Irukalla oli harvinaisen kova aamu, hän ei olisi millään jaksanut nousta sängystä ja jo pelkkä ajatus kouluun lähtemisestä sai hänet uupumaan. Kuitenkin tieto pian tulevasta lomasta piristi hänen mieltään aavistuksen ja hän suuntasi jo herättämään Kakashia.

”Oletko sä jo tarpeeks terve tulemaan kouluun?” brunette kyseli ja ravisteli toista olkapäistä.
”Rrrh, anna mun olla”, vanhempi murisi unisesti.
”Niin siis oletko vai etkö?”
”Ehkä mä pysyn viel yhen päivän kotona...”
”Ajattelitko aloittaa lomasi aikaisin tänä vuonna?”
”Harkitse sinäkin”, Kakashi vielä murahti ja veti peiton korviinsa.

Iruka päätti luovuttaa toisen suhteen, ei hän voinut tätä kouluun pakottaa. Ja ehkä toisen tosiaan kannatti vielä pysyä kotona, tautihan voisi uusiutua, jos tämä menisi liian aikaisin kouluun. Brunettea vain masensi ajatus päivästä ilman vanhemman pojan seuraa. Vaikka hänellä oli kavereita koulussa, hän olisi mieluiten ollut Kakashin kanssa.

Pikaisen aamiaisen hotkaistuaan ja vaatteet puettuaan Iruka jätti haukotellen asunnon päiväksi Kakashin käsiin. Kun hän pääsi rapusta pihalle, hyytävä viima iski vasten kasvoja.

'Hienoa. Aina on vastatuuli, kun mä olen menossa johonkin!' nuorukainen ajatteli hieman katkerasti. Hänellä ei ollut mitään talvea vastaan, mutta ainainen tuuli oli yksi pahimpia. Ja se, kun jalkakäytäviä ei vaivaiduttu auraamaan.

Brunette talsi urhoollisesti kouluaan kohti ja pian rakennuksen siluetti jo näkyikin. Hän huokaisi raskaasti. Se pisti nuoren mietteliääksi, mistä tämä väsymys nyt johtui? Ei kai hän vain ollut saanut Kakashin pöpöä? Vai oliko tämä vain sitä kaamosmasennusta?

Yhtäkkiä joku tarrautui bruneten olkapäihin voimakkaalla otteella. Irukan suusta pääsi kimakka huudahdun rajun säikähtämisen seurauksena. Kääntyessään yllättävän ripeästi ympäri ja nähdessään Kotetsun virnistyksen, hän olisi melkein voinut motata toista.

”Miksi ihmeessä sä tulet kunnon ihmisiä säikyttelemään?!” brunette suutahti.
”Näytit olevan pienen herätyksen tarpeessa”, Kotetsu virnisti.
”No kyllä, mutta en mä ihan tuollaista herätystä olisi halunnut.”
”Sori”, toinen sanoi olkiaan kohauttaen. ”Kakashi ei ilmeisesti vieläkään tule?”


Koko päivä koululla oli ollut yhtä hullunmyllyä, vaikka siihen ei Irukan käsityksen mukaan olisi ollut mitään tarvetta. Brunette ei voinut estää huokausta avatessaan kotiovea. Hän paiskasi oven turhankin kovaa kiinni ja potki kengät jalastaan.

”Huono päivä?” Kakashin ääni kuului olohuoneesta.
”Sinne päin”, brunette sanoi ja paineli omaan huoneeseensa. Toinen tuli perässä.

”Mikäs nyt?” Iruka kysyi nähdessään toisen vieressään. Tällä oli hyvin kummallinen ilme naamallaan, siihen oli sekoittunut hämmennystä, pelkoa ja intohimoa. Hopeatukka otti toisen tiukkaan halaukseen ja rutisti oikein kunnolla.

”Hei nyt, onko jokin hätänä?” Brunette ei yhtään ymmärtänyt, mitä toinen halusi. Oliko jotain tapahtunut? Miksi toinen tuli näin yhtäkkiä halimaan sanomatta sanaakaan? Päivä muuttui aina vain oudommaksi ja oudommaksi. Hän tunsi vanhemman pojan käsien lievän tärinän.

Kakashi ei sanonut vieläkään mitään, kun hän irtautui halauksesta. Hän katsoi brunetteen silmät kiiluen, innostuneena. Silti Iruka huomasi, että jokin vei vanhempaa toiseen suuntaan. Ennen kuin brunette ehti ajatuksissaan pidemmälle, Kakashi painoi huulensa hänen huuliaan vasten ja suuteli intohimoisesti. Kädet kietoutuivat bruneten vyötäisille ja vanhempi lähti hivuttamaan häntä kohti sänkyä.

Iruka ei vieläkään ihan ymmärtänyt, vaikka hän aavisteli jo pahaa huomatessaan, että heidän matka kävi kohti sänkyä. Kakashi sormeili hänen hupparinsa vetoketjua ja veti sitä alemmas.

Nyt brunette tajusi missä mentiin, ja hälytyskellot soivat. Hän ei tiennyt miten suhtautua, hän ei varmasti ollut valmis tähän, vaikka ajatus houkuttikin. Ristiriitaiset tunteet lähtivät repimään nuorukaista kahtia, mutta kun hän tunsi kuinka Kakashi liu'utti hupparin pois hänen päältään, hän pisti jarrut päälle.

”Kakashi”, Iruka sanoi irrottautuen suudelmasta ja katsoen tiukasti toista silmiin.
”Niin?” tämä kysyi hölmistyneenä.
”Minä... ehh... en taida olla valmis siihen”, brunette takelteli ja painoi päänsä. Kakashi katsoi toista aavistuksen pettyneenä, mutta kuitenkin ymmärtäväisesti. Hopeatukkaa ilmeisesti mietitytti myös, olihan tämän kädet tärisseet aika tuntuvasti vielä hetki sitten.

”Eikö me silti voitaisi kokeilla? Lopetetaan heti, jos se ei tunnu oikealta ja –”
”Eikö sun pitänyt olla vielä toipilaana?” brunette kysyi kohottaen kulmiaan. ”En usko, että silloin kannattaa edes yrittää.”

Sanat tulivat Irukan suusta kuin hän olisi suunnitellut niitä pitkäänkin. Mutta ne vain luiskahtiva hänen kieleltään, hän kyllä halusi olla yhtä läheisempi Kakashin kanssa, mutta hän ei ollut vielä valmis. Ehkä brunette oli ilmaissut asian liian tylysti, sillä toisen naama synkkeni ja tämä nyökkäsi vaisusti.

'Äääh! Tämä ei tosiaan ole minun päiväni...' brunette ajatteli synkästi Kakashin poistuessa huoneesta.