Valikko
Kategoriat
Impro
    -Impro 1
    -Impro 2
Crossover
    -Crossover
Paritus (S-K13)
    -hetero
    -poikarakkaus
    -tyttörakkaus
    -muu
Paritus (K13-K15)
    -hetero
    -poikarakkaus
    -tyttörakkaus
    -muu
Muu
    -Kilpailu
    -S-K13
    -K13-K15
    -muu
Ongelmana maailma osa 7. - Anzu-Chan
(Listaa käyttäjän ficit)
Ikäraja: -K15- - Kieli: Suomi - Osia: 1 - Pituus: 3859 sanaa, 26138 merkkiä - Kommentteja: - Julkaistu: 2011-06-12 22:54:24 - Sarja kesken
Kansio: Paritus (K13-K15) - hetero

Hellien halausten satama.

Ikäraja: K15!
Minäkertoja: Naruto
Tapahtumapaikka/aika: nimetön miljoonakaupunki, nykyaika
Paritukset: sasunaru, kankukiba
Varoitukset: kiroilua ja kapinallisuutta :D
Kirjoitettu puhekielellä.

Teaser: ”Älä viitti ottaa taas tuota ’minähän en järkipuhetta kuuntele’-ilmettä.”

Tarinan osat

Arvostelu
12
Katsottu 1815 kertaa, Ladattu 0 kertaa.
Laajenna teksti
Seuraavana maanantaina mä laahustin kohti koulua ja tunsin itseni väsyneemmäksi kuin koskaan. Iruka oli raivonnu mulle aamulla jostain helvetin sulkemattomasta sämpyläpussista ja pyykkikorin viereen tipahtaneista sukista ku PMS-vaivanen emäntä, ja meidän pienen ”keskustelun” jälkeen olin varma, ettei edes puolikuuro mummeli kolme kerrosta alempana enää saanut unenpäästä kiinni.
Matikanmaikka oli uhannut pitää pistarit, bilsassa me jatkettais tappavan tylsää esitelmäämme solukalvosta ja koko koulupäivä ei loppuisi muutenkaan ennen puolta viittä. Hemmetin hemmetti. Mua ei huvittanut, ei niin tippaakaan. Mitä jos mä oikeesti karkaisin ja menisin asumaan jonnekkin metsän keskelle yhteiskuntakapinallisten leiriin? Päivät pitkät mä polttelisin pilveä ja rakentaisin maailman suurinta käpylehmäfarmia jutellen vanhojen hippien kanssa siitä, kuinka mätä meitä ympäröivä systeemi onkaan. Peace and love, babeh.

”Huomenta”, kuului takaani mun lukitessa pyörää telineeseen.
”No huomenta”, vastasin Sasukelle, joka haukotteli makeasti kämmensyrjäänsä. Se näytti ihan sairaan hyvältä punamustassa kauluspaidassaan, josta oli houkuttelevasti pari ylintä nappia auki. ”Miten menee?”
”Tuskaisesti..”
Mä muistin yhtäkkiä perjantaiset bileet, ja hymy vääntyi väkisinkin mun kasvoille. Yksityiset allasbileemme olivat päättyneet noin tunnin kohdalla kun molempia oli vedessä lilluminen alkanut viluttaa, ja niinpä me oltiin hissun kissun haettu tavarat ja paineltu vesivana perässämme valuen kotiin. Sasukekin näytti ilmeestä päätellen ajattelevan samaa, ja me uhrattiin lyhyt hiljaisuus vain tuijottaaksemme toisiamme sähköisesti.
”Teidän jälkeenne”, se sanoi viitaten kohti koulun ovea. ”Uusinta?”
”Vaikka heti.”
”Siis kokeen uusinta.. Oletko menossa?”
Mä läppäsin sitä olkapäähän päätäni pudistellen enkä voinut estää korviani punehtumasta. Sasuke virnisti ja näytti jotenkin niin tyytyväiseltä itseensä. Kieroutunut kaveri.. Ihan pirun kieroutunut, jos minulta kysytään.

Käytävällä talsiessamme vastaan tuli omissa maailmoissaan haahuileva tuttu koiranaama.
”Kiba!” mä kiljaisin, jolloin poika nosti päänsä, silminnähden kauhistui ja kääntyi kannoillaan. Mä kuitenkin juoksin sen helposti kiinni ja hyppäsin vauhdilla reppuselkään.
”Ähäkutti, et ole soitellut perjantain jälkeen”, mä kihisin sen korvaan. ”Vai onko koko aika mennyt Kankuron kanssa kuherteluun?”
Se lehahti kasvoiltaan ihan punajuureksi ja selvitti kurkkuaan vaikeana. ”Mistä sä puhut?”
”Älähän nyt, jos sä et muista, mä kyllä muistan. Noh, kerkesikö loppuillasta sattua mitään erikoista?”
”Ai silloin ku te olitte Sasuken kanssa uima-altaalla?” se sanoi hiljaa ja virnisti.
Oli mun vuoroni kilpailla punaisuudesta paloauton kanssa. Mä liu’uin Kiban selästä alas sen hymyillessä tyytyväisenä. Mistä hemmetistä se tiesi?
”Mä arvasin, että te olitte ne pikku pesusienet, jotka oli kastellu muutaman maton melkein pilalle. Ja muutenki”, koirapoika jatkoi madaltaen ääntään. ”Oli kuumat oltavat vai?”
”Lämmin oli joo. Oot sitte juossu päin pyykkinarua?” mä nyökkäsin kohti sen kaulaa, jota komisti tumma jälki jos toinenkin. Kiba näytti jo siltä, että olisi ollut laukomassa jotain nasevaa takaisin, kunnes puri huultaan ja nojautui lähemmäs.

