Onko teille käyny koskaan niin, että joku laulu soi päässä ku viimeistä päivää mutta sä et yksinkertaisesti voi laulaa sitä ääneen vaikka kuinka mieli tekis?
Tervetuloa kerhoon.
Mä istuin pöydän päässä ja olin lukevinani maantiedon kirjaa. Kiba, Ino ja joku random hissukka hääräsi kartonkien, liiman ja tekstiläpysköiden kanssa, joista oli hyvää vauhtia muodostumassa posteri elohopean vaikutuksista ympäristöön. Itkisitkö onneestaa.. Jos panisin sua kuunnoollaaa..
Voi helkkarin Leevi ja liivingsit. Miten mulla voi soida päässä joku Leevi änd the liivings!? Kertokaa, mä en edes tykkää Leevi änd the liivingseistä! Sitä mieletöntä fiiliistää.. Kun on ensi kertaa känniissää.. Elohopea, ajattele elohopeaa. Ei, älä edes hymise sitä, suu kiinni nyt. Elohopea.

”Naruto hei, mitä ajattelit tehdä viikonloppuna?” Kiba kysyi leikatessaan kieli keskellä suuta isoa keltaista E:tä.
”En vielä erityisempiä”, vastasin. ”Miten niin?”
”Sitä vaan, että porukat lähtee sukuloimaan ja ajattelin pitää pirskeet perjantaina. Sinne tulee kaikki ja vähän enemmänkin.. Olisi kiva, jos pääsisit.”
Mä vilkaisin Inoa, sillä tiesin että se oli varmasti myös kutsuttu. Tyttö liimasi paperilapun paikalleen ja katsahti sitten nopeasti Kibaa. Katse ei ollu säikähtäny, ennemminkin iloinen tai jopa ylpeä. Hissukka taas näytti siltä ku sitä olis just ammuttu kiväärillä jalkaan, se ei varmaan uskaltais tulla jos mä päättäisin ilmestyä paikalle. Siitä huolimatta, enemmistö voitti.
”Joo, kyllä mä voisin tulla”, sanoin ja tartuin itsekin ylimääräisiin saksiin ja kirjainkartonkiin. Mä en ollu käynytkään missään sen jälkeen ku Sai lähti.. Ei vaan tehny mieli.
”Huippua! Muista ottaa uimakamppeet mukaan”, Kiba virnisti. Mä tuijotin sitä loota auki, mutta sitte muistin. Niitten äiti oli menny uusiin naimisiin jonku ökyjessen kans, ja ne oli vuodenvaihteessa muttanu hillittömään kartanoon jonnekki paikalliselle Manhattanille, jossa oli uima-altaan lisäksi myös oma tenniskenttä ja kellarissa keilarata. Tasan ei käy ansiotulot, valitettavasti..
En voinut olla hymyilemättä itsekseni. Jos Sasukekin tulisi, luvassa olisi varmasti mahtava ilta. Jos vain pysyisin poissa suurimman härdellin keskeltä, kaikki menisi varmasti ihan hyvin. Mitähän sitä joisi..?

--

”Arvaa mitä? Me lähdetään viikonlopuksi Kakashin mökille rentoutumaan!”
Reppu putosi eteisen lattialle mun yrittäessä sisäistää kuulemaani.
”M-mitä? Mökille?” änkytin.
Voi Iruka pliis, älä tee tätä mulle. Älä vie mua minnekkään hevon kuuseen jumalan selän taakse, mä olen kaupunki-ihminen! Älä riistä Naruto-raasua pois elinympäristöstään, mä tarvin sivistystä. Ja ne Kiban bileet! Etkö ymmärrä, sinne tulee kaikki! Sä aina itekki kitiset, etten mä käy missään ja nyt ku olis mahdollisuus sosialisoitua nii ei! Mökille? Katotaan vaan nii siellä ei oo edes sisävessaa.
”Niin, vai onko siinä jokin ongelma?” se kysy kulmakarvat odottavasti koholla.
”On. Mä en taho.”
”Mikset tahdo? Sinne tulee Kakashi ja Yamatokin.”
”En silti halua. Mä jään tänne.”
Yritin mielenosoituksellisesti marssia sen ohi kohti omaa huonettani, mutta Iruka pamautti kätensä seinään tukkien tien. Mä vilkaisin sitä kulmien alta uhmakkaasti. Ongelmateinin esittäminen ei yleensä kuulunu mun tapoihin, mutta nyt sisällä vellova itkupotkuraivarin saanut hirviö ei enää ollut mun hallinnassa.

