Valikko
Kategoriat
Impro
    -Impro 1
    -Impro 2
Crossover
    -Crossover
Paritus (S-K13)
    -hetero
    -poikarakkaus
    -tyttörakkaus
    -muu
Paritus (K13-K15)
    -hetero
    -poikarakkaus
    -tyttörakkaus
    -muu
Muu
    -Kilpailu
    -S-K13
    -K13-K15
    -muu
Ongelmana maailma osa 5. - Anzu-Chan
(Listaa käyttäjän ficit)
Ikäraja: -K13- - Kieli: Suomi - Osia: 1 - Pituus: 2316 sanaa, 15408 merkkiä - Kommentteja: - Julkaistu: 2011-05-13 18:14:15 - Sarja kesken
Kansio: Paritus (S-K13) - poikarakkaus

Hän, joka ei sittenkään unohtanut.

Ikäraja: K13
Minäkertoja: Naruto
Tapahtumapaikka/aika: nimetön miljoonakaupunki, nykyaika
Paritukset: sasunaru
Varoitukset: kiroilua, väkivaltaa :(
Kirjoitettu puhekielellä.

Teaser: ”Ei sun aina tarvitse kantaa kaikkea yksin."

Tarinan osat

Arvostelu
10
Katsottu 1317 kertaa, Ladattu 0 kertaa.
Laajenna teksti
Mitä sitä taas tulikaan luvattua?
Harmaat sadepilvet roikkuivat taivaalla odottaen sopivaa hetkeä viskata vesivarastonsa maahan. Mä talutin pyörää ja poltin tupakkaa tuskin näkemättä eteeni, mulla ei todellakaan ollu kiire perille.
Mitä lähemmäs koulua menin, sitä enemmän mun vatsassa väänsi. Aamuinen sairas ja vaivainen –esitys ei ollu menny läpi, vaan Iruka oli työntäny mulle buranan kurkkuun ja kaulaliinan kaulaan, ja eiku menoksi, sanoi Annie Lennoxi.
Mä kelasin viikonlopun tapahtumia päässäni jo varmaan viidettäkymmenettä kertaa. Sasuke oli pussannu mua. Se tykkäsi musta. Se halusi tehdä musta taas näkyvän, vai miten se oli hienosti sen sanonu.. Mutta mitä se tarkoitti? Seurusteltiiko me nyt? Oliko se mun poikakaveri? Mahdollinen, katotaan-jos-tämä-tästä-alkaa-kehittymään-kaveri? Vai haluaisko se vaan unohtaa koko välikohtauksen, oltais ku mitään ei olis tapahtunu?

Pyöräkatos tuli kohdalle paljon nopeammin ku olisin toivonu. Mä survoin fillarin jo muutenkin täyteen telineeseen ja napsautin lukon kiinni. Koulun piha oli yhtä ruuhkainen ku aina kello kymmentä vaille kahdeksan, ja mua hirvitti mennä sisälle.

Niin mitä sinä itse haluat? Pieni ääni päässäni taisi jäädä ilman vastausta tälläkin kertaa. En mä tienny. Vähän aikaa sitten mä pidin itsestäänselvyytenä, että mä haluaisin poikakaverin, tai jonkun tosi harvinaisuuden tyttökaveriksi. Nyt ku mulle tuotiin tarjottimella kaikki kriteerit täyttävä elämänmakuinen herkkuperse, mä epäröin. Mitä ihmiset siihen sanois? Kaikkien mielestä se ei ollu oikein, kaks poikaa yhdessä. Ei se siitä johtunu ettenkö mä itse tykkäisi Sasukesta, mulla oli ollu koko yö aikaa miettiä jotain vikatikkiä siitä sällistä, mutta en ollu keksiny yhtäkään.
No mitä hemmettiä sä sitten mietit? Sanokaapa se. Mieleen muistui se typerä paniikkikohtaus, jolloin olin syytäny ilmoille varmasti aika ihmeellisen kuuloisia tekosyitä, kuten että mä kuitenkin menettäisin Sasuken ja silleen.. Pelkkä sen ajatteleminenkin hävetti, mutta joka sana oli ollu totta.

