~

Epämiehekkäät kasvot kohosivat kohti piilopaikan karua graniittikattoa. Nuoren miehen silmät leimusivat verenpunaisina ennustaen tuhoa ja kuolemaa.

Jos hänet olisi tuntenut liian hyvin, olisi ymmärtänyt, että tuon seesteisen suojakuoren alla mies pelkäsi enemmän kuin koskaan. Nuorukaisella olisi koko elämä edessä jos kohtaloa voisi paeta, mutta ylempi taho oli tuominnut nuoren miehen ennen kuin hän edes ehti syntyä maineikkaaseen sukuun, joka kantoi nimeä Uchiha.
Yhdeksäntoista vuotta sitten syntynyt mustahiuksinen viaton lapsi oli saanut nimekseen Itachi, joka sekin oli tuhon ja pahan onnen ennusmerkki.

Kolme vuotta myöhemmin hän sai pikkuveljen, jota rakasti eniten koko universumissa ja joka kohta saapuisi tuohon piilopaikkaan saamaan kostonsa.

Itachi saisi tahtonsa läpi, niin kuin aina, hänen suunnitelmansa toteutuisivat ja hän kuolisi ennen aamunsarastusta veljensä käsivarsille. Hän oli pilannut oman elämänsä, veljensä elämän ja riistänyt sen lähes kaikilta sukulaisiltaan. Siinä oli tarpeeksi syytä kuolla nuorena ja syntisenä. Hän oli tehnyt veljestään vahvan ja täyttänyt velvollisuutensa.

Hetki sitten hän oli hyvästellyt rakkaansa, suudellut viimeistä kertaa miestä joka oli auttanut hänet yli vaikeista ajoista ja ollut aina olkapää johon itkeä.
Tämäkö oli kiitos siitä kaikesta?

Hänen haimainen, karulla tavallaan komea mielittynsä oli kiittänyt yhteisistä hetkistä ja sanonut, että he vielä tapaisivat, mahdottomaan uskova pilke silmissään. Vaikka he rakastivat toisiaan valtavasti, kumpikaan ei itkenyt tai yrittänyt pitää toisesta kiinni hieman kauemmin kun miesten tiet lopulta kuljettivat heidät eri suuntiin.
Silti sisimmässään Itachi oli itkenyt jo pitkään, ja hän uskoi että niin oli hänen parinsakin tehnyt. Ne vuodet olivat kovettaneet molemmat lähes tunteettomiksi, heidän kasvonsa olivat kivettyneet ja tappamisesta oli tullut arkinen askare.

Nuori Uchiha ei katunut Akatsukiin, pelättyyn ja voimakkaaseen rikollisjärjestöön, liittymistä. Tappaminen, erilaisten toimeksiantojen suorittaminen ja jonkun alaisena toimiminen olivat antaneet hänen elämälleen täytettä ja tarkoituksen.
Hänen työparinsa ja miesystävänsä, Kisamen, kanssa tehtäviä suorittaessa aika oli lentänyt kuin siivillä ja hän oli saanut järjestöstä monia kullanarvoisia ystäviä.

Aika oli vienyt monet niistä ystävistä, ja Itachinkin aika alkoi olla lopussa. Kello oli julma, se kuljetti aikaa liian nopeasti ja kuitenkin liian hitaasti. Uchiha tahtoi noutajan saapuvan nopeasti, mutta hän halusi nauttia viimeisistä hetkistään, kuitenkaan pystymättä siihen.
Miehen keuhkoihin sattui ja nuo verenpunaiset voimakkaat silmät olivat jo lähes kokonaan sokeutuneet.

Hän oli fyysisesti huonossa kunnossa, tuntematon sairaus raastoi nuorukaisen keuhkoja, ja jokainen yskäisy toi verta tämän suuhun.
Kun yhdisti ajan ja liian paljon voimaa, sai seoksen, joka oli vienyt mieheltä näköaistin.

Askeleet kantautuivat kaukaa ja saavuttivat Itachin kuuloalueen.
Hän aisti chakran ja tunnistettuaan sen katkera hymy kohosi hänen huulilleen.
Noutaja oli saapunut ja ajatus sai nuorukaisen miltei pakahtumaan onnesta, vihdoin piinaava odotus oli ohitse ja pian hän saisi rauhan.
Tyynesti mies laski katseensa sylissään lepääviin käsiinsä ja pyyhki hymyn kasvoiltaan.
Vaivoin hän sai jännityksestä johtuvan tärinän loppumaan ja otti paremman asennon kivisessä tuolissaan juuri kun oviaukosta ilmestyi nuorempi Uchiha.

Tappavat, punaiset silmäparit kohtasivat toisensa, klaanin tappaja ja ainoa eloonjäänyt mittailivat ääneti toisiaan.
Lopulta vanhempi avasi suunsa ja alkoi puhua kylmällä äänellä josta ei olisi voinut mitenkään huomata, että hän oikeasti rakasti edessään seisovaa poikaa.

"Nuo sharinganit, mitä sinä todellisuudessa niillä näet?"
"Mitäkö näen?" nuorempi naurahti ilottomasti ja jatkoi:


"Sinun kuolemasi, Itachi"


~