”Aika kummaa, eikö ole? Olla jotain, mitä ei saisi olla”, se sanoi hiljaa ja selvästi tuskastuneena. Mä nyökkäsin vakavana.
”Se on.”
”Ja.. Ku se tulee ihan puskasta ja sitte ite on että vau, mutta ei periaatteessa haluaisi.. Ku on kaikki ja silleen.. Mutkikasta.”
Mä en ollu enää ihan varma pysyinkö kärryillä, mutta nyökkäsin kumminkin. Pointti tuli silti selväksi: Kibaa pelotti, enkä yhtään ihmetelly.
”Se pitää vaan hyväksyä”, totesin ja todella tarkoitin sitä. Mä en ollu koskaan nähny mitään väärää pojan rakastamisessa, mutta muulla yhteiskunnalla taas oli omat ilmeensä aiheesta puhuttaessa. Silloin kun siitä ylipäätään puhuttiin.
Kiba haroi hiuksiaan hajamielisenä samalla kun kello rämähti soimaan tunnin alkamisen merkiksi. Ihmismassa alkoi lipumaan kohti luokkia, ja mä vilkaisin vielä brunettea.
”Tasoissa? Sä oot hiljaa , mä oon hiljaa?” varmistin.
”Todellakin. Tasoissa ollaan”, se totesi ja ryhdistäytyi.

Mä olin jo menossa sen perässä sisään, kun yhtäkkinen ahdistus vavisutti jostain mahan seudulta. Mä pysähdyin ja tein täyskäännöksen.
”No? Mihin sä menet?” mun takana tullut Sasuke huusi.
”Jonnekki jännään paikkaan. Tuu mukaan!” Mä päätin sen sillä sekunnilla: tänään ei koulun penkillä persausta kuluteta.
”Meillä alkaa tunti!” kananaama muistutti, mutta lähti änkeämään vastavirtaan mun perään. Mä pysähdyin ja odotin, että se pääsee kohdalle.
”Älä viitti ottaa taas tuota ’minähän en järkipuhetta kuuntele’-ilmettä”, se huokaisi mun virnistellessä ovelasti. Silloin mä tarrasin sen laukkuun ja lähdin juoksemaan portaita alas minkä kintuista pääsin.
”HEI!”
”Jos haluat sun laukun, ala tulla!” mä huusin, ja kiihdytin tahtia sen lähtiessä takaa-ajoon. Käytävää vasemmalle ja ovista ulos. Mikä tunne! Mä tein sen! Tänään ei huomista murehdita, vai miten se nyt meni. Tänään mä olin vapaa.
Sasuke tuli huohottaen pihalle ja tarttui mua olkapäästä.
”Sä oot meille molemmille turmioksi, tiedätkö sen?” se sitten murahti ja kiskaisi laukkunsa takaisin. ”No, mihin ollaan menossa?”
”Johan mä sanoin. Sinne minne nenä näyttää.”

--

Rannikkokaupungin mukulakiviset kadut olivat täynnä ihmisiä. Kello lähenteli puoltapäivää kun olimme jääneet juna-asemalla kyydistä ja tallustelleet keskustaan suolaisen merituulen käydessä rannalta päin. Vaikka porukkaa oli paljon, tunnelma oli aivan eri kuin kotikaupungissa. Jotenkin hillitympi, vähemmän hektinen ja konemainen, toisin kuin kotosalla jossa jokainen juoksi menemään kuin hiillokset housuntaskuissa. Ihmiset pyöri aurinkoisella torilla kalakojujen ja vihannespuotien seassa. Lokit lenteli ja jäätelö maistui paremmalta kuin pitkään aikaan. Mä tykkäsin. Ihan älyttömästi.

