18.Uhrauksia




Rei seisoi sillan edessä, laskien mielessään minuutteja Kabuton saapumiseen. Utakata ei taas vaikuttanut lainkaan hermostuneelta, mikä oli ymmärrettävää sillä olihan kyseessä vain miehen klooni. He olivat lakanneet puhumasta jo hyvän aikaa ennen hiljaiselle sillalle saapumista. Mikä tahansa saattaisi herättää Kabuton epäilykset. Rei oli kahlinnut jinchuurikin paksun näköisiin ketjuihin, mitkä hehkuivat pienestä määrästä chakraa. Täytyihän heidän näyttää siltä, että Utakata ei ollut vapaaehtoisesti mukana.

Lehtien nopea kahahdus oli ainut varoitus tulijoista.

”Tauyua, olet todella ylittänyt itsesi,” lääkintäninjan pilkallinen ääni leikkasi hiljaisuutta. Rei kääntyi ympäri kohdatakseen vastustajansa. Kabuto oli todella itse saapunut paikalle. Käärmeen silmien katse oli niin pistävän vihainen, että kunoichi jähmettyi hetkeksi paikoilleen vanhasta muistista. Se oli sama reaktio, Rei ymmärsi, mikä hänelle oli tullut Orochimarun vihaisesta katseesta. Noina aikoina nainen oli ollut pelkkä chuuchin-tason rääpäle, ja tuo katse oli merkinnyt hirvittävää kipua ja kuoleman vaaraa. Hän ei olisi koskaan uskonut joutuvansa itse vastaamaan katseeseen vihollisen puolelta. Elämä oli arvaamaton asia.
”Ja sinä alittanut”, Rei keräsi itsensä kokoon sylkien suustaan pilkalliset sanat. Hänen katseensa löysi Jinin. Mies oli muutaman askeleen päässä Kabuton takana. Kolme vartijaa pitivät hänestä tiukasti kiinni Jinin yrittäessä nähdä mitä oli tapahtumassa. Rei toivoi että mies ymmärtäisi olla hiljaa eikä pilaisi tulenarkaa suunnitelmaa.

”Toitko minulle vale jinchuurikin? Ei enää pelleilyä Kabuto”, Rei sanoi riuhtaisten Utakatan lähemmäs itseään ja vetäen samalla kunain esiin. Jinchuuriki näytteli täydellisesti suunnitelman mukaan, esittäen nujerrettua ja epätoivoista. Kahleet näyttivät painavan tämän käsissä ja kaulalla kohtuuttoman paljon, katse oli luotuna ruohikkoon.

”Toin oman kappaaleni mukanani kuten näet,” Kabuto heilautti kättään kohti Jiniä, astuen muutaman askeleen lähemmäs. Hän kohotti silmälasejaan ja tuijotti Utakataa, arvioiden miestä kylmän tieteellisesti.

”Näen eron nyt selkeästi. Bijuu-pedon chakra virtaus kulkee hänen suonissaan. Kuinka uskomattoman nerokasta Tauyua, että onnistuit löytämään jinchuurikin kaksoisveljen! Se huijasi jopa minua. Mitä oikein suunnittelet? Luulin että työskentelet Akatsukille”, Kabuto tivasi silmät kaventuen vaarallisesti. Rei yritti estää sydäntään hakkaamasta liian kovaa ja pysyi roolissaan niin hyvin kuin taisi. Hän hymyili välinpitämättömästi päin miehen kasvoja.

”Totta, minä olen Akatsukin vakooja. Mutta en liittynyt vapaaehtoisesti. Kuten jo mainitsin viestissä, voimme hyötyä toisistamme. Akatsukista on tullut minulle liian vaarallinen, sillä he eivät enää usko lojaalisuuteeni. Eivät viimeistään nyt, kun en kertonut heille ajoissa suunnitelmastasi jinchuurikin kanssa. He tappavat minut varmasti tilaisuuden tullen. Minä tiedän liikaa ja olen siten vaaraksi heille,” Rei otti hieman etäisyyttä Utakataan ja tarkkaili Kabuton kasvoja etsien mahdollisia vihjeitä tämän ajatuksen juoksusta.

