Tämä oli taas niitä hetkiä, kun mä toivoin että mulla olis ollu digikamera mukana. Sasuke katto mua niin tyrmistyneen näköisenä, että ilmeen ikuistus olis varmana valittu vuoden luontokuvaksi vielä kolmena seuraavanakin talvena peräkkäin.
”Mitä sun naamalle on sattunu?” se kähähti.
”Et kuule usko, mä olin ajamassa pyörällä ja ku oli satanu ja kaikkea nii..” mä aloitin omasta mielestäni jopa ihan vakuuttavasti, mutta Sasuke vaiensi mut yhdellä kädenliikkeellä.
”Just. Kaaduit pyörällä? Laskit portaat alas? Sano vielä että jäit rekan alle, nii mä kerron että Elvis Presley kävi meillä eilen jakamassa raamattuja ja ilmaista pizzaa.”
Aha.
Mä katsoin kelloa ja kirosin, että olin tullut kouluun kymmenen minuuttia normaalia aiemmin. Nyt mä olin ansassa poikien vessojen ovella, koska kuinka ollakaan, Sasuke oli kävellyt siellä vastaan. Ensin olin hyppinyt onnesta, nyt se yksinomaan kadutti.
”No kerroppa sinä sitten mitä mulle on eilen tapahtunu?” mä sanoin äkäisesti ja puhalsin otsahiuksia silmiltä. ”Näytät kerran tietävän niin tarkkaan.”
”Norppa hei, sulla on yks.. kaks.. neljä laastaria naamassa ja musta silmä, ja sä väität että sä liukastuit? Mä olen ottanut harrastuksen puolesta sen verran paljo turpiin elämäni aikana, että kyllä mä huomaan jos joku tekee samoin.”

Sasuke odotti mun jatkavan, mutta mä pysyin hiljaa. Tuijotin vaan sen mustan paidan kaula-aukosta pilkottavia solisluita.
”Kuka sut hakkasi?”
”Ei kukaan.”
”Naruto, kuka sut hakkasi?”
”No ei kukaan. Usko, mä kaaduin.”
”Jos sä et itse kerro, mä voin lähteä tekemään galluppia tuonne käytävän puolelle. Kyllä joku varmasti tietää jotain asiasta”, se uhosi ja kääntyi kohti portaita. Mä jäin tuijottamaan sen perään tyrmistyneenä. No ei tasan mene jos se on musta kiinni!

”Anna olla, ei oo väliä!” mä kähisin sen korvaan roikkuessani sen käsivarressa. Ihan ku mä olisinki pystyny estämään sitä etenemästä pelkällä elonpainollani.
”Ihan oikeesti hei!”
”Kiba!” Sasuke huusi nähtyään luokan oven edessä tuttua porukkaa ja mä kirkaisin sisäisesti. ”Tuutko käymään.. uff!”
Mä kiskaisin sitä hupusta niin lujaa ku jaksoin ja heivasin kulman taakse vasten seinää.
”Okei okei!” mä huohotin naama valkoisena.”Tiesitkö että sä oot aika vittumainen tällä hetkellä?”
Sasuke katsoi mua toinen kulmakarva odottavasti koholla.
”Mä haluan nimen”, se totesi ilmeettömästi.
”Mihin sä sitä edes tarvit?”
Se teki eleen lähteäkseen takaisin käytävään, jolloin mä painoin sen rinnuksista takaisin seinään.
”Yhdellä ehdolla. Mä sanon sulle nimen, MUTTA sä et tee asialle mitään, onko selvä?” Mulla alkoi olemaan vaihtoehdot vähissä, joten huokaisin ja päästin irti sen paidasta. ”Inaba.”
”Inab-”, se toisti, mutta mä läiskäisin käden sen suulle.
”Ei niin lujaa, ääliö! Mutta nyt muista mitä mä sanoin. Sun ei pidä puuttua siihen.”
Sasuke katto mua ilmeettömästi, ja hipaisi nopeasti poskesta.
”Älä huoli, en puutu”, se sanoi ja hymyili heti paljon rennommin. Mä en oikein tienny uskoakko sitä vai ei, mutta mitä se vois loppujen lopuksi tehdä? Korkeintaan vähän kovistella, ei se mitään vanhempainiltaa alkais kuitenkaan järjestään..
Toivottavasti.