Satamassa me istahdettiin kivisen lastauslaiturin reunalle, joka ei ollut sillä hetkellä käytössä. Sasuke katseli merelle tukka hulmuten ilme ihmeen vakavana. Mä vilkuilin sitä hetken sivusilmällä, kunnes en enää kestäny ahdistavaa hiljaisuutta.
”Sori kauheesti ku raahasin sut taas tällaiseen.. Ei sun olis tarvinnu tulla, olisin mä pärjänny ”, huokaisin ja heiluttelin jalkojani vaivaantuneena. Mä vaan halusin olla sen kanssa rauhassa, eikä se onnistu koulussa tuhannen muun uteliaan silmäparin edessä. Minä ja mun lapselliset ideani.. Sasukella meni monta tärkeää oppituntia sivu suun mun takia.
”Mitä sä puhut? Etkö sä olis sittenkään halunnu mua mukaan?” se kysyi ihmeissään.
”Eiku.. Totta kai oli ihan älyttömän kiva että tulit, mutta oot ollu nii hiljaa pari viimeistä tuntia”, mä sanoin kiireesti. ”Vai väsyttääkö sua?”
Sasuke naurahti ja katsoi mua kulmien alta.
”Noh, se voi olla vaihtoehto ottaen huomioon että me ollaan jo ehditty tehdä kaksi citytouria, kierrelty ruuhkaisella torilla, juostu karkuun raivopäistä vahtikoiraa, saatu häädöt mäkkäristä ku sinä menit romauttamaan sen valtavan tölkkiasetelman..”
”Ei semmoista voi laittaa keskelle ravintolan lattiaa!” mä puolustauduin.
”No ei varmaan, jos joku haluaa kävellä take-away -paperipussi silmillä hakemaan ketsuppia.”

Mä olin jo muistuttamassa herraa siitä, että paperipussi kuului rangaistukseen junamatkalla hävitystä kilpailusta, mutta sen sijaan mä huokaisin syvään. Suuri laiva lipui ohi vähän matkan päässä meistä, ja mun katse osui sen takaa paljastuvaan henkeäsalpaavaan näkyyn. Uusi kuriton virne pääsi livahtamaan mun huulille.
”Nyt et kuule vielä taida päästä päiväunille, pikku kanelipullani”, mä sanoin Sasukelle. ”Mulla on uus idea.”
Korppitukka seurasi mun katsetta ja älähti epätoivoisena. Vähän matkan päässä olevalla niemekkellä kohosi upea ja julmetun jyrkkäreunaunen.. kallio.

--

Tuuli hulmutti mun hiuksia kun kampesin viimeiset metrit kallion laelle, ja edessäni avautuva näky sai mut henkäisemään ääneen. Aniliininsininen meri tyrskysi toistakymmentä metriä alapuolellamme, sen vaahtopäät iskeytyivät kallioon nuollen sen pintaa pisaroillaan. Mä vilkaisin Sasukea olkani yli, ja kävelin jyrkänteen reunalle.
”Äläkä sitten putoa”, se sanoi, ja mä hymyilin. En en.
Meri oli aava ja valtava kuin avaruus. Se jatkui jatkumistaan, samaa maagista sinistä silmänkantamattomiin. Lokit kiljuivat jossain kaukana, lämmin etelätuuli piiskasi kasvojani ja mä suljin silmäni. Nyt ei tarvinnut nähdä, piti osata kuunnella.
Äänet kertoivat tarinoita toisesta maailmasta, kaukaisista satamista ja salatuista syvänteistä. Ne kuiskivat korvaani vapaudesta, rajattomasta leikkikentästä kuin taivas linnuille, ja mä olin ihan varma että jos mä yrittäisin, mä osaisin lentää. Mä levitin kädet sivuilleni, annoin tuulenpuuskan piestä kehoani ja hengitin suolaiselta tuoksuvaa ilmaa keuhkojeni täydeltä.

Silloin tunsin myös, kuinka Sasuke tuli ihan mun selän taakse, tarttui levitettyihin käsiini ja painoi leukansa olkapäälleni. Tunsin sen kehon lämmön paitani läpi, ihanan turvallisen hehkun ihollani. Me lennettiin yhdessä, meri allamme ja taivas rajana, muu maailma sai hetkeksi jäädä kokonaan taakse.
Mä hieraisin poskeani sen ohimoon ja aukaisin silmäni.
”Sasuke.. Jos meri on elämä, mä oon pieni ja heppoinen kaarnalaiva”, sanoin hiljaa. Ei mun ollu tarkoitus alkaa synkistelemään, mutta melankoliavaihde puski päälle niin kuin aina ku tuntu liian hyvältä. Sasuke silitti peukaloillaan kämmenselkiäni eikä sanonut mitään. Ei sen tarvinnu.
”Musta tuntuu koko ajan, että seuraava aalto kaataa mut ihan varmasti nurin.. Sitte mä uppoan. Katoan. Eikä kukaan huomaa, ku ne kattoo liian ylhäältä ja mä oon nii pieni.”