Mutta kuten tavallista, tunteettomat matelijan kasvot eivät paljastaneet mitään ulkomaailmalle. Oliko ohjaksissa Kabuto vai Orochimaru, vaiko molemmat? Millainen tahtojen taisto noiden silmien takana mahtoikaan olla menossa? Rei kohotti jälleen kunainsa Utakan kaulalle, leikitellen aseen kärjellä vasten miehen paljasta ihoa.

”Mutta sen sijaan, jos sinä onnistut tuhoamaan heidät”, Rei teki äkkinäisen liikkeen leikaten aseella ilmaa vain senttien päässä jinchuurikin kaulasta. Hän soi pienen tietävän hymyn lääkintäninjalle, ja näki kuinka tämän silmät välähtivät oivalluksesta. Aivan niin, loogisin vaihtoehto selviytymisen kannalta. Tämä oli täsmälleen se mitä Kabuto tekisi itse, jos olisi samassa asemassa. Valitse aina itsesi ennen muita.

”Erittäin viisasta. Sinä siis annat minulle jinchuurikin, jotta saat Akatsukin pois omasta niskastasi”, Kabuto totesi hyväksyvästi. ”Olen yllättynyt älykkyydestäsi. Harmi ettet palannut Äänikylään viisi vuotta sitten. Orochimaru-saman avulla sinusta olisi voinut tulla jotain suurta”, mies sanoi ja matelijan silmät pyyhkäisivät kunoichi ylitse nälkäisesti. Rei joutui piilottamaan äkillisen pahoinvointinsa jäykkään hymyyn. Tähän asti neuvottelu oli kuitenkin mennyt hyvin.

”Älä vielä nuolaise. Luuletko että antaisin Jichuurikin sinulle ilmaiseksi? Se on ainut henkivakuutukseni Akatsukia vastaan. Eikä sinulla ole mitään takeita siitä, että onnistut tuhoamaan Akatsukin kokonaan. Ei, haluan valejinchuurikin itselleni, siltä varalta että sinä epäonnistut”, Punapää totesi ja osoitti Jiniä. Hetken ajan heidän katseensa kohtasivat ja Rei näki miehen katseessa kysymyksiä ja epäuskoa. Kunoichi tuijotti meripihkan värisiin silmiin omillaan rauhallisesti, yrittäen viestittää katseellaan että kaikki oli hyvin. Luojan kiitos mies ymmärsi pysyä hiljaa.

Kabuto oli pitkään hiljaa ja mittaili katseellaan kahta veljestä. Rei näki kuinka valkotukka laskelmoi mielessään vaihtoehtojaan, miten hän voittaisi eniten ja muut jäisivät heikompaan asemaan. Kunoichi tunsi sykkeensä nousevan ja hän siirtyi huomaamatta lähemmäs jinchuurikia. Utakatan katse oli jatkuvasti maassa, mutta hän näki miehen kehon olevan jännittynyt.

”Ja mitä jos kieltäydyn? Voisin ottaa heidät molemmat”, Kabuto totesi huolettomalla äänellä, aivan kuin hän tinkisi kauppiaan kanssa torilla vihanneksesta, eikä suinkaan ihmishengistä.

Rein käsi heilahti välittömästi Utakatan kaulalle.

”Helvetti soikoon, pidätkö minua idioottina?” punapää sähisi ja antoi todellisen vihansa Kabutoa kohtaan näkyä kasvoillaan.

”Siinä tapauksessa Jinchuuriki kuolee nyt. Oletko valmis riskeeraamaan ainoan todellisen valttikorttisi tässä sodassa, Kabuto?” Rei painoi aseen terää, niin että muutama veripisara alkoi juosta alas miehen kaulalta. Lääkintäninjan hymy oli jähmettynyt irvokkaasti paikoilleen.

”Mitäpä luulet, kummalla meistä on enemmän menetettävää? Minä voin paeta ja toivoa että Akatsuki ei löydä minua. Mutta sinä, sinulla ei todellisuudessa ole tarpeeksi miehiä Sadekylän lyömiseen. Kai joukkosi tietävät tämän?” Rei antoi katseensa kiertää vartijoissa, jotka pitelivät yhä Jiniä aloillaan. Miesten kasvot olivat kalvenneet ja he vilkuilivat toisiaan.

