Disclaimer: Sasuke tai Naruto eivät kuulu minulle...damnit! koska jos ne kuuluisivat niin...kufufuffu~

Faithfully yours



Kirsikkapuun sirot terälehdet tanssivat kevään ensituulessa. Maan vehreys ja auringonsäteiden lämpö hyvästelivät viimeisiäkin talven muistoja. Se vaaleanpunaisin kukkasin koristettu puu sijaitsi pienen kumpareen päällä ylväänä. Paksu runko oli täyttynyt luonnon aiheuttamista naarmuista ja kaarna oli irtoillut paikoittain.
Jykevillä oksilla lauloi kaksi lintua kauniilla eläinten sanoillaan ja hän kuunteli sitä mieltyneenä. Hieman ylempänä, kukkien kätkössä istui nuori, komea tummahiuksinen mies. Tämän iho oli norsunluunvaalea ja silmät kuin palaset talviyön mustaa taivasta. Kiinteää vartaloa verhosi tummansininen yukata purppuran värisine vöineen.

"Tuletko jälleen tänään?" hän kuiskasi tuuleen, kuin se voisi viedä hänen hiljaisen kysymyksensä maailmalle.

Vaaleahiuksinen nuori poika laski sinisen polkupyöränsä makaamaan vihreän kumpareen juurelle ja hän käänsi katseensa hetkeksi aurinkoon. Siniset silmät kilpailivat kirkkaudellaan taivaan kanssa ja ikiruskettuneille kasvoille piirtyi suuri, valkoinen hymy, kun hän nosti kättään varjostamaan silmiään kirkkaalta valolta.
Tuuli leikitteli hänen kultaisilla hiuksillaan nuoren nostaessa vierellään olleen kangaskassin käteensä ja lähti kapuamaan kummun huipulle.

"Olet yhtä kaunis, kuin aina ennenkin" vaaleahiuksinen kuiskasi näkökenttäänsä muodostuneelle puulle ja hymyili tyytyväisenä. Hänen askeleensa päättyivät puun juurella olleelle pienelle kivitemppelille, jonka eteen hän istui rentoutuneena.
Lehtien kätköistä hänen jokaista liikettään seurasi tummahiuksinen nuori, jonka kasvoilla oli nyt myös hymy.
"Niin sinäkin" hän puhui korkeuksista kuiskauksin ja asettui makoilemaan vatsalleen paksulle oksalle. Tummat silmät seurasivat lumoutuneena, kuinka vaaleahiuksinen poika kaivoi mustasta kassistaan yhden kirkkaanpunaisen omenan ja asetti sen kivitemppelin syvänteeseen.
"Toivottavasti et ole kovin yksinäinen, vaikka täällä ei käykään enää paljoa vierailijoita" sinisilmäinen poika puheli ja siisti syksyn jäljiltä jäämiä kuivuneita lehtiä pois pieneltä katolta.

"Tämä on viimenen kevääni täällä. Kahden viikon päästä muutan kaupunkiin opiskelemaan enkä voi enää vierailla luonasi päivittäin" vaaleatukkaisen äänensävy vaihtui apeaan ja tämän suupielet laskivat. Tummahiuksinen korkeuksissa hätkähti hieman nuoren sanoista ja tummat silmät katsoivat kohdetaan hieman epäuskoisina.
"Ethän sinä voi jättää minua? Kaikki muut jo luopuivat minusta, mutta sinä et ikinä. Miksi tahdot luotani pois?" hän puhui sanoja, joiden tiesi olevan vaaleahiuksisen kuulemattomissa.

Tavallinen ihminen ei kenties ikinä voisi kuulla henkiolennon yksinäisiä sanoja.

