Vaimea, kiinalaistyylinen musiikki väreili ilmassa, kun nuorukaiset odottivat annostaan. He olivat päättäneet mennä kiinalaiseen ravintolaan syömään, koska kokkaamisestai ei ollut tullut yhtään mitään. Tai Kakashin kokkaamisesta ei ollut…

Kakashi mietti kuumeisesti, mitä ruokaa tekisi. He olivat sopineet Irukan kanssa, että tänään olisi hänen vuoronsa laittaa ruokaa, koska brunetella menisi koululla pidempään. Mutta silti vanhempi ei osannut aloittaa. Eikä hän myöskään osannut kokata.

Nuorukainen alkoi ajatella muita vaihtoehtoja, hänhän voisi ehdottaa Irukalle ravintolaan menoa. Sehän olisi ikään kuin treffipyyntö. Niin hän tekisi, tänään he söisivät ravintolassa. Brunette ei varmasti ollut ollut niin tuhma tänä vuonna, että ansaitsisi saada Kakashin kokkauksia lautaselleen näin joulun alla.

Ovi kävi, ja hopeatukka oli välittömästi valmis esittämään asiansa.
”Lähdetäänkö ulos syömään?” hän aloitti.
”Etkö sä ole edes aloittanut?” brunette kysyi kiinnittämättä huomiota vanhemman aikaisempaan kysymykseen.
”Ajattelin, että voisimme tänään mennä ravintolaan.”
”Et siis jaksanut kokata.”
”On se vähän sitäkin.”

Niinpä he olivat päätyneet syömään kiinalaista, josta molemmat hyvin paljon pitivät. Himmeä valaistus oli omiaan ravintolan tunnelmalle, jota musiikki yhä vain paransi. Pojat eivät puhuneet, vaan keskittyivät syömiseen. Annokset olivat isoja, mutta onneksi molemmilla oli hyvä ruokahalu.

”Kuule Iruka”, Kakashi sanoi hiljaa tuhottuaan ruokansa.
”Mmh?” Brunetella ruokaa vielä oli, ja totta kai toinen kysyi häneltä jotakin juuri silloin, kun tämän suu oli täynnä.
”Oletko pian valmis?” hopeatukka vaihtoi kysymystään lennosta. Hän ei uskaltanut kysyä sitä, mitä oli ollut aluksi kysymässä.


Vatsat täynnä nuorukaiset lähtivät kävelemään puiston poikki takaisin kotia kohti. Puistossa ei ollut juuri lainkaan porukkaa, ehkä ihmiset olivat kerrankin sen verran järkeviä, että jättivät lenkkeilyn ja puistossa hengailun reippaassa kahdenkymmenen asteen pakkasessa. Poikia se ei kuitenkaan haitannut, nyt he pystyivät kävelemään käsi kädessä ja kukaan ei ollut tuijottamassa heitä kummaksuen tai väheksyen.

Katulamput valaisivat heidän tietään puiston halki, ja Kakashin oli hyvin vaikea vain kävellä eteenpäin, kun tämä olisi vain halunnut sulkea bruneten lämpimään suudelmaan katulampun alla. Mutta sehän olisi melkeinpä naurettavaa, kuin suoraan jostakin hömppäkirjasta tai elokuvasta. Tilanteesta puuttuisi enää lumisade!

Vaimea tuuli liikutteli puiden oksilla makoilevaa lunta ja sai sen näyttämään lumisateelta. Siirappisen kohtauksen ajatteleminenkin sai hopeatukan jännittämään ja haluamaan toista yhä enemmän. Seuraavan katulampun kohdalla tämä ei voinut enää estää itseään.

Keltainen, lepattava valo valaisi kahta nuorta miestä, kun nämä kietoutuivat toisiinsa antautuen suudelmaan. Heidän varjonsa tanssivat valon lepatuksen vuoksi ja hiljalleen puiden latvoista leijailevat lumihiutaleet saivat maiseman näyttämään entistä paremmalta.

Iruka olisi melkein voinut vannoa istuvansa pilven päällä, oman haavepilvensä päällä. Vaikka hän piti kaikesta romantiikasta, ei hän olisi koskaan osannut kuvitella, että jotain tämmöistä tapahtuisi oikeasti. Ja varsinkaan hänelle. Ja varsinkaan siksi, koska hän seurusteli pojan kanssa. Ja varsinkaan siksi, koska tämä kyseinen poika sattui olemaan Kakashi. Brunette ei tosin voinut kieltää sitä, ettei olisi huomannut myös vanhemmassa jotain romantikon vikaa.

Kakashi hymyili brunetelle takaisin irrottautuessaan suudelmasta.
”Et sitten kliseisempää keksinyt?” nuorempi sanoi leveästi hymyillen.
”Pitihän sitä kokeilla.” Hopeatukka iski silmää ja antoi toiselle vielä suukon otsalle.