Sadepisarat väsyivät odottamaan, ja alkoivat hyppimään pilvistä yksi kerrallaan eväten multa viimeisenkin syyn jäädä seisoskelemaan toimettomana pyörätelineille.

Kaikki oli jo menny luokkaan, ku mä kurkistin ovensuusta. Sasuke oli juttelemassa Inon pulpetin ääreen kerääntyneessä porukassa ikkunoiden lähellä, ja mä yritin hiipiä paikalleni mahdollisimman huomaamattomasti. Se oli kuitenkin yhtä mahdollista ku saada survottua golfpallo kaljapulloon.
”Naruto!” Kiba riemastui, ja loikki mun luo kaikkien tuijottaessa. ”Mitä mies? Melko kamalaan kuntoon olit saanu tuon kananaaman teijän mökkireissulla. Kunnon mustelmat..”
”Joo, sattui pari vahinkoa”, mä heitin, sillä olin täysin kykenemätön keksimään mitään lentävää tai vähemmän lentävää läppää sillä hetkellä. ”Oliko hyvät bileet?”
”Joo ja ei”, mä näin miten sen hymy hyytyi aavistuksen, mutta se korjasi ilmeensä nopeasti takaisin normaaliksi. ”Harmi ku et päässy, ensi kerralla sun on pakko tulla.”
Mä en kerenny kysyä mistä se ’ei’ johtui, kun opettaja marssi sisälle kansiopino sylissä keikkuen. Oppilaat raahautui omille paikoilleen, ja Sasuke istahti mun viereen paripulpettiin. Kylmät väreet sai ihokarvani nousemaan pystyyn.
”Vitsi ku väsytti aamulla”, se sanoi reppuaan penkoen, ihan tavalliseen tapaansa.
”Joo, samoin”, vastasin tyhmällä käheällä äänellä, ihan ku mulla olis ollu vähintäänkin jumalaton kusihätä. Bilsanmaikka aloitti monotonisen yksinpuhelunsa luokan etuosassa, eikä me voitu enää jutella. Onneksi.

Tunnin puolivälissä transsimainen käsiinnojailuni keskeytyi, kun pikkuinen lappu lehahti mun vihon päälle.
Sori se viikonloppuinen. Mä ymmärrän jos oot vihainen.
Mun piti lukea paperi ainakin kolmesti, ennen kuin sisäistin kunnolla sen sanoman. Vilkaisin Sasukea, joka ei ollut huomaavinaan, ja tartuin kynään.
Älä huoli. Kaikki okei?
Se luki viestin ja silminnähden rentoutui hengittäen syvään. Itsellekkin tuli heti parempi olo. Ehkä mun pitäis uskaltaa vaan leikkiä mukana, ties kuinka mukavaa tästä vielä tulis. Sasuke nyökkäsi mulle hymyillen, ja mä kurottauduin piirtämään sen vihon reunaan pienen sydämen. Mun oma kananaamani.

--

No ei ihme, että Kiballa oli ollu hankalaa hymyillä aamulla. Mä sain kuulla, että se sen tyttökaveri oli päättäny hypätä vieraaseen syliin ja kuluttaa lakanoita naapuriluokan rokkaripojan kanssa… Kiban omassa sängyssä. Voi että olis ilkeetä mennä sen eteen ja todeta yksinkertaisesti ’Mitä mä sanoin?’. Tai en sanonu, ajattelin vaan, ja jälleen kerran mun arvaukset osui oikeaan. Mutta niin.. Niiden ero ei sinänsä hetkauttanu mua mihinkään suuntaan, mutta se, että joku saa tarkoituksella Kiban niin surulliseksi otti lievästi sanottuna päähän.

Sasuken piti jäädä huhkimaan vielä ylimääräiselle liikuntatunnille, joten mä poljin kohti kotia sateen kastelemalla asfaltilla. Synkät pilvet roikkui pilvenpiirtäjien yläpuolella sen näköisinä, kuin eivät osaisi päättää roiskisivatko vettä vielä vähän, vai oliko äskeisessä ollut tarpeeksi yhdelle kaupungille. Ipod lauloi Gazeten uusinta lättyä mun kääntyessä viimeiselle oikoreitille, mutta silloin jouduin lyömään jarrut pohjaan.
Keskellä kujaa seisoi porukkaa. Mun sydän jätti lyönnin välistä tajutessani ketä ne oli.