Sasuke hymähti ja suukotti mun kaulaa. Se taivutti mun kädet alas ja kietoi mut tiukkaan syleilyyn rutistaen lujasti.
”Kaarna ei uppoa, se kelluu”, se sanoi. ”Sen pitää vaan levähtää hetki, niin kyllä se taas nousee.”
”Se tarvii sataman. Sä oot se satama”, mä kuiskasin.
”Jos mä kelpaan.”
”Sä oot just hyvä.”
Siinä me oltiin vielä hetki käsi kädessä, ihan lähekkäin. Mä olisin voinu jäädä siihen loppuelämäkseni, mutta pian Sasuke kiskoi mut takaisin pilvilinnojen tälle puolen kyselemällä mahdollisesta kotimatkasuunnitelmasta.

”On vielä yks paikka, missä mä haluaisin käydä.”

--

Hiekka rahisi tennareiden alla. Hautakivien luonnottoman suorat rivit jatkuivat silmänkantamattomiin, ja joidenkin juurella oli kukkia ja palaneita kynttilöitä, kun osa taas oli tyhjiä ja yksinäisiä kuin hylätty majakka. Suuren vaahteran jälkeen oikealle..
Sasuke katseli polun lähellä olevia hautakiviä ja varmaan laski mielessään kuinka vanhana kukakin oli kuollut. Nii mulla ainaki oli tapana tehä, mutta näiden hautojen ikäjakauma oli vuosien varrella tullut turhankin tutuksi.
Me oltiin muutenkin jo perillä.

Minato Namikaze 10.9.1995

Kushina Uzumaki 10.9.1995


”Hei, äiti ja isä.”
Mä kyykistyin tutun hautakiven ääreen ja hymyilin surumielisesti. ”Viime kerrasta on aikaa, sori kun en ole päässyt käymään.”
Sasuke oli seisahtunu muutaman metrin päähän ja katsoi kiveä ehkä hieman varuillaan. Saattoihan se olla vähän julmaa raahata se varoittamatta sellaiseen paikkaan, mutta mulla oli vaan semmoinen tunne että se piti tehdä nyt. Mä halusin näyttää sille sen paikan, Sasuke oli astunu tietyn rajan yli ja ansaitsi tietää.
”Mä olen alun perin kotoisin tästä kaupungista”, sanoin nostamatta katsettani maasta. ”Asuin täällä siihen asti ku.. Ku Iruka sitte otti mut luokseen.”
”Tuota..” Sasuke sanoi ja käveli mun vierelle. ”Ja he ovat sinun vanhempasi?”
”Joo. Äiti ja isä, tässä on Uchiha Sasuke”, mä esittelin, nousin ylös ja otin nappisilmää kädestä. ”Älkää suuttuko, mutta me karattiin tänään koulusta ja tultiin tänne. Meillä on ollu tosi hauskaa, Sasuke on mun rakkain ystävä tällä hetkellä ja mä halusin olla sen kanssa hetken kahdestaan.”

Te varmaan mietitte miks mun vanhemmat makaa mullan alla sen sijaan, että olisivat täällä meidän kans nauttimassa aurinkoisesta kesäpäivästä. Sitä mäkin mietin harva se päivä. Mutta sitä, miten ne kuoli, en aio kertoa. Saatte itse arvata. Saattaa olla, että se oli hurja kymmenen auton ketjukolari, tai niiden lentokone teki pakkolaskun ku ne oli tulossa Mallorcalta. Voi myös olla, että ne sattui väärään paikkaan väärään aikaan; teatteri-illasta tullessaan sivukujalle aseistautuneen narkkarin kanssa, tai pankkiin kuukausia suunnitellun ryöstön hetkellä. Oli miten oli, yhdessä ne lähti.
Pienenä mulla oli tapana kertoa uteliaille, että mun vanhemmat oli supersankareita ja ne uhrasi itsensä maailman tasapainon säilymisen puolesta. Siinä loppui typerät kysymykset melko lyhyeen.

Sasuken käsi tuntui lämpöiseltä omassani kun se katsahti mua hymyillen hieman surumielisesti.
”Öh.. Hei, Naruton äiti ja isä”, se sitten sanoi ja kumarsi pienesti kohti hautaa. ”Teillä on tällä hieman rasavilli pojankloppi vapaana, mutta.. mä välitän siitä ihan älyttömästi. Mä lupaan pitää siitä hyvää huolta.”
Mä en voinu sille mitään, mutta yhtäkkiä pala nousi kurkkuun nii että ihan kirpaisi. Ei mulla ollu aikomustakaan alkaa poraamaan, mutta jos toinen sanoo yhtäkkiä jotain niin kaunista ja koskettavaa, sellaista, jota olisi toivonutkin toisen sanovan, vaihtoehdot alkoi olemaan vähissä.
Sasuke huomasi ku mä räpyttelin typeränä näkökenttää selkeämmäksi ja kietoi kätensä mun hartioille.
”Sori..” mä mutisin nolona. ”Ompa likkamaista..”
”Ei se haittaa. Itke niin paljon ku haluat”, se sanoi hymyillen. ”Mutta pakko kysyä..”
Se mietti sanojaan tarkasti ennen kuin jatkoi.
”Sattuiskohan sun vanhemmat tietämään miten mun isoveljellä menee?”

