Silloin kun olin pieni en tajunnut siitä mitään. Se vain kulki aina mukanani. Se on kuin tyyni öinen lampi, joka odottaa, että joku hairahtaa kapealta elämänpolulta. Se on vienyt mukanaan jokaisen minule tärkeän. Kukaan heistä ei nähnyt sen tulevan. Mutta minä näin. Ja näen yhä.

Se odottaa tilaisuutta viedä minut.

En välitä sillä se on vievä sinutkin.

Kuoleman enkelini, minä vien sinut sinne missä kaikki muutkin rakkaani ovat.

Minun käsieni kauttaa.

ITACHI.

Kuten se on tehnyt niin monesti,liian monesti.

Kuitenkin on yksi, jota en onnistunut antamaan ikuiselle yölle, sielun rauhoittajalle.

Niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana, sanotaan.

Sinä sanoit palauttavasi minut valoon, Vieväsi takaisin vaikka se vaatisi henkesi.
Se vähällä vaatikin.Mutta minua ei voi enää palauttaa valoon, se katosi ulottuviltani kauan sitten.

Mutta siinä, kun katselin tajutonta ruumistasi tunsin voiman pakenevan ruumiistani. Se pelotti minua ja vei jalat altani. Pian huomasinkin pitäväni kasvojani kasvojesi yllä.Voisin viedä sinut pimeään yhdellä iskulla.

Niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana.

Pakenen hiljaa yöhön etsimään käärmettä.

NARUTO.
__________________________________________________________________________________

Miehen silmät räpsähtävät auki. kuuma, punainen neste purskahtaa auki viiltyneestä kurkusta. Valkoinen paita värjääntyy pian. Miehen niska heittää päätä taaksepäin tuen puuttuessa. mies kaatuu aivojen tajutessa vimeisen tosi asian. Olen kuollut. Ruumis mätkähtää sateen ja veren liottammaan maahan.Viimein viimeinenkin elonmerkki katoaa miehen silmistä. Sade piiskaa maata, eikä kukaan huomaa ikuisen yön saapumista.
_________________________________________________________________________________

Katson olkani yli maassa makaavaa hahmoa. Tummat hiukseni leijuvat kuin omasta tahdostaan punaisten silmieni edessä.Laitan verta tippuvat sapelini olalleni.Jatkan matkaa.Hiljaisuus vallitsee kuoleman korjatessa omaansa. Vain sateen rapina peittää askelten äänet ja häivyttää maasta jälkeni.Kerään voimia ollakseni valmis kohtaamaan kaksi jotka olen lähettävä mustan järven ikuiseen syleilyyn.

Käärme katsoo minua yön pimeästä rakennuksen kulman takaa. Hänen ilmettään en näe, mutta tiedän hänen hymylevän odottavasti.
__________________________________________________________________________________

Nuoren kevytrakenteisen miehen lähtiessä ikuinen yö viipyy ruumiin luona.Se katsoo hiljaa kävelevän nuorukasen perään kasvottomilla kasvoillaan.

"Kuoleman enkelini",kuuluu kuiskaus yöhön.Siinä on lopullisuuden tuntua, joka saa kuulijansa menettämään kiinostuksensa elämään. Kuoleen huulet sulkeutuvat viimeisen kerran katkeransurullisen hymyn ottaessa ne valtaansa.

Salaman valaistessa mustan taivaan varjostamaa maailmaa, varjot heittävät mustien siipien illuusion tumman nuoren selkään.

Tumma varjo, ikuisen yön tyyni lampi lähtee lapsensa,lähettiläänsä perään.
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Taas tuli tämmöen suhkot lyhyt mutt en viittiny pakolla väkertää lisää tekstiä, tunnelman särkymistä peläten.Pitkään aikaan ei ole tullut kirjoitettua ja pitäs nyt alkaa lukeen kokeeseen. Mieliala on mitä on -_- Kertoja välillä Sasuke välillä ei kukaan.Tämmöstä tällä kertaa katotaan kirjottelenko taaskaan vähään aikaan.