Yukataan pukeutunut nousi istumaan oksallaan ja tiputtautui varoen alemmalle oksalle. Vaaleanpunaisia terälehtiä irtosi hänen painonsa taivuttaessa puun osaa äkkinäisesti ja ne tippuivat tanssien vaaleahiuksisen pojan lähelle. Tuuli kuljetti hentoja terälehtiä tämän hiuksiin ja syliin. Siniset silmät kääntyivät katsomaan yllättyneinä puuta ja sen oksia, mutta tummahiuksista olentoa hän ei nähnyt.
Mutta tämä näki hänet. Hän näki sen ihmisen siniset silmät ja sen kuinka ne katsoivat suoraan hänen kylmiin mustiin silmiinsä. Ruskettuneille kasvoille nousi pieni hymy, kun ihmispoika käänsi katseensa takaisin pieneen temppeliin.

"En tahtoisi jättää kotiani, mutta minun on pakko. Stipendin avulla voin elää asuntolassa eikä minun tarvitse enää elää palkasta palkkaan. Elämä on paljon helpompaa siellä, mutta on surullista lähteä. Ja jättää sinut, jonka luona olen vieraillut joka päivä vanhempieni kuoleman jälkeen" hän huokaisi ja korjasi asentoaan, jotta voisi nojata puun vankkaan runkoon.
Auringonvalo lämmitti hänen kasvojaan ja nuori poika sulki silmänsä nauttien hiljaisuudesta.
Hänen yläpuolellaan nuori mies katsoi alas yksinäisin kasvoin.
"En tahdo sinun lähtevän" hän kuiskasi ja tiputtautui kevyesti blondin eteen, tutkaillen tämän kasvoja varoen.

Käsi nousi koskettamaan vaaleita suortuvia aivan pojan posken vierellä, mutta veti sen hätkähtäen pois kun luuli edessään olevan nuoren tunteneen hänen kosketuksensa.
"Naruto" tummahiuksinen kuiskasi pojan nimen ilmaan ja laski kätensä vasten pojan viirukasta poskea. Teräväkyntiset sormet hyväilivät pehmeää ihoa näkymättömällä kosketuksellaan ja tummahiuksinen ei saanut katsetaan irti pojan kasvoista.

Miten hänenkaltainen olikaan kiintynyt niin vahvasti ihmiseen?

Siniset silmät avautuivat raukeina ja Naruto haukotteli tyytyväisenä venytellen. Kuuma tähti taivaalla oli siirtynyt puunlatvan taa, langettaen varjonsa hänen ylleen. Kaksi sitruunaperhosta lepattivat vapaina hänen nenänsä ohitse ja vaaleahiuksinen hymyili vangiten jokaisen näyn muistojensa arkkuun. Taivaan punertuessa hämärän sävyihin hän istui puun juurella ja kuunteli illan ääniä. Hän käänsi katseensa pieneen temppeliin ja hieroi viileneviä käsivarsiaan ajatuksissaan.
"Näenkö sinua enää koskaan?" hän kysyi mietteissään.

Tietämättään hänen vierellään istunut tummahiuksinen avasi omat lepäävät silmänsä ja katsoi hänen selkäänsä kysyvästi. Ruoholla levännyt käsi värähti pyrkien koskettamaan jälleen haluamansa pojan ihoa, mutta sen tahtoa ei täytetty.
"Naruto" hän sanoi jälleen ja hänen yllätyksekseen vaaleahiuksinen kääntyi katsomaan häntä, kuin olisi kuullut nimensä lausuttavan. Siniset silmät katsoivat jälleen hänen omiinsa ja tummahiuksinen henkiolento tunsi halua syleillä vuosia katselemaansa poikaa.

Punertava väistyi tummalta sineltä taivaankannessa ja ensimmäiset tähdet alkoivat syttymään. Tuuli laantui ja kummulle tuntui laskeutuvan kunnioittava hiljaisuus.
Vaaleahiuksisen kaulassa riippunut kaunis turkoosi jalokivi alkoi hohtamaan heikkoa valoa ja kaksi silmäparia kääntyivät katsomaan outoa tapahtumaa. Valo kirkastui ja lopulta se välähti sokaisten molempien silmät hetkeksi.
Naruto räpytteli silmiään yrittäen totuttaa ne takaisin hämärään alkuiltaan, mutta hänen näkökenttäänsä ilmestyi tyhjän ruohokumpareen sijaan tummansinisen kankaan välistä pilkottanut kermainen rintakehä.