”Sun.. Sun isoveljellä?” mä toistin typeränä. Voi taivas. Mä en ollu koskaan tienny, että Sasukella oli isoveli. Oli.. Oli ollu?
”Nii. Mun isoveli, Itachi, on kans taivaassa.. Ollu jo kuus vuotta oikeastaan.”
Sasuke ei pystyny enää katsomaan kohti, niin tiukkaa sillä teki puhua. Mä taas tunsin itseni hirvittäväksi idiootiksi. Sasukella oli isoveli. Ja se oli kuollu. Mulla oli ollu niin kiire omien ongelmieni kanssa, etten tienny semmoista pikku yksityiskohtaa poikakaveristani! Me ei muuten koskaan puhuttu Sasukesta, aina vaan musta! Kyllä meinasi itku tulla takaisin jo pelkästä häpeästä.
”Otan osaa”, mä sain sanottua, ja se kohautti olkiaan. ”Haluatko sä puhua siitä?”
Sasuke tuijotti mun vanhempieni hautakiveä pitkään, ennen kuin vastasi huokaisten syvään: ”Sanotaan vain, että maailma vei viimein voiton Itachista. Mä en osannu aavistaa mitään. Kaikki se paine ja odotukset ja.. Sitte yks päivä vaan..”
Yhtäkkiä se käänty muhun päin ja painoi kasvonsa mun hiuksiin. Se tärisi, ja rutisti tiukasti mua lähelleen.
”Sä et saa enää ikinä, et ikinä, tehdä mitään niin typerää kuin silloin teit. Mä en anna sun tehä, kuulitko Naruto. Mä voin olla sun satama jos haluat, ihan mitä vaan, kunhan et vaan mene tekemään sellaista.”

Mä mykistyin täysin, enkä osannu liikauttaa raajaakaan. Lämmin etelätuuli puhalsi hautausmaan ylitse saaden suuren vaahteran oksat kahisemaan lempeästi. Sasuken paita tuoksui tupakalta. Kaikki oli vihreää. Ja kaunista, niin.. pakahduttavaa. Mä tunsin niin riipaisevaa rakkautta mun vieressä seisovaa poikaa kohtaan, että teki mieli vaan muuttua kuuksi taivaalle ja laulaa kaiholan ikuisessa kuolonkuorossa alla koivupuun kuka keksi rakkauden.
”Okei”, mä kuiskasin kumman paksulla äänellä. ”Mä yritän.”

Suudelma maistui auringolta, lupaukselta ja hymyileviltä pilvikasvoilta.

--

Ulko-ovi kolahti kiinni takanani, ja mä jäin kuuntelemaan hiljaisuutta jännittyneenä ku viritetty virtahepo. Ei pihaustakaan. Oliko täällä sittenkään ketään?
Mä kiskaisin kengät jalastani ja hiippailin olohuoneen ovelle. Tuntui kuin kämpän lämpötila olisi laskenut sitä mukaan mitä peremmälle menin, ja pahaenteiset aavistukseni osui oikeaan: Iruka istui sohvalla kädet uhkaavasti puuskassa tummanharmaat kotikollarit jalassa, ja sen katse olisi vaivatta saanut saharankin pakkasen puolelle. Ei muistunu mieleen milloin olisin nähny sen yhtä vihaisena.
”Öh.. Moi”, mä sanoin ravistellessani henkisiä jääpuikkoja päästäni.
”Moi.”
Ääni oli rauhallinen, mutta sen takana jokin odotti käskyä räjähtää.
”Missäs sitä on luuhattu?”
Kysymys sisälsi kaiken. Se tiesi, etten mä ollu menny kouluun. Se tiesi, että Sasukekin oli loistanut poissaolollaan päivällä. Ja kello oli yli kymmenen maanantai-iltana, ja mä muistin avata puhelimeni vasta vartti sitten. Kyllä, 27 puhelua. Kaksi Kibalta, loput Irukalta. Perhana.