”Kato terve!” Inaba huudahti yllättyneenä. ”Sua me odoteltiinkin, muisteltiin että asut tässä ihan lähellä.”
Mulla ei ollu aikaa edes hypätä pois pyörän selästä, kun kaksi korstoa tarttui mua käsivarsista ja rahasi peremmälle. Mä koitin rimpuilla irti, mutta olin kiikissä kuin kala verkossa. Helvetin helvetti.. Päässä kummitteli viimekerta, jolloin olin muka soittanut poliisit niiden kimppuun, ja totta kai: nehän uhkasi kostaa kahta kauheammin.
”Mitä Inaba?” kysyin mahdollisimman röyhkeään äänensävyyn. ”Sullekkin on taas pulla maistunu.”
Pojan silmät kaventuivat viiruiksi, mä tiesin että lihavuus oli sille arka aihe. Se sylkäisi maahan ja kiskoi napit mun korvista ja soittimen taskusta, mun hienot uudet vehkeet, jotka olin saanu Irukalta synttärilahjaksi vasta viime syksynä. Mä yritin riuhtaista itseäni irti, ne oli turhan arvokkaat sen limaniskapaskiaisen pideltäviksi.
”Hyvännäköinen kone”, Inaba nauroi, ja venytti kuulokkeiden johtoa niin kauan että se napsahti poikki.
”Älä viitti”, mä kähähdin, mutta mitäpä se auttoi. Soitin lensi päin betonista seinää osien kilistessä asfaltille. Mun kallis kymmenen gigan aarteeni tuhannen palasina.
Silloin mulla naksahti.

”Voi vittu saatana!! Mikä vittu sua vaivaa, voi perkeleen kusimuna! Sun ei olis pitäny tehä tuota!” Mä olisin antanu mitä vaan että olisin päässy lyömään sitä jätkää! Mä halusin vaan satuttaa sitä mahdollisimman pahasti! Mutta ei, kaksi gorillaa roikkui mun käsivarsissa pidellen mua aloillaan vaikka kuinka riehuin. Sitähän ne just halusi, ne halusi nöyryyttää mua, katsella ku mä suutuin ja kiroilin niille. Yleensä mä pidin suuni kiinni, enkä suonu niille sitä iloa, mutta nyt ne oli menny liian pitkälle.

Inaba katto mua hymyillen tyytyväisenä, kunnes tarttu mua lujasti leuasta. Mä mulkoilin sitä hieman hengästyneenä niin rumasti kuin vain osasin.
”Sun naama tässä vaivaa, ei muuta”, se sanoi hiljaa ja vinkkasi kätyrinsä lähemmäs. ”Me opetetaan sut olemaan kutsumatta jepareita silloin ku meillä on bileet menossa. Ja sen läksyn sä kans tulet muistamaan.”

Kaikenlaisia värejä sitä ihminen näkeekään, kun rautatanko iskeytyy vauhdilla päin näköä.

--

Ulko-ovi sulkeutui loksahtaen, ja mä kumarruin ähkäisten ottamaan kenkiä jalasta. Olohuoneesta kuului television ääntä, Iruka oli siis jo tullut kotiin. Voi ei.. Mä vedin huppua syvemmälle päähän, ja lähdin nilkuttamaan kohti kylppäriä.
”Terve, riiviö” Iruka sanoi iloisesti, mutta sen naama venähti mun tullessa näköetäisyydelle. ”Mitä helkkaria sulle on sattunu?”
”Moi”, mä mutisin välttelevästi, ja yritin livahtaa vessan lukon taakse sen ulottumattomiin, mutta Iruka oli nopeampi.
”Ei kamala.. Nyt kerrot, mitä sulle on poika tapahtunu?” Ponnaripää kiskoi hupun mun päästä ja tuijotti kauhistuneena varmaan aika kamalalta näyttävää naamatauluani. Kyllä mä tiesin. Huulet halki, nokka veressä, silmäkulmat varmaan monesta kohtaa auki ja vielä kaikki ruhjeet ja mustelmat, jotka tuli asfaltin hieraistessa ikävästi iholta. Puhumattakaan muusta kropasta. Mä olin liian voimaton laittamaan vastaan sen käännellessä mun päätä nähdäkseen paremmin. Joka paikkaan sattui ja päässä keikkui ku viikinkilaivassa.