Vasta hän oli ollut yksin ja nyt aivan hänen edessään istui komea tummahiuksinen mies, joka sillä hetkellä ihmetteli ääneen äsken tapahtunutta valoshowta. Sinisilmäinen nuori vahvahti vaistomaisesti kauemmas irroittamatta katsetaan tuntemattomasta. Hän katsoi tarkkaan tämän komeita kasvoja ja pitkien ripsien reunustamat mustat silmät lumosivat hänet pelkällä sivukatseellaan. Naruto tunsi kurkkunsa kuivuvan ja nielaisi kuuluvasti.
"Mi-mistä oikein ilmestyit?" hän rohkeni kysyä yukataan pukeutuneelta.
Tummahiuksinen nuorukainen käänsi katseensa kunnolla sinisiin silmiin ja Naruto huomasi tämän selvästi yllättyneen itsensä tavoin. Täyteläiset, haalean vaaleanpunaiset huulet olivat täydellinen lisä vaaleille kasvoille.

"Näetkö sinä minut?" tämä kysyi vaaleahiuksiselta epäuskoisena ja nojautui hieman lähemmäs kohdetaan. Naruto perääntyi kauemmas lähentyvästä nuorukaisesta, jonka silmät tuntuivat syövän hänen sieluaan jokaisella katsahduksella. Hän tunsi selässään kivitemppelin korkean katon ja hän tunsi itsensä hiireksi ahdistettuna nurkkaan.
Hän nyökkäsi edelliseen kysymykseen viitaten ja jatkoi uppoamista salaperäisen nuorukaisen silmiin.
Vaaleille kasvoille nousi huvittunut hymyntapainen ja nyt nelinkontin hänen edessään ollut tummahiuksinen naurahti väsyneen kuuloisesti.
"Kaikkien näiden vuosien jälkeen..miksi juuri nyt kun olet katoamassa luotani?" komea tummaverinen huokaisi ja pyyhkäisi hiuksia pois kasvoiltaan.

"Kuka oikein olet?" Naruto kysyi uteliaana ja huomasi kummastuksekseen rentoutuneensa kuullessaan syvän samettisen äänen vastakkaiselta mieheltä.
"Olen Sasuke, tämän alueen henkiolento ja se jonka luokse olet tuonut uhrilahjoja ja jolle olet jutellut jo kymmenen vuoden ajan" tummahiuksinen vastasi vakavoituen sanojensa ajaksi.
"Nyt kyllä vitsailet. Jos muka olet henkiolento niin miksi en ole nähnyt sinua ikinä?"
"Koska ihmiset eivät yleensä vain näe meitä. Energiamme ovat eri aaltopituudella ja siksi teille olemme näkymättömiä, legendoja joita isovanhempanne sepittävät" Sasuke selitti yhä lähentyen Narutoa.
"T-tuota, olet vähän liian lähellä" blondi takelteli kasvojensa punehtuessa yllättävästä läheisyydestä.

Pitäisikö hänen uskoa tummahiuksisen Sasuken sanoja? Hänen sydämensä tahti kiihtyi ja järki tuntui kadonneen. Hänen mieleensä muistuivat naapurin tädin kertomukset sen alueen henkiolennoista ja niiden kyvyistä.
Ne pystyvät sanoillaan lumoamaan ihmisen tekemään mitä tahtovat ja jotkut pystyvät viettelemään pelkällä katseellaan. Kannattaa olla varovainen, jos niitä ikinä näkee koska suudelma voi viedä sielusi mennessään.
"Pelkäätkö minua, Naruto?"
Ei hän tiennyt. Viettelys oli läsnä, mutta hän ei kuullut korppitukkaisen sanoissa halua viedä häneltä elämänlahjaa.
Ne ovat juonikkaita petoja, joiden elämä pyörii ihmisten satuttamisen ympärillä.