--

Melkein kolme viikkoa kerkesi kulua, kun Kiba päätti koeviikon päätteeksi yllättää kaikki iloisesti.
”Bileet meillä illalla! Tuokaa kaverit kans!” se huusi viimeisen tunnin päätteeksi saaden palkaksi ilohuutoja ja aplodeja.
”Onko minutkin kutsuttu?” Kakashi kysyi opettajanpöydän takaa iloisesti hymyillen, ja Kiba vilkaisi mua hieman hämillään. Se ei ollu tottunu hissanmaikan huonoon läppään, joka kuulosti aina siltä ku se olis ihan tosissaan. Mulla sen sijaan oli pokassa pitelemistä.
”Tuota, jos pidetään se yläikäraja ihan inhimillisissä rajoissa”, se sanoi anteeksipyytävästi hymyillen, jolloin Kakashi naurahti.
”Pidetään tuo mielessä sitten kurssiarvosanoja miettiessä. Hauskaa viikonloppua!”
Mä talutin pöllämystyneennäköisen Kiban käsivarresta ulos, oli se sentään vielä aloittelija näissä hommissa.
”Oliko se tosissaan?” se vaahtosi mulle ihan oikeasti järkyttyneenä.
”No ei ollu! Tommonen se vaan on”, mä rauhoittelin. ”Siihen pitää tottua.”

Mä päätin suunnata kaapille viemään turhat kirjat talteen, kun puolimatkassa sinne huomasin iloisen yllätyksen.
”Gaara!” mä huudahdin, ja ilmoitustaulua lukenut poika käänsi katseensa mun juostessa sen luo. ”Miten menee?”
”Ihan hyvin. Koeviikko on vihdoin ohi..” Se hymyili aavistuksen, ja näytti ihan nökönenämenninkäiseltä. Varsinki, ku sillä oli päällä hassu ruskea ponchomainen kapistus ja jalassa eriväriset kumisaappaat. Mua hymyilytti, mutta ei pahassa mielessä, sillä vaikka tyyli oli huvittava, se oli sen ikioma.
Me juteltiin hetki menneistä kokeista ja haukuttiin tietyt opettajat lyttyyn liian vaikeilla kokeillaan, kunnes mulla sytytti.
”Hei, onko sulla mitään tekemistä illalla?”
Se katto mua hetken vähän varuillaan, näpräsi unisiepparin näköistä kaulakoruaan mietteliäänä.

”Ei oikeastaan. Miten niin?”
”Kiballa, mun yhellä kaverilla siis, on bileet. Ajattelin vain että jos sä haluaisit tulla, mä olen menossa myös.”
”Tuota.. Se olisi mukavaa”, se sanoi selvästi otettuna kutsusta. ”Mun pitää vielä vähän kattoa, mutta tulen jos kerkeän.”
”Loistavaa!” Mä neuvoin missä Kiban kartano sijaitsi, ja olin jo lähdössä kun Gaara kysyi kuin olisi juuri muistanut asian:
”Kuulitko jo, että Inaba on joutunut sairaalaan?”
Mä pysähdyin ku seinään ja käännyin takaisin. Mitä? Inaba..?
”Miksi?” mun suusta pääsi. ”Joutuiko se kolariin?”
”En tiiä tarkkaan, mutta kuulin sen saaneen selkäänsä joltain paikalliselta jengiltä. Varmaan menivät uhittelemaan isommilleen ja huonosti kävi.”
Se virnisti vahingoniloisena, pikku pirulainen lampaan vaatteissa. Mutta ihan tosi, olihan se jo aikakin. Mä toivoin että Inaba oppis tästä jotain, ku kerranki, kerranki se sai olla ottavana osapuolena selkäsaunassa. Niin julmalta kuin se kuulostaakin, mä olin uutisesta hyvinkin mielissäni.