”Ilmeisesti eivät. Hups”, kunoichi sanoi pehmeästi.

Kabuto tuijotti naista kylmä viha palaen silmissään. Valkotukka ei ollut tottunut tasapeleihin neuvotteluissa, eikä hän pitänyt siitä että kunoichi sai mitä halusi. Mies kuitenkin tarvitsi jichuurikia alistaakseen Akatsukin. Hänen oli pakko suostua ehtoihin.

”Hyvä on Tayuya, vale jinchuuriki on sinun,” Kabuto sanoi värittömällä äänellä, joka ei kertonut voitosta tai tappiosta. Rei hymyili miehelle suorastaan sokerisesti.

”Käske vartijasi tuoda hänet minulle. He tuovat oikean Jinchuurikin takaisin”, kunoichi käski, pidätellen vaivoin voitoniloa äänessään.
Puinen silta narisi hiljaa tuulessa. Vartijat taluttivat Jinin hitaasti ruohikon ylitse heidän luokseen. Rei tarkkaili huolestuneena miehen liikkeitä. Hän oli todella väsynyt, kuluttanut chakransa varmasti lähes kokonaan loppuun. Rei piteli aseensa terää yhä Utakatan kurkulla, mutta hellästi. Kun miehet olivat tarpeeksi lähellä toisiaan Jin havahtui tuijottamaan veljeään. Yhdennäköisyys oli pelottava, mutta Rei kykeni erottamaan miehet toisistaan. Vaikka veljekset olivat yhtä pitkiä, Jin oli hieman vankka rakenteisempi ja hänen leukansa leveämpi kuin Utakatalla.

”Katso minuun”, Jin kuiskasi veljelleen vaativasti. Utakata piti itsepintaisesti katseensa maassa. Rei taisteli pysyäkseen roolissaan, tuntui väärältä estää veljesten jälleen näkeminen tällä tavoin, vaikka kyseessä olikin pelkkä Utakatan klooni.

”Katso minuun!” Jin ärähti ja viimein todellinen jinchuuriki nosti katseensa. Jinin silmät laajenivat järkytyksestä ja hän haukkoi henkeään. Samalla hetkellä vartijat tönäisivät Jinin väkivaltaisesti kohti Reitä, ja naisen oli pakko reagoida vapauttamalla Utakata otteestaan. Hetkessä äänininjat nappasivat miehen ja köyttivät tämän oikeilla chakrakahleilla ja vahvalla jutsulla. Jin taisteli noustakseen ylös maasta.

”Utakata! Et saa tehdä tätä! ” Mies huusi raivoissaan. Kaksoisveli ei vastannut vaan pysytteli roolissaan, kävellen surumielisesti miesten mukana. Mutta tämän silmät kertoivat enemmän kuin tarpeeksi. Rei otti askeleen eteenpäin ja  tönäisi Jiniä näennäisen kovakouraisesti.

”Turpa kiinni idiootti”, Rei huudahti tarpeeksi kovaa että Kabutokin kuuli, mutta lisäsi kuiskaten :”Hiljaa tai pilaat kaiken.”

Jin lopetti kamppailunsa, mutta hänen tuskainen katseensa pysyi yhä Utakatassa. Vartijat raahasivat hänet Kabuton luokse. Kabuto kosketti miehen otsaa tutkiakseen miehen chakravirtaukset. Hän nyökkäsi hetken päästä tyytyväisenä.

”Toivottavasti tapaamme vielä Tauyua. Sinusta voisi olla suuresti hyötyä Äänikylälle, mikäli ymmärrät oman parhaasi”, lääkintäninja totesi.