"Aiotko tappaa minut?" hän kysyi. Sasuken silmiin nousi nyt surua ja hän nosti ruohon kostuttaman kätensä vaaleahiuksisen olalle siihen kohtaan missä se kohtasi kaulan.
"En ikinä voisi satuttaa sinua. Vuosien aikana sinä olet pysynyt minulle uskollisena, vaikka et ole nähnyt minua. Olet kertonut minulle niin paljon maailmasta tämän paikan ulkopuolelta ja näyttänyt minulle paljon. Muistatko, että täällä olet itkenyt surujasi, nauranut ilosi ja kysynyt elämän mutkikkaat kysymykset. Kymmenen vuotta olen seurannut sinua. Niistä ties kuinka monta olen rakastanut sinua" Sasuke sanoi ja hiveli sormillaan miellyttävästi ruskettunutta kaulaa. Naruto värähti kosketuksesta ja kuullessaan henkiolennon sanat hän tunsi uppoavansa maailmaan, jossa hän ei ikinä ollut vieraillut.

Hänen hengityksensä tuntui muuttuvan raskaammaksi ja hän tunsi vyötärönsä alapuolella myllertävän jännityksen ja kiihkon. Yliluonnollisen sanat olivat todella huumaavat.
Sasuken kasvot olivat jo niin lähellä, että Naruto tunsi tämän lämpimän hengityksen. Vaikka hän miten katsoi tummahiuksista, hän ei nähnyt tässä mitään pahaa. Olivatko kaikki henkiolennot muka pahoja?
"Olethan erilainen?" Naruton kysymys kuulosti enemmänkin anomukselta, kun Sasuke painoi suudelman hänen huulilleen. Vaaleahiuksinen veti syvään henkeä nautinnon vallatessa hänet. Ujosti kokeillen hän liikutti huuliaan koittaen matkia taidokkaan tummahiuksisen liikkeitä. Hän tunsi keveän kosketuksen kaulallaan ja toisen käden lantiollaan.

Hänen ajatuksensa olivat lukkiutuneet pois päältä. Hänen ei tarvinnut enää ajatella. Hänen tarvitsi vain tuntea.

Sasuken vaaleat kädet löysivät tiensä hänen lämpenevälle iholleen paidan alla ja Naruto sihahti suudelmaan tuntiessaan kylmien sormien yllättävän kosketuksen vatsansa herkällä iholla. Hän vetäytyi syvenevästä suudelmasta ja huokaisi nauttien, kun tummahiuksinen suuteli sitä kohtaa aivan hänen korvansa alla. Jokaista ihokaistaletta poltti Sasuken jäljiltä.
Ruskettuneet kädet riisuivat päällä olleen t-paidan hätäisesti ja Naruto katsoi tummiin, himon täyttämiin silmiin. Hän nielaisi palan kurkustaan ennen kuin nojautui suutelemaan jälleen niitä vastustamattomaksi leimattuja huulia.

Leikkisästi näykkien hän huokaillen pyysi Sasukea syventämään suudelmaa ja pian hänen toiveensa täytettiin, kun tummahiuksinen komistus sujautti kielensä nopeasti hänen suuhunsa. Kuuma lihas leikitteli hänen omansa kanssa ja Naruto saattoi kuulla Sasuken ääntelevän nauttien tapahtuvasta. Naruto asetti kätensä henkiolennon olkapäille ja työnsi tätä taaksepäin niin, että kun tämä istui hän saattoi asettua tämän syliin. Puna Naruton kasvoilla syveni, kun hän tunsi yukatan alla odottavan kovuuden.
He erkanivat ottaakseen happea ja hetken tuijottivat toisiaan.
Kumpikaan ei tiennyt miten siihen oli päästy, mutta molempien ajatus oli sama:

Ei sillä väliä.

