"Ensikertalainen?"

Pitkä, vaalea jousiseppä katsoi minua kysyvästi. (Joskus toivon salaa olevani hänenlaisensa, pitkä ja komea.) Nyökkäsin ja hymyilin hermostuneesti.

"Tässä tämä nyt sitten on."

Seppä ojensi minulle kauniin, jäntevän, kullanhohtoisen jousipyssyn, joka suuresta koostaan huolimatta tuntui kädessäni kevyeltä. Sain myös sinisiä ja punaisia nuolia täynnä olevan nuolikotelon, jota koristivat pienet kultasiivet. Jokaisen nuolen päässä oli kimaltava pieni sydän. Jousiseppä raapi päätään.

" Yritin parhaani, mutta noista tuli aika suuret sinulle, olet niin pikkuinen"

" Älä huolehdi, siipeni ovat vahvaa tekoa," hymyilin ja yritin pujottaa nuolikotelon remmiä paksujen siipieni yli. (Tuntemattomat ovat usein tulleet kehumaan ja silittelemään siipiäni, kunnes ovat nähneet Zabuza-herran ilmeen.)

" Hyvä on. Muista sitten lukea käyttöohjeet ennen kuin lähdet," seppä antoi minulle punaisen ohjekirjan käteen. " hyvää matkaa!"

Leyhytin siipiäni pari kertaa ottaakseni vauhtia ja kohosin taivaalle. Lentäessäni poispäin vielä heilutin kättäni jousisepälle. Tämä pyyhki hikeä otsaltaan.


  Matkalla avasin ohjekirjan:

AMOR SPRING: LOVE&OBLIVION DELUXE

LUE OHJEET ENNEN KÄYTTÖÄ!  

PERUSTIEDOT:
- Sisältää jousen, kahta eri lajia nuolia ja sisäänrakennetun kompassin
- Säilytä nuolet aina kotelossaan
- Käsittele jousta ja nuolia aina äärimmäisen varovaisesti
- Älä luovuta jousta tai nuolia ulkopuolisen käsiteltäväksi
- käytä nuolia vain ja ainoastaan ennalta määrättyihin kohteisiin
- käytä kuhunkin kohteeseen aina sen väristä nuolta kuin hänelle on määrätty, väärää nuolta ei voi poistaa!
- Tähtää nuoli suoraan kohteeseen
- HUOM!   Siitä hetkestä kun olet laukaissut nuolen, siihen asti kunnes nuoli uppoaa kohteen rintaan, kohde voi nähdä sinut. Ammu siis nuolet aina piilosta!
- Ulkopuoliset eivät saa Missään tapauksessa saada nuolia käsiinsä!

PUNAISET NUOLET:

- Epäröijille, jotka eivät uskalla lähestyä henkilöä, jolle heidät on tarkoitettu
- Saa kohteen tekemään aloitteen ihastustaan kohtaan

SINISET NUOLET:

- Epätoivoisille, jotka ovat ihastuneet henkilöön, joka on saavuttamaton ja/tai jota ei ole tarkoitettu heille
- Saa kohteen pääsemään yli ihastuksestaan ja kiinnostumaan jostakusta sopivammasta


  Suljin kirjan. Ei uusi työni ainakaan kovin vaikealta vaikuttanut... Mitä nyt tuntui vähän surulliselta ajatus, että pitäisi saada joku unohtamaan tunteensa... Avasin käärön, jonka olin saanut päämajalta lähtiessäni. Hämmästyin huomatessani, että toimipaikkani kohdalla luki Konoha. Pääsenköhän näkemään vanhoja tuttuja, mietin liitäessäni ilmojen halki. Siipeni olivat todellakin vahvat, ja tuuli oli puolellani. Minun tarvitsi vain muutaman kerran räpytellä niitä, ja näin jo pilvien lomasta Konohan kylän levittäytyvän alapuolellani.


Jalkani tömähtivät pehmeään hiekkaan. Taitoin siipeni kasaan ja katselin ympärilleni. Oli aurinkoinen ja lämmin aamu, kaduilla käveli jo paljon ihmisiä. Pari nauravaa pikkulasta juoksi lävitseni. Hyvä, ajattelin. Olen siis näkymätön. Aloin tutkia kääröä etsien ensimmäistä kohdettani.


  Umino Iruka (Hatake Kakashi)

luki punaisella kohdassa yksi. Kakashi? Hänhän oli se naruton ryhmän sensei? Mietin kulkiessani jousen sisäänrakennetun kompassin nuolen osoittamaan suuntaan. Mietin, kuka häneen mahtoi olla ihastunut. Tai siis olihan hän kyllä komea, en minä sitä voinut kiistää.
Seurasin tutkaa Ichiraku Ramen -nimisen kojun lähettyville. Mies, joka vastasi käärössä näkemääni kuvaa, istui tiskin luona aamiaisella iloisesti höpöttävän pojan kanssa. Tunnistin pojan Narutoksi, joka oli vähän kasvanut viime kerrasta. Seurasin heitä hetken, ja kun Naruto huusi Irukalle heipat ja lähti juoksemaan tiehensä, Irukan ryhti laski välittömästi. Ilme oli toivoton, hän vain nojasi päätään tiskiä vasten. Myyjä taisi tuntea Irukaa kohtaan sääliä, kun ei reagoinut mitenkään. Tuon selkeämmin ei voi sydänsuruja näyttää, ajattelin ja hiivin läheiseen pensaikkoon. Sieltä jännitin jouseni ja juuri, kun Iruka kääntyi tuolillaan lähteäkseen, punainen nuoli suhahti ilman halki suoraan hänen rintaansa.

" Ei," mies mutisi itsekseen. "Nyt tai ei koskaan."

Hän naputteli kännykkäänsä numeron, ja laittoi sen korvalleen.

" Kakashi, " Iruka sanoi hetken kuluttua puhelimeen. " Tiedän että on aikaista mutta... Tulisitko Ichiraku Ramenin luo?"... " Ei, Naruto lähti jo, minulla on vain asiaa..."... " Hyvä on, tulen sitten sinne!"

Iruka sulki puhelimen ja lähti kävelemään poispäin hermostuneen, mutta tyytyväisen näköisenä. Minä, joka olin taas näkymätön, hymyilin myös ja astuin pois pusikosta.


  Nara Shikamaru (Sabaku no Temari)

Taas punainen teksti. Tuollaista nimeä en ole koskaan kuullut... Ja Hiekan Temari? Eikö hänellä ole sukunimeä? mietin lepatellessani parin sentin korkeudella maasta Konohan laitamille, peurojen täyttämän puistikon halki. Kiipesin avoimesta ikkunasta kohteen huoneeseen. (Osaisin kyllä myös leijua niiden läpi, mutta minusta ikkunasta kiipeäminen on vain niin hauskaa.) Shikamaru istui selkä ikkunaan päin, kirjoituspöydän ääressä ravistelemassa päätään. Sipsuttelin pojan luokse ja kumarruin hänen puoleensa, nojaten kyynerpäitäni pöytään. Shikamarulla oli edessään mustekynä ja tyhjä paperi. Lattialle oli viskaistu useampi kuin yksi rypistetty paperi. Hän näytti tuskastuneelta. Voi, etkö osaa kirjoittaa rakkauskirjettä? Hymyilin Shikamarua vastapäätä ja taputin häntä olkapäälle. Sitten kävelin huoneen toiseen reunaan, Shikamarun selän taakse. Tämä poika tarvitsi rohkeuslatauksen ja nopeasti. Jännitin jouseni. Hän ei kerennyt edes kääntyä, kun punainen nuoli jo upposi hänen selkäänsä .....

Jätin Shikamarun kirjoittamaan mielipuolisen inspiraation vallassa (hän sujautti kirjekuoreen myös vaivihkaa pöydälle tiputtamani orkidean) ja avasin käärön hoksaten toisen seuraavista, sinisellä kirjoitetuista nimistä olevan tuttu:


  Hyuuga Hinata (Uzumaki Naruto)

Naruto... Kukahan on se onneton joka on rakastunut sinuun, Naruto? Olet tietysti niin pää pilvissä ja keskittyneenä treenaamiseen ettet tajua sitä... Ja nyt minun täytyy tuhota hänen rakkautensa... Näitä synkähköjä ajatuksia hautoen liihottelin kohti kompassin osoittamaa kohdetta. Mutta kun näin tytön, joka kyyristeli harjoituskenttä 707:n laidalla kasvavien tuuhealehtisten puiden suojissa, tiesin että teko tulisi olemaan oikea. Hinata piti katseensa tiukasti Narutossa, joka ryhmänsä kanssa harjoitteli kentällä heittotähdillä. Kiipesin yhteen lähellä kasvavista puista seuraamaan tilannetta. Pinkkitukkainen tyttö, jonka nimen muistin olevan Sakura, erehtyi heittotähden kulmassa pahasti, ja se lensi suoraan Hinatan kasvot peittävään puunoksaan. Hinata kirkaisi, ennen kuin tajusi ja peitti suunsa käsillään.

"Anteeksi!" Sakura huudahti kentällä. "Käyn heti hakemassa sen, toivottavasti se ei osunut mihinkään pikku eläimeen!"

Sakuran juoksuaskeleet lähestyivät. Hinata oli jähmettynyt kauhusta paikoilleen. Ajattelin hänen tuskin siitä liikahtavankaan, ja ammuin sinisen nuolen Hinatan kaulaan. Puunoksat kahisivat, kun Sakura työnsi niitä syrjään etsien heittotähteään. Hänen silmänsä pyöristyivät nähdessään Hinatan.

"Mitä sinä täällä teet?" Sakura kysyi hämmentyneellä äänellä "Tai siis en tarkoita olla töykeä mutta..."

"No," Hinata hymyili väsyneesti katsoen Narutoa, joka hyppi kentällä. "En taida oikein itsekään tietää miksi olen täällä..."

"Sitä sattuu," Sakura taputti Hinataa olkapäälle. "Meidän harjoitukset muuten loppuvat kohta, kävelisitkö kanssani samaa matkaa kotiin?"

Hinata nyökkäsi innoissaan.

"Mutta tavataan kohta harjoitusalueen pääportilla," Sakura hymyili. "En tiedä mitä muut miettisivät jos yhtäkkiä pöllähtäisit esiin täältä pusikosta. Minäkin olen ollut täällä omituisen kauan."

Sen sanottuaan Sakura nappasi heittotähden puunoksasta, ja juoksi takaisin kentälle. Hinata lähti punastuneena kulkemaan kiertotietä pääportille. Etsin kääröstä silmieni eteen päivän viimeiset nimet. Jos minulla ei olisi näitä siipiä, olisin varmasti pudonnut puusta, jossa istuin.


  Uzumaki Naruto (Uchiha Sasuke)

Tuijotin paperia. Oliko jotain tällaista ilmassa jo silloin, kun tapasin heidät ensimmäisen kerran? Muistin sen kerran kun löysin Naruton nukkumasta metsästä, kun tuli puhetta tärkeistä ihmisistä. Hän kyllä vaikutti ymmärtävän asian paremmin kuin hyvin... Hihitin itsekseni muistellessani, että Naruto ei ollut tajunnut minun olevan poika. Naruto näkyi vielä viivyttelevän harjoituskentällä, joten suuntasin sinne päin. Onkohan sininen nuoli hänellekin hyväksi? Tilanne oli aika vaikea, koska Naruto juoksenteli vieläkin kentällä ympäriinsä, jatkoi näemmä harjoituksia itsekseen.

"Perhana, nyt osut!" Naruto kirosi maatitaulun reunoihin uppoavia heittotähtiään. "Ainakin tässä mun on pakko päihittää Sasuke!"

Mistä muusta noin kiihkeä kilpailuvietti voisi johtua?  Yritin etsiä jouselleni sopivaa kulmaa. Kun Naruto pysähtyi hetkeksi hengähtämään piilopaikkana pitämäni puun alle, ammuin sinisen nuolen osuen täydellisesti hänen rintakehäänsä. Naruto haihtui ilmaan päästäen vain vaimean suhahduksen.

"Varjoklooni!" Huusin järkyttyneenä. (Vaikka tiedän etteivät enkelit saa kiroilla, se oli lähellä.)

"Mitä?" Naruto käänsi katseensa puiden latvustoon, josta oli suhahtanut hänen klooninsa tuhonnut omituinen sininen nuoli. "Tule esiin sieltä, vihollinen! Mä en pelkää taistella!"

Nielaisin. Sanottiinko tällaisesta tilanteesta jotain ohjekirjassa?
Koska ketään ei kuulunut paikalle, Naruto käveli nostamaan nuolen käteensä. Hän tutkiskeli kimaltelevaa vartta ja sydämenmuotoista kristallipäätä, ja raapi omaa päätään kummastuneena.
" Minkälainen olento tälläsiä ampuu?"

" - Ulkopuoliset eivät saa Missään tapauksessa saada nuolia käsiinsä!"

Ohjekirja muistui mieleeni. Paniikissa mietin, mitä tehdä. En keksinyt mitään, joten hätäpäissäni otin umpimähkään kotelosta uuden nuolen, ja laukaisin sen kentän vastapäiseen laitaan. Naruto jäi tuijottamaan hetkeksi uutta nuolta, ja onnekseni lähti juoksemaan sen suuntaan, pudottaen sinisen nuolen kädestään takaisin nurmikolle. Minä syöksyin puusta alas kentälle hakemaan nuolta. (Myönnän kyllä että se oli harkitsematonta.) Mätkähdin nurmikolle, ja sainkin sen käteeni. Samaan aikaan Naruto oli toisaalla poiminut punaisen nuolen ja kääntynyt takaisin päin. Hänen kalpeudestaan ja ällistyneistä silmistään en voinut päätellä muuta, kuin että hän näki minut.

"HAKU?!" Naruto kiljaisi ja lähti juoksemaan minua kohti.

Pyrähdin hädissäni lentoon, ja syöksyin syvemmälle samaan puiden latvustoon, jossa olin piileskellyt. Pysähdyin vasta, kun pelkäsin repineeni siipeni terävissä oksissa. (Ei se tietenkään ole mahdollista, olen enkeli!)

Haukkoessani henkeä tulin siihen tulokseen, että ainoa keino selviytyä tapahtuneesta on jäsentää tilanne ja tehdä toimintasuunnitelma. Naruto oli nähnyt minut. Sille en voinut mitään. Hänellä oli punainen nuoli. Sille oli välittömästi tehtävä jotain. Lähdin etsimään Narutoa.


  Lopulta löysin hänet kävelemästä, vieläkin hämmästyneen oloisena, yhdeltä konohan syrjäkujista. Hänellä oli nuoli yhä kädessään. Seurailin häntä kadunkulmien ja satunnaisten tavarakasojen takana piileskellen. Onneksi kukaan muu Naruton lisäksi ei pystynyt näkemään minua. Yhtäkkiä edellämainittu ryntäsi juoksuun.

"SASUKE! Sasuke, mulla on sulle asiaa!" Naruto oli huomannut edessään kävelevän mustahiuksisen pojan, ja juoksi tämän luokse.

Ei helkkari, aikooko hän kertoa kaikille minusta ja nuolesta? Sasuke pysähtyi, ja katsoi Narutoa kysyvästi. Tämä saapui hänen kohdalleen, mitään sanomatta tarttui Sasukea olkapäistä ja, hätäisen ja kömpelön näköisesti, suuteli tätä.

Jämähdin paikoilleni. Miten...Hänhän tarvitsi sinisen nuolen...Olenko epäonnistunut? Sasuke ei näyttänyt olevan sen enempää tilanteen tasalla kuin minäkään. Naruton irrotettua otteensa hän katsoi tätä järkyttyneen näköisenä.

" Siis...Eiku mä vaan..."Naruto tuijotti maahan ja soperteli. Hän näytti itsekin alkavan hävetä äkillistä tunteenpurkaustaan.

Sasuken poskille oli kohonnut haalea puna (Mitä en olisi hänestä uskonut) ja hän katseli kuumeisesti ympärilleen, kuin etsien jotain puheenaihetta.

"Mikä tämä kummallinen punainen nuoli on, jolla raapaisit haavan olkapäähäni?" Hän näytti nuoltani Narutolle.

Piilossani, kadun reunassa lojuvien juurikassäkkien takana, aloin hiljaa hakata päätäni seinään.

"Mä uskon, että yksi tyyppi tuli sen avulla kertomaan mulle jotain," Naruto puhui hiljaa. " Joku, joka opetti mulle asioita tärkeistä ihmisistä. Ja kato, sehän voi olla vaikka niitä amorin nuolia, mistä puhutaan!"

"Älä selitä," Sasuke virnisti. "Tiedän kyllä jo, että olet sekaisin. Mutta hyvä niin." Sen sanottuaan hän puolestaan painoi Naruton seinää vasten, ja antoi hänen huulilleen pitkän suudelman.

Katselin heitä piilostani. Koska punainen nuoli on osunut jo Sasukeen, olisi kohtuutonta, että ampuisin nyt Narutoa sinisellä. Ja ovathan he suloisia yhdessä. Jos jollakulla Amor-komiteassa on valittamista, Zabuza kyllä hoitelee heidät. (Zabuza on muuten kieltänyt minua enää herroittelemasta häntä.) Jätin Sasuken ja Naruton rauhaan sivukujalle ja lähdin itse lentoon auringonlaskussa taivasta kohti. Työpäiväni oli päättynyt. Mahtaakohan Naruto muuten nähdä minut lopun ikäänsä? No, jos tulee tylsää täällä, niin on onhan minulla joku, jolle jutella...


  Jalkani ehtivät juuri ja juuri koskettaa pehmeää pilvimattoa, kun joku hyökkäsi kimppuuni.

"Kiinni on!" Zabuza kietoi kätensä ympärilleni, ja halasi minua takaapäin. Hänellä oli vielä yllään esiliina töiden jäljiltä. "Miten työpäivä meni?"

"Hyvin," vastasin rutistusotteeseen hänen lihaksikkaiden käsivarsiensa keskeltä. "Tosin yksi pikkuvirhe taisi tulla..."

"Hän on niin nuori, pitäisikö meidän tehdä jotain?" kuului naisen ääni takanamme.

Käännyimme katsomaan, ja siellä seisoivat Kushina ja Minato Uzumaki, eräitä puolituttuja. (sillä että Minato oli hokage ei ole täällä enää paljon väliä) Aavistin kyllä, millä asialla he olivat.

Zabuza asettui suojelevasti eteeni. "Se ei ensinnäkään ollut Hakun vika, ettäs tiedätte senkin..."

"Rauhoitutaan, rauhoitutaan," Minato sanoi. "Jospa menisimme valvontatornin luo, Uchihat odottavat siellä. Voimme sitten käsitellä asian.

Lähdimme seuraamaan heitä hiljaa. Valvontatornitorni on eräänlainen,paikka josta katsellaan maan päälle jääneitä läheisiä. Minä tai Zabuza emme tosin ole siellä koskaan käyneet, meillä on vain toisemme.


  Lähestyessämme tornia huomasin sen juurella tusinoittain hysteerisiä mustatukkaisia ihmisiä. Uchihan suku vietti usein aikaa tornissa, seuraamassa viimeisen kunnollisen jälkeläisensä toimia. Tietääköhän Sasuke että kymmenet ihmiset vakoilevat häntä vuorokauden ympäri?

Sasuken isä, (Jonka nimeä en ole tainnut koskaan kuullakaan) harppoi luoksemme karjuen: "MITÄ HELVETTIÄ TE OLETTE TEHNEET POJALLENI? HÄN OLI VIIMEINEN JÄRJISSÄÄN OLEVA JÄSEN UCHIHAN SUVUSTA!"

"Siltä tosiaan vaikuttaa," Zabuza kiristeli puhuessaan hampaitaan vihaisesti. "Eikös kiroilun pitänyt olla kiellettyä täällä pilvilinnoissa?"

"Paraskin olet puhumaan, itse pääsit tänne 16. varasijalta siivoojaksi!"

"Mutta minä sentään näytän seksikkäältä esiliinassa, toisin kuin eräät!"

Tätä keskustelua sitten seurasin sivusta kymmenisen minuuttia. Minato liukeni paikalta "Hakemaan joitakin papereita." Kushina ja Sasuken äiti seisoivat lähettyvillä ja yrittivät näyttää ankarilta. Taustalla muut sukulaiset seurasivat tilannetta enemmän tai vähemmän hysteerisinä. Uchihan vaari oli saamassa sydänkohtauksen, mutta minusta tuntui siltä, että hän teeskenteli. Ei täällä kuoleman jälkeen nimittäin ole enää sairauksia.


  Yhtäkkiä Minato koputti olkapäälleni ja näytti "kohtalo" -arkistosta hankkimaansa paperia. Tunsin, kuinka kulmakarvani hyppäsivät ainakin metrin ylemmäs lukiessani tekstin.

"Näetkö, mitä olisi tapahtunut jos se nuoli ei olisi osunut Sasukeen?" Minato kuiskasi. "Uchihoitten sietäisi olla sinulle kiitollisia."

Mitähän tuo karjuva mies tekisi, jos tietäisi että hänen molempien poikiensa kohtalo on niinsanotusti häpäistä Uchihat ja vielä yhdessä?

Nyökkäsin järkyttyneenä. "Ei kuitenkaan näytetä tätä hänelle."

Minato virnisti ja vakavoitui jälleen. " Mutta en silti voi sanoa riemuitsevani siitä, mitä teit..."

"Mikä teillä siinä on? Näyttäkää minulle!" Raivohulluutta lähestyvä herra Uchiha kurotti kättään papereita kohti. Ehdin jo pelästyä.

"Katsokaa! Lentävä Madara!" Kushina huusi katsellen ylöspäin.

Uchihan perheenpään katsahtaessa hölmistyneenä taivaalle Minato ojensi paperit minun kauttani Kushinalle ja muodosti huulillaan sanat: "Hankkiudu näistä eroon."

"Minä ääliönä te minua pidätte?" Herra Uchiha sähähti. "Ja palatakseni aiheeseen, toisin kuin sinulla pikkupojan kanssa asuvalla, Uchihan suvussa ei ole ollut tapana olla homoja!" Hän jatkoi meuhkaamista Zabuzalle, vaikka hän oli minusta syytön.

"Kröhöm, eikö?" Rouva Uchiha puuttui puheeseen.

Kaikki menivät hiljaisiksi. Minato ja Herra Uchiha punastuivat raivokkaasti.

"Niin, minäkin kuulin nuorempana juttuja..." Kushina lisäsi. " Niinsanotusti pata kattilaa soimaa."

Miehet olivat edelleen hiljaa.

"Minusta," pääsin vihdoin ääneen, "on yleensäkin hävytöntä puuttua tuolla tavalla toisten yksityiselämään. Olisitte pikemminkin onnellisia lastenne puolesta, jotka ovat löytäneet rakkauden."

Sekä Uzumakit että Uchihat näyttivät häpeileviltä. Seurasi hetken hiljaisuus.

"No, kättä päälle, veli," herra Uchiha sanoi Minatolle ja he kättelivät.

"Kun nyt ollaan melkein sukua, niin mentäisiinkö vaikka jouluna yhdessä kuoroon?" Rouva Uchiha kysäisi Kushinalta.

"Joo, minäkin haluan jouluenkeliksi!" huudahdin innoissani. "Sädekehä ja vaikka mitä, ne saavat pidellä oikeita tähtiä!"

"Sinä menet nyt kotiin ja lasket meille kylpyveden sillä aikaa, kun käyn palauttamassa tämän essun siivouskomeroon." Zabuza käveli ohitseni taputtaen minua päähän.

...................................................................................................

  "Haku, herää. Sinun täytyy nousta pesemään selkäni," Zabuza tökki minua kevyesti hereille.

"Mmh, en halua nousta, vesi on niin lämmintä" mutisin nojaten hänen olkapäähänsä.

Upposin syvemmälle veteen, lämpö ja pehmeys unettivat... Kunnes hörppäsin suuni täyteen karvasta saippuavaahtoa. Aloin yskimään ja kakomaan, Zabuza joutui nostamaan minut pois ammeesta.

"Mikä kakara," Zabuza tuhahti lempeästi " On hukkua kylpyammeeseen!"

Hän kuivasi siipeni pehmeällä pyyhkeellä ja kietoi minut siihen, Kun hän laski minut sänkyyn, olin jo unessa.


  Aamuyön tunteina havahduin ja räpyttelin silmiäni hetken. Jopa taivaassa näen joskus painajaisia. Yksinäisyydestä. Tuntiessani Zabuzan tasaisen hengityksen tiesin kuitenkin olevani turvassa. Painauduin hänen rintaansa vasten ja suljin silmäni. Kiitos, sinä enkeli joka sait Zabuzan poimimaan minut mukaansa, oli se sitten kohtalo tai vahinko.
tekstiteksti