--

Musiikin jumputus kuului pihalle asti. Minä, Sasuke, Gaara, Kankuro ja vielä joku kaapinkokoinen poika thaikkujoukkueesta käveltiin pihatietä pitkin muutaman iltatähden jo täplittäessä taivasta. Kiban talo, jos sitä voisi loukkaamatta taloksi kutsua, oli yhtä pramea kuin muistinkin suurine pariovineen, kolmine kerroksineen ja puutarhoineen. Ainoastaan eläimen muotoon leikatut pensaat puuttuivat.

”Ai moi! Tervetuloa!” Kiba toivotti meidän soitettua ovikelloa. ”Mä jo ajattelin että te jätätte välistä!”
”Ei mistään hinnasta. Me tuotiin muutama kaveri mukana, kuten taisit käskeä?” Sasuke sanoi nyökäten Kankuroon ja muihin. ”Tässä on Kankuro ja Haruma mun joukkueesta, ja Gaaran varmaan tiesitkin. Se on meidän koulun juniori.”
”Sekaan vaan, sekaan vaan. Kiva ku tulitte”, Kiba nauroi jo selvästi pienissä sievissä, ja me tunkeuduttiin sisälle. Kankuro tuli viimeisenä. Se näytti tosi hyvältä ruskea tukka sotkuisena ja sopivan tiukka paita päällä korostamassa jänteviä hartioita. Kiba-raukka jäi armotta toiseksi, vaikka olinkin pitänyt sitä aina ihan rotevana jätkänä.
”Niin sinäkö olet Kiba, illan isäntä?” Kankuro kysyi, ja vasta silloin Kiba näytti kunnolla huomaavan koko vieraan. Mä en ollu ikinä nähny sen menevän niin lukkoon ku se nyt meni, tuijotti vaan suu raollaan edessään olevaa poikaa ku lapsi aamuohjelmia.
”Joo”, se viimein sai sanottua.
”Meillä on vähän tuomisia, sipsiä ja sellaista”, Kankuro jatkoi kohottaen kädessään olevaa muovipussia. ”Ja olisi myös kiva tietää, missä suunnassa on jääkaappi.”
”Joo”, Kiba sanoi taas, ja otti pussin irrottamatta katsettaan Kankuron kasvoista. ”Mä näytän..”
Me vilkaistiin Sasuken kanssa toisiamme uskomatta silmiämme. Miten muka Kibalta, joka aina oli niin itsevarma ja riehakas, vedettiin yhtäkkiä jalat noin täydellisesti alta? Mun mieleen piirtyi väkisinkin astetta tuhmempi kuva niistä kahdesta keskenään jossain liikuntahallin välinevarastossa, mutta onneksi Sasuke kiskaisi mut takaisin todellisuuteen kysymällä omia juomiaan mun repusta.

--

Kello lähestyi kahta yöllä, ja meininki oli edelleen riehakas. Me istuttiin Sasuken, Gaaran ja Shikamarun kanssa suurella sohvalla ja naurettiin hyvän musiikin jumputtaessa taustalla. Muutamat tytöt oli käyneet hakemassa Sasukea tanssimaan, mutta se oli kieltäytyny kuunniasta. Se istu ennemmin mun kans.
Niin yksinkertaiselta kuin se kuulostikin, mikään ei ollut itsestäänselvää. Kuin sanattoman sopimuksen voimasta me ei haluttu näyttää muille, että meillä olisi jotain meneillään. Sasuke istui mun vieressä, muttei liian lähellä. Me katsottiin toisia silmiin, mutta ei liian pitkään. Kaikki oli tarkkaa ja laskelmoitua, ja mua alkoi pikkuhiljaa tympiä. Varsinkin, kun mä olisin vaan halunnut hypätä sen pojan syliin, sotkea nuo niin muka laitetut mustat hiukset ja pussata se pilalle.
Mutta ei, mä en voinu edes kunnolla koskea siihen. Hemmetti se otti lujille.