Naruto ähkäisi yllättyneenä, kun Sasuken käsi painautui hänen nivusiinsa. Vaalea raaja hieroi ja paineli hänen housujensa kohoumaa ja vaaleahiuksinen huokaili jokaiseen nautinnon väreeseen vastaten. Sasuken tummat silmät tutkailivat hänen jokaista äännähdystään, kasvojensa ilmettä ja liikettään.
"Ä-älä tui..jota" vaaleahiuksinen huokaisi nolostuneena silmät puoliksi suljettuina. Hän tunsi Sasuken käsien avaavan hänen shortsiensa sepaluksen napit ja taitavat sormet tökkäsivät boksereiden piilottamaa penistä leikkien.
"Haluan nähdä sinusta kaiken. Olet niin kaunis ja kiihottava, kun huokailet noin" tummahiuksinen puhui vietellen ja hieroi jälleen hänen erektiotaan. Siniset silmät katsoivat mustia anellen ja Naruton suu roikkui avonaisena päästäen jokaisen huokauksen ilmaan.

Sasuke laski oranssien boksereiden vyötärönauhaa saadakseen edes osan kuumasta elimestä ulkoilman kosketukseen. Vaaleahiuksinen inahti hieman tuntiessaan illan kylmyyden. Vaaleat sormet kiertyivät varmaan otteeseen hänen paljastetun erektionsa ympärille ja Sasuken liikkui kokeilevasti. Naruto huokaisi äänekkäästi ja puristi silmänsä umpeen nautinnon riepotellessa häntä. Toki hän oli ennen masturboinut, mutta kun se oli toisen käsi...kokemus oli aivan jostain toisesta maailmasta. Hän tunsi mielihyvää tuottavan käden nopeuttavan tahtiaan aiheuttaen hänen ähkäisevän jälleen hurmiossa.
"Naruto, kosketa minua myös" Sasuken hengästynyt pyyntö raivasi tiensä nautinnon sumun läpi ja vaaleahiuksinen avasi silmänsä. Hän nyökkäsi ja siirsi tummansinistä kangasta sivuun päästäkseen käsiksi jo täysin kovaan erektioon. Tiedostamattaan hän nuolaisi huuliaan nähdessään Sasuken erektion ja kiersi sormensa paksun peniksen ympärille. Sasuken huulien lomasta pääsi nautinnollinen huokaus Naruton aloittaessa liikuttamaan kättään.

Vähitellen heidän hengityksensä alkoivat kiihtyä entisestään ja tahti nopeutua. Naruto tunsi alavatsassaan myrskyävän orgasmin ja hänen polvensa tärisivät jännittyneinä. Huutamatta toistensa nimiä he laukesivat toistensa kosketukseen antaen toisilleen vielä viimeisen, huolimattoman suudelman. Kiireiset huohotukset jäivät sen puun varjoihin, sen illan vangeiksi.

- - - - -

"Naruto! Juna lähtee ihan kohta! Ala tulla!" vaaleahiuksinen nainen huusi nuorelle pojalle. Tämä ei ollut kuulevinaankaan naapurinsa sanoja vaan katsoi tuttua kirsikkapuuta. Hänen huulillaan lepäsi onnellinen hymy, kun hän näki vihreiden lehtien lomassa istuvan Sasuken. Tummahiuksinen vastasi hänen hymyynsä omalla, vakuuttavalla ilmeellä ennen kuin katosi jälleen näkyvistä.
"Tullaan!" Naruto kääntyi juoksemaan naisen luokse, mutta ei unohtanut antaa rakkaalle paikalleen vielä viimeistä katsetta.

Yhteinen aika ei ollut unohdettu.
Niitä kosketuksia ei kukaan voisi päästää mielestään.
Hymy hiljaisesta sopimuksesta.
He näkisivät vielä.
Koska vaaleahiuksinen oli nyt saanut lahjan: turvapaikan
Ja yksinäinen henkiolento oli saanut siunauksen: rakkauden.

- - - - -
A/N: haahahaha tulipas tosi naseva ja siirappinen tuo loppu :''D ja ja....tein yaoi-kohtauksen?! XDDD eeei tästä pitänyt sellasta tulla mut..hups :D sanokaa mitä tykkäsitte! (oon ennenkin yaoita kirjottanu mut en paljoa suomeks ja...tosiaan viime kerrasta on 1,5 vuotta)

Vaadin huomiota ja kommentteja!