”Me.. Me käytiin Sasuken kanssa reissussa”, mä sanoin mahdollisimman pokkana. ”Ei tehny mieli mennä kouluun tänään.”
”Vai ei.. ei tehny mieli?” Mä melkein kuulin kuinka sen ohimolohkon painekattila vihelsi, ja ajattelin liukenemisen olevan ihan hyvä vaihtoehto siinä vaiheessa. Mä olin kuitenkin auttamattomasti myöhässä.
”VAI EI TEHNY MIELI MENNÄ KOULUUN!? PUHELIN POIS PÄÄLTÄ, KUKAAN EI TIEDÄ MISSÄ HERRA SILLÄ HETKELLÄ HUITELEE!! KELLO KÄY JO PUOLTAYÖTÄ JA VIIMEIN HÄN SUVAITSEE SAAPUA KOTIIN!!”
”EI MUN TARVI OLLA SULLE AINA TILIVELVOLLINEN, KYLLÄ MÄ JUMALAUTA OSAAN PITÄÄ HUOLTA ITSESTÄNI SEN VERRAN!!” mä räjähdin takaisin.
”AINA OLLAAN NIIN AIKUISTA OLEVINAAN, TUO OLI KAKARAMAISIN TEMPPU PITKÄÄN AIKAAN!”
”OMA ON ASIANI!!”
Tämäntyylistä sivistynyttä ajatustenvaihtoa käytiin vielä niin kauan, että olimme kuulevinamme naapurin paukuttavan seinän toisella puolella varoituksen merkiksi. Iruka lysähti väsähtäneenä sohvalle ja pyöritteli päätään kuin autistinen aamujumpalla samalla ku mä yritin saada hengitystä tasaantumaan. Kumma juttu miten yhtäkkinen adrenaliinipurkaus saakaan sykkeen nousemaan..

”Naruto.. Mä vaan olin huolissani”, se sitten sanoi jo hieman lempeämmin. Mä mulkoilin ponnaripäätä silmät viiruina ja laitoin kädet puuskaan.
”Aika kumma tapa osoittaa se. Tunnen itseni todella tärkeäksi”, sähähdin.
”Sä tiedät mitä mä tarkoitan”, se huokaisi. ”Anna anteeksi.”
”En.”
Seurasi hetken hämmentynyt hiljaisuus. Irukan verenpaine näytti uhkaavasti taas nousevan, mutta se varmaan nykäisi jotain päänsisäistä paineentasaajaa ja painoi luovuttaneena päänsä. Mä tuijotin sitä ilmeettömänä seinään nojaten.
”Hm, no mitä sä sitten oletat mun tekevän?” se kysyi sitten.
”Lättyjä”, mä sanoin hiljaa.
”Lä.. Lättyjä?
”Joo, lättyjä. Mulla on nälkä.”

Silloin mun pokka ei enää pitänyt, vaan suu vääntyi väkisin ihmeelliseen naurunsekaiseen irvistykseen. Se laukaisi tilanteen välittömästi. Iruka ei kyennyt ku kattomaan mun hekottelua pää kallellaan, kunnes itsekin hymähti ja nousi seisomaan.
”Voi luoja taas millä taulapäällä mua on siunattu”, se taivasteli ja läppäsi mua ohimennessään päälaelle. Mä hihitin itsekseni seuratessani sitä keittiöön. Tällaisia meidän tappelut just oli. Eka me ärjytään ja ollaan kiinni toistemme kurkuissa ku murha mielessä, mutta sitte se yhtäkkiä unohtuu ja kaikki on taas hyvin. Nii se vaan oli. Mutta tänään mä olin taistellu vastaan vähän huonolla omatunnolla, sillä oikeesti mä tiesin huolestuttaneeni Irukaa ihan turhaan.
”Tuota..” mä mutisin ja etsin katseellani oikeita sanoja keittiön pöydän alta. ”Mä olen kans tosi pahoillani.. Mun olis pitäny ilmottaa, tai no ehkä ei ku sä et tietenkään olis päästäny mua.. Mut kuitenki. Mä halusin käydä haudalla.”
Iruka vilkaisi mua olkansa yli. ”Jaa, te kävitte siellä asti.”
”Nii. Sori.”

Mä nostin pääni parahiksi ottamaan kiinni Irukan heittämän kangasmytyn. Se itse kaivoi tohinalla kippoja ja kuppeja kaapista, ja mä katsoin sitä huuli pyöreänä.
”Mitä sä teet?” mä parkaisin suuren jauhopussin iskeytyessä pölähtäen pöydälle.
”No niitä lättyjä!” Iruka nauroi ja hymisi Dingon Autiotaloa. ”Eikö herralla muka ollut nälkä? Nyt essu päälle ja pannu kuumaksi.”
Se oli oikeesti tosissaan. Ei jumalauta. Mä olin tarkoittanut sen pelkäksi vitsiksi, eikä mun aivot osanneet käsittää meidän alkavan vääntämään räiskäleitä keskellä yötä. Mutta vara-isi-Iruka näytti niin liikuttavalta touhutessaan tummansinisessä kukallisessa essussaan, että mun oli pakko kiskoa oma oranssi rättini päälle ja liittyä taikinateatteriin.
”Kaikki okei?” mun oli vielä pakko varmistaa. Iruka myhähti ja siirsi mun otsahiuksia silmiltä jauhoisella kädellään.
”Kaikki okei. Kyllä sä sen tiesit itsekin.”

