A/N: Juups, tällaista tänään. Eli pikkupoikien hölmöilyä ja heidän henkeviä keskustelujaan :3
Yritin käyttää vähän lapsekkaita ilmaisuja joissain kohdissa, kun päähenkilötkin ovat näin pikkuisia ~
Otsikko on aika random, mutta toivottavasti luette siitä huolimatta :D
Olkaa kilttejä ja kommentoikaa ja/tai pisteyttäkää, tarjoan kommentoijille henkisiä pääsiäismunia ~^.^~
-----------------------------------
-----------------------------------
-----------------------------------

Vähän kuin mustahiuksinen enkeli


Gaara käveli pää painuksissa koulua kohti. Koulupäivä oli jo melkein lopussa, mutta poika saapui pihaan vasta nyt.
Ei häntä sinne kaivattu, hän oli oikeastaan kiltti poika, kun armahti koulukavereita poissaolollaan.

Gaara nosti kaatseensa kylänsä nimikkomaaperästä, ja ehti hetken nähdä tummatukkaisen pojan, joka juoksi korviaan pidellen ja silmät ummessa häntä päin. Kuului vaimea tömps, kun kaksi pikkupoikaa kaatuivat maahan päällekkäin.

Gaara räpytteli hetken silmiään hämmentyneenä. Muutaman sentin päässä hänen kasvoistaan olivat toiset kasvot. Pyöreät koiranpennunsilmät tuijottelivat Gaaraa vähintään yhtä hämmästyneinä. Silmät olivat väriltään mustat, mutta siitä huolimatta ne tuntuivat sädehtivän jonkinlaista valoa. Pojan kulmakarvat olivat voimakkaasti erottuvat ja paksut, nekin lisäsivät kasvojen ilmeikkyyttä. Suu oli hämmästyksestä vähän raollaan, siitä erottui heikosti halkohuuli, melko suloista. Tuon tyypin hymy olisi kiva nähdä. Pojan hiukset olivat pitkät, ne oli sidottu paksulle letille. Väriltään hiukset olivat korpinmustat. Hiussuortuvat kimmelsivät auringonvalon osuessa niihin.

"Anteeksi!" poika huudahti, nousi pois Gaaran päältä ja kumarsi syvään, "Olen kamalan pahoillani, en katsonut eteeni... Sattuiko sinuun?"

Pojan ääni oli miellyttävä. Vaikka hän puhui nopeasti, hän piti koko ajan sopivan äänenpainon. Ääni olisi erilaisella puhetavalla voinut olla matala, mutta poika puhui niin korkealla nuotilla, että se kuulosti kauniin tasapainoiselta.

"Ei sattunut", Gaara vastasi toisen esittämään kysymykseen, vaikka ei ollut oikeastaan varma. Hän ei vielä tarkkaan tiennyt, miltä kipu tuntui. Pitäisi kysyä Yashamarulta joku päivä.

"Eikö varmasti?" tummahiuksinen poika kysyi vähän helpottuneena. Gaara pudisti päätään.
Tyyppi oli Gaaraa vanhempi, ehkä vuoden tai pari.

"Mikä sinun nimesi on?" Gaara kysyi, hymyillen pienesti. Oli tyyppi kuka hyvänsä, tuo ei näyttänyt tietävän, kuka Gaara oli.

Heistä voisi tulla ystävät.

Gaara osoitti maassa olevaa hiekkaa ja nousi seisomaan. Tässä koulussa oli tapana, että kun tutustuttiin, nimet kirjoitettiin hiekkaan.
Gaara ei ollut ikinä päässyt toteuttamaan tuota perinnettä.

Tummatukkapojankin kasvot kirkastuivat. Ilmeisesti häneenkään tutustujia ei ollut jonoksi asti.

Tummatukka kyykistyi, ja alkoi kirjoittaa sormellaan. Ensimmäinen, hiukan neliötä muistuttava kanji, syntyi hitaasti, loput tulivat perässä reippaassa tahdissa. Lopuksi poika nousi ylös, ja katsoi Gaaraa hymyillen.

"Onpa kulmikas nimi!" Gaara naurahti, ja polvistui lukemaan, "Rok...k...u. Rokku. Ri...i. Rii. Rokku Rii."

"Sano vain Lee", tummatukka totesi hymyillen edelleen.
Gaara katseli hetken tuota hymyä. Harvoin hän tuollaista näki. Hymy oli säteilevä, se valaisi maailman heidän ympärillään.
Se sai Gaarankin hymyilemään.

