Raotin silmiäni ja kuulin herätyskellon pirisevän korvani vieressä. Aamu. En olisi millään jaksanut nousta, niin väsynyt olin. No, mitäs olin suostunut Inon mukaan niihin bileisiin..

Huokaisin ja heitin kellon seinään mutta se vain soi. Minun oli pakko nousta ylös, löntystellä sen typerään vekottimen luokse ja sammuttaa se henkilökohtaisesti. Laitoin kellon takaisin paikalleen ja laahustin alakertaan aamiaiselle.

Äiti oli ilokseni kattanut pöydän kauniisti ja tehnyt aamiaista. No, hän nyt vain oli sellainen persoona..

"Huomenta, Sakura!" kuulin äidin huudon olohuoneesta. "Istu vain pöytään, tulen pian!"

Istuuduin pöydän ääreen ja otin lasillisen tuoremehua. Samassa äiti kiiruhti luokseni ja rutisti minua niin, että mehu läikkyi pöydälle.

"Hyvää 16-vuotissyntymäpäivää, kultaseni!" hän toivotti. Niinpä niin, olin taas kerran unohtanut oman syntymäpäiväni..

"Sinä vanhenet liian nopeasti.." äiti huokaisi surullisena ja istui viereeni.

"Äiti, täytän vasta 16", sanoin ja yritin hymyillä. Äiti oli niin herkkä..

Söin yllättävän nopeasti ja kiiruhdin takaisin huoneeseeni pukeutumaan. Vaatekaapistani oli mahdoton löytää mitään mutta lopulta sain kiskottua ylleni rakkaat, kuluneensiniset farkkuni ja valkoisen t-paidan. Sitten säntäsin vessaan kampaamaan hiukseni.

Olimme äidin kanssa kuin toistemme kaksoisolennot. Vaaleanpunaiset hiukset, vihertävät silmät ja kaunis, vaalea iho.. Tosin minulla oli paljon lyhyemmät hiukset kuin äidillä. Omani ulottuivat hartioihin. Minua oli jopa kiusattu hiustenvärini vuoksi mutta tutustuttuani Inoon pääsin eroon kiusaajista ja parempaan seuraan.

Kun olin mielestäni siedettävän näköinen, poistuin vessasta ja hain laukkuni. En todellakaan halunnut myöhästyä koulusta.

Vedin kengät jalkaan ja puin ylleni punertavan kangstakkini.

"Menen nyt!" huusin äidille olohuoneeseen ja avasin ulko-oven. Aurinko paistoi mukavasti ja ilma oli ihanan kosteaa. Mietin, mikä minua koulussa oikein odottaa ja lähdin matkaan. Ino oli varmasti kertonut kaikille..

Matka tuntui kuluvan liian nopeasti, sillä huomasin olevani jo koulumme pihassa. Koulurakennuksemme oli väriltään vaaleanharmaa ja sen edustalle oli istutettu kauniita, erivärisiä tulppaaneja. Oppilaat vetelehtivät vastaleikatulla nurmikolla ja huokaisin syvään. Enpäs myöhästynytkään!

Kun saavuin sisälle koulun ankean harmaaseen käytävään, monet hymyilivät minulle ja tulivat onnittelemaan. Kiittelin ja nyökyttelin kaikille ja yritin parhaani mukaan päästä pois sen ihmismassan joukosta. Ino saisi kuulla kunniansa..

"Sakura, onneksi olkoon!" Inon ääni kuului jo kaukaa ja henkäisin helpotuksesta. Hän karkottaisi kaikki ylimääräiset pois ympäriltäni.

"No niin, perääntykää! Kaverini tarvitsee tilaa!" Ino sanoi tunkien itsensä luokseni. "Huomenta."

"Huomenta", vastasin ja katsoin häntä vihaisena. "Miksi olet mennyt taas kertomaan kaikille?"

"Hei, älä suutu, ethän? Halusin vain, että tunnet itsesi tärkeäksi", Ino sanoi koiranpentuilme kasvoillaan. Hänelle ei voi olla vihainen..

"No hyvä on, saat anteeksi", naurahdin. "Mennäänkö?"

Ino nyökkäsi hymyillen ja tarttui minua kädestä. Puikkelehdimme muiden ohitse ja jatkoimme matkaa penkin luokse, missä muut ystävämme odottivat. Ja Deidara heidän joukossaan..