”Sä tiedät, että se ei ole vaihtoehto”, Iruka sanoi rauhallisesti.
Joopa joo. Hetihän mä olisin ripustamassa itseäni suihkuverhoon tai heittäytymässä Pocahontasta parvekkeelta alas.
”Sitä paitsi se voi tehdä sulle ihan hyvää.”
”Mutta entä jos mulla on muuta tekemistä? Me ajateltiin Kiban ja muiden kanssa pitää vähän hauskaa!” sanoin, ja pujahdin sen käden alta. Iruka seurasi mua, ja jäi ovensuuhun seisomaan kädet lanteilla. Se oli yhtä vakaasti päättäny raahata mut sinne homeiselle mökille, ku mäkin olin päättäny olla menemättä.
”Herra valitsi nyt vähän huonon ajankohdan hauskanpitoon, sillä kaikki on jo sovittu. Me lähdetään perjantaina, ja sillä siisti.”
No niin. Nyt alkoi jo kolmannessa persoonassa puhuminen, ja se ei koskaan ollut kaukana räjähdyspisteestä. Mä istahdin sängynreunalle aukoen epätoivoisena suutani ku kala.
”Mulla on terapia lauantaina!”
”Se on jo peruttu.”
”Mua ahistaa olla junassa!”
”Me mennään Kakashin autolla, eikä sen pitäisi olla ongelma.”
Voi saatanankusipäärunkkariylidiktaattorihomopersläpiapina.
Miks mä olin aina niin tossun alla? Musta vissiin puuttui joku siru joka keksi nasevia vasta-argumentteja sillon ku piti saada oma tahto läpi, ihan sama kuinka vihainen mä olin. Mä en vaan osannu sanoa Irukalle että nyt äijä tehdään niinku minä sanon ja sillä hyvä. Se siru oli varmaan siirretty Irukaan joskus ku mä olin pieni. Ovelaa.

Ei mulla ennen ollu mitään maalaismökkeilyä vastaan. Mä rakensin majoja, kiipeilin puissa ja keräilin kastematoja lasipurkkiin niin ku kuuluukin, mutta jossain vaiheessa se alkoi kyllästyttää. Luonnonlapsi kasvoi isoksi, rappasi sammaleen jalkapojista, nyppi heinät ja oksanpätkät hiuksista ja istui nojatuoliin lukemaan sarjakuvia. Surullista, mutta totta. Nyt mökillä kyhjöttäminen oli yksinomaan tappavan tylsää, ja viime kerrasta olikin onnellisesti kulunut jo vuosia. Eikä ollu ikävä.

Mä tuijotin lyötynä lattiaan, ja Iruka käänty lähteäkseen.
”Mitä mä sanon kavereille?” mä vielä yritin. ”Sasuke suuttuu.”
”No pyydä Sasuke mukaan. Tilaa on vielä yhdelle”, kuului keittiöstä astioiden kolinan seasta.
Höh?
Mä naurahdin epäuskoisena. Se ei ikinä tulis.

--

Etäistä surinaa, ropinaa ja Leevi and the leavings.
Mä siristelin silmiäni unenpöpperoisenä, ja tajusin olevani kuoppaisella tiellä keikkuvassa autossa, jonka ikkunoita sadepisarat nuolivat. Sekunnissa tajusin myös, että pääni nojasi tyytyväisenä Sasuken olkapäähän, ja säpsähdin kuin sähköiskusta istumaan suoraan.
Muks.
”Ääk!”
”Auts!”
”Voi ei! Sori!”
”Laita kynttilät pois, emme tarvitse nyt romantiikkaaa..”
”Unikeotkin heräsi. Huomenta!”
Yamato hymyili kartanlukijan paikalta aurinkoisesti. Sasuke piteli poskeaan, sillä en ollut tajunnut pojan nojanneen päätäni vasten ennen kuin olin kumauttanut sitä noustessani. Kakashi naputteli sormillaan rattia musiikin tahdissa, ja Iruka katseli toisella puolellani ikkunasta ulos.
”Te olitte aika soma näky viimeiset kaksi tuntia”, Yamato nauroi ja kaivoi kännykkänsä esiin. ”Kakashi pakotti ottamaan ihan kuvan.”
Voi helkkarin insinööri ja hissanmaikka. Ei ihmisiä saa kuvata ku ne nukkuu, se opetetaan jo ala-asteella. Mä en jaksanu edes esittää huvittunutta, toisin ku Sasuke joka hymyili väkinäisesti.

Mä olin aina tienny, että Kakashi on ihan pimee tyyppi. Semmonen omalaatuinen haahuilija. Se opetti meidän koulussa historiaa, ja voi luoja sen opetus oli kyllä jo yks legenda. Ensimmäisenä päivänä se saatto puhua koko puolitoista tuntia jostain roomalaisten sotastrategioista niin elävästi, että koko heela luokka kuunteli hiirenhiljaa nähden sielunsa silmin ne hevoset ja sotilaat muodostelmissaan. Sitte seuraavana päivänä se laahusti luokkaan sen näkösenä, ettei olis ikinä kuullukkaan termiä ’nukkuminen’, lyöny DVD:n laitteeseen ja pistäny meidät kattomaan dokumenttia Euroopan teollistumisesta samalla ku itse lysähti tuoliin lukemaan kirjaa. Ja aina sama saatanan DVD. Ei ollu vielä kurssia, jolla ei oltais katsottu sitä vähintään kahdesti. Kerran se oli vahingossa ottanu bilsanopen Avaraluonto-boksin, eikä edes huomannu että poikettiin aiheesta pikkuisen tavallista enemmän.
Mutta kukaan ei valittanu, ku se päästi aina kaikki läpi. Mullekki se anto ekasta kurssista kympin.