Punatukkakin kirjoitti. Vaikka kanjeja oli vain kolme, ne olivat selvästi vaikeampia kuin Leen, joten touhussa kesti kauemman.
Lopulta Gaarakin sai nimensä kirjoitettua, ja Lee pääsi myös lueskelemaan.

"Ga..." poika aloitti varovasti, kuin olisi pelännyt sanovansa heti ensimmäisen tavun väärin, "Ai..."
"A", Gaara korjasi.

Lee katseli kanjeja hetken nolostuneena.

"Ei se ole sinun syysi", Gaara kiirehti sanomaan, "Se olisi yhtä hyvin voinut olla "ai"."

Lee nyökkäsi ja hymyili: "Ga...a...ra. Gaara... Mutta hei, eikö "Ga ai ra" tarkoita jotakin?"

"Ei se mitään tarkoita", Gaara sanoi lähes ärtyneenä, valmiina pyyhkimään tekstin pois. Lee kuitenkin tarttui punatukan käteen, ja näytti keskittyvän merkkien tulkitsemiseen.

Gaara mulkoili Leetä turkoosinsinisillä silmillään, kunnes poika totesi: "Joo, "ga" on "minä" ja "ai" on "rakkaus", eli niin kuin... Itserakas. Gaara, miksi sinun nimessäsi sanotaan "itserakas"? Ja mikä tuo viimeinen kirjain..."

Lee jätti lauseensa kesken huomatessaan Gaaran häpeästä punehtuneet posket. Poika vilkaisi Leetä surullisesti, ja pyyhkäisi viimeisen kanjin äkkiä näkymättömiin hiekasta.

Punatukka kaansi päänsä, jottei Lee nähnyt hänen poskelleen tipahtanutta lämmintä kyyneltä.
Kyllä Gaara tiesi, mikä se viimeinen sana oli.

Hirviö.

Itserakas hirviö.

"Mikä on?" Lee kysyi, mutta kun ei saanut vastaukseksi kuin hiljaista nyyhkytystä, hän käänsi Gaaran ympäri ja halasi tätä.

Gaara häkeltyi, ja kysyi takellellen: "M-mitä sinä teet?"

"Halaan sinua", tummatukka totesi, mutta jatkoi pian vakavammin, "Et sinä ole itserakas. Vain tuhmat lapset ovat itserakkaita."

"Mutta minä olen tuhma", Gaara väitti vastaan, "Kaikki ajattelevat niin, siis kaikki paitsi Yashamaru."

"Ei", Lee kielsi, ja irtautui Gaarasta hieman, "Se on vain kirjain."

Seuraavaksi Lee silitti hiekkaan kirjoitettua rakkaus-merkkiä, ja kosketti sitten samalla kädellä huuliaan.

"Mitä sinä nyt teet, Lee?" Gaara kysyi kummissaan.

Lee hymyili.

"Suukotan otsaasi rakkauden merkin."

Lee otti Gaaraa molemmista käsistä, ja painoi huulensa tämän otsalle. Vasemman silmän yläpuolelle.

Gaara räpäytti silmiään.
Kerran.
Kaksi.

Sitten tuo hetki oli ohi, ja Lee päästi irti. Otsassa tuntui lämpimältä, kuin siihen olisi oikeasti painettu kanji "ai".

"Nyt et ole enää itserakas", Lee totesi hymyillen, "Nyt olet vain rakas."

Gaara oli hetken hiljaa.
Olankohautus.
Katsekontakti.
Nyökkäys.
Hymy.

Pojat istuivat hetken hiljaa vierekkäin. Gaara katseli pilviä, pilvet katselivat Leetä ja Lee katseli Gaaraa.

"Muuten", Gaara kysyi vähän naurahtaen, "Miksi oikeastaan juoksit minua päin?"

Lee punastui vähän: "En nähnyt sinua."

"Et selvästikään", Gaara kikatti, "Kädet korvilla ja silmät ummessa on vaikeaa huomata mitään."

Lee painoi päänsä.

"En jaksanut enää kuunnella heitä", poika mutisi.

"Keitä? Koululaisia?" Gaara kysyi, ja vilkaisi koulunpihan suunnalle. Siellä oli käsillä pallopeli. Pari pikkutyttöä seisoi pelin ulkopuolella, katsoen Gaaraa ja Leetä. Toinen kuiskasi toiselle jotain.
Ei se ollut mikään kuiskaus. Koko piha raikui.