--

Seuraavana päivänä terapiassa mä aavistin heti, ettei kaikki ollu niin kuin ennen.
Oli viikonloppu, joten juttutuokio käytiin Yasanon oman kartanon alakerrassa sijaitsevassa työhuoneessa. Se oli melkein tarkka kopio sen Tammelassa sijaitsevasta vastaanotosta, paitsi että täällä maalausten aiheena oli jos jonkinmoiset mielikuvituksettomat hedelmäasetelmat. Mä istahdin tutulle penkille hieman varuillani, sillä ukossa oli tänään jotain epäilyttävää.
Ei se mitään radikaalia ollu, mutta jos tekee lähes samanlaisia toistoja kolme kertaa viikossa, nii oppii näkemään pienetkin vivahde-erot. Ei sitä voi selittää, mutta jos pöydällä ei yhtäkkiä olekkaan sitä puoliksi juotua kahvikuppia, tai jos ”Käy peremmälle” muuttuukin vain lyhyeksi hymyileväksi nyökkäykseksi, mun niskakarvat nousi pystyyn.

”No, Naruto. Mitenkäs me tänään voidaan?” Yasano kysyi istuen omaan tuoliinsa.
”Ihan tavallisesti, koulua käyden ja silleen..” Mä huomasin kiskovani vaivihkaa hupparinhihoja kämmenien suojaksi, kuten aina ku tunsin itseni uhatuksi.
”Sepä hyvä, sepä hyvä..” se nyökytteli. ”Onko teillä mennyt ystävien kanssa hyvin?”
”Joo, Sasuke ja Kiba on huipputyyppejä”, vastasin. Se tiesi kenestä puhuttiin, mutta Sasuken ja mun uudesta käänteestä en ollu hiiskunu sille sanaakaan. Tämän jälkeen mä vastasin vielä muutamaan täysin turhanpäiväiseen lämmittelykysymykseen, kunnes kaljupää nousi ylös ja käveli hitaasti ikkunan ääreen. Mä tuijotin sitä tiiviisti ku luulotautinen rusakko.
”Satutko tuntemaan ketään sen nimistä poikaa, kuin Inaba? Hän käy samaa koulua kuin sinä, jos olen käsittänyt oikein”, se kysyi katsoen pihalle. Mä kurtistin kulmiani, mutta nyökkäsin.
”Tunnen. Miten niin?”
”Mistä sinä tunnet Inaban?”
Mä naurahdin, ja sanoin vielä hieman tummahkoa silmäkulmaani osoittaen: ”No sanotaanko vaikka että Inaban ansiosta mä näen tähtikuvioita lähietäisyydeltä pari kertaa kuukaudessa, ellen useamminkin..”
”Jaahas, ymmärrän.”

Taas se tuli. Sen olis pitäny kysyä, että miltä se tuntui, ei että hän ymmärtää. Ku ei se ymmärtäny.
”Kuulin että Inaba on aika huonossa kunnossa tällä hetkellä?” se sitten sanoi muka välinpitämättömästi.
”Joo, sai vissiin ansionsa mukaan.. En mä tiijä, kai se oli erehtyny kovistelemaan astetta vaarallisempia tyyppejä tai jotain.” Mä mietin hetken vakavasti, ennen kuin jatkoin. ”Miks tää sua kiinnostaa?”
Yasano näytti odottaneen tätä kysymystä, sillä se käveli takaisin penkkiinsä silmät viiruiksi kaventuneina tyytyväinen hymy huulillaan. Mun piti nipistää itseäni, niin utopiselta koko tilanne vaikutti. Tapahtuiko tää nyt oikeasti, vai hä?
”Sellaisesta teosta joutuu melko suurella todennäköisyydellä vankilaan.. Laki on koventanut otteitaan väkivaltarikollisia kohtaan, eikä kuritushuonekkaan ole kaukana.”
Mä tuijotin sitä kulmien alta kysyvästi. Siis mikä vittu tässä nyt oli pointti?
”Niin..?” mä yritin saada sitä jatkamaan.
”Asia on nyt sillä tavalla, että Inaba sattuu olemaan minun veljeni poika, ja samalla minun kummipoikani. Ja minä näin, miten sinun ystäväsi Sasuke hakkasi hänet sairaalakuntoon.”
Olis ollu ihan sama jos se olis kumauttanu mua pesismailalla päin näköä, yhtä kovaa sen sanat iski mun tajuntaa.

Anteeksi mitä?


*****************

Se on sairaan pitkä. Siinä on ihan liikaa puhetta. Sen tekemisessä kesti liian kauan. ;___; Sori ihan kamalasti. *ryömii maton alle piiloon*

Mut joo, tän tekeminen oli kuitenki ihan hauskaa. Muistan ku kirjotin Sasuken haukottelemaan alussa nii itteäki alko haukotuttaa ihan oikeesti. :'D Ja tuo merikallio-kohtaus.. Ei varmaan käy millään muotoa ilmi että mää rakastan itse merta ja vettä elemettinä ylipäätään. <3 Kuuntelin huvikseni meren kohinalla varustettuja rentoutumismusiikkeja ja kirjotin tätä ihan fiiliksissä. xD Ah ja voih.

