Avaan silmäni ja huomaan olevani paikassa, mitä voi kuvailla vain sanoilla valoisa ja valkoinen. Pian huomaan olevani hautausmaalla, missä tummat pilvet peittävät taivaan ja kukat ovat kuihtuneita ja kuivia, rumia kasoja.
Etsin katseellani jotakuta, joka voisi auttaa minut pois täältä. Pian huomaan kauempana tummakaapuisen henkilön, joka seisoo yhden haudan edessä. Lähden varovasti kohti henkilöä ja varon astumasta kukkien päälle.
-Anteeksi, mutta miten täältä pääsee pois? kysyn hiljaa, hennolla äänellä. Henkilö ei tunnu kuulevan minua, vaikka puhun hänlle aivan hänen korvansa vieressä. Samassa henkilö kääntyy puoleeni, hitaasti. Järkytyn.
Henkilöllä ei ole kasvoja, vain pääkallo. Hänellä on kädessään verinen veitsi ja toisessa kädessä vanha, ruosteinen kastelukannu. Kavahdan taaksepäin ja lähden juoksemaan kohti hautausmaan vanhaa porttia.
Paniikki valtaa mieleni ja kehoni. Juoksen niin lujaa kuin pystyn mutta samassa huomaan erään karmivan asian. Vaikka juoksen, en liiku mihinkään.
Katson luurankoon päin ja huomaan sen tulevan itseäni kohti. Se kurottaa kätensä minua kohti ja alan huutaa apua.
Samassa silmäni rävähtävät auki ja huomaan olevani huoneessani. Huokaan syvään ja nousen istumaan. Kuun valo paistaa ikkunastani huoneen lattiaan ja ulkona tuulee rajusti.
-Se oli vain unta, Sakura..Se oli vain unta.. vakuutan itselleni hiljaa ja pyyhin hikeä otsaltani. Samassa kuulen askelia oven toiselta puolelta.
Askeleet voimistuvat ja voimistuvat, kunnes yhtäkkiä ovi aukeaa. Silmäni laajenevat järkytyksestä ja alan vapista. Huoneeseeni astuu tummakaapuinen henkilö, jolla on pääkallon tapainen maski kasvoillaan.
Henkilö astelee sänkyni luokse ja istuu viereeni. Hänellä on verinen veitsi kädessään. Samassa hän tarttuu minua hiuksista ja vetää päätäni hieman taaksepäin.
-Oletpa kaunis tänä iltana, Sakura.. henkilö kuiskaa hiljaa matalalla äänellään. Säpsähdän. Äänestä päätellen hän on nuorehko mies.
-Pidän pelokkaista kasvoistasi.. Sääli, että sinut pitää tappaa.. mies sanoo naurahtaen julmasti. Uneni käy toteen. Minä todellakin kuolen..
Samassa jokin loistava esine vilahtaa silmieni edessä ja tunnen suurta kipua alavatsassani. Mies siirtyy kauemmas vetäen veitsensä vatsastani ja putoan sängyltäni lattialle.
Yritän tyrehdyttää verenvuotoa mutta se ei onnistu. Haava on liian syvä. Tummanpunainen vereni laajenee vatsani alle lammikoksi ja sen ruosteinen haju tunkeutuu nenääni ja saa minut voimaan pahoin. Mies myhäilee omahyväisesti poistuessaan huoneesta ja yritän seurata häntä. Nousen ylös horjuen ja nojaan seinään. Lähden ovea kohti ja jätän verijanan jälkeeni.
Käytävään päästyäni huomaan verta joka puolella. Seinillä, lattialla.. Muu perheeni on todennäköisesti jo kuollut.
Lyyhistyn lattialle ja annan voimieni hiipua. Suljen silmäni siinä toivossa, että pääsen Sasuken ja perheeni luokse..