"Olisi pitänyt arvata, että jonain päivänä Hiekankylän hirviö ja herra Kuumaverinen Luuseri päätyvät yhteen."

Lee ei reagoinut lauseeseen, vaikka Gaara kyllä säpsähti kuullessaan oman arvonimensä.
Demoni, hirviö.
Mitä hän muka oli tehnyt?

"Haukkuvatko he sinua?" Gaara kysyi. 'Sinuakin', hän olisi oikeastaan halunnut kysyä, 'Huudellaanko sinullekin, onko sinulla edes likipitäen yhtä hirveää?'

Lee nyökkäsi. Gaara silmäili poikaa, joka oli kääriytynyt pieneksi palloksi, rutistaen polviaan rintaansa vasten. Mikä Leessä muka oli sellaista, mitä piti pilkata? Poika oli ihan normaali, ei, normaalia kiltimpi. Mikä Leessä muka oli vikana?
"Miksi?"

Lee vilkaisi Gaaraa nolostuneena, ja painoi päänsä takaisin polviinsa.
"No kun he pilkkaavat minua aina! Ja sitten kun yritän puolustautua, he sanovat, että puhun liian runollisesti! Ja kun käsken heitä lopettamaan, he kutsuvat minua puskakulmakarvaksi! Se on kamalaa!"

Gaara kallisti päätään: "Mutta miksi sinua alunperinkään kiusataan?"

Lee käänsi päänsä Gaaraan, ja katsoi punatukkaa pitkään. Sitten tummatukka käänsi katseensa hiekkaan.
Leen äänestä kuulsi, kuinka häntä hävetti se, mitä hän nyt sanoi.

"Minä en osaa tekniikoita."

Gaara räpytteli silmiään, ja kallisti päätään lisää: "Et osaa tekniikoita? Et yhtäkään? Miten niin et osaa? Eivätkö kaikki osaa?"

Gaara mietti. Hänkin osasi muutaman perustekniikan. Ne opetettiin tosi aikaisin. Gaara osasi tehdä itsensä näköisen harhakuvan. Hän oli myös kerran onnistunut muuttumaan kissaksi.
Niin, ja tietenkin Gaaralla oli hiekka, jota hän jotenkin osasi liikutella. Ja se suojeli häntä. Se johtui Shukakusta.

Lee pudisti päätään: "En osaa. En edes ymmärrä, miten kaikki muut pystyvät käyttämään sitä chakraa. Minulle on selitetty, ja kai sen pitäisi olla jotenkin synnynnäistä, mutta en osaa, kun en osaa. Mutta minä..."

Tummatukka puristi silmänsä kiinni. Muutama kyynel valui hänen poskiaan pitkin: "Minä haluaisin niin kovasti olla ninja... Enemmän kuin mitään muuta!"

Gaara katseli Leetä huolissaan. Hän oli tainnut osua arkaan paikkaan.
Gaaralla ei ollut Leen rohkeutta, hän ei uskaltanut halata toista. Kuitenkin hän laski kätensä Leen olkapäälle.
"Hei, eihän se haittaa. Ei se ole maailmanloppu, kuka joistakin tyhmistä tekniikoista välittää?"

"Minä", Lee totesi.

Gaara huokaisi. Leellä taisi olla tuohon jonkinlainen pakkomielle, kun ei osannut tekniikoita, ei voinut olla muutenkaan hyvä tyyppi.
Gaara päätti vauihtaa puheenaihetta.
"Koulu on jo loppunut. Odottaako perheesi sinua?"

Lee käänsi kyyneleiset kasvonsa Gaaraan: "Äiti ja isä ovat poissa siskon ja veljen kanssa. Asun yksin."

"Yksin?" Gaara kysyi uteliaalla äänellä, "Varmaan kivaa! Ei tarvitse välittää säännöistä tai mitään... Minullakin on isi, sisko ja veli. Isiä näen silloin tällöin, mutta Temaria ja Kankurouta en ole päässyt näkemään. Muistan heidät silti ihan hyvin. Asun kahdestaan enoni Yashamarun kanssa, hän on minulle niin kuin isä."

"Jaa", Lee totesi, "Mikset asu vanhempiesi luona? Ovatko he hylänneet sinut?"

"Minulla on vain isi, äiti on kuollut", Gaara totesi, "Minusta tuntuu, että isi on siitä minulle vihainen... Mutta Lee, arvaa, mitä minä keksin? Sinä tulet meille yöksi!"

Lee kallisti päätään: "Käykö se?"