”Onko vielä pitkä matka?” Iruka kysyi haukotellen.
”Melkein yhtä pitkä matka kuin viisi minuuttia sitten, Iruka-rakas”, Kakashi sanoi lempeästi, ja me vilkaistiin Sasuken kanssa toisia hymyillen. Kukahan tässä nyt muka oli se mankuva pikkulapsi?
”Ei vaiteskaan. Perillä ollaan”, Kakashi sitte sano ja kurvasi vielä pienemmälle kinttupolulle nii että pikkukivet vaan lensi. ”Harmi, että tuo sade pääsi yllättämään.. Ei kovin mahtava ensivaikutelma tästäkään viikonlopusta..”

Me raahattiin laukut ja ruokakassit pikkuisen punaisen mökkerön naurettavan suurelle terassille sateen ropistessa ympäröivässä metsässä. Mua vilutti, ja Sasuke kuivasi kasvojaan paidanhihaan. Sen poskeen oli ilmestymässä mustelma mun iskun jäljiltä, raukka joutui heti pahoinpidellyksi vaikka oli suostunu tulemaan mukisematta mun seuraksi kärsimään. Ja mitä se Kakashi vielä kuppasi sen lukon kanssa?
”Ei helvetti..” harmaapää yhtäkkiä noitui taskujaan penkoen.
”Mitä nyt?” Iruka tivasi vesi ponnarista tippuen.
”Mä unohdin ottaa avaimet mukaan.”
Terassille laskeutui hyytävä hiljaisuus.
Yamato tuijotti Kakashia varoittavasti, kuin yrittäen saada toista perumaan puheensa. Irukan suu oli jäänyt auki järkytyksestä, ja mun huulilta karkasi epäuskoinen naurahdus.

Sitte räpsähti salama.

”Menitte lankaan!” hissanope riemuitsi digikameraa puristaen, ja mä näin salamavalon vieläki värikkäänä läiskänä verkkokalvoillani. ”On mulla avaimet, älkää huoliko.”
”Voi jumalauta sun kanssasi!” Iruka räjähti Yamaton nauraessa nolona. ”Olisit saanut itse lähteä ajamaan samat kuusi tuntia takaisin kotiin ja tuoda sen avaimen tullessasi! Mä vihaan sinua, et uskokkaan kuinka paljon vihaan sinua juuri nyt..”
Ne kolisteli sisälle Irukan ärinän saattelemana ja me jäätiin hetkeksi Sasuken kanssa seisomaan paikallemme.
”Huomaisiko ne jos me otettais auto ja karattais..?” mä ehdotin, ja olin vakuuttunut siitä etten olisi ainoa, joka tarvisi viikonlopun jälkeen pari ylimääräistä tuntia terapiaa. Sasuke hymähti, ja tarttui reppuunsa.
”Tästähän voi tulla ihan.. mielenkiintoista”, se sanoi ja käveli ohitseni.
Mä en pystyny ku tuijottaa. Joku se osasi olla optimisti! Paljostako vetoa, että oikeasti sitä kaihersi jo nyt että se lupasi tulla? Jos mä olisin ollu se, en olisi ikinä suostunu! Se olis voinu mennä sinne Kiban bileisiin, iskeä jonku naisen, vetää cool-kännit, keilata itsensä uuvuksiin ja aamuyön tunteina lempiä tyttöään uima-altaassa Bon Jovin laulaessa Bed of Rosesia taustalla.
Mutta ei.
Se tuli ennemmin tänne. Sateiselle jumalanhylkäämälle mökille koulun kuuluisimman sekopään kanssa. Mä katsoin sen loittonevaa selkää, ja tunsin yhtäkkiä järjetöntä kiitollisuutta sitä poikaa kohtaan. Noinko paljon se halusi olla mulle mieliksi? Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tuntui siltä, että joku saattaisi oikeasti jopa välittää musta.

Vaikka sehän ei koskaan tietänyt mitään hyvää.


****

Joop, tämän episodin piti olla vain yhden osan mittainen, mutta se veny ja veny ja veny ja sitte kukaan ei olis selvinny elossa loppuun asti, joten piti pätkäistä poikki. :'D Mökillä jatketaan vielä lisää seuraavassakin osasa, joka on kohta valmis, ja tulee tänne kans ihan piakkoin.
Oli hullua luvata alle kuus osaa, mutta yli kymmenen tämä ei tule pitkittymään! Koittakaa jaksaa! x)

Ja Anzu antaa mansikoita ja halirutistuksen kaikille, jotka vaan jaksaa kommata!! <3<3