”Milloin uima-allasosasto avataan?” mä utelin Kiban tullessa paikalle. Se oli ihan hengästyny jorattuaan viimeiset 20 minsaa tavaravapaaksi raivatulla tanssilattialla, ja se hörppäsi boolia ennen kuin vastasi.
”Ei sitä avata tänään, joku kiliaivo oli viimeksi särkenyt viinipullon kylmäaltaaseen nii sain kivat haukut porukoiden tultua kotiin. Sori nyt vaan.”
”Onko tosi? Mäkö niin odotin, että pääsen taas vähän polskimaan”, Shikamaru älähti, mutta Kiba katsoi sitä kulmien alta pirullisesti.
”Jos sää jotaki odotit nii Temarin näkemistä bikineissä.”
Mä remahdin nauramaan ponnaripään hymyillessä viattomasti. Kaikki tiesi sen olleen ihastunu siihen tyttöön jo syksystä asti, mutta se ei vaan jaksanu tehdä asialle mitään. Vissiin se odotti Temarin kävelevän itse sen luokse ja loppu olisi historiaa. Oma talo, neliveto Ooppeli, kultainennoutaja ja kolme mukulaa, yöt täynnä Temaria Victoria’s Secretin uusimmissa. Tarjoilija, olen valmis tilaamaan kiitos.

”Mitäs täällä?” Kankuro saapui paikalle laskien kätensä Kiban olkapäälle, jolloin koirapoika nytkähti kuin joku olisi tökänny sitä neulalla selkään. ”Tosi hyvää boolia.”
Kiba teki superyllärin ja sanoi ”Joo.”
Ootko sä valinnu tän illan musiikin? Joo. Nii harrastikko sää jalkapalloa. Joo. Voisitko sää jo tajuta, että mä yritän päästä sun housuihin? Joo.
Mä kulautin lasini tyhjäksi ja käännyin Gaaran puoleen.
”Haittaako jos mä poistun hetkeksi?”
”Öh, ei haittaa”, punapää vastasi hieman hämillään. ”Vessaanko?”
”En vielä tiijä.”
Totta puhuen mulla teki mieli mennä uimaan. Mä nousin, ja huomasin istualtaan juomisen olevan katalampaa kuin muistinkaan ja sanoin vuorostani Sasukelle: ”Sä tulet mukaan.”
”Miksi?”
Enrique vastasi mun puolesta. Please excuse me I don’t mean to be rude, but tonight I’m loving you.

”Tuu, tuu nyt”, mä kihisin riepottaen Sasukea kädestä kohti alakertaan vieviä portaita. Siellä ei ollut enää ketään, kaikki näytti kerrankin uskoneen Kiban kiellot. Mulla oli niin hyvä fiilis ihan kaikesta sillä hetkellä, että mä halusin tehdä jotain.. repäisevää.
Uima-altaan vesi heijasti kiemurtelevia kuviota hämärästivalaistun huoneen kattoon, kun me seisahduttiin ovelle hieman hengästyneinä. Tummat kaakelit ja puiset penkit teki paikasta oikein kodikkaan, ja mä kuvittelin mielessäni satoja punaisia kynttilöitä palamaan ympäri altaan reunoja. Naurakaa vaan, mutta sisimmässäni mä olin toivoton romantikko.
”Noh, uimaanko meinasit?” Sasuke kysyi, ja sen ääni kaikui seinistä. ”Vai mitä sulla oli mielessä?”
Mä katsahdin sitä viekottelevasti hymyillen, kunnes yhtäkkiä tarrasin sen paidanrinnuksiin ja iskin vasten kylmää kaakeliseinää. Sitä nauratti, ja mä vein naamani niin lähelle sen kasvoja että tunsin pienen tuulahduksen joka kerta ku se hengitti ulos.

”Nyt sä voit sanoa sen”, mä kuiskasin sen huulille ja katsoin sitä silmiin. Voi luoja se näytti hyvältä..
”Sanoa minkä?”
”Sen, mikä sun piti silloin mökillä sanoa. Kyllä sä muistat.”
”Oletko aivan varma?” Sasuke sanoi hymyillen pirullisesti.
Mä riuhtaisin sitä pikkuisen irti seinästä ja takaisin, jolloin sen hiukset heilahti silmille. Joku sivullinen olis varmaan luullu, että mä pahoinpitelin sitä, mutta seurauksen nähdessään olis muuttanu mieltään. Sasuke katto mua nälkäisemmin ku koskaan suu pikkuisen raollaan, ja mä painauduin tyytyväisenä ihan sen iholle kiinni.

