Totuuksista

Jos Narutolla vain olisi ollut isä turvanaan, hänen ei olisi tarvinnut nähdä painajaisia.


Minato siveli poikansa vaaleita hiuksia ja kehotti nukkumaan. Hän hyräili hiljaa jotakin tuntematonta sävelmää, jonka oli omatoimisesti nimennyt Naruton kehtolauluksi. Laulun nimen kuultuaan, poika oli ollut innoissaan ja pyytänyt isäänsä hyräilemään sävelmää uudestaan ja uudestaan.

"Minua pelottaa, isi", Naruton suusta karkasi totuus, joka esti häntä nukahtamasta.

Naruto pelkäsi sängyn alla väijyviä olentoja, pelkäsi painajaistensa hirviötä. Hän ei halunnut nukahtaa, jotta taas voisi kohdata pelkonsa. Hän halusi nähdä unia keijuista, prinsessoista ja kesäisistä maisemista. Ei halunnut nähdä unissa sitä, minkä tiesi todeksi. Hirviöitä oli olemassa ja yksi niistä asusti hänen sisällään.

"Ei mitään hätää", Minato kuiskasi sävelmänsä lomasta. "Isi ei anna hirviöiden tehdä sinulle mitään pahaa."

"Lupaatko?" Naruton heiveröinen ääni särähti ilmassa pelon täyttämänä.

Pienet kädet puristivat peiton reunaa, kuin turvaa hakien.

"Lupaan", Minato sanoi varmana asiasta. Hän ei antaisi minkään asian tai olennon maaimassa vahingoittaa lastaan.

Lupauksen myötä Naruto saattoi viimein nukahtaa.  


Jos Narutolla olisi ollut rakastava äiti, hän olisi oppinut rakastamaan aikaisemmin.


Kyyneleet eivät lakanneet valumasta pitkin kalpeita poskia. Juoksuaskeleet autioilla kaduilla kaikuivat pojan korvissa. Hengitys huurusi pistävässä pakkasilmassa tuskan väreillessä keuhkoja pitkin koko kehoon pojan hengityksen tahdissa.

Hän juoksi pakoon, pakoon jokaista ilkeää sanaa ja lausetta, jonka oli saanut osakseen. Jalat veivät aina kotiovelle asti, jolloin hänen piti nostaa kätensä koputtaakseen. Kyyneljuovaisia poskia paleli, mutta se ei ollut mitään sisällä vaanivaan tuskaan verrattuna.

"Äiti", Naruto sanoi ääni sortuen, kun hänen äitinsä avasi kotioven pojalleen.

Vaaleahiuksinen poika ryntäsi äitinsä avoimeen syliin. Kyyneleet kastelivat Kushinan paidan, mutta hän piti lastaan sylissä ja antoi pojan itkeä surunsa pois.

"Vihaatko sinäkin minua, äiti?" Naruto kysyi silmät turvoksissa, kun kyyneleet viimein laantuivat.

"En vihaa, kultapieni", Kushina sanoi ja keinutti Narutoa sylissään. "Minä rakastan sinua."

"Kaikki muut vihaavat", Naruto sanoi ja kyyneleet valuivat taas poskia pitkin.

"He eivät vain ymmärrä, miten hieno ja upea poika sinä olet", Kushina vakuutti lapselleen, pyyhkien kyyneliä tämän poskilta.

"Vihaako isi minua?" Naruto kysyi ääni vapisten asiasta, jota pelkäsi eniten. "Kun hän on niin paljon poissa kotoakin."

"Minato rakastaa sinua enemmän kuin mitään muuta", Kushina sanoi, jolloin Naruton kasvoille laskeutui helpottunut hymy.

Naruto oli miettinyt sitä asiaa niin paljon ja hän oli helpottunut kuullessaan äitinsä sanoissa totuuden.

"Minäkin rakastan teitä ihan hirveän paljon", Naruto sanoi ja halasi äitiään onnellisena.


Jos Narutolla olisi ollut perhe, ei hänen olisi tarvinnut olla yksin.


Minato istui keittiönpöydän ääressä, kuunnellen hiljaista porinaa nuudelien kypsyessä kattilassa. Kushina oli lähtenyt aikaisin aamulla postiin hakemaan pakettia Narutolle, sillä oli pojan nelivuotissyntymäpäivä. Minato oli kysynyt Narutolta, mitä tämä haluaisi syödä syntymäpäivänään ja vaaleahiuksinen oli innoissaan kiljahtanut haluavansa nuudeleita.

Ovikellon soidessa Naruto juoksi ovelle jättäen upouudet väriliidut lojumaan pitkin lattioita.

"Hyvää syntymäpäivää, Naruto!" Jiraiya huudahti hymyillen ja astui sisälle, sulkien oven perässään. Hän ojensi pojalle pienen lahjapaketin, joka oli paketoitu siniseen lahjapaperiin.

Naruto hihkaisi onnesta ja istahti lattialle repien lahjapaperia lahjan ympäriltä. Sisältä paljastui oranssikantinen kirja, jota Naruto tutki rypistäen kulmiaan.

"Täällä ei ole kuvia", Naruto mutisi ja etsi sitten katseellaan isäänsä, joka istui keittiönpöydän ääressä Jiraiyan seurana.

"Isi!" Naruto huudahti käskevästi ja meni Minaton luokse, ojentaen tälle lahjaksi saamaansa kirjaa.

"Lue minulle", Naruto pyysi ja kampesi itsensä isänsä syliin.

Minato katsoi kirjaa ja sitten Jiraiyaa, joka hymyili leveästi. Kirjan värin nähdessään Minato oli jo hetken luullut, että Jiraiya olisi tehnyt jonkin todella inhottavan tempun, mutta kirjan nimi oli kuitenkin eri. Jiraiya oli kirjoittanut Narutolle kirjan.

"Muistitko jo kiittää Jiraiya-setää lahjasta?" Minato kysyi pojaltaan, joka kärsimättömänä odotti tarinan alkua.

Minaton sanat kuullessaan Naruto kuitenkin kiireesti hyppäsi pois isänsä sylistä ja ryntäsi halaamaan Jiraiyaa, joka pörrötti pojan vaaleita hiuksia hymyillen.

"Paljon kiitoksia, setä!" Naruto sanoi täydestä sydämestään ja mietti, miten paljon rakastikaan näitä kaikkia ihmisiä. Hän oli niin onnellinen saadessaan olla yhdessä perheensä kanssa ja vaikka hänellä ei ollutkaan paljon ystäviä, juuri sillä hetkellä se ei Narutoa haitannut.