silti kehno ja hän ei uskaltanut syödä juuri mitään, mikä sai hänen olonsa entistä huonommaksi.

Pyörittyään useita minuutteja sängyssä saamatta enää unta, hän kuitenkin päätti nousta. Ei ollut mitään järkeä vain makoilla siinä, tai ainakin hän voisi siirtyä sohvalle ja katsoa samalla elokuvaa.

Nuorukainen katsoi ympärilleen keittiössä ja penkoi kaappeja. Iruka oli käynyt eilen kaupassa, joten heillä oli taas syötävää. Kakashi ei kuitenkaan osannut keittää puuroa, joten se siitä. Lisäksi häntä vielä epäilytti jogurtit ja monet muut ruoka-aineet, joita heiltä löytyi. Lopulta hän päätyi vain keittämään itselleen teetä ja otti aamupalaksi pari mandariinia.

Hetken kuluttua hän raahautui eväidensä kanssa sohvalle ja aukaisi television. Mitään mielenkiintoista ei näyttänyt tulevan, ja häntä ei oikeastaan huvittanut katsoa mitään elokuvaakaan. Hän oli nähnyt kaikki heidän leffansa jo niin monta kertaa.

Kun nuorukainen mietti, mitä kirjaa voisi lukea, hän päätyi vain toteamaan, että oli lukenut kaikki jo niin monta kertaa ettei viitsinyt alkaa lukemaan mitään.

Vaihtoehdot alkoivat käydä vähiin, mutta sitten hän muisti kitaransa. Kakashi ei ollut pitkään aikaan soittanut mitään, joten nyt olisi hyvä sauma vähän virkistää muistia ja samalla virittää kitara, minkä tekemistä nuorukainen oli lykännyt liian kauan. Sen kummemmin miettimättä hän kävi hakemassa tummanruskean, akustisen kitaransa ja aloitti työmaansa.


Iruka tuskaili vielä viimeisellä tunnilla, hän ei pitänyt siitä, että hänellä oli matikkaa näin iltapäivällä. Silloin brunetella oli usein nälkä ja vielä väsytti, joten keskittymisestä ei meinannut tulla mitään. Typerät derivaatat selvästi ilkkuivat hänelle kirjan sivuilta, kun toinen ei millään olisi jaksanut laskea niitä. Haukotus.

”Olette varmaan tehneet suurimman osan tehtävistä, joten voisimme siirtyä eteenpäin. Jos se vain Irukalle sopii, vai haluatko kenties ottaa päiväunet?” heidän matikan opettajansa Itachi sanoi ja katsoi häijysti Irukaan. Hän punehtui kevyesti ja kuuli vaimeaa naurua takanaan.

”Miks sen pitää vainota mua koko ajan?” brunette tuskaili tunnilta päästyään ja kietoutuessaan talvivaatteisiinsa naulakoilla.
”Sehän nyt vainoaa kaikkia. Ihan kuin sillä olisi joku erikoinen kyky nähdä kaikki se, mitä ei pitäisi nähdä”, Kotetsu vastasi ja katsoi pitkään brunettea. ”Vieläkö Kakashi sairastaa?”
”Joo, eilen se tosin oli jo paremmassa kunnossa.”
”Ooh, hyvä. Kuule, jos te kerta ootte yhessä, niin... teettekö te –”
”Ei kuulu sinulle!” brunette huudahti.
”Eli teette”, toinen kiusasi ja virnisti leveästi. Iruka huokaisi raskaasti ja pisti lapaset käteensä.

Kotiin tullessaan brunette kuuli, miten Kakashi soitti kitarallaan. Koska toinen ei ilmeisesti ollut huomannut häntä, Iruka jäi kuuntelemaan tämän taakse. Vanhempi ei mielellään soittanut toisten kuullessa, ja ei tämä ollut koskaan brunetenkaan edessä soittanut.

Kun kappale loppui ja hopeatukka alkoi tutkailemaan nuottirivistöjä, Iruka antoi itsensä ilmi. Hän istui toisen viereen ja katsoi tätä uteliaasti.

”Joko tauti on hellittänyt?”
”Onhan se”, vanhempi vastasi ja oli jo laittamassa kitaraansa pois.
”Älä pistä sitä pois! Sähän soitit niin hyvin, haluan kuulla jonkun toisenkin kappaleen”, Iruka sanoi ja katsoi toista nyt vaateliaasti.
”Äh, enpä tiedä...”
”Soita nyt vaan!”

Vielä hetken mietittyään Kakashi kuitenkin asetti kitaran uudestaan kainaloonsa ja otti nuottipinosta summassa jonkun kappaleen. Se sattui olemaan yksi hänen lemppareistaan, joten sen soittaminen toi nuorukaiselle vain iloa. Iruka keskittyi kuuntelemaan aivan hiljaa, kun pehmeät sävelet lähtivät liukumaan toisen kädenliikkeiden aiheuttamina.

Soiton loputtua hopeatukka pisti kitaransa heti syrjään.
”Mitä nyt?” Iruka kysyi heti, hän halusi vielä kuunnella.
”Mä vaan ajattelin, että –”
”Lopeta heti! Mä haluun kuulla lisää”, brunette sanoi ja yritti katsoa toiseen oikein vetoavasti. Kakashi naurahti ja selasi nuottejaan.