Ja Sasuke on taas tommonen unelmien poikakaveri, kaikki passaa ja sopii ja joo joo, oot ihana. Määki sua. >ww<
Ja Iruka my love. :D Lättyjää <3
Kiban kriisistä vois kirjottaa vaikka kuinka paljon, mutta se taitaa jäädä toisen ficin pureskeltavaksi, ku tää on jo nyt täynnä kaiken maailman muita juttuja. :/

Mutta mutta, sori vielä ku kesti ja olis mahtava jos kommaisitte. OwO *odottava ilme* Ja lupaan että ei tuu enää näin pitkää pätkää. Huikatkaa jos löydätte virheitä (mikä on erittäin mahdollista).
Jees.

Kommentit (Lataa vanhempia)
Yumisha - 2011-06-12 23:43:36
rakentaisin maailman suurinta käpylehmäfarmia <- aww :'3 tää oli taas tosi ihana, täynnä tunnetta ja sun ihania kuvailuja~<3
ja miten nii ei tuu näin pitkiä? :O mie haluun näin pitkiä<3
tuosta sun merikohtauksesta tuli mulle mielee titanic :'D siitä ku Sasuke tuli siihe Narskan taakse  >///<

yhden virhoisen taisin löytää:
”Joo. Äiti ja isä, tässä on Uchiha Sasuke”, mä esittelin, nousin ylös ja otin nappisulmää kädestä" -> varmaa kyseessä oli nappisilmä :3

sit mä nakkaan sua vitosella~

hidden - 2011-06-12 23:43:41
OwO iha paras! 5 pistettä. muutta muutta kirj. virhe:

Sasuke naurahti ja katsoi mua kulmien alta.
”Noh, se voi olla vaihtoehto ottaen huomioon että me ollaan jo ehditty tehdä kaksi citytouria, kierrelty ruuhkaisella torilla, juostu karkuun raivopäistä vahtikoiraa, saatu häädöt mäkkäristä ku sinä menit romauttamaan sen valtavan tölkkiaseteman..” <---- tölkkiaseteman = tölkkiasetelman

Mappi - 2011-06-13 00:32:06
Ää, tykkään näistä niin paljo! Saat noi ihan pienetki tunnelmaerot nii hyvi esille etten montaa yhtä hyvää oo nähny!

Iruka on ihan tajuttoman ihana tässä, toi lättyjuttu oli niin hyvä :D Ja kaikki sanavalinnat ja kuvaukset mitä käytät, ää ♥

Kaikki virheet mitkä löysin taiettii sanoo jo, ja säestän aiempaa et ei haitannu yhtää vaikka oli pitkä! Meni iha helposti (:

Highfive ;p

Fuyu - 2011-06-13 08:32:09
sanattomaksi vetää (todellisuudessa örisee ja ärisee jotain epämääräistä)...mut mää niin rakastan kaikkee mitä täs on ;___; Sasuke on ihana <3 mistä tuommosen löytää oikeesti?
tää on vaan  niin nerokas kokonaisuus et huhhuh voisin vaan ylistää tätä ja sua loputtomiin :D

joten femmalla heitän sun pistetiliä ja _vaadin_ että jatkoa seuraa ASAP!

Hi-dan - 2011-06-13 08:42:31
Pitkä teksti on hyvä, ainkaki mun mielest ku on kesä ja ei muutenkaa mitään tekemistä :DD

Voi Kiba parka ku ei tiiä mitä tehä, se oli ihana  ja Iruka on ihanan naismainen koti-isä<3 Mut eiiii Sasuke, sinne menee tai toivottavasti ei.

Virheet mitä löysin joku muu on jo huomannu :'D Ihanat kuvailut jälleen kerran. 5 pistettä <3

Why - 2011-06-13 21:09:36
viritetty virtahepo, autistinen aamujumpalla, kuin hiillokset housuntaskuissa <-- ja tuossa vain muutama esim.erkki noist sinun mahtavista kuvailuista :3 pidän niistä oikke paljo. Tuovat sellaista mukavaa väriä tekstiin.
Muutenkin oikke mukava osa, eikä ollut yhtään liian pitkä. Lisää näin mukavan täyttäviä! ;D
Kiitos kaunis ja viisi pistettä.

Lakritsavene - 2011-08-10 22:46:57
Toi lättyjuttu on kyl niin <3 Mä luin tän mun siskolle yks aamu ääneen ja se tykkäs kans ;D Mä aina muistuttelen sitä tost kohast ku me syödään lettui.

5 pojoo

Sivut © Fador ja kumppanit, Sisältö © käyttäjät. fador [ät] iki.fi saa yhteyttä.
Joitakin ikoneita otettu osoitteesta http://wefunction.com/2008/07/function-free-icon-set.
Rekisteriseloste