”Sano se”, mä murmelsin. Hetken se odotti, mutta sitte sanat ryöpsähti sen suusta yhtenä tulvana.
”Naruto, mä rakastan sua! Mä rakastan sua, mä rakastan sua, mä rakast..”
Sanaryöppy katkesi kuin seinään mun painaessa huuleni lujasti sen huulille, ja kuulin Truly Madly Deeplyn räjähtävän soimaan mun päässä. Sasuke, älä ikinä lähde mun luota pois, mä en osaa elää ilman sua. En tiedä miten se tapahtui, mulla ei oikeasti ole mitään hajua, mutta helvetti: minäkin taidan rakastaa sinua.
Mä ahmin sen huulia ja tunsin sen käsien valetavan mun käsivarsilla. Kyltymätön, ah, niin märkä ja tulinen, mutta samalla hellä. Mä hymähdin sen suuhun, tää oli just sitä mistä mä, ja suurin osa teistä oli nähny päiväunia heräten typerä virne naamalla. Myöntäkää pois.

Sasuke tarrasi kiinni olkapäistäni, ja kiepautti vuorostaan mut vasten seinää. Pää kolahti, mutta mä en tuntenu kipua, upotin vaan sormeni sen hiuksiin tukistaen sitä pienesti. Tai ehkä vähän vähemmän pienesti. Mä huokailin ääneen kohti taivasta kuuman kielen temppuillessa mun leukapielestä kaulalle, sen imaistessa maamerkkinsä mun iholle. Tunsin kömpelöt kädet takamuksellani sen painaessa mua itseään vasten, ja silloin mä havahduin tuntiessani jotain uutta.

”Helvetti sä oot kovana!” mä naurahdin ja venytin sen poskea ku pikkulapselta. Sasuke katto mua hengästyneenä hieman syyttävästi.
”No sori, mutta sä nyt satut olemaan aika haluttava tänään.”
Mä olin imarreltu, ja suukotin sen ylähuulta kiitokseksi.
”Sitten on aika vähän.. viilentyä!”
Se vaati mun koko elonpainon, mutta mä sain tönäistyä meidät irti seinästä niin suurella voimalla että heitin Sasuken kirkkaaseen uima-altaaseen veden roiskahtaessa korkealle ilmaan.
”Voi helvetti!! Voi saamari sun kanssas!” se kirosi noustuaan pinnalle tukka silmillä, mutta mä tiesin ettei se ollu oikeasti vihanen. Mä ulvoin naurusta sen kauhoessa vettä pysyäkseen pinnalla, ei että mä osasin joskus olla pirullinen!
”Mitä me nyt selitetään, häh? Kiba sanoi ettei tänne saa tulla! Ei jeesus taas, voi vitun kulopää..”

Mä otin vauhtia ja hyppäsin pommilla sekaan. Vesi oli viileää ja tuntui hyvältä iholla kun mä räpiköin sinne, missä jalat ylsi pohjaan. Löysä t-paita leijui aavemaisesti mun päällä, kuin suuri oranssi meduusa.
”Ei selitetä mitään”, mä sanoin Sasuken tullessa vierelle. Kiemurtelevat valokäärmeet tanssi nyt sen kasvoilla, kun mä kiedoin käteni sen ympärille. ”Ei tämä sille kuulu.”
Vesipisarat tippasi meidän nenistä ja märät hiukset liimautu poskiin. Sasuke ilmeisesti antoi kaikki syntini anteeksi, sillä se suuteli mua intohimoisemmin kuin koskaan nostaen mut hajareisin syliinsä. Mä rakastin sen kielareita jo nyt. Se ei tunkenu kurkkuun asti, mutta ei varmasti jättäny kylmäksi. Ja se maistui aina niin hemmetin hyvälle, tästälähin mun blogini lempiruoka-kohdassa lukis häpeilemättä että ’Sasuke’. Jos mulla siis blogi olis.