”Mä kaaduin..” sanoin hiljaa kun se oli taluttanu mut vessanpöntölle istumaan.
”Älä valehtele”, Iruka sähähti kaivaessaan kaappeja. ”Oletko sä ollu tappelussa?”
”Eiku mä kaaduin.. Pyörällä.”
Se pudisteli päätään ja alkoi pyyhkimään mun kasvoja kostealla pyyhkeellä.
”Vaikka pyörälläkin, et sinä saa itseäsi tuollaiseen kuntoon pelkällä kaatumisella.”
Hetken oli hiljaista. Mä tuijotin Irukan kasvoja kuitenkaan näkemättä niitä samalla kun se pyyhki ja putsasi mun haavoja varovaisesti. Kylppärin loisteputki tuntui kirkkaammalta kuin ennen, ja se häikäisi mun silmiä.

”Saanko mä uudet kuulokkeet?” mä kuiskasin.
”Mitä..? Kuulokkeet?”
”Joo. Ne meni rikki.”
Iruka oli jo sanomassa jotakin, mutta hillitsi sitten kielensä ja huokaisi raskaasti. Se tarttui mua olkapäistä ja katsoi anovasti suoraan silmiin.
”Totta kai sinä saat uudet kuulokkeet. Mutta lapsi-rakas.. Sä tiedät, että voit kertoa mulle mitä vaan”, se piti hetken tauon, ennen ku kysyi sydäntäsärkevästi: ”Kiusataanko sinua koulussa?”

Mä yritin purra huultani, mutta pala kurkussa tuntui paisuvan yhtäkkiä ku ilmapallo. Kuinka helppoa se olisi. Siihen tarvittiin vain yksi ainoa sana, yksi ainoa nimi, ja kaikki saattaisi olla kohta paremmin.
”Mä.. Mä kaaduin pyörällä”, sanoin kyyneleen kirvellessä aukinaisella haavalla. ”Ja kuulokkeet hajosi, soitin vielä toimii.”
Iruka katsoi mua niin murtuneena, että se olis voinu itsekkin alkaa ihan just tillittää. Se kuitenkin mutisi jotain raukkaparkaa tai vastaavaa, ja kurottautui halaamaan mua lujasti. En mä tiijä uskoiko se, tuskin kuitenkaan. Mä puristin polviani ja niiskutin itkua vähemmäksi.
”Ei sun aina tarvitse kantaa kaikkea yksin”, Iruka sanoi hiljaa mun niskaan. Miten väärässä se olikaan. Kuka muu tätä soppaa nimeltään ’Naruton elämä’ sitten selvittelisi, jos ei päähenkilö itse? Siihen ei tarvittu ketään muuta, varsinkaan Irukaa, jolla oli tarpeeksi päänvaivaa jo kaikessa muussa mahdollisessa. Mun oli selvittävä tästä itse.

Mun naaman ollessa viimein hyväksyttävän puhdas ja haavat sievästi paketissa, Iruka näytti muistavan jotain.
”Jos se yhtään lohduttaa, niin sulle tuli postia.”
”Postia?”
Mikähän kirjastokirja mulla oli nyt jääny palauttamatta.
”Jaa-a, lähettäjää en tiedä, mutta kirje näytti olevan leimattu San Franciscossa, Amerikassa.”
Uutinen iski lujempaa, kuin yksikään Inaban tai sen kavereiden nyrkiniskuista. Mä nousin, ja juoksin niin nopeasti kuin kipeillä koivillani pystyin kohti makuuhuonetta. Ei voinut olla.. Julmaa pilaa, jos se ei olisikaan totta.
Vaalea kirjekuori lepäsi mun vihreällä päiväpeitolla viattoman näköisenä, ku mä kinkkasin sängynreunalle istumaan. Päässä surisi, ja hetken mä vaan tuijotin kuorta uskomatta silmiäni. Mun nimi oli kirjoitettu viivoille siistillä koukeroisella käsialalla, joka ei voinu kuulua ku yhdelle henkilölle tässä maailmassa. Mä tartuin läpyskään ja revin sen tärisevin sormin auki.

Hei Naruto!