Gaara nyökytteli, nousi seisomaan, ja veti Leenkin pystyyn.
"Tule, mennään!"



Lee katseli ovea. Paksu, tehty puusta. Gaara aukaisi sen huolettomasti, ja veti Leen sisään.

"Kotona ollaan, Yashamaru!" Gaara hihkaisi, ja juoksi halaamaan pöydän vieressä seisovaa, vaaleanruskeahiuksista miestä. Mies halasi vastaan, mutta katseli samalla huolestuneena Leetä.

"Kuka hän on, Gaara-sama?"

Lee kumarsi syvään: "Päivää, minun nimeni on Rock Lee, ja Gaara-kun pyysi minua teille yöksi. Te lienette Yashamaru? Toivon, että olen tervetullut, ja etten tunkeile liikaa."

"E-et suinkaan", Yashamaru totesi, mutta vilkaisi sitten Gaaraa huolissaan, "Gaara-sama, oletko ajatellut... Hän on vielä noin pieni, hänen pitää mennä nukkumaan ihan pian."

"Minä olen kyllä Gaaraa vanhempi..." Lee mutisi. Oliko hän ihan vauvan näköinen?
"Ainakin luulisin olevani."

"Niin, kyllä minä sen näen, mutta on silti varmastikin nukkumaanmenoaikasi..." Yashamaru sopersi. Gaara nyki häntä esiliinan helmasta.

"Yashamaru, mitä se nukkuminen olikaan? Saanko minä nukkua Leen kanssa?" punatukka kysyi.
Lee katseli Gaaraa tyrmistyneenä. 'Mitä nukkuminen on?', kuka kysyy sellaista?

"Gaara-sama", Yashamaru totesi rauhallisesti, "Nukkuminen on sitä, kun lepuutetaan mieltä ja ajatuksia, yleensä silmät kiinni. Kun on nukkunut, ei enää väsytä."

"Väsytä?" Gaara kysyi, "Mitä se sitten tarkoittaa?"

"Etkö tiedä?" Lee kysyi, "Väsy on sitä, miksi nukahdetaan yleensä. Minullakin on aina iltaisin kauhea väsy, kun olen harjoitellut koko päivän ja opiskellut. Sitten minä yleensä nukahdan. Kun on väsy, päätä painaa, eikä jaksa enää oikein liikkua tai ajatella."

Yashamaru nyökytteli: "Hyvin selitetty."

"Ahaa..." Gaara henkäisi, "Siis sitä se oli... Minä taidan olla aina väsynyt. Totta kai olen, kun en ikinä nuku... Mutta en minä taida saada."

Lee vilkuili vuorotellen Gaaraa, joka katsoi kysyvästi Yashamarua, ja Yashamarua, joka katsoi käskevästi Gaaraa.
Lee ei ollenkaan ymmärtänyt, mutta yritti näyttää niin fiksulta, kuin pyöreäsilmäinen pikkupoika voi näyttää.

Gaara kohautti olkapäitään: "Eikös sängyssä nukuta? Minulla on sellainen. Lee voi nukkua siinä. Tule, Lee. Hyvää yötä, Yashamaru."

"Hyvää yötä, Gaara-sama. Kauniita unia, Lee-kun."


Gaara johdatti Leen pieneen huoneeseen, jossa oli kaappi, kirjoituspöytä ja sänky. Gaara hyppäsi sänkyyn, pomppi pehmeällä patjalla hetken, ja laskeutui tömpsähtäen istumaan. Gaara taputti paikkaa vieressään, ja kehotti Leetä istumaan.
Lee istui varovasti sängylle, kuin olisi pelännyt kahden pikkupojan painon olevan sille liikaa. Sänky kuitenkin kesti.

Gaara tuijotti Leetä. Tummatukka ei tiennyt, mitä nyt pitäisi tehdä, vaan tuijotti vain punatukan jäänsinisiin silmiin. Gaara aivasti hiljaa, ja ravisti vähän päätään. Sitten poika taas jatkoi tuijotustaan.

"Nukutko sinä jo?" Gaara kysyi.

Lee pudisti päätään: "Nukkuessa pitää maata. Ja silmien pitää olla kiinni."

"Miksi sinä sitten istut ja tuijotat minua silmiin?"

Lee huokaisi, vetäisi paidan pois päältään ja asettui sängylle makaamaan. Sänky oli iso, vaikka Lee venyttäityi koko pituudeltaan sille, vain hänen isovarpaansa hipaisi Gaaraa.