Altaan reuna kolahti pehmeästi selkääni vasten, ja Sasuke lukitsi mun kädet pääni yläpuolelle. Mä tiesin, mitä se halusi. Olikohan se jo kuinka kokenu? Noloa mutta totta, mutta omia kokemuksia oli saman verran ku sonnilla lentämisestä. Vaikka kuinka olisin halunnu estää, pieni pelonpilkahdus pääsi livahtamaan mun silmiin, eikä se valitettavasti jääny Sasukelta huomaamatta. Sen toinen käsi, joka oli veden pinnan alla taiteillu mun vyönsoljen auki, pysähtyi.
”Ei meidän ole pakko, jos sä et halua”, se sanoi hiljaa. Mä olisin voinu vajota kaakelilattian läpi maan uumeniin sillä sekunnilla, ja tunsin kuinka mun poskia kuumotti.
”Älä lopeta”, kuiskasin. Jos ei nyt niin ei sitten ikinä. Tuntu jotenkin tosi typerältä perääntyä tässä vaiheessa, minähän olin meidät tänne alun perin ajanutkin.
Sasuke katto mua hetken hangästyneenä ja painoi otsansa vasten mun otsaa. Hassua kyllä, mutta se taisi aavistaa mun ajatukset.

”Anna mun tehdä sulle hyvää”, se sanoi pehmeästi kopeloiden sormiaan mun housuihin. Mä värähdin, ja tarrasin sen niskahiuksiin haukkoen henkeä. Jos iho on jo valmiiksi virittäytyny vastaanottamaan mitä tahansa kosketusta, sellainen äkkiarvaamaton tarrautuminen sai sisuskalut huutamaan hunajaa. Se tuntui niin luvattoman hyvälle! Mä suljin silmäni ja huokailin samaan tahtiin Sasuken käden liikkeiden kanssa puristaen sen hiuksia niin lujaa, että se varmasti sattui. Mä elin, olin olemassa enemmän kuin olin koskaan tajunnutkaan, mun ääni kimposi takaisin vedestä ja seinistä saaden sen kuulostamaan ihan jonkun toisen ääneltä. Sitten viimein, kun aurinko ja kuu juoksi kilpaa taivaankantta pitkin tähtien räjähdellessä taustalla, mä huusin äänettä ilmoille kaiken ekstaasin ja mielihyvän mikä vavisutti mun kehoa niin että varpaatkin kipristyi. Herrajumalaavemaria, mä olin löytänyt portin taivaaseen. Antakaa mun jäädä tänne nii mä sulatan salamat suudelmilla! Olen puhunut.

Mun pää retkahti Sasuken hartialle ja tunsin kuinka sen huulet hyväili mun korvaa. Mä hengitin raskaasti ja koitin tajuta mitä juuri oli tapahtunut.
”Tuota.. Kiitos”, mä mutisin, ja Sasuke naurahti. Älä helvetissä kuule naura mulle nyt.
”Ole hyvä. My pleasure.”
Mä nousin katsomaan sitä murhaavasti, yritin olla mahdollisimman vakuuttava huulille jämähtäneestä hymystäni huolimatta.
”Tuo oli huono. Tosi huono.”

Jossain kolmannen kerroksen kuun valaisemalla parvekkeella kaksi ruskeatukkaista hahmoa kietoutuivat tukahdettuja tunteita sisältävään, salmiakinmakuiseen suudelmaan.


*******

Hohhoi, tässäpäs kesti, meinasi unohtua koko osa. :'D
Yks kaks neljä, Sasuke osaa laskea. x) Ja Kiba on joo joo-mies, Kankuro taisi saada haluamansa lopussa. <3
Inspis meinaa vähä takkuilla, mutta kyllä aion jatkaa tän loppuun vaikka väkisin!! Sen verran tekstiä on jo valmiina.. Sain Häräntappoaseen lainasta takaisin ja se on jo auttanu vähä. :3 Ja yks mikä varmana tepsis olis kans teidän rakkaiden kommentit! <3