Ihan aluksi pyydän anteeksi, etten ole kirjoittanut sinulle aiemmin. Kotiutumisessa on ollut vähän hässäkkää, sillä setäni taloon tuli yllättäen putkiremontti, ja asun siis sen aikaa kampuksella vuokralla. Ei se minua haittaa, kämppäkaverit vaikuttavat mukavilta ja ymmärtäväisiltä. Vaikkakin heillä on ajoittain vähän outo huumorintaju…

Mitä sinulle kuluu? Toivottavasti hyvää. Täällä on ihan mukavaa, olen saanut jo muutaman uuden kaverin ja koulu vaikuttaa mahtavalta! Opettaja kehui maalauksiani, mutta omasta mielestäni en ole sen parempi kuin muutkaan kurssilaiset. Kaikki ovat niin taitavia, minun on oltava ahkera päästäkseni heidän tasolleen. Toivota minulle onnea.

Sitten asia, joka on vaivannut minua lähdöstäni saakka. Unohdin kiittää sinua kaikesta. Unohdin sanoa, kuinka onnekas olin, kun minulla oli niin hieno ystävä kuin sinä. Unohdin kertoa, että elämäni ilman sinua olisi ollut kuin yö ilman tähtitaivasta, kuin kesäpäivä ilman jäätelöä. Toivottavasti tapaamme, kun tulen takaisin sille puolelle maapalloa. Siihen asti, ajattelen sinua päivittäin.

Rakkain terveisin,
Sai


Mä laskin kirjeen sängylle ja kaivoin kuoren lopun sisällön ulos. Toinen oli kortti, jossa oli kuva San Franciscon öisestä siluetista suurine valaistuine siltoineen. Sen taakse ei oltu kirjoitettu mitään. Seuraava oli tavallinen valkoinen paperiarkki, ainakin niin mä aluksi luulin. Taiteltuani sen auki, mä en voinu olla henkäisemättä ääneen.
Se oli piirustus.
Tummalla lyijykynällä tehty luonnosmainen kuva.

Ja se esitti.. meitä.

Mä olin niin liikuttunu, että huomasin täriseväni. Jo pelkästään kirje oli saanu mun sydämen hakkaamaan niin kipeää, että uusi kyyneltulva ei ollu kaukana ja nyt vielä tämä. Se oli ihana.
Kuvassa Sai oli kietonu toisen kätensä mun harteille, samoin ku mäkin sen olkapäälle. Me katsottiin kuvitteelliseen kameraan ja naurettiin. Sai oli piirtäny mulle hymykuopat, ne, mistä se aina mulle vitsaili.
Yks kuoppa, jos juttu oli semihyvä. Kaks, ku riemulla ei ollu rajaa.
Voi Sai. Mä luulin, että se olis unohtanu mut. Onnellinen hymy tuntui jumittuneen mun kasvoille, ja mun oli pakko lukea kirje uudestaan.
Siihen asti, ajattelen sinua päivittäin.

Eikä missään tietenkään osoitetta, johon voisi mahdollisesti vastata. Miten tyypillistä.
Mä taittelin kuvan suoraksi ja niittasin nastoilla seinälle sängyn viereen rojahtaen sitten mahalleni tuijottamaan sitä. Miten voikaan tulla niin pienestä asiasta niin onnelliseksi? Pari hassua sanaa ja paperinpala. Se riitti pelastamaan mun päivän, mikään ei enää yksinkertaisesti pystyny lannistamaan mua.
Haavat kyllä paranis.
Muistot vaan jäis.

Sai. Niin minäkin sinua.


************

Aaghpfftfs.. Olipa taas ikävä osa. D: Seuraavassa tulee ihan varmasti jotain riemukkaampaa, odottakaahan vain. *evil grin*
Irukasta tuli hoivamamma, jotenki tosi sopiva rooli sille.

Ja Inaba on ärsyttävin OC ikinä. 8(

Sorge tässä muuten kesti, koulu ja jääkiekon MM on onnistuneet pitämään mut suhteellisen kiireisenä. x) Ja lauantaina on euroviisutki! Jes! Harmi vaan ku Norja ei päässy jatkoon.. : /

No nii ja nyt teidän vuoro! Laittakaapa sanallista tulemaan! <3 Kiitoooos.

Kommentit (Lataa vanhempia)
Fuyu - 2011-05-13 18:38:47
tässä käytiin taas kaikki mahdolliset tunneskaalat läpi :D edelleen rakastan tätä sun tapaa kirjottaa ja kuvailua ja voi Sai<3 on se ihana, mut Sasuke on silti ihanampi :'D eniten tykkään näistä sun sanavalinnoista kuten kananaama XD tuo hyvää keveyttä näin raskasteemaiseen tekstiin, jolloin tästä ei tuu liian rankkaa luettavaa :)
minä mitään kirjotusvirheitä ikinä näe joten 5 pistettä!

horaaneko - 2011-05-13 19:03:11
Aaaaawsaaaawsaaaawsaaaaws mä sitte rakastan Saita<3 <3 <3 <3 >w< Se on Naruton oma pieni pelastava aurinko.<3 :_D Rupesin melkein itekki poraa mutten ihan sittenkää kun enemmän vaan hymyilytti loppua lukiessa<3 ^^
Ja kiitos inspiraatiosta, nyt mä jaksan kirjottaa SaiNaru -oneshottini loppuun<3 >D
Mut joo, uskoisin että Sasuke ja Naruto päätyy yhteen, mutta ei se haittaa, kun teet Saskesta niin kivan tässä - niinku jo sanoinkin. :3
Mahtavasta osasta mahtava vitonen<3 Ja mottaahan Inabaa mun puolesta oikein kunnolla. D:<
Ps: Iruka on ihana<3 ^^

<(0w0)>
/______\ Horaa kuittaa!

Miruyuka - 2011-05-13 19:34:25
oli aivan ihana,rupesin kyynelehtimään lopussa! ^^ <3
5 pistettä!

Why - 2011-05-13 23:03:41
Awawawaaah, kiitosta ihanasta osasta <3
Joo ja kiva että teet Sassestakin sellasen kivan eikä sellasta wnb. emojätkää niinku aika monessa muussa ficissä. Ehkä voisin sittenkin syventyä tähänkin paritukseen paremmin (ehkä...).
Ihana tuo Sain kirje (saispa itekkin tuollasia o(^w^)o) oli todella ihana :D Jälleen kerran mahtavat sanavalinnat ja kivat yksityiskohdat saivat lukemaan tätä oikein mielenkiinnolla, vaikka taustalta kuuluukin jääkiekon pauhua täysillä.
Iruka on niin mukava kun se on vaan niin huolehtiva. Ihana sellanen isäpappa. ;D Joo ja Inaban saat kyllä jossain vaiheessa pistää tilille tekosistaan, ilkee jätkä.
Kiitos siis tästä, anteeksi etten viime osaa jaksanut kommata (luin kyllä ja pidin siitäkin todella paljon).

Haha, tässä kohtaa kommenttia Suomi teki toisen maalin ;D Kaksi nolla haahaa.

Joo mutta mutta saat vitosen. :DD

Violetu - 2011-05-14 00:51:01
Minua oikeasti hemmotellaan tänään, kun kaikki jatkuu^^
Ja sitten osaan... *tukkikaa korvanne*

AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!
SAI♥ *loputtomiin sydämiä* Jotenkin tuo alkuvihjaus jo laittoi hälytyskellot soimaan, että Saista kuuluu jotain<3
Yyh, kuten Fuyu jo mainitsi, kaikki tunteet todellakin käytiin läpi tässä osassa ja se on yksinomaan mahtava juttu varsinkin, kun lopusta kuitenkin jäi hyvä fiilis^^ Naruton kaikkiin tunteisiin on lukijana helppo eläytyä ja empatiat herää väkisinkin sillon, kun pojulle sattuu kurjuuksia<3
Ja ah, tätä käyttämäsi kielen rikkautta :)

Itsumolintu - 2011-05-14 10:47:39
Ihana sai<3  tosi ihanainen osa, ja irukalle sopii jotenkin toi huolestuneen vanhemman rooli xD

Sivut © Fador ja kumppanit, Sisältö © käyttäjät. fador [ät] iki.fi saa yhteyttä.
Joitakin ikoneita otettu osoitteesta http://wefunction.com/2008/07/function-free-icon-set.
Rekisteriseloste