Lee tunsi jotain päänsä alla. Hän nousi istumaan, ja nosti näkökenttäänsä tuon hänelle häiriötä tuottaneen esineen. Se oli nallekarhu.

"Mikä tämä on?" Lee kysyi, roikottaen nallea julmasti korvasta.
Gaara nappasi pehmon ja punastui.

"Se on minun uninalleni", punatukka mutisi, "Onko se sinusta lapsellinen?"

"Ei tietenkään", Lee totesi ja haukotteli. Sitten hän hymyili, "Minullakin on pehmolelu. Se on orava. Mikä tuon nallen nimi on?"

"Nalle", Gaara totesi ykskantaan, ja rutisti pehmon rintaansa vasten, "Mikä sinun oravasi nimi on?"

"Orava."


Pojat puhuivat hetken leluistaan, mikä oli Oravan lempiruoka, ja mitkä kappaleet Nalle osasi soittaa pienolla. Gaara kertoi viimekesäisestä eväsretkestä. Nalle, hän ja Yashamaru olivat kävelleet kylän lähellä sijaitsevalle keitaalle, syöneet eväitä ja leikkineet piilosta.

"Yashamaru oli ihan surkea piilossa!" Gaara kikatti, "Minä ja Nalle oltiin puun takana, ja annettiin äänimerkkejäkin, mutta ei Yashamaru löytänyt meitä! Meidän piti nallen kanssa tulla pois piilosta, kun Yashamaru oli jo kääntänyt jokaisen kiven... Sitten hän osti minulle ja Nallelle kotona piparminttukarkkeja palkinnoksi, mutta minä söin ne kaikki, kun Nalle sanoi, ettei se tykkää piparmintusta."

Lee nauroi: "Yashamaru vaikuttaa tosi kivalta."

"Hän onkin", Gaara vakuutti, "Yashamaru on ainoa, joka ymmärtää minua, hän sanoo, että olen hänelle tärkeä. Yashamarun lähellä tunnen oloni jotenkin tosi kiltiksi. Hän puhuu minulle tosi kauniista asioista, kuten rakkaudesta, äidistä ja ystävistä, ja jos en ymmärrä jotain, hän selittää minulle. Joskus tuntuu, että kaikki ovat minua vastaan, mutta aina tiedän, että on yksi ihminen, joka tulee aina pysymään vierelläni."

Lee nyökkäili. Hänkin halusi lähelleen tuollaisen aikuisen. Joka kannustaisi ja piristäisi häntä, ja joka halaisi, jos hän olisi surullinen. Lee sulki silmänsä. Joku pirteä aikuinen, ei tarvitsisi olla niin järkeväkään, kunhan omistaisi kilpailuhenkeä ja sisua, ja ruokkisi Leenkin vastaavia piirteitä.
Gaara oli tietyllä asteella kohtuullisen onnekas.

Lee haukotteli.

"Minä taidan tosiaan olla aika väsy", hän totesi. Gaara nyökkäsi ja hymyili.

Lee vilkaisi Gaaraa. Eikö tämä aikoisi nukkua ollenkaan?
Tummatukka kävi pitkälleen, ja veti ohuen peiton päälleen. Gaara istui jalkopäässä rutistaen Nallea.

"Kai tämä on sitten hyvää yötä", Lee totesi unisella äänellä.

"Juu", Gaara vastasi, katsellen ulos pienestä ikkunasta. Kuunsäteet leikittelivät pojan kasvoilla. He olivat jutelleet aika kauan, kuu oli jo noussut.

"Hyvää yötä, Gaara."

"Hyvää yötä, Lee, ja kiitos."

"Mistä?"

"Ei mistään. Siitä että törmäsit minuun."

"Ole hyvä. Kiitos, että kaaduit."

"Ilo on minun puolellani. Ja kiitos niistä kaikista hymyistä."

"Minä hymyilen usein."

"Niin varmasti. Kiitos siitä. Aina kun hymyilit tänään, tuntui jotenkin hassulta... Kuin hukkuisi valoon."


Gaara ei enää kuullut Leen vastaavan. Tummatukka nukahti. Korpinmustat kiehkurat kehystivät kiharaisena pilvenä voimakaspiirteisiä kasvoja. Nyt kun Gaara katsoi, hän huomasi Leen pitkät ripset. Ne tekivät nukkuvasta pojasta jotenkin taianomaisen näköisen.

Vähän kuin mustahiuksinen enkeli.