Rei tunsi vihan polttavan sisällään. Kuinka tuo saasta julkesi, kaiken sen jälkeen mitä hän oli saanut kokea, tarjota kumppanuuttaan hänelle? Kabuto näki kaiken hyöty ja haitta suhteena. Se oli myöskin miehen pahin kompastuskivi, sillä hän ei ymmärtänyt ihmistunteita. Joskus hän olisi kenties pystynyt lukemaan mitä punapään ja Jinin välillä todella oli. Mutta ei enää, Kabuto oli tuhonnut viimeisetkin rippeet inhimillisyydestään yhdistyessään Orochimarun kanssa.

Tällä kertaa hän antoi Rein mennä, koska siitä ei ollut hänelle merkittävästi haittaa. Ensi kerralla hän ei olisi yhtä onnekas. Mutta ei myöskään olisi Kabuto. Rei vannoi itselleen että jos hän vielä joutuisi kohtaamaan miehen se tapahtuisi taistelussa.

Kabuto oli kääntänyt jo selkänsä ja miehet tekivät lähtöä. Äkkiä valkotukka pysähtyi ja käänsi päätään hieman vinosti sivuun. Rei tunsi sydämensä pysähtyvän. Oliko hän sittenkin epäonnistunut?

”Muuten, mitä oikein teit Akatsukille että jouduit väkisin heidän vakoojakseen? Olen utelias”, mies kysyi.

”Leikkasin yhden heistä pään irti”, kunoichi tokaisi täysin rehellisesti.

Kabuto naurahti, ja Rei oli kuulevinaan naurussa kaksi ääntä. Mies antoi merkin ja äänininjat katosivat metsään vieden Utakatan kloonin mukanaan. Rei sulki silmänsä ja huokaisi syvään seisoen hievahtamatta paikoillaan. Hän oli onnistunut huiputtamaan Kabutoa toistamiseen. Äkkiä hän tunsi kuinka kylmäksi yö oli käynyt ja kuinka tuuli navakka tuuli viskoi hiuksia hänen kasvoilleen. Kaikki se oli unohtunut keskustelun aikana. Adrenaliinin hävitessä väsymys hiipi hänen kehoonsa.

”Rei”, Jin mutisi maassa pökertyneenä. Kunoichi polvistui välittömästi miehen vierelle ja tarjosi tälle tukea.

”Kaikki on hyvin. Me onnistuimme. Veljesi on todella uskomaton näyttelijä, ei ihme että hän on selviytynyt näin kauan omillaan”, nainen sanoi ja hymyili leveästi. Mies pyyhkäisi takkuisia hiuksia pois silmiltään ja rypisti kulmiaan.

”Selitä”, hän tokaisi uupuneena.

”Tuo ei ollut oikea Utakata. Se oli veljesi klooni. Erittäin voimakas sellainen. Olen kuullut että jinchuurikien chakra varoista, mutta en uskonut että ne ovat noin valtavat”, Rei selitti voitonriemuisena. Kaikki oli vihdoin hyvin. He voisivat paeta kun Akatsuki ja Äänikylä taistelisivat keskenään.  Kerrankin, joskin vain pienen hetken, tulevaisuus ei näyttänyt synkältä. Jin oli oudon hiljainen. Rei kohotti kulmiaan ja istuutui väsyneenä, mutta voitonriemuisena miehen vierelle.

”No, ei tarvitse sentään ratketa riemusta. Vaikka luulin että olisit hiukan kiitollisempi pelastuksestasi”,

”Rei”, Jin sanoi äänellä joka hyyti kunoichin sisintä. Hitaasti punapää kääntyi kohtaamaan miehen katseen ja tuntui, kuin koko maailman pimeys olisi katsonut noista silmistä.

”Se ei ollut Kage Bunshin.”


Kesti hetken ennen kuin sanat iskivät naisen tajuntaan. Rein silmät laajenivat järkytyksestä. Tämä oli huono vitsi.

”Mitä? Ei, sen oli pakko olla! Minä näin omin silmin kuinka Utakata teki jutsun!”  Rei nousi ylös ja katseli vauhkona ympärilleen. He olivat sopineet Utakatan odottavan piilossa, ja tulevan paikalle heti kun vaihdos oli suoritettu. Mies ilmestyisi varmasti pian. Hänen täytyisi.

”Sitä paitsi mistä sinä voit sen tietää?” Rei tivasi Jiniltä, jonka katse oli piilossa sotkuisten hiusten takana.

”Hän on veljeni. Olen nähnyt hänen tekevän jutsun lukemattomia kertoja. Tuo ei ollut hänen klooninsa. Edes hän ei pysty tekemään noin vahvoja Kage Bunshineita”, Jin pudisti päätään ja jatkoi; ”Ei, se oli hän. Minun olisi pitänyt arvata. Tämä ei ole ensimmäinen kerta. Minä kuvittelin, että teillä oli jokin muu suunnitelma”, Jin haukkoi henkeään ja löi nyrkkinsä maahan. Rei otti muutaman askeleen taaksepäin. Hän ei ollut koskaan nähnyt miestä tälläisena.

”Mutta meillä oli suunnitelma. Me sovimme-”, Rein ääni hiipui pois. Utakata oli huijannut häntä. Äkkiä kaikki selkeytyi julmasti kunoichin mielessä. Miehen outo käytös ennen tehtävää. Haluttomuus katsoa Jiniä silmiin. Utakatan silmät. Jinchuuriki oli lähes itkenyt.

Viha ja pettymys tuntuivat tukehduttavan hänet siihen paikkaan. Kunoichi karkaisi ja heittäen kunai setin lähimpään puuhun. Raivon kyyneleet polttelivat hänen silmäkulmissaan. Hän oli ollut niin lähellä, jälleen kerran. Vain epäonnistuakseen. Hän oli pilannut kaiken, tuhonnut kaiken. Miksi oli niin että kaikki hyvä mihin hän koski, turmeltui?

Nainen vajosi polvilleen. Hän oli pettänyt heidät ja itsensä. Miten jotain niin ilmiselvää oli jäänyt häneltä huomaamatta? Utakata oli lähettänyt kloonin turvaan ja laittanut itsensä tilalle. Hänen olisi pitänyt huomata ero.  Pettymyksen tunne oli sanoinkuvaamattoman kokonaisvaltainen. Ehkä Kabuto oli sittenkin viisas jättäessään ihmisyyden taakan taakseen.

Rei tunsi kädet hartioillaan. Jin oli kävellyt hänen taakseen. Kunoichi ei uskaltanut puhua sanaakaan. Hän puoliksi odotti miehen taittavan häneltä niskat. He olivat pitkään aloillaan. Viimein Rei kuiskasi epävarmasti: ”Etkö ole vihainen minulle?”

”Miten voisin olla vihainen siitä että pelastit minut? Et voinut mitenkään tietää”, Jin mutisi tukahtuneesti ja veti kevyesti naisen seisomaan mukanaan.

”Mitä aiot tehdä nyt?” kunoichi kysyi pystymättä vieläkään katsomaan miestä kunnolla silmiin.

”Hän on veljeni. En voi antaa hänen kuolla vain sen vuoksi mikä hän on”, Jin sanoi terävästi.

”Hän ei tahtonut sinun uhrautuvan puolestaan”, Rei sanoi hiljaa, tietäen että mikään mitä hän sanoisi, ei auttaisi. Jin pudisti päätään tuijottaen metsän pimeyteen. Päättäväisyys loisti meripihkan värisissä silmissä.

”Sinä et ymmärrä. Tämä on väärin. Minun täytyy auttaa häntä”, mies sanoi ja punapää näki kuinka tämän kädet olivat puristuneet nyrkkiin. Nainen huokaisi syvään. Ihmiset tekivät outoja asioita, silloin kun he välittivät jostakusta.

”Siinä tapauksessa minä tulen mukaasi”, Rei totesi ehdottomasti. Jin avasi suunsa mutta kunoichi vaiensi tämän katseellaan.


Sinä iltana he viettivät viimeisen yönsä yhdessä. Sanakaan ei enää vaihdettu, sillä ne tuntuivat riittämättömiltä kuvaamaan sitä mitä nuo kaksi piinattua sielua tunsivat. Aamuyön tunnit he katselivat toisiaan vaiti nuotion valossa, uneksien paremmasta huomisesta.  Kuten aina, aamu valkeni liian pian.