Lupasin, että jatkan vaikka minuun sattuisi…
   Niin minuun sattuikin, rintaani pisti ja jalat melkein pettivät alta.
En jaksaisi enää iskuakaan. Nejin liikkeet olivat liian nopeita ja voimakkaita.

Kaikki sanoivat etten pärjäisi..
Isänikin sanoi, että olen surkea ja heikko. Kukaan ei luottanut minuun paitsi opettajani.
    Halusin tulla vahvemmaksi, mutta ujouteni esti minun voimistuvan sisäisesti.

Katsoit hymyillen minun ja Nejin ottelua ylhäältä aitiosta.
Katsoit hiljaa hymyillen, minun viimeisiä hetkiä. Yritin imeä kaiken energian ihanasta hymystäsi.
   Halusin voittaa ottelun, mutta en pystynyt jatkamaan. Katsoin vain Nejin vihaisia, mutta silti tyhjänlasittuneita silmiä ja hänen nopeaa käden liikettä.
    Yhtäkkiä tunsin kuinka omaa vertani purskahti suustani ja viiltävä kipu mahassani, kuin joku olisi survonut kylkiluiden välistä katanan..

Lyyhistyin polvilleni ja itkin..
Olisin halunnut kertoa kuinka pidänkään sinusta..
    Sumein itkuisin silmin katsoin sinun kauhistuneita kasvojasi.
Välitätkö sinä minusta?

Kaadun polviltani velttona mahalleni, suu veressä..
   Huminaa.. En kuule mitään kuin Huminaa.
Ihan kuin olisin vedessä ja hukkuisin.
   Ympärilläni on helskettä, sameita tummia hahmoja vilisee ympärilläni.

Hetken päästä en tajunnut mitään..
  Oli vain pimeää..
Olinko kuollut?
  Olinko Helvetissä, koska tunsin sen tuskaisan kivun ympäri kehoani..

“Hinata… Hinata, heräää~”

Tuttu ääni..
Nyt kuulen jo päässäni Naruton ilkikurisen ja ystävällisen äänen!

“Onko se kuollu?” ääni kysyi.

Heräsin..
Siristelin silmiäni, oli niin valoisaa.
Päätäni särki nuo kirkkaat valot..
Kurkkuni oli hieman kipeä, mutta sain edes jonkinlaisen köhähdyksen ääntäni avatakseni.

“Mi-missä olen..?” kysyin hiljaa.
“Sä heräsit!” tuttu keltapäinen poika hihkaisi. “Oot sairaalassa ku sait aikamoise tälli.”
Poika virnuili tuttuun tapaansa.
  Katsoin pojan silmiä, tajuten sitten että poika oli Naruto.
Punastuin ja siirsin nopeasti katseeni muualle.

“Kaikki on huolissaan susta”, Naruto sanoi hymyillen.
“O-Ovatko..!?” änkytin naama punaisena ja nostin katseeni Narutoon päin.
“Kyllä ovat!” hän sanoi nyökäten.

Hymyilin, koska kaikki sittenkin olivat välittäneet minusta.
En tuntenutkaan itseäni enää Niin heikoksi.
Katsoin Naruton taivaansinisiä silmiä hiljaa, sanaa sanomatta.

En uskaltanut vieläkään kertoa, että pidän sinusta..
En minä luovuta sen suhteen! Kerron sen jonain päivänä.
En voi luvata, koska sen sanon..

Mutta lupaan kumminkin kertoa sen